Mennään suoraan asiaan. Aloitan lainauksella pari viikkoa
sitten Youtuben #neuvottelija-kanavalla
käydystä keskustelusta.
Huutavan äänenä korvessa on Tuomas Malinen:
”Minä lupaan suomalaisille tässä
ja nyt. Jos me lähdemme eurosta viimeistään ensi vuonna, niin 2025 me ollaan
rikkaampia kuin me ollaan nyt. Mutta jos me jäädään euroon ja sitoudutaan
näihin kaikkiin juttuihin, meillä on hyvinvointivaltiosta jäljellä enää
rippeet.”
Malisen juttukaverina on kanavan ylläpitäjä Sami Miettinen.
Keskustelun otsikkona on Väärinymmärretty
markka ja tuleva liittovaltio. Molemmat miehet osallistuivat vuonna 2014
ajatuspaja Liberan projektiin Euron
tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot. Siitä olen kertonut toukokuussa
kyhäämässäni jutussa globalismista. Se löytyy täältä.
Miehet muistelevat projektia ja sen tulosten julkistamistilaisuuden yhteydessä
järjestettyä keskustelutilaisuutta, jossa siis minäkin oli takarivin Taavina
kuuntelemassa. Miesten mukaan kirjan sisältämät kriittiset arviot lopulta
vaiettiin kuoliaaksi. Euro kävi kriisiä
mutta radikaaleihin toimiin ei uskallettu ryhtyä. Lopulta on tultu
nykyisenkaltaiseen tilanteeseen, jossa EVM ja EU ovat alkaneet kiertää omia
periaatteitaan.
Toisenkin keskustelun olen kuunnellut samasta aiheesta. Se
on julkaistu viime viikolla Manolis Huukin kanavalla. Siinäkin vieraana on Tuomas Malinen ja
keskustelun otsikkona on Maksaako Suomi
Euroopan velat. Siinäkin Malinen toistaa tuon yllä mainitun julistuksen.
Puhujan äänenpainossa on jo tiukempaa sävyä. Laitan senkin tähän toistosta
huolimatta:
”Me […] ollaan sinä pisteessä,
että jos me lopetetaan tämä hulluttelu, lähdetään eurosta viimeistään ensi
vuonna, niin me ollaan vuonna 25 rikkaampia kuin nyt. Jos me mennään mukaan
näihin kaikkiin hullutteluihin, niin meillä on hyvinvointijärjestelmästä vuonna
25 jäljellä vain rippeet. Ihan vain sen takia, että me tullaan velkaantumaan
aivan älyttömästi. Rahasto ei korjaa […] näitä ongelmia. Ne ovat syvällä
euroalueen rakenteessa. Ainoa keino on vain se. että annetaan sen euron mennä. Se
olisi ratkaisu, millä tämä tilanne lähtisi oikeaan suuntaan. Ja Suomihan voisi
olla vaikka aloitteellinen.”
Rahastolla hän tarkoittaa nyt käsittelyssä olevaa
elvytysrahastoa tai koronarahastoa, jonka kerrotaan liittyvän koronan
jälkihoitoon. Malinen kuuluu siihen runsaaseen joukkoon, joka ei anna tuolle
rahastolle ja sen ”teholle” mitään arvoa. Hänen mukaansa Euron kriisi on jo
niin syvällä, että summa ei riitä mihinkään. Se avaa vain jälleen kerran tien
EU:n lisävelkaantumiseen. Kustannukset euron pelastamiseksi ovat
tähtitieteelliset, ”meistä tulee rutiköyhiä”. Miettinen taitaa pitää siinä
hyvänä sitä, että maksumiehiksi on pyydetty myös euron ulkopuolisia maita,
kuten Ruotsia ja Tanskaa. Nehän eivät ole tähän mennessä maksaneet yhtään
mitään. Molempia kuitenkin kauhistuttaa, kuinka kirkkain silmin myös eräät
Suomen talousasiantuntijat ovat suositelleet siihen mukaan menemistä.
 |
| Oma muistoesineeni markan ajoilta |
…
Raportti Euron tulevaisuudesta (2014).
Kirja Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot
käsittelee ratkaisuja euroalueen kriisiin ja tarjoaa vaihtoehtoja sen
ratkaisemiseen. Kiinteään valuuttakurssijärjestelmään perustuva euroalue oli
tienhaarassa. Monelle lienee tullut yllätyksenä, että myös paluu markkaan oli
vakavasti otettava vaihtoehto.
Kirja käsittelee neljää vaihtoehtoa, joista vahva
liittovaltio ja paluu kansalliseen valuuttaan ovat selkeimmät. Välissä on
niiden lisäksi heikko liittovaltio, jonka olen ymmärtänyt merkinneen käytännössä
vallitsevan olotilan jatkumista. Lisäksi
mukana oli pehmeämpi vaihtoehto paluusta entiseen tilaan. Se on itse asiassa
jäänyt minulle epäselväksi. Se olisi tarkoittanut euron säilymistä mutta
samalla Ruotsin kruunu jonkinlaisena mallina olisi kai otettu
rinnakkaisvaluuttana käyttöön. EU:ssa olisi kuitenkin oltu vahvasti mukana.
Miettinen ja Malinen muistelevat, että lehdistössä sitä ei lainkaan käsitelty,
vaikka se olisi ollut heidän mukaan looginen vaihtoehto. Vielä selvemmin
vaiettiin siitä rajummasta tiestä eli paluusta markkaan.
Heikon liittovaltion suhteen asenne on pessimistinen, koska katsottiin,
että euroalueella ”ollaan haluttomia tai kyvyttömiä noudattamaan sopimuksia ja
korjaamaan yhteisvaluutassa vääjäämättä syntyviä epätasapainoja”. Vahvan liittovaltion
toteutuminen sen sijaan vaatisi pitkän ajanjakson, koska ”jäsenmaat ovat
taloudellisesti ja kulttuurisesti niin erilaisia”.
Tutkimuksesta ilmenee intressien vastakkaisuus ja
tulonsiirtojen ongelmat. Kirjassa todetaan, että talouskriisi on johtanut
euroalueen eriytymiseen. Etelän ja pohjoisen ristiriita on kärjistynyt. Etelä ajaa yhteisvastuuta. Saksan ja eräiden
muiden valtioiden vaatimukset tiukemmasta budjettikurista ovat menneet
kuuroille korville. Lisäksi euroalueen talousnäkymät ovat heikot. Kirjan mukaan
Italian, Ranskan ja Espanjan taloudet määräävät rahaliiton kohtaloa. Kyse on
siis vuodesta 2014!
”Toiveet
rahaliiton tulevasta kehityksestä ovat kovin erilaiset rahaliiton eteläisissä
ja pohjoisissa valtioissa. Eteläisten jäsenvaltioiden kansalaiset näyttävät
ajattelevan, että heidän kotimaansa ovat jo siirtäneet varallisuutta
pohjoisille jäsenmaille ulkomaankaupan kautta, koska jälkimmäisillä rahaliiton
sisäiset vaihtotaseet ovat olleet ylijäämäisiä. Tämän perusteella pohjoisten
jäsenvaltioiden tulisi siis vastavuoroisesti eurobondien avulle ottaa
osavastuuta eteläisten jäsenvaltioiden velan kustannusten hoitamisesta ja
budjettien tasapainottamisesta. Myös Ranskan puheenvuoroissa yhteisvastuun
periaate on tyypillinen pohjoisille jäsenvaltioille suunnattu vaatimus, jota
näytetään pitävän täysin oikeutettuna.” (s. 115.)
Rahaliitossa vallalle oli päässyt moraalikato. Sopimusten
periaatteita ei haluttu noudattaa.
Suomen suhteen lisäkommenttina todetaan, että meillä
kauppatase on ollut vuodesta 2008 alkaen alijäämäinen euroalueen kanssa. Toinen
kommentti koskee Suomen 115 miljardin euron eläkerahastoja. Se saattaa
herättää kateuden tunteita niissä maissa, joissa rahastointia ei ole hoidettu.
Itse näen tuon nykyisin todellisena uhkana, jos integraatiota ruvetaan väkisin
pullataikinana kasvavan yleiseurooppalaisen byrokratian toimesta tiivistämään.
…
Vahva liittovaltio olisi nyt vaihtoehto omalle valuutalle.
Siihen pyrkimys on tullut yhä ilmeisemmäksi, vaikka poliitikot eivät siitä
uskallakaan avoimesti puhua. Tuolloin 2014 keskusteluihin osallistunut Elina
Lepomäki on nyttemmin alkanut avoimesti liputtaa liittovaltion puolesta. En
tunne hänen perustelujaan. Sami Miettinen ja Tuomas Malinen keskustelussaan
korostaen toivovat, että jos siihen päädytään, niin se tehtäisiin avoimesti.
Poliitikot ilmaisisivat tavoitteensa ja perustelunsa, eivät lymyilisi vaan
kantaisivat vastuunsa. Tuo on mielestäni tärkeä vaatimus.
Nykyinen toimintatapa saa miehiltä huutia. Esimerkiksi
investointirahastosta puhuttaessa se on valheen tie, jossa surutta rikotaan
perussopimuksia. Taisin kuulla jossain vaiheessa niinkin rajun luonnehdinnan
kuin ”valehtele ja kuseta -periaate”.
Vuonna 2014 käsittääkseni kaikki paneelin osallistujat
näkivät USA:n kaltaisen liittovaltion epärealistiseksi vaihtoehdoksi. Sen toteavat keskustelussaan nyt myös Miettinen
ja Malinen. Jaksoon liittyvissä kalvoissa tuodaan näkyviin USA:n
talouden rakennetta. Sen pohjalta voidaan päätellä, että mahdollisessa
EU-liittovaltiossa Suomen verotustaso nousisi kymmenen prosenttia, jotta valtio
kykenisi hoitamaan perustehtäviään. Mitä sitten tapahtuisi, miten liittovaltio
pärjäisi? Otetaanko velkaa? Sillekin olisi rajoituksensa. Ja lisää ongelmia
tulisi, jos liittovaltiossa olisi voimassa No
bailout -sääntö USA:n tapaan. Vastasyklisen periaatteen mukaisesti on
supistettava menoja. Ja siinä taas kärsii hyvinvointivaltio.
…
”Zombifikaatio”
Keskusteluissa nousee esille käsite zombitalous. Malinen selvittää ”Huuki-showssa” käsitteen taustaa.
Minun piti lähinnä itselleni selvittää, mitä zombitalous ja zombifikaatio (tai
ehkä ”zombailu”) tarkoittavat. Pystyn kyllä kuvittelemaan, mitä tarkoitetaan, kun
todetaan, että Suomessa ajelehditaan ”zombitaloudessa” ja uskotaan parempaan.
Zombihan tarkoittanee lähinnä elävää muumiota.
Zombifikaatio on käsite, jonka tarkemmasta sisällöstä aloin
kiinnostua vasta, kun sitä oli keskusteluissa tarpeeksi monta kertaa toistettu.
Se pitää sisällään periaatteen, että otetaan lainaa tulevaisuudelta. Menen
kuitenkin hieman konkreettisempaan selvitykseen.
Zombi on liikkuva vainaja, henkiin herätetty ruumis.
Urbaanin sanakirjan mukaan se on tietokoneella oleva ohjelma tai prosessi, joka
on jäänyt sinne pyörimään itsekseen eikä siihen enää saada mitään yhteyttä.
Yritysten ja talouden toimintaan liittyessään sanan
perusmerkitys on aika kuvaava. Tämä
talousalan kirjoittaja luonnehtii zombi-yritystä lainaten BIS:in (Bank of
International Settlements) määritelmää:
Zombi-yritys on vähintään
kymmenen vuotta toiminnassa ollut yritys, jonka liiketuloksen suhde
korkokuluihin on alle yksi.
Hänen mukaansa käytännössä zombi-yritys on konkurssin
partaalla.
Seuraava yhteenveto perustuu lähinnä Malisen
puheenvuoroihin. Zombi-yritys on sellainen, joka ei pysty maksamaan velanoton kustannuksia liikevoitosta.
Yrityksen pitäisi mennä nurin, mutta se pysyy pystyssä lainaa ottamalla. Ensi
kerran tämä ilmiö huomattiin Japanissa 1990-luvun kriisin jälkeen. Kun rahaa
sai helposti, nuo yritykset jäivät eloon, vaikka eivät voineet kuitenkaan
kehittyä.
Tilanne on
jatkunut Euroopassa vuoden 2008 kriisin jälkeen. Korjauksia ei ole tehty. Kaiken
markkinalogiikan mukaan yritysten pitäisi mennä nurin, mutta jos rahaa on
paljon, ne kitkuttelevat hengissä. Ongelmana on se, että kun pääomaa
sitoutuu liiaksi tuottamattomiin yrityksiin. Se on poissa tuottavilta.
Lainaamani blogisti
toteaa, että Italiassa vuosina 2007-2013 zombi-yritysten osuus nousi 7:stä 19:än
prosenttiin. Hänenkin mukaansa tilanne voi johtaa ongelmiin, jos tuottamatonta
liiketoimintaa tuetaan tuottavan liiketoiminnan kustannuksella. Heikkojen
yritysten rahoittaminen on vahvoilta pois.
Malisen mukaan entistä vaikeammaksi tilanteen tekee, kun
tällaisia yrityksiä on taloudessa paljon. Yritykset eivät kykene maksamaan
korkeampia palkkoja eivätkä saa toiminnastaan voittoa. Hyvinvointi laskee, kyky
maksaa velkaa laskee. Yritykset pysyvät pystyssä vain lainaamalla lisää rahaa.
Velan määrä nousee. Kun sitten tulee jokin kriisi, niin ryminä käy ja konkurssihakemuksia
satelee, kuten esimerkiksi USA:ssa vuonna 2009. Tullaan tilanteeseen, jossa
väkeä joutuu massoittain työttömiksi. Jos kriisi edelleen pahenee, niin paineet
sosiaaliturvaan kasvavat. Voi käydä niin, että valtion tukiverkosto ei kestä.
Sosiaaliturvaan ei löydy varoja.
Suomen nykytilanteessa korko on vielä OK mutta Italiassa
korkotaso on huomattavasti korkeampi.
Malinen toteaa
painottaen, että valtion ei pitäisi velkaantua etupainotteisesti. Suomessa rahan jakaminen
on ollut käsittämätöntä. Valtion
tehtävänä on huolehtia ennen kaikkea turvaverkosta. Se olisi pidettävä
mielessä. Varottavana esimerkkinä on USA:n valtava
työttömyysaste. Malisen sanoin ”se voi räjähtää ylöspäin, mutta ei koskaan
romahda”.
Valtion velanotolla on tavoitteena edistää
liittovaltiokehitystä. Malinen harmittelee, että monet ekonomistit ovat menneet
siihen mukaan. Lisää velkaa, merkitsee lisää zombifikaatiota!
Minun logiikallani Suomi joutuu tilanteeseen, jossa
kansallisomaisuuttamme joudutaan myymään ja se joutuu vieraisiin käsiin. Luonnonvaramme
täytyisi pitää omissa käsissä. ”Jättäkää meille edes vesi”, on blogisti Pauli
Vahtera blogissaan joskus julistanut. Nykyisille vallanpitäjille tuo ei merkinne
mitään, koska heidän sydämistään kansallistunne on täysin kadonnut. Mahdollisesti
monia kiinnostaa oma ura jossakin EU:n kasvottomassa byrokratiataikinassa. Ylipäänsä en luottaisi lainkaan
EU-byrokratiaan. Se on lopulta hyvin vähän kiinnostunut Suomen asioista jo
pelkästään siitä syystä, että suuri osa byrokratiaverkostoa on peräisin
Etelä-Euroopan maista.
Elvytysrahastoon Malisella selvä kanta. Elvytystä on tehty
jo kymmenen vuotta. Niin pitkää jaksoa ei maailmantaloudessa ole koskaan ollut.
Tarkoituksena on ollut pelkästään estää järjestelmää hajoamasta. Kyse on paniikkireaktiosta. Jos Italian ja
Espanjan kaltaisiin talouksiin jaetaan ”elvytysrahaa”, se ei kannusta noita
maita korjaamaan omia rakenteitaan. Tämä
on tullut selväksi.
Valtioon investoijana ei Malinen luota. Tuottava toiminta ei
ole valtion tehtävä. Sen tehtävänä on
rakentaa turvaverkkoa, ei ottaa velkaa ja jakaa sitä. Velkaongelma ei korjaudu
velkaantumalla lisää.
Malisella on selvä sanoma. Peli on pantava poikki. Suomen
työttömyysaste on jo 17%. Talous on jatkanut heikentymistään. Ollaan yhä
syvemmällä ylivelkaantumisen syövereissä. Edessämme on todellisen talouslaman
ainekset. Poliitikkomme ovat kykenemättömiä tekemään vaikeita talouspäätöksiä.
Vastuuntunto puuttuu.
…
Kun Suomi vietiin EMU:un
Suomen eurotaipaleen alku oli aikoinaan hyvin ongelmallinen.
Pääministeri Paavo Lipponen vei Suomen euroon.
Miettinen ja Malinen muistelevat, että Lipponen lupasi laittaa Suomen
talouden rakenteet EMU-kuntoon, mutta sitä hän ei lopulta tehnyt.
Paavo Lipposen ja oppositiojohtaja Esko Ahon huhtikuussa
1998 käymä keskustelu on edelleen nähtävissä netissä (täällä). Aho varoittaa
vaaroista mutta Lipponen yrittää laittaa näsäviisaasti asian leikiksi, hän irvailee
ja pilkkaa. Se on hänen aseensa ja evästyksensä eduskunnan ratkaisevaan EMU-äänestykseen.
Lipponen kommentti Aholle on jäänyt myös Miettisen ja Malisen muistiin: ”Te
maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä vielä itse pyyhkimään.”
Eduskunta äänesti lopulta selvin numeroin EMU:n puolesta. Se
riitti, kansan tahtoa ei kysytty. Muutama vuosi aikaisemmin kansa kyllä oli
äänestänyt EU:hun liittymisestä. Tuolloin EMU-asiaan ei haluttu puuttua. Sitä
välteltiin ja kierreltiin, eräiden mukaan jopa todettiin, että silloin ei ollut
sen aika.
Videon loppupuolella Lipponen ja Aho kommentoivat äänestystulosta.
Lipponen tosiaan toteaa, että Suomessa kehitetään työmarkkinajärjestelmää. Hän
aikoo saada sitä joustavammaksi. Hän lisää, että ”valtion finanssipolitiikkaa
kehitetään sillä tavoin, että voidaan ottaa vastaan myös huonompia aikoja
EMU-olosuhteissa”. Puheet olivat vain
puheita. Ei tehty mitään, ei. Videon lopussa toimittaja tekee yhteenvedon ja
toteaa ongelmia vielä olevan.
Vuonna 2011 ja 2012 elettiin kriittisiä aikoja. Suomessa oli lujaa vastustusta Kreikan tukipakettiin.
Lopulta se hyväksyttiin. Ja siinähän kävi niin kuin kriitikot odottivat. Ei
autettu Kreikkaa vaan lähinnä saksalaisia pankkeja. Suomen kannalta koomisinta
ja keskistä olivat pääministeri Jyri Kataisen ja valtionvarainministeri Jutta
Urpilaisen hankkimat vakuudet eli ”takuutukset”. Se oli Suomen erityistoimi, joihin mentiin,
kun oppositiossa Timo Soini löylytti niin rajusti hallitusta. Siitä on Pauli
Vahteralta täällä
oiva kirjoitus. ”Me tienataan tällä” on näiltä ajoilta elämään jäänyt
lausahdus. Kyseessä piti olla kannattava sijoitus, koska Suomi sai maailmalta
halvalla lainaa.
Aika pian tuli selväksi, että ”takuutuksista” ei ollut mitään
hyötyä. Suomi ei saa sijoituksiaan takaisin.
Miettinen ja Malinen irvailevat asiasta ja Malinen taitaa esittää
jonkinlaisena vitsinä Miettiselle toiveen, että tämä kutsuisi Urpilaisen
ohjelmaansa juttelemaan siitä, miten asia ”niin kuin ihan oikeesti meni”.
Sekä Miettisen ja Huukin keskusteluissa pohditaan sitä,
miten Kreikan olisi käynyt, jos se tukipakettia ei olisi tehty ja Kreikka olisi
pakotettu eroamaan EMU:sta ja maassa olisi siirrytty drakhmaan. Saksalaiset ja
muut pankit olisivat toki hävinneet sijoituksensa, mutta riski on niidenkin
kannettava. Se on pikkuasia. Malinen ja Miettinen vakuuttavat, että Kreikalla
menisi nyt paremmin. Siihen heillä on
vankkoja perusteluja ja myös faktoja. Kysyntä olisi kasvanut ja vastasyklisen
periaatteen mukaisesti maa olisi lähtenyt uuteen nousuun.
…
Sitten tuli vuosi 2014. Minua kiinnosti lähinnä Venäjän ja
Ukrainan kriisi, jossa myös Euroopan unionilla oli sormensa pelissä. Euron tilasta
olin huolissani ja siksi poikkesin huhtikuussa Metsätalolla seuraamassa
keskustelua Euron tulevaisuudesta. Toteaisin, että keskustelu oli kihelmöivä,
tilaisuudessa kuhisi jonkinmoisen käänteen henki. Sain mukaani paperiversion Euron tulevaisuus -kirjasta. Se sopi minun silmilleni.
Varsin pian sain minäkin pettyä. Mentiin taas entistä rataa.
Euron ei haluttu kaatuvan ja työryhmän siihen liittyvistä näkemyksistä vaiettiin.
Oltiin niin mukana kansainvälisen paineen virrassa. Euro oli korvaamaton, kun ”matkustamisestakin
oli tullut niin vaivatonta”. Kyllä noita
perusteluja riitti.
Tässäpä tämä.
