Сергей Беляков,
Парижские мальчики в сталинской Москве. Москва 2022, 669 с.
”Sergei Beljakov, Pariisilaispojat Stalinin (ajan)
Moskovassa.”
Sergei Beljakov on kirjoittanut todella hienon teoksen.
perusteellista työtä. Hän kutsuu teostaan romaaniksi, mutta se käy
tietokirjasta. Lähdeviitteet ovat perusteelliset, minkä ansiosta se on
uskottava kuvaus Moskovasta ja Venäjästä 40-luvun kynnykseltä sotavuosien
jännitteisiin. Tekijä kutsuu sitä ”dokumenttiromaaniksi” (документальный роман). Siihen näkökulman tuovat
kaksi pariisilaisnuorukaista, jotka ovat muuttaneet maahan vanhempiensa mukana.
Vanhemmat palaavat syntymämaahansa,
pojat ovat kasvaneet venäläisyyteen kotinsa ja kielen kautta. Kyse on älymystöstä, mikä luo lisää jännitettä
nuorukaisten kotoutumiselle.
Beljakov on minulle täysin uusi tuttavuus. Hän on
keskittynyt tuotannossa tähän genreen. Teoksia on muun muassa Gogolin ajan
Ukrainasta ja tulevasta lääkäri-kirjailijasta Mihail Bulgakovista venäläisten
ja ukrainalaisten ristitulessa. Tämän teoksen hankin käsiini, koska toinen
nuorukaisista on Georgi Efron, runoilija Marina Tsvetajevan ”oma kullannuppu”,
joka tuli maahan neljätoistavuotiaana. Tsvetajevan elämään ja tuotantoon olen
perehtynyt syvemmin ja hän muutti 14-vuotiaan poikansa kanssa Neuvostoliittoon
vuonna 1939. Isä ja tytär olivat joutuneet tulemaan jo aikaisemmin.
Traagisuutta tuo, että he olivat joutuneet Stalinin vainojen uhreiksi ja
istuivat vankilassa. Isä teloitettiin vuonna 1941 ja tytär Ariadna kävi läpi
vankila- ja pakkotyövuodet ja eli sen jälkeen pitkän katkeran elämän luopumatta
koskaan kommunismin aatteestaan. Tsvetajeva itse ei kestänyt henkisesti elämän
muutosta, vaan hirttäytyi elokuussa 1941.
Georgin elämän taival jäi kovin lyhyeksi. Vuonna 1944 hän
joutui mukaan sotaan, jossa hän haavoittui ja menehtyi 19-vuotiaana.
Georgi oli varhaiskypsä lapsi, joka irtautui äitinsä
hoivasta hyvin varhain ja alkoi elää omaa elämäänsä. Myös kooltaan hän oli ikäisiään selkeästi isompi. Hänen henkinen
kehityksensä ja sisäinen maailmansa tulee tutuksi siitä, että hän kirjoitti
elämästään perusteellista päiväkirjaa, siitä päivästä lukien, kun hän astui
uuden kotimaansa kamaralle. Kaikki päiväkirjan osaset eivät ole säilyneet,
mutta niistä säilyneistäkin koostuu valtava aineisto. Ne on julkaistu tämän
vuosituhannen alussa. Valitettavasti en voi saada kirjaa nyt käsiini. Sivuja
siinä pitäisi olla noin 800, eli mielenkiintoisesta aineistosta on kyse. On vielä
otettava sekin huomioon, että huomattava osa merkinnöistä on kadonnut. Esimerkiksi
vuoden 1942 tuotokset katosivat ison siskon vangitsemisen yhteydessä.
Minua kiinnostaa nyt vain Georgi Efronin elämä. Teoksen
toiseen päähenkilöön Dmitri Sezemaniin en ainakaan tässä yhteydessä kummemmin puutu.
Georgi oli saanut jo synnyttyään oman lempinimen ”Mur”. Sillä aiheesta
kiinnostunut maailma hänet tuntee vähintään yhtä hyvin kuin ristimänimestään.
Tsvetajevan elämäkertaa lukiessani Mur jää kovin vähälle huomiolle. Siksi
olinkin kovin innostunut, kun sain tiedon tästä kirjauutuudesta ja onnistuin
hankkimaan sen verkkokaupan kautta. Tsvetajevan lyriikan parissa olen viettänyt
lukuisia antoisia hetkiä. Georgi tuo äitiinsä kylmäkiskoisemman näkökulman.
Äiti on tarrautunut poikaansa mutta varhaiskypsä poika haluaa irtautua äitinsä
vaikutusvallasta. Päiväkirjat ovat syväluotaavia. Ne avaavat pojan näkökulmaa
taiteeseen, kirjallisuuteen ja musiikkiin. Georgista oli kehittymässä taitava
graafikko, mutta siltä alalta hänelle ai avautunut kehittymismahdollisuuksia,
koska hän koki taas maalauksen vastenmieliseksi, ja jos hän olisi mennyt
taidealan oppilaitokseen Moskovassa, olisi opinnot pitänyt aloittaa erilaisten
asetelmien maalauksella, mitä hän inhosi yli kaiken. Grafiikkaan olisi hän
voinut erikoistua vasta myöhemmin. Sittemmin Georgi sai opiskelupaikan
Kirjallisuusinstituutista mutta, hänen kohtalokseen tuli kutsu neuvostoarmeijan
riveihin aivan sodan loppuvaiheissa.
Georgi oli syntynyt Prahassa, mutta aivan pian syntymän
jälkeen perhe muutti Pariisiin ja siellä hän kasvoi, oppi ranskan kielen ja
kasvoi täysin kaksikieliseksi. Kun muuton aika tuli, Georgi halusi sopeutua
uuteen kotimaahansa. Hän koki jättäneensä Ranskan lopullisesti taakseen.
Kaveriside kirjan toiseen päähenkilöön Dmitriin säilyi, mutta he pystyivät
tapaamaan harvoin. Tuolloin he puhuivat keskenään ranskaa. Georgista tuli hyvin
yksinäinen nuori mies. Dmitriä hän kykeni tapaamaan hyvin harvoin mutta piti
kuitenkin häntä parhaana ystävänään, mikä muun muassa kummastutti Dmitriä.
Päiväkirjoissaan Georgi käsittelee asioita hyvin monipuolisesti. Myös
intiimeissä asioissa hän avautuu. Yritykset naissuhteissa ovatkin kiinnostavaa
seurattavaa. Mielestäni ehkä kiinnostavin tuttavuus on Georgia kaksi vuotta
vanhempi 17-vuotias Maija, tunnetun journalistin ja teatterikriitikon tytär.
Maija opiskeli taiteita ja koska Georgi harrasti vakavasti grafiikkaa, hän
halusi tehdä tuttavuutta. Maija asui vanhempiensa luona, ja Georgi tuli
tekemään sinne tuttavuutta nuoren naisen kanssa. Aluksi Maija hämmentyi, koska
luuli tapaavansa pikkupojan, mutta ensivaikutelma loi kuvan 25-vuotiaasta
kypsästä miehestä. Toinen hämmentävä seikka liittyy asiaan, joka nykyajan suomalaisia
varmasti ihmetyttää. Georgi nimittäin kysyi, missä on WC. Maijalle se oli
uutta, sillä kyseessä oli jonkinlainen venäläiseen kulttuuriin liittyvä tabu. Pariisilaispoika
ei ollut tuollaisia ”estoja” eikä Georgi ollut vielä päässyt sisälle
neuvostoyhteiskuntaan. Se kuitenkin vapautti tunnelmaa ja sitten Maijan ja
Georgin kanssakäymisestä tulikin varsin syväluotaava. Tarkoitan tietysti
keskustelua taiteesta. Nuoret olivat asioista hyvin eri mieltä ja Maija oli
sisäistänyt itseensä hyvin syvälle neuvostomaan normit ja kouluperinteen. Mikä parasta
väittelyä käytiin. Moskovassahan sijaitsi tuolloin modernin länsimaisen taiteen
museo. Se koostui ennen vallankumousta maahan päätyneistä impressionistisista
länsieurooppalaisista maalauksista. Uuden
ajan merkkinä se oli nimetty ”formalismin museoksi”. Maija seuraten oman
kulttuurinsa normeja ei hyväksynyt tuota tyylisuuntaa lainkaan. Tästä syntyi
nuorten kesken tiukkaa väittelyä. Tosin Maija sittemmin myönsi löytäneensä
noista teoksista mielenkiintoista värien käyttöä.
Suhde nuorten kesken ei sitten kuitenkaan ottanut
syttyäkseen. He tapasivat muutaman kerran, mutta siihen se tyrehtyi. Maija oli
Georgin mielestä todella kaunis, hän unelmoi näkevänsä tätä kesämekossaan. Sitä
kesää ei kuitenkaan tullut. Myöhemmin Maija on pohtinut suhdetta. Hän toteaa
yllättäen, että hän ei ollut ystävyyteen henkisesti kypsä. Ehkä kaksi vuotta
vanhempana siitä olisi voinut kehittyä jotakin. Tuo osoittaa Georgin kypsyyden.
Tämä oli Maijaa kaksi vuotta nuorempi mutta siltä Maija tunsi, ettei ollut
vielä henkisesti valmis suhteeseen. Kohtalolla oli pelinsä siinäkin suhteessa, että
Georgi tutustui hieman ennen kuolemaansa erääseen nuoreen mieheen. Heistä tuli
jonkinlaiset kaverukset. Tästä nuoresta miehestä tuli sittemmin Maijan puoliso.
 |
| Georgi Efronin piirroksia v. 1939-41. |
Georgi luki paljon ja monipuolisesti. Hän tunsi kaikki kirjallisuuden klassikot. Hän tunsi myös klassisen musiikin. Suosikkeja olivat Beethoven ja etenkin Tshaikovski. Erityisesti tämän viides sinfonia teki vaikutuksen. Siinä oikeastaan avautuu Georgin elämänkohtalo. Edessä odottavan kuoleman kohtalo puolestaan avautuu kuudennessa sinfoniassa.
Eikä unohdeta jazziakaan. Aleksandr Tsfasmanin orkesteri oli
tuon ajan Moskovassa kuuma nimi. Se vei Georgin myös ravintolamaailmaan.
Vähäisiä rahoja tuhlaantui muuhunkin kuin kalliisiin kuulakyniin.
Georgi jäi elämässä yksin. Äidin kuoleman jälkeen hän sai
hieman tältä jääneitä tekijänoikeuspalkkioitaan. Sillä hän tuli jonkin aikaa
toimeen, mutta joutui sittemmin jopa näkemään nälkää. Hän oli tottunut elämään
tuhlaavasti, mutta sota-ajan todellisuus iski sitten vasten naamaa.
Myös jonkinlainen kylmäkiskoisuus ja analyyttisyys näkyivät Georgin
tuotoksissa. Esimerkiksi luettuaan siitä, kun Saksa miehitti Ranskan, hän ei
antanut säälille tai tunteilulle sijaa. Hän lähinnä iski koko Ranskan
maanrakoon ja haukkui maan sotilaallisen johdon avuttomuudessaan maan rakoon. Sotastrategiassa
oli rankasti epäonnistuttu.
Isää Georgi ei tavannut uudessa kotimaassaan koskaan. Hän
oli tietämätön hänen kohtalosta. Sisarensa Ariadnan kanssa hänellä oli kirjeenvaihtoa.
Georgin varhaisen kuoleman johdosta hänen herkät ja syväluotaavat päiväkirjansa
nousevat todelliseen arvoonsa. Minkä lahjakkuuden ne pitävätkään sisällään! Häneen
voisi rinnastaa samanaikaisesti toisella puolella Eurooppaa eläneen ja sodan
järkyttävimmän puolen kokeneen nuoren naisen Anna Frankin päiväkirjat.
Nuoruudesta nousee ihmeellinen voima.
...
Lisäys 30.9.2022
Kaiken muun ohessa teos on kiintoisasti dokumentoiva
ajankuva 40-luvun alkupuolen Moskovan ja myös ylipäänsä Venäjän arjesta, esimerkiksi
ruokakulttuurinkin osalta yksityiskohtia myöten.
Viitteitä on myös monen ulkomaalaisen havaintoihin
neuvostotodellisuudesta. Yksi heistä on ranskalainen Nobel-kirjailija Andre
Gide. Sivuhuomautuksena todettakoon, että hänen teoksiaan Georgi Efron ei
voinut sietää. Sen sijaan tuntemattomampi venäläinen Aleksandr Grin
(1880-1932) oli jostain syystä hänen suosikkejaan. Grinin suosituimpiin
teoksiin kuuluu pienoisromaani Punaiset
purjeet vuodelta 1923 (Алые паруса),
jonka suomennos on julkaistu vuonna 1980. Sen keskeisenä ajatuksena oli usko
ihmisessä hyvän voittoon. Georgi on saattanut ammentaa oman optimisminsa osin
siitä teoksesta, minkä taitaa myös Sergei Beljakov kirjassaan todeta. Georgi
halusi pärjätä uudessa kotimaassaan. Hän pyrki jo alusta asti elämään
itsenäistä elämää, optimismisesti tulevaisuuteen luottaen. Hän halusi myös aktiivisesti
irtautua äidin vaikutusvallasta. Äiti puolestaan oli kiinni pojassaan. Mikäli
Georgi olisi löytänyt sopivan tyttöystävän, hän olisi ollut pojastaan sairaalloisen
mustasukkainen. Sen hän eläessään itsekin myönsi. Ehkäpä juuri oman asenteensa
vuoksi poika selviytyi suhteellisen nopeasti äitinsä itsemurhasta. Äidin asenne
on ollut ulkopuolisinkin silmin rasittava, sillä esimerkiksi kirjan toinen
päähenkilö Dmitri Sezeman, joka siis oli lapsuuden ystävä jo Pariisin ajoilta,
piti häntä Moskovassa tavatessaan ”kauheana akkana”.
