Tämä on kertomus yhden yön yli kestäneestä Savonlinnan matkasta.
Saavuin paikkakunnalle sunnuntaina puolilta päivin ja lähdin pois seuraavana
päivänä myös puolilta päivin. Matka taittui junalla. Matkaa suunnitellessani en
tiennyt, että maanantaina kaupungissa vietettiin Pyhän Olavin päivää, joka oli
Savonlinnan 380. syntymäpäivä. Sitä ehdin siis vain hieman makustella, kun piti
jo kiirehtiä junaan. Tuolloin sääkin oli
muuttunut pilvisemmäksi ja viileämmäksi. Alla olevista kuvista käy sen
perusteella selväksi, onko ne otettu sunnuntaina vai maanantaina.
Alun perin tarkoituksenani oli mennä sunnuntaina Kerimäelle
konserttiin, joka pidettiin keltaisessa jättiläisessä eli maailman suurimmassa
puukirkossa. Sinne asti en lopulta kuitenkaan päässyt, vaikka olin ostanut lipunkin
etukäteen. Syynkin voin kertoa. Alkuperäisessä ilmoituksessa oli konserttiin
luvattu Savonlinnasta edullinen bussikuljetus. Se kuitenkin lopulta peruttiin enkä
halunnut tuhlata rahojani taksikyyteihin. Paikallinen bussiyhtiö ei pitänyt
sanaansa. Ylipäänsä netti on epäluotettava tiedotusväline. Siellä voidaan todeta
mitä hyvänsä, sana jää sinne elämään eikä välitetä tehdä korjausta. No, en enää
lainkaan harmittele, vaikka tuon kirkon akustiikka jäi nyt kokematta. Konsertteja
riittää. Savonlinnassa ja lähiympäristössä niitä on kesäisin harva se päivä.
Minun ohjelmaani ne eivät nyt sopineet. Luin myöhemmin, että kirkko oli ollut
lähes täynnä. Hyvä niin.
Tuo toteutumaton konsertti tuli kuitenkin menomatkalla
hassulla tavalla vastaani. Se olkoon alkutarinana kertomukselleni. Olin
vaihtanut Parikkalassa junaa ja loppumatka taittui pikkuisella kiskobussilla.
Punkaharju, Lusto, Retretti, Kerimäki ja Pääskylahti olivat pysäkkejä ennen
pääteasemaa. Lustossa jäi omassa vaunuosastossani melko moni pois. Se asemapiha
jäi mieleeni, koska sitä koristi suurikokoinen peltinen lehmä. Mielestäni sitä
ei voi kutsua kauniiksi mutta erikoinen tilataideteos se toki on. Viereisessä
looshissa istui mies, joka yhtäkkiä alkoi vaikuttaa tutulta. Kyseessä oli laulaja
Tomi Metsäketo – yksi tuon Kerimäen konsertin neljästä solistista. Hän oli
pukeutunut kesäisen rennosti shortseihin ja mukana oli pelkkä kevyt pukupussi. Junan
lähestyessä Kerimäkeä Tomi kiersi kuminauhalla hiuksensa ponihännälle ja riensi
pukupussinsa kanssa ovelle. Asemalta itse kirkonkylään on matkaa noin 15 kilometriä.
Siksi Metsäketoa oli henkilöautolla tullut vastaan joku pukupäinen mies ja
kesäiseen mekkoon pukeutunut nainen. Siinä sitten halailtiin ja riemuittiin
laulajamestarin tulosta. Muutama valokuvakin napsittiin ennen kuin siirryttiin
autoon. Juna jatkoi matkaa ja Tomi omaansa. Minä ajattelin, että sainpa edes
hieman vastinetta käyttämättömälle pääsylipulleni.
Ennen kuin menen varsinaisiin matkakokemuksiini, teen Savonlinnasta
lyhyen yhteenvedon. Kaupunkia voisi
luonnehtia kolmella sanalla: kesä, vesi ja linna. Savonlinna on nimenomaan kesäkaupunki.
Ympäröivä vesistö tekee siitä veneilijöille oivan kohteen. Se ihastuttaa sen
myötä myös monia ulkomaalaisia. Veneellä pääsee Suomen lahdelle ja kulkee
sieltä myös risteilyalus Kuopioon. Olavin linna sitoo kaupungin keskeiseksi
osaksi Suomen historiaa. Siksikin sinne kannattaa matkustaa. Nykyisin tuo linna
on saanut oopperajuhlien myötä uuden kansainvälisen ulottuvuuden.
Entä sitten Savonlinnan talvi? Talvella Savonlinnan elämä
tavallaan hiipuu. Yliopiston osastokin siellä toimi mutta taloudellisista
syistä senkin toiminta on lopetettu. En ole Savonlinnan talvea koskaan kokenut
mutta voin näin lonkalta nostaa yhden seikan. Jääkiekko on tuonut viime
vuosikymmeninä kaupunkiin elämää. Savonlinnassa on SaPKo, joka pelasi jääkiekon
mestaruussarjassa jo 60-luvulla. Se jäi pian putoamiskynnyksen alle mutta keikkui
välillä lähellä nousua. 90-luvulla joukkue pääsi jopa liigakarsintoihin mutta
kun siinä ei menestytty se pudota putkahti alas Suomi-sarjaan. Nyt se on päässyt
kohoamaan Mestiksen kärkijoukkueeksi, mikä pienen talousalueen kaupungille on
maksimisuoritus. Tuosta vuonna 1929 perustetusta seurasta on kirjoitettu mukava
lehtijuttu, johon voi tutustua täällä.
SaPKo:n ”haarniskamaiset” pelaajat tuovat mieleen keskiaikaisen
Olavin linnan soturit. En voisi kuvitella Savonlinnaan pehmoa
jääpallojoukkuetta. Savonlinnaan liittyy
jääkiekon maskuliininen voima. Toki vastapainoksi on todettava, että tuo on
vain historiallinen perintö. Todellisuudessa olen löytänyt sieltä lähes
pelkästään lupsakoita pehmoihmisiä, mukavaa juttuseuraa ja kiireettömyyttä.
…
Olen käynyt Savonlinnassa muutaman kerran. Ensi kerran
muistan kaupungin opiskeluvuosilta, sillä eräs opiskelukaverini oli sieltä kotoisin.
Eräs kitkeräkin ihmissuhdemuisto kaupungista on jäänyt, mutta en sitä enää
muistele, vaikka se välähtelikin nyt matkani aikana välillä pintaan.
Edellisestä Savonlinnan käynnistäni oli jo useita vuosia ja olin kaupungin jo
melko lailla unohtanut. Hyvin pian se kyllä palautui taas mieleeni.
Junan tullessa Savonlinnaan koin heti yllätyksen. Olin nimittäin käynyt läpi kaupungin karttaa
ja minulla oli tietyt mielikuvat ja suunnitelmat siitä, mitä teen ja mihin
suuntaan lähden, kun juna on saapunut perille. Muisti teki kuitenkin tepposet. Juna tulikin toiselta suunnalta kuin olin
odottanut. Karttaan oli merkitty vanha rautatieasema, joka ei ollut enää
käytössä. Huomasin virheeni siinä vaiheessa, kun junassa istuessani ensiksi silmieni
eteen avautui itse Olavin linna, jonka siis kuvitelmieni mukaan piti olla
vastapäisellä suunnalla. Junan päätepysäkki sijaitsi kauppatorin kupeessa eikä
perinteisellä asemalla.
Tuon virheeni johdosta kaupunki avautui minulle kuin käänteisenä
peilikuvana. Se sai päässäni pienen sekaannuksen, joka kesti osittain iltaan
saakka. Suunnistusvaistoni oli kateissa. Vielä seuraavanakin päivänä tapasin sattumalta
erään vanhan tutun, jolle osoitin kädelläni toiseen suuntaan, mihin oli
tarkoitus.
Itse asiassa olinhan ennenkin jäänyt junasta samalla paikalla,
mutta en sitä heti muistanut ja kaiken lisäksi nyt oli kaupunki vanhasta
näkymästä muuttunut. Minun piti heti alkuun selvittää itselleni, missä
hotellini sijaitsi. Se oli loppujen lopuksi hyvin lähellä Olavin linnaa.
Hotelliin en kuitenkaan halunnut ensi alkuun mennä. Oli pari tuntia aikaa ennen
kuin voisin päästä huoneeseeni.
Vaikka oli sunnuntai, niin torilla oli jo pientä vipinää.
Ajattelin mennä muikkuravintolaan lounaalle mutta pienen harkinnan jälkeen en
mennytkään. Söin hieman myöhemmin kevyen lounaan sillan toisella puolella
olevassa hampurilaispaikassa. Sitä ennen tein pienen tutustumiskävelyn. Poikkesin
tuomiokirkossa, jossa jumalanpalvelus oli vastikään loppunut. Se oli tyylikäs sali
muttei hohdokas. Kirkon edustalla oli sodassa kaatuneiden muistomerkki. Patsas
on hyvin tutun näköinen, olen nähnyt samantyylisen muuallakin. Valitettavasti
se oli päässyt hieman töhriytymään, mikä kyllä näkyi graniitissa.
Osuin myös erään hautaustoimiston kohdalle. Panin lasioven
infosta merkille, että se on perustettu vuonna 1889 Sortavalassa. Hienoa että yritys
on kotiutunut uuteen paikkaan ja säilynyt näihin päiviin asti.
Tein pienen kierroksen kauemmaksikin ja löysin
karaokepaikan, johon ajattelin poiketa illalla. Niin poikkesinkin mutten sinne
jäänyt, sillä tiskillä kerrottiin, että mikit olivat rikki eikä siellä
näyttänyt olevan mitään muuta minua kiinnostavaa. Paikassa taidetaan suhtautua leväperäisesti
karaokeen, vaikka sitä näkyvästi mainostetaankin.
Lounaan jälkeen ostin torilta ropeen mansikoita ja kävelin se
kädessä hotelliini. Se on nimeltään Pietari
Kylliäinen. Kirjautumisen jälkeen
otin pienet nokoset ja päätin sitten lähteä tutustumaan linnaan. Ennen nokosia
söin mansikat. Ne olivat hyvin makeaa Polka-lajiketta, paikallista herkkua ja erityisen
maukkaita.
Hotelli ansaitsee muutaman sanasen. Vastaanotossa sain
miellyttävän vaikutelman. Keskustelu virkailijan kanssa oli rentoa jutustelua,
virallinen kireys oli poissa. Luulisin, että sellaista voi kokea vain
Etelä-Savossa. Samaa luontevuutta sain kokea myös illalla, kun toinen
virkailija oli remmissä ja hän hoiti myös hotellin ravintolaa.
Hotellihuone oli hieman kalsea mutta en parempaa
odottanutkaan. Kahden istuttava sohva oli tahriutunut, samoin huoneen ainoa
tuoli. Mutta siitä ei ollut haittaa. Pääasia, että sain nukkua päikkärini
rauhassa. Ikkunani oli kadulle päin, mutta liikenne siinä oli rauhallista eikä
mikään ylimääräinen pärinä häirinnyt. Televisiota katsoin harvoin mutta tuona
iltana se osoittautui tarpeelliseksi. Totean lyhyesti, että hotellivalintani osui nappiin.
Uskallan tunnustaa, että hotellin nimen taustalla oleva
henkilö oli minulle täysin tuntematon. Jouduinkin ensi alkuun googlaamaan,
kenestä on kyse. Pietari Kylliäinen oli linnanvouti, urhea mies, joka eli 1400-
ja 1500 -lukujen vaihteessa. Hänen johdollaan torjuttiin vaarallinen
venäläisten hyökkäys. Wikipedia kertoo, että Pietari Kylliäinen oli käynyt
kostoksi Venäjän puolella hävittämässä ja polttamassa yli 800 taloa. Hän kuoli lapsettomana,
joten hänen laaja maaomaisuutensa lopulta jaettiin kaukaisille sukulaisille.
….
Kävelin hotellista linnaan, ostin lipun ja jäin odottamaan
opastusta. Olen ollut aiemminkin linnassa ja kuunnellut opastuksen. Nyt
kuitenkin tuntui, että olin kai oppinut kuuntelemaan. Selostus oli elävää ja
asia kiinnosti aivan toisella tapaa kuin joskus muinoin edellisellä kerralla.
Se kai kertoo, että ihminen iän myötä muuttuu.
En käy nyt läpi linnan historiaa. Sen vaiheisiin on helppo
tutustua itse. Mainitsen kuitenkin itselleni mieleen jääneitä asioita ja
yksityiskohtia. Jo linnaan mennessäni kiinnitin huomioni puistikossa olevaan pässiä
esittävään patsaaseen. Tarina linnan pässistä oli yksi mielenkiintoinen oppaan
kertoma asia. Linnassa oli tapana olla pässi, joka sitten Pyhän Olavin päivänä
uhrattiin ja syötiin. Pässipaisti oli siis Olavin linnan väen erityinen
juhlaruoka. Mainitaan vielä sekin, että Pyhä Olavi oli linnan suojelupyhimys.
On olemassa taru, jonka mukaan linnan hyökänneet viholliset
olivat noustessaan valoa vasten nähneet tumman olennon, joka oli haronut
etujaloillaan vihollisia kohti. Silmät olivat valosta sen verran sokaistuneet,
että he luulivat näkevänsä itse pirun. Viholliset perääntyivät kauhusta
huutaen. Tuosta pässistä tuli sitten sankari. Kyseessä on siis taru, mutta
oppaan mukaan jotain perääkin tarinassa täytyy olla, sillä tuo pässi jäi Pyhän
Olavin päivänä teurastamatta.
Tässä on muita satunnaisia seikkoja linnan historiasta. Kerron
muistitietojeni mukaan. Aloitan siitä, että
Savonlinnan ruotsinkielinen nimi on Nyslott ja se oli myös Olavin linnan
alkuperäinen nimi – ”uusi linna”.
Linnan reunamilla noustiin portaita. Tukenamme oli kaiteet.
Ennen muinoin kaiteita ei ehkä ollut lainkaan, onnettomuuksia ei ole kirjattu
ylös mutta eritäin todennäköisesti niitä sattui.
Joutsenpaisti oli yksi linnan suosittu ruokalaji. Alun alkuaan
linnassa vallitsi katolinen uskonto ja sen mukaisesti siellä vietettiin myös
paastoa. Selkeästi eniten siellä syötiin myös tuon paaston takia kalaruokaa.
Mutta linnan väki osasi ovelasti tulkita tuon joutsenpaistin kalaruoaksi.
Pässinliha sen sijaa liittyy Pyhän Olavin päivään.
Linnassa oli alun perin viisi tornia. Niistä kaksi on
kuitenkin tuhoutunut. Toisen tornin hiekkapohja petti, toisessa oli
ruutivarasto, jossa sattui tulipalo ja se räjähti. Tornien paikalle on
rakennettu bastioni eli vallisarvi.
Tutustuimme myös linnan kappeliin. Nykyisin sen seinät ovat
valkeat, mutta katolisena aikana niissä on ollut kai seinämaalauksia. Kappeli
on nykyisinkin käytössä. Siinä järjestetään yksityistilaisuuksia, kuten
kastetilaisuuksia. Siellä on myös pienet urut, oppaan mukaan Suomen pienimmät.
Kappelin sivuseinällä oli myös pieni katseluaukko, jonka takaa avautui pieni
koppi. Kyseessä on ns. hagioskooppi, kammio, jossa uskontoa saattoivat
harjoittaa muusta linnan väestä eristetyt ihmiset, kuten rikolliset tai vaikeaa
tartuntatautia sairastavat.
Kun linnan ikkuna-aukoista katsoi ulos, saattoi nähdä sen
kivellä kolikoita. Oppaan mukaan se on uusi ilmiö. Koska linnassa ei ole
toivomuskaivoa, niin matkailijat ovat alkaneet heittää kolikoita ikkunakivelle.
Kun linna oli toiminnassa, ei ikkunalaseja ollut. Se johtuu siitä, että ne lasi
oli tuohon aikaan hyvin kallista ja lisäksi se oli taistelujen aikaan hyvin
epäkäytännöllinen materiaali. Talvella ikkunat peitettiin esim. lampaan
nahalla, joka suojasi jonkin verran asukkaita myös kylmältä. Huonekaluja
linnassa oli niukalti. Ihmiset nukkuivat yleensä lattialla eläinten nahat
suojana, vain harvoilla oli oma sänky.
Vessa oli se asia, joka oli jostain syystä jäänyt mieleeni
myös edelliseltä käynniltä. Se oli hyvin käytännöllinen ratkaisu. Jätökset
putosivat suoraan veteen. Tosin kyllä väkeä oleili linnassa niin paljon, että
myös maatasolla on täytynyt olla vessoja. Eivät ihmiset välttämättä ehdi tai
jaksa kiivetä tarpeilleen ylös torniin. Tuttu asia oli myös kierreportaisiin
liittyvä yksityiskohta, se miksi ylös aina noustaan myötä päivään.
Samanaikaisesti opaskierroksen aikana alhaalla linnapihalla
harjoiteltiin suojapressun takana operettia. Opas kertoi, että kyseessä on
Wienin Kansanoopperan esitys. Edessä on vielä tuo vierailuesitysviikko. Sitten
on muutama muu show-esitys, kuten nyrkkeilyilta. Talveksi linnanpiha
tyhjennetään. Erimuotoista kulttuuria on linnassa kuin muuallakin kaupungissa
runsaasti tarjolla. Nähtävästi yleisöä riittää.
Linnan opastus oli hieno kokemus. Se kesti noin 50
minuuttia. Sen jälkeen jäin vielä ottamaan valokuvia ja lähdin sitten viettämään
iltapäivää keskustassa ja sen lähiympäristössä kävellen. Kiinnitin huomiota
yhteen komeaan luksusjahtiin. Sattumalta selasin illallisen yhteydessä paikallista
sanomalehteä ja siinä oli juttu jahdin omistajasta. Sen omistaa sveitsiläinen liikemies
Konrad Schnyder. Mies asustelee jahdilla vaimonsa kanssa toukokuusta lokakuuhun
matkustellen ympäri maailmaa. Hän jättää jahdin talveksi Kotkaan. Paikallisen
sanomalehden mukaan Suomi on miehen mieleen. Täällä häneen suhtaudutaan
normaalisti, esimerkiksi Saksassa kadehditaan.
Kun torikahvilaa oltiin jo sulkemassa, kävelin junapysäkin
ohitse siltaa viereiseen saareen, jossa sijaitsee komeita hotelleja. Yksi tieviitta
neuvoi tien eteenpäin Sulosaareen, jossa sijaitsee Kalliolinna-niminen kahvila,
lettukahvilaksikin mainostettu. Sinne halusin. Lettuja en maistanut, kävelin
kahvilan editse pitemmälle ja nautin kesäisen alkuillan aurinkoisesta
järvimaisemasta. Kyllä on hieno kaupunki, kun aivan keskustaa pääsee niin
nopeasti luonnon keskeen. Sulosaari on nimenäkin suloinen. Hieman kauempana oli
ihmisiä ottamassa uimapuvuissaan aurinkoa. Minä lähdin takaisin. Kahvilan
edessä oli isäntänsä tai emäntänsä seurana muutama toisiaan levottomana
kyttäävä koira. Kävelin hotellille. Ilta oli vielä nuori mutta välimatkat
tuntuivat yllättävän lyhyiltä. Tein havaintoja kiinnostavista rakennuksista,
yhtenä esimerkkinä kaupungintalo.
Söin hotellin ravintolassa illallisen. Siellä oli vain yksi
henkilö työvuorossa. jouduin hiukan odottamaan, koska hän palveli samaan aikaan
kiinalaista hotellivierasta. Se sujui hitaasti. Kommunikaatio ei ollut täysin
sujuvaa, kun kummankaan englannin kieli ei tuntunut olevan sujuvaa. Kun sitten
aikaa liikeni minulle, niin sain lämminhenkisen palvelun. Taas jutusteltiin
niin kotoisasti. Varmastikin pässinliha ja Pyhän Olavin päivä oli mielessä,
sillä valitsin ruokasi lammasruukun ja perunamuusin. Ruokalistan mukaan siinä
oli japanilaista teriyaki-kastiketta, vaikka ei se siltä näyttänyt. Sen
kuumentaminen kesti, joten menin vielä käväisemään hotellihuoneessa.
Tarjoilija toi ruukun pöytään ja varoitti, että se on
todella kuumaa. Päällä kantena oli karjalan piirakan kuoren näköinen
peite. Juomaksi otin Karjalan olutta, kylmän
raikasta. Olut maistui ruoan jäähtymistä odotellessani. Päästyäni pian ruoan
pariin saatoin vain todeta, että valintani oli osunut nappiin. Ruoka oli
erinomaista.
Lähdin sitten vielä ulos. Karaoke-suunnitelma vesittyi.
Etsin itselleni sopivaa terassia. Keskustassa näytti todella hiljaiselta. Kävelin
sitten hiljaa keskustassa ympärilleni katsellen. Oli yllättävän rauhallista,
muutama yksittäinen kulkija siellä täällä. Oli toki sunnuntai mutta myös vielä
heinäkuu ja lomasesonki meneillään.
En mieltynyt hienojen ravintoloiden terasseihin vaan etsin
jotain tavallisempaa, erityistä. Löysin Riihisaaren suulta yksinkertaisen
puuaitauksen, jonka sisällä oli muutama pitkä pöytä ja penkkejä. Siellä myytiin
paikallisen pienpanimon tuotteita. Kyseessä on mustan virran panimo, jonka
verkkosivuihin voi tutustua täällä.
Join olutta jossa oli erityinen maku mutta se maku oli minun
mieleeni. Prosentteja oli hieman liikaa (5,5), koska olen tottunut miedompiin
juomiin, ja yleensä tyydyn alkoholittomaan. Kun toinen asiakas lähti, jäin
ainokaiseksi. Kello läheni yhdeksää, nähdäkseni paikkaa oltiin sulkemassa. Ja
kun vessaakaan ei näkynyt olevan missään, lähdin takaisin hotelliin. Lisäksi
iltakin oli viilenemässä.
…
Sunnuntaina oikeastaan jo odottelin junan lähtöä mutta
käveleskelin ympäriinsä ja seurasin, miten savonlinnalaiset viettävät kaupungin
syntymäpäivää. Erään kontin kylkeen oli laitettu valkoinen paperi ja
ohikulkijoita kai kehotettiin maalaamaan vesiväreillä mielikuvia siitä, mikä on
Savonlinnassa parasta. Aaltojen laineita oli jo maalattu malliksi. En tiedä,
saivatko aallot seuraa. Kävelin Riihisaareen, jossa pikkukarsinaan oli Järvenpään
tilalta tuotu näytille muutama lammas. Lapset yrittivät tarjota niille heinää.
Se huvitti meitä vanhempia. Kävelin torille. Siellä oli vilskettä. Tarjolla oli
tietysti lörtsyjä ja myös talakkunaa. Myös poliitikkoja oli paikalla. Eero
Heinäluoma käveli yksikseen ja jutteli välillä jonkun ohikulkijan kanssa.
Keskustalaisilla oli oma esittelytila. Sieltä joku mies yritti minullekin
tarjota karamellia. Ei Keskusta taida nykyisin muuhun pystyäkään. Perussuomalaisten
tilaisuuteen oli muiden ohessa saapunut myös puolueen varapuheenjohtaja Riikka
Purra. Sattui hieman nolo tilanne, kun Purran aloitettua puheensa mikrofoni ei
toiminutkaan. Kun toinen oli
pääkaupunkiseudulta asti vaivautunut paikalle, niin olisi toivonut, että
paikalliset järjestäjät laittavat tekniikan kuntoon. Nähtävästi hän sai puheensa
jotenkuten pidettyä, koska vierailusta on ollut netissä juttua. En jäänyt sitä
kuitenkaan seuraamaan, koska piti kiirehtiä junaan.
Vielä yhdestä näkemästäni on kerrottava. Torin kupeessa
erään terassin edessä oli väkijoukko ja sieltä kuului minulle ennestään tuttu
ääni. Siinä piti puhettaan tämän vuoden savonlinnalainen ”musta pässi” – Helsingissä
toimiva näyttelijä Kari Hietalahti. Tapauksesta
kertoo myös yleisradio. Tuo
arvonimi myönnetään kaupungissa vuosittain. Seisoskelin laajan väkijoukon
perimmäisenä ja kuulin, kun Hietalahti kertoi omista kouluvuosistaan
Savonlinnassa. Tuolloin mm. Petri Tiili – siis Pelle Miljoona – oli jonkin
aikaa opettanut häntä, tosin opettajaharjoittelijana.
Kyllä Savonlinnassa kannattaa käydä, ainakin kesäisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti