Parag Khanna. The
Future is Asian. Global Order in the Twenty-first Century. Weidenfeld &
Nicolson 2019, 433 p.
Kirjoitan nyt Aasiasta ja maailmamme 21. vuosisadasta.
Akuutit kriisit jätetään taustalle. Tai on ehkä parempi sanoa, että ne ovat
ruohonjuuressa ja suunta on niiden ylitse. Intialaistaustainen Parag Khanna on
kirjoittanut kirjan, jonka mukaan vuosisadallamme maapallon hegemonia on
siirtymässä Aasiaan. Kirjoittajan näkemyksestä huokuu kehitysoptimismi mutta ei
hän ongelmia kiellä. Kirjoituksen pääpaino on Aasian valtioiden taloudellisessa
ja yhteiskunnallisessa kehityksessä sekä Aasian valtioiden keskinäisessä
yhteistyössä. Aasiaan tutustutaan laajassa mitassa, mitään erityistä
painopistettä ei ole. Aasialaisuuden käsite on pinnalla, vaikka tuskin hänen
mukaansa Aasiassa asuvat mieltävät itsensä erityisesti aasialaisiksi. He ovat
ensisijaisesti oman synnyinmaansa tai asuinmaansa edustajia.
Khanna lähtee liikkeelle syvältä menneisyydestä löytäen
perusteet uudelle kehityslinjalle. Erikseen käsitellään myös aasialaisuutta ja
aasialaisväestön levinneisyyttä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Myös Afrikka saa
oman lukunsa ja siellä nimenomaan Kiinan toiminta infran rakentajana nostetaan
esille.
Teoksesta nousee pinnalle monella tapaa Kiina ja sen
harjoittama perustavanlaatuinen rakennustyö. Kiina on hankkinut kiinnityksen
eri puolille Aasiaa. Se kertoo juuri logistiikan luomista mahdollisuuksista
kansainväliselle yhteistyölle ja teollisuuden kasvusta.
Aasia on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun minulla oli
mahdollisuus tutustua paremmin Kiinaan ja kiinalaisiin. Sen myötä olen ollut
kiinnostunut Aasiasta laajemminkin, vaikka en ole muualla kuin Kiinassa
matkustellutkaan. Khanna haluaa kirjansa alussa vakuuttaa, että hänen Aasiansa
on paljon laajempi kuin pelkkä Kiina. Ja niin todella onkin. Kiina on vain yksi
tekijä, toki tärkeä. Aasia ulottuu Turkin länsiosasta Anatoliasta Tyynelle
merelle, Siperiasta Australiaan. On mielenkiintoista, että Australiakin nähdään
sen osana. Tekijän mukaan Australia on todellakin löytänyt viime vuosikymmeninä
Aasian ja haluaa integroitua osaksi sen talousaluetta ja myös hyödyntää Aasiasta
ja sen väestöstä nousevia voimavaroja. Esimerkiksi suhteet ASEAN:iin eli
Kaakkois-Aasian kaupalliseen yhteistyöelimeen ovat tiivistymässä. Ja Venäjä – kuten Khanna kuvaa - on Australian
ohella toinen esimerkki ”valkoisesta Aasiasta”. On nähtävissä, että Venäjän
Aasian puoleinen osa on ryhtynyt viime vuosina luomaan omaa aasialaista identiteettiä.
Khanna kuitenkin korostaa, että hänen visiossaan Eurooppa
eikä Amerikka menetä merkitystään. Hän näkee maailman kuin maalauksena, johon
Aasia tuo uuden kerroksen lisää. Eurooppa ja USA ovat tuoneet Aasian
menneisyydelle ja kasvulle oman arvokkaan panoksensa.
Aasia ulottuu Välimereltä ja Punaiselta mereltä Tyynelle
valtamerelle, Ja siihen väliin mahtuu kirjan mukaan 53 valtiota ja lähes 5
miljardia ihmistä, joista tosiaan vain 1,5 miljardia on kiinalaisia. Ja kun
kirjan kannessakin annetaan viite, että olemme siirtymässä Aasian vuosisataan,
niin voi kysyä, milloin tuo Aasian vuosisata alkaa. Siihen Parag Khanna antaa vastauksen.
Se alkaa silloin, kun Aasialle kirkastuu, että se on kokonaisuudessaan suurempi
kuin vain sen monien osien summa. Tuo prosessi on nyt meneillään.
Aasia on moninaisuudessaan hyvin kirjava alue. Sen eri osat
tuntuvat vahvistavan toisiaan. Kunkin alueen erityispiirteet pääsevät oikeuksiinsa.
Kiinassa on maapallon väkirikkaimpia ja pinta-alaltaan suurimpia maita.
Toisaalta siellä on maapallon pienimpiä maita. Siellä on toisaalta äärimmäistä
köyhyyttä, mutta siellä on myös maailman terveimmiksi katsottavia maita (Qatar,
Singapore).
Tuo kirjavuus näkyy myös väestöpohjassa. Kiinalaiset ja
japanilaiset ovat vain yksi osa Aasiaa. Lisäksi on olemassa ”valkoinen Aasia”,
jolla viitataan Venäjään ja Australiaan. Lisäksi on edellisistä poikkeava
Lähi-Idän väestö.
Aasialaisuutta kuvatessaan Khanna käyttää ilmausta
kosmopoliittisuus. Siitä esimerkki löytyy Kiinassa ajanlaskumme ensimmäisellä
vuosituhannella toimineen Tang-dynastian hallitsemassa yhteiskunnassa. Kiinasta
puheen ollen Khannan mukaan Kiinan päämies Xi Jinping on käyttänyt omasta maastaan
ilmaisua ”harmoninen maailma”. Tuohon harmoniaan sisältyy yhtäältä Tang-dynastian
kosmopoliittisuus ja vuosina 1368–1644 Kiinaa hallinneelle Ming-dynastialle
ominainen ekspansionismi, laajenemishalu. Khannan mukaan Kiina haluaa liittää
laajenemispyrkimyksiinsä kosmopoliittisuuden. Ja koska kyseessä on harmonia,
niin myös laajenemishakuisuus on rauhanomaista.
Sitä voisi kai verrata Kiinan Ming-dynastian aikaisiin pyrkimyksiin suureksi
merivallaksi, mikä oli massiivista mutta rauhanomaista merenkulkua. Noita
tutkimusmatkoja johti maineikas eunukkimerenkävijä He Zheng. Hän oli taustaltaan
muslimi mutta menetti jo lapsena sukukalleutensa. Hän ei kuitenkaan edustanut
Kiinan valtauskontoja. Yllä olevalla
tavalla kirjan tekijä löytää Aasian historiasta juonteita nykyaikaan.
….
Kirjassa viitataan toki
ajankohtaisiin ongelmiin, mutta jos mainitaankin, niin niihin ei juututa. Parag
Khanna katsoo kehitysoptimismissaan eteenpäin. Kestävän kehityksen rakennustyö
etenee uusien innovaatioiden tukemana. Yhteiskunta tasapainottelee ongelmiensa
parissa. Suotuisa kehitys luo tasapainoa. Siihen on uskottava.
Suomenkielistä
aiheen käsittelyä en ole juurikaan seurannut. Tuoreena muistissa on eräs radio-ohjelma, jonka otsikkona on ”Maailma lännen
hegemonian jälkeen”. Siinäkin on juututtu aikamme poliittisiin kriiseihin ja
niiden ratkaisuihin. Liikutaan siis eri sfääreissä.
Itse hankin kirjan vain tutustuakseni uusiin näkökulmiin. Khannan
käsittelytapa on raikasta ja puoleensavetävää. Paria TV-keskustelua seurasin
youtubessa. Miehen tyyli veti kyllä puoleensa, vaikken ihan avoimesti häntä
hehkuttaisikaan. Nyt kirjan luettuani luulen, että alan seurata Aasian
tapahtumia uusin silmin. Kiinnostus eri puolille Aasiaa on huomattavasti lisääntynyt.
Mainitsen tässä Kaakkois-Aasian, Singaporen ja tietysti Keski-Aasiaa laajalti
koskevan uuden Silkkitie-hankkeen. Enkä toki unohda myöskään Lähi-itää. Mutta
Khanna käsittelee kattavasti myös Aasian historiaa lähtien liikkeelle
muinaisuudesta. Ne antavat kehitykselle arvokasta pohjaa.
…
Kirja alkaa lainauksesta Napoleonin kuulusta Kiinaa
koskevasta lausahduksesta: ”Antakaa sen nukkua, sillä herättyään se järisyttää
maailmaa.” Alusta puuttuu kuitenkin hieman. Napoleon on kai todennut, että
”Kiina on nukkuva leijona, antakaa sen nukkua…” Napoleon näki Kiinan
vaarallisuuden aikana, jolloin maa oli sukeltamassa taantumaan ja siitä oli
tulossa 1800-luvulla eurooppalaisen kolonialistisen hyökkäyksen kohde.
Euroopan suhteissa Aasiaan taustalla omat rajoitteensa tuo
sen kolonialistinen menneisyys. Ylimielisyydestä on ollut vaikea päästä eroon
ja valitettavasti Aasian historiaakin katsotaan helposti tuon menneisyyden
kautta. Khanna kuitenkin toteaa, että Eurooppa on antanut paljon Aasian
kehitykselle. Euroopan kansallisvaltioiden kehitys ja sieltä noussut
parlamentaarinen demokratia on antanut myös aasialaisille mallia niiden
taistelussa itsemääräämisoikeuden puolesta. Valistuksen aika on ollut
herätteenä myös Aasiassa. Myös USA on
tuonut Aasiaan paljon myönteistä, siis muutakin kuin raakaa ylimielistä
valtapolitiikkaa, lähtien Yhdistyneiden kansakuntien toiminnasta. Ja läntisen
maailman esimerkistä Aasian maissa monet hallitusten politiikasta
riippumattomat kansalaisjärjestöt ovat rohjenneet ilmaista oman kantansa
yksinvaltaan ja nousseet puolustamaan asukkaiden demokraattisia oikeuksia. Se
on luonut kansalaisiin kehitysoptimismia. Ja kun nykyisin kovasti on pinnalla
äärimuslimien toiminta ja väkivallan uhka, niin Khanna tuo esille myös
toisenlaisia esimerkkejä, joissa islaminuskoiset ovat kyennyt rakentavaan
yhteistyöhön muiden Aasian valtauskontojen edustajien kanssa. Erimerkiksi
parlamentaarisin keinoin on kyetty tekemään yhteistyössä tärkeitä sosiaalisia
uudistuksia köyhyyden poistamiseksi ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan
rakentamiseksi.
Parag Khanna korostaa, että aasialainen markkinatalous
poikkeaa eurooppalaisesta liberalismista. Aasialainen toimintatapa on lähinnä
neomerkantilismia, mikä merkitsee valtion ja sen alaisten organisaatioiden
keskeistä roolia taloudenpidossa ja liike-elämässä. Se vaatii ulkomaisilta
yrityksiltä mukautumista. Tuon järjestelmän rasitteena on byrokraattisuus, mikä
myös on ulkomaisille toimijoille haaste.
Khanna itse on asunut Singaporessa ja sen kehitystä ja
tilannetta hän näyttääkin tuntevan hyvin. Khanna luo Singaporesta kattavaa
analyysia korostaen maan erityislaatuisuutta. Valtion meritokraattista
teknokratiaa hän arvostaa, mutta varoittaa samalla sitä vajoamasta liian
etäälle maan asukkaista. Elitismi on noussut pintaan ja se on haitannut
demokraattista kehitystä.
Singaporelainen parlamentaarinen demokratia poikkeaa
toiminnassaan sellaisesta parlamentista, johon on yleensä totuttu. Sen
taustalla on brittiläinen perintö ja yhden puolueen valta-asema. Khannan mukaan
siinä on mukana palanen ns. Oxfordin
unionia. Sillä on siis enemmän konsultoiva rooli. Se ei siis ole pelkästään
sellainen elin, jonka kautta kansa voi rangaista valtaapitäviä äänestämällä
seuraavissa vaaleissa oppositiota. Tähän olisi mielenkiitoista tutustua
tarkemmin.
Singaporen esimerkistä Khanna alkaa pohtia meritokraattista
järjestelmää viitaten kanadalaiseen politiikan tutkijaan Daniel Belliin.
Mielestäni on kiintoisaa lukea tällaisista näkemyksistä, joissa myös korruption
vaaroja yritetään ehkäistä. Yritän sitä hahmottaa, vaikka asia on minulle
vieras ja taidan mennä pahasti metsään.
Aikoinaan Deng Xiaoping lähti uudistamaan Kiinan taloutta
ottaen Khannan mukaan esimerkkiä Singaporen taloudellisesta noususta. Sieltä
saadusta mallista Kiina lähti kokeilujen tielle. Belliin viitaten Khanna
esittää näkemyksen myös Kiinan kehitykselle, jota Bell kutsuu ”vertikaaliksi
demokraattiseksi meritokratiaksi”. Paikallistasolla toimitaan demokratian
pohjalta, ylemmällä provinssi- tai maakunnallisella tasolla on mentävä kokeiluihin.
Tuolloin tehdään investointeja ja tuetaan kokeilevaa teollisuutta, joka
soveltuu alueen luonnonvaroihin ja pääomaan. Huipulla on vallalla meritokratia,
käsittäen pitkän linjan toimia. Se on
eräänlaista ”myötähakuista meritokratiaa”. Siinä toiminta perustuu julkiseen
tarpeeseen ja lisäksi virastoja palkitaan korruptiovapaasta toiminnasta. Tämän
Khanna näkee yleisesti sopivana mallina.
…
Aasian historiaa
tarkastellessaan tekijä lähtee liikkeelle lounaisesta Aasiasta ja siellä
15 000 vuotta sitten vallinneesta Natufin kulttuurista. Kyse on Levantin
alueesta Lähi-idässä Mesopotamian ja Vähä-Aasian välissä. Kirjoittaja viittaa
arkeologisiin kaivauksiin, jotka avaavat elämää Tigris- ja Eufrat -jokien laaksossa mainiten erityisesti
sumerikulttuurin keskukset. Samassa
yhteydessä tekijä toteaa, että esihistoriallinen kulttuuri kukoisti
samanaikaisesti myös Itä-Aasiassa. Maanviljelys levisi Kaakkois-Aasiaan noin
6000 vuotta eaa, Japaniin ja Kiinaan hieman myöhemmin. Pronssikaudelle
tultaessa kulttuuri levisi laajemmalle.
Nykyisen Pakistanin alueella sijaitsevassa Indus-virran laaksossa
sijaitsivat mm. suuret keskukset Harappa ja Mohenjo-Daro.
Siellä oltiin kehityksessä pitkällä. Tiet olivat leveitä ja maanviljelykselle
hyvät edellytykset. Palvonnan kohteena oli Shakti-jumalatar. Samassa
yhteydessä mainitaan arjalaiset,
jotka saapuivat Keski-Aasiasta noin 1800 eaa. Indo-arjalainen kulttuuri laajeni
etelään Gangesin tasangolle. Sen kulttuurin sanskriitinkieliset hymnit –
maailman vanhimmat uskonnolliset tekstit – ovat jääneet elämään ja muodostivat
hindulaisuuden perustan. Samanaikaisesti lännempänä Mesopotamiassa hallitsi Akkadin valtakunta,
seemiläinen imperiumi. Sen jälkeen päästään jo foinikialaisiin, Egyptin
vaikutuspiiriin ja Kaspianmeren seudulla vaikuttaneisiin skyytteihin.
Kiinan alkujuuret katsotaan olevan Yangtse-joen laaksossa.
Siellä maanviljelys alkoi kehittyä itsenäisesti, riippumatta Länsi-Aasian kehityksestä.
Ensimmäinen Kiinan dynastia (Xia-dynastia) alkoi tarujen mukaan 2100 eaa.
Kušan-valtio
oli puolestaan paimentolaiskansojen luoma valtakunta, joka vallitsi
ajanlaskumme alkuvuosisatoine Intian niemimaalla ja osissa Keski-Aasiaa. Se
kesti noin 400-luvulle asti.
Kiinan valtauskonnot ovat syntyneet paljon ennen kuin
kristinusko ja islam olivat syntyneet. Vedalainen uskonto oli taustana hindulaisuudelle.
Japanissa oli šintolaisuus, Persiassa zarathustralaisuus ja nykyisen
Intian alueella Magadhassa buddhalaisuus. Ne levisivät kansan keskuudessa ja
saivat omia painotuksia. Buddhalaisuus levisi Kiinaan ja sitten Japaniin.
Islam alkoi levitä 600-luvun puolivälissä. Kristinusko tuli
samoihin aikoihin. Ne levisivät siis rinnan. Kristinusko ei saanut samaa asemaa
kuin islam. Kiina oli varsin suvaitsevainen eri uskonnoille ja siellä sai Tang-dynastian
aikaan (v. 618-907) islamin nousun rinnalla sijaa kristinuskon haara nimeltään
nestoriolaisuus.
Kiinalaiset tottuivat islamiin lähemmin, kun mongolit
valloittivat Kiinan 1200-luvulla, muslimien määrä kasvoi huomattavasti.
Kapinoita eri uskontojen harjoittajien välillä oli mutta historian myötä
kiinalaiset oppivat suhteellisen hyvin suvaitsemaan eriuskoisia. Toki on
tunnustettava, että muslimit saivat tuta myös ajojahtia. Kun Ming-dynastia tuli
valtaan, tehtiin muslimilapsista eunukkeja. Yllä mainittu merenkävijä He Zheng
oli siitä esimerkki.
Buddhalaisuus on erottamaton osa Itä-Aasian uskonnollista ja
kulttuurillista psyykettä. Kiinalaisessa filosofiassa vallalla olleet
taolaisuus ja konfutselaisuus toimivat tavallaan sidoksena, jonka myötä
opittiin ymmärtämään toista jopa silloin, kun keskinäiset suhteet olivat
vihamieliset.
Suvaitsevaisesta asenteesta kertoo seuraava lainaus Khannan
kirjasta. Tang-dynastian aikaisessa Kiinassa julistettiin, että buddhalaisuus
on aurinko, taolaisuus on kuu ja konfutselaisuus viisi planeettaa. Tuo kertoo
paljon uskontojen harmoniasta.
Kun nestoriolaiset kristityt puhuivat yhdestä Jumalasta,
Tang-hallitsija julisti: ”Tiellä on enemmän kuin yksi nimi”. Lähdettiin
harmonisesta maailman ymmärtämisestä: ”Opit vaihtelevat eri maissa, niiden
hyödyt saavuttavat koko ihmiskunnan.”
Venäjän historiaa harrastaneena muistan, että kun
keskiajalla mongolit valloittivat Venäjän ja loivat Kultaisen Ordan, niin he
sallivat venäläisten säilyttää oman ortodoksisen uskonsa. Samalla lailla myös
varhaiset kalifaatit, mongolit, mogulit ja ottomaanit suhtautuivat omia
imperiumeja luodessaan suvaitsevaisesti uskontoihin. Se toki taitaa pitää vain
pääosin paikkansa. Tuo asenne kuitenkin poisti väestössä turhia pelkoja, mikä
taas antoi uutta potkua laajenemiselle.
Islamissa oli toki vallalla ns. uskontovero. Toisin sanoen,
kun otti vastaan islamin, vapautui tuosta verosta. Toisaalta mitään varsinaisia
uskonvainoja ei ollut.
Myöhemmin 1500-luvulla nykyisen Intian alueella luotiin
islamien hallitsema Suurmogulien
valtakunta. Se oli vallassa 1800-luvulle asti, jolloin Intia joutui
Englannin siirtomaaksi. Maa oli
muslimien vallassa, mutta myös valtauskontoa hindulaisuutta ymmärrettiin. Kolmas
mogulihallitsija Akbar jopa julisti, että islamiin kääntyneet hindut voivat
palata hindulaisuuteen takaisin ilman rangaistusta. Hän oli sen verran vahvasti
innostunut paikallisista uskonnoista, että hän jopa yritti muotoilla
synkreettistä oppia zarathustralaisuuden, islamin ja hindulaisuuden pohjalta.
…
Vuonna 751
Keski-Aasiassa käyty Talasin taistelu käy hyväksi esimerkiksi siitä, miten
historian tapahtuma saattaa olemassaolollaan vaikuttaa myös nykypäivän jännitteisiin.
Vaikutus on toki epäsuora, mutta kai siitä on jotain jäänyt kansan alitajuiseen
muistiin.
Mikä tuo
Talasin taistelu sitten on? No, tämähän se. Taistelu käytiin Turkestanissa
Talas-virran rannalla. Tästä
linkistä löytyy siihen kuva. Khanna
mainitsee tuon esimerkin Kiinan sopua rakentavasta toiminnasta.
Kiinaa hallitsi
Tang-dynastia ja vastapuolena oli Abbasidien kalifaatti. Dynastia oli noussut
valtaan vuonna 618 ja laajentunut vähitellen länteen. Abbasidit voittivat
taistelun ja sen myötä sodan. Tang-dynastialle se merkitsi lopun alkua, vaikka
dynastia oli vielä vallassa 900-luvun alkuun saakka. Abbasidit ottivat
kiinalaisia sotavankeja, jotka auttoivat arabeja monella tapaa. Sotavankien
joukossa oli myös henkilöitä, jotka osasivat valmistaa paperia. He opettivat
taidon arabeille kalifaatin pääkaupungissa Bagdadissa. Sieltä paperi levisi
myöhemmin länteen meidän eurooppalaisten iloksi.
Kiinalainen kulttuuri oli tuolloin ylivoimainen arabien omaan verrattuna. Abbasidit halusivat hyödyntää kiinalaisten taitoja. Islam jatkoi kyllä voittokulkuaan Keski-Aasiassa turkkilaisten kansojen keskuudessa mutta abbasideille sodasta suurin hyöty oli kiinalaisten kulttuurissa. Menetykset sodasta olivat heillekin sen verran suuret, että he vetäytyivät jatkotaisteluista.
Palataan nykypäivään. Kiinassa samoilla seuduilla
sijaitsevassa Xinjiangin maakunnassa valtakoneisto on jyrännyt raa’alla tavalla
muslimienemmistöisen alueen kapinanpoikaset ja ajaa kapinoivat uiguurit
uudelleenkoulutusleireille. Odottaisi, että ympärillä sijaitsevat muslimivaltiot
tai ainakin siellä asustava äärisiipi nousisivat tukemaan uskonveljiään ja
protestoisivat aktiivisesti kiinalaisten toimia. Naapurimaissa, kuten Afganistanissa ja
Pakistanissa, Kiina kuitenkin toimii kaikessa rauhassa yhteistyössä maiden
hallitusten kanssa rakentaen infraa ja myötävaikuttaen maiden kehitykseen. Selitys
tähän löytyy siitä, että Afganistan ja Pakistan ovat itse sekaisin omista
kansalaissodistaan. Siellä ei ole halua eikä voimavaroja aloittaa
painostustoimia Xinjiangin uiguurien puolesta. Yhteistyön säilyminen Kiinan
kanssa katsotaan tulevaisuuden kannalta tärkeämmäksi. Kaiken lisäksi maissa
ollaan helpottuneita Kiinan vahvenevasta hegemoniasta, sillä se saattaa estää
USA:n liiallisen vaikutuksen. Kiinalla näyttäisi siis olevan tasapainottava
rooli.
…
Kiinalla on projekteja monissa Aasian maissa, myös
Lähi-idässä. Arabian kielen opiskelu on viime vuosina esimerkiksi Pekingin
vieraiden kielten yliopistossa kasvanut eniten. Jordania on yksi merkittävä
kohde
Turkki on mielenkiintoinen tapaus. Erdoganin valtaannousun
myötä sen EU-jäsenyysneuvottelut ovat jäissä, mutta maa on kuitenkin Euroopan
neuvoston ja Euroopan tulliunionin jäsen. Euroopan sijaan se on kääntänyt
katseensa lujasti Keski-Aasiaan. Se onkin luonteva yhteistyön suunta, sillä
Turkilla on kielellisiä ja kulttuurillisia yhteyksiä Turkestanin alueella
pitkälle Mongoliaan asti. Japani on yllättäen
ollut Kiinan ohella maalle taloudellisena tukena
Keski-Aasiaa vahvistavassa uuden silkkitien hankkeessa on
otteensa myös Turkilla ja Iranilla. Kaspianmeren rannikolla Azerbaidzanissa,
Turkmenistanissa ja Kazakstanissa on muutama laaja suursatamahanke varmistamassa
logistiikkaa myös lounaisen Aasian suuntaan. Turkki on kauttakulkumaana Kaspianmeren
seudun energiaputkelle Välimerelle auttaen samalla Eurooppaa vapautumaan liiallisesta
Venäjä-riippuvuudesta. Kiinan ohella myös Intialla ja varsinkin Japanilla on
parantuneen infran ansiosta kauppa kehittynyt. Turkin kauppavaihto Kiinan
kanssa on kaksinkertaistunut vuosien 2007-20116 välillä 27 miljardiin dollariin
asti. Turkilla on perinteinen voimavaransa myös vuodesta 1952 peräisin oleva
jäsenyys NATO:ssa, joka on sen myötä saanut jalansijansa Aasian
turvallisuuspolitiikassa.
Saudi-Arabia on arvaamaton mutta varsin vahva vaikuttaja. Saudeilla
on myös suhteet Kiinaan ja maa on hankkinut Kiinasta mm. ohjusjärjestelmiä.
Toki USA:lla on vanhastaan maassa vankka asema.
Saudi-Arabialla on parhaillaan meneillään laaja 500
miljardin dollarin rakennustyö. Kyseessä on Neomin kaupunkihanke maan
luoteisosassa Kairon lähistöllä, mikä herätti minun kiinnostukseni. Siihen on
pantu suuria toiveita teknologiakehityksen ja myös matkailun suhteen. Sen
ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua vuonna 2025. Kun katsoo kaupungin omia verkkosivuja, paikka tuntuu
paratiisilta. Jos tuollaista rakentaa, ei voi olla pahat mielessä.
…
Monia maita voisi vielä käsitellä. Intia jää nyt
valitettavasti liian vähälle. Sen Kiina-suhteet eivät ole olleet parhaat
mahdolliset. Intia ei katso suopeasti Kiinan tiivistyneitä suhteita
Pakistaniin, kuin myös Afganistaniin ja Iraniin. mutta suhteiden parantamiseksi Kiina on
tehnyt sille myönnytyksiä. Intia on
halunnut todistella Kiinalle omaa taloudellista ja sotilaallista voimaansa. Nyt
sinnekin on ovet avattu. Ja aivan kuin lohdutuksena Kiina on toivottanut Intian
tervetulleeksi Shanghaissa toimivaan SCO-yhteistyöjärjestöön.
Myös Israelista voi todeta muutaman sanan. Myös se on
aktivoitunut viime vuosina. On luotu suhteet paitsi Kiinaan myös Intiaan.
Esimerkiksi vuonna 2012 Intian pääministeri vieraili ensi kerran Israelissa.
Australian olen jo yllä maininnut. Australia on oikeastaan vasta viime
vuosikymmeninä havahtunut huomaamaan Aasian merkityksen. Matkailu Aasian maista
on vilkastunut ja Australia Open -tenniskisa on saanut piristettä, kun sitä on
ruvettu markkinoimaan Aasian maihin. Australia on aloittanut yhteistyön ASEANin
eli Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön kanssa. Ja sen tavoitteena on luoda
yhtenäinen markkina-alue ja kasvuodotukset ovat huomattavat.
…
Tarkastelen seuraavaksi lähemmin Japania ja sen suhteita
naapurimaihin. Sitä ennen totean, että Japani vahvana talousmaana on tärkeä
vastapaino Kiinan vahvistuneelle hegemonialle. Se tuo tasapainoa pientenkin
maiden kansainvälisiin suhteisiin. Esimerkiksi kun Kaakkois-Aasiassa olevassa
Laosissa Kiina on ottanut yhä vahvemman otteen, niin Japani on omilla pääomillaan
vaikuttamassa, ettei Kiina ota köyhää maata täysin omaan hallintaansa.
Kiinalla ja Japanilla on raskaita muistoja 1900-luvun
alkupuolen konflikteista. Nyt kuitenkin Japani on kiinalaisille erityisen
kiinnostuksen kohde, mm. japanin kielen opiskelu on noussut huimasti. Toki
Japani on monille kiinalaisille edelleen
kuuma peruna ja suhteiden kärjistymistä on vältettävä.
Luovasta perusluonteisesta yhteistyöstä ja
kontaktihakuisuudesta Khanna mainitsee korealaiset, japanilaiset ja kiinalaiset
nuoret. He pystyvät keskustelemaan toistensa kanssa jonkinlaisella englannilla
löytäen myös omista kielistään heitä yhdistäviä tekijöitä. Menneisyyden haamut
eivät ole heidän kanssakäymistään hidastamassa.
Japani on tällä hetkellä kehityksen eturintamassa luomassa
ja kehittämässä uutta teknologiaa. Kiinnostus Japania kohtaan on muualla
Aasiassa nousemassa. Se on ihmisrobottiteknologian (hybrid human robot) kehitystyössä maailman kärjessä, luomassa
ihmiskuntaan uudenlaista toimintatapaa. Japani on levittämässä teknologisia
innovaatioita ympäri Aasiaa. Khanna on optimisti mutta toivoo samalla, ettei
maa sortuisi menneisyyden virheisiin viitaten 1900-luvun loppuvuosiin.
Väestöpoliittisesti se on ravistelemassa vakiintunutta
varautunutta asennetta maahanmuuttoon. Se houkuttelee japanilaistaustaisia
palaamaan kotimaahansa. Aasialaisväestä on kiinnostunut Japanista. Vuonna 2016
Japanissa asui ennätysmäärä maahan muuttanutta väestöä. Kiinalaistenkin määrä
on kasvamassa. Kiinassa japaninkielen opiskelu on elpynyt. Myös
seka-avioliittojen määrä on nousussa (mm. Kiinasta, Filippiineiltä, Koreasta).
Työvoimasta kasvava määrä on vietnamilaisia, thaimaalaisia ja jopa
nepalilaisia. Japanissa vuonna 2020 pidettävät olympialaiset ovat vetäneet
huomattavan määrän ulkomaalaisia rakennustyöläisiä. Matkailu on kasvanut.
Uudelle business-toiminnalle ja startup-yrityksille on
alettu luoda verohelpotuksin parempia toimintaedellytyksiä. Fukuokan kaupunki on tästä
hyvänä esimerkkinä. Pelkästään vuonna 2015 on perustettu 2 800 uutta
yritystä, Fukuokaa halutaan kehittää Singaporen tyyppiseksi eläväksi
IOT-teknologian eli esineiden
internet-järjestelmän ”laboratorioksi”.
Toistaiseksi Singapore ja Etelä-Korea ovat vielä Japanin
edellä startup-keskuksena, kuitenkin Japanissa on luotu biotekniikan ja
farmasian alaan keskittyneitä rahastoja luomaan kehitys- ja yritystoimintaa. PeptiDream
on esimerkki uudesta biotekniikkayrityksestä.
Kaikesta kehityksestä huolimatta Japanilla on oma historiansa
aggressiivisena imperiumina. Japani on viime aikoina tehnyt työtä tuon imagon
poistamiseksi. Se on toiminut USA:n kanssa liitossa ja maat ovat tehneet
yhdessä työtä luoden konsultointiapua ja sotilaallista yhteistyötä Intian ja
Australian kanssa. Samalla Japani on uudistamassa omaa lainsäädäntöä, jotta
saisi enemmän liikkumavaraa. Kiinaan verrattuna se on kuitenkin paljon
jäljessä.
TPP eli
Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus on yksi erimielisyyttä aiheuttanut asia.
Se on toki synnyttänyt tervettä dialogia Japanin ja Etelä-Korean kesken. Japani
haluaisi, että Korea liittyisi TPP-sopimukseen. kun taas Korea haluaisi, että
Japani liittyisi AIIB-infrastruktuuripankin
yhteyteen.
Muutaman lauseen annan myös Pohjois-Koreasta ja sen suhteista
veljeskansaansa, mitä mielenkiinnolla seurataan. Eräs eteläkorealainen
tuttavani ei kyllä riemastu ajatuksesta, jossa Koreat yhdistyisivät. Se voisi
olla talouden kannalta kaoottinen tilanne. Jos nykyhetkeä tarkastellaan, niin
Khannan mukaan Pohjois-Korea on naapurimailleen koetinkivi. Se on arvaamattomuudessaan uhka rauhalle,
onhan maalla epäilty ydinohjelmansa kautta olevan suhteita Pakistaniin ja
Syyrian Bashar al-Assadiin. Myös Iranin ballistista ohjusohjelmaa ja Venäjän
verkkovalvontateknologiaa sen epäillään hyödyntävän.
Pohjois- ja Etelä-Korea ovat kuitenkin etsimässä yhteistä
säveltä. Vuoden 2018 olympialaisten yhteydessä otettiin jo lupaavia
ensiaskeleita. Venäjän rooli tuolla seudulla on mielenkiintoinen. Tuleeko
Trans-Siperian rautatie saamaan jatkoyhteyden Vladivostokista Pjongjangin
kautta Etelä-Korean Souliin? Myös Pohjois-Korean kannalta on mielenkiintoista
seurata, mihin kasvamassa oleva Venäjän ja Etelä-Korean yhteistyö
kehittyy.
Tehdään yhteenvetoa. Keskinäiseen luottamukseen on pitkä
matka. Mikään yksittäinen valtio ei voi päästä mielin määrin hallitsemaan ja
ohjaamaan toista valtiota. Mutta yksittäisiin projekteihin keskittynyt
alueellinen yhteistyö ei ole poissuljettu. Sen kautta edetään kohti luottamusta.
Millekään maalle ei haluta antaa saneluvaltaa. Kukin haluaa pitää kiinni omista
oikeuksistaan. Historia on sen opettanut. Myös USA on menettänyt tämän vuoksi
asemiaan. Tuoreessa muistissa on USA:n hääräily Lähi-idässä. Menneisyydestä on siinäkin otettu opiksi.
USA:n suhteen Khanna toteaa kokoavasti, että sen strateginen
vaikutus Aasiassa on supistumassa, vaikkakin taloudellinen riippuvuus Aasiasta
on kasvamassa.
…
Kirjan eräänlaisena loppukevennyksenä nostetaan esille erinäisiä
seikkoja, jotka ovat auttaneet Aasian maita ja kansoja yhdentymään. Tilastot
seka-avioliittojen määrän lisääntymisestä ovat siitä yksi merkki. Ksenofobinen
nurkkakuntaisuus on ollut ongelma mutta vieraskaunasta on alettu päästä eroon.
Aasialaiset ovat löytämässä yhä enemmän toisensa. Myös menneisyys yhdistää. Jo
historiallinen silkkitie loi aikoinaan pohjaa kansojen yhteyksille ja uudet
projektit palauttavat pitkän muistin. Lisäksi kolonialismin vastustaminen on
ollut kansojen yhteinen projekti. Paitsi yhteistä kaunaa se on myös yhdistänyt
maita ja kansoja taistelussa itsemääräämisoikeuden puolesta. Siitä halutaan
luonnollisesti pitää kiinni. Kaunasta ollaan pääsemässä eroon ja positiivisempia
yhteisiä tekijöitä löytyy. Näin kirjan tekijä uskoo.
On erilaista yhteistä ”brändäystä”, jolla Aasiaa tehdään
maailmalla tunnetuksi. Siinä suuren kiitoksen ansaitsevat maailmalla suosioon
nousseet aasialaistaustaiset henkilöt. Musiikin alueella esimerkkiinä
mainittakoon intialainen Ravi Shankar ja israelilainen kapellimestarimaestro
Zubin Mehta. Ruokakulttuurin edistäminen
on yksi seikka. Aasialainen keittiö on toki maailmalla tunnettua, nyt maat ovat
ruvenneet lainaamaan toisiltaan ruokaperinteitä. Elokuvateollisuudesta Khanna
löytää useita esimerkkejä.
Khannan mukaan Aasia on enemmän pesusieni kuin ihmisryhmä.
Toisilta imetään vaikutteita. Avautumista on tapahtumassa. Esimerkiksi
Neuvostoliitosta irtautuneet Keski-Aasian tasavalloissa siirryttiin
latinalaiseen kirjoitusasuun, minkä myötä kanssakäyminen turkkilaisten ja
intialaisten kanssa on helpottunut. Afganistanissa televisioon tulee ohjelmia
pääasiassa Intiasta ja turkista. niin vaikutteita imetään. Yllä jo mainitsin
seka-avioliitot. Työvoiman siirtyvyys on suurta ja sitä myötä ne ovat
lisääntymässä. Esimerkiksi vierastyövoimaa paljon vetävässä Singaporessa
virallisia kieliä ovat englanti, malaiji, mandariininkiina ja tamili. Yhteydet
lisääntyvät. Sekin on menneisyydestä perittyä kosmopolitismia.
