Jatkan menneisyyteeni liittyvää teemaa. Lainaan päiväkirjamerkintöäni
helmikuulta 1984. Maa on Neuvostoliitto ja kaupunki on Petroskoi, niin kuin edellisessäkin
muistelukirjoituksessani kuluvan vuoden helmikuulta.
Aloitan johdannolla. On helmikuun 10. päivä. Edellisenä
päivänä on ilmoitettu Neuvostoliiton johtajan Juri Andropovin kuolemasta. Hän
oli valtakunnan kuudes johtaja, ja nousi valtaan marraskuussa 1982 edellisen
kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brežnevin menehdyttyä
sydänkohtaukseen. Tämä oli nostettu valtaan lokakuussa 1964 sen jälkeen, kun
edellinen johtaja Nikita Hruštšov oli syrjäytetty. Brežnev oli siis
vallassa 18 vuotta. Vallanvaihtoa odotettiin ja uuteen johtajaan asetattiin
suuria toiveita. Kuolema kuitenkin korjasi satoaan. Vaikea sairaus vei mukanaan
ja Andropov ehti olla vallassa vain reilun vuoden. Hänen jälkeensä vanhoillinen
siipi pääsi jälleen voitolle ja jo ennestään sairas ja vanhuuden heikko
Konstantin Tšernenko nostettiin maan johtoon. Yhteiskunta lamaantui
entisestään. Mihail Gorbatšov odotti vielä vuoroaan.
Itse asiassa Tšernenkoa odotettiin jo Brežnevin seuraajaksi mutta
tuolloin uudistusmieliset Andropovin kannattajat perivät vielä voiton. Hänen
jälkeensä vanhoilliset voittivat, jos sitä voitoksi voi kehua. Ehkä ainakin
hieman jälkiviisaasti todeten se todisti imperiumin olevan pahasti horjumassa.
Vaihtoehtoja ei kuitenkaan paljoa ollut. Tuolloin tuskin kukaan uskoi, että
neuvostoimperiumin eli viimeistä vuosikymmentään.
Juri Andropov oli ollut Neuvostoliiton keskushallinnossa 60-luvun
lähtien. Ennen valitsemistaan maan
johtoon hän oli toiminut KGB:n johtajana viidentoista vuoden ajan. Politbyroon
jäsenenä hän oli toiminut vuodesta 1973 lähtien.
Seuraava tekstini perustuu päiväkirjamerkintöihini Andropovin
poismenon jälkeen. Petroskoissa nimenomaan Andropovilta odotettiin paljon,
sillä hän oli tavallaan oman kaupungin poikia. Hän oli toiminut kaupungissa
40-luvun alussa Komsomolin eli nuorisoliiton hommissa ja tavannut siellä myös
tulevan vaimonsa. Wikipediasta
suora lainaus:
Hän oli
Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan Komsomolin ensimmäinen
sihteeri vuosina 1940–1944. Toisen maailmansodan aikana Andropov organisoi
partisaanitoimintaa Itä-Karjalassa.
40-luvun loppuvuodet kuluivat puoluetehtävissä paikallisen
Komsomolin johtajana ja myös opinnoissa. 50-luvulla mies muutti Moskovaan. Ja
sen myötä avautui myös kansainvälisiä tehtäviä. Hän oli mukana kukistamassa
Unkarin kansannousua toimiessaan maassa suurlähettiläänä.
Petroskoissa hänen muistoaan kunnioitettiin. Muistomerkin
lisäksi hänelle nimettiin oma katu. Kun keskustassa tuolloin 80-luvlla liikkui,
niin minulle esiteltiin paikka, missä Andropov oli aikoinaan työskennellyt. Ja
lisäosoituksena kunnioituksesta on sekin, että vuonna 2004 julkistettiin kaupungissa
hänen
muistomerkkinsä.
…
Tästä alkaa omat muistiinpanoni lähes 40 vuoden takaa. Se
olkoon omanlaistansa ajankuvaa menneisyydestä. Laitan sen lähes sellaisenaan,
tosin erään paikallisen tuttavani nimeä en julkista. Verrattain korrektisti olen
tuolloin kuitenkin ajatellut. Otettakoon huomioon sekin, millaista aikaa
elimme. Parissa kohdin en saa omasta käsialastani enkä liioin tausta-ajatuksestanikaan
selvää. Laitan sen silti mukaan. Pyrin tuolloin kuitenkin ajattelemaan maan
asukkaiden näkökulmasta. Esimerkiksi rauhantahto ja kansainvälisen jännityksen
lieventyminen vaikuttavat positiivisesti kansan elintasoon. Tekstissäni on yksi
alleviivaus, joka on myös alkuperäisessä merkinnässäni.
…
”Eilen ilmoitettiin Andropovin kuolemasta. Hän oli kuollut
edellisenä päivänä kello kuuden paikkeilla. Hän oli elänyt keinomunuaisen
avulla. Lisäksi hänellä oli sokeritauti ja muitakin sairauksia.
Ennen virallista ilmoitusta TV valmisti katsojia suureen
uutiseen. Klassista musiikkia soi kaikessa mahdollisessa välissä. Kevyet
viihdeohjelmat oli jätetty ohjelmistosta pois. Sitten illalla kello yhdeksän
uutisissa kuolemasta kerrottiin hyvin juhlavasti. Uutisankkuri puhui ääni
väristen. Ennen nimen lausumista ruutu pimeni. Sitten näkyviin tuli Andropovin
kuva punamustassa kehyksessä. Vasta sen jälkeen lausuttiin hänen nimensä.
Sitten jälleen ruutu pimeni, oli lyhyt hiljaisuus – ja uutistenlukija jatkoi.
Melkein koko uutislähetys käsitteli samaa aihetta.
Hautajaiskomission johtoon oli valittu Konstantin Tšernenko, mikä oli samalla
viesti seuraajasta. Hautajaiset ovat tiistaina 14.2. kello 12. Sitä ennen
11.-14.2. on suruaika. Hautajaispäivänä suuremmissa kaupungeissa kaikki
pysähtyy kolmeksi minuutiksi. Tehtaan pillit soivat ja muistohetkeä juhlistetaan
tykkien kunnialaukauksin. Näin tapahtuu myös Petroskoissa.
Kyseessä on suuri asia – maansuru – vaikka kovin etäiseltä
se tuntuu tavallisen ihmisen elämässä ja tajunnassa. TV:ssä merkittävyys kyllä
näkyy. Tänään tuli pääkanavalla ennen iltauutisia vain klassista musiikkia.
Sarajevosta [olympialaiset] olisi pitänyt tulla taitoluistelua. Se taisi
kuitenkin olla liian kevyttä. Muuten sieltä on kyllä tullut lähetyksiä.
Sekä eilen että tänään on tullut uutisissa välähdyksiä
Andropovin muistotilaisuuksista tehtaissa eri puolilla maata.
Eilen luettiin myöhäisuutisissa myös presidentti Mauno Koiviston
sähke. Siinä mm. korostettiin Juri Andropovin sisäpoliittista aktiivisuutta.
Tänään lainattiin pääuutisissa Kansan Uutisten
kirjoitusta, jossa korostettiin Andropovin työtä ydinsodan uhan estämisessä.
Myös N (eräs paikallinen kaverini) arvosti Andropovin työtä,
vaikka sanoikin tämän olleen vain vähän aikaa maan johdossa. Itse panin
merkille Neuvostoliiton rauhan tahdon voimallisen korostamisen. Nykyinen
politiikka siitä kyllä saanut vakuuttumaan. Lisäksi ymmärrän Neuvostoliiton
ulkopolitiikkaa. Onhan se suurvalta. En hyväksy sen kaikkia periaatteita mutta
se mitä rehellisesti kannatan ja ihailen, on vilpitön rauhantahto. Se on
Andropovin aikana tullut ainakin minulle selkeästi ilmaistuksi.
Vielä hieman
TV-ohjelmista. Perjantain aamuvoimistelulähetys jäi myöskin pois. Uutisten ja klassisen musiikin lisäksi näytti
tulevan pelkästään neuvostoelämää kuvaavia dokumenttielokuvia ja kommunistista
persoonallisuutta ylistäviä isänmaallisuutta korostavia historiallisia
elokuvia.”