Käsittelen hieman viime perjantain Turun terrori-iskua. Asia
on toki ollut jo paljon esillä enkä halua sitä enää vatvomalla vatvoa. Puutun
vain muutamiin seikkoihin.
En voi olla aluksi puuttumatta median toimintaan sekä haluun
suitsia ihmisten tunnepurkauksia. Pelkonsa ja huolensa ilmaisseita on yritetty
tyynnytellä ja vihanpurkaukset on jopa haluttu kieltää varottaen mystisestä ”vihapuheesta”.
Minä totean, että sekä pelolle että vihalle on annettava mahdollisuus purkautua,
sydän ei saa niihin pakahtua. Ei pitäisi sortua hymistelyyn eikä nöyristelyyn. Myös
poliittisia päättäjiämme ja terrori-iskuista kirjoittavaa mediaa on saatava
arvostella, vaikka vihalla ryydittäen, jos joku koskee sen aiheelliseksi. Se ei
tietenkään tarkoita, että vihan sallittaisiin kohdistua syyttömiin ja viattomiin,
mutta nykypäivänä on aina niitä, jotka tuntuvat tulkitsevan asiat
väkivaltaiseksi uhkailuksi, vaikka tosi asiassa tuskin kyse on siitä. Media tuntuu olevan hyvin herkkähipiäinen
reaktioissaan. Osin kärjekkäästäkin kritiikistä olisi voitava ottaa opiksi eikä
leimata viestintuojaa. Yhtä kaikki haluan korostaa, että toki asioihin on
puututtava, jos konkreettista väkivaltaa esiintyy. Vihainen puhe ei sitä ole.
Presidentti Sauli Niinistö piti tiedotustilaisuuden, jossa
oli tilaa toimittajien kysymyksille.
Esille nousi mm. kysymys auttajista rikospaikalla. Eräässä turkulaisessa
sanomalehdessä ja muutamissa iltapäivälehdessä annettiin ymmärtää, että
maahanmuuttajat olivat innokkaimpia auttajia ja että kantasuomalaiset
keskittyivät vain kuvaamiseen. Kuvat rikospaikoilta kertovat aivan muuta.
Onneksi Sauli Niinistö ei mennyt myötäilemään median nostamaa sankaritarinaa vaan
pysyi faktoissa. Media jätti kantasuomalaiset auttajat huomaamatta nostaen
esille ne muutamat ulkomaalaistaustaiset. Niinistö katsoo, että etninen tausta
ei tällaisissa yhteyksissä ole olennainen asia. Hänen mukaansa oli hienoa, kun paikalla
oli pyyteettömiä auttajia.
Mielestäni on toimittajilta aika irvokasta vähätellä
kantasuomalaisten auttajien osuutta ja painottaa maahanmuuttajaväestön ja
ulkomaalaisten osuutta. Se kuuluu osaltaan median tämänkaltaisissa tapauksissa käyttämään
toimintastrategiaan: kun maahanmuuttajat syyllistyvät rikoksiin, on
vastapainona nostettava muita maahanmuuttajia sankareiksi. Eikä pitäisi
syyllistää niitäkään, jotka eivät rientäneet auttamaan vaan jäivät seuraamaan
tapahtumia sivusta. Siihen on varmasti monia syitä eikä välinpitämättömyys ole se
olennaisin. Kaikilla ei ole auttamiseen vaadittavaa taitoa. Harva on käynyt
ensiapukurssin ja vaikka olisikin, niin yllättävä tilanne voi lamaannuttaa. Jos
joku ammattitaidoton ryntää paikalle muka auttaakseen, hänestä saattaa olla vain
haittaa. On viisasta jäädä silloin syrjään seuraamaan. Toiseksi menneisyys on
opettanut, ettei ulkopuolisena kannata osallistua katuväkivaltaan. Oikeuslaitos on kyllä toimillaan ja
päätöksillään tehnyt kansalaisillemme selväksi, että rikollisten taltuttaminen
on poliisin tehtävä, siinäkin tapauksessa, että jonkun henki – tai vaikka oma
henki - olisi uhattuna. Selkeät oikeustajun
vastaukset oikeuden ratkaisut ovat kyllä alitajunnassamme varottamassa. Vilpittömästi
toiminut suomalainen luulee toimivansa oikeudenmukaisesti mutta saattaakin joutua
itse tuomituksi.
Mutta menen olennaiseen. Jos itse olisin ollut Niinistön
tiedotustilanteessa, olisin kysynyt rikoksen uhreista. Miksi heidät on jätetty pimentoon?
Mielestäni he ovat sankareita, jotka ansaitsisivat suomalaisten huomion ja
myötätunnon. Sodassa kansainvälistä terrorismia vastaan he ovat viattomia
uhreja. Ei pidä rinnastaa puukotetuksi joutumista liikenneonnettomuuteen. Nyt tapahtunut isku johtuu poliittisista
toimista. Poliitikot ovat viime kädessä vastuussa siitä, että kansalaisten
turvallisuus taataan. Toki vastuuseen on nostettava myös ne virkamiehet, kansalaisjärjestöt
ja muut toimijat, jotka ovat edistäneet tämänlaista kehitystä.
Lopuksi nostan esille vanhan valtiomiehen Raimo Ilaskiven
blogitekstin. Se löytyy Iltalehdestä ja on kirjoitettu 19. elokuuta eli iskua
seuraavana päivänä. On todella hienoa, että Ilaskivi jaksaa vielä kirjoittaa.
Hänen teksteissään heijastuu pitkä elämänkokemus. Jutun otsikko ”Hyväuskoisen
hölmöyden aika on ohi” on paljonpuhuva. Teksti löytyy täältä: http://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2017/08/19/hyvantahtoisen-holmoyden-aika-on-ohi/
.
Juttunsa aluksi hän lainaa viimeistä puhettaan Helsingin
kaupunginjohtajana ennen siirtymistään eläkkeelle vuodenvaihteessa 1990/1991: ”Ensisijaisesti
Sodan runtelemista maista tuleviin meidän on suhtauduttava lämpimin sydämin,
mutta erilaisten liikemiesten tänne lähettämät elintasopakolaiset jätettävä
omaan arvoonsa.”
Ilaskivi toteaa saaneensa paheksuvaa kritiikkiä Suomen
Punaiselta Ristiltä, joka moitti häntä kylmäsydämisyydestä. Tuolloin Ilaskiven käyttämä ilmaus ”hyväuskoiset
hölmöt” ei ymmärrettävästi miellyttänyt liiketoimintaa pyörittävää Punaisen
Ristin johtoa, jonka mielestä omien kansalaistemme asettaminen etusijalle oli
sopimatonta ajattelua. Sympatiat oli suunnattava kolmannen maailman köyhiin.
Ilaskivi toteaa aivan oikein, että noista 1990-luvun alun
vuosista monien silmät ovat avautuneet. Massamuutossa
on kyse muusta kuin pelkästä hätää kärsivien auttamisesta. Suomella ei ole
mahdollisuuksia olla koko maailman sosiaalitoimistona. Emme voi syleillä koko
maailmaa. Maailmaan on välitettävä toisenlaista viestiä, ei pidä nöyristyä
väkivallan ja uhkailun edessä.
Lainaan vielä yhden ajatuksen Ilaskiven tekstistä. Sen
pohjustukseksi hän toteaa, että suomalaisten ja muitten maassa laillisesti
asuvien turvallisuus on oltava pääasia ja resurssejamme on suunnattava siihen.
”Tämän olemme vähintäänkin velkaa Turun surullisen tapahtuman uhreille ja
takuuksi siitä, ettei vastaavaa enää tapahdu.”
Nimenomaan. Velvollisuutemme on maksaa velkamme Turun
tapahtuman uhreille. Samanlaiseksi uhriksi katson myös Otanmäessä vuonna 2016 turvapaikanhakijoiden
väkivallanteon uhriksi joutuneen suomalaisen miehen. Miestä kidutettiin raa’asti ennen murhaamista.
Paitsi turvallisuus tuohon velkaamme kuuluu myös muuta. Se
on oma muistimme. Noita tekoja ei saa unohtaa, vaikka anteeksi joskus antaisimmekin.
Se on jokaisen suomalaiseksi itsensä kokevan sydämenasia, voimavara
kansakuntamme tulevaisuuden eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti