 |
| Orfeus |
Torstai-illan sinfoniakonserttiin oli saatu kovan tason suomalainen
solisti: Paavali Jumppanen.
Ohjelmassa oli Ludwig van Beethovenin pianokonsertto
nro 4 (G-duuri, opus 58).
Kyseessä on väliin erityisen lyyrinen ja sensitiivinen kokonaisuus, joka vaatii
solistilta paneutumista ja eläytymistä. Kolmiosaisen teoksen keskellä on muita
lyhyempi hidas osa Andante con moto,
jossa piano käy orkesterin kanssa dramaattista ja jännitteistä vuoropuhelua.
Kyseessä Orfeus on manalassa ja piano
pyrkii soitollaan kesyttämään villipetoja eli orkesteria. Olin valmistautunut ennakolta
tuohon kohtaan ja oikeastaan odottanut sitä koko päivän. Nyt kuitenkin koettiin
yllätys. Olin juuri herkistynyt pianon säveliin ja vajoamassa syvimpään
transsiin, kun kesken kaiken alkoi soolo, jota ei herra Beethoven, ei illan
solisti eikä liioin Kymi sinfoniettan kapellimestari Erkki Lasonpalo
olleet kehitelleet. Salin etuosassa istui ”multi-instrumentalisti”, itse
asiassa lipuntarkastaja, jonka älylaite alkoi soida villiä melodiaansa. Ja
kesti minun mielestäni lähes iäisyyden, kun mies kaivoi puhelimensa taskustaan ja sai sen hiljenemään.
Minun keskittyminen oli tuon osan suhteen pilalla, onneksi pääsin jotenkuten mukaan
kolmanteen osaan.
No, konserteissa sattuu ja tapahtuu. Se on luonnollista, kun
suuri joukko ihmisiä kokoontuu samaan tilaan, ja yritän sen hyväksyä. Tähän
minua on kouluttanut John Cage’n kipale 4’33’’, jonka
olen kerran Vilnassa konserttitilanteessa kuullut. Tuolloin hämmennys huokui
läpi salin ja yksi henkilö lähti salista ovea mielenosoituksellisesti
paukauttaen. Olen valitettavan herkkä häiriöille, mutta lauhdun kuitenkin pian.
Tähän torstai-illan sooloon liittyen hyvää siinä oli kai se, että konsertti jää
minulle tavallista paremmin mieleen.
Noihin Beethovenin pianokonserton Orfeus-yhteyksiin saattaa
tutustua vaikka Beethoveniin aidosti perehtyneen Paavali Jumppasen
kotisivuilla: http://www.paavalijumppanen.com/orpheus/.
Samasta asiasta luin myös englanninkielisestä wikipediasta ja konsertin
ohjelman teosesittelyistä. Orfeuksen
matkasta Manalaan voi lukea täältä.
 |
| Traakialainen neito kantaa Orfeuksen päätä |
Yhtä kaikki Paavali Jumppasen esitys on loistokkaimpia, mitä
minä olen konserteissa kuullut. Mm. kadenssit olivat upeaa soitantaa. Kyseessä
on huippuluokan pianisti, jolle toivon menestystä. Olen kuunnellut hänen
levytyksiään Beethovenin pianosonaateista ja nauttinut niistä.
Jumppasen esitys ei luonnollisestikaan päättynyt
Beethovenin konserttoon. Sokerina pohjalla oli hänen ylimääräisenä soittamansa
kappale, Jean Sibeliuksen Kuusi - Granen
(The Spruce). Se on suosikkejani ja sai silmäni kostumaan ja mielen
herkäksi. Tuota kappaletta kuunnellessani matkaan suomalaiseen metsään,
sulaudun osaksi luontoa, tunnen myrskytuulen ja toisaalta tyynen illan. Kuusi seisoo
vakaana kantaen kaiken kokemansa vaiti sisässään. Saattaa olla, että Jumppanen
soittaa saman kappaleen myös ulkomailla konsertoidessaan. Näin hän haluaa
ilmaista suomalaisuuttaan ja on siksi hieno ele.
 |
| Paavali Jumppanen |
Palaan vielä illan konserttiin. Paikkana oli Kuusankoskitalo,
orkesterina Kymi
sinfonietta. Edellisenä iltana sama kokonaisuus oli esitetty Kotkassa.
Konsertin aloituskappaleena soitettiin nykymusiikkia. Sen
suhteen olin ennen konserttia erityisen kyyninen, mutta konsertin aikana
mieleni muuttui. Kyseessä oli viisiosainen Federico Zatteran The man who could move the clouds- In the
memory of Pier Luigi Ighina ( Mies,
joka pystyi siirtämään pilviä – Pier Luigi Ighinan muistolle). Se oli
kantaesitys ja myös säveltäjä itse oli paikalla. Sävellys on III kansainvälisen
Uuno Klami -sävellyskilpailun satoa. Mitalikolmikkoon se ei päässyt mutta
kuuluu kilpailun tuomariston asettamalle suosituslistalle.
Tässä uutisointia esityksestä italiaksi: http://www.ilgiornaledivicenza.it/home/spettacoli/concerti/prima-finlandeseper-un-brano-di-federico-zattera-1.5147402.
Sävellyksen osat ovat seuraavat:
Skies that are waiting
for changes (Taivaat jotka odottavat muutoksia).
The machine to move
the clouds and other strange contraptions (Pilviä liikuttava kone ja muita
outoja laiteita).
The machine
functioning (Kone toimii).
Clouds (Pilviä).
Trafffic jam under the
rain (Liikenneruuhka sateessa).
Konserttiohjelmassa Zattera
kertoo kustakin osasta erikseen. En sitä nyt toista kokonaan, mutta valaisen hieman.
Osien nimet ovat syntyneet myöhemmin. Itse sävellys on kirjoitettu
leikittelemään erilaisilla tavoilla järjestellä sävellystekniikoita. Pier Luigi Ighina oli italialainen
radiomekaanikko, jonka kehittämää fysiikan teoriaa tieteellinen yhteisö ei
hyväksynyt. Hän väitti kehittäneensä koneen, jonka avulla voisi liikutella
pilviä. Tässä alla on muutama lainaus
osien kuvauksesta. Suoraan sanoen ne eivät taida paljoa innostaa kuunteluun,
mutta todellisuudessa sävellys ei ollut pelkkää rytmillä ja intervalleilla
leikittelyä.
”…alleviivaa odotusaikaa musiikillisten fraasien
laajentuvilla ja supistuvilla rytmisillä arvoilla.”
”…hyödyntää päällekkäisiä ja hiukan keskinäisestä
synkronista irronneita rytmejä, jotka luovat uusia takapotkuja niin kuin
outojen laitteidenmekanismit.”
”Clouds on rakennettu yksinkertaisten intervallien
laajentumisista ja supistumisista, jolloin syntyy silloin tällöin, tahattomasti
mutta väistämättä, molli- tai duuriharmonioita – juuri niin kuin katsoessamme
pilvien muotoutumista näemme tutun asian.”
”…[Traffic jam uner the rain] on rakennettu pidentämällä ja
lyhentämällä epäsäännöllisesti yksittäisiä musiikillisen ilmaisun jaksoja.”
Käännöstä tehtäessä on saattanut olla kiire, mutta tämähän loi
vain kontrastia ja osaltaan valmisti yleisöä yllätykseen. Kyseessä oli
kiintoisa seikkailu äänimaailmaan. Orkesteri loihti värikkään mielikuvamatkan,
hetket toivat yllätyksiä ja tajuntani odotti jännittyneenä mitä kaikesta
seuraa. Se vain on omalta kannaltani ikävää, että olen turhan herkkä kaikkiin ulkopuolisiin
häiriötekijöihin. Tällä kertaa keskittymistäni häiritsi vieressä istunut
minulle tuntematon henkilö, joka räpläsi koko ajan konsertin ohjelmalehteä.
Sen jälkeen kun konsertissa läsnä
ollut säveltäjä Federico Zattera oli saanut kukkasensa ja oikein reilut
aplodit, orkesteri soitti Wolfgang Amadeus Mozartin Sinfonian nro 29 A-duuri (KV 201). Ah, se kuulosti nyt niin
tavanomaiselta, mutta toki kauniilta. Minulle se oli lähinnä palautumismusiikkia
edellisestä kappaleesta ja samalla valmistautumista väliajan jälkeiseen
Beethoven-konserttoon. Mutta en halua olla kyyninen. Mozart soi konsertissa raikkaana
ja oikeastaan soi sisälläni edelleen. Kapellimestari Erkki Lasonpalo ansaitsee
siitäkin osaltaan kiitokset.
 |
| Kapellimestari Erkki Lasonpalo kumartaa yleisölle Mozartin sinfonian esityksen jälkeen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti