tiistai 26. heinäkuuta 2022

Juri Andropov (1914-1984)

 

Jatkan menneisyyteeni liittyvää teemaa. Lainaan päiväkirjamerkintöäni helmikuulta 1984. Maa on Neuvostoliitto ja kaupunki on Petroskoi, niin kuin edellisessäkin muistelukirjoituksessani kuluvan vuoden helmikuulta.

Aloitan johdannolla. On helmikuun 10. päivä. Edellisenä päivänä on ilmoitettu Neuvostoliiton johtajan Juri Andropovin kuolemasta. Hän oli valtakunnan kuudes johtaja, ja nousi valtaan marraskuussa 1982 edellisen kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brežnevin menehdyttyä sydänkohtaukseen. Tämä oli nostettu valtaan lokakuussa 1964 sen jälkeen, kun edellinen johtaja Nikita Hruštšov oli syrjäytetty. Brežnev oli siis vallassa 18 vuotta. Vallanvaihtoa odotettiin ja uuteen johtajaan asetattiin suuria toiveita. Kuolema kuitenkin korjasi satoaan. Vaikea sairaus vei mukanaan ja Andropov ehti olla vallassa vain reilun vuoden. Hänen jälkeensä vanhoillinen siipi pääsi jälleen voitolle ja jo ennestään sairas ja vanhuuden heikko Konstantin Tšernenko nostettiin maan johtoon. Yhteiskunta lamaantui entisestään. Mihail Gorbatšov odotti vielä vuoroaan.

Itse asiassa Tšernenkoa odotettiin jo Brežnevin seuraajaksi mutta tuolloin uudistusmieliset Andropovin kannattajat perivät vielä voiton. Hänen jälkeensä vanhoilliset voittivat, jos sitä voitoksi voi kehua. Ehkä ainakin hieman jälkiviisaasti todeten se todisti imperiumin olevan pahasti horjumassa. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan paljoa ollut. Tuolloin tuskin kukaan uskoi, että neuvostoimperiumin eli viimeistä vuosikymmentään.

Juri Andropov oli ollut Neuvostoliiton keskushallinnossa 60-luvun lähtien.  Ennen valitsemistaan maan johtoon hän oli toiminut KGB:n johtajana viidentoista vuoden ajan. Politbyroon jäsenenä hän oli toiminut vuodesta 1973 lähtien.

Seuraava tekstini perustuu päiväkirjamerkintöihini Andropovin poismenon jälkeen. Petroskoissa nimenomaan Andropovilta odotettiin paljon, sillä hän oli tavallaan oman kaupungin poikia. Hän oli toiminut kaupungissa 40-luvun alussa Komsomolin eli nuorisoliiton hommissa ja tavannut siellä myös tulevan vaimonsa. Wikipediasta suora lainaus:

Hän oli Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan Komsomolin ensimmäinen sihteeri vuosina 1940–1944. Toisen maailmansodan aikana Andropov organisoi partisaanitoimintaa Itä-Karjalassa.

40-luvun loppuvuodet kuluivat puoluetehtävissä paikallisen Komsomolin johtajana ja myös opinnoissa. 50-luvulla mies muutti Moskovaan. Ja sen myötä avautui myös kansainvälisiä tehtäviä. Hän oli mukana kukistamassa Unkarin kansannousua toimiessaan maassa suurlähettiläänä.

Petroskoissa hänen muistoaan kunnioitettiin. Muistomerkin lisäksi hänelle nimettiin oma katu. Kun keskustassa tuolloin 80-luvlla liikkui, niin minulle esiteltiin paikka, missä Andropov oli aikoinaan työskennellyt. Ja lisäosoituksena kunnioituksesta on sekin, että vuonna 2004 julkistettiin kaupungissa hänen muistomerkkinsä.

Tästä alkaa omat muistiinpanoni lähes 40 vuoden takaa. Se olkoon omanlaistansa ajankuvaa menneisyydestä. Laitan sen lähes sellaisenaan, tosin erään paikallisen tuttavani nimeä en julkista. Verrattain korrektisti olen tuolloin kuitenkin ajatellut. Otettakoon huomioon sekin, millaista aikaa elimme. Parissa kohdin en saa omasta käsialastani enkä liioin tausta-ajatuksestanikaan selvää. Laitan sen silti mukaan. Pyrin tuolloin kuitenkin ajattelemaan maan asukkaiden näkökulmasta. Esimerkiksi rauhantahto ja kansainvälisen jännityksen lieventyminen vaikuttavat positiivisesti kansan elintasoon. Tekstissäni on yksi alleviivaus, joka on myös alkuperäisessä merkinnässäni.

”Eilen ilmoitettiin Andropovin kuolemasta. Hän oli kuollut edellisenä päivänä kello kuuden paikkeilla. Hän oli elänyt keinomunuaisen avulla. Lisäksi hänellä oli sokeritauti ja muitakin sairauksia.

Ennen virallista ilmoitusta TV valmisti katsojia suureen uutiseen. Klassista musiikkia soi kaikessa mahdollisessa välissä. Kevyet viihdeohjelmat oli jätetty ohjelmistosta pois. Sitten illalla kello yhdeksän uutisissa kuolemasta kerrottiin hyvin juhlavasti. Uutisankkuri puhui ääni väristen. Ennen nimen lausumista ruutu pimeni. Sitten näkyviin tuli Andropovin kuva punamustassa kehyksessä. Vasta sen jälkeen lausuttiin hänen nimensä. Sitten jälleen ruutu pimeni, oli lyhyt hiljaisuus – ja uutistenlukija jatkoi.

Melkein koko uutislähetys käsitteli samaa aihetta. Hautajaiskomission johtoon oli valittu Konstantin Tšernenko, mikä oli samalla viesti seuraajasta. Hautajaiset ovat tiistaina 14.2. kello 12. Sitä ennen 11.-14.2. on suruaika. Hautajaispäivänä suuremmissa kaupungeissa kaikki pysähtyy kolmeksi minuutiksi. Tehtaan pillit soivat ja muistohetkeä juhlistetaan tykkien kunnialaukauksin. Näin tapahtuu myös Petroskoissa.

Kyseessä on suuri asia – maansuru – vaikka kovin etäiseltä se tuntuu tavallisen ihmisen elämässä ja tajunnassa. TV:ssä merkittävyys kyllä näkyy. Tänään tuli pääkanavalla ennen iltauutisia vain klassista musiikkia. Sarajevosta [olympialaiset] olisi pitänyt tulla taitoluistelua. Se taisi kuitenkin olla liian kevyttä. Muuten sieltä on kyllä tullut lähetyksiä.

Sekä eilen että tänään on tullut uutisissa välähdyksiä Andropovin muistotilaisuuksista tehtaissa eri puolilla maata.

Eilen luettiin myöhäisuutisissa myös presidentti Mauno Koiviston sähke. Siinä mm. korostettiin Juri Andropovin sisäpoliittista aktiivisuutta. Tänään lainattiin pääuutisissa Kansan Uutisten kirjoitusta, jossa korostettiin Andropovin työtä ydinsodan uhan estämisessä.

Myös N (eräs paikallinen kaverini) arvosti Andropovin työtä, vaikka sanoikin tämän olleen vain vähän aikaa maan johdossa. Itse panin merkille Neuvostoliiton rauhan tahdon voimallisen korostamisen. Nykyinen politiikka siitä kyllä saanut vakuuttumaan. Lisäksi ymmärrän Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa. Onhan se suurvalta. En hyväksy sen kaikkia periaatteita mutta se mitä rehellisesti kannatan ja ihailen, on vilpitön rauhantahto. Se on Andropovin aikana tullut ainakin minulle selkeästi ilmaistuksi.

 Vielä hieman TV-ohjelmista. Perjantain aamuvoimistelulähetys jäi myöskin pois.  Uutisten ja klassisen musiikin lisäksi näytti tulevan pelkästään neuvostoelämää kuvaavia dokumenttielokuvia ja kommunistista persoonallisuutta ylistäviä isänmaallisuutta korostavia historiallisia elokuvia.”

torstai 21. heinäkuuta 2022

Kirjailija Khaled Hosseinin yllättävä ilmoitus

 Ensi alkuun paljastan, että jutussani on kyse transsukupuolisuudesta. Johdannoksi kerron kuitenkin otsikon kirjailijasta ja omasta suhteestani hänen tuotantoonsa.

Khaled Hosseini (s. 1965) on syntyisin Afganistanista ja asunut Yhdysvalloissa teini-iästä lähtien. Maailmanmaineeseen hänet nosti esikoisromaani Leijapoika (The Kite Runner, 2003), johon pohjautuva elokuva lienee tehnyt hänestä vielä tunnetumman. Hosseini on ollut koko uransa ajan äänekäs syntymämaansa puolestapuhuja.

Hänen koskettavaan elämäntarinaansa voi tutustua helpoiten Wikipediasta. Siitä välittyy hänen lahjakkuutensa, jonka hän osoitti jo lapsuudesta alkaen. Hosseinin isä oli diplomaatti ja perheensä mukana hän asui nuorena Kabulin ohella Teheranissa ja ennen Yhdysvaltoihin muuttoa Pariisissa. Siellä ollessaan vuonna 1980 Hosseinit joutuivat hakemaan turvapaikkaa Yhdysvalloista. Perhe joutui puille paljaille, mutta sosiaaliturvan ansiosta perhe pääsi jaloilleen ja isän onnistui oman ahkeruutensa ja neuvokkuutensa ansiosta kouluttaa lapsensa.

Khaled Hosseini opiskeli lääkäriksi. Kirjoittamisen harrastus ei kuitenkaan jäänyt ja kirjailijan ura käynnistyi oman ammatin ohessa. Ainakin ensiteoksensa hän julkaisi toimiessaan sisätautien erikoislääkärinä. Päivät alkoivat aamutuimaan kirjoittamalla.

Oma tutustumiseni Hosseinin tuotantoon alkoi hänen toisesta teoksestaan Tuhat loistavaa aurinkoa (Thousand Splendid Suns, 2007). Suomennos valmistui vuosi alkuteoksen jälkeen ja luin sen tuoreeltaan, kun teos sattui osumaan kirjaston esittelyhyllyllä silmiini. Se vei mukanaan ja siitä innostuneena hankin käsiini myös esikoisteoksen ja katsoin myös siihen pohjautuvan elokuvan. Wikipedian mukaan noita teoksia on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta.

Kolmannen teoksen ilmestymistä sai muutaman vuoden odottaa. Se taisi kuitenkin jo jäädä kesken. Samaa sykettä ei enää löytynyt. Vaikutti vahvasti siltä, että kirjailija oli jo saanut kaiken kerrottua. Tyyli kyllä miellytti mutta kuvauksissa oli toiston tuntua. Pyörittiin samojen aiheiden ympärillä.

Hosseinin teokset ovat enemmän tai vähemmän sidoksissa omaelämäkerrallisiin aiheisiin. Hän on pitäytynyt tiiviisti omassa kulttuuriperinnössään. Tällöin on sinällään normaalia, että luomistyössä on haasteita, kun vanhat aiheet tuntuvat kalutun loppuun. Kai autenttisuudestakin alkoi hävitä jotain.

Seuratessani kirjailijan päivityksiä sosiaalisessa mediassa näkemyksissä ja kannanotoissa alkoi näkyä amerikkalaistumisen vaikutus. Tuo on tietysti oma subjektiivinen tunnetason arvio. Arvostukseni ei kuitenkaan ole laantunut. Innostavat lukuelämykset ovat edelleen mielessä. Seuraan hänen uraansa ja hänen ajatuksiaan, lähinnä kuitenkin uteliaisuudesta. Hänen suosionsa on edelleen valtava. Facebookissakin hänellä taitaa olla yli 600 000 seuraajaa.

Kiinnostuneille laitan linkin haastattelusta, jossa kirjailija pohtii naisnäkökulman huomioon ottamista. Se on ollut hänelle luova haaste ja osoitus kirjallisista pyrkimyksistä moniäänisyyteen.

Juttuni varsinainen aihe on Facebookissa silmiini osunut kirjailijan viesti. Asia koskee transsukupuolisuutta ja liittyy läheisesti kirjailijan omaan perhepiiriin. Intiimistä aiheesta on siis kysymys ja se on herkistänyt myös monet viestin lukijat ja kommentoijat. Hän julkaisi viestinsä jo reilu viikko sitten. Tunnustan ensi reaktioni olleen kutakuinkin tyrmäävä. Siitä tämä viivekin johtuu. Annoin muutaman päivän kulua ja sen myötä aloin itsekin arvostaa isän ratkaisua. Hosseini on todennut olevansa muslimi, tosin maallistunut. Siinä valossa näkemys on vähintäänkin radikaali.

Liitän tähän kirjailijan 13. heinäkuuta julkaiseman viestin kokonaisuudessaan. Sen perässä on suomennokseni. En lopulta tyytynyt pelkkään google-käännökseen, vaan päädyin sitä muokkaamaan, toivottavasti parempaan suuntaan.

Khaled Hosseini:

”Yesterday, my daughter Haris came out as transgender. I have known about Haris’ journey since last year and I’ve watched her navigate some very trying personal times. Transitioning is such a complicated undertaking—emotionally, physically, socially, psychologically—but Haris has met each challenge with grace, patience, and wisdom.

As a father, I have never been prouder of her. I am delighted to now have not one but two beautiful daughters. Most of all, I am inspired by Haris’ fearlessness, her courage to share with the world her true self. She has taught me and our family so much about bravery, about truth. About what it means to live authentically. I know this process was painful for her, fraught with grief and anxiety. She is sober to the cruelty trans people are subjected to daily. But she is strong and undaunted.

I love my daughter. I will be by her side every step of the way, as will our family. We stand behind her. It’s a privilege to watch her enter the world as the beautiful, wise, and brilliant woman that she is. May God bless her.”

Käännös:

”Eilen tyttäreni Haris esiintyi transsukupuolisena. Olen tiennyt Harisin matkasta viime vuodesta lähtien ja olen nähnyt hänen käyvän läpi hyvin haastavia henkilökohtaisia ​​aikoja. Siirtymävaihe on monimutkainen prosessi – emotionaalisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja psykologisesti – mutta hän on kyennyt kohtaamaan uudet haasteet nöyrällä, kärsivällisellä ja viisauden täytteisellä asenteella.

Isänä en ole koskaan ennen ollut hänestä niin ylpeä kuin nyt. Iloitsen siitä, että minulla on nyt yhden sijasta kaksi kaunista tytärtä. Eniten olen vaikuttunut Harisin pelottomuudesta, hänen rohkeudestaan jakaa maailmalle omaa todellista itseään. Hän on opettanut minulle ja perheellemme hyvin paljon siitä, mitä on rohkeus ja totuus, mitä tarkoittaa elää aidosti. Tiedän, että tämä prosessi on ollut hänelle tuskaisa, täynnä surua ja ahdistusta. Hän suhtautuu tyynesti sille julmuudelle, jonka kohteena transsukupuoliset ovat päivittäin. Mutta hän on vahva ja peloton.

Rakastan tytärtäni. Olen joka vaiheessa hänen rinnallaan, kuten myös perheemme. Seisomme hänen takanaan. On etuoikeus saada seurata, kun hän kauniina, viisaana ja loistavana naisena kohtaa tulevan maailman. Suokoon Jumala hänelle siunauksensa.”

 

Juttu on herättänyt suunnattoman paljon kommentointia, lähes pelkästään kunnioittavia ja ylistäviä. Yksi kyyninen viesti siellä oli, jossa viitattiin tyttären maskuliiniseen nimeen. Sen kirjoittaja leimattiin tylysti ”spämmääjäksi”. Itse asiassa ei hänkään kritisoinut. Viestistä vain ilmeni ehkä piiloteltu sarkasmi. Siihen kuitenkin reagoitiin hyvin herkästi.

Ymmärrän kyllä molempia osapuolia. Isän näkemys on avoin ja rohkea. Se on saattanut tehdä kipeää, mutta hän on käsittääkseni koonnut itsensä. Kyseessä on kuitenkin oma lapsi. Hän ansaitsee kunnioituksen.

Toisaalta tuon torpatun näkemyksen esittäjä puolustautuu rehdisti. Tässä hänen perusteltu reaktionsa syytösten jälkeen. Suomennos on omani.

”Haluat periaatteessa viedä tilaa tavallisilta ihmisiltä, jotka yrittävät olla puolueettomia ja suvaitsevaisia. Se on hyvin itsekäs asenne, joka sulkee pois kaiken vuoropuhelun, mikä kehittää keskinäistä kunnioitusta. Uudenlaisen terminologian käyttö ei oikeuta riidan kylvöä ja syyttävää käytöstä.”

Hän siis toivoo, että keskustelun sävyn pitäisi olla kuitenkin keskinäisesti kunnioittavaa. Siinä tuomitaan herkkänahkaisesti vääränlaisen kysymyksen esittäjä ja leimakirves heiluu.

Tästä oppii sen, että sananvalinnoissa on nykyisin oltava tarkkana. Loukkaantumisesta on tullut joillekin kai lähes sisäinen pakkomielle. Olkoon kyse mistä tahansa.

Toivoisi tietenkin, että asioista pitäisi voida puhua avoimesti, myös mahdollisista ennakkoluuloista, ilman että saisi osakseen leimakirveen iskuja. Tosin tässä tilanteessa närkästymisen kyllä ymmärrän. Onhan asia varmasti herkkä niin isälle ja muulle suvulle, kuin myös laajalle lukijakunnalle. Tuossa tilanteessa odotetaan varmasti kannustavia ja rohkaisevia näkemyksiä. Ymmärrän, että tässä yhteydessä pieni polemisoivakin asenne voi tuntua vastenmieliseltä. Parempi vaihtoehto on vaieta.

Enkä tiedä, onko perheen uuden tyttären päätös pelkästään juridinen, vai onko hän tosiaan aloittanut hormonihoidot ja ehkä kirurgiset toimet. Siihen isällä olisi varmaan oma kiinnostava näkemyksensä. Onhan hän kuitenkin sisätautilääkäri ja tuntee varmasti myös mahdolliset haitat. Toisaalta Haris on jo itse täysi-ikäinen ja kantaa vastuun teoistaan.

Yhtä kaikki, isä voi olla tietoinen sukupuolenkorjauksen ikävistä puolista. Hänelle se voi tehdä kipeää, mutta henkilökohtainen Facebook-seinä ei varmasti ole niiden asioiden läpikäymiselle oikea foorumi.

Pohdin myös kirjailijan islamtaustaa. Sillä on varmasti taustalla ollut vaikutuksensa, mutta kovin paljon sillä ei ole merkitystä. Khaled on todennut olevansa uskonnollisissa näkemyksissään maallistunut. Hänen lastensa näkemyksistä en tiedä mitään.  Perhe on täysin amerikkalaistunut.

Etsin tietoa Harisista. Ja löytyihän siihen pari videolinkkiä (tässä ja tässä). Ne ovat vuodelta 2019. Nuorukainen vaikuttaa olevansa hyvin valveutunut, terävä-älyinen ja sanavalmis kaveri, joka tuntuu olevan suosittu myös opiskelukavereitten keskuudessa. Hän on loistava esiintyjä. Isä voi olla vain ylpeä tuonkaltaisesta lapsestaan. Äänessä on poikamaisuutta. Se särkyy välillä kimakaksi. Jos hormonihoidot oli jo aloitettu, se saattoi olla niiden vaikutusta. Käsittääkseni prosessi on kuitenkin alkanut hieman myöhemmin.

Sukupuolen vaihdokset tai korjaukset (tai miksi sitä itse kukin haluaakin kutsua) ovat viime aikoina saaneet näkyvyyttä. Suhtaudun niihin itse kriittisesti, varsinkin silloin, jos kyse on alaikäisestä tai nuoresta ihmisestä, jonka elimistö on vielä fyysisesti kehittymässä. Niitä ei pitäisi ryhtyä suosimaan.

Transsukupuolisia on Yhdysvalloissa noussut viime aikoina näkyviin asemiin. Esimerkkinä laitan kaksi henkilöä, jotka toimivat Yhdysvalloissa korkeissa valtion viroissa. Toinen heistä on Rachel Levine, joka on toiminut Pennsylvanian terveysministerinä ja on ensimmäinen transsukupuolinen senaatin vahvistama virkamies. Tässä on linkki englanninkieliseen artikkeliin. Toinen on Samuel Brinton, ydinvoima-alan asiantuntija. Hän on nuorempaa sukupolvea (s. 1988) ja ura lienee selkeässä nosteessa.