VENÄLÄISIÄ KERTOJIA, kääntänyt ja toimittanut Vappu Orlov

Avain-kustantamon vuonna 2010 julkaisema, Vappu Orlovin kääntämä ja toimittama kokoelma Venäläisiä kertojia yllätti minut täysin. Lainasin sen kirjastosta hieman empien. Päällimmäinen syy empimiseen oli tietysti se, että tunnen aika lailla venäläistä kirjallisuutta. Toiseksi kokoelmassa on käännöksiä jo aiemmin käännetyistä teoksista, joita olen pitänyt ihan riittävän hyvinä.

Kokoelma esittelee kahdeksan eri kirjailijan novelleja kutakuinkin 1800-luvun puolenvälin vaiheilta. Varhaisimmat ovat 1830-luvulta. Tuorein on Nikolai Leskovin Vasuri, vuodelta 1881.  Kokoelmassa eletään siis venäläisen kirjallisuuden kulta-aikaa. Novellien takaa avautuu tuon ajan elämä, köyhyys, yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja maaorjuus. Tuon ajan Venäjä tulee lukijaa kosketeltavan lähelle.

Nyt en ala vertailla käännöksiä enkä tutkia nippelitietoja. Haluan vain jakaa muille positiivisen lukukokemukseni ja esitellä kirjaa. Ja ennen kaikkea haluan kiittää Vappu Orlovia. Luettuani kirjan tulin vakuuttuneeksi, että tämä käännöskokoelma on tarpeen.

Lyhyestä virsi kaunis: merkittävä kulttuuriteko! En kuitenkaan lopeta vielä tähän.

Kokoelma alkaa mielestäni erinomaisella esipuheella. Tietoa tulee riittävästi sekä kirjailijasta, että kokoelmaan valitusta kertomuksesta. Orlov perustelee vakuuttavasti valintansa. Lisäksi kirjan lopussa on osio Huomautuksia ja selityksiä, josta on paljon apua. On hienoa, että tekijä on älynnyt sellaisen laatia. Minulle siitä oli apua varsinkin kokoelman viimeisen novellin Nikolai Leskovin Vasurin yhteydessä.

Kokoelmassa ovat edustettuna seuraavat kirjailijat: Aleksandr Puškin (1799 – 1837), Nikolai Gogol (1809 – 1852), Mihail Lermontov(1814 – 1841), Ivan Turgenev (1818 – 1883), Fjodor Dostojevski (1821 – 1881), Mihail Saltykov (tai Saltykov-štšedrin) (1826 – 1889), Lev Tolstoi (1828 – 1910) ja Nikolai Leskov (1831-1895). Kyseessä on siis 1800-luvun kirjallisuuden hyvin keskeisiä nimiä, joista Saltykov on suomalaisille tuntemattomin. Novellit voivat kyllä olla yllättäviä, vaikka tekijä olisikin maailmankuulu.

Suuri osa novelleista oli minulle ennestään tuttuja, osa tosin kovin pitkän ajan takaa. Orlov on ne kuitenkin kääntänyt uudestaan, eikä näin ensituntumalta minulla ole niistä mitään pahaa sanottavaa. Tosin eräisiin tutustuin kovin pinnallisesti.

Kerron ensin uusista löydöistä. Ensiksi on mainittava Leskovin Vasuri. Se oli mukaansa vievä tarina tsaari Aleksanteri I:n ajoilta. Päähenkilö on Tulan kaupungista kotoisin oleva kierosilmäinen vasuri aseseppä, joka pääsee teräksisen kirpun ansiosta jopa Englantiin asti. Toki olen Leskovia joskus yrittänyt lukea mutta ilman erityistä vetovoimaa. Tämän jälkeen taidan olla kypsä perehtymään hänen tuotantoonsa uudelleen.

Ivan Turgenevin Mumun luulin joskus lukeneeni, mutta nyt se oli minulle kyllä aivan uusi lukukokemus. Sen nostan lukemistani novelleista toiselle sijalle. Siihen ehkä eläydyin kaikkein voimakkaimmin. Se on surullinen tarina kuuromykästä miehestä nimeltä Gerasim ja hänen löytämästään koirasta Mumusta.

Mumusta löytyy muuten venäjänkielinen diafilmi: http://www.hobobo.ru/media/diafilm/item/mumu/type/slideshow (tai myös täältä:  http://www.hobobo.ru/media/diafilm/item/mumu )

Kuuromykkä Gerasim ja Mumu-koira. Ivan Turgenevin novellin kuvitusta

Dostojevskin luulin tuntevani kuin omat käteni, mutta vielä mitä. Orlovin kokoelmaan tuoma Krokotiili oli minulle täydellinen yllätys. En osannut odottaa Dostojevskilta tällaista satiiria. Se on absurdi tarina miehestä, jonka krokotiili sattuu nielaisemaan. Se julkaistiin Dostojevskin lehdessä jatkokertomuksena. Valitettavasti lehti kaatui taloudellisiin vaikeuksiin ja kertomus jäi kesken. Mutta se ei haittaa. Krokotiilin sisällä mies tuntee olonsa erinomaiseksi ja saa kaikenlaisia ideoita. Orlovin mukaan kertomuksen satiiri kohdistuu julkkiskulttuuriin ja sen lisäksi se ”irvailee oman aikansa uusia taloudellisia suuntauksia”.  Minusta tuo viimeksi mainittu on kertomuksen keskeisin sanoma.

Saltykovia olen yrittänyt lukea alkukielellä, mutta hitaasti lukeminen on edennyt.  Kyseessä on kuitenkin ollut romaani. Nyt sain tutustua häneen kolmen kertomuksen kautta. Loistavassa esipuheessaan Orlov toteaa, että hän oli omana aikanaan hyvin arvostettu, tunnetumpi kuin muut aikalaisensa. Neuvostoliitossa hänen maineensa oli korkealla, mutta ulkomailla häntä ei paljoa tunneta. Syyksi Orlov mainitsee sen, että hän kirjoitti ajankohtaissatiiria, joka kohdistui oman aikansa oloihin. Sen ymmärtäminen vaatii tuon ajan tuntemista. Toiseksi syyksi Orlov mainitsee hänen teoksiinsa sisältyvän vahvan poliittisen sanoman, mikä häiritsee nautittavuutta. Minulle kuitenkin kokoelmaan sisältyvät kolme kertomusta olivat nautittavia ja hauskoja, mutteivät mitään suurta kirjallisuutta. Se oli sellaista pakinatyyliä, joka lukukokemuksena menee sutjakkaasti jonkin sopivan tauon lomassa. Esimerkiksi Uhrautuvainen jänis on oikein kiva satu, itse asiassa jännittävä lukuelämys. Eikä vain sitä: se on ankaraa yhteiskuntakritiikkiä. Orlovin mukaan "sen on katsottu tekevän pilaa vähäväkisten orjamaisesta nöyryytyksestä". Saltykov tuo tähän kokoelmaan oman piristävän lisänsä. Ilman hänen kertomuksiaan kokoelma olisi jäänyt paljosta paitsi.

Lermontovin kertomus Taman on valittu kirjailijan romaanista Aikamme sankari. Orlovin onnistuneen käännöksen ansiosta Lermontovin maailma tulee lähemmäksi nykylukijaa. Vaikka kirjoitan tästä novellista näin loppuvaiheessa, luin Tamanin kuitenkin ensimmäisenä. Lermontov on minulle henkisesti hyvin läheinen runoilija.

Aleksandr Puškinin Patarouva on minulle jo niin tuttu kertomus, että en osaa sanoa siitä nyt mitään. Sen vuoksi lainaan suoraan Vappu Orlovia:

”Patarouva on jo oopperana Puškinin tunnetuimpia teoksia, ja se on suomennettu tätä ennen useita kertoja. Valitsin sen tähän kokoelmaan siksi, että se on monessakin mielessä kiintoisa: se on sekä romanttinen (”goottilainen”) kauhutarina, jonka tyyppisiä meillä on kirjoittanut muiden muassa Topelius (esim. Linnaisten kartanon viheriä kamari), että psykologisesti hyvin tarkkanäköinen ja realistinen kertomus, joka tarjoaa kaunistelemattoman kuvan kaikista kolmesta päähenkilöstään: oikukkaasta, valtaa käyttämään tottuneesta mutta jo vanhuudenhöperöstä kreivittärestä, varovaisen kitsaasta mutta samalla suunnattoman rahanhimoisesta ja toisten tunteista piittaamattomasta Hermannista sekä turhautuneesta, jännitystä ja romantiikkaa haikalievasta Lizasta.”

Ainut kritiikkini yllä olevassa lainauksessa menee virkerakenteeseen. Orlov on onnistunut kirjoittamaan todella pitkän virkkeen. Mutta tähän virkkeeseen hän on kyllä kiteyttänyt Puškinin loistavasta novellista kaiken olennaisen.

Nikolai Gogolin Nevski prospekt on käännetty aiemmin nimellä Nevan valtakatu. Sekin on minulle jo niin tuttu kertomus, että jätin sen nyt lukematta. Joitakin kohtia luin (niin kuin Patarouvastakin) vain tutustuakseni käännökseen. Hyvältä maistuivat. Sama koskee Tolstoin novellia Vankina Kaukasiassa. Silmäillessäni tekstiä se jätti vain hyviä vaikutelmia. Orlov kertoo valinneensa sen kokoelmaansa tapahtumapaikan vuoksi: ”Kaukasuksen tilanne on jatkuvasti ajankohtainen”. Venäjä ryhtyi liittämään Kaukasiaa yhteyteensä jo 1700-luvulta lähtien. Sekä Puškin että Lermontov ovat kirjoittaneet Kaukasiasta. Tolstoi sai omaan kertomukseensa nimen juuri näiden kirjailijoiden aikaisemmista runoelmista. Novellin päähenkilö on venäläinen upseeri Zhilin. Tolstoi on pyrkinyt kuvaamaan päähenkilön kokemuksia Orlovin sanoin ”kiihkottomasti ja objektiivisesti”. Orlov kuitenkin lisää, että ”venäläisten ja tataarien suhteisiin juurtunutta epäluuloa ja katkeruutta ei voi olla huomaamatta”. Minä tulkitsen niin, että tällä novellivalinnallaan Orlov tuo kokoelmansa tähän päivään.

Edessäni oleva Orlovin kokoelma Venäläisiä kertojia on Kouvolan kaupunginkirjaston kirja. Kirjoitin tämän juttuni vähän kiireesti, koska se on palautettava huomenna. Olisin halunnut jatkaa laina-aikaa, mutta se ei käynytkään päinsä. Joku nimittäin on sen varannut. On hienoa, että tälle loistavalle kirjalle löytyy lukijoita. Siksi palautan sen ilomielin. 

Kouvolan kaupunginkirjasto

KAKSI ERILAISTA KIRJOITUSTA: FJODOR SHALJAPIN/ MENKÄÄ MOSKOVAAN!

Johdannoksi

Tämä alimpana oleva kirjoitus oli tarkoitus laittaa kommentiksi erääseen keskusteluketjuun, jonka alkuperäisestä kirjoituksesta huokui politikointia ja Venäjä-vastaisuutta. En kuitenkaan laittanut.

Laitan sen tähän. Samalla liitän samaan juttuun selostukseni Fjodor Shaljapinin kotimuseosta, josta olen aiemmin luvannut kirjoittaa. Jutussa on siis kaksi osaa. Syy, miksi laitan ne yhteen on se, että molemmissa käsittelen Shaljapinin kotimuseota.

Toinen kirjoitukseni sopii tähän yhteyteen siinäkin mielessä, että tämän jälkeen aion ainakin joksikin aikaa jättää Moskovan ja siirtyä muihin aiheisiin. Kulttuurista tykkään kirjoittaa eniten, mutta joskus sorrun politiikkaan.

I.                   Fjodor Shaljapin  - Федор Шаляпин

Tähän alkuun laitan museon kotisivujen osoitteen:  http://www.shalyapin-museum.org/ . Tunnustan, että sen tutkiminen on jäänyt hyvin vähälle. Tässä kirjoitan lähinnä muistitietoihin vedoten. Toki joitain vuosilukuja olen wikipediasta tarkistanut. Fjodor Shaljapinin kotimuseo sijaitsee USA:n suurlähetystön vieressä.

Shaljapin syntyi 1873  Kazanissa, kuoli 1938 Pariisissa leukemiaan. Hänen oli tuona vuonna laulaa vielä jäähyväiskonsertissaan, mutta terveys ei sallinut. Se, miten hänestä ylipäänsä kuin sattuman kautta tuli suuri laulajatähti, olisi tarinan arvoinen asia.

Museo oli minulle todella herkkä ja mieleen jäävä kokemus. Hän asui siellä aluksi italialaissyntyisen vaimonsa kanssa. Asuntoon tehtiin museotyöntekijän sanoin ”euroremontti”, maksajana italialainen puoliso. Asunto saatiin upeaan kuntoon. Sittemmin Shaljapin otti ns. ”jalkavaimon”, jonka kanssa hän asui Pietarissa susiparina. Hän ei kuitenkaan eronnut ensimmäisestään. Italiatar jäi Moskovaan ja muutti Italiaan vasta vähän ennen kuolemaansa. Taisi olla 70-lukua. Minulla ei valitettavasti ole hänestä tietoja. Museossa näin hänet valokuvassa. Hän oli upean näköinen valkotukkainen vanhus.

Vallankumouksen jälkeen Shalpajinin talosta tehtiin ns. kommunalka (yhteisasunto), jossa asui useita perheitä. Asunto meni luonnollisesti huonoon kuntoon eikä euroremontista jäänyt jäljelle mitään.  Shaljapin itse asusteli luonnollisesti muualla, eri puolilla maailmaa, mutta vaimo jäi Moskovaan ja asui vuosikauden tyttärensä kanssa toisessa asunnossa.

Myöhemmin asunto on kunnostettu museoksi. Tämä italialainen puoliso omisti elämänsä Shaljapinin muistolle myös tämän museon entistämistyössä.. Hän asui tyttärensä kanssa Moskovassa ja muutti takaisin synnyinmaahansa vasta vähän ennen kuolemaansa. Se taisi olla 70-lukua. Seuraavassa jutussani välittyy hieman tunnelmiani museokäynnistäni. Viittaan jutussani Mihail Glinkan romanssiin Comnenie ”Epäilys” (Сомнение). Sen voitte kuunnella täältä: http://www.youtube.com/watch?v=9oKEmVxOW6Q . Lukekaa juttu ja hiljentykää kuuntelemaan. Se on minusta juuri Shaljapinin esittämänä kauneimpia venäläisiä romansseja, mitä ylipäänsä voi olla olemassa. Sanat on tehnyt hieman tuntemattomampi runoilija Nestor Kukolnik. Olen yrittänyt suomentaa sanoja, mutta kykyni eivät ole siihen riittäneet. Shaljapinin ääni vie minut täysin mukanaan.

Loppuun voin kertoa yhden hauskan tapauksen museokäynniltäni. Olin kahden erään museon työntekijän kanssa, joka osoittautui aivan ihanaksi ihmiseksi. Siellä oli oikein hieno nojatuoli, johon oli kiinnitetty tuhkakuppi. Opas kertoi, että Shaljapin tupakoi hyvin paljon ja siksi tuhkakuppi täytyi olla aina paikallaan. Minä lähes huudahdin hämmästyksestä: ”Miten on mahdollista, että hän tupakoi! Eikö hänen äänensä kärsinyt?” Oppaani vastasi hyvin tyynenä: ”Mutta hänhän oli basso!”

Lisää tietoa Shaljapinista saa myös täältä:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Fjodor_%C5%A0aljapin .

 

Shaljapin haudattiin Pariisiin, mutta myöhemmin hänen maalliset jäännöksensä on siirretty Novodevitshin hautausmaalle. Tämän muistomerkin äärellä moni kävijä hiljentyy.

II.                 Menkää Moskovaan, joka pursuaa aivan huippuluokan kulttuuria, upeita nähtävyyksiä.

Musiikin ystävät, menkää konservatorioon. Siellä on lähes joka ilta aivan huippuluokan esityksiä. Menkää Fjodor Shaljapinin kotimuseoon. Tapaatte sivistyneitä, musiikkia arvostavia virkailijoita. Tutustukaa aikansa todellisen laulajatähden kovia kokeneeseen asuntoon, joka on saatu entisöityä upeaan kuntoon. Kuunnelkaa siellä museon ihastuttavassa pienessä konserttisalissa, kun Shaljapin laulaa vaikka Glinkan romanssin Сомнение (Epäilys) ja hiljentykää. Ihailkaa Shaljapinin rooliasuja. Katselkaa niitä ihmeellisiä lahjoja, joita hän on saanut. Todetkaa sekin, miten hänen nimeään käytettiin räikeästi hyväksi hyvin myyvänä brändinä. Jos osaatte venäjää, saatte virkailijoilta kuulla Shaljapinista tietoa, mitä muualta ette kuule. Lukekaa itse lisää, sillä kaikkea eivät hekään halua kertoa. 

Shaljapinin muistomerkki aivan kotimuseon läheisyydessä

Tai tutustukaa Bulgakovin paikkoihin. Hänen asuntonsa («нехорошая квартира») vuosina 1921-1924 on varmasti näkemisen arvoinen. Käykää Nikolai Gogolin kotimuseossa ja kokekaa senkin ainutkertaisuus. On siellä myös Mihail Lermontovin isoäidin asunto (tunnettua Stolypinin sukua), joka toimii nykyisin runoilijan kotimuseona. Siellä runoilija Lermontov asui opiskeluaikanaan kolme vuotta. Ihailkaa hänen piirroksiaan ja maalauksiaan. Uskomattoman hyviä töitä! Ulos mentyänne älkää vielä kiirehtikö Dom knigi –kirjakauppaan tai sporttibaariin. Katselkaa vasemmalle. Siellä rauta-aidan välistä pilkottaa kuvanveistäjä Aleksandr Rukavishnikovin hylättyjä töitä, jotka oli aikoinaan suunniteltu Patriarkan lammen puistoon, jonne suunniteltiin laajamittaista Mihail Bulgakovin muistomerkkikokoelmaa. Se jäi toteutumatta, ja ihan demokraattisin perustein.

Katsokaa ympärillenne. Käväiskää välillä vaikka olutravintola Zhigulin ”karvalakkipuoleen” syömään, nauttimaan sitä aidointa venäläistä Zhigulevskoje-olutta ja katsomaan vaikka jalkapalloa. Hienompien ravintoloiden ystäville löytyy muita paikkoja. Kyllä paikkoja riittää. Tarjolla on myös teatteria, monenlaista ja moneen makuun: kokeilevasta perinteiseen. Viihdettäkin löytyy. Moskova vilisee kansainvälisiä tähtiä, vaikka täällä yritetäänkin kiihottaa kaikkia boikottiin.

Novodevitshin hautausmaa: tuntemattoman henkilön hauta

Hiljentymään voi mennä vaikka Novodevitshin luostariin ja varsinkin hautausmaalle. Siellä on runsaasti kuuluisuuksien hautoja, mutta ihailtavaa riittää myös tuntemattomien vainajien muistoksi pystytettyjen muistomerkkien äärellä. Vain pieni varoituksen sana: siellä hautausmaalla on vielä vanhanmalliset wc:t.

Lähikuva yllä olevan haudan muistomerkistä. Mielestäni se on Novodevitshin hautausmaan kaunein muistomerkki. Omaisille tässä lepää heidän kaunein muistonsa.

UKRAINAN PARLAMENTTIVAALIT 26.10.2014

Ukrainen parlamentti

Keskityn kirjoituksessani Ukrainan ennenaikaisten parlamenttivaalien vaaliasetelmiin. Kerron vähän vaaliprosessista. Vaaleissa on vaalipiirejä ja sitten on yhden mandaatin paikkoja. En oikein hallitse tätä puolta.

Parlamenttiin (Korkein Rada) valitaan 450 edustajaa. Puolet valitaan ns. listavaalin pohjalta, toinen puoli äänestäjien suoralla vaalilla. Vaaleissa on 5 prosentin äänikynnys. Kansanedustajaksi voidaan valita 21-vuotias äänivaltainen Ukrainan kansalainen, joka on asunut maassa 5 vuotta.

Ennenaikaisista vaaleista päättää maan presidentti. Edelliset vaalit pidettiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina 2012. Yleensä vaalit pidetään lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Vaaleissa valittu edustaja antaa juhlallisen valan. Jos kieltäytyy valasta, valinta evätään. Valassa ei ole käsittääkseni mitään erikoista. En ymmärrä, miksi joku voisi siitä kieltäytyä.

Ukrainan korkein rada (parlamentti) käyttää maassa ylintä lainsäädäntävaltaa.

Nyt parlamenttiin valitaan vain 438 kansanedustajaa.  Krimin niemimaalla ja Sevastopolilla on 12 mandaattia, mutta ne ovat liittyneet Venäjään eivätkä näin ollen ole asettaneet ehdokkaita eivätkä osallistu vaaleihin. (Huom. katso korjaus ja lisäys alla)

Kaiken kaikkiaan vaaleissa on 3468 rekisteröityä ehdokasta.

On epäselvää, voidaanko vaalit toteuttaa Donetskin ja Luganskin alueilla sotatilan vuoksi. Virallisesti on ilmoitettu että 11 vaalipiirissä Donetskin alueen 21 vaalipiiristä ja 4 vaalipiirissä Luganskin alueen 11 vaalipiiristä vaalit voidaan toteuttaa.

Nykyvaalit verrattuna vuoden 2012 vaaleihin eroavat siinä, että kaikki vaaleihin osallistuvat ´kannattavat Ukrainan integraatiota Eurooppaan, vallan desentralisaatiota ja myös maan puolustuskyvyn vahvistamista. Yhdessäkään vaaliohjelmassa ei ole ehdotettu venäjän kieltä toiseksi valtiolliseksi kieleksi.

Viimeisten kyselyjen mukaan kuudella puolueella on mahdollisuus tulla valituksi parlamenttiin. Ne ovat Petro Poroshenkon liittoutuma, Radikaali puolue, Batkivshtshyna, ”Civil position” (Гражданская позиция), ja Vahva Ukraina (”Strong Ukraine”, Сильная Украина).

Petro Poroshenkon liittoutuma saisi ennusteiden mukaan 25 %. Kyseessä on listavaali ja listan

kärjessä on Kiovan kaupuginhallituksen puheenjohtaja, nyrkkeilijä Vitali Klitshko. Hän ei kuitenkaan aio ottaa parlamentaarikon paikkaa vastaan. Nimi on siis laitettu listaan taktikointimielessä.

Puolueen listassa kymmenen ensimmäisen joukossa on mm. Krimin tataarien johtaja Mustafa Dzhemilev. Ehdokkaiden joukossa on useita ns. oranssin vallankumouksen aikaisia Poroshenkon ystäviä ja työtovereita. Ja ehdokkaana on myös Poroshenkon poika Aleksei. Ehdokkaina on myös hyvin paljon tunnettuja toimittajia.

Pääministeri Jatsenjuk päätti mennä vaaleihin Kansanrintaman nimissä, kun neuvottelut yhteisestä liittoutumasta presidentin kanssa kariutuivat. Venäläinen Ria Novosti korostaa, että Jatsenjukin puolueen ohjelmassa keskeisenä teemana on Venäjän aggression vastustaminen. Puolueen listoilla on paljon nykyisiä parlamentaarikkoja ja ministereitä. Kymmenen ensimmäisen nimen joukossa on parlamentin puhemies Aleksandr Turtshinov, Maidan-aktivisti ja toimittaja Tatjana Tshernovol sekä lisäksi muutama merkittävä media-alan johtaja ja pataljoonan komentaja.

Jatsenjuk tuntuu korostavan Ukrainan säilyttämistä yhtenäisenä sekä maan vapauttamista ”vieraiden valtojen  joukoista ja terroristeista”.

Timoshenkon Batkivshtshynan kannatus on viime aikoina laskenut. Lisäksi siinä on tapahtunut hajaannus. Timoshenko tuntuu korostavan liittymistä NATO:on tai ainakin kansanäänestyksen järjestämistä siitä. Timoshenko on viime aikoina kritisoinut presidentin toimia Itä-Ukrainan konfliktissa. Puolue kannattaa kovempia otteita ja sitä onkin kutsuttu ”sodan puolueeksi”.

Entinen Janukovitshin  Alueiden puolue ei osallistu vaaleihin. Jotta se ei jäisi poliittisesti unohduksiin, sen entiset jäsenet päättivät yhdistää voimansa ja loivat puolueen Oppositioliittoutuma (Оппозиционный блок). Sen johtajaksi tuli entinen varapääministeri ja Nikolai Azarovin hallituksen energiaministeri Juri Boiko. Listalla on entinen varapääministeri Aleksandr Vikul, entinen Harkovin alueen kuvernööri Mihail Dobkin,  Miljardööri Vadim Novinski, entinen sosiaalipolitiikan ministeri Natalia Korolevskaja jne.

Ria Novosti toteaa, että vaikka puolue korostaa olevansa oppositiovoima vallanpitäjille, sen vaaliohjelma muistuttaa paljon Petro Posroshenkon rauhan suunnitelmaa. Ohjelmaan kuuluu kansallinen rahansuunnitelma, laittomien ryhmittymien aseidenriisunta, maan keskusvaltaisuuden hajoittaminen (desentralisaatio) ja mm. oikeusreformi. Totta kai puolueella on keskeisenä huolena myös Maidanin sekä maan itä- ja Kaakkoisalueiden järjestämisessä.

Kuinka paljon edustajanpaikkoja nämä entiset Alueiden puolueen ehdokkaat sitten saavat? Ennakkolaskelmien mukaan niiden on laskettu saavan idästä 20 % (minulle jäi epäselväksi, mikä instituutti näin on laskenut). Sosiologit puolestaan laskevat prosentiksi vain 6.

Sitten Ria Novosti esittelee vielä eräitä pieniä ryhmittymiä, kuten Oikea sektori. Niiden osuus näyttää jäävän tosi pieneksi. Toki niistä saattaa mennä ehdokkaita läpi juuri näiden yhden mandaatin paikkojen kautta. Korostan, että tämä on minun oma arvioni. 

Ukrainan kommunistinen puolue on sitten aivan oma tarinansa. Kesällä mm. tässä uutisessa kerrottiin, että sen toiminta kiellettiin Ukrainan parlamentissa: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3205313/kommunistien-toiminta-kiellettiin-ukrainan-parlamentissa. Puolue on kuitenkin mukana vaaleissa.

Oikeistolaisen Svobodan edustajat yrittävät raahata kommunistien puheenjohtajaa ulos istuntosalista.

Ukrainan kommunistisen puolueen johtaja Petro Simonenko

On vielä olemassa puolue nimeltä Internetpuolue. Siinä on ehdokkaana mm. Darth Vader. Siitä voi jokainen lukea Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014102518774425_uk.shtml .

Puoluejohtajien kuviin voi tutustua täältä: http://ria.ru/photolents/20141020/1028776135_1028772331.html

Lähteitä:

http://ria.ru/infografika/20141021/1029116703.html

http://ria.ru/world/20141002/1026538113.html

KORJAUS:

En ala muuttaa tekstiä vaan laitan korjauksen loppuun. Tämän lähteen mukaan parlamenttiin valitaan 424 edustajaa. 199 valitaan yhden mandaatin vaalipiireistä ja 225 puolueiden listoilta.

Lähde: http://ria.ru/world/20141025/1030109138.html . Lähde on tuorein.

Aleksandr Pushkinin kotimuseo Arbatilla

Pushkinin kotimuseo sijaitsee Arbatin kävelykadulla numero 53:ssa. Se on hieman sinertävä rakennus, joka pistää kyllä heti ohikulkijoiden silmiin( http://www.pushkinmuseum.ru/?q=node/4 ). Aleksandr Pushkin vuokrasi huoneiston 23. tammikuuta vuonna 1831. Hän asui siellä nuorikkonsa kanssa vajaat viisi kuukautta. Hän purki vuokrasopimuksen toukokuun 15. päivänä ja muutti Tsarskoje seloon. Tuo aika Moskovassa ei ollut hänelle kovin luovaa aikaa. Hän meni kuitenkin tuona aikana naimisiin ja tapasi useita tuon ajan merkittäviä henkilöitä. Aika oli eräänlaista valmistautumista luovaan kauteen.

Museoon voi tutustua virtuaalisesti täällä: http://www.pushkinmuseum.ru/sites/default/files/pano/arbatpushkin/arbatpush.html .

Museo on avattu 18. helmikuuta vuonna 1986, päivänä jolloin parin hääpäivästä tuli kuluneeksi 155 vuotta.

Museo poikkeaa muista kotimuseoista siinä, että se avataan jo kello 10. Minä meninkin sinne heti ovien avattua ja olin sen päivän ensimmäinen vieras. Pois lähtiessäni museoon oli jo tullut yksi koululaisryhmä ja toinen oli tulossa.

Museossa huomaa olevansa aateliston kodissa. Sama arvokkuus huokuu myös työntekijöistä. He kulkevat ryhdikkäinä kuin olisivat läsnä arvoväen tanssiaisissa. Museo on hyvin näkyvällä turistipaikalla ja luulen, että myös kävijämäärä muodostuu turisteista, jotka eivät häntä kovin hyvin tunne. Museo tuo kävijät 200 vuotta vanhaan maailmaan.  Rakennuksessa on kaksi kerrosta, yhdessä kerroksessa on nuoren parin asunto, toinen kerros on omistettu runoilijalle laajemmin.

Viihdyin museossa. Ensiksikin huonekalut olivat todella upeita. Kuvaisin niitä häkellyttävän kauniiksi.  Ne olivat säilyneet pari sataa vuotta ja olivat aivan loistavassa kunnossa. Jotain tuon ajan Venäjästä kertoo sekin, että ne oli rakennettu Venäjällä. Myös kattokruunuja ihailin.

Museossa oli mielenkiintoisia valokuvia, arvokkaita käsikirjoituksia ja kirjaharvinaisuuksia. Mieleen jäi hyvin vanha kappale Jevgeni Oneginista. Museon työntekijä pyysi minua erityisesti kiinnittämään siihen huomiota. Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota, oli Pushkinin kirjoitustyyli. Nyt tarkoitan eri naisille osoitettuja kirjeitä.  Hän kirjoitti kauniilla käsialalla ja liitti niihin usein piirroksen. Hän oli taitava piirtäjä. Niidenkin ansiosta hän pystyi hurmaamaan tuon ajan aatelisnaiset. Lermontovin kotimuseota käsitellessäni kuitenkin totesin, että ei Pushkin ole hänen vertaisensa.

Eräässä seinäyksessä oli maalauksia Pushkinin monilukuisista naisystävistä. Olin vielä tuossa vaiheessa museon ainoa vieras ja totesin huoneetta valvovalle työntekijälle, että nämä Pushkinin naiset näyttivät eläneen hyvin pitkäikäisiksi. Hän lisäsi tarinan eräästä runoilijan ihastuksen kohteesta. Tämä oli elossa vielä 1890- ja 1900-lukujen vaihteessa. Hän muisteli tuolloin runoilijaa ja muistikuvat olivat luonnollisesti hyvin eläviä. Tämä muistaakseni jo 90-vuotias aatelisrouva oli muistellut erityisellä lämmöllä Pushkinin puhetyyliä ja hänen äänensä sävyjä. Pushkin lumosi äänen käytöllään kuulijansa. Ei siis ollut mikään ihme, että hänellä oli niin paljon ihailijoita ja rakastajattaria.

Myös Pushkinin vaimo Natalia Nikolajevna tulee museossa esille yllättävässä valossa. Ellen väärin muista, siellä oli jopa eräs hänen tekemä maalauksensa. Paljon kielteisiä huhuja hänestä oli liikkeellä. On täysin ymmärrettävää, että tällainen museo korostaa hänen myönteisiä puoliaan.Huomasin siellä kuitenkin Pushkinin vaimolleen osoittaman, rakkautta huokuvan piirroksen. Kyllä siinä oli tosi kyseessä.

Tarkastelin pitkään museon seinille ripustettuja valokuvia. En ala heistä nyt kuitenkaan kertomaan, koska muistikuvissani saattaa olla puutteita. Puolan kansallisrunoilijan Adam Mickiewiczin Pushkin lienee tavannut Moskovassa, mutta kuitenkin jo 20-luvulla. Yhdessä kuvassa hän kuitenkin näytti olevan. Nikolai Gogolin Pushkin tapasi toukokuussa 1831, mutta se tapahtui Pietarissa.

Suuri taivaaseenastumisen kirkko

On tietysti kerrottava myös Aleksandr Sergejevitshin ja Natalia Nikolajevnan häistä. Pari vihittiin  helmikuun 18. päivänä 1831 Nikitskaja-kadulla sijaitsevassa Suuressa taivaaseen astumisen kirkossa, virallisesti: Храм Вознесения Господня в Сторожах, у Никитских ворот («Большое Вознесение») . Kirkosta saa tarkempia tietoja englanniksi täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Greater_Church_of_the_Ascension. Kirkko sijaitsee Bolshaja Nikitskaja –kadulla. Paikkaa kutsutaan ”Nikitskin porteiksi”.  Kirkon edessä on veistos Aleksandr Sergejevitshistä ja Natalia Nikolajevnasta.

Natalia Nikolajevna ja Aleksandr Sergejevitsh kauempaa kuvattuna

Lähikuva pariskunnasta

Katsoessani kuvia häävieraista silmäni pisti vain yhteen henkilöön: ruhtinas N.B. Jusupoviin (Н.Б. Юсупов 1750 – 1831). Jusupovin palatsi on mainittu ainakin Juri Tynjanovin romaanissa Nuori Pushkin.  Pushkinin perhe asui Jusupovin palatsin vieressä Moskovassa. Ruhtinaasta löytyy tietoa täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Nikolay_Yusupov. Yksi Jusupovin palatsi sijaitsee Bolshoi Haritonjevski pereulok –kadulla lähellä Krasnyje vorota –metroasemaa. Sillä on pitkä historia (lienee 1500-luvulle asti). Nykyisin se on kuitenkin aika surkeassa kunnossa ja on peruskorjauksen tarpeessa. En ole varma, onko kyseessä sama rakennus, jonka luona Aleksandr Pushkin vietti lapsuutensa.  

Minulle on jäänyt epäselväksi, onko se tämä Jusupovin palatsi, jonka lähistöllä Pushkin asui lapsuusvuosinaan.

Pois lähtiessäni kirjoitin pienen viestin vieraskirjaan. Itse asiassa surkea käsialani hävetti. Menin pilaamaan hienon kirjan. Ulos päästyäni pysähdyn Pushkinin pariskuntaa esittävän muistomerkin luo.Kohteliaasti ilmaistuna ei se komea ole, mutta kuitenkin hyvin monet haluavat käydä valokuvauttamassa itsensä sen ääressä. Uskovatkohan he sen tuovan onnea?

Arbatilla sijaitseva Pushkinin pariskunnan patsas, jonka suosiota en ymmärrä.

Tämä on kuvattu metrossa: Pushkin Ukrainassa. Mieluummin kuvauttaisin itseni tässä kuin Arbatin patsaan edessä, mutta tämä ei kiinnosta ketään. Kuvassa oleva nuori nainen ei edes tajua, mikä aarre hänellä on selkänsä takana.

MIHAIL BULGAKOVIN MOSKOVAA

Tämän juttuni varsinainen aihe on kirjailija Mihail Bulgakovin kotimuseo, jossa hän asui 1920-luvun alkuvuosina Moskovaan muutettuaan. Bulgakov kirjoitti sisarelleen vuonna 1921 kirjeessään humoristien runon uudesta asunnostaan. Yritän välittää sen sisällön ilman runomuotoa käyttäen taiteellisia vapauksiani. Olkoon se tämän juttuni johdanto.

Isolla Sadovajalla on kunnon talo, asuu talossa meikäläinen järjestäytynyt työväenluokka, ja minä atomina proletaarien puristuksissa.

Harmin paikka, on mukavuuksista pulaa. On vessa tärvelty, ja lavuaarissakin vikaa. Päivällä se on kuiva, mut yöllä vedet lattialle valuu. Jotenkuten kuitenkin selvitä yritetään: sakariinilla ja perunalla. On sähkövalo – kummajainen. Se joko sammuu tai siten hetkessä hehkumaan syttyy. On nytkin se jo päivä päivän jälkeen tauotta hohtanut.

Ja proletariaatti se vasta kivaa väkeä onkin. Vasemman seinän takaa joku huokaa ”Köyhää lokkia” – ja oikealla balalaikka soi.

….

Mihail Bulgakovin kotimuseo sijaitsee Triumfalnaja-aukion liepeillä Bolshaja sadovaja –katu 10:ssä, 6. porras, 4. kerros, huoneisto 50.  Tämän aukion entinen nimi on Majakovski-aukio ja se tunnetaan massiivisesta Vladimir Majakovskin muistomerkistä.  Lähin metroasema on Majakovskaja. Tuo aukio tunnetaan siitä, että siinä sijaitsee hyvin tunnettu Moskovan satiiriteatteri ja myös Pjotr Tshaikovskille nimetty konserttisali. Aivan Satiiriteatterin takana on Aquarium-puisto, jonka päässä sijaitsee nykyisin tunnettu Mossovetin teatteri.

Nykyisen Satiiriteatterin paikalla oli 1910-luvulla sirkus. Nykyisin rakennus on tietysti täysin uusittu, mutta ympyräisestä katosta huomaa jälkiä sirkuksesta. Tuo paikka liiittyy Bulgakovin pääteokseen Saatana saapuu Moskovaan ( Мастер и Маргарита) siinä mielessä, että juuri tuon satiiriteatterin paikalle olleeseen rakennukseen Bulgakov sijoitti Varietee-teatterin, jossa Woland järjesti mustan magian istuntojaan. Myös yllä mainittu Aquarium-puisto esiintyy Bulgakovin pääteoksessa. 1910-luvulla puisto oli yllä mainitun sirkuksen tilana.

Pihalla

Fagot ja Begemot. Aleksandr Rukavishnikovin työ.

Bulgakovin kotimuseo onkin sitten heti  Aquarium-puiston jälkeinen rakennus.  Juuri porttikäytävää ennen on uusi ja nähtävästi suosittu kahvila. Kun museovieras menee porttikäytävästä talon pihalle, hän saattaa joutua harhaan.  Pihalla on nimittäin kaksi Bulgakov-museota. Heti vasemmalla on nimittäin yksityinen Bulgakov-keskus ”Bulgakovski dom”. Hän saattaa luulla sitä kotimuseoksi. Ei siinä Bulgakov-keskuksessakaan mitään vikaa ole, mutta kannattaa kuitenkin mennä ensin tutustumaan siihen oikeaan huoneistoon, jossa kirjailija asui vuosina 1921 - 1924. Monelta kävijältä se saattaa jäädä sivu suun, ja varsinainen ”nehoroshaja kvartira” (нехорошая квартира, ’huono huoneisto’) jää näkemättä. 

Vierailijan täytyy mennä hieman eteenpäin seuraavan portaikon ulko-ovelle. Sitten pitää painaa oven summeria ja pian avautuu pääsy Bulgakovin asunnon porraskäytävään. Asunto löytyy neljännestä kerroksesta.

Tämä kotimuseo oli aikoinaan usean perheen ja perheettömän asuttama ”kommunalka” yhteiskeittiöineen, jossa Bulgakov vaimonsa kanssa Moskovaan muutettuaan asui (vuodesta 1921 vuoteen 1924) yhdessä pikkuhuoneessa ja yritti tehdä luovaa työtään. Valokuvaus museon sisätiloissa olisi ollut lisämaksusta mahdollista, mutten viitsinyt maksaa. Kuvat eivät olisi kuitenkaan välittäneet asunnon tunnelmaa.

Tuohon aikaan Moskovassa oli aivan kauhea asuntopula. Näihin yhteisasuntoihin tuppaantui kaikenlaista elämän koulun kulkijaa. Ahtaisiin tiloihin oli totuttava. Sovusta ei voinut olla kyse, mutta jokaisen oli kuitenkin sopeuduttava, oli kyseessä millainen heittiö tahansa.

Olen jo kertonut, että vierailin Moskovassa viidessä kotimuseossa. Tämä kyllä poikkesi kaikista muista huomattavan paljon. Siellä oli ensiksikin eniten kävijöitä. Lisäksi henkilökunta oli kylmäkiskoisempaa, ei kuitenkaan tylyä.

Asunnosta huokui jollain lailla sen alkuperäinen henki. Minä ihan aidosti koin olevani 20-luvun alun Moskovassa. Kielitaidotonkin sen pystyy aistimaan. Siksi suosittelen sitä jokaiselle kävijälle, joka vähänkin tuntee Mihail Bulgakovin tuotantoa.

Kolme asiaa jäi museosta erityisesti mieleen.

Ensimmäinen oli Bulgakovin ja hänen vaimonsa oma huone. Siellä oli kaikenlaista pientä mielenkiintoista tarpeistoa ja kuvia. Työpöytä oli täynnä kaikkea mahdollista. Pystyin hyvin elävästi kuvittelemaan kirjailijan luovuuden puuskassaan kirjoittamassa yrittäen kaikin mahdollisin keinoin olemaan häiriintymättä muiden asukkaiden mekastelusta. Toinen ehkä vielä vaikuttavampi paikka oli yhteiskeittiö. Se oli täynnä ihan kaikenlaista rojua. Nyt ne tuntuivat rojulta, mutta tuolloin ne olivat enemmän kuin tarpeen. Mieleeni jäi mm. tuon ajan priimus-keitin. Sitä voisi kutsua 20-luvun symboliksi. Kun myöhemmin kävin tuo yksityisen Bulgakov-keskuksen järjestämällä kiertoajelulla ja tutustumiskierroksella, opas kertoi mielenkiintoista tarinaa Bulgakovin muistomerkin suunnittelun eri vaiheista. Bulgakovillahan ei ole Moskovassa muistomerkkiä, koska siitä ei ole päästy yksimielisyyteen. Yhtenä vahvana ehdokkaana oli valtava priimus-keitin, joka oli määrä pystyttää Patriarkan lammen puistoon (Патриаршие пруды). Tuon alueen asukkaat nousivat kuitenkin niin suureen vastarintaan, että suunnitelmasta piti luopua. Kerron tästä tapauksesta yksityiskohtaisemmin vähän myöhemmin, miksi tuo puisto on Bulgakovin tuotannolle niin tärkeä.

Palaan vielä siihen keittiöön. Se oli pari metriä kapea, pitkulainen huone. Ja voitte varmaan kuvitella, miltä tuntui, kun siihen änkeytyi tuon ”huonon huoneiston” kaikki niin kovin erilaiset, erilaista elämäntapaa viettävät asukkaat. Moskovahan eli noihin aikoihin suurta kriisiä, kaupungissa oli hirvittävä asuntopula ja erilaisia perheitä ängettiin isoihin huoneistoihin, jossa ne sitten elivät yhteiseloa keittiön ollessa se tärkein tapaamispaikka. Voi myös kuvitella, miltä yläluokkaan kuuluneesta Bulgakovista tuntui asua yhdessä erilaisten hamppareiden, prostituoitujen ja epämääräisten pikkuvarkaiden kanssa. Kaikkein ihmeellisimmältä tuntuu se, että hän ylipäänsä pystyi kirjoittamaan. Hän oli tuolloin erittäin tuottelias, kirjoitti vakavamman työn ohessa juttuja eri lehtiin ansaiten niistä muutaman kopeekan, jotka olivat hänelle kuitenkin erittäin suureen tarpeeseen.

Kuten jo yllä viittasin, huoneisto huokui jonkinlaista inhimillistä lämpöä. Kaikesta huolimatta saatan kuvitella, että huoneistossa on elätty ”täysillä”. Musiikki on soinut, tarinat ovat virranneet, hauskuutta on ollut ilmassa. Kaikkeen on täytynyt sopeutua. Mutta Mihail Bulgakovilla oli elämässään suuria tavoitteita. Sitä varten hän aikoinaan Moskovaan hakeutui ja jätti emigroitumisyritykset taaemmalle.

Sitten oli vielä se kolmas asia, jonka kerroin jääneen mieleen. Asunnossa eleli valtavan isokokoinen musta kissa.  Se oli kuin Begemot kirjailijan pääteoksesta. Siellä se pyöri museovieraista välittämättä.

Jutun alussa oli jo runomuotoon tehty kuvaus asunnosta. Paljon muutakin voisi kertoa lämmityksestä ja sen puutteesta alkaen, mutta lukija varmaan jo arvaa tuon ajan asumisen tason.

Sitten voisi mainita vielä neljännenkin asian – porraskäytävän. Se oli piirrelty ja kirjoiteltu täyteen kaikkea mahdollista Bulgakoviin ja hänen teoksiinsa liittyvää ja valitettavasti sellaistakin, mikä ei sinne kuuluisi. Porraskäytävää kyllä kuvasin ihan riittävästi. Tässä näette kuvia, mutta kääntämään en ryhdy ainakaan nyt.

….

Bulgakov-keskukseen oli vapaa pääsy. Siellä on pari-kolme ihan mielenkiintoista kirjailijan elämää ja tuotantoa kuvaavaa näyttelyhuonetta. Lisäksi yksi huone kertoo asunnon omistajasta, joka oli uskonnoltaan karaiimi. Karaiimeista tiedän paljonkin Vilnan ajoistani. Sinnehän heitä on aikoinaan ajautunut Krimin niemimaalta ja siellähän he ovat luoneet aivan oman kulttuuriperintönsä. Suosittelen jokaista menemään wikipediaan ja tutustumaan vaikka aluksi sen kautta heidän kulttuuriinsa. Sen jälkeen pyydän tilaamaan matkan Vilnaan ja erityisesti Trakaihin, josta löytyy mm. karaiimeista kertova museo ja tietysti Trakain linna. Bulgakov-keskuksessa tämä karaiimihuone jäi minulta hieman vähemmälle huomiolle.

Keskuksessa on sympaattisen tuntuinen kahvila. Kyllä siihen kannattaa tutustua, vaikken minä siellä asioinutkaan. Kun kyseessä on kuitenkin yksityinen kulttuurikeskus, niin herää kysymys, miten se tulee toimeen, ei varmaankaan kahvilan ansiosta. Keskus järjestää ohjattuja kiertoajeluita ja opastuksia Bulgakoviin liittyneisiin paikkoihin Moskovassa. Keskuksella on oma viininpunainen oikein sympaattisen näköinen Bulgakov-bussi, jolla minäkin kävin ajelemassa. Kierros oli noin tunnin mittainen. Kävimme mm. Patriarkan lammen seutuvilla ja pysähdyimme tuolloisen kirjailijaliiton rakennuksen edessä.  Majakovskin patsaan luonakin pysähdyimme ja opas kertoi Bulgakovin yhteyksistä Majakovskiin. Minusta se oli turha pysähdys. Samassa yhteydessä opas kertoi myös siitä varietee-esityksestä nykyisen Satiiriteatterin paikalla. Matkan jälkeen opas vei meidät vielä sinne Bulgakov-keskuksen näyttelytilaan, jossa saimme kuulla yksityiskohtaista tietoa kirjailijasta.

Meidän Bulgakov-bussi odottaa kiertoajelun alkua

Opas keskittyi kiertoajelullaan kertomaan lähinnä Bulgakovin elämän historiasta, tärkeät paikat jäivät turha vähälle. Historia ei minulle paljoa uutta antanut, mutta ihan kiva kierros se oli. Bussi oli täpötäysi, itse asiassa käytävälle tuotiin yksi ylimääräinen istuin. Siellä oli hyvin eri-ikäistä yleisöä.  Vaikka yllä vähän arvostelin, niin loppujen lopuksi oikein kiva  ajella nätillä bussilla ja kuunnella nättiä sujuvasanaista opasta. Nämä kiertoajelut ja opastukset tuntuvat olevan suosittuja, joten kyllä kai Bulgakov-keskus ihan kohtalaisen menestyvä yritys on.

Oppaamme kertomassa kirjailijan ja Stalinin suhteesta: Jos muistan oikein ,Stalin näki Turbinien päivät -näytelmän 17 kertaa

Lisäksi keskuksen yhteydessä toimii pieni Bulgakovin tuotantoon keskittynyt pieni teatteri. Esimerkiksi Saatana saapuu Moskovaan –dramatisoinnin esitykset on myyty loppuun jo pitkälle eteenpäin, joten suosiota riittää sielläkin puolella. En kuitenkaan ole varma teatterin ja Bulgakov-keskuksen virallisista yhteyksistä

…

Patriarkan lampi

Nyt haluan paneutua siihen puistoon nimeltä Patriarkan lampi, venäjäksi se on Патриаршие пруды ’Patriarkan lammet’, vaikka ei siellä kai ole kuin yksi lampi. Aluksi selvitän tietysti sitä, miten se liittyy Mihail Bulgakoviin ja hänen pääteokseensa.

Romaanin alkuvaiheessahan puiston kulmassa tapahtui kauhea raitiovaunuonnettomuus. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Berlioz liukastuu katua ylittäessään auringonkukkaöljyyn, ja raitiovaunu ajaa hänen päälleen leikaten tämän pään irti. Nykyisin siellä ei ole kiskoja ja raitiovaunut eivät näin ollen voi siellä kulkea. Opas kuitenkin kertoi, että Bulgakovin aikaan kiskoilla kuljetettiin tavaraliikennettä. Kauhukuva sitten vain syvenee, kun herra puheenjohtajan pää vierii katukiveykselle.

Tämän tapahtuman paikan me luonnollisesti bussiretkellämme kävimme katsomassa. Ja samassa yhteydessä tuli paljon muutakin tietoa romaanista.

En kuitenkaan enää aio jäädä romaanin tapahtumiin, vaan siirryn muistomerkkiasiaan. Moskovalaisia taitaa harmittaa, että Kiovassa on Mihail Bulgakovin patsas ja kaiken lisäksi Bulgakovin perheen kotitalo hyvin suosittu kotimuseo. Niinpä Moskovaankin on yritetty saada muistomerkkiä, mutta onnistumatta. Oppaan kertomasta suurikokoisesta priimus-keittimestä jo kerroin. Jotenkin tuntuu, että Bulgakovista puhuttaessa kaikilla tuntuu aina olevan hieman pilke silmäkulmassa. Minulle hän oli kuitenkin ennen kaikkea vakavasti otettava kirjailija, ei mikään koomikko.

…

Malaja Moltshanovka –kadulla aivan Lermontovin kotimuseon vieressä tein museoon mennessäni mielenkiintoisen löydön.  Kadun varrella on jykevällä rauta-aidalla eristetty alue ja rupesin tuon rauta-aidan välistä katsomaan, että mitä ihmeen patsaita siellä on. Ja hämmästykseni olikin melkoinen. Siellä oli kaksi miltei ruohikkoon peittynyttä muistomerkkiä. Ensimmäinen näkemäni muistomerkki kuvasi kahta toisiaan halaavaa ihmistä. Myöhemin luin, että kyseessä olivat Mestari ja Margarita, Saatana saapuu Moskovaan –romaanin sankarit. Patsaan ohessa oli pieni kyltti, jossa kerrottiin, että se oli ollut ehdolla Bulgakovin muistomerkiksi, mutta hanketta ei hyväksytty. Toinen muistomerkki olikin sitten varsinainen näky: varmaankin kuusimetrinen auto, jonka ratissa istui… No, korpilta se ainakin näytti. Katsokaa itse kuvasta.  Sitten myöhemmin löysin sivut   http://dslov.ru/mos/m111.htm , jossa kerrottiin noista patsaista tarkemminkin. Yksi sijaitsee nykyisin tuon yllä mainitsemani Bulgakov-keskuksen oven pielessä.

Yritän tirkistellä Mestarin ja Margaritan suudelmaa aidan takaa

Tässä tirkistelen kuusimetristä Rukavishnikovin autoveistosta

Tuon rauta-aidan takana sijaitsee taiteilija Aleksandr Rukavishnikovin (Александр Рукавишников) työtilat. Vuonna 1999 järjestettiin kilpailu Mihail Bulgakovin muistomerkin pystyttämiseksi Patriarkan lammen puistoon. Rukavishnikovilla oli hyvin suureellinen suunnitelma.  Hänen suunnitelmansa valittiin 28 ehdokkaan joukosta ja se oli tarkoitus toteuttaa. Rukavishnikov ehdotti, ettei tehtäisi vain pelkkää kirjailijan muistomerkkiä, vaan lammen ympärille rakennettaisiin laajempi yhtenäinen kokonaisuus. Siihen kuluisi kirjailija Bulgakov istumassa lammen rannalla, Ješua Ha-Notsri kävelemässä veden pinnalla ja 12-metrinen pronssinen priimus-keitin. Tämän lisäksi Rukavishnikov ajatteli sijoittaa muitakin romaanin hahmoja: Begemot-kissan, Azazellon, Korovjevin (Fagot), Pontius Pilatuksen sekä Mestarin ja Margaritan. Kuitenkin paikalliset asukkaat ja monet eri kulttuurihenkilöt nostivat sellaisen myrskyn, että kuvanveistäjän ja Moskovan kaupungin viranomaisten oli pakko luopua suunnitelmasta. Nyt pari kuvanveistäjän työtä on lojumassa ruohottuneen nurmen keskellä taiteilijan pihalla. Harmi! Ne molemmat ovat niin upeita luomuksia, että ne pitäisi viipymättä sijoittaa jonnekin näkyvälle paikalle.

Tässä netistä kaappaamani hieman intiimimpitunnelmaisempi halaus

Lähikuva autokuskista

Itse ymmärrän oikein hyvin, miksi Rukavishnikovin hanke lopulta hylättiin. Tähän kaupunginosaan liittyy monen muunkin arvostetun kirjailijan ja taiteilijan elämä. Olisi väärin omistaa se täysin Bulgakoville. Ymmärrän toisaalta senkin, että 1990-luvulla oli suuri tarve nostaa vainotun ja sensuroidun kirjailijan asemaa maan kulttuurielämässä.

…

Hauta

Vaatimaton Mihail Afanasevitshin ja Elena Sergejevnan hauta

Bulgakovien hautaa vastapäätä lepää Stanislavski

Novodevitshin hautausmaalta löytyy vaatimaton Mihail Bulgakovin ja hänen kolmannen vaimonsa Jelena Sergejevnan yhteishauta.  On kohtalon ivaa, että suoraan sitä vastapäätä on komeasti kivetty Konstantin Stanislavskin hauta . Kuten tiedetään, Bulgakov ei voinut sietää Stanislavskia ja inhosi sydämestään hänen metodiaan.  Siinä he nyt kuitenkin joutuvat lepäämään kovin-kovin lähekkäin.

Kun olin jo poistumassa paikalta, huomasin erään rouvan kaunis ruusu kädessään kulkevan eteenpäin hyvin määrätietoisena. Ja ihme ja kumma, rouva pysähtyi juuri Bulgakovin ja hänen puolisonsa haudan eteen, laski ruusunsa hautakivelle ja jäi hiljaa keskittyen seisomaan paikalleen. Mitä lienee miettinyt? Tunsin itseni lähes rikolliseksi napatessani rouvasta kuvan.

Tuntemattomaksi jäänyt rouva hiljentymässä Bulgakovien haudan äärellä

Hautausmaalla aikani kierreltyäni lähdin jatkamaan taivaltani. Edessä oli myöhäinen lounas ja sen jälkeen oli suunnitelmissani konservatorion kuorokonsertti, josta olen kirjoittanut edellisessä tekstissäni. Jätin vainajat lepäämään ihanien hautakiviluomusten suojaan. Elämä jatkuu.

RAKKAUDESTA MUSIIKKIIN – Moskovan konservatorio, Allmänna sången, Alfred Schnittke, Vilna, pohjoismaalainen kuoromusiikki, Hugo Alfven...

Aluksi

Tässä kirjoituksessa taas hypellään asiasta kolmanteen. Alun alkuaan halusin kirjoittaa rakkauden osoitukseni Moskovan konservatorion suurelle konserttisalille, mutta sitten aihe alkoi laajeta. Siitä tässä ensisijaisesti on kuitenkin kyse. Toiseksi tämä on rakkaudenosoitus kuoromusiikille. Tässä liikutaan Moskovan konservatorion lisäksi myös Liettuaan pääkaupungin Vilnan vanhan kaupungin eräässä kirkossa, joka erottuu erityisen korkeasta kellotornistaan. Suurelta osin keskitytään ruotsalaiseen kuoromusiikkiin ja säveltäjiin ja tukholmalaiseen sekakuoroon nimeltä Allmänna sången, joka konsertoi syyskuun lopussa Moskovan konservatoriossa,  jossa olin itse läsnä. Ei unohdeta myöskään venäläistä säveltäjää Alfred Schnittkeä, jonka syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi  80 vuotta.  Lisäksi kaikki te, jotka inhoatte norjalaisen Ola Gjeilon musiikkia, olkaa varuillanne! Ja kyllä kirjoituksessani on myös Suomi mukana. Sibeliuksen lisäksi mainitaan Suomen tunnetuimpiin kuorosäveltäjiin kuuluva Jaakko Mäntyjärvi. Ja tuleepa esille myös Estonia-laivan uppoaminen. Sen voi ymmärtää, että esille tulee pianisti Svjatoslav Richterin nimi, mutta mitä hemmetin tekemistä tässä jutussa on Urho Kekkosella? Tervetuloa tutustumaan, jos kiinnostus ei vielä ole lopahtanut!

…

Moskovan konservatorion suuri konserttisali on lempipaikkojani. Joskus asuessani Moskovassa pitemmän aikaa minun oli päästävä sinne lähes viikoittain kuuntelemaan ja kokemaan jotain konserttia ja nauttimaan yhdessäolosta musiikin ystävien kanssa. Paikan suuria etuja on ollut halvat lippujen hinnat. Yläparvelle piippuhyllyn taaimmaisille nurkkapaikoille pääsi joskus tosi halvalla. Näinpä joskus, että sinne hakeutui jopa ihmisiä ihan lueskelemaan kurssikirjoja tai romaania. Konsertti oli heille korkeintaan taustamusiikkia jos sitäkään. Tietysti he tunsivat salin ja osasivat löytää paikan, jossa valaistus antoi myöten. Mutta tämä on kuriositeettia. Suurin osa yleisöä tuli konserttiin nauttimaan korkeatasoisesta musiikista. Ja siitä siellä saikin nauttia. Siellä oli mahdollisuus kuulla ja nähdä kansainvälisiä tähtiä kohtuuhintaan. Myös suomalaisia suuria nimiä olen päässyt siellä kuulemaan. Suomessa lippujen hinnat näiden tähtien esityksissä olisivat pilvissä. Muistan erään tapauksen. Vieraana olivat kapellimestari Paavo Berglund ja solistina pianisti Olli Mustonen. Salissa oli reiluhkosti vapaita paikkoja, vaikkei sali toki tyhjältä näyttänyt.  Olli Mustosen nimi ei tuntunut vetävän korkeatasoisiin tähtiesiintyjiin tottuneisiin moskovalaisiin. Paavo Berglundin tiedän olleen Neuvostoliitossa ja Venäjällä vakiovieras. Lipun hintaa en nyt muista, mutta naurettavan halvalla tätä suomalaista huippupianistia pääsin seuraamaan. Ensimmäisessä osassa Mustonen esitti Sergei Prokofjevin toisen pianokonsertin, joka oli mielestäni häikäisevän upea esitys. Minua hieman harmitti, kun hän sai suhteellisen vaatimattomat suosionosoitukset.  Ylimääräisenä Mustonen esitti käsittääkseni hänen oman sävellyksensä, pienen hiljaisen meditaation, josta aistin venäläisen kirkkomusiikin vaikutusta. Toisessa osassa esitettiin Shostakovitshin sinfonia (en muista, mikä niistä). Se oli melko pitkä, ja väkeä poistui konsertin aikana. Alkuosassa se eteni hieman raskassointuisesti ja ehkä yleisö väsyi junnaavaan tahtiin. Kokonaisuus pysyi kuitenkin hienosti kasassa ja loppuosan huipennus oli upea.  Uskoin väen poistuneen pääosin pitkän kotimatkan takia. Tämän kerroin vain esimerkkinä, sillä hyvin monet konservatoriossa kuulemani konsertit ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Suomalaisista tähdistä olisin voinut kertoa myös Jorma Hynnisen konsertista. Hynninen oikein hehkui ja ilmiselvästi nautti esittämisestään.

Noista konserteista muistan salin seinille ripustetut säveltäjäkuuluisuudet. Konsertin alkua odotellessani niitä katsellessani yritin arvuutella heidän nimiään. Kaikki taisin tuntea, parin kuvan kohdalla muistan empineeni. Ja täytyy vielä mainita ne väliajat. Ryntäsin aina levynmyyjien pöydän ääreen. Siellä tein joskus upeita löytöjä. Kyse oli 2000-luvun vaihteessa eli kyse oli cd-levyistä. Tuolloin ostamistani levyistä nykyisin arvostan eniten Alfred Schnittken musiikin levytyksiä ja erästä armenialaisen kirkkomusiikin levyä.

Konsertin mainos

Kävin hiljattain Moskovassa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Olin luonnollisesti varannut yhden illan myös konservatoriolle. Suuressa salissa oli syyskuun 29. päivänä vuosittaisen kuoromusiikkifestivaalin avajaiskonsertti. Mikäs sen hienompaa, sillä olen itse kuoromusiikin ystävä! Laulanhan itsekin eräässä kuorossa. Tässä konsertissa oli kaksi esittäjää. Ensimmäisessä osassa esiintyi ruotsalainen vieras: sekakuoro Allmänna sången . Toisessa osassa oli kuorona Moskovan konservatorion kamarikuoro, joka koostui nuorista laulajista. Kuoron rooli oli kuitenkin olla sivuosassa. Mukana esityksessä oli uutta musiikkia esittävä kamariorkesteri ja neljä solistia: georgialaissyntyinen jazzlaulaja kontra-altto Eteri Beriashvili, kontratenori Oleg Bezinskih,  tenori Aleksei Tatarintsev ja basso Vladimir Baikov. 

Eteri  Beriashvili on tosiaan niittänyt mainetta ennen muuta jazzlaulajana (ks. esim. http://www.youtube.com/watch?v=YsZInjjwrME ). Ja onhan hän myös esiintynyt mm. itse kitaristi Al Di Meolan kanssa. Hän oli siis aika yllättävä valinta tämänkaltaiseen moderniin klassiseen musiikkiin. Muut solistit ovat moskovalaisen Novaja operan solisteja.

Kyseessä oli uusi ja itse asiassa kovin mielenkiintoinen sovitus Alfred Schnittken (1934-1998) kantaatista Tohtori Johann Faustin tarina ”Olkaa järkevät ja valppaat”, jota alun perin ei ole sävelletty orkesterille. Kantaatti esitettiin saksaksi, mutta skriinillä esiintymislavan takan näkyi paitsi esitykseen sopivaa kuvitusta, myös tekstien venäjännös. Kyseessä on esitteen mukaan eräänlainen Schnittken tuotannon ”kulttisävellys”.

Kantaatti on säveltäjän luonnehdinnan mukaan eräänlainen ”negatiivinen passio”. Evankelistan tapaan siellä on kertoja, ja Kristuksen roolin korvaa Faust.

En aio nyt käsitellä tätä esitystä kovin yksityiskohtaisesti, vaikka se olikin konsertin selkeä päänumero.  En täysin jaksanut keskittyä esitykseen, sillä jouduin välillä vilkuilemaan kelloa. Minun oli nimittäin ehdittävä junaan. Kokonaisuutena sovitus oli vaikeaselkoisuudestaan huolimatta loppuhuipennuksineen upea kokemus. Varsin poikkeava ja siksi juuri hieno valinta oli jazzlaulaja Eterin käyttö solistina. Muutkin solistit olivat hyviä, mutta kontratenorin äänestä en pitänyt. Olen viime aikoina alkanut vieroksua näitä naisen äänellä laulavia miehiä. Tekisi mieleni käyttää erästä halventavaa ilmausta, mutta jätän käyttämättä. Lyömäsoitinten käyttö teki vaikutuksen. Sävellyksen valintaan vaikutti luonnollisesti se, että nyt vietetään kai Alfred Schittken syntymän 80-vuotisjuhlavuotta. Pidän kovasti hänen musiikistaan. Nämä kuoroesitykset eivät kuitenkaan ole minulle hänen tuotantonsa mielenkiintoisinta antia.

Alfred Schnittken kantaatin esitys

Sen sijaan minulle paljon kiintoisampaa on kirjoittaa ruotsalaisen Allmänna Sången –kuoron esityksestä. Onneksi kuoro oli mahdollisesta kansainvälisestä painostuksesta huolimatta saapunut Moskovaan.

Totean heti alkuun kriittiset kommenttini, jotta lopussa voin hieman vapaammin hehkuttaa kuoron parhaita puolia. Kuoron ohjelmisto oli mielestäni turhan raskas ja vaikeatajuinen. Modernit sävellykset eivät mielestäni saavuttaneet yleisöä. Ammattitaitonsa kuoro kuitenkin osoitti, mitä se lienee halunnutkin. Ja tähän tärkeään esiintymiseensä kuoro näytti valmistautuneen tosi hyvin.

Totta kai kunnianhimoinen kuoro haluaa osoittaa omaa laadukkuuttaan, mutta olisin kaivannut ohjelmistoon kuitenkin jotain perinteistä ruotsalaista kuorolaulua, kuten ”Ack Värmeland du sköna” tai ”Vem kan segla för utan vind” tai ”Och flickan hon går i dansen” (”On neidolla punapaula”; joka taitaa kai alkuaan olla saksalainen). Jos tällaista olisin ehdottanut, niin ehkä minut olisi naurettu pellolle.  

Konsertin alku ei kuitenkaan ollut raskas, vaan oikein reipas ja yllättävä. Osa laulajista oli parvella tai muualla yleisön joukossa solisteina. Muu kuoro tuli lavalle yleisön takaa. Kyseessä oli siis eräänlainen kuoron lavalletulolaulu. Se toki teki vaikutuksen eriskummallisine solistiosuuksineen. Kyseessä oli Karin Rehnqvistin sävellys I himmelen.  Sävellyksessä käytettiin muinaisruotsalaista kulning-tekniikkaa.  Tällaista laulutapaa on käytetty eräissä Ruotsin maakunnissa ja Norjassa. Se oli jonkinmoista kovaäänistä karjankutsuhuutoa, muistutti hieman joikua. Aikoinaan esimerkiksi vuoristoseudulla  paimentytöillä oli tapana kulningin avulla kutsua eläimiä ja pelotella pois susia ja muita villieläimiä. Siihen voi tutustua vaikka täällä: http://www.youtube.com/watch?v=hyfdkvvzyzQ.  En tiennyt tällaisesta laulutyylistä ennen konserttia yhtään mitään. Upeasti kuoron solistit sitä tekniikkaa käyttivät. Itse asiassa yksi rehevästi kulningia ”joikaava” solisti oli miltei vieressäni. Hänestä en saanut napsittua valokuvaa, mutta yksi kuva minulla eräästä solistista kuitenkin on.

Konsertin avajaiskappaleen yksi kulning-solistikaunottareista

Ohjelman mukaan nimenomaan Karin Rehnqvist  on yhdistänyt tätä ikivanhaa tekniikkaa omaan persoonalliseen nykyaikaiseen sävelkieleensä. On paljolti hänen ansiotaan, että tämä laulutyyli on noussut taas suosioon. 

Minun on viivyttävä tässä ensimmäisessä laulussa hieman pidempään. Löysin nimittäin kirjastosta suomalaisten naiskuorojen huippuihin kuuluvan kuoron Akademiska damkören Lyran cd-levyn nimeltä I Himmelen. Samainen laulu on siis koko levyn nimiraita. Kulning-tekniikasta ei levyn johtaja Kari Turunen kerro sanaakaan.  Sen sijaan sain kappaleesta oivaa lisätietoa:

”

Varsinaisesti laulu pohjautuu vanhaan ruotsalaiseen kansankoraaliin, joka keinuu teoksen pohjana muuttumattomana…. Kansanmusiikin vaikutus on kuultavissa ennen kaikkea sopraanosolistien rekisterin käytössä ja fraseerauksessa.”

Yllä mainitun helsinkiläiskuoron esitykseen voi tutustua youtubessa täällä: http://www.youtube.com/watch?v=E9Wf2_FLZAU . Äänityksessä on tietysti omat ongelmansa, mutta kyllä konservatoriossa ruotsalaiskuoron esitys kaikui elinvoimaisempana ja raikkaampana. 

Laulun sanoja myöhemmin tutkiessani koin yllätyksen. Niihin voi tutustua täältä. Odotin jotain karjankutsumisrituaalia, mutta vastaani tulikin aivan muuta.  Olen rohjennut lainata ne yllä mainitun kuoron I Himmelen -levyltä. Levy on mainio, suosittelen lämpimästi.

Siellä konsertissa tämä ensimmäinen kappale loi suuria osoituksia. Valitettavasti tämän jälkeen alkoi raskaampi osuus. Ohjelmisto koostui lähes kokonaan ruotsalaisten säveltäjien tuotoksista. Oli siellä yksi nuoren 1981 syntyneen slovenialaisen naissäveltäjän (Nana Forte) tuotos, joka oli ehkä kaikkein vaikeaselkoisin ja yleisö tuntui olevan aivan pihalla. Toinen ei-ruotsalainen säveltäjä oli suomalainen Jaakko Mäntyjärvi. Häneltä kuultiin latinankielinen Canticum Calamitatis Maritimae, joka pohjautui Estonia-aluksen uppoamiseen liittyvään uutisointiin. Sanat on otettu yleisradion latinankielisistä uutisista, jotka kertovat onnettomuudesta. Sävellys muistuttaa sielunmessua onnettomuuden uhreile.  Kovin vieraaksi se minulle siellä konservatorion massiivisessa hallissa jäi, eikä yleisökään tainnut siitä kovasti nauttia, vaikka esitys olikin korkeatasoinen ja vaativa. Se olisi vaatinut intiimimmän tilan. Myöhemmin tutustuin sävellykseen youtuben kautta ja aloin pitää siitä. Linkit ovat juttuni loppuosassa.

Tässä lisää kuoron ohjelmistoa ja säveltäjänimiä:

-           Gösta Nystroem (jonka laulua en venäjännöksestä ”Гольфины” pysty valitettavasti tunnistamaan),

-          David Wikander (Kung Liljekonvalje;  King Lily of the Valley),

-          Andrea Tarrodi (Ljuset),

-          Hans Ula Ericsson (Under Linden ).

Loppuhuipentumana oli Ruotsin ehkä tunnetuimman säveltäjän Hugo Alfvenin Herman Säthenbergin sanoitukseen tehty Aftonen (Evening; Ilta). Se oli oikein kaunis sävellys ja kruunasi hienosti ruotsalaisen kuoron konserttiosuuden.  Vaikka moitinkin ohjelmistoa vaikeaksi, se osoitti kuitenkin Allmänna sången –kuoron olevan tasoltaan huippuluokkaa.   Toistan vielä saman, mikä yllä tuli jo todettua. Kuoro tuntui keskittyneen esitykseensä huolella ja selvisi siitä mallikkaasti.

Allmänna Sången

Kuoron solistit olivat korkeatasoisia, laulutunneilla on muistettu käydä aktiivisesti. Mielestäni miesäänet jäivät hieman liikaa taustalle, ei kuitenkaan niin paljon kuin pelkäsin. Ehkä tämä on kuitenkin vain minun ennakkoluuloani. Olihan sentään Mäntyjärvenkin sävellyksessä mies solistina. Hyvin usein sekakuoroissa miehistä tulee vain taustahyrisijöitä.

BRAVO, Maria!

Kuoron johtajana toimii Maria Gundorina. Hän on kotoisin Venäjältä ja hänen ystäviään ja tuttaviaan oli yleisön joukossa runsaasti. Sen osoitti ne runsaslukuiset kukkakimput, jotka hänelle esitysten välillä ojennettiin. Kuoron nettisivujen perusteella hänet on valittu kuoron johtajaksi vuonna 2009. Sen sijaan, kun etsin youtubesta kuoron esityksiä, johtajana oli aina joku toinen henkilö, vaikka nauhoitukset oli tehty tällä vuosikymmenellä. Minun täytyy antaa Maria Gundarevalle TÄYSI tunnustus. Kaikesta näkee, että kyseessä on huippuluokan kuoronjohtaja, jonka loistava ura on vasta alullaan. Kukkakimppunsa hän on varmasti ansainnut. Kaikesta näkee, että hän on kyennyt luomaan kuoroon hyvän yhteishengen. Kaiken lisäksi hänestä huokui jonkinlainen vaatimattomuus, mitä itse oman kokemukseni pohjalta kuoronjohtajalta kaipaisin. Kuoron pitäisi olla pääosassa, ei sen johtajan.

Ylimääräinen numero hiljensi sitten salin pyhään tunnelmaan.  Se oli Ave Maria (Богородице Дево, радуйся ; Rejoice, O Virgin Bogoroditse devo) Sergei Rahmaninovin Vigiliasta (opus 37). Kuoro lauloi sen upean herkästi hiljentyen sen sanomaan ja – mikä tärkeintä – täysin ulkoa. En nähnyt kenenkään katsovan nuotteja.

Loppukumarrus

Esityksessä tapahtui yksi mitätön välikohtaus, johon minä kiinnitin huomiota, mutta se todennäköisesti jäi suurimmalta osalta yleisöä huomaamatta. Takarivissä seisova mieslaulaja sai kesken esityksen yskänkohtauksen. Hän kääntyi sivulle, osin taaksepäin, yski aikansa ja jatkoi sitten laulamistaan. Kappaleen loputtua hän jatkoi yskimistään. Luultavasti kurkku siitä selkeni, koska tapaus ei toistunut.

…

Jean Sibelius konservatorion lämpiössä. Presidentti Urho Kekkosen lahjoitus.

Konservatorion aulassa nautin olostani. Siellä vain kävelen edestakaisin ja tunnen olevani kuin kotonani. Ohessa esittelen kaksi konservatorion tiloihin sijoitettua patsasta: Jean Sibeliuksen ja pianistimestari Svjatoslav Richterin. Sibelius oli minulle tuttu ennestään, Richterin upean pystin näin nyt ensi kerran.

Svjatoslav Richter, tekijänä Ernst Neizvestnyj

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Nyt siirryn yllättäen Liettuaan, mikä monesta saattaa tuntua oudolta. Haluan antaa hieman vertailukohtaa Allmänna Sången –kuoron esitykselle ja esitellä erään toisen ruotsalaiskuoron konsertin.  Kyseessä on selkeästi tasoltaan vaatimattomampi kuoro, mutta tämä vertailu osoittaa paitsi ruotsalaisen kuoromusiikin tason, myös sen, mitä hyvin valittu ohjelmiston valinta voi saada aikaan.

Tämä tapahtui Liettuassa Vilnan yliopiston tuomiokirkossa toukokuussa 2013. Kuoro oli tuolloin myös Ruotsista, pienestä Östersundin kaupungista. Se oli sekakuoro johtajanaan  Henry Åkerlund. 

Kirkko sijaitsee aivan vanhan kaupungin keskellä. Se on rakennettu alun perin jo 1400-luvulla, mutta on entisöity barokkityyliin 1700-luvulla. Nimeltään se on Pyhän Johanneksen kirkko (The Church of St. Johns, liettuaksi:  Vilniaus Šv. Jono Krikštytojo ir Šv. Jono apaštalo ir evangelisto bažnyčia).  Tällaisia kuorojen kannalta akustiikaltaan hienoja kirkkoja on Vilnassa useita.

Yliopiston pohjoismaidsn filologian opiskelijoiden tekemä esite kuoron konsertista 

Östersundin kuoroa ei  kannatakaan verrata  Allmänna Sången –kuoroon. Se on eräänlainen keskitason pikkukaupunkikuoro. Ei sillä ole koskaan mitään mahdollisuuksia päästä esiintymään Moskovan konservatorion suureen saliin. Tuskinpa sen laulajilla on samaa määrää lauluopintoja takanaan. Konsertti ei ollut kuitenkaan huono, mikä vain todistaa Ruotsin kuorojen korkeasta tasosta. Puutteita yhteissoinnussa tietysti oli runsaasti. Kuoron pelastus oli kuitenkin ohjelmisto. Se oli taiten valittu ja tuntui sopivan kuorolle ja kirkon akustiikalle. Oli hyvin valitettavaa, että konsertissa oli kovin vähän yleisöä. On tapana sanoa ”kourallinen”, minusta tuntuu, että siellä oli sitäkin vähemmän. Kuoro kuitenkin pani parastaan ja jätti ainakin minulle itsestään ihan suhteellisen positiivisen kuvan. Kuoron ongelma oli miesäänet. Ne olivat lievästi sanottuna heikohkoja, mutta osin tämä tunne johtui erityisen vahvoista naisäänistä. Varsinkin kuoron upeat sopraanot lumosivat minut täysin.

Selvitän hieman kuoron ohjelmistoa. Jokaista ohjelmanumeroa en voi kommentoida.  Kommentoin, mitä muistan. Kuoron ideana oli esittää musiikkia eri pohjoismaista ja Baltiasta. Islannista ei tainnut olla yhtään edustajaa. Tässä onluettelo säveltäjänimistä: John Höyby, Egil Hovland, Knut Nystedt, Ola Gjeilo, Nils-Erik Fougstedt, Arvo Pärt, Konstantinas Ciurlionis, Rihards Dubra, Mikael Carlsson, Nils Lindberg, David Wikander, Wilhelm Peterson-Berger, Oskar Lindberg.

Ciurlionis oli mukana Liettuan edustajana. Hänen säveltämänsä Kyrie osui kyllä minun sydämeeni. Konsertin paras esitys oli amerikkalaistuneen norjalaisen kuorosäveltäjän Ola Gjeilon  Ubi Caritas.   Hän muistuttaa hieman nykypäivän muotisäveltäjää Eric Whitacrea. Hänen sävellyksissään on kauniita sointuja, mutta sisällöltään ne ovat monien mielestä tyhjänpäiväisiä. Gjeiloa löytyy kyllä Youtubesta riittämiin. Suosittelen tutustumista. Minulle Ubi Caritas on hieno sävellys ja erityisen vaikuttavasti se soi Östersundin kuoron laulamana.  Norjalaisen Egil Hovlandin Karin Boyes aftonbön  oli myös kaunista kuoromusiikkia ja sopivan helppoa pikkukaupungin kuorolle. Viroa edustaneen Pärtin Bogoróditse Djévo on tietysti jo klassikko, eikä se huonolta kuulostanut Östersundinkaan kuoron laulamana.  Suomalaista säveltäjäkuntaa edusti Nils-Erik Fougstedt, jonka sävellyksestä muistan vain, että se oli kauniisti soiva pikkusävellys. Tanskaa edusti John Höybye (Marssol). Norjalaisen Knut Nystedtin  Peace I leave with you  oli muistaakseni hieman vaikeammasta päästä . Latvialaisen Rihards Dupran Pater Noster oli hieno sävellys, niin kuin aina latvialaisilla. Sitten oli vielä ruotsalaiset  Mikael Carlsson ja  Nils Lindberg, joiden sävellyksistä en nyt saa minkäänlaista mielikuvaa.

Yksi sävellys oli molempien kuorojen ohjelmistossa. Se oli ruotsalaisen David Wikanderin sävellyksen Kung Liljekonvalje . Siinä pääsi östersundilaisten hienot korkeat naisäänet hehkuttamaan. Kyseessä on  kaunis yksinkertainen laulu.  Toki edellisestä esityksestä on jo pitkä aika, mutta kyllä östersundilaiset tuntuivat pärjäävän siinä missä tukholmalaisetkin. Vaikutuksensa on varmaan myös akustiikassa.

Wilhelm Peterson-Bergerin  Killebukken oli reipas piristävä välikappale.  Se olisi sopinut myös Allmänna Sången –kuoron konsertin piristeeksi. Viimeisenä esitettiin Oskar Lindbergin Pingst, joka  sopi hyvin loppuun.  Sain konsertin aikana nauttia myös ihastuttavan sopraanosoolon, mutta en valitettavasti muista, minkä sävellyksen yhteydessä.

Oli tuolloin hyvin valitettavaa, että pienen ruotsalaisen Östersundin kaupungin kuoro  piti konsertin Vilnan yliopiston hienoakustisessa tuomiokirkossa mitättömän pienelle yleisölle. Kuoro ei liene maan maineikkaimpia, mutta hienosti laaditulla ohjelmistolla oli saatu hyvä kokonaisuus ja lopputuloksena oli nautittavaa kuoromusiikkia.  Miesäänet oli kuoron jonkinlainen murheenkryyni, mutta ei sen väliä, kun kuoron sopraanot siinä akustiikassa sointuivat aivan ihanasti eikä moittia voi alttojakaan. Kuten yllä jo totesin, sekakuoroissa miesäänillä on ongelmia, varsinkin noissa pikkukaupunkien kuoroissa.  Useinhan saattaa olla niin, että juuri ne naiset (puolisot) vetävät miehensä kuoroihin mukaan, eikä heillä ole yhtä hyviä laulajanlahjoja. Monen mielestä taidan puhua palturia, mutta tässä se on helppo tehdä, kun kukaan ei ole vänkäämässä vastaan.

…..

Tähän loppuun olen valinnut hieman linkkejä ja laulujen sanoja. Yllä olen jo muutaman linkin laittanut. Nyt niitä tulee lisää. Valitettavasti kovin laadukkaita Allmänna Sången –kuoron esityksiä ei youtubesta löydy, mutta laitan yhden kuitenkin mukaan. Kuoroa johtaa kuitenkin aivan toinen henkilö . Spotifysta löytynee halukkaille musiikkia, mutta siihen en nyt puutu.

Alkuun olen valinnut Hugo Alfvenin laulun Aftonen . En tuntenut sitä ennen Moskovan matkaani. Nyt se on yksi suosikkilauluistani. Tässä sen upea lyriikkaa

Skogen står tyst, himlen är klar

Hör, huru tjusande vallhornet lullar

Kvällssolens bloss sig stilla sänker

Sänker sig ner uti den lugna, klara våg

Ibland dälder, gröna kullar

eko kring nejden far.

Esittäjäksi valitsen tällä kertaa lauluyhtyeen lauluyhtyeen The Real Group. Aftonen löytyy levyltä Stämning:

http://www.youtube.com/watch?v=J3F32AzRX84

Esityksistä oli todella runsauden pulaa. Tästä esitykestä löysin  kaipaamaani herkkyyttä.

Seuraavana on vuorossa David Wikanderin Kung Liljekonvalje, joka oli siis molempien konserttien ohjelmistossa. Esittäjänä on Kammarkören Tukholmasta johtajanaan Eric Ericsson.  Gustav Frödingin hieno sanoitus löytyy linkistä:

http://www.youtube.com/watch?v=i2BPQgFDSMw

Seuraavana Allmänna Sången esittää Hans-Ola Ericssonin Under Linden, solistina Ingrid Jernstedt:

http://www.youtube.com/watch?v=TQ37qelzaV0

Jaakko Mäntyjärven  sävellyksen Canticum Calamitatis Maritimae esittää mielestäni parhaiten  kamarikuoro Cor Cantiamo Pohjois-Illinoisin yliopistosta:

http://www.youtube.com/watch?v=VxoZH1OjXjE

Östersundin kuoron ohjelmistossa oli Oskar Lindbergin sävellys Pingst. Sen tässä esittää  S:t Jacobs Ungdomskör Tukholmasta:

http://www.youtube.com/watch?v=zJxrQTOQECQ

Vertailun vuoksi laitan Ruotsin kamarikuoron esityksen, koska en osaa päättää, kumpi on parempi.

http://www.youtube.com/watch?v=yBwBcPmOGnU

Seuraava linkkil on Sergei Rahmaninovin Ave Maria (Bogoroditse Devo):

http://www.youtube.com/watch?v=7y5GMYSBdhM

Lopuksi vielä Ola Gjeilon Ubi Caritas sanoituksen kera (latinaksi ja ruotsiksi)

http://www.youtube.com/watch?v=zvI5sNucz1w

Ola Gjeilo:

Ubi caritas

Ubi caritas et amor, Deus ibi est.

Congregavit nos in unum Christi amor. Congregavit nos in unum Christi amor. Exsultemus, et in ipso jucundemur. Exsultemus et in ipso jucundemur. Timeamus, et amemus Deum vivum. Timeamus et amemus Deum vivum.Et ex corde diligamus nos sincero.

Et ex corde diligamus nos sincero. Ubi caritas et amor, Deus ibi est. Ubi caritas et amor, Deus ibi est. Congreavit nos in unum Christi amor

Amen.

Ubi caritas et amor, Deus ibi est.

Där barmhärtighet och kärlek är, där är Gud. Kristi kärlek ha samlat oss till ett. Låt oss fröjdas och vara glada i honom. Låt oss frukta och låt oss älska den levande Guden. Och må vi älska varandra med ett uppriktigt hjärta. Där barmhärtighet kärlek är, där är Gud.

Amen