PELIN SÄÄNNÖT

Tässä on kyseessä Jean Renoirin elokuva vuodelta 1939 (La Règle du jeu, The Rules of the Game). Jos DVD-kansi ei olisi kertonut elokuvan suosiosta, se olisi ehkä jäänyt kesken. Niin vetämätöntä ja tyhjänpäiväistä keskustelu ja aiheet tuntuvat elokuvan alkupuolella olevan. Mutta kun se kerran on päässyt kriitikkoäänestyksessä kolmanneksi, eräät maailmankuulut ohjaajat pitävät sitä joko parhaana katsomanaan elokuvana tai muuten vain huippuhyvänä ja kun vielä ensiesityksen jälkeen raivostuneet katsojat yrittivät polttaa elokuvateatterin. Siksi jatkoin katsomista ja kyllä se kannatti.

Elokuva kertoo ranskalaisen yläluokan elämästä. Rappioksikin sitä voisi kutsua. Erääseen kartanoon järjestetään juhlat: on kanin- ja fasaaninmetsästysretki ja sitten ohjelmalliset iltamat. Mukaan saapuu myös vastikään Atlantin 23 tunnissa ylittänyt sankarilentäjä André Jurieu. Sitten katsoja saakin seurattavakseen varsinaiset ihmissuhdekoukerot. Yläluokan tyhjänpäiväistä elämäntapaa kuvataan railakkaasti. Satiiri alkaa purra elokuvan edetessä, kun enää ei tiedä kuka kenestäkin tykkää. Farssi pysyy kuitenkin hyvin kasassa menemättä liiallisuuksiin. Elokuvassa on yhdistelty taitavasti erilaisia tyylilajeja.

Elokuva alkaa siitä, kun radioselostaja on suorassa lähetyksessä lentokentällä ottamassa vastaan André Jurieuta. Kun hän saa kuulla ystävältään, että Christine-niminen nainen (kartanon omistajan puoliso) ei ole lentokentällä häntä vastaanottamassa, hän pettyy raskaasti ja kertoo radion suorassa lähetyksessä tämän kaiken kansan kuultavaksi. Myöhemmin Christine osoittaa myös Andrélle rakkauttaan, mikä saa tämän leppymään. Itse asiassa André lienee elokuvan ainoa vilpittömästi rakkauteen uskova henkilö. Hän on myös kanien ja fasaanien lisäksi ainoa, joka menettää elokuvassa henkensä.

André ja Octave (Jean Renoir)

Myös Jean Renoirilla itsellään on elokuvassa rooli. Hän on Christinen ja Andrén vanha ystävä Octave, lihavahko vanhentunut naissuhteissaan epäonnistunut mies, joka saa elokuvan lopussa hetken maistaa Christinen suloisista rakkaudentunnustuksista.

Elokuvan valmistuttua natsi-Saksa miehitti Ranskan. Renoir itse sekä yhtä pääosaa - Christinen virallista aviomiestä – esittänyt juutalainen Marcel Dalio joutuivat pakenemaan maasta Yhdysvaltoihin. Renoir jäi sinne loppuiäkseen luoden myös Hollywoodissa komean uran.  Natsit pitivät luonnollisesti  Pelin sääntöjä moraalittomana, mistä syystä se sensuroitiin ja sen kopiot tuhottiin. Ihmeen kaupalla se löydettiin myöhemmin uudelleen ja elokuva sai toisen tulemisensa.

Ensi merkkejä hulluudesta ja lähenevän sodan uhasta saadaan metsästysretken aikana. Kaneja ja fasaaneja listitään surutta, kaikilla tuntuu olevan hauskaa. Mieleeni jää eräs lähikuva hätääntyneestä, paikalleen jähmettyneestä kanista. Se kuva sai minut havahtumaan.

Loppuvaiheessa Christinen kamaripalvelijan mustasukkainen aviomies (joka myös kuuluu palvelusväkeen) juoksee pitkin saleja jahdaten pistooli kädessä vaimonsa kanssa flirttaillutta vastikään salametsästyksestä kiinni jäänyttä uutta työntekijää. Tilanne on farssihulluttelu, jonka kutsujen vieraat kokevat lähinnä vain farssin harmittomana ohjelmanumerona. Tilanteessa ei vielä synny vielä vainajia, mutta potkut tulee niin aviomiehelle kuin flirttailijallekin.  

Sitten kun nuo kaksi poispotkittua ovat ulkosalla, tulee vainajakin. André joutuu ammutuksi. Väki tuntuu suhtautuvan kuolemaan kylmäkiskoisesti. Eräs silminnäkijä vakuuttaa lähinnä sarkastisesti, että kuolema tuli nopeasti, vainajan ei tarvinnut kärsiä. Syyksi valehdellaan salametsästäjän harhalaukaus. Tämä valhe ei tässä elokuvassa enää hätkäytä, niin paljon siinä on valehdeltu muutenkin.

…

Elokuvan aikoihin Hitler oli valtansa huipulla valloittamassa Eurooppaa. Hän oli sankari omassa maassaan ja halusi levittää sanomaansa myös yli rajojen.

Mikä ajoi fasismiin? Kun perinteiset arvot alkoivat menettää voimansa eikä uusia ollut tilalle. Moraalia ei ollut. Aseet puhuivat.