Naisellista kauneutta

 Joskus kiertelen kirpputoreilla ja satun ostamaan vanhoja aikakauslehtiä palatakseni niitä selaillessa oman syntymäni ja lapsuuteni aikoihin.

Seuraavassa on katkelma Apu-lehden jutusta 24.9.1960, eli ajalta, jolloin elettiin vielä aikaa, kun naisetkin olivat vielä naisia, ja miehet – vain miehiä. Argentiina ja Buenos Aires minua kiinnostavat erityisesti ehkä senkin vuoksi, että olen jonkinmoinen argentiinalaisen tangon ihailija ja harrastaja. Carlos Gardelin elämä ja tangot ovat tulleet tutuiksi. En valitettavasti osaa espanjaa, mikä on harrastukselleni huomattava haitta. Onneksi Grönin Eikka, Tapani Kansa, Harri Saksala ja muut ovat tehneet argentiinalaista tangoa myös meille tutuksi. Tosin aidossa argentiinalaisessa tangossa on aivan toisenlainen tunnelma ja meininki.

Totean vielä, että kyllä myös autonpuskureita koskeva kappale liittyy otsikon teemaan.

…

Tuomo Keko maailmanmatkalla: Buenos Aires

”Kahvi on jo haaleata mutta edelleenkin hyvää. Ja naiset kauniita, niin viehättäviä, että heille kuiskaisi hillityn piropon, jos tietäisi mitä ’sydänkäpynen’ on espanjaksi. Tosin he ovat melko täyteläisiä, mutta eivät suinkaan yhtä latinalaisamerikkalaisen reheviä kuin Meksikon señoritat ja señorat, joita katsellessa epäili joka toisen olevan ns. odottavalla kannalla. Näyttää siltä, että täkäläiset muistavat noudattaa ruokavaliota ja suosia liiviteollisuutta. He ovat poikkeuksetta aistikkaasti pukeutuneita, toisinaan myös niin silmiinpistävästi, että kuulen merkitseviä mutta hyväksyviä rykäyksiä sieltä täältä. Huomaan, ettei rohkeasti uurrettu vartalonmyötäinen puku niinkään kuin keinahteleva lantion seutu saa herroja kääntämään päätään ja vaihtamaan keskenään pitkiä katseita. En vielä tiedä, missä elämänsä vaiheessa latinalainen nainen omaksuu miehiin menevän kävelytyylin, silloinko kun hän ryhtyy käyttämään korkeakorkoisia kenkiä, vai myöhemmin avioliittoikään päästyään, jolloin hän odottaa kuulevansa mieltä hyväileviä piropoja.

Sinkautan sammuneen savukkeeni katukäytävälle, niin, koska ei ollut tuhkakuppia. Tarpeettomia esineitä, vastaisi varmasti kahvilanomistaja, jos pyytäisin sellaisen pöydälle. Koko maailma on suuri tuhkakuppi. Mutta olkoon, sillä vasta vuosikymmeniä elettyäni tajuan äkkiä, miksi autossa on puskurit. Suomessa ne ovat näön vuoksi; en ole ainakaan nähnyt, että joku autonomistaja olisi yrittänyt käyttää niitä sananmukaisesti puskemiseen; niitä hoidetaan ja kiillotetaan, ja varjele sitä, joka vahingossa aiheuttaa niihin pienenkin naarmun – silloin avataan silmänräpäyksessä sarvipääsäkki ja rikollinen haastetaan lakitupaan. Mutta Buenos Airesissa puskurit on nimenomaan tarkoitettu työntämiseen. Tietääkseni autoilijat noudattavat Argentiinan pääkaupungissa kahta – ja vain kahta – ohjetta: huomatkaa yhdensuuntainen katu ja älkääkä lukitko autoanne käsijarrulla.

…

Kävelen yhä tummenevassa illassa Avenida 9 de Juliolle, maailman leveimmälle kadulle. jonka alla kuuluu olevan Argentiinan suurin kunnallinen autohalli. Tällaisen kadun reunalla tuntee olevansa maalaispoika kaupungin hälyssä ja vilinässä. Mutta vaikka pitkän tovin katselin autojen katkeamatonta rintamaa, räikeitä, alati vaihtuvia mainosvaloja ja kuuntelin lehtimyyjien ja kaupustelijoiden jankuttavaa puhetta, ei viereeni pysähtynyt viekoittelevasti hymyilevää neitosta, joka olisi sanonut vaaleuteni kiinnostavan häntä ja ehdottanut illan alkajaisiksi pientä drinkkiä hiljaisessa baarissa, ei, sillä Buenos Aires on muuttunut; Peronin ajoista lähtien ovat merimiehet joutuneet haikeina muistelemaan ’vanhoja hyviä aikoja’, laulullakin muistettua Kultaisen Ankkurin kapakkaa, joka muuten sijaitsee melkein suomalaista merimieskirkkoa vastapäätä, ja Bocan, satamakaupunginosan, riehakasta elämää.”

Tomas Venclova 86 v.

 

Olen vuosien myötä tutustunut liettualaisen Tomas Venclovan elämän vaiheisiin ja kirjoituksiin. Itselleni Paljolti juuri hänen tekstiensä kautta Liettuan historia on tullut itselleni tutuksi. Tänään 11.9.2023 hän täyttää 86 vuotta.

Häntä kunnioittaen julkaisen alla Venclovan lyhyen tekstin, jonka olen lainannut venäläisen toisinajattelijan Viktor Shenderovichin Facebook-päivityksestä. Hän kirjoittaa venäjäksi, suomennoksesta vastaan itse.

Laitan oheen muutaman linkin pariin aikaisempaan tekstiini, joissa Venclova esiintyy. Tässä lainaan suoraan Venclovan kirjoitusta Liettuan tiestä kohti Euroopan unionia. Toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja käsittelevässä Plunge-tekstissäni tulen häneen viitanneeksi vähemmässä määrin. Ne molemmat olen kirjoittanut vuonna 2014. Vaikka tekstit ovat vanhoja, en ole senkään jälkeen Venclovaa unohtanut. Hänen esseekokoelmansa Paribys (”Raja”) venäjännös (julkaistu Pietarissa 2015) on ollut minulla ahkerassa käytössä.

Laitan linkin vielä kolmanteenkin kirjoitukseeni, joka löytyy täältä. Siinä käsittelen Liettuan historian viime vuosisadan eräitä kipupisteitä.

Kaukainen onnitteluni syntymäpäiväsankarille!

Tomas Venclova:

Jos minun on tehtävä valinta kansakunnan ja totuuden, kansakunnan ja vapauden välillä, päätökseni on täysin selvä: valitsen totuuden ja vapauden. Monet vastaavat: ”Tuonkaltainen valinta ei ole ajateltavissa. Kansakuntahan juuri on totuus ja vapaus." Valitettavasti vastaus on pelkkää demagogiaa. Niin surullista kuin se onkin, joudumme usein valintatilanteeseen. Minulle kansakunnan kukoistus ja jopa sen henkiin jääminen on kyseenalaista iloa, jos se joudutaan hankkimaan vihan ja ”vihamielisten elementtien” tukahduttamisen sekä yhdenmukaisuuden ja valheen hinnalla. Kansakunta on minulle rakas niin kauan kuin sen tavat, historia ja nykyisyys ilmentävät totuutta ja vapautta – itseään korkeampia arvoja. Ja koska sattumoisin kuulun syntymäni ja saamani kasvatuksen kautta yhteen tiettyyn kansakuntaan, velvollisuuteni on tuoda mahdollisimman paljon esille juuri näitä arvoja sen elämässä ja arjessa mukana ollen.