”Mua hurmaa humala, on näytös lopussa…”

”… se verhon vetää eteen sydämen.” 

Tuo otsikon lainaus on monipuolisen musiikkimiehen ja trubaduurin Harri Saksalan käsialaa. Kyse on argentiinalaisesta tangosta ja Saksala on antanut omalle suomennokselleen nimen ”Viimeinen känni”.  Siitä kerron lisää alempana.

 Minun ikäluokkani tuntee Saksalan ennen kaikkea 60-luvun loppupuolen rokkarina: Topmost, Soulset ja Apollo olivat tuolloin Suomi-rockin huippua. Tuon jälkeen on paljon tapahtunut. Saksala on hankkinut ihan porvarillisen ammatinkin. hän on lakimies. Musiikki ei kuitenkaan sen myötä jäänyt. Wikipediasta voi lukea lisää.

Olen itse kuullut Saksalaa livenä vain kerran. Se oli joskus 2010-luvun puolivälissä Kouvolassa Jättömaa-festivaalin yhteydessä. Se teki vaikutuksen.

En kajoa nyt syvemmin Saksalan uraan. Totean, että laulajana hän on tulkinnut suomalaisia klassikkorunoilijoita, kuten Aleksis Kiveä, Aaro Hellaakoskea, Eino Leinoa. Tuoreemmista pitää ehdottomasti mainita Pentti Saaritsa, jonka lyriikan ympärille hän rakensi 70-luvulla ihan oman projektinsa. Muitakin vastaavia projekteja on uraan mahtunut, mm. Mika Waltarin tekstejä. On Saksala tulkinnut myös suomalaista tangoa omalla karhean voimallisella tyylillään. Saksalan omat sanoituksetkin ovat laadukasta työtä, samoin sävellykset. Sovituksiaan hän taitaa väheksyä, mutta on niissäkin ansionsa.

Kaikkia näitä voi kuunnella neljästä CD:stä koostuvasta kokoelmasta Lauluja, vuosia, elämää (osat 1 ja 2). Levyjen ohessa on myös kattava johdantoteksti Saksalan uraan ja arvokasta taustatietoa äänityksistä ja musiikillisista ambitioista. Tuo kokoelma esittelee nimenomaan Saksalan soolotuotantoa. Suosittelen. Jos ei muualta, niin kirjastoista kyllä löytyy. Se laitos meillä vielä toimii. CD-kokoelman sisältämä aikajakso alkaa vuodesta 1976 ja yltää levyjen julkaisuvuoteen 2014. Minua kiinnostaa nyt ennen kaikkea Saksalan tulkinnat argentiinalaisesta tangosta. Niistäkin olen tähän poiminut itselleni vaikuttavimmat tulkinnat.

 

Argentiinalaisen tangon albumi Le Tango ilmestyi vuonna 1990. Saksala oli Suomessa päässyt kosketuksiin argentiinalaisen tangon tekijöiden kanssa. Hän innostui, mutta varsinaisen sytykkeen hän sai Pariisissa, jonne hän oli saanut lyhyen taiteilija-apurahan. Siellä toimi nimenomaan argentiinalaiseen tangoon omistautunut klubi. Siitä homma lähti käyntiin. Pariisin keskustassa hän pääsi loistostudioon äänittämään. Ja levy valmistui. Yllä mainitussa CD-kokoelmassa on seuraavat argentiinalaiset tangot: Viimeinen känni – La ultima curda, Niin kuin toive – Fuimos, Sen päivän ja sen illan – El dia que me quieras ja En ole enää sulle velkaa – Mano a mano.

Tähän vuoden 2014 CD-kokoelmaan on liitetty vuonna 2003 äänitetyt klassikkotangot Yksin – Uno ja Luokses jään – Volver sekä La Cumparsita. Ne on sovitettu paljon pelkistetymmin: pelkällä bandoneonin ja myös kitaran säestyksellä. Noista kaksi ensimmäistähän ovat aiemmin Eino Grönin tunnetuksi tekemiä.

Argentiinalainen tango vaatii omanlaisensa tulkintaa. Suomalainen tangoperinne on unohdettava. Musiikissa on vaihteleva rytmi, välillä tunnelma kiihtyy, välillä hidastuu. Vaihtelua riittää musiikin kautta välittyy hyvin monenmoiset elämän tunnot. Musiikki ja laulu tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Sanojen vuolaus ei tunnu istuvan musiikin rytmiin. Joskus kerronta saattaa nousta tunteenomaisena purkauksena musiikin ylle. Mutta säestys myötäilee laulajaa. Itkua ja naurun purkauksiakaan ei vierasteta Niin tango toimii alkukielellä.

Saksalan voimallinen ääni sopii siihen genreen todella hienosti. Eikä vain ääni, kyllä hän on sisäistänyt musiikin syvimmän olemuksen. Hänen suomennoksensakin tuovat kuulijoiden eteen tunnelman hetkittäisen raakuuden. Minua innosti erityisesti kaksi tangoa: yllä jo mainittu Viimeinen känni ja toiseksi argentiinalaisen tangon historian tärkeimmän hahmon Carlos Gardelin säveltämä Mano a mano (En ole enää sulle velkaa).

El dia que me quieras on myös Gardelin sävellys. Sen suhteen hieman vierastan - ainakin toistaiseksi - Saksalan raakaa tulkintaa (hänen oma suomennoksensa). Sen on levyttänyt myös Tapani Kansa: Päivä jolloin rakastat (san. Lauri Taponen). Kansan tulkinta on herkän tunnelmallinen ja myös sanoitus istuu tuohon Argentiinan ”Satumaaksikin” kutsuttuun lauluun sen verran eroottisenkin tunnelmallisesti, että Saksalaa kuunnellessa sydämeen nousee vastareaktio. Totta kai Gardelin omaa alkuperäistätulkintaa ei voita mitään. Alkuperäiseen sisältyy myös herkkä resitatiiviosuus.

Vuonna 1935 traagisesti lento-onnettomuudessa kuolleen Carlos Gardelin elämästä on julkaistu vuonna 2020suomenkielinen elämäkerta (Maailman tangokuningas Carlos Gardel), tekijöinä Julian Barsky & Osvaldo Barsky. Suosittelen tutustamaan. Gardelin elämän vaiheista olisi paljon mielenkiintoista kerrottavaa.

…

Mennään noihin kahteen yllä jo mainitsemaani Saksalan tulkintaan.

 

Viimeinen känni (La ultima curda - sävellys ja alkuperäiset sanat: Anibal Trollo & Castillo Gonzales)

 

CD-levyn oheistekstissä selvitetään levytyksen ja sanoituksen taustaa. Se oli aiemmin Saksalan jo suomentama ja Anneli Saariston levyttämä, mutta hän ei ollut suomennokseen tyytyväinen. Tuolloin hän ei edes tiennyt, että kyseessä oli vanha argentiinalainen tango. Hän alkoi tutkia alkuperäistä tekstiä ja halusi tehdä uuden tekstin sitä kunnioittaen. Laulun alkuperäinen nimi La ultima curda tarkoittaa itse asiassa ”viimeistä esirippua”.

”Se on tyypillinen argentiinalainen dramaattinen teksti kuolemasta. Käänsin sen viimeiseksi känniksi, mutta paremmin kuin mitä se oli Annelin levytyksessä käännetty.”

Näin Saksala itse kertoo sanoituksestaan. Saksala jatkaa Le Tango -levystään:

”Levyn ilmestyessä argentiinalainen tango oli suomalaisille ihan uutta. Suomalaiseen korvaan kuulosti oudolta, kun tangossa ei ole lainkaan rumpuja. Vasta myöhemmin Suomessakin alkoi Astor Piazzolla -buumi. Ja sain jopa puhuttua Astor Piazzollan esiintymään Ikaalisiin juuri ennen sen kuolemaa 1990-luvun alussa.

Positiivisesta palautteesta huolimatta tuo tangolevy ei kamalasti myynyt. Ehkä jopa pari tuhatta kappaletta. Sen tekeminen oli kohtuullisen kallista, mutta onneksi minulla oli päivätyö Vantaalla.”

 

Seuraavassa on katkelma Saksalan tekstistä:

 

”Muistot ja tyhjyys, typeryys taas kerran täyttää tylsän mielen.

Nyt viinihöyryt huumaa kielen.

Kuin tyhjään ränniin, mä putoon viimeiseen känniin.

 

Jo peitä hehku auringon

ja ikkunasi kiinni laita.

Mä unohduksen maita käyn.

Ja jälleen katoan taa humalan.

 

Siis kerro kohtalosi

mun tuskani on tosi.

En sitä enää peittää voi.

Kai muistat rakkauden

sen menneen kaukaisen.

Se unhon yöstä hiljaa soi.

Sua sanat satuttavat

ja yhä kiduttavat

mun maljapuheissani.

Vaan vanha lempi on

kiihkeintä bandoneon

kuin viinilasin autuus

mua hurmaa humala

on näytös lopussa

se verhon vetää eteen sydämen.”

…

En ole enää sulle velkaa - Mano a mano

 

Lainaan ansiokasta nettisivustoa Milongafin-nettisivustoa. Se esittelee argentiinalaista tangolyriikkaa suomeksi. Sieltä löytyy tämän tangon sanoitus. On siellä myös vanhempi versio Viimeisestä kännistä. Sivusto avautuu täältä. Lainaan sanat kokonaisuudessaan, siten voimme tutkailla, miten teksti toimii ilman musiikkia:

 

”Allapäin ja murheissa
nyt sen kaiken vasta huomaan
Olit liian hyvä nainen
sä mun pieneen elämään      

Olit enemmän kuin läsnä
olit hehku jota palvoin
olit hellyys jonka vuoksi                                       
mä öitä aina valvoin
ja mä sulle olin paljon
enemmän kuin kaikki muu

Miten köyhä olit silloin
jossain sivukorttelissa
ehkä vielä muistat illan
kun siellä kohdattiin

Vaan nyt on kaikki toisin
sulle elämä on juhlaa
kun sen toisen kanssa kuljet
ja hän sinuun kaiken tuhlaa
olet kavala kuin kissa
ja hän hiiri parka vain

Tyhjät toiveet, kuvitelmat
niitä täynnä on nyt pääsi
Miten sokeaksi saikaan
sinut hölmöt juhlineen

Puuteroidut houkutukset
voittajat ja valloittajat
ne narrin lailla siellä
jossain sulle kumartavat
ja röyhkeästi tunkeutuvat
pieneen sydämeen

En ole enää sulle velkaa
kaiken aikanaan jo maksoin
Siksi välitä en tippaa
mitä tuut sä tekemään

Tai jos jotain vielä oisi
joku vippi ehkä kaksi                                             
niistä murhetta en kanna
en ryhdy enää maksajaksi
turhaan kulta niitä vaadit
ne nyt toiset maksakoon

Nautinnot ja öiden huumat
valloitukset suurimmatkin
ohi meneviä voittoja
sittenkin on

Rahaa riittää kerskureilla
jotka haistaa aina saliin
ja ne sulle uskottelee
sä osaat ampua vain maaliin
ja sitä harhaa sä ryhdyit
kerran palvomaan

Vaan vanhan päällystakin lailla
sä voit olla kerran yksin
Silloin kaikki suuret toivees
on hiekkaan valuneet

Siksi valmis yhä oisin
enempään kuin kaikki roistot
jotka lupasivat kerran
maailmansa kirkkaat loistot
nuo hetket ehkä koittaa
niinkuin sanoin, valmis oon.”

 

….

Lopuksi nostan Saksalan levyiltä vielä yhden helmen, joka ei ole argentiinalainen mutta upposi minuun. Saksala on tehnyt urallaan yhteistyötä useiden maineikkaiden muusikoiden kanssa. Yksi heistä on kitaristi Antero Jakoila, jonka soolot ja saundit kyllä nousevat musiikin kokonaisuudesta pintaan. Jakoilan sooloalbumilta vuodelta 1984 löytyy Saksalan tulkinta kuubalaisen Pedro Luis Ferrerin sävellyksestä Balladi tuhmasta tytöstä (Romance De La Nina Mala). Se on kaikin puolin upea tulkinta, johon Saksalan ja Sini Perhon yhteistyössä tekemä sanoitus osuu nappiin.

Kirjastosta ainakin tuo Saksalan CD-kokoelma löytyy. Ja alkukielisiä kappaleita voi kuunnella Youtubesta, hakusanana kappaleen nimi. En ole tarkistanut, mitä Saksalan esityksiä sieltä löytyy.

 

Translaki – pohdintoja, päätelmiä, tunteilua…

Eduskunta hyväksyi tiistaina (1.2.2023) lain sukupuolen vahvistamisesta äänin 113 – 69 (lähde). Yleisestihän puhutaan translaista, mutta kuten tämän videon alussa todetaan, kyse on nimenomaan sukupuolen vahvistamisesta. Transsukupuolisia se ei välttämättä pelkästään koske. Se koskee meitä kaikkia Suomen kansalaisia.

Kommentoin aluksi hiukan äänestystulosta.  Oppositiopuolueista kokoomus jakautui äänestyksessä (26 – 10), muut eivät. Hallituspuolueista puolestaan Keskusta jakautui, 12 äänesti puolesta, 13 vastaan, poissa oli 5 edustajaa. Havaitsin, että ainakin eräät tunnustukselliset kristityt olivat sitä vastaan, mm. kaksi vanhoillislestadiolaista ja myös entinen pääministeri Juha Sipilä. Muista hallituspuolueista ei vastustajia löytynyt. Mutta myös niiden ryhmissä oli protestointi mahdollista: poissaolo. Sosiaalidemokraateista oli poissa viisi edustajaa, vasemmistoliitosta neljä ja vihreistäkin kaksi. Heidän taustoista teen nyt vain yhden havainnon. Sekä demareitten että Vasemmistoliiton muslimikansanedustajat – yksi kummastakin ryhmästä - eivät osallistuneet äänestykseen.

En kirjoittele tästä aiheesta nyt ensimmäistä kertaa. Käsittelin 10. toukokuuta 2021 blogissani Päivi Räsäsen syytteitä. Jutun otsikkona oli Lainsäätäjän kujanjuoksu (täällä). No, Räsänen roikkuu edelleen löysässä hirressä, koska hovioikeus ei ole vielä ”ehtinyt” juttua käsitellä. Mutta se siitä.  Kirjoituksen lopussa tulen viitanneeksi tuolloin jo valmisteilla olleeseen translakiin. Monet ovat ihmetelleet, miksi vasta nyt viime hetkellä lakiin liittyviä ongelmia on nostettu esille, mutta kyllä niistä puhuttiin myös silloin, tosin vain sosiaalisessa mediassa. Itse olen ainakin seurannut keskustelua niistä ajoista lähtien. Se on tosin ollut muutamien henkilöiden varassa. Etunenässä äänessä on ollut emeritusprofessori Tapio Puolimatka. Tosin eduskunnassa keskustakin on mennyt vuonna 2019 mukaan hallitukseen, jonka ohjelmassa tuon lain valmistelu on ollut. Se kertoo myös osaltaan jotakin arviointikyvyn puutteesta.

Totean jutussani, että ”valmisteilla olevaan lakiin sisältyy monia kyseenalaisia ja eettisesti arveluttavia kohtia”, jotka askarruttavat myös opposition kansanedustajia. Niistä on voitava keskustella vapaasti. Pelkäsin tuolloin Räsäsen tapaus esimerkkinä, että kansanedustajat varovat nostamasta esille sen kaltaisiin lakeihin liittyviä kriittisiä huomioita, koska siitä voi olla ikäviä seuraamuksia, jopa syyte. Lainaan siinä kansanedustaja Sebastian Tynkkystä, jonka mukaan on olemassa pelko, että syyte voi tulla jälkikäteen, aivan kuin Räsäsellekin tuli. Nyt voisi kai todeta, että pelko syytteistä on laantunut. Ehkä syyttäjävirastokin on alkanut varoa nostamasta yksittäisten kansanedustajien sanomisia esille, kun tuosta Räsäsen tapauksestakin on koittanut sille monenmoista harmia.

Julkinen keskustelu tiivistyi lopulta vasta ratkaisevan äänestyksen koittaessa. Ehkä se johtuu hektisestä ajastamme. Ääntä piti ennen kaikkea oppositio. Kirjoitin tuolloin vuonna 2021, että hallitus saattaa käydä tiukkaa kampanjaa saadakseen yleisen mielipiteen asian taakse. Tosiasiassa tilanne on kehittynyt siihen, että valtamedia on hallituksen ja erinäisten kansalaisryhmien sylikoirana pitänyt huolen siitä, että kärkevätkin kannanotot ovat pehmenneet. Ehkä kriittiset ajatuksetkin halutaan pitää sisimmässä ja toivotaan samalla, ettei mitään traagista nouse esille. Ajallemme tyypillistä on myös leimatuksi tulemisen pelko.

Nyttemmin juttua on tullut tiuhaan. Mainitsen tässä yhteydessä pari vastikään ilmestynyttä kirjoitusta niitä tarkemmin käsittelemättä. Entinen kokoomuksen meppi Eija-Riitta Korhola on julkaissut paljon keskustelua herättäneen kirjoituksen (Translaki irrottaa sokan). Päivi Räsäsen ”kohtalotoveri”, lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola on myös julkaissut aiheesta oman tekstin (Uusi translaki edustaa ideologista ihmiskäsitystä).  Helsingin Sanomissa asiaa on 27.1. käsitellyt nuorisopsykiatrian professori Riitta-Kerttu Kaitiala, jota voi pitää todellisena asiantuntijana. Hänen näkemykseen viittaan lisää alempana. Eikä unohtaa pidä myöskään aivan juttuni alussa viittaamaani videota, jossa Janne Saarela nostaa tiivistetysti esille kymmenen asiaan liittyvää ongelmaa. Samasta yhteydestä löytyy myös keskeisiä linkkejä, muun muassa juuri yllä mainitun Kaitialan asiantuntijalausuntoon eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Tapio Puolimatka on nostanut esille vastaavanlaisista laeista nousseita seuraamuksia muualla maailmassa, kuten Britanniassa ja Kanadassa. Englannissa aiheesta on kirjoittanut Helen Joyce, joka on itse feministi mutta liittynyt lain vastustajiin. Häneltä on vuonna 2021 ilmestynyt kirja Trans – When Ideology Meets Reality. Teos on ollut valtava myyntimenestys ja itsekin olen tuota menestystä ollut osaltani pönkittämässä.

Todettakoon, että on minulle toinenkin transsukupuolista käsittelevä kirjoitus. Se löytyy täältä. Siitä käy ilmi ainakin se, että Yhdysvalloissa voi muslimikin suhtautua myötämielisesti lapsensa sukupuolen korjaukseen.

…

Tutustutaan seuraavaksi muutamaan sosiaalisessa mediassa kohtaamaani kriittiseen näkemykseen. Varoitan, että nyt kieli menee jo räväkäksi. Onni Rostila on nouseva poliitikko, joka tuo asioihin myös oman juristin näkökulmansa. Hän pohtii keskustelun yksipuolisuutta ja ihmettelee samaa kuin minäkin eli sitä, miksi laajempaa keskustelua translain mukanaan tuomista ongelmista on ruvettu käymään vasta sen lopullisen äänestyksen loppumetreillä. Hän antaa ymmärtää, että on suuri vaara, että nyt hyväksytty laki laajenee koskemaan myöhemmin myös alaikäisiä lapsia. Kovasti sitä ainakin agitoidaan.

Rostila viittaa juuri yllä jo mainittuun Riitta-Kerttu Kaitialan haastatteluun. Hän on Rostilan mukaan paras mahdollinen asiantuntija ja pitää juttua hyvänä. Kaitiala ottaa kriittisen kannan lain ulottamista lapsiin. Hän viittaa esiin räjähdysmaisesti kasvaneeseen sukupuoliahdistukseen, mikä on yhtenä keskeisenä osana nyt vallitsevaa mielenterveyskriisiä. Lapselle on annettava kasvurauha. Heidän elimistönsä ja psyyke ovat vielä kehitysvaiheessa.

Rostilan mielestä nuorten ja lasten päitä tarkoituksellisesti sekoitetaan, syötetään aktivistijärjestöjen toimesta tietynlaista poliittista ja ideologista agendaa. Monet viralliset instituutiot on saatu näiden aktivistijärjestöjen puolelle.

Yksi tällainen instituutio on lapsiasiain valtuutetun toimisto. Kun Kaltialan asiantuntemuksesta nousee perusteltu kanta, että lapsiin ei pitäisi ulottaa oikeutta vain muutella juridista sulkupuolta oman mielen mukaan, niin lapsiasiain valtuutettu on omassa lausunnossaan ollut toista mieltä. Lapsiasiainvaltuutetun perustelu vaikuttaa Rostilan mukaan oudolta. Tämä katsoo, että koska on vähän tutkimustietoa siitä, miten juridisen sukupuolen vaihtaminen vaikuttaa lapsen muun sukupuoliahdistuksen kokemukseen ja sen kehittymiseen, niin meidän pitäisi sen vuoksi sallia se. Olisi itsemääräämisoikeuden rajoittamista, jos sitä ei sallita. Vaikka lapsiasiainvaltuutettu on esittänyt kantansa ennen Helsingin Sanomien haastattelun julkaisemista, niin sopii ihmetellä, mihin asiantuntijoihin hänen kantansa perustuu.

Rostila ihmettelee tuota logiikkaa: ikään kuin varmuuden vuoksi pitäisi tehdä radikaali uudistus, koska meillä ei ole siitä tarpeeksi tietoa. Rostilan mukaan siinä ei ole mitään järkeä, mutta ”näin toimitaan sukupuolikysymyksissä asiassa kuin asiassa: mennään pienien ryhmien ehdoilla”. 

Kun on kyse lapsen edusta, niin siten ei pitäisi ajatella. Lapsi on muutenkin juridisesti vajaavaltainen. ”Tolkun ihmiset eivät enää uskalla puhua näistä asioista, koska pieni vähemmistö huutaa muut hiljaisiksi ja kyseenalaistaa asiantuntijatietoa.” Näin Rostila reagoi vallitsevaan vaikenemisen kulttuuriin.

Rostila käsittelee myös Helsingin koululaitoksen päätöstä antaa SETAn järjestää Sateenkari- ja sukupuolen moninaisuus -työpajan Helsingin yläkoululaisille (6. – 9. luokat). Hän ihmettele, miten näin nuorten psyyken kannalta tärkeän aiheen käsittely on ohjattu aktivistiryhmän käsiin.

Kaitialan artikkelia käsittelee Facebook-päivityksessään myös Jussi Halla-aho. Hänkin suhtautuu haastatteluun ja Kaitialan kantoihin myötäsukaisesti. Hän ihmettelee, miksi tutkimustieto lentää kovin kevyesti ”roskakoppaan”. Lobbausjärjestö saa määrätä, eivät nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset.

Halla-aho nostaa kysymyksen: ”Seta ja sen ohjauksessa olevat poliitikot ajavat lainsäädäntöä ja kulttuuria, jonka seuraukset ovat kohteena oleville ihmisille vahingollisia, jopa tuhoisia?”

Professori Kaltialan vastausta hän pitää ”lempeänä”:

"Haluan ystävällisesti ajatella, että sellaiset aikuiset, jotka ovat itse saaneet apua sukupuolen korjaamisesta, ovat halunneet lähteä pelastamaan lapsia ja nuoria. Mutta heiltä puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen."

Itse hän ilmaisee asian verrattain ronskisti. Ollaan kytköksissä ikiliikkujaan, mikä vain lisää myrkynkylvöä:

”Transfanaatikot eivät halua ihmisten voivan hyvin. Heille hajalla olevat nuoret, jotka luulevat ongelmiensa johtuvan väärästä kehosta, ovat uhreja ja he itse näiden uhrien jaloja puolustajia. Mitä enemmän yhteiskunnassa on itsetuhoisia mielenterveyspotilaita, sitä enemmän "tarvitaan" Setaa ja sen poliittisia jatkeita, ja sitä enemmän Seta tarvitsee julkista rahaa uhrien "puolustamiseen".”

….

Muutan radikaalisti näkökulmaa ja siirryn teologiseen ja filosofiseen argumentointiin. Teologi Santeri Marjokorpi sivuaa kommentillaan lakia nettiluennossaan, jonka varsinainen aihe on Jälkikristillisen ajan haasteet Yhdysvalloissa. Kommentit translaista hän esittää noin neljän minuutin ajan kohdasta 39:00 alkaen.

Jälkikristilliseen aikaan liittyy todellisuutta koskevien perusoletusten dekonstruktio eli asioiden merkitysten purkaminen. Postmoderni maailma pyrkii vaikuttamaan ihmisiin. Dekonstruktiota esiintyy koko ajan ja sitä on aika vaikea vastustaa. Hän viittaa filosofi Jacques Derridaan, joka näitä dekonstruktioita on tuonut esille.

Hän lainaa Johanneksen evankeliumin aloitusta (alussa oli sana – logos). Derridalle dekonstruktio on tapa vastustaa rationaliteettia, siis logosta. Se on kaiken rationaalisuuden keskiössä ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tässä mielessä kyseessä on myös hengellinen kysymys.

”Moderni maailma haluaa kyseenalaistaa sanojen riippuvuuden todellisuudesta. Sanojen objektiivista, jaettua merkitystä vähätellään, ja kun meillä ei ole enää luottamusta siihen, että sanat tarkoittavat sitä, mitä ne tarkoittavat, on mahdollista antaa sanoille millaisia merkityksiä tahansa. Ja jos sanat voi tarkoittaa mitä tahansa, silloin niillä ei ole mitään merkitystä itsessään, tai ei ainakaan jaettua merkitystä. Se tarkoittaa sitä, mitä sanomme sen itse tarkoittavan.”

Tästä hyvänä esimerkkinä Marjokorven mukaan on juuri translakikeskustelu. Jos kuka tahansa voi vapaasti ilmoittaa olevansa joko mies tai nainen, se tarkoittaa, että sanojen merkitys purkaantuu täydellisesti. Eikä meillä ole sen jälkeen sellaisia sanoja. ”Tällöin jaettu viittauskohde katoaa. Meillä ei ole mitään auktoriteettia, joka ratkaisisi merkityksen.”

Marjokorven mukaan tämän hajoamisprosessin alla sellaiset sanat kuin Jumala, luonto, tiede, demokratia ja traditio ”voivat saada epäilevän katseen”.

”Ne ovat sanoja, joista tietyllä tapaa on poistettu merkitys. Eli meillä on tavallaan kyky epäillä kaikkea, mutta vähän kykyä vahvistaa mitään. Tällöin tietenkin jäljelle jää nietzscheläisittäin tai marxilaisittain halu ja voima – tai väkivalta.”

Tässä on havaittavissa arvelua, että kehitys voi johtaa jopa arvaamattomiin seuraamuksiin. Tämän ymmärtää, kun ottaa huomioon luennon laajemman kontekstin. Luennon aikana tuodaankin esille erilaisia mahdollisia ratkaisuja siihen, miten kristilliset yhteisöt selviävät nykykehityksen paineessa.

Marjokorven mukaan hajoamisen ongelma on aivan todellinen. Emme ylipäänsä voi enää käydä keskustelua, kun sanojen merkitykset pirstaloituvat ja jakaantuvat. Meillä ei ole edes yhteistä ymmärrystä siitä, mitä sanoilla tarkoitetaan. Ja välttämättä ei edes ajatella, että ne sanat viittaisivat mihinkään ulkopuoliseen todellisuuteen.

Kulttuurissa, jossa merkin ja sanan liiton välillä on rikki, sanat tyhjentyvät merkityksestä. ”Hajottavat voimat johtavat meidät poissaolon tilaan, jossa me ei koskaan voi olla varmoja, mikä on todellista, mikä on totta, mikä on hyvää. Jäämme relativistiseen pimeyteen, nihilistiseen tilaan.”

Yleisön puolelta kysytäänkin, tarkoittaako se, että ”minä olen minulle jumala”. Marjokorven mukaan se ainakin johtaa siihen: ei ole mitään ulkopuolista auktoriteettia, ihmisen halu ja voima ratkaisee. Hänen mukaansa Derrida arvostelee ”logosentrismiä”. Jos on olemassa jokin ihmisen ulkopuolinen ”logos”, jokin totuus mihin pitäisi sitoutua, niin ”se alistaa ja rajoittaa meitä”.

…

Liitän tähän oman sivuhuomion, jossa tosin etäännytään pääaiheesta. Tuo nihilismin esiin nosto on minulle kiinnostava. 1800-luvun lopun aatteesta näin jälkeen päin tiedämme, että siitä poiki yhteiskunnassa arvaamaton kehityskulku, kuten valheellisen utopismin ohjaama bolševikkivallankumous. Olen itse tutustunut viime aikoina venäläisen kirjailijan Jevgeni Vodolazkinin ajatuksiin. Hänhän on siviiliammatiltaan Venäjän keskiajan kirjoitusten tutkija. Hänen mukaansa keskiajalla ei katsottu tulevaan, ei luotu mitään ”utopioita”. Katse oli menneessä, jossa Jumala oli tullut lihaksi ihmisten keskuuteen. Se yhdisti.

…

Lopuksi palataan arkisempaan ”suunsoittoon”. Se olkoon jatkeena tuohon teologiseen ja filosofiseen pohdintaan, vaikka uskonnosta ollaankin kaukana. Kyseessä on Ivan Puopolon nettikeskustelu, jossa yhtenä vieraana on Joakim Vigelius, joka sai aikoinaan paljon huomiota sosiaalisessa mediassa, kun oli Tampereen yliopistossa sukupuolen tutkimuksen laitoksen massaluennolla kyseenalaistanut luennoitsijan esittämän oletuksen miesten kuukautisista. Vigelius julkaisi näkemyksensä sosiaalisessa mediassa ja hän sai syytöksiä siihen suuntaan, että hänen ulostulonsa myötä ”luottamuksellinen ilmapiiri” oli hävinnyt ja hän oli käytöksellään aiheuttanut ”turvallisuusuhkaa”. Oli myös vaarannettu yhdenvertaisuus ja opiskelijoiden välinen tasa-arvoisuus. Ja totta kai häntä myös nimiteltiin.

Hänet suljettiin luennolta, mutta asia ei jäänyt siihen Vigelius vei asiaa eteenpäin hallintokanteluna. Varadekaanin kanssa käydystä viestien vaihdosta selveni, että ”miesten kuukautiset” on osa tietopohjaista opetusta. Yliopisto ei voi siihen puuttua. Kyse on siis sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolikokemuksesta, jota kutsutaan sukupuoleksi. Näin tämä käsitesekaannus etenee.

Puopololla on hauska räväkkä tyyli. En kykene sitä tähän kopioimaan, mutta ilmaisen asian hieman totisemmin. Hänen mielestään ehkä laista ei seuraa mitään traagista mutta häntä hämmentää se, että mahdollisista uhista ei voi puhua julkisesti, koska silloin aletaan nimitellä transfoobikoksi. Yleensähän on kuitenkin lakien yhteydessä tapana pohtia niiden toteutumista.

Vigelius puolestaan kiteyttää oman huolensa näin:

”Eniten minua hämmentää, että kun esitetään niitä ihan valideja argumentteja, niin minkä takia mahdollistetaan sukupuolimerkinnän muuttaminen koko suomalaiselle aikuisväestölle ilmoitusasiana kuukauden harkinta-ajalla vuoden välein. Ja kun tätä kysyy, niin saa vastaukseksi ’koska ihmisoikeudet vaativat’.”

…

Tulee moninaisia ajatuksia ja ymmälle jäädään. Mihin yhteiskuntamme on muotoutumassa, kun faktoilla ei ole mitään virkaa ja omat tuntemukset ottavat ohjat? Toisaalta suvaitsevaisuudesta huolimatta annetaan leimakirveille valta iskeä.

...

Lisäys 5.2.2023.

Kun yllä vihjattiin Friedrich Nietzscheen, niin vapaasti muotoillen kiteytän hänen ajatteluun liittyen muutaman sanan. Lisään myös kommentin Jacques Derridan filosofiaan. Olen heitä hiukkasen käsitellyt aiemminkin.

Nietzsche joutui toteamaan, että Jumala on kuollut, syy löytyi itse kirkkoinstituutiosta. Ja kun Jumala oli kuollut, niin ihminen tekee itsestään jumalan. Siinä maailmassa hän ja hänen tuntemuksensa ovat keskuksena, kaikki on periaatteessa sallittua ja mahdollista. Ei hiljennytä korkeamman voiman edessä. ”Yli-ihmisajattelua” mukaillen hän voi myös nousta toisen ihmisyksilön mukaan, mennä virran mukana. Se veturi voi viedä arvaamattomiin seurauksiin.

Jacques Derridan uusmarxilaista ajattelua on kommentoinut mm. Jordan Peterson. Kun Marxilla perustana oli talousjärjestelmä, Derridan ajattelussa kaikki palautuu valtarakennelmaan. Se ohjaa käyttäytymistämme, ei olisi mitään vastavuoroista sisäistä pohdintaa. Siihen perustuu myös kielen peruskäsitteiden purkaminen. Petersonia mukaillen ideologit ottavat vallan ihmisestä, oma moraalinen pohdinta jää taustalle.

Tähän yhteyteen liittyy käsite ressentiment – ’vihamielinen kauna’. Kun oman heikomman aseman tai riittämättömyyden tunteen katsotaan olevan seurausta järjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta, niin yksilö sitä vastustaessaan näkee syyllisen yhteiskunnassa menestyneissä muissa ihmisissä, ja siksi hän alkaa vastustaa heitä ja käydä jopa heidän kimppuunsa. Kyseessä on katkeruuteen johtava ”kaunan tie”. Olisiko myös tämä nykyinen leimakirveiden heittely palautettavissa tähän? ”Jos ongelma on maskuliinisuus, niin silloin kaikkia miehiä ja jopa miehisyyden käsitettä täytyy vastustaa ja halventaa.” Näin toteaa Peterson (12 uutta elämänohjetta, s 179-180). Tämän tapainen ajattelu oikeuttaa hänen mukaansa omahyväiseen vihaan. Peterson kehottaa ihmisiä menemään itseensä, etsimään malkaa omasta silmästä.