lauantai 8. syyskuuta 2018

Kaseva

Kaseva merkitsee ’kätevää’ mutta nyt kirjoitan yhtyeestä, joka on saanut itsellensä sopivan nimen.



Kaseva-yhtye kävi Kouvolassa soittamassa. Menin paikalle lähinnä uteliaisuuttani, mutta se oli loppujen lopuksi mahtavan hyvä konsertti. Kyllä moniääninen stemmalaulu kuulostaa hienolta. Pojat olivat harjoitelleet. Ja kitaratkin soivat hienosti. Oli paljon vanhoja tuttuja kappaleita eivätkä uudetkaan huonoja olleet.  Soundi oli taattua Kasevaa.

Vanha mies ja Judie sekä kaksi ylimääräistä jäivät erityisesti mieleen. Judiessa laulusolistina oli vuonna 2015 yhtyeeseen mukaan tullut kitaristi Tommi Kekoni. Pidin erityisesti hänen äänestään. Judie oli kyllä mainio. Hän lauloi myös konsertin alkuosassa yhden laulun, jonka olen nyt kadottanut muistista. Se taisi olla Tiedät kai, vuoden 1973 kokoelmasta. Tommi Kekoni kitaristina ja laulajana on nykyisen Kasevan voimahahmo.

Vanha mies, Tyhjää ja Stripteasetanssija taisivat saada Judien ja ylimääräisten ohella suurimmat aplodit, miksei myös Mari. Stripteasetanssijaa ennen yhtyeen basisti evästi yleisöä, että se perustuu tositarinaan. Sehän on se biisi, joka teki yhtyeen Suomessa tunnetuksi.





Naula läpi pään oli ensimmäinen ylimääräinen. Siinä sai Tommi Kekoni hehkutella kitarallaan. Sitten vielä tuli Monen vuoden jälkeen. Siinä stemmalaulu toimi hienosti ja yleisö sai läksiäisiksi nostalgisen mielen.

Itse asiassa minulla on muistiongelmia. Kasevan kappaleet ovat jääneet 70-luvulta alkaen päähäni. Ne ovat kuin yksi kappale. Konsertissa soinut Kun maailma elää saattoi myös olla konsertin päätöskappale. Sekoitan ne helposti keskenään. Mutta väliäkös sillä.

Yhtyeen laulut olivat jääneet 70-luvulta mieleen ja halusin verestää muistoja. Kyllä kannatti mennä. Yhtye on pitänyt kiinni vahvuuksistaan. Herkkyys ja yhteissointi ja alussa mainitsemani stemmalaulu – siinä on edelleen sen voima. Pääsolistin äänessä on välillä kuultavissa ajan patinaa, mutta se on elämän jälki ja syventää osaltaan perspektiiviä.

Ilmoituksesta huomaa, että konsertti oli kielletty alle 18 vuotiailta. Se johtuu pelkästään siitä, että olutta ja muita kevyitä alkoholijuomia sai ottaa saliin mukaan. Konsertti pidettiin Kino Kouvossa. Se oli joskus elokuvanäyttämö, nyt siinä järjestetään pienimuotoisia konsertteja. Seuraava taiteilijavieras on Edu Kettunen.


Nuo ylimäräiset ä:n pisteet jäivät huvittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti