Tuo otsikossa oleva kakkonen viittaa siihen, että olen
aiemmin tänä vuonna jo kirjoittanut Yhdysvaltain presidentinvaaleista ja
otsikko sattuu olemaan sama. Kyseessä ei
ole kuitenkaan mikään jatko-osa. Tämä juttuni on syntynyt lähinnä yhden illan
herätteenä.
Juttua Donald Trumpista ja Hillary Clintonista tulee nyt
joka tuutista. En aio sitä linjaa nyt jatkaa, en ainakaan paljoa. Itse asiassa
koko vaalien seuraaminen on minusta yhä vastenmielisempää, koska olennaiset
kysymykset ovat jääneet täysin median kylvämän krääsän ja leimaamisen peittoon.
Eikä syyksi kelpaa yhden ehdokkaan eli Trumpin esiintymiset ja provosoinnit.
Medialta jos miltä haluaisin odottaa rehdimpää analyysia, pysyttäytymistä ulkopuolisena
tarkkailijana, en tunnevaltaista asettumista toisen pääehdokkaan puolelle. Amerikkalaisethan
ovat nyt presidenttiä valitsemassa, emme me. Mutta globaali talous on pannut hullunmyllyn
pyörimään ja sen edessä olemme avuttomia. Eliitti haluaa Clintonin eikä siinä propagandasodassa
säästetä meitä sivullisiakaan.
Ensin siirryn kuitenkin vuoteen 1980, jolloin marraskuun neljäntenä
päivänä pidettiin Amerikan Yhdysvalloissa presidentinvaalit. Tuolloin republikaanien
ehdokas, Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan voitti istuvan presidentin Jimmy
Carterin. Tulos oli selvä. Reagan sai 50,7 prosenttia äänistä (lähes 44 milj.
ääntä) ja taakseen 489 valitsijamiestä.
Demokraatti Jimmy Carter onnistui keräämään vain 49 valitsijamiestä.
Ääniä hän sai kuitenkin 41 % (noin 35,5 milj. ääntä). Tuo kertoo senkin
tosiseikan, että valitsijamiesten määrä ei ole suinkaan samassa suhteessa
saatuun äänimäärään, sillä osavaltioissa suurimman äänisaaliin saanut ehdokas
saa taakseen kaikki valitsijamiespaikat. Tuolloin katsottiin, että vaalit
ratkaisi Reaganin hyväksi kauan kestänyt Iranin
panttivankikriisi, joka kesti 444 päivää vuoden 1979 marraskuusta
tammikuuhun 1981.
Nyt siirryn pikkuruiseen Vermontin osavaltioon, joka
sijaitsee maan koilliskolkassa. Siellä republikaanit voittivat kaikki osavaltion
kolme valitsijamiespaikkaa. Republikaanit saivat äänistä 44 prosenttia,
demokraatit 38. Lisäksi kolmanneksi tullut riippumaton ehdokas John Andersson
sai lähes 15 % äänistä, mikä on yllättävän paljon. Saattaa olla, että jotkut
demokraattien äänestäjät olivat hylänneet vaisun Carterin ja antaneet äänensä
Anderssonille. Tuolloin republikaanit olivat vielä osavaltiossa vielä niskan päällä
mutta vuodesta 1992 lähtien on siellä vallinnut demokraattisen puolueen hegemonia.
Todetaan tähän samaan yhteyteen, että tänä vuonna 2016 Vermontissa
demokraattisen puolueen enemmistö olisi asettanut Bernie Sandersin Hillary
Clintonin edelle.
…
Neuvostoliitosta karkotettu kirjailija Aleksandr Solženitsyn asettui vuonna 1976 asumaan Vermontin
osavaltioon ja siellä pieneen Cavendishin kaupunkiin, jossa oli tuolloin vain
vajaat puolitoistatuhatta asukasta. Kärjistetysti todeten jonkinlaisesta amerikkalaisesta
”Impivaarasta” taisi olla kyse. Ainakin alla olevan tekstinlainauksen perusteella
niin voi päätellä. Solženitsyn sai
tuolloin maailmanlaajuisen huomion aina korkeimmalla poliittisella taholla.
Vuonna 1980 kirjailija alkoi jo tuntea tarvetta syventyä julkisuuden sijasta
enemmän kirjalliseen työhön. Hän asui omakotitalossa perheensä kanssa, johon
kuului vaimon lisäksi kolme poikaa. Pihan ympärille oli rakennettu aita
suojaamaan perhettä sivullisilta kiusantekijöiltä. Se osoittautui kuitenkin
ennen pitkää hataraksi turvaksi.
Nyt menen lainaukseen, josta jo ylläkin vihjasin. Se on
Erkki Vettenniemen kirjasta Solženitsyn - Elämä ja eetos. (TEOS
2015):
Keväällä 1979 Solženitsynin
englantilainen ihailija Margaret Thatcher voitti parlamenttivaalit ja nousi
Britannian pääministeriksi; sitten hänen amerikkalainen ihailijansa Ronald
Reagan nujersi Carterin ja valmistautui
muuttamaan Valkoiseen taloon.
Yhdysvalloissa äänestettiin 4.
marraskuuta 1980. Vaalipäivän jälkeisenä aamuna Stepan, Ignat ja Jermolai
Solženitsyn kuuntelivat kyläkoulussaan rehtorin surupuhetta. Yhdysvaltoja uhkasi ”fasismin synkkä yö”, kun
sotaisa ”B-luokan näyttelijä” oli valittu valkoisen talon isännäksi, rehtori
jyrisi. Vai oliko joku oppilaista eri mieltä? Kolme kättä kohosi. Nuoret
toisinajattelijat komennettiin siltä seisomalta hyytävään pakkaseen, ikään kuin
koululeirin karsseriin, jossa he pitivät tunnin ajan seuraa puolitankoon
lasketulle lipulle. (Pojat kokivat perinteistäkin kiusaamista ”kommareina” ja
”vakoojina”.) (s. 255.)
Koulun rehtori ja kai myös opettajakunta kuului siihen
eliittiin, joka oli tottunut äänestämään demokraatteja ja jonka oli äärimmäisen
vaikea hyväksyä Reagania. Hänhän kaiken lisäksi edusti aivan toista
ulkopoliittista näkemystä kuin mihin siihen asti oli totuttu. Eivätkä
pikkukaupungin asukkaat kai olleet aivan nielaisematta ottaneet vastaan heidän
omaa idylliään häiritseviä maahanmuuttajia.
Solženitsynin Reagan-sympatioiden taustalla oli tietysti
kirjailijamestarin pyrkimys vaikuttaa poliittisiin päättäjiin, jotta nämä
aktivoisivat toimia Neuvostoliittoa vastaan. Carter ei ollut
sovinnaisuuspolitiikallaan Solženitsynin mieleen. Sen sijaan Reagan oli presidenttikampanjassaan
vaatinut avoimesti poliittisia toimia Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan,
minkä odotettiin kiristävän idän ja lännen suhteita.
Samana vuonna 1980 ilmestyi kirjailijan muistelmateos
englanniksi. Kirjailija ja hänen perheensä saivat osakseen huomiota. Kuten yllä
jo mainitsin, Solženitsyn oli alkanut välttää julkisuutta. Sitä hänelle ei
kuitenkaan sallittu. Perhe oli joutunut julkiseksi silmätikuksi. Paparazzit pyrkivät
kuvaamaan kotipihaa salaa ja joitakin kuvia levisikin maailmaan (Vettenniemi,
s. 256.) Tuolloinhan ihmiset pyrkivät vielä jotenkuten suojaamaan
yksityiselämäänsä ja myös median edustajat tahtoivat pääsääntöisesti ihmisten
tahtoa kunnioittaa.
Sittemmin Reagan söi sanansa, hän luopui lupaamastaan
kovasta linjasta. Ehkä myös sillä oli vaikutuksensa, että Reagan joutui
murhayrityksen kohteeksi pian valintansa jälkeen. Presidentin taustavaikuttajissa
oli henkilö, joka karsasti venäläisiä isänmaanystäviä (s. 257). Kommunismin
annettiin heiketä omaa vauhtiaan, Reagan ei lyönyt bensaa liekkeihin.
…
Nyt 36 vuoden kuluttua maailma on muuttunut. Nykyisin ei ole
enää samanlaista yksityisyyttäkään kuin ennen. Kaikki yksityinen on samalla
poliittista. Raja on hälvennyt. Mutta ymmärrän kyllä tavallisen ihmisen tarpeen
peittää todelliset mielipiteensä. Tuossa yllä kertomassani kouluesimerkissä venäläisen
kirjailijan lapset uskalsivat nostaa kätensä Ronald Reaganin puolesta. Luulen,
että he eivät olleet ainoita Reaganin kannattajia, mutta ne muut katsoivat paremmaksi
vaieta. Nyt vuonna 2016 ymmärrän vielä paremmin
sen, että ihmiset saattavat leimaamisen pelossa salata todelliset ajatuksensa
ja näkemyksensä, jos ne ovat ristiriidassa valtavirran kanssa. Heihin kuuluvat
monet Donald Trumpin kannattajat.
Trump on demonisoitu. Media vetää showta kaikenlaisine ilmiantoineen.
Viimeksi useat naiset ovat nostaneet esille todennäköisesti tekaistuja syytöksiä,
että Trump on yrittänyt raiskata heitä tai ainakin he ovat joutuneet kokemaan seksuaalista
häirintää. Eikä toki Venäjä-korttiakaan
ole unohdettu. Eräässä vaalikeskustelussa
Clinton syytti Trumpia ”Venäjän sätkynukeksi”. Vastikään Putin joutuikin Valdai-kokouksessa
toteamaan sen ilmiselvältä tuntuvan totuuden, ettei hän pysty vaikuttamaan,
kenet Yhdysvaltojen kansa valitsee presidentikseen. Vaalien lähetessä vauhti
vain kiihtyy.
Olemme median
suitsimia ja sen varassa on maailman tapahtumia seurattava. Mikä sitten on
todellinen tilanne, se nähdään vaalien jälkeen. Viikon päästä keskiviikkona
olemme jo viisaampia. Itse olen kyllä alkanut jopa epäillä ääntenlaskennan
rehellisyyttä.
…
Sanna Ukkola
kertoo aika hauskasti kolumnissaan tapahtumaa Emory-yliopistolla Atlantassa
Georgiassa. Aikamoista peliä siellä pelataan. Tuosta pöyristymisestä ja närkästymisestä
ja kauhistelusta on tullut aikamme jonkinlainen tavaramerkki. Kyyneliä
vuodatetaan ja kauhistellaan. niin Suomen valtakunnan politiikassa (Janit, Evat
ym. päätoimijoina), Norjan hiihtomaajoukkueessa ja nyt siis myös Yhdysvaltain
presidentin vaalien yhteydessä. Näin Guardian
siteeraa opiskelijoita, lainaus tulee Ukkolalta:
...joku oli
kirjoittanut liidulla “Trump 2016” ympäri kampusta, kymmenet opiskelijat
vaativat rangaistusta tekijälle. “Pelkäsin henkeni edestä!” “Se oli
väkivaltainen teko!” “Olemme tuskissamme”
Yliopisto on joutunut lehtitietojen mukaan järjestämään
terapiaa järkyttyneille.
Eräässä Collegessa oli meksikolais-amerikkalaisen
opiskelijan ovessa olevaan tauluun kirjoitettu ”Trump-2016”. Tekoa pidettiin
rasistisena ja samalla väkivallan merkkinä.
Ukkolan mukaan opiskelijat ovat vaatineet itselleen turvahuoneita,
joissa he saavat olla suojassa pahoilta vaikutteilta. Voi hyvänen aika!
Maailma tuntuu vajonneen jonkinlaiseen hulluuteen. Vai onko
tuo vain jonkun luomaa teatteria, jolla halutaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen?
En vain voi ymmärtää sitä, miten helposti niin monet menevät siihen mukaan.
Kärjistyksiä ja vastakkainasetteluja aivan tietoisesti haetaan. Toisen
vakaumuksen kunnioittaminen ei kuulu enää vallitseviin hyveisiin.
Kun seuraa suomalaista mediakeskustelua, niin voi vain
todeta, että asioista voidaan nykyisin puhua vain samanmielisten kesken. Meidän
ikioma Ylemmekään ei enää salli toisinajattelijoita kuin silloin, kun he
varmasti ovat studiossa selvänä vähemmistönä, jolloin ”väärän” mielipiteen edustaja
saadaan paremmin nolattua ja tarvittaessa jopa demonisoida äärimmäiseen
helvettiin.
Yllättäen Ukkola osoittaa jotain ymmärrystä demonisoitua
Trumpia kohtaan. Sosiopaatti, homofobi, misogyyni tai Hitler ilman ideologiaa –mm.
nämä löytämänsä nimitykset Ukkola mainitsee.
Ja äärimmäiset reaktiot tietysti ruokkivat toisiaan.
Vastakkainasettelu on kiihtynyt täysin maaniseksi hulluudeksi.
Poliittista korrektiutta ei Ukkolan mukaan ole enää olemassa.
Ei sitä toki ollut myöskään vuonna 1980 Solženitsynin perheen asuinpaikkakunnalla,
kun Reagan päihitti vastustajansa.
On mielenkiintoista tämän päivän uutisia Suomessa ja
Venäjällä. Ilta-Sanomat hehkuttelee etupäässä
Trumpiin kohdistuneilla raiskaus- ja häirintäsyytöksillä. Jopa miss Suomi
kertoo Trumpin kourineen
häntä. Ria novostin jutussa puolestaan etusijalla on Hillary Clintonin sähköpostiviestit.
Venäläinen tietolähde toteaa, että amerikkalaiset liberaalit metsästävät FBI:n
hallinnosta ”Kremlin
agentteja”. Tässä uutispaineessa tavallisen pulliaisen pitäisi sitten
yrittää muodostaa oma kantansa.
…
Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016
Lopuksi kerron hieman perustietoa ensi viikolla järjestettävistä
vaaleista. Tiedot olen hankkinut wikipediasta. Sieltä löytyvät myös yllä
kertomani tulokset vuoden 1980 vaaleista.
Vaalit järjestetään tiistaina 8. marraskuuta. Tuolloin
valitaan 538 valitsijamiestä, jotka kokoontuvat 17. joulukuuta valitsemaan
maalle presidentin seuraavaksi vaalikaudeksi. Tullakseen valituksi ehdokas
tarvitsee taakseen 270 valitsijaa. Osavaltiot voivat lähettää valitsijoita
väkilukunsa mukaan. Pienimmistä lähtee 3 edustajaa, suurimmasta 55. Suurimmat
osavaltion ovat Kalifornia (55 valitsijaa), Texas (38) sekä Florida ja New York
(molemmissa 29). Näiden osavaltioiden vaalituloksella on tuloksen kannalta
suurin merkitys, koska voittanut ehdokas saa aina taakseen osavaltion kaikki
valitsijamiesmandaatit. Tulos julistetaan kongressin istunnossa 6. tammikuuta
2017. Vaaleissa valitaan Yhdysvaltain historian 45. presidentti ja 48.
varapresidentti.
On huomattava myös sekin, että vaalien yhteydessä valitaan
34 senaattoria ja kaikki 435 edustajainhuoneen jäsentä.
Vaaleissa on kuusi ehdokasta (wikipedian tietojen mukaan).
Republikaaneilla ehdokkaana on Donald
Trump, demokraateilla Hillary
Clinton. He ovat ns. pääehdokkaita, jotka ovat mm. käyneet vaalikampanjan
aikana kolme keskinäistä vaaliväittelyä. Tämän tietävät käsittääkseni kaikki jollain
lailla uutisia seuraavat suomalaiset.
Libertaaripuolue on asettanut ehdokkaaksi Gary Johnsonin. Johnson on entinen
republikaani, joka toimi New Mexicon kuvernöörinä vuosina 1995 - 2003.
Libertaaripuolueeseen hän siirtyi vuonna 2011. Hänen tavoitteena on lähinnä
lyödä kapuloita kaksipuoluevallan ylivallan rattaisiin:
By winning just one key state, we
can prevent Hillary and Trump from getting 270 electoral votes. By getting just
5% of the national vote, we help end two-party control of our elections. (https://www.johnsonweld.com/)
Jill Ellen Stein
on Vihreän puolueen ehdokas. Hän on siviiliammatiltaan sisätautilääkäri. Hän
oli ehdokkaana myös neljä vuotta sitten, jolloin hän sai 0,3 % äänistä. Mm.
tunnettu yhteiskuntakriitikko, poliittinen aktivisti ja kielitieteilijä Noam
Chomsky on ainakin edellisissä vaaleissa ollut hänen tukijansa. Ja nytkin
Steinin varapresidenttiehdokkaansa on ihmisoikeusaktivisti Ajamu Baraka.
Perustuslakipuolueen ehdokas on Darrell Castle Tennesseestä. Hän on ammatiltaan lakimies. Hän on ollut aikaisemmin puolueen
varapresidenttiehdokkaana. Oli mukana Vietnamin sodassa merijalkaväen
palveluksessa.
Evan McMullin on
sitoutumaton ehdokas ja tulee mormonien valta-alueelta Utahista. Hän on
toiminut vuosina 1999-2011 CIA:ssa lähinnä agenttina. Se jälkeen hän on
työskennellyt mm. pankkialalla ja vuodesta 2015 edustajainhuoneen
republikaanisen ryhmän palveluksessa. McMullin on itsekin uskonnoltaan mormoni.
Hän on toiminut mm. lähetyssaarnaajana Brasiliassa. Lokakuussa hän nousi
joidenkin kannatusmittausten mukaan Utahissa suosituimmaksi ehdokkaaksi. Utah
on ollut edellisissä 12 presidentinvaaleissa republikaanien vankkaa
tukialuetta. Nyt McMullin saattaa rikkoa tuon kannatussuuntauksen. Jos niin
tapahtuisi, se olisi ensimmäinen kerta 40 vuoteen, kun joku muu kuin kahden
suurimman puolueen ehdokas voittaisi taakseen yksittäisen osavaltion
valitsijamiehet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti