Trumpetisti Jouko Harjanne ja urkuri Pétur Sakari (synt.
1992) konsertoivat perjantaina 1.11. Kouvolan keskuskirkossa. Kyseessä olin
Kymi Brass –tapahtuman avajaiskonsertti.
Menin konserttiin hieman epäröivin mielin, koska paikka ei
ole paras mahdollinen konserteille. Siitä minulla itsellänikin on huonoja
kokemuksia. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Trumpetti soi salissa hyvin
kauniisti. Suurin ansio tietysti kuuluu solistille, mutta kyllä salikin tuntui
sopivan tämän tyyppiseen soitantaan.
Konsertin ohjelmassa oli etupäässä lyhyitä tunnelmapaloja,
joissa Harjanteen sulava ja kauniisti sointuva soitanta pääsi oikeuksiinsa. Välissä Pétur Sakarin urkusoolot olivat
lähinnä vain hengähdystaukoja yleisön valmistautuessa kuulemaan seuraavaa
klassisen musiikin ikivihreää, mutta kyllä Sakarinkin virtuositeetista saatiin
nauttia.
Konsertin aluksi Sakari soitti Eugéne Gigoutin (1844-1925)Toccatan.
Sen jälkeen Harjanne aloitti tunnelmoimalla herkän upeasti Oskar Lindbergin
Vanhan virren Taalainmaalta. Urut ja trumpetti sointuivat hienosti yhteen.
Tämän jälkeen oli vuorossa Sakarin
sävellys Fantasia trumpetille ja uruille,
jonka jälkeen Sakari soitti yksin pyhiinvaeltajien kuoron Wagnerin oopperasta
Tannhäuser. Kumpikaan tulkinta ei minua sytyttänyt. Sakarin Fantasia saattoi
olla teknisesti vaativa. Wagnerin sovitus olisi voinut olla vähän lennokkaampi,
koska meinasi uni tulla silmään.
Onneksi uneliaisuus katosi, kun Harjanne tuli taas Sakarin
seuraksi ja vuoroon tuli Tomaso Albinonin Konsertto B-duuri, joka sisälsi osat
Allegro, Andante ja Allegro. Harjanteen sulava ja ilmaisullinen soitanta tuntui
tässä osuvan suoraan sydämeen. Minulle
tämä oli koko konsertin huipennus.
Sitten oli jälleen vuorossa Sakarin soolo. Tällä kertaa hän
improvisoi erään nuoren trumpetistin soittamasta teemasta. Tämä oli Sakarin
sooloesityksistä ehdottomasti paras. Hän näytti todellisen virtuositeettinsa ja
sai Kouvolan uruista irti enemmän kuin minä koskaan olen kuullut. Muistan, että olin vuonna 2010 syksyllä
samassa kirkossa Pétur Sakarin konsertissa ja myös tuolloin ohjelmassa oli improvisaatio
annetusta teemasta. Tuolloin teemana oli jäätelöauton soittokello.
Lopuksi virallisessa ohjelmassa oli vielä kaksi numeroa,
molemmat trumpetille ja uruille. Aluksi soitettiin osa J.S. Bachin
Helluntaikantaatista ja sitten Alessandro Marcellon (1673-1747) Adagio.
Molemmat olivat somia ja herkkiä pikku kappaleita ja katsovat varmasti
nauttivat trumpetin upeasta soinnista. Eikä yhteissoitannastakaan ollut
valittamista. Konsertin suurin ongelma oli kuitenkin juuri siinä, että se
koostui kovin lyhyistä ja toisistaan irrallisista tunnelmapaloista.
Virallisten ohjelmanumeroiden jälkeen eräs pikkutyttö kävi
tuomassa soittajille ei ruusuja, vaan paketit Kouvolan lakritsia. Se oli hauska
idea, mikä lienee yllättänyt soittajat. Sen jälkeen yleisö kinusi aikansa ylimääräistä
ja tulihan se. En valitettavasti osaa kertoa, mistä kappaleesta oli kyse, mutta
tutulta se kuulosti. Kyseessä oli kuitenkin jokin uruille ja trumpetille sovitettu
viihdemusiikin helmi. Se oli upea loppu konsertille ja sai varmaan illan
komeimmat aplodit. Minullekin jäi hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti