Vuoden ensimmäisenä päivänä

Toivotan koko maailmalle Hyvää uutta vuotta. Vuosi 2017 alkaa. Kaiken muun ohella se on myös Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. Siitä saamme varmaan kuulla ja lukea kyllästymiseen asti.

Onni, menestys ja hyvä terveys ovat jokaiselle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita, joita voimme lisätä toivotuksiimme. Itse toivon ihmisille lähinnä voimia, vahvaa itsetuntoa ja sitä tukevaa me-henkeä sekä eteenpäin pyrkivää mieltä.  Onni ei ole mitään, jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi eikä ole yhteisyyden tunnetta.  Ja luovuttaa ei elämässä pitäisi. Jostakin meidän on voimavaramme ammennettava. Viime kädessä suomalaisuuden pitäisi olla se turvallinen katto, jonka suojassa yhteisyytemme voi rakentua. Kansainvälisyys on myös välttämätöntä. Kun tutustuu ihmisiin eri puolilla maailmaa, tulee myös oma identiteetti kirkkaammaksi. Emme käperry omaan nurkkaamme. Tässä yhteydessä suomalaisia moititaan usein impivaaralaisiksi. Sitä en itse koe haukkumasanaksi vaan voimavaraksi. Sieltä myös Aleksis Kiven seitsemän veljestä lähtivät maailmalle vahvuuttaan osoittaen ja avoimin mielin. Ei saisi unohtaa omia juuriamme. Ollaan suomalaisia, missä liikummekin!

Tänä vuonna uusi vuoteni alkoi katsomalla Wienin filharmonikkojen perinteistä uudenvuoden konserttia. Nyt se tuntui erityisen raikkaalta ja innostavalta. Lyhyesti todeten sitä oli ilo katsoa. Lieneeköhän kapellimestari Gustavo Dudamelilla osuutensa asiaan. Hän loi mielestäni koko konserttiin aivan omanlaisensa hengen. Dudamel on kaikkien aikojen nuorin kapellimestari, joka on päässyt johtamaan tätä juhlakonserttia.  Hän on vuonna 1981 syntynyt venezuelalainen tähdenlento, joka on onnistunut nousemaan pienestä maasta maailman huipulle.

Konsertti päättyi jälleen kerran Johann Strauss vanhemman vuonna 1848 säveltämään Radetzky-marssiin. Suomenkielisen ohjelman juontaja kiteytti hienosti sen syntyhistoriaa. Se on sävelletty Euroopan hulluna vuotena sotamarsalkka Joseph Radetzkyn kunniaksi. Tuona samana vuonna sai Suomessa ensiesityksensä Fredrik Paciuksen Runebergin runoon säveltämä Maamme-laulu. Näin konsertissa syntyi kuin luonnostaan yhteys Suomen historiaan. Vuonna 1948 ei Suomessa vielä ainakaan liiemmin haaveiltu itsenäisyydestä. Sen aika nousi myöhemmin. Mutta yhteisistä ponnistuksista tuolloin lähdettiin liikkeelle.

Kerron vielä muutaman sanan konsertista. Varsinaisen konsertin ja tanssiesitysten ohella pidin myös konsertin väliajalla meille TV-katsojille näytetystä wieniläistä musiikkia ja kaupungin käsityöperinteitä esittelevästä filmi. Se oli mielestäni myös yksi ohjelman kohokohdista. Tekijät olivat kyenneet rakentamaan siitä juonellisesti eheän kokonaisuuden, jossa kauneus, herkkyys, rakkaus ja yhteisyyden tunne olivat läsnä. Toimi se minuun myös matkailumainoksena. Haluaisinpa taas pitkästä aikaa käydä Wienissä. Edellisen ja ainoan kerran taisin käydä siellä interreil-reissullani opiskelijana joskus vuoden 1980 taitteessa.

Minä katsoin konsertin suorana Ylen ruotsinkieliseltä kanavalta. Siellä näytettiin SVT:n eli Ruotsin TV:n lähetys, joka alkoi jo 11.15, kun presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen ruotsinkielinen osuus oli juuri alkanut. Onneksi myös Yle näytti suomeksi juonnetun konsertin kokonaan eikä keskeyttänyt sitä ennen loppuhuipennusta, niin kuin viime vuonna.

Mainitsen vielä yhden seikan, johon silmäni väkisinkin tarttuivat. Kuvaaja (ja viime kädessä ohjaaja) oli ihastunut katsomon etuosassa istuvaan vihreämekkoiseen neitoon ja aivan syystä. Varsin raikkaalta hän siellä tätien ja setien keskellä näytti.

…

Viime yönä annettiin jonkinlainen lähtölaukaus Suomen itsenäisyyden juhlavuodelle. TV-1 näytti jotain konserttia, jonka jätin kyllä katsomatta.  Pari kertaa siellä käväisin surffaamassa, mutta tajusin, että se ei ole minulle. Se oli nuorisoa varten ja lisäksi mukana näkyi olevan kasvoja, joiden näkemisellä en halunnut pilata uudenvuoden juhlaani.

Tänä aamuna kun heräsin ja avasin tietokoneeni, niin toteutui se, mitä olin pelännyt. Jälleen on tapahtunut terrori-isku, jossa uhreja on tähän mennessä jo lähes 40. Elämme jälleen hullua aikaa epävarmoin tuntein. Jokainen aamu voi tuoda eteemme uusia onnettomuuksia ja terroritekoja. Maailmamme voi vaipua kaaokseen milloin hyvänsä.

Oman kommenttinsa ansaitsee myös Tasavallan presidentin uudenvuoden puhe.  Hieman epäröiden telkkarin aukaisin, mutta puhe vaikutti osin hyvältä. Hän uskalsi sentään arvostella Euroopan Unionia. Vahinko vain, että kritikoi niin peitellysti. Voisi olla sanoissaan suorempi ja esittää todellista kritiikkiä liittovaltiokehityksestä ja päätöksenteon siirtymisestä pois Suomen kansalaisilta.

Ehkä parasta Sauli Niinistön puheessa oli ymmärrys kansallismielisyyttä kohtaan. Tosin hän puhui kansallistunteesta, mutta kauniisti:

”Tällainen kansallistuntoinen yhteisö voi menestyä muita paremmin, muttei pidä itseään muita parempana. Se ei sulje ulkopuolelleen ketään, ei syntyperänkään vuoksi, vaan huomioi ja kutsuu osallistumaan. Se kertoo, että tässä maassa on hyvä elää.”  

Ja hienoa on se, ettei hän tässä yhteydessä ruvennut mihinkään natsirasistifasistivihapuhefeminismiretoriikkaan. Turhalla leimaamisella ei rakenneta mitään.

Niinistön puheesta huokui kansainvälisyyden merkitys. Sitä arvostan, ja Suomi saa myös ulkomailla arvostusta, jos kansastamme löytyy kansallistunnetta ja vahvaa vakaumusta siitä, että kansakuntamme täytyy myös tulevaisuudessa pyrkiä säilyttämään itsenäisyys ja mahdollisimman vahva itsemääräämisoikeus. Se onnistuu, jos Suomen talous saataisiin nousuun ja kansan voimavarat käyttöön. Nyt ollaan velkakierteessä. Maamme on menossa huonompaan suuntaan huolimatta päinvastaisista vakuutteluista, joissa on mukana enemmän toivetta kuin realismia. Näin me joudumme yhä enemmän riippuvaisiksi kansainvälisistä toimijoista. Tähän emme voi tehdä oikeastaan mitään niin kauan kuin rahayksikkönämme on euro emmekä voi itse päättää rahapolitiikastamme.  Se ei toki ole ainoa edellytys. Tarvitaan myös sitä yhteisyyttä, johon myös presidentti Niinistö vetosi. Hyvä kun valtiomme korkeimmalla tasolla on huomattu, kuinka rikkinäinen meidän kansallinen yhteisömme on.  Sulon ja Juuson mainitseminen tähän yhteyteen oli kyllä sinänsä hieno oivallus. Minua se sykähdytti senkin vuoksi, että olen todellinen Juuso-fani, nähnyt varmaan kaikki hänestä tehdyt videot. Mutta sillä on lähinnä kai vain jonkinlaista viihdearvoa, media saa lisää puheenaihetta. Tarvitaan itsetutkiskelua. Sen herättämiseen ei Sauli Niinistönkään karisma ja voima riitä.

Lisäksi presidentin puheesta ja myönteisenä mieleen lausahdus ”Pahalle on pantava rajoja”. Juuri niin. Ollaan nurinkurisessa tilanteessa, kun oman maamme kansalaiset alkavat puolustella terroristeja ja väkivaltaisuuksia perustuslakiimme vedoten.   Tähän kohtaan puheessa on reagoitu mm. täällä.

Gustavo Dudamel