sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Taksi ei tullut

Tässä on kuvaus muutaman päivän takaisesta taksin odottelusta. Kirjoitukseni ydinajatus on, että taksiala pitäisi vapauttaa kilpailulle, ei kuitenkaan ehdoitta.

Olin eräässä konsertissa ja päätinpä sen loputtua soittaa taksin. Eräs toinenkin oli soittanut. Väki väheni, paikka hiljeni ja me odoteltiin. Yksi taksi lopulta tuli. Kuljettaja oli hieman ihmeissään, kun oli niin hiljaista. Hän sanoi, että oli tullut hakemaan jotakuta kontrabasson kanssa. Auto oli sellainen farmarimalli, jonka perään mahtui myös soitin. Mukaan oli tulossa myös pari-kolme matkustajaa. Kontrabasistit soittimineen olivat kuitenkin häipyneet. Mies harhaili ympäriinsä, ja olihan se lopulta uskottava. Hän otti sitten meidät molemmat odottajat kyytiin, vaikka totesi samalla, että hänen työvuoronsa oli loppunut jo aikoja sitten. Hän oli tullut paikalle vain sen kontrabasson vuoksi. Kyydin aikana juttelimme hieman paikkakunnan taksitilanteesta. Hän sanoi, että autoja kyllä on, mutta monet kuljettajat eivät huolehdi vuoroistaan, eli jättävät tulematta työpaikalle.

Pääsin perille.  Minä jäin autosta ensin, kuski jatkoi sitten matkaansa toisen asiakkaan kanssa. Sopuisassa hengessä hieman laskeskeltiin, mikä oli minun osuuteni. Itse pyöristin lopullisen summan ylöspäin. Mukava oli kuljettaja, niin kuin rehellisyyden nimissä on todettava monesta muustakin taksikuskista.

Se kontrabasisti oli tilannut taksin jo iltapäivällä. Eivät hän ja hänen kaverinsa olleet odottaneet, olisin sen kyllä huomannut. Muistan odotellessani, kun joku huusi soittajakaverilleen, et ”mahtuukos kyytiin kontrabasso”. Sen kerroin taksikuskillekin. Näköjään näistä taksitilauksista eivät enää välitä taksit eivätkä asiakkaat.

Taksia tilattaessa soitto menee jonnekin maakunnan taksikeskukseen, joka sijaitsee aivan toisessa kaupungissa. Sieltä sitten annetaan numero, jonka avulla kuskin ja tilaajan pitäisi löytää toisensa. Siihen kyydin tarjoajan vastuu loppuu. Auto tulee, jos kuski viitsii lähteä töihin. Tienaavatkohan liian hyvin?

Kuljettajalla olisi kuitenkin tekniset mahdollisuuden ilmoittaa asiakkaalle tilanteesta. Kerran aikaisemmin eräs kuljettaja esitteli matkan aikana laitteitaan. Tekstiviestillä voi esimerkiksi ilmoittaa asiakkaalle, että auto odottaa ulko-oven edessä.

Siinä autoa odotellessani hyräilin tangoa ”Odotin pitkän illan”. Ajattelin mennä karaokeen sitä esittämään. Olisi lauluun tullut suuria katkeruuden sävyttämiä tunteita. Jatkoin ajatusleikkiä laulajanurasta, mutta tuo yllä mainittu farmaritaksi palautti ne unelmat arkeen.

Tämä ei ollut yksittäistapaus. Pari viikkoa sitten sunnuntai-iltapäivänä (noin kello viiden jälkeen) tulin junalla kotikaupunkiini matkalaukun kanssa. Menin odottamaan taksitolpalle autoa. Olin jonossa ainoa. Autoja ja ihmisiä pyöri ympärillä pilvin pimein mutta takseja ei yhtään. Odotin ja odotin. Päätin sitten mennä jalkaisin. Ihan hyvin sekin matka sujui. Pieni kiukku antoi lisävoimia.

Kuten yllä jo totesin, se kontrabassoa hakemaan tullut taksi kertoi olevan yleisesti tiedettyä, että kaikki taksit eivät huolehdi vuoroistaan. Mulla tuli mieleen aika, kun olin eräässä suomalaisessa asfalttifirmassa töissä Venäjällä. Silloinkin jouduttiin joskus odottelemaan, kun asfalttimassan kuljettajat päättivät pitää kesken ajonsa hieman pidemmän ruokatunnin. Ketjuhan siinä meni sekaisin ja kaikkien työ kärsi. Ja jos lavalla oli kuumaa pikeä, niin sen lämpötila laski. Seuraukset saattoivat näkyä jopa tien laadussa.  

Vastuullisuutta toivoisi.

Jatkan taksiliikenteestä. Suomalainen nykyjärjestelmä ei toimi. Kilpailu pitäisi vapauttaa. Olen tähän asti suhtautunut asiaan hieman nihkeästi mutta nyt taidan jo kannattaa avoimesti.

Jos kilpailu vapautettaisiin, niin ensimmäinen tärkeä seikka on se, että säännöt pitää olla kaikille toimijoille samat. Ei saa olla edes positiivista syrjintää.

Kuljettajilla pitää olla taksinkuljettajan tutkinto, joka siis on sama kaikille, viranomaisten tarkistama. On oltava voimassa olevat vakuutukset. Ja onnettomuustilanteissa niiden on katettava myös matkustajat. Auton on oltava kaikin puolin kunnossa, katsastettu. Ei saa olla minkäänlaisia kaksoisstandardeja.

Meillä Suomessa on jämähdetty paikoilleen. Tänne hyväksi esimerkiksi sopisivat Baltian maat. Otan esimerkin Liettuasta.  Siellä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lähdetty kehityksen tielle ja se kehitys näkyy myös taksiliikenteessä. Tilaukset tehdään puhelimella, arvioitu saapumisaika ilmoitetaan, hinta on puhelimella tilattaessa kohtuullinen (tarkkaa summaa en nyt tiedä, mutta on se varmasti alle euron kilometri), ilman lähtömaksuja. Kuitin voi tarvittaessa saada vaikka puhelimeen. Palautettakin voi lähettää ajon jälkeen netin kautta.


Toki sielläkin on aukkoja. Pimeistä takseista ei ole kai päästy eroon, mutta kun tuo virallinen järjestelmä toimii aukottomasti ja asiakkaat ovat tyytyväisiä, niin ei siinä epämääräisille toimijoille jää paljoa mahdollisuuksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti