lauantai 9. toukokuuta 2015

Voiton päivä - День Победы

Tänään juhlitaan Venäjällä Voiton päivää. On kulunut 70 vuotta Hitlerin kukistumisesta. Katson Venäjän television suoraa lähetystä. Näen iloisia kasoja. Tämä on heille suuri juhla. Siitä kunnioitukseni. On erilaisia laskelmia Suuressa isänmaallisessa sodassa kaatuneiden määrästä. En uskalla mitään lukua tähän nyt laittaa. Yksi asia on varmaa. Sota on jättänyt kansan sydämeen niin syvät arvet, että voiton päivän juhla on tärkeä muistopäivä kaikille sodan kokeneille ja kaikille läheisensä sodassa menettäneiden läheisille ja heidän jälkipolvilleen. Hiljennyn kaikkien mukana hiljaiseen hetkeen.

C Праздником 9 мая!


Kun itse en uskaltanut lukuja laittaa, lainaan venäläistä lähdettä, Carelia-lehden kolumnia:
”Sota kesti 1418 päivää. Sodassa kuoli 27 miljoonaa neuvostoihmistä, ja 20 miljoonaa heistä oli siviilejä. Kun tietää tämän, ymmärtää, mitä ja millaisin tuntein juhlimme Voitonpäivänä.”


....

Voiton päivän paraati on varmasti tällä hetkellä Venäjän katsotuin tv-ohjelma. Huomaan, että paraatiin osallistujat joutuvat pitkäjänteisesti odottamaan paraatin alkua. Varmaankin he joutuvat tuntikausia seisomaan paikallaan. Se vaatii kärsivällisyyttä. Vessahätä ei saa yllättää.

Menen nyt etäämmälle maailmansodasta, Venäjästä, Neuvostoliitosta ja Voiton päivän juhlasta. Katsellessani paraatiin valmistautuvia venäläisiä sotilaita ja nähdessäni kutsuvieraiden johdossa myös Kiinan Kansantasavallan johtajan vaimonsa kera mieleeni tuli omia Kiinan muisteloitani vuodelta 2009.

Itselläni on ikimuistoinen kokemus suuresta paraatista. Olen nimittäin osallistunut Kiinan kansantasavallan 60-vuotisjuhlaparaatiin lokakuussa 2009. On toki heti lisättävä, että Moskovan Voitonpäivän paraati poikkeaa Pekingin paraatista. Pekingin paraatin tarkoituksena oli sotilaallisen voiman lisäksi esitellä myös maan saavutuksia ja elämää. Siksi paraatin loppuosassa ei ollut samanlaista tiukkaa sotilaallista järjestystä. Olin mukana ulkomaalaisten opettajien joukossa, Pohjois-Euroopan edustajana. Se oli muuten käsittääkseni ensimmäinen kerta, kun tämänkaltaiseen paratiin osallistui ulkomaalaisia, ainakin omana ryhmänään.

Paraati alkoi muistaakseni aamulla kymmeneltä. Osallistuin sekä harjoituksiin (pari-kolme viikkoa ennen) että varsinaiseen paraatiin ja aamuherätys oli kolmelta. Aamuhämärissä meidät vietiin busseilla kokoontumispaikkaamme, jossa meidät pantiin järjestykseen ja siten vielä kuljetettiin busseilla ja metrolla Pekingin pitkän pääkadun sivukadulle odottamaan vuoroamme. Vielä siellä jouduimme seisomaan muutaman tunnin. Väsymys meinasi tulla. Kiinalaiset opiskelijat pystyivät ihailtavan tyynenä viimeistään silloin, kun oli lähdön aika. Heidän riveissään oli sotilaallinen järjestys. Me ulkomaalaiset olimme paljon rennommin emmekä kyenneet samanlaiseen kurinalaisuuteen. Minut oli valittu paraatiin ulkomaalaisista opettajista. Koin sen kunnia-asiaksi. Mukana oli opettajia eri puolilta maailmaa: Yhdysvaltoja, Australiaa, Afrikkaa ja Euroopan eri kolkkia myöten.

Youtubessa paraati löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=9rRsJ9PeSlE. Meidän ryhmäämme ei kuitenkaan näytetä.

Liitän tähän paraatin jälkeen muistiin kirjoittamiani vaikutelmia:


Lokakuussa 2009 kiinan kansantasavalta täytti 60 vuotta. Kansallispäivänä pidettyyn juhlaparaatiin oli ensimmäistä kertaa kutsuttu myös ulkomaalaisia kiinassa työskenteleviä opettajia ja opiskelijoita. Sain kunnian olla yksi heistä. Valmistautuminen paraatiin oli pitkä ja raskas prosessi muutaman tunnin kestävän odottelun takia. Raskaammaksi sen teki se, että koko homma piti suorittaa kaksi kertaa: harjoitteluvaiheessa ja varsinaiseen paraatiin valmistautuessa. Olin yhdessä kiinalaisten opiskelijoiden ryhmässä. Oli mielenkiintoista seurata heidän käyttäytymistään. He olivat täydellisessä kaoottisessa epäjärjestyksessä odottaen määräystä valmistautua lähtemään. Varsinaisena paraatipäivänä he hiljentyivät kasvot Tiananmenille päin seuraamaan Paraatin avajaisjuhlallisuuksia, vaikkei odottelupaikkaamme ollut edes näkö- tai kuuloyhteyttä. Tykinlaukaukset toki kuulimme. Kun sitten meidän vuoromme tuli lähteä marssiin, ryhmittyivät kiinalaiset nuoret hetkessä rivistöihinsä ja paraatin aikana he ilottoman konemaisesti tahdissa marssien lausuivat äänekkäästi oppimaansa iskulausetta musiikin tahdissa samalla heiluttaen toisessa kädessään oleva huivia. Meille ulkomaalaisille tällainen järjestäytynyt käytös oli mahdottomuus. En pystynyt samanaikaisesti astelemaan musiikin tahdissa ja heiluttamaan tietyn kaavan mukaan kädessäni olevaa huivia sekä samalla lausumaan kiinalaista iskulausetta.

Paraatiin valmistautuessa juttelin muutaman kiinalaisen nuoren kanssa. Pari tyttöä tuli kysymään, onko meidät pakotettu tähän paraatiin samalla ihmetellen, miksi me ylipäänsä olemme siellä, jos me olemme tulleet vapaaehtoisesti. Sanoin heille joitakin fraaseja ”kansojen ystävyydestä ja yhteistyöstä”, mikä sai pienen hymyn häivän tyttöjen suupieleen. Ei heille tämä juhlaparaati sittenkään ollut muuta kuin pakollinen ohjelmanumero. Sellaisiin tehtäviin he olivat jo tottuneet.

Sitten tuli lähdön hetki.  Hetkessä kiinalaiset opiskelijat pystyivät  ottamaan paikkansa. Tiananmenia ohittaessamme tahdissa marssiminen, iskulauseiden oikea-aikainen huuto ja kädessä olevan huivin heilutus sujuivat ilman ylimääräisiä eleitä täydellisesti oikeassa rytmissä. Samanaikaisesti ulkomaalaiset mittailivat epätoivoisesti askeliaan eivätkä käsiliikkeetkään tuntuneet sujuvan.


Itse valtakunnallisesti ajatellen ulkomaalaisten osallistuminen kiinalaisen patriotismin keulakuvaan on hieman ristiriitainen asia. Saimme hyvän kohtelun ja tunsimme olevamme jotenkin etuoikeutettuja, kun meidän oli paraatiin valittu. Kuitenkin Kiinan kansallinen suora tv-lähetys ei juurikaan noteerannut ulkomaalaisten  osuutta paraatissa. Tv-kamerat miltei välttelivät näyttämästä meitä tv-ruudussa. Ohittaessamme pääkallonpaikkaa eli Taivaallisen rauhan aukiota alkoi kamera ”yllättäen” kuvata yleisöä. Eikä missään kerrottu tällaisesta historiallisesta tilanteesta, johon tässä paraatissa oli päädytty. Nähtävästi se ei olisi ruokkinut kiinalaisten isänmaallisia tunteita. Kiina haluaa edelleenkin olla itseriittoisuudessaan ulkomaista riippuvainen eikä tällaiseen ajatusmaailmaan sovi ulkomaalaisten pääsy ”pyhimmästä pyhimpään”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti