sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Sota ja rauha

 Olen monen muun mukana ihmetellyt, mihin diplomatia on nykyisin kadonnut. Ja missä on rauhanliike? ei ole rauhantekijöillä sijaa mediapoolimme dominoimassa tajunnassamme

Nykyinen sota alkoi vuonna 2014. Eräät (mm. elokuvantekijä Sergei Sokurov) ennustivat jo vuonna 2007, että sota on väistämätön – Ukrainassa kuin myös Kaukasuksella. Ja siitä sen on helppo levitä idemmäksi keskiseen Aasiaan. Tarkoitan Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä tasavaltoja. Sitä on hekumoinut USA. Se maa on käynyt hegemoniasotaa, jossa tavoitteena on Venäjän valta-aseman tuhoaminen. Taitaa siinä samassa jätevedessä mennä myös Eurooppa.

Ukraina on oligarkkivaltio, kuten Venäjäkin. Ei sinne ole saatu rakennettua minkäänlaista demokratiaa. Se on tarpeeksi heikko ja hajanainen kansainväliseen hyväksikäyttöön.

Kiinan kansantasavallassa puoluekokous alkaa tänään 16. lokakuuta. Sen on määrä kestää viikon. Ratkaisevat päätökset julkistetaan kokouksen viimeisenä päivänä. Sen jälkeen tiedetään enemmän ainakin henkilövalinnoista. On taas tilaa spekulaatioille siitä, miten arvoituksellinen Kiina menettelee kireässä kansainvälisessä tilanteessa. Ei mene Kiinankaan taloudessa hyvin, mutta yksi kai on kuitenkin varmaa. Tulevaisuus on Aasian. Ehkä se kuitenkin selviää parhaiten maailmantaloutta uhkaavalta romahdukselta. Kiina toimii eri tavalla kuin kvartaalitalouteen sortunut länsi. Se rakentaa kaikessa rauhassa infraa (esim. silkkitiehanke), mikä näkyy myös Afrikassa.

Eräs valtamerentakainen suurvalta käy taistelua omasta kansainvälisestä hegemoniastaan. Maailman merkittävänä aseiden valmistajana se yrittää saada tasettaan kuntoon. Sodat ovat sille elinehto. On kai taustalla muutakin, mutta on asioita, joista on vaiettava.  

Suoritin aikoinani siviilipalveluksen. Olin siitä ylpeä. Isälleni valinta oli järkytys. Hän toivoi kunniankin tähden ainoan poikansa suorittavan kansalaisvelvollisuutensa toisella tavalla.

 Kului vuosia ja aloin jo itsekin uskoa, että olisi kuitenkin pitänyt valita perinteinen intti, pelkästään perinteiden vuoksi. Isänmaallisuus oli vahva voima. Haluan edelleen toimia suomalaisuuden puolesta.

Työ vei minut Venäjälle. Isäni arvosti valintojani. Hän alkoi olla valinnastani ylpeä. Maa, jossa hän oli aikoinaan sotinut, siellä minä olin rakentamassa suhteita. Sopu oli kuitenkin tärkeintä. Hänelle toki Neuvostoliitto oli uhka, jonka kanssa kylläkin oli tultava toimeen. Hän oli Kekkosen ulkopoliittisen linjan miehiä.

Sittemmin työ vei myös Kiinaan. Löysin sieltäkin ennen kaikkea yhteistyön ja sovun. Totta kai siellä on totalitaristinen hallinto, millä on vaikutuksensa myös mentaliteettiin. Mutta pääasia on ollut ystävällismielisyys. Erinäistä kieroilua on kaikkialla.

On tullut selväksi, että Suomemme on muiden vietävissä. Euroopan unionin olin nähnyt alun pitäen uhkana suvereniteetillemme. Ja meitähän on viety kuin pässiä narusta. Olemme yhä enemmän vain tahdoton myötäilijä, jolta kansallisomaisuuttamme on alettu kahmia pois.

Tällä hetkellä olen ylpeä, että kuitenkin valitsin kuitenkin siviilipalveluksen. Olkoonkin, että valintani taustalla oli tarkoituksenmukaisuuslaskelmia. Se ei ollut kuitenkaan pelkkä valinta. Siinä piti komission edessä perustella valintaa ja saada taakseni kahden ihmisen vakuutus vakaumukseni aitoudesta.

Oman vakaumukseni todisti kaksi naista. Komission edessä ensimmäinen kysymys tuli troikan puheenjohtajalta: Ymmärtävätkö naiset mitään sodasta? Se huvitti tuolloin kovasti ja huvittaa edelleen. Haastattelutilanteessa pidin kuitenkin pääni kylmänä ja vastasin mielestäni järkevästi perustellen. Komissionkin sotilashenkilöt tekivät pelkästään heille asetettua tehtäväänsä.

Tulee mieleen eräs kansallisesti merkittävä siviilipalvelusmies, joka on valinnut rauhan rakentamisen sijaan uhon. Kunnioitukseni häntä kohtaan on kyllä romahtanut.

Ukrainan kriisi ei todellakaan alkanut tämän vuoden helmikuussa erään Putinin päähänpistosta, niin kuin jotkut ”asiantuntijat” ovat antaneet ymmärtää. Vuonna 2014 Ukrainan laillisesti presidentti syöstiin vallasta. Putin teki oman ratkaisunsa Krimiin liittyen. Donbass kapinoi Kiovan ratkaisua. Lugansk ja Donetsk julistautuivat itsenäisiksi. Siitä lähtien maat ovat käyneet sotaa, jonka vaiheista ja käänteistä länsi on vaiennut. Nyt alueet ovat liittyneet Venäjään, ja tilanne on, mikä on.

Ympäri maailman anarkismi leviää, samoin despotia. Tulee mieleen Acemoglun ja Robinsonin kirja Kapea käytävä – Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo (Terra Cognita 2020). ”Vahvaa valtiota tarvitaan väkivallan hillitsemiseksi, lakien valvomiseksi ja sellaisten elämälle ratkaisevien julkisten palveluiden tuottamiseksi, jotka antavat ihmisille voiman tehdä omat valintansa ja tavoitella niiden toteuttamista.” Tuo on lainaus teoksen esipuheesta. Elämme demokratian kapealla käytävällä, jossa on pysyttävä tasapainossa, sillä molemmin puolin on uhka: toisaalla anarkia, toisaalla despoottinen hallinto. Nyt huojumme eikä demokratiamme toimi.

”Kun taloudellisen, poliittisen ja sosiaalisen eliitin ja yhteiskunnan tasapaino horjuu toisen osapuolen vahvistuessa, vapauskin horjuu. Yhteiskunta poistuu kapeasta käytävästä ja despotismi tai anarkia syrjäyttää vapauden.”  

YLEn aamu-TV:ssä joku ns. asiantuntija toteaa, että Ukrainan sota on käytävä loppuun. Kuin lohtua tuoden hän yrittää vakuuttaa, että keväällä se saataneen päätökseen.

Minä antaisin tilaa diplomatialle ja neuvotteluille. Mutta neuvottelut olisi pitänyt aloittaa heti kriisin puhjettua. Siihen olisi ollut kahdeksan vuotta aikaa. Olisi ehkä säästynyt ihmishenkiä ja elämälle olisi tullut mahdollisuus.

Toivoisin keskinäistä kunnioitusta, en julkista parjaamista ja leimaamista, josta kärsivät kaikki. Rauhalle ja sovulle on annettava mahdollisuus. Pelkästään kulttuurivaihdon ja yhteisen historiamme vuoksi itärajaa ei pitäisi sulkea. Olen tehnyt oman elämäntyöni yrittäen edistää yhteistyötä ja hyviä kulttuurisuhteita, vapaata sanaa ja mielipiteiden vaihtoa. Olen halunnut syventää keskinäistä ymmärrystämme, jolle ei polemiikkikaan saa olla vierasta. Nyt ihmiset harhailevat orpoina jonkinlaisessa yksimielisyyttä vaativassa mediamaisemassa. On vähintäänkin turhautunut olo.

(Tämä purkaumani syntyi hetken mielijohteesta varhaisena sunnuntaiaamuna. Linkit jätin laittamatta.)