Tänään juhlitaan Venäjällä Voiton päivää. On kulunut 70
vuotta Hitlerin kukistumisesta. Katson Venäjän television suoraa lähetystä.
Näen iloisia kasoja. Tämä on heille suuri juhla. Siitä kunnioitukseni. On
erilaisia laskelmia Suuressa isänmaallisessa sodassa kaatuneiden määrästä. En
uskalla mitään lukua tähän nyt laittaa. Yksi asia on varmaa. Sota on jättänyt
kansan sydämeen niin syvät arvet, että voiton päivän juhla on tärkeä
muistopäivä kaikille sodan kokeneille ja kaikille läheisensä sodassa menettäneiden
läheisille ja heidän jälkipolvilleen. Hiljennyn kaikkien mukana hiljaiseen hetkeen.
C Праздником 9
мая!
…
....
Kun itse en uskaltanut lukuja laittaa, lainaan venäläistä
lähdettä, Carelia-lehden kolumnia:
”Sota kesti 1418 päivää. Sodassa kuoli 27 miljoonaa
neuvostoihmistä, ja 20 miljoonaa heistä oli siviilejä. Kun tietää tämän,
ymmärtää, mitä ja millaisin tuntein juhlimme Voitonpäivänä.”
Voiton päivän paraati on varmasti tällä hetkellä Venäjän
katsotuin tv-ohjelma. Huomaan, että paraatiin osallistujat joutuvat
pitkäjänteisesti odottamaan paraatin alkua. Varmaankin he joutuvat tuntikausia
seisomaan paikallaan. Se vaatii kärsivällisyyttä. Vessahätä ei saa yllättää.
Menen nyt etäämmälle maailmansodasta, Venäjästä,
Neuvostoliitosta ja Voiton päivän juhlasta. Katsellessani paraatiin valmistautuvia
venäläisiä sotilaita ja nähdessäni kutsuvieraiden johdossa myös Kiinan
Kansantasavallan johtajan vaimonsa kera mieleeni tuli omia Kiinan muisteloitani vuodelta 2009.
Itselläni on ikimuistoinen kokemus suuresta paraatista. Olen
nimittäin osallistunut Kiinan kansantasavallan 60-vuotisjuhlaparaatiin
lokakuussa 2009. On toki heti lisättävä, että Moskovan Voitonpäivän paraati poikkeaa Pekingin paraatista. Pekingin paraatin tarkoituksena oli sotilaallisen voiman lisäksi esitellä myös maan saavutuksia ja elämää. Siksi paraatin loppuosassa ei ollut samanlaista tiukkaa sotilaallista järjestystä. Olin mukana ulkomaalaisten opettajien joukossa, Pohjois-Euroopan edustajana. Se oli muuten käsittääkseni ensimmäinen kerta, kun tämänkaltaiseen paratiin osallistui ulkomaalaisia, ainakin omana ryhmänään.
Paraati alkoi muistaakseni aamulla kymmeneltä. Osallistuin
sekä harjoituksiin (pari-kolme viikkoa ennen) että varsinaiseen paraatiin ja aamuherätys oli kolmelta.
Aamuhämärissä meidät vietiin busseilla kokoontumispaikkaamme, jossa meidät pantiin järjestykseen ja siten vielä kuljetettiin busseilla ja metrolla Pekingin pitkän pääkadun
sivukadulle odottamaan vuoroamme. Vielä siellä jouduimme seisomaan muutaman
tunnin. Väsymys meinasi tulla. Kiinalaiset opiskelijat pystyivät ihailtavan
tyynenä viimeistään silloin, kun oli lähdön aika. Heidän riveissään oli
sotilaallinen järjestys. Me ulkomaalaiset olimme paljon rennommin emmekä
kyenneet samanlaiseen kurinalaisuuteen. Minut oli valittu paraatiin ulkomaalaisista
opettajista. Koin sen kunnia-asiaksi. Mukana oli opettajia eri puolilta maailmaa:
Yhdysvaltoja, Australiaa, Afrikkaa ja Euroopan eri kolkkia myöten.
Youtubessa paraati löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=9rRsJ9PeSlE. Meidän ryhmäämme ei kuitenkaan näytetä.
Liitän tähän paraatin jälkeen muistiin kirjoittamiani
vaikutelmia:
Lokakuussa 2009 kiinan kansantasavalta täytti 60 vuotta.
Kansallispäivänä pidettyyn juhlaparaatiin oli ensimmäistä kertaa kutsuttu myös
ulkomaalaisia kiinassa työskenteleviä opettajia ja opiskelijoita. Sain kunnian
olla yksi heistä. Valmistautuminen paraatiin oli pitkä ja raskas prosessi
muutaman tunnin kestävän odottelun takia. Raskaammaksi sen teki se, että koko
homma piti suorittaa kaksi kertaa: harjoitteluvaiheessa ja varsinaiseen
paraatiin valmistautuessa. Olin yhdessä kiinalaisten opiskelijoiden ryhmässä.
Oli mielenkiintoista seurata heidän käyttäytymistään. He olivat täydellisessä
kaoottisessa epäjärjestyksessä odottaen määräystä valmistautua lähtemään.
Varsinaisena paraatipäivänä he hiljentyivät kasvot Tiananmenille päin
seuraamaan Paraatin avajaisjuhlallisuuksia, vaikkei odottelupaikkaamme ollut
edes näkö- tai kuuloyhteyttä. Tykinlaukaukset toki kuulimme. Kun sitten meidän vuoromme tuli lähteä marssiin,
ryhmittyivät kiinalaiset nuoret hetkessä rivistöihinsä ja paraatin aikana he
ilottoman konemaisesti tahdissa marssien lausuivat äänekkäästi oppimaansa
iskulausetta musiikin tahdissa samalla heiluttaen toisessa kädessään oleva
huivia. Meille ulkomaalaisille tällainen järjestäytynyt käytös oli mahdottomuus.
En pystynyt samanaikaisesti astelemaan musiikin tahdissa ja heiluttamaan tietyn
kaavan mukaan kädessäni olevaa huivia sekä samalla lausumaan kiinalaista
iskulausetta.
Paraatiin valmistautuessa juttelin muutaman kiinalaisen
nuoren kanssa. Pari tyttöä tuli kysymään, onko meidät pakotettu tähän paraatiin
samalla ihmetellen, miksi me ylipäänsä olemme siellä, jos me olemme tulleet
vapaaehtoisesti. Sanoin heille joitakin fraaseja ”kansojen ystävyydestä ja
yhteistyöstä”, mikä sai pienen hymyn häivän tyttöjen suupieleen. Ei heille tämä
juhlaparaati sittenkään ollut muuta kuin pakollinen ohjelmanumero. Sellaisiin
tehtäviin he olivat jo tottuneet.
…
Sitten tuli lähdön hetki.
Hetkessä kiinalaiset opiskelijat pystyivät ottamaan paikkansa. Tiananmenia ohittaessamme
tahdissa marssiminen, iskulauseiden oikea-aikainen huuto ja kädessä olevan
huivin heilutus sujuivat ilman ylimääräisiä eleitä täydellisesti oikeassa
rytmissä. Samanaikaisesti ulkomaalaiset mittailivat epätoivoisesti askeliaan
eivätkä käsiliikkeetkään tuntuneet sujuvan.
Itse valtakunnallisesti ajatellen ulkomaalaisten
osallistuminen kiinalaisen patriotismin keulakuvaan on hieman ristiriitainen
asia. Saimme hyvän kohtelun ja tunsimme olevamme jotenkin etuoikeutettuja, kun
meidän oli paraatiin valittu. Kuitenkin Kiinan kansallinen suora tv-lähetys ei
juurikaan noteerannut ulkomaalaisten
osuutta paraatissa. Tv-kamerat miltei välttelivät näyttämästä meitä
tv-ruudussa. Ohittaessamme pääkallonpaikkaa eli Taivaallisen rauhan aukiota
alkoi kamera ”yllättäen” kuvata yleisöä. Eikä missään kerrottu tällaisesta
historiallisesta tilanteesta, johon tässä paraatissa oli päädytty. Nähtävästi
se ei olisi ruokkinut kiinalaisten isänmaallisia tunteita. Kiina haluaa
edelleenkin olla itseriittoisuudessaan ulkomaista riippuvainen eikä tällaiseen
ajatusmaailmaan sovi ulkomaalaisten pääsy ”pyhimmästä pyhimpään”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti