Saksassa asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö liitti
viikonloppuna facebook-sivulleen monia hämmentävän ja kai myös huvittavan
uutisen. Sen mukaan äiti on haastanut
Berliinin tuomiokirkon poikakuoron ylläpitäjän syrjinnästä oikeuteen. Äidin
mielestä kuoron pitäisi ottaa myös hänen 9-vuotias tyttärensä riveihinsä. Ratkaisu
on Berliinin hallinto-oikeuden käsissä. Jutusta kirjoittaa Focus-lehti ja Rönkön sivulla on linkki uutiseen.
Vaikka uutinen on tavallaan hämmentävä, niin totuuden
nimessä on todettava, että olen osannut tämänkaltaista odottaakin. Jo useampi
kuukausi sitten luin samankaltaisen uutisen. Sen mukaan jokin maineikas
poikakuoro oli päättänyt alkaa ottaa riveihinsä myös tyttöjä. Muistini saattaa pettää,
mutta totean kuitenkin, että kuoro on Etelä-Tirolin poikakuoro.
Poikakuoroilla on keskiaikaan yltäviä musiikillisia perinteitä.
Nykyisin, kun on alettu pyrkiä sukupuolten häivyttämiseen, se saatetaan katsoa
jopa taakaksi. Itse haluan puolustaa selkeästi kuorojen moninaisuutta. On olemassa
tyttökuoroja, poikakuoroja ja sekakuoroja. Lisäksi poikien äänenlaatu on
erityislaatuinen. Poikakuorojen sointi on nautittavaa kuulla. Moninaisuudesta kannattaisi
pitää kiinni, mutta kaikille se ei tunnu kelpaavan. Tämäkin on väännetty
ihmisoikeuskysymykseksi ja syrjinnäksi, ja sen takia puhdas poikakuoroperinne
on yhteiskunnan sukupuolineutraalin poltteen mukana saatettava unholaan. Tai
pehmennän hieman: poikakuorojen valtaamaa hegemoniaa on heikennettävä ja tyttöjenkin
on päästävä siitä osalliseksi.
Olen itse aikoinani laulanut poikakuorossa. Se on kasvavalle
pojalle todella mainio viiteryhmä. Tämänkin mielipiteen jakavat vain ne, jotka
haluava edistää poikakulttuuria ja vahvistaa poikien omaa sukupuolista identiteettiä.
Joku ehkä ajattelee, miten sitä haittaa, jos kuorossa on mukana muutama tyttö.
Kyllä se haittaa. Ryhmän luonne siinä väistämättä muuttuu, ja ainakin
pitemmällä tähtäimellä musiikin laatu.
On otettava huomioon myös poikien äänen kehitys
äänenmurroksen myötä. Senkin vuoksi pojat tarvitsevat lauluharrastukselleen
erityistä huomiota.
Nyt taisin ilmaista jo kaiken, mitä halusinkin todeta, mutta
pyöritään vielä asian ympärillä. Myös ZDF-lehti on julkaissut aiheesta uutisen,
joka on luettavissa täällä.
Tutustuin siihen vajavaisilla saksan taidoillani, Google-kääntäjän avustamana.
Hallinto-oikeus siis saa päättää, säilyykö kuoro enää
tulevaisuudessa puhtaana poikakuorona. Tuomio tulee kai jo ensi viikolla. Jutun
keskiössä olevalla pikkutytöllä on aiempaa laulukokemusta lastenkuoroissa.
Tässä tapauksessa valintalautakunta oli kuitenkin hylännyt tytön pääsyn
Berliinin tuomiokirkon poikakuoroon perustellen päätöstä muillakin kuin
sukupuoleen pohjautuvilla syillä, mm. riittämättömällä motivaatiolla. Tämä taas
herättää minussa epäilyksiä, että äitihän se varsinaisesti haluaakin sinne
kuoroon, ei tytär.
Kuorolla on pitkät perinteet. Se on perustettu jo vuonna
1465. Ymmärsin jutusta niin, että jos päätös tulkitaan sukupuolisyrjinnäksi,
kuoro voi menettää valtion avustuksia.
Valintalautakunta kiistää käsityksen, että tytön hylkääminen
johtuisi hänen sukupuolestaan. Se korostaa, että jos se olisi ollut vakuuttunut
tytön lahjoista ja vahvasta motivaatiosta, valintaa olisi tuettu. Toki on siinä
vielä yksi tärkeä lisäseikka. Tytön äänen olisi pitänyt sopia laadullisesti
poikakuoroon. Kun näin ei ollut, niin hylkäys tuli. Valintalautakunnan mukaan
tyttöjen ja poikien äänessä on rakenteellisia eroja, mikä johtaa äänten
erilaiseen laatuun. Hylkäämisessä oli siis myös taiteellisia perusteluja.
Tytön asianajajan mielestä perusteluista voisi päätellä,
että tytöt laulavat huonommin. Hänen mielestään tytöt laulavat kuitenkin
samalla tavalla. Berliinin taideyliopistoa edustava professori vertasi omassa
näkemyksessään tyttöjen ja poikien lauluääntä eri soittimiin. Hänen mukaansa
tyttö ei voi laulaa poikakuorossa samalla perusteella kuin klarinetillakaan ei
voi soittaa jousikvartetissa. Eräs musiikkitieteilijä toteaa tuohon, että
vaikka poikien ja tyttöjen äänissä onkin tiettyjä mitattavissa olevia
laatueroja, niin ero on kuitenkin paljon pienempi kuin väitetään. Hän toivoo,
että sekä pojilla että tytöillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet laulamiseen ja
itseilmaisuun haluten samalla keskusteluun objektiivisuutta sekä vähemmän
kliseitä ja myyttejä.
Päätös on nyt siis juristien käsissä. Se tässä tuntuu
todella hassulta. En tiedä itkeäkö vai nauraa. Mutta niinhän poliisi ja
juristit tekevät tulkintoja mm. vihapuheesta, vaikkei heillä ole minkäänlaista
kielitieteellistä koulutusta eikä hajuakaan esimerkiksi semantiikasta.
Nyt juristit ovat astumassa myös taiteen saralle, jos sisältäpäin
ei tajuta tehdä ”oikeita” ratkaisuja. Tässä yhteydessä minun mielikuvituksissani
vilkkuu laajempiakin kauhunäkymiä, mutta jatkan kuoroissa.
Löysin brittiläisestä The
Guardian -lehdestä samaa teemaa sivuavan jutun. Se on julkaistu alun perin
vuonna 2016 ja viimeinen päivitys on tehty vuonna 2018. Juttu on kirjoitettu sukupuolineutraalissa
hengessä. Siinä nähdään poikakuoroperinne syrjintänä. Asia koskee nimenomaan
englantilaista kirkkolauluperinnettä, jossa tytöillä ei ole ollut sijaa.
Tyttöjen pääsy poikakuoroihin nähdään väistämättömänä kehityksenä, mikä tuo
kuoroihin moni-ilmeisyyttä, ja ilmapiirin vapautumisen myötä tytötkin pääsevät
heiltä ennen kiellettynä olleelle alueelle.
Artikkelissa käsitellään mieslaulajien suosimia sävellyksiä
(kuin myös miesten lauluina pidettyihin sävellyksiin) ja todetaan, että ne
soveltuvat kyllä aivan yhtä hyvin myös naisten laulamiksi.
Jutussa kerrotaan hieman ironiseen sävyyn, kuinka eräs
perinteisen poikakuoron kannattaja puolustaa poikien äänten erityisyyttä.
Sellainen ”ällöttävä pieteetti” pitäisi toimittajan mielestä jättää asian
käsittelyssä syrjään. Jutun mukaan käsitys poikien äänenlaadusta pohjautuu
lauluperinteeseen ja tottumuksiin. Vuosien saatossa on muotoutunut käsitys,
jonka mukaan poikaäänet sopivat tietyntyyliseen kirkkolauluun, ja käsitystä on
yritetty vahvistaa erilaisin mielikuvin. Tuota ajattelutapaa on artikkelin
kirjoittajan mielestä syytä laajentaa. Poikaäänen ainutlaatuisuus asetetaan
jutussa kyseenalaiseksi. Sukupuolineutraalin ideologian mukaisesti asiaan
liitetään näkemys sukupuolisesta syrjinnästä.
No, olen kai vanhanaikainen. Totean kuitenkin, että tyttöjen
ja poikien äänenlaadussa on selviä eroja. Kuuntelemalla se selviää. En
tietenkään halua asettaa niitä paremmuusjärjestykseen. On olemassa hienosti soivia poikakuoroja,
samoin tyttökuoroja tai tyttövoittoisia sekakuoroja. Siitä saadaan kiittää
paitsi laulajia myös kuorojen asiantuntevaa valintajärjestelmää. Onneksi lapsia
on riittänyt, niin että valintakriteereistä on voitu pitää kiinni.
Olin talvella Pietarissa kuuntelemassa lasten- ja
nuortenkuorojen katselmusta. Kuoroja oli ympäri Venäjää ja myös
Valko-Venäjältä. Laatu oli korkeatasoista. Mutta yksi asia pisti erityisesti minun
silmiini – ja ehkä myös korviini. Kuoroissa oli joko pelkästään tyttöjä tai
vain muutamia yksittäisiä poikia. Yhdessä kuorossa poikia oli hieman enemmän.
He vahvistivat alttoääniä, mikä toi sen saundiin erityistä voimaa. Lopussa
lauloi kyllä yksi miesvoittoinen lauluryhmä, mutta se oli paikallinen
pietarilainen kuoro ja koostui aikuisista koulutetuista laulajista. Se esiintyi
tavallaan väärässä tilaisuudessa. Kuorojen muutamille yksittäisille pojille se
oli kuitenkin hyvänä esikuvana.
Nuo muutamat yksittäiset pojat eivät kuoroissa kuitenkaan
päässeet esille. Luulen, että he olivat lähinnä koristuksina. Tytöt jyräsivät,
tyttömäinen laulutyyli – jos niin uskaltaa kiteyttää - hallitsi kenttää.
 |
| Kuorokatselmus Pyhän Marian kirkossa Pietarissa. Upea kuoro, josta löytyy yksi poika. |
 |
| Tässä kuorossa silmiini osui kolme poikaa. Pyhän Marian kirkko, Pietari. |
Seurasin kerran Vilnassa katukonserttia, jossa esiintyi eräs
lapsikuoro. Sekin oli todellisuudessa tyttökuoro. Kuoro oli panostanut kovasti
esitykseen koreita esiintymisasuja myöten.
Joukossa oli yksi ainoa poika. Hän seisoi kuoron keskellä ja piti kyllä
näkyvästi silmiin, koska oli ikäisekseen melko kookas. Hyvin kuoro lauloi mutta
minun kuuntelua häiritsi tuo poika. Ihailin yhtäältä pojan rohkeutta. Hän uskaltaa
olla mukana, vaikka saattaisi luulla, että kaveritkin kiusaavat, kun esiintyy
noin suuressa tyttöporukassa. Mietin myös sitä, ovatkohan hänen vanhempansa
mahdollisesti muusikkoja ja onko poika mahdollisesti pakosta suostuteltu
mukaan. Kasvoista se ei kyllä näkynyt. Sama lapsenomainen innostus niistä loisti,
kuin muillakin. Liettuassa elää laulukulttuuri jykevän vahvana. Ehkä pojan
silmissä siintää jo tuleva ura. Toisaalta ajatukset hapuilivat myös pojan
ikätovereissa. Missä he ovat? Jos laulu ei kiinnosta, niin onko heillä viiteryhmää,
johon he voisivat samastua ja kokea omakseen.
Katson tuntevani Venäjän verrattain hyvin. Siellä on
tasokkaita poikakuoroja, joihin olen tutustunut mm. Pietarin
Mariinsky-teatterin konserttien arkistovideoista. Pojat yltävät upeisiin
suorituksiin, sekä yhteislaulun että soolojen osalta. Youtubesta löytyy
kuvanauhoitus erään moskovalaisen poikakuoron esityksestä huhtikuussa 2015. Pojat
lauloivat Mariinski-teatterin konserttisalissa. Ohjelmanumerona on Giovanni
Battista Pergolesin Stabat Mater.
Linkki löytyy täältä.
Kyseessä on haastava kuorosävellys ja poikien antaumuksellista esitystä voi
vain ihailla.
Tallinnan laulujuhlia on myös tullut seurattua. Olen
iloinnut eteläisen naapurimme kuoroharrastuksen laajuudesta. Kuorojen
moninaisuus on hieno asia. Poikakuoroillekin on siinä kulttuurissa sijaa. Ei
kaikkien lauluryhmien tarvitse olla jonkin sukupuolineutraaliuden takia yhtä ja
samaa pullamössöä. On hienoa, kun poikien lauluharrastusta aletaan jo varhain
kehittää. Paras paikka laulusta pitäville pojille on poikakuoro. Siellä heidän
oma äänenlaatunsa pääsee komeasti hehkumaan.
Mielestäni kirkkaiden poikaäänien ja nuorten, jo
äänenmurroksen läpikäyneiden nuorten miesten yhteissointi on upeaa kuultavaa.
olin aikoinani Pekingissä kuuntelemassa Kölnin poikakuoron esitystä. Se oli
kaikin puolin upea esitys. Alttoäänten joukossa lauloi myös yksi aikuinen
kaljuuntunut mies. Hän oli oiva vahvistus ja toi varmasti olemuksellaan ryhtiä
esitykseen. Mies siis oli äänenlaadultaan kontra-altto. Lauluvalikoima oli
sellainen, että sekä pienille sopraanoille että aikuisille miesäänille oli
sopivaa ja todella monipuolista ohjelmaa.
Tämä poikkeaa elämyksenä lasten sekakuoroista, joissa tyttöäänten
dominoidessa kuulijat saavat varsin yksipuolisen musiikkielämyksen.
Tuon tässä yhteydessä esille muutamia hienoja maailmalla
tunnettuja poikakuoroja. Tutustuin kuorojen verkkosivuihin ja oli todella ilo
nähdä kuvissa yhtenäinen joukko poikia. Kuvia katsellessa aistii, että kuoro
merkitsee pojille muutakin kuin vain laulamista. Se on yhteistä elämää ja
yhteisiä elämyksiä. Pojat kokevat tietynlaista samuutta. Sitä he tuntuvat juuri
tarvitsevan.
Maineikkaista poikakuoroista mainitsen ensimmäisenä Leipzigissa
sijaitsevan Tuomas-kirkon poikakuoron.
Tuossa kirkossahan aikoinaan työskenteli itse Johann Sebastian Bach. Poikakuoro
on ollut varmasti monelle nuorelle miehelle portti musiikin maailmaan. Pojat
saavat tehdä säännöllisesti esiintymismatkoja eri puolille maailmaa. Yleisradio
on kirjoittanut kuorosta jutun reilut viisi vuotta sitten. Se löytyy täältä.
J.S. Bachin H-mollimessua voi kuunnella
ja seurata Thomanerchorin esittämänä täällä.
Tuomas-kirkon kuoron Matteus-passio on esityksenä varmasti
ikimuistoinen. Ylipäänsä täysipainoisessa Matteus-passion esityksessä
poikakuoro tuo mukaan värinää. Esimerkkinä mainitsen Karl Richterin vuonna 1958
johtaman version, jossa Münchenin Bach-orkesterin ja Bach-kuoron ohessa laulaa
myös Münchenin poikakuoro. Sitä
kuunnellessa poikien äänen erityislaatu kyllä käy selkeästi ilmi. Senkin takia
haluan puolustaa poikakuorojen säilymistä poikien yhteisönä.
Tölzer
Knabenchor on Baijerissa Tölzin kaupungissa asemapaikkaansa pitävä
kuoro. Olen itse ihastunut tuon kuoron
versioon Matteus-passiosta. Se on nähtävissä täällä. Minulle
esityksen seuraaminen on huikea elämys. Paljolti ihailun taustalla ovat monet
poikien itsensä laulamat soolo-osuudet. Kyseessä on täyspitkä versio ja ei voi
kuin ihailla laulajien sitkeyttä ja heittäytymistä musiikin maailmaan.
Esityksessä laulajina on vain miessukupuolen edustajia, mistä varmasti joku
feministi on saattanut pahoittaa mielensä. Siinä on nähtävästi haluttu
tietoisesti seurata vanhaa perinnettä.
Ehkä kaikkein kuuluisin poikakuoro toimii
Wienistä käsin. Sen esityksiä olen kyllä itse seurannut hyvin vähän. Britannian kirkollisesta perinteestä nostan
esille kuoron Kings College Choir. Täällä voi seurata, miltä sen esittämänä kuulostaa
Gregorion Allegrin Miserere . Ei siihen toki välttämättä poikaääntä tarvita, mikä todetaan
myös yllä mainitussa The Guardianin artikkelissa. Mutta korvia hivelevän upeana
pojan soolo soi.
Suomalaisten poikakuorojen lippulaiva Cantores Minores on totta kai mainittava. Se on jättänyt jäljen
suomalaiseen kuorolauluun myös monen tulevan laulajan kasvualustana.
Tampereella Poikakuoro Pirkanpojat on
Tampereen tuomiokirkon yhteyteen perustettu kuoro. Sekin ansaitsee kasvattajana erityiskiitoksen. Ilman sitä
Tampereen seudun kuoroissa saatettaisiin potea miespulaa. Cantores Minores -kuoron
olen kerran nähnyt esiintyvän Moskovassa. Ohjelmassa oli Bachin Jouluoratorio, joka kuuluu usein
poikakuorojen ohjelmistoon.
…
Yllä tein katsausta hierarkian huipulla oleviin kuoroihin.
Tavallisella ruohonjuuritasolla kuoro on kuitenkin varsin arkista puurtamista
ja yhteiseloa, välillä varmasti myös hauskanpitoa. Tavoitteita ei korkealle
aina pysty asettamaan. Työtä tehdään poikien voimavarat huomioon ottaen.
Tässä vaiheessa kirjoitustani haluan vielä korostaa poikakuorojen
kasvatuksellista merkitystä. Kaikenlaisen sukupuolineutraalin hehkutuksen
keskellä pojat ovat syrjäytymisvaarassa. Siksi senkin välttämiseksi poikakuorot
olisivat hyvä mahdollisuus tuoda poikien elämänpiiriin laajempaa musiikillista
kulttuuria. Pojat pääsisivät ilmaisemaan itseään koulutetun henkilön
ohjauksessa. Se olisi kannustava ikkuna kulttuuriperinteeseen.
Poikakuoro olisi mainio viiteryhmä nykytilanteessa, jolloin
pojat ovat ylipäänsä nykyisin vaarassa jäädä heikoille. Valitettavasti lapset joutuvat selviämään
erilaisten paineiden ja painostuksen alla. Eri-ikäisten poikien yhteisö terveen
harrastuksen parissa voisi kannustaa selviämään. Tyttöjen ja poikien
sekaryhmiin on kyllä totuttu jo koulussa. Kuorossa pojat voisivat olla keskenään.
Hekin tarvitsevat keskinäistä yhdessäoloa. Ei tarvitsisi pelkästään harhailla
ja pyöriskellä jossain parkkipaikkojen nurkilla.
……
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ei ole tietääkseni koskaan
hehkuttanut poikakuorojen puolesta. Hän on kuitenkin puolustanut urheasti
poikien ja tyttöjen erilaisuutta. Hän ei hyväksy ajatusta monista eri
sukupuolista. Sukupuolia on joitakin harvoja poikkeamia lukuun ottamatta kaksi.
Hänen mielestään on erityisen tärkeää, että sukupuolten eroja ja
erityispiirteitä ei häivytetä unohduksiin. On tärkeää, että poikien kehitystä
ja heidän sukupuolista identiteettiä tuetaan ja vahvistetaan.
Tämä Ilta-Sanomien
juttu on parin vuoden takaa. Siinä
Sinkkonen toteaa, että sukupuoli on luovuttamaton osa identiteettiä. Hän ei näe
hyvänä kehitystä, jossa sukupuolieroja hämärretään. Hän toistaa monen muunkin
mielestä itsestään selvän seikan: tyttöjä on sanottava tytöiksi ja poikia
pojiksi. Kaikenlaiset pyrkimykset lasten sukupuolisen identiteetin
häivyttämiseen liittyvät hänen mukaansa enemmän aikuisten
tasa-arvopyrkimyksiin. Lapset olisi pidettävä siitä erillään.
Ihmisen biologia ja anatomia ovat tuon
sukupuolineutraaliuden poltteen keskellä unohtuneet. Hän toki samalla lisää, että
sekä tyttöjen että poikien sukupuoliroolit ovat liian suppeita. Sen eteen on siis tehtävä työtä, että poikien
liikkuma-alue olisi laajempi. Siksi Sinkkonen kertoo puolustaneensa esimerkiksi
tanssia ja klassista musiikkia harrastavia poikia.
Tyttöjen ja myös naisten eteen on tehty paljon työtä, jotta
heitä saataisiin enemmän ns. miehisten harrastusten piiriin. Minun
käsittääkseni tytöt ovat juuri vertaisryhmissä voineet tutustua heille vieraisiin
uusiin harrastuksiin ja toimintamuotoihin. Siten heidän omaa
identiteettiään ja keskinäistä yhteyttä on haluttu vahvistaa, poikien ja
miesten läsnäolo on saatettu nähdä hajottavana tekijänä. Näin on ollut omien havaintojeni mukaan
ainakin vielä viime vuosina.
Nykyisin kun poikia on vaikeaa saada lauluharrastuksen
pariin, sopii ihmetellä, miksi yhteiskunnassa on pyrkimystä evätä poikien omat
vertaisryhmät. Poikia voisi kannustaa kuoron kaltaisiin omiin ryhmiin eikä
sijoittaa heitä tyttöryhmien jatkeeksi.
Jos vastaavasti ajattelee yksittäistä tai muutamaa tyttöä
poikakuorossa, niin toki he joutuisivat hankalaan asemaan, mutta luulenpa, että
kaikenlaiset terapeutit tulisivat pitämään huolta siitä, ettei tyttö joudu
sorretuksi ja syrjityksi. Silläkin tavalla he saisivat enemmän huomiota. Ja
pelkään, että myös poikien huomio alkaisi kääntyä tyttöihin, minkä laajempia
seurauksia kuoroyhteisössä kannattaa ennakolta pohtia.
……
Koskettelen vielä hieman sukupuolineutraaliutta, vilkaisen
sen taustalla olevaa ideologista liikehdintää. En tiedä, mitä tuon yhdeksänvuotiaan
tytön äidin päässä liikkuu enkä niin ollen halua yhdistää pohdintojani tuohon
yksittäisen Berliinin poikakuoron tapaukseen.
Näkemykseni saattaa jonkun mielestä olla jyrkänpuoleinen. En
nimittäin katso, että taustalla olisi pelkkä kaunopuheinen sukupuolineutraaliuden
ajatus. Sitähän nykyisessä elämänvirrassamme kaikissa mahdollisissa yhteyksissä
vaaditaan. Kyllä luulen olevan piirejä, jotka haluavat heikentää poikakuorojen
asemaa. Se kuitenkin ylläpitää sukupuolijaottelua, mistä feminismi ei tykkää.
Elämme nykyisin
seksuaalivallankumouksen jälkeistä aikaa. Miehen rooli on kehittymässä ja
ankarassa käymistilassa. Perinteiset mallit on hylätty. Poikalapset ovat joutuneet siitä kärsimään.
Ei ole pojan kasvulle ja kehitykselle hyväksi, jos varmuus omasta
sukupuoli-identiteetistä häviää. Perinteinen perhemallikin on häviämässä ja
tulevat vaihtoehtomallit ovat vielä hahmottumassa. Epävarmuus ja sen mukana
hämmennys leviää. Lapset ovat jäämässä tuon kehityksen mukana tuuliajolle.
Vastareaktioita toki
on näkyvissä. Vaikka ihmiset saattavatkin hymistellen tukea sukupuolineutraalia
kehitystä, niin pohjalla kuitenkin elää edelleen kaipuu perinteiseen ajatteluun
kahdesta sukupuolesta sekä miehen ja naisen erityispiirteistä. Erinäisissä yhteiskuntamme
pintailmiöissä ilmenee pyrkimystä sukupuolten keskinäiseen riippuvuuteen,
toisten kunnioitukseen. Perinteiselle avioliitolle halutaan antaa sijaa, sen
myötä myös sitä tukevat sukupuoliroolit elävät ja voivat hyvin. Vakaa
sitoutunut yhteiselo halutaan nähdä elämän perustana.
Nykyisin puhutaan
suvaitsevaisuudesta mutta kirjailija Joonas Konstigin mukaan se on kääntymässä
päälaelleen. Se on synnyttämässä uutta autoritaarisuutta. Tämä
poikakuoro-oikeudenkäynti on mielestäni tuosta kehityksestä yhtenä merkkinä.
Viranomaispäätöksillä tehdään ihmisten toimia rajoittavia päätöksiä. Konstig
kirjoittaa, että arvokonfliktit ovat kärjistyneet. Kun vaaditaan äärimmäistä
suvaitsevaisuutta, niin samanaikaisesti viha ja kauna eri lailla ajattelevia
kohtaan kasvaa.
Feminismi ajaa
yleisesti ottaen tasa-arvoa. Feministisesti ajattelevia ihmisiä on monenlaisia,
mutta keskeinen suuntaus on kuitenkin ns. gender-feminismi. Nykyinen globaali
kehitys tuntuu sitä suosivan ja ideologisesti sen tavoitteita ajetaan
määrätietoisimmin. Gender-feminismi ajaa
sukupuolten häivyttämistä. Perusajatuksena on, että sukupuolen tulee olla
ihmiselle ilmoitusasia. Jos joku haluaa olla mies, hän vain toteaa asian eikä
sitä saa millään viranomaismenettelyllä kyseenalaistaa.
Feminismi ei ole
koskaan tyytyväinen nykytilaan. Sen on keksittävä aina uusia
tasa-arvorikkomuksia, jotta se voi sillä tavoin siirtää tasa-arvon toteutumista
kauemmaksi ja jatkaa toimintaansa.
Edessä tavoitteena siintää aika, jolloin sukupuolia ei ole enää
olemassa. Tuossa ajattelussa sukupuoli on vain pelkkä sosiaalinen konstruktio,
jota käytetään naisten alistamiseen. Kyse ei siis ole mistään pelkästä
sukupuolineutraaliuden ideologiasta, vaikka siksi monet juuri tukevat
feminismiä.
(Lähde: Mitä mieltä Suomessa saa olla, toim.
Timo Vihavainen, Marko Hamilo ja Joonas Konstig. Minerva 2015.)
……
Lopuksi palaan
sinne, mistä lähdin alussa liikkeelle - toimittaja Rönkön Facebook-seinälle.
Lyhyt uutinen sai melko paljon kommentteja – huvittuneita, närkästyneitä ja
myös näsäviisaita. On hyvä, kun voi vapaasti ilmaista tuntemuksensa.
Suuttumus näkyy. Puhutaan ”tuhoamisvimmasta”. Toisen mukaan
lopullisena tavoitteena on poikakuorojen lopettaminen , aivan kuin muidenkin
”miesten yhdistysten”. Joku näkee sen kiusantekona: rikotaan sellaista, mikä
toisille on tärkeää. Toinen ihmettelee,
kun toimitaan perinteistä toimivaa järjestelmää vastaan. Eräs löytää vertailukohdan
historiasta – Hajota ja hallitse
-periaatteesta. Ryhmä rikkoutuu sisäisesti, kun sen jäsenet saadaan toimimaan
toisiaan vastaan.
Irvailun puolelle
mennään, kun todetaan vain, että tyttö sanoo olevansa poika, niin sillähän asia
on hoidettu. Minä totean, että jos hän äänenlaatunsa vuoksi joutuu kuoron
pääsytestissä hylätyksi, niin sitten ei voidakaan enää käyttää
”tasa-arvokorttia”.
Luonnollisin reaktio
on tämä, jonka minäkin allekirjoitan: ”Tasa-arvoisuus ei tarkoita
samanlaisuutta.” Kommentoijan mielestä tyttö
ei sovi erilaisen äänensä vuoksi poikakuoroon, tyttö- ja poikakuorot on
pidettävä erillään, sekakuorot ovat eri asia.
Tätä tietä
jatkettakoon. Poikakuoroon kajoaminen on jälleen yksi uusi esimerkki
yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme sikiävästä hulluudesta. Puolustetaan
yhdessä arvokasta kulttuuriperintöämme.
....
JÄLKIKIRJOITUS (lisätty 20.8.2019)
Oikeus on puhunut. Äidin vaatimuksiin ei taivuttu. Jutusta kirjoitetaan 16.8. berliiniläisessä
verkkolehdessä (täällä)
ja toimittaja Pertti Rönkkö kiteyttää uutisen sisällön Facebook-seinällään
seuraavasti:
”Berliinin hallinto-oikeus
päätti, ettei tyttöä tarvitse ottaa poikakuoroon. Tytön äiti oli valittanut,
ettei hänen 9-vuotiasta tytärtään huolittu kuuluisaan Dom-poikakuoroon. Hän
piti sitä perustuslain tasa-arvopykälää loukkaavana. Oikeuden mukaa taide
ohittaa tässä tapauksessa perustuslain; tytön ääntä ei pystytä koulimaan pojan
ääneksi luonnollisella tavalla. Tyttö oli pyrkinyt myös tyttökuoroon, mutta
hänet oli hylätty asenneongelmien takia, BZ-lehti kertoo.”
Olen itse helpottunut mutta tunnustan myötäileväni erästä
kommentoijaa, joka toteaa yllättyneensä, kun nykymaailmassa ”jossain asiassa
käytetään vielä järkeäkin”. Sarkasmi sallittakoon täällä feministisen
hegemonian hekumassa. Ilkamoidaan vielä lisää ja kysytään erästä kommentoijaa
mukaillen, mikä olisi ollut oikeuden ratkaisu, jos 9-vuotias olisikin kokenut
olevansa poika. No, se siitä. Jotenkin on kutina, että vastaavanlaisia asioita
saattaa jossain Länsi-Euroopan keskuksessa ehkä jo piankin tulla taas eteemme.
Asiaan liittyvä uutisvideo löytyy täältä.
Siinä haastatellaan mm. tytön äitiä Susann Bräckleinia, joka on tituleerattu
tohtoriksi. Nainen ajaa siis näkyvästi asiaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti