Yhdysvaltain presidentinvaaleja odotellessa (II)

Tuo otsikossa oleva kakkonen viittaa siihen, että olen aiemmin tänä vuonna jo kirjoittanut Yhdysvaltain presidentinvaaleista ja otsikko sattuu olemaan sama.  Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään jatko-osa. Tämä juttuni on syntynyt lähinnä yhden illan herätteenä.

Juttua Donald Trumpista ja Hillary Clintonista tulee nyt joka tuutista. En aio sitä linjaa nyt jatkaa, en ainakaan paljoa. Itse asiassa koko vaalien seuraaminen on minusta yhä vastenmielisempää, koska olennaiset kysymykset ovat jääneet täysin median kylvämän krääsän ja leimaamisen peittoon. Eikä syyksi kelpaa yhden ehdokkaan eli Trumpin esiintymiset ja provosoinnit. Medialta jos miltä haluaisin odottaa rehdimpää analyysia, pysyttäytymistä ulkopuolisena tarkkailijana, en tunnevaltaista asettumista toisen pääehdokkaan puolelle. Amerikkalaisethan ovat nyt presidenttiä valitsemassa, emme me. Mutta globaali talous on pannut hullunmyllyn pyörimään ja sen edessä olemme avuttomia. Eliitti haluaa Clintonin eikä siinä propagandasodassa säästetä meitä sivullisiakaan.  

Ensin siirryn kuitenkin vuoteen 1980, jolloin marraskuun neljäntenä päivänä pidettiin Amerikan Yhdysvalloissa presidentinvaalit. Tuolloin republikaanien ehdokas, Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan voitti istuvan presidentin Jimmy Carterin. Tulos oli selvä. Reagan sai 50,7 prosenttia äänistä (lähes 44 milj. ääntä) ja taakseen 489 valitsijamiestä.  Demokraatti Jimmy Carter onnistui keräämään vain 49 valitsijamiestä. Ääniä hän sai kuitenkin 41 % (noin 35,5 milj. ääntä). Tuo kertoo senkin tosiseikan, että valitsijamiesten määrä ei ole suinkaan samassa suhteessa saatuun äänimäärään, sillä osavaltioissa suurimman äänisaaliin saanut ehdokas saa taakseen kaikki valitsijamiespaikat. Tuolloin katsottiin, että vaalit ratkaisi Reaganin hyväksi kauan kestänyt Iranin panttivankikriisi, joka kesti 444 päivää vuoden 1979 marraskuusta tammikuuhun 1981.

Nyt siirryn pikkuruiseen Vermontin osavaltioon, joka sijaitsee maan koilliskolkassa. Siellä republikaanit voittivat kaikki osavaltion kolme valitsijamiespaikkaa. Republikaanit saivat äänistä 44 prosenttia, demokraatit 38. Lisäksi kolmanneksi tullut riippumaton ehdokas John Andersson sai lähes 15 % äänistä, mikä on yllättävän paljon. Saattaa olla, että jotkut demokraattien äänestäjät olivat hylänneet vaisun Carterin ja antaneet äänensä Anderssonille. Tuolloin republikaanit olivat vielä osavaltiossa vielä niskan päällä mutta vuodesta 1992 lähtien on siellä vallinnut demokraattisen puolueen hegemonia.

Todetaan tähän samaan yhteyteen, että tänä vuonna 2016 Vermontissa demokraattisen puolueen enemmistö olisi asettanut Bernie Sandersin Hillary Clintonin edelle.

…

Neuvostoliitosta karkotettu kirjailija Aleksandr Solženitsyn asettui vuonna 1976 asumaan Vermontin osavaltioon ja siellä pieneen Cavendishin kaupunkiin, jossa oli tuolloin vain vajaat puolitoistatuhatta asukasta. Kärjistetysti todeten jonkinlaisesta amerikkalaisesta ”Impivaarasta” taisi olla kyse. Ainakin alla olevan tekstinlainauksen perusteella niin voi päätellä.  Solženitsyn sai tuolloin maailmanlaajuisen huomion aina korkeimmalla poliittisella taholla. Vuonna 1980 kirjailija alkoi jo tuntea tarvetta syventyä julkisuuden sijasta enemmän kirjalliseen työhön. Hän asui omakotitalossa perheensä kanssa, johon kuului vaimon lisäksi kolme poikaa. Pihan ympärille oli rakennettu aita suojaamaan perhettä sivullisilta kiusantekijöiltä. Se osoittautui kuitenkin ennen pitkää hataraksi turvaksi.

Nyt menen lainaukseen, josta jo ylläkin vihjasin. Se on Erkki Vettenniemen kirjasta  Solženitsyn - Elämä ja eetos. (TEOS 2015):

Keväällä 1979 Solženitsynin englantilainen ihailija Margaret Thatcher voitti parlamenttivaalit ja nousi Britannian pääministeriksi; sitten hänen amerikkalainen ihailijansa Ronald Reagan nujersi Carterin  ja valmistautui muuttamaan Valkoiseen taloon.

Yhdysvalloissa äänestettiin 4. marraskuuta 1980. Vaalipäivän jälkeisenä aamuna Stepan, Ignat ja Jermolai Solženitsyn kuuntelivat kyläkoulussaan rehtorin surupuhetta.  Yhdysvaltoja uhkasi ”fasismin synkkä yö”, kun sotaisa ”B-luokan näyttelijä” oli valittu valkoisen talon isännäksi, rehtori jyrisi. Vai oliko joku oppilaista eri mieltä? Kolme kättä kohosi. Nuoret toisinajattelijat komennettiin siltä seisomalta hyytävään pakkaseen, ikään kuin koululeirin karsseriin, jossa he pitivät tunnin ajan seuraa puolitankoon lasketulle lipulle. (Pojat kokivat perinteistäkin kiusaamista ”kommareina” ja ”vakoojina”.) (s. 255.)

Koulun rehtori ja kai myös opettajakunta kuului siihen eliittiin, joka oli tottunut äänestämään demokraatteja ja jonka oli äärimmäisen vaikea hyväksyä Reagania. Hänhän kaiken lisäksi edusti aivan toista ulkopoliittista näkemystä kuin mihin siihen asti oli totuttu. Eivätkä pikkukaupungin asukkaat kai olleet aivan nielaisematta ottaneet vastaan heidän omaa idylliään häiritseviä maahanmuuttajia.

Solženitsynin Reagan-sympatioiden taustalla oli tietysti kirjailijamestarin pyrkimys vaikuttaa poliittisiin päättäjiin, jotta nämä aktivoisivat toimia Neuvostoliittoa vastaan. Carter ei ollut sovinnaisuuspolitiikallaan Solženitsynin mieleen. Sen sijaan Reagan oli presidenttikampanjassaan vaatinut avoimesti poliittisia toimia Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan, minkä odotettiin kiristävän idän ja lännen suhteita. 

Samana vuonna 1980 ilmestyi kirjailijan muistelmateos englanniksi. Kirjailija ja hänen perheensä saivat osakseen huomiota. Kuten yllä jo mainitsin, Solženitsyn oli alkanut välttää julkisuutta. Sitä hänelle ei kuitenkaan sallittu. Perhe oli joutunut julkiseksi silmätikuksi. Paparazzit pyrkivät kuvaamaan kotipihaa salaa ja joitakin kuvia levisikin maailmaan (Vettenniemi, s. 256.) Tuolloinhan ihmiset pyrkivät vielä jotenkuten suojaamaan yksityiselämäänsä ja myös median edustajat tahtoivat pääsääntöisesti ihmisten tahtoa kunnioittaa.

Sittemmin Reagan söi sanansa, hän luopui lupaamastaan kovasta linjasta. Ehkä myös sillä oli vaikutuksensa, että Reagan joutui murhayrityksen kohteeksi pian valintansa jälkeen. Presidentin taustavaikuttajissa oli henkilö, joka karsasti venäläisiä isänmaanystäviä (s. 257). Kommunismin annettiin heiketä omaa vauhtiaan, Reagan ei lyönyt bensaa liekkeihin.

…

Nyt 36 vuoden kuluttua maailma on muuttunut. Nykyisin ei ole enää samanlaista yksityisyyttäkään kuin ennen. Kaikki yksityinen on samalla poliittista. Raja on hälvennyt. Mutta ymmärrän kyllä tavallisen ihmisen tarpeen peittää todelliset mielipiteensä. Tuossa yllä kertomassani kouluesimerkissä venäläisen kirjailijan lapset uskalsivat nostaa kätensä Ronald Reaganin puolesta. Luulen, että he eivät olleet ainoita Reaganin kannattajia, mutta ne muut katsoivat paremmaksi vaieta.  Nyt vuonna 2016 ymmärrän vielä paremmin sen, että ihmiset saattavat leimaamisen pelossa salata todelliset ajatuksensa ja näkemyksensä, jos ne ovat ristiriidassa valtavirran kanssa. Heihin kuuluvat monet Donald Trumpin kannattajat.   

Trump on demonisoitu. Media vetää showta kaikenlaisine ilmiantoineen. Viimeksi useat naiset ovat nostaneet esille todennäköisesti tekaistuja syytöksiä, että Trump on yrittänyt raiskata heitä tai ainakin he ovat joutuneet kokemaan seksuaalista häirintää.  Eikä toki Venäjä-korttiakaan ole unohdettu. Eräässä vaalikeskustelussa Clinton syytti Trumpia ”Venäjän sätkynukeksi”. Vastikään Putin joutuikin Valdai-kokouksessa toteamaan sen ilmiselvältä tuntuvan totuuden, ettei hän pysty vaikuttamaan, kenet Yhdysvaltojen kansa valitsee presidentikseen. Vaalien lähetessä vauhti vain kiihtyy.

Olemme median suitsimia ja sen varassa on maailman tapahtumia seurattava. Mikä sitten on todellinen tilanne, se nähdään vaalien jälkeen. Viikon päästä keskiviikkona olemme jo viisaampia. Itse olen kyllä alkanut jopa epäillä ääntenlaskennan rehellisyyttä.

…

Sanna Ukkola kertoo aika hauskasti kolumnissaan tapahtumaa Emory-yliopistolla Atlantassa Georgiassa. Aikamoista peliä siellä pelataan. Tuosta pöyristymisestä ja närkästymisestä ja kauhistelusta on tullut aikamme jonkinlainen tavaramerkki. Kyyneliä vuodatetaan ja kauhistellaan. niin Suomen valtakunnan politiikassa (Janit, Evat ym. päätoimijoina), Norjan hiihtomaajoukkueessa ja nyt siis myös Yhdysvaltain presidentin vaalien yhteydessä. Näin Guardian siteeraa opiskelijoita, lainaus tulee Ukkolalta:

...joku oli kirjoittanut liidulla “Trump 2016” ympäri kampusta, kymmenet opiskelijat vaativat rangaistusta tekijälle. “Pelkäsin henkeni edestä!” “Se oli väkivaltainen teko!” “Olemme tuskissamme”

Yliopisto on joutunut lehtitietojen mukaan järjestämään terapiaa järkyttyneille.

Eräässä Collegessa oli meksikolais-amerikkalaisen opiskelijan ovessa olevaan tauluun kirjoitettu ”Trump-2016”. Tekoa pidettiin rasistisena ja samalla väkivallan merkkinä.  Ukkolan mukaan opiskelijat ovat vaatineet itselleen turvahuoneita, joissa he saavat olla suojassa pahoilta vaikutteilta. Voi hyvänen aika!

Maailma tuntuu vajonneen jonkinlaiseen hulluuteen. Vai onko tuo vain jonkun luomaa teatteria, jolla halutaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen? En vain voi ymmärtää sitä, miten helposti niin monet menevät siihen mukaan. Kärjistyksiä ja vastakkainasetteluja aivan tietoisesti haetaan. Toisen vakaumuksen kunnioittaminen ei kuulu enää vallitseviin hyveisiin.

Kun seuraa suomalaista mediakeskustelua, niin voi vain todeta, että asioista voidaan nykyisin puhua vain samanmielisten kesken. Meidän ikioma Ylemmekään ei enää salli toisinajattelijoita kuin silloin, kun he varmasti ovat studiossa selvänä vähemmistönä, jolloin ”väärän” mielipiteen edustaja saadaan paremmin nolattua ja tarvittaessa jopa demonisoida äärimmäiseen helvettiin.

Yllättäen Ukkola osoittaa jotain ymmärrystä demonisoitua Trumpia kohtaan. Sosiopaatti, homofobi, misogyyni tai Hitler ilman ideologiaa –mm. nämä löytämänsä nimitykset Ukkola mainitsee.

Ja äärimmäiset reaktiot tietysti ruokkivat toisiaan. Vastakkainasettelu on kiihtynyt täysin maaniseksi hulluudeksi.

Poliittista korrektiutta ei Ukkolan mukaan ole enää olemassa. Ei sitä toki ollut myöskään vuonna 1980 Solženitsynin perheen asuinpaikkakunnalla, kun Reagan päihitti vastustajansa.

On mielenkiintoista tämän päivän uutisia Suomessa ja Venäjällä.  Ilta-Sanomat hehkuttelee etupäässä Trumpiin kohdistuneilla raiskaus- ja häirintäsyytöksillä. Jopa miss Suomi kertoo Trumpin kourineen häntä. Ria novostin jutussa puolestaan etusijalla on Hillary Clintonin sähköpostiviestit. Venäläinen tietolähde toteaa, että amerikkalaiset liberaalit metsästävät FBI:n hallinnosta ”Kremlin agentteja”. Tässä uutispaineessa tavallisen pulliaisen pitäisi sitten yrittää muodostaa oma kantansa.

…

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

Lopuksi kerron hieman perustietoa ensi viikolla järjestettävistä vaaleista. Tiedot olen hankkinut wikipediasta. Sieltä löytyvät myös yllä kertomani tulokset vuoden 1980 vaaleista.

Vaalit järjestetään tiistaina 8. marraskuuta. Tuolloin valitaan 538 valitsijamiestä, jotka kokoontuvat 17. joulukuuta valitsemaan maalle presidentin seuraavaksi vaalikaudeksi. Tullakseen valituksi ehdokas tarvitsee taakseen 270 valitsijaa. Osavaltiot voivat lähettää valitsijoita väkilukunsa mukaan. Pienimmistä lähtee 3 edustajaa, suurimmasta 55. Suurimmat osavaltion ovat Kalifornia (55 valitsijaa), Texas (38) sekä Florida ja New York (molemmissa 29). Näiden osavaltioiden vaalituloksella on tuloksen kannalta suurin merkitys, koska voittanut ehdokas saa aina taakseen osavaltion kaikki valitsijamiesmandaatit. Tulos julistetaan kongressin istunnossa 6. tammikuuta 2017. Vaaleissa valitaan Yhdysvaltain historian 45. presidentti ja 48. varapresidentti.

On huomattava myös sekin, että vaalien yhteydessä valitaan 34 senaattoria ja kaikki 435 edustajainhuoneen jäsentä.

Vaaleissa on kuusi ehdokasta (wikipedian tietojen mukaan). Republikaaneilla ehdokkaana on Donald Trump, demokraateilla Hillary Clinton. He ovat ns. pääehdokkaita, jotka ovat mm. käyneet vaalikampanjan aikana kolme keskinäistä vaaliväittelyä. Tämän tietävät käsittääkseni kaikki jollain lailla uutisia seuraavat suomalaiset.

Libertaaripuolue on asettanut ehdokkaaksi Gary Johnsonin. Johnson on entinen republikaani, joka toimi New Mexicon kuvernöörinä vuosina 1995 - 2003. Libertaaripuolueeseen hän siirtyi vuonna 2011. Hänen tavoitteena on lähinnä lyödä kapuloita kaksipuoluevallan ylivallan rattaisiin:

   

By winning just one key state, we can prevent Hillary and Trump from getting 270 electoral votes. By getting just 5% of the national vote, we help end two-party control of our elections. (https://www.johnsonweld.com/)

Jill Ellen Stein on Vihreän puolueen ehdokas. Hän on siviiliammatiltaan sisätautilääkäri. Hän oli ehdokkaana myös neljä vuotta sitten, jolloin hän sai 0,3 % äänistä. Mm. tunnettu yhteiskuntakriitikko, poliittinen aktivisti ja kielitieteilijä Noam Chomsky on ainakin edellisissä vaaleissa ollut hänen tukijansa. Ja nytkin Steinin varapresidenttiehdokkaansa on ihmisoikeusaktivisti Ajamu Baraka.

Perustuslakipuolueen ehdokas on Darrell Castle Tennesseestä. Hän on ammatiltaan lakimies.  Hän on ollut aikaisemmin puolueen varapresidenttiehdokkaana. Oli mukana Vietnamin sodassa merijalkaväen palveluksessa.

Evan McMullin on sitoutumaton ehdokas ja tulee mormonien valta-alueelta Utahista. Hän on toiminut vuosina 1999-2011 CIA:ssa lähinnä agenttina. Se jälkeen hän on työskennellyt mm. pankkialalla ja vuodesta 2015 edustajainhuoneen republikaanisen ryhmän palveluksessa. McMullin on itsekin uskonnoltaan mormoni. Hän on toiminut mm. lähetyssaarnaajana Brasiliassa. Lokakuussa hän nousi joidenkin kannatusmittausten mukaan Utahissa suosituimmaksi ehdokkaaksi. Utah on ollut edellisissä 12 presidentinvaaleissa republikaanien vankkaa tukialuetta. Nyt McMullin saattaa rikkoa tuon kannatussuuntauksen. Jos niin tapahtuisi, se olisi ensimmäinen kerta 40 vuoteen, kun joku muu kuin kahden suurimman puolueen ehdokas voittaisi taakseen yksittäisen osavaltion valitsijamiehet.

Yhdysvaltain presidentinvaaleja odotellessa – tunteita, uhkia, näkymiä

Yhdysvaltain presidentinvaalit etenevät muttei jännityksen tiivistymisestä ainakaan vielä voi puhua. Hillary Clintonin valinta demokraattien ehdokkaaksi on käytännössä selviö mutta republikaanien tilanteessa on oma jännityksensä, vaikka tätä kirjoittaessani mm. MTV:n teksti-tv:n otsikosta juuri luinkin, että Donald Trumpin valinta on 95-prosenttisesti varma. Heinäkuussa Clevelandissa pidettävä puoluekokous kuitenkin ratkaisee lopulta kaiken. Siihen asti on jännitettävä, vaikka Trump onnistuisikin saamaan puolueen esivaaleissa vaadittavat 1237 kokousedustajaa. Puolueen johto vastustaa kiivaasti Trumpin valintaa eikä mustan hevosen vaihtoehto ole pois suljettu, koska toinenkaan pääehdokas Ted Cruz ei ole puoluejohdon suosikkeja.

Referoin jutussani aika laajasti Juha Ahviota. Hän esittää maaliskuussa pitämässään luennossa yhdeksi vaihtoehdoksi edustajainhuoneen puhemiestä Paul Ryania, mutta luin Reijo Lindroosin kirjoittamasta Ylen katsauksesta, että hän on 12. huhtikuuta ilmoittanut kieltäytyvänsä kyseisestä mahdollisuudesta.

Yleisradion uutisjutuissa Donald Trumpin valintaa pidetään melko varmana, mutta vaikka Trump voittikin itärannikon viisi esivaalia, epävarmuutta on silti ilmassa. Vastaehdokkaat Ted Cruz ja John Kasich ovat sopineet taktisesta yhteistyöstä Trumpia vastaan, mutta siitä ei liene apua (http://yle.fi/uutiset/ylen_kirjeenvaihtaja_trumpin_voitto_menee_aarimmaisen_tiukaksi/8839644). Taktikoinnista voi lukea tarkemmin täältä.

Mutta tilanne kehittyy: tuoreimman uutisen mukaan (päivitetty 28.04) Cruz ja Kasich eivät olisikaan liittoutuneet. Ainakin Cruz kieltää sen olemassaolon.

Kerron aluksi omista kosketuspinnoistani noihin vaaleihin. Tapasin maaliskuussa muutamia amerikkalaisia ystäviäni. Ehkä he ovat suomalaisittain käsitettynä vain tuttavia, mutta amerikkalaisittain ajatellen ”frendejä”.  Ei minulla mitään varsinaisia yhteyksiä Yhdysvaltoihin ole, mutta muutama läheinen tuttavuus on muotoutunut ollessani noin kymmenen vuotta sitten tiiviimmin Kiinassa.

Sen jälkeen selvittelen Juha Ahvion kantaa. Olen nimittäin kuunnellut hänen luentonsa (Kuva ja Sana -kustantamon verkkosivujen kautta: www.patmos.fi) aiheesta Mistä USA:n presidentinvaaleissa on nyt vuonna 2016 kysymys? Ystäväni olivat vuonna 2008 tiukasti Barack Obaman takana ja nyt he ovat käsittääkseni Hillary Clintonin kannattajia mutta ehdottomasti Donald Trumpia vastaan.  Ahvio puolestaan on tiukasti Donald Trumpin puolella.

…

En itse ole seurannut USA:n sisäpolitiikkaa juuri lainkaan. Presidentin vaalit ovat minua kiinnostaneet lähinnä vain maan ulkopoliittisten vaikuttimien ja vaikutusten kautta.  Kun tiesin tapaavani amerikkalaisia ystäviäni, osasin päätellä, että varmaankin puheenaiheeksi nousee Donald Trump. Ja tutustuin hänen kantoihinsa.  Ja Trump nousikin tapaamisessamme jo heti alkuun hyvin kärkevästi esille. Ei siinä omat huumorini eivätkä liennyttelyni auttaneet, kuumana käytiin. Se tuli heti selväksi, että presidentin vaalit ja nimenomaan Trump ovat yhdysvaltalaisten keskuudessa tämän hetken tärkein puheenaihe. Ystäväni kokevat Trumpin suureksi uhaksi maansa henkiselle ilmapiirille. En mene nyt yksityiskohtiin, välitän vain keskustelun tunnelmia.

Kun yritin todeta, että kyllähän Ronald Reaganiakin alkuun pelättiin, niin minut torjuttiin oitis. Reagan oli vain B-luokanfilmitähti, Trump on aivan toista kaliiberia. Heitä ei voi verrata. Nyt tarkemmin Trumpin elämään tutustuneena voin todeta, että näinhän asia on. Mikäli Trumpista tulee presidentti, ystäväni eivät usko, että hallintovirkamiehet pystyvät hänen tahtoaan ohjaamaan. Trump miehittää kyllä hallintonsa omilla joukoillaan, jotka ovat tiukasti presidenttinsä takana.

Mutta palaan vielä alkutilanteeseen. Ryhmässä oli neljän amerikkalaisen lisäksi yksi britti ja minä. Emme olleet tavanneet yli viiteen vuoteen, joten tapaaminen oli lämmin ja nostalgia oli pinnassa. Ensi halausten jälkeen päästiin kuitenkin varsin pian tuohon kuumaan aiheeseen. Se kävi nopeammin kuin odotin.

Ryhmän ainoa nainen, jota en ollut tavannut Obaman ensimmäisen valinnan jälkeen eli yli seitsemään vuoteen, aloitti keskustelun. Hän kääntyi minun puoleeni hyvin varovasti tiedustellen, olenko seurannut presidentin vaalien kampanjointia ja mitä mieltä olen Donald Trumpista. Kerroin seuranneeni etäältä asiaan tarkemmin syventymättä ja lisäsin, että osasin kyllä hieman valmistautua tapaamiseen arvaten, että vaaleista tulemme keskustelemaan. Kerroin ihmetelleeni joitakin Trumpin näkemyksissä - tai tarkemmin sanoen niiden uutisoinnissa - löytämiäni ristiriitaisuuksia, joita en kuitenkaan alkanut tarkemmin yksilöidä. Kommenttini oli kimmoke keskustelulle, joka purkautuikin kuin tulivuori. Tiesin, mitä oli tulossa, sillä olin osittain samojen henkilöiden kanssa aikoinaan keskustellut Obaman valinnasta. Se oli ollut heille tuolloin heille suuri ilon aihe. Nyt keskiössä oli Trump, jonka näkemykset he näkevät tuhoisina ja pelottavina. Liikuttiin tunnetasolla, järjellinen argumentointi tahtoi pääosin unohtua. Todettakoon, että myös parin amerikkalaisen edellisestä tapaamisesta oli vuosia, ja aihetta purkautumiselle oli myös heidän kesken.  

Juttelin eräässä vaiheessa ryhmän naisen kanssa kahden kesken ja hän kertoi omakohtaisia tuntoja asiaan liittyen. Hänellä on kaksi ottolasta, tyttö ja poika, jotka ovat jo aikuisia, vastikään valmistuneet korkeakoulusta ammattiinsa. Tytär tosin vielä viimeistelee opintojaan. Molemmat ottolapset ovat syntyjään ulkomaalaisia, tytär on Intiasta ja siis ihonväriltään tumma. Ystäväni kertoi, että tytär on kokenut maan nykyisen henkisen ilmapiirin hyvin raskaasti. Hän on käytännössä jo valmistunut itselleen läheiseksi tuntemalleen alalle ja suunnittelee elämänuraansa varsin synkissä tunnelmissa. Uhkien ja ulkomaalaisvastaisen asenteen leviämisen myötä hän jopa harkitsee muuttamista Intiaan, johon hänellä ei kuitenkaan ole mitään yhteyksiä ja mahdollisuudet päästä siellä elämän alkuun ovat heikot. Tapasimme uudestaan vielä muutaman päivän kuluttua. Hän on perusasenteeltaan hyvin iloinen ihminen, mutta nyt hän oli hieman huolestuneen oloinen ja kertoi, että tytär oli joutunut sairaalaan. Tämän huolet näkyvät siis jopa psykosomaattisena oireiluna.  

Ymmärrän siis asenteiden koventuneen ja ilmapiirin kiristyneen muuallakin kuin Donald Trumpin puheissa.  Ystävieni asenteita tulkitsin niin, että he pitävät Trumpin voittoa todennäköisempänä kuin esimerkiksi minä. Tai ehkä kyse on pintaan nousseesta pelosta.

... 

Siirryn ystävieni tapaamisesta Juha Ahvion luentoon. Pohjustukseksi kerron oman kantani Donald Trumpiin, joka on vielä muotoutumassa, mutta viime päivien aikana se on kehittynyt yhä ristiriitaisemmaksi. En pidä hänen ulkopoliittisesta uhostaan, itse asiassa se on alkanut minua yhä enemmän inhottaa. Sama koskee muutakin militarismia. Sen sijaan suhtaudun positiivisesti siihen kritiikkiin, joka kohdistuu arvoliberaalia globalistista ”bilderbergiläistä” valtavirtaa ja valtiokeskistä pakkointegraatiota kohtaan.  Se tuulettaa terveesti ilmapiiriä. Esimerkiksi laittoman maahanmuuton suhteen hän on nostanut rohkeasti kissan pöydälle. Kantaani on osaltaan vaikuttanut sekin, että valtamedia on väliin peitellysti ja väliin avoimesti pyrkinyt Trumpia demonisoimaan.   

Venäjän suhteen Trumpin puheet ovat minulle myrkkyä. Hänen presidentin kautenaan suhteet voisivat kärjistyä. Vastikään lukemassani haastattelussa Obama on todennut, että Venäjän intresseissä on vahva integroitunut Eurooppa. Siinä olen samaa mieltä. Venäjä - ja nimenomaan sen asukkaat - on loppujen lopuksi hyvin eurooppamyönteinen maa ja kansa. Se ei hyväksi kaikkia EU:n propagoimia kannanottoja mutta haluaisi kuitenkin integroitua mieluummin Eurooppaan päin kuin Aasiaan. Jotain rakentavaa siinä jutussa on, vaikka Obaman aikana suhteet ovatkin kovasti kärsineet. Mitä lienee odotettavissa Trumpin mahdollisen presidenttikauden aikana?

…

Ahvio

Juha Ahvio on Patmos-lähetyssäätiön (https://fi.wikipedia.org/wiki/Patmos_L%C3%A4hetyss%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6) tutkimusjohtaja. Patmos on avustus- ja lähetystyötä tekevä kristillinen järjestö. Sillä on kansainväistä toimintaa ja Suomessa sen tärkeänä osana on Kuva ja Sana –kustantamon kautta leviävä julkaisutoiminta.

Ahvio pyrkii luennossaan vastaamaan kysymykseen, miksi Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentin vaalit ovat tärkeät.  Oikeastaan käy heti ilmi, että hän edustaa ensi sijassa omaa kristillistä taustayhteisöään. Se paljastuu oikeastaan kuin varkain ennen kuin hän on edes päässyt pääkohtiin. Kansainvälisen lähetystyön suurimpia rahoittajia ovat amerikkalaiset kristityt. Ilman heitä oltaisiin ongelmissa. Obaman kaudella valtion velka on noussut ja julkisen sektorin menot kasvaneet. Tämä suunta uhkaa vain kiihtyä.  Edessä on vero- ja talouspoliittisia ratkaisuja, jotka voivat supistaa rajusti kristittyjen tuloja ja varallisuutta.  Tällöin lähetystyön tukijoiden rahavirrat kansainvälisiin hengellisiin hankkeisiin saattavat tyrehtyä tai ainakin vähetä. Sillä olisi Ahvion mukaan kohtalokkaita seurauksia kristilliseen lähetystyöhön ympäri maailmaa. Nähtävästi vaikutusta olisi myös Patmoksen toimintaan, mutta sitä Ahvio ei mainitse. Joka tapauksessa on täysin ymmärrettävää, että Ahvio on huolissaan paitsi oman työsarkansa toimintaedellytyksien vuoksi myös ennen kaikkea siksi, että hän on tunnustuksellinen kristitty.

Siirryn pääseikkoihin. Selkeyden vuoksi olen ne numeroinut. Yllä olevaankin asiaan tulee vielä palattua.

1)      Seuraava presidentti nimittää todennäköisesti neljä korkeimman oikeuden tuomaria.

Presidentin valtaoikeuksiin kuuluu korkeimman oikeuden tuomarien nimittäminen. Kongressin on kai vahvistettava valinta, mutta yhtä kaikki presidentillä on asiassa hyvin merkittävä poliittinen valta.   Seuraavan presidentin aikana tulee luultavasti neljä korkeimman oikeuden presidentin paikkaa avoimeksi.

Korkeimman oikeuden tuomarin virka on elinikäinen. Yksi heistä eli Antonin Scalia kuoli vastikään. Kolme muuta ovat nyt yli 78-vuotiaita (78, 80 ja 83 vuotta) ja inhimillisesti ajateltuna heidän kautensa loppuu seuraavan presidentin aikana ainakin silloin, jos hän on toimessaan kaksi kautta.  Nimitysten myötä korkeimman oikeuden linja voi kääntyä Ahvion mielestä väärään suuntaan, esimerkiksi avioliittokysymyksessä.

Hillary Clintonin taustavoimat ovat nostaneet esille seuraavia kysymyksiä, joita on lainsäädäntöteitse uudistettava: homojen ja naisten oikeudet, koulutuspoliittinen uudistus, ilmastonmuutos, terveydenhuoltoreformin eteenpäinvieminen, maahanmuuttoreformi (tarkoittaa rajojen avaamista maahanmuuttajille). Clinton ajaa niissä liberaalia linjaa, minkä konservatiivit näkevät uhkana.   Koulutuspoliittista uudistusta Ahvio nimittää ”sosialisoinniksi”.  Sillä hän tarkoittaa, että liittovaltio alkaa yhä enemmän määrätä koulun sisäisiä asioita kotien vaikutusvallan kustannuksella. Tällaisin asioihin kuuluu mm. kristillisyyden eliminointi koulun opetusohjelmassa ja muussakin toiminnassa. 

Nämä Clintonin ajamat asiat ovat lainsäädännöllisiä kysymyksiä ja siten ainakin välillisesti sidoksissa tuomarivalintoihin.

2)      Maahanmuuttokysymys ja rajojen turvallisuus vaativat nopeita ratkaisuja

Donald Trumpin mielestä maahanmuutto ja rajojen turvallisuus ovat hyvin oleellisia kysymyksiä, johon hänellä on jyrkkä kanta. Hän katsoo, että Meksikon vastaiselle rajalle on rakennettava muuri. Se on ainoa keino, jonka avulla maa voidaan suojata laittomilta maahanmuuttajilta. Ahvio katsoo, että Clintonin ja demokraattien tavoitteena ovat entistä avoimemmat rajat, minkä Trump näkee aiheuttavan maassa lisää ongelmia.

Trumpin kannattajat katsovat, että Meksikon rajan kautta maahan vyöryy raakaa rikollisuutta, mikä on turvallisuusuhka. Laittomia maahanmuuttajia arvellaan olevat 30 miljoonaa, vaikka virallinen luku on lähes kolmannes siitä.  Paitsi että heidän myötä rikollisuus ja turvattomuus kasvavat, he myös vievät työpaikkoja maan omilta kansalaisilta ja polkevat palkkoja. Tämän vuoksi monet työläiset ovat menneet Donald Trumpin taakse.

Vertailun vuoksi voi tutustua myös Helsingin Sanomien Meksikon ja USA:n raja-ongelmaa käsittelevään kirjoitukseen, joka on peräisin maaliskuun lopulta. Myös MTV on käsitellyt aihetta tämän vuoden tammikuussa.

Clintonin kannattajat taas puolustavat maahanmuuttajia todeten, että laittomille pitäisi myöntää samat oikeudet kuin muillekin. On vaadittu, että laittomat maahanmuuttajat pitäisi armahtaa, mitä Trump luonnollisesti jyrkästi vastustaa. Toisaalta republikaanien puolellakin on ilmestynyt niitä, jotka kannattavat armahdusta ja vapaampaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Ahvion kanta on Trumpia myötäilevä ja siis selkeän jyrkkä. Hänen mielestään Obama on ollut rakentamassa lähtökohtia samanlaiselle muslimi-invaasiolle, mikä on koetellut myös Eurooppaa. Se ei ole vielä kasvanut samoihin mittoihin, mutta linja on sama: muslimit ensin ja kristittyjä mahdollisimman vähän.

3)      Vaalit ovat tärkeät uskonnonvapauden kannalta

Ahvion mielestä ollaan vedenjakajalla.  Uskonnonvapauslainsäädäntöön ei saa enää tulla kiristyksiä. Uhkia on ilmassa ja siksi perinteisen kristillisyyden asemaa on puolustettava.  Jos kristillisyys joutuu lainsäädännössä maalitauluksi, se vaikuttaa Ahvion mukaan kielteisesti kansainväliseen lähetystyöhön, mikä yllä tulikin jo mainittua.

Ahvio tuo joitakin esimerkkejä näkyvissä olevissa huonoista merkeistä.  Hallintoviranomaiset ovat jo nyt vaatineet pastoreiden saarnoja tarkastettavaksi, mikä Ahviolle tuo mieleen Neuvostoliiton. Pastoreita on uhattu vankilalla, jos he eivät suostu vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa, koska he ovat työpaikalla ilmaisseet oman uskonnollisen vakaumuksensa. Useissa oikeustapauksissa on päästy vielä kristittyjen kannalta myönteisiin lopputuloksiin, mutta tilanne voi kehittyä huonompaan suuntaan.

Eräitä liikkeenharjoittajia on määrätty maksamaan sakkoja siitä, että he ovat vedonneet uskonnonvapauteensa, kun he eivät ole suostuneet toimimaan häiden valmisteluissa homoparien toiveiden mukaisesti. Summat voivat nousta hyvin suuriksi ja perusteena on vain se, että ”on aiheutettu mielipahaa”.

Koululaitoksessa halutaan kristillisen vakaumuksen näkyvä esiintuominen estää.  Ahvion mukaan mm. raamattupiirit on kielletty, ja virallisissa yhteyksissä (kuten valmistujaispuheessa) on alettu suitsia uskonnollisten kielen käyttöä. Ruokarukoukset on kielletty. Sotaveteraanien muistomerkkejä on vaadittu uudistettavaksi, koska niissä on uskonnollisia lauseita tai suoria lainauksia Raamatusta.

Lisäksi abortin laillisuus on aiheuttanut ongelmia. Yritys on mm. pakotettu tarjoamaan abortin aiheuttavia lääkkeitä työntekijöilleen ilmaiseksi, koska ne kuuluvat julkisen terveydenhuollon piiriin.

4)      Suunnitelmissa olevat kauppasopimukset uhkaavat mm. johtaa työttömyyteen

Näillä kansainvälisillä kauppasopimuksilla tarkoitetaan  meillekin ajankohtaista TTIP-sopimusta (Transatlantic Trade and Investment Partnership ) eli Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuutta sekä Tyynen meren maiden keskinäistä kauppasopimusta Trans-Pacific Partnership (TPP; https://fi.wikipedia.org/wiki/Trans-Pacific_Partnership).

Ahvion mielestä USA ja varsinkin tavallinen amerikkalainen on näissä sopimuksissa häviäjä. Niiden myötä USA:n suvereniteetti kärsisi.

Ahvion mukaan kyse ei ole mistään normaalista vapaakaupasta. Integraatio saa laajempia mittoja. Tätä kertoo jo sekin, että EU:n ja USA:n neuvottelut ovat salaisia.  Sopimusten myötä USA ja Euroopan unioni integroitaisiin yhdeksi talousalueeksi. TPP-sopimus  puolestaan sitoisi USA:n Tyynen meren alueeseen.  Sopimuspapereita olisi satoja sivuja, joiden kautta säädeltäisiin hyvin monenlaisia asioita. ”Vapaus” olisi vain sopimusten nimissä.  Sen Ahvio vielä toteaa, että näiden sopimusten myötä kansainvälisillä elimillä tulee olemaan vaikutusmahdollisuus Yhdysvaltain sisäiseen kauppapolitiikkaan.  Ahvio kiteyttää:

Todellisuudessa nämä ovat poliittisglobalistisia sopimuksia, joissa USA ja EU sekä USA ja Kiina pyritään integroimaan ja alistamaan keskitetyn, rajattoman, ylikansallisen sääntelyn ja kontrollin alaisuuteen.

Integraation kyllä ymmärrän, mutta Ahvio pitää paljon ääntä Kiinasta. Kuitenkaan käsittääkseni Kiina ei ole edes mukana tuossa TPP-sopimuksessa. En tunne kuitenkaan asiaa tarkemmin.

Ahvio näkee tämänkaltaisessa integraatiossa vaaran. Amerikkalaisten työläisten työpaikat ovat jo nyt alkaneet mennä laittomille maahanmuuttajille. Sopimusten myötä USA:n oma tuotantoelämä ja amerikkalainen työvoima kärsisi lisää. Työt vähenisivät.

…

Donald Trump nuorena miehenä vuonna 1964 New Yorkin sotilasakatemian (Military Academy) vuosikirjassa

Trump-ilmiö

Luentonsa loppuosassa Ahvio paneutuu tarkemmin Donald Trumpiin ja tarkastelee hänen suosionsa syitä. Hän näkee Trumpissa ensi sijassa amerikkalaisen patriootin, joka on liikkeellä isänmaallisin motiivein. Hänellä on pitkä ura takanaan. Hän ei ole mikään vaalien edellä noussut tähdenlento, ei mikään Reaganin kaltainen B-luokan filmitähti. Hän on kypsytellyt ajatuksiaan jo pitkään, toki myös pyrkinyt aikaisemmin presidentiksi. Ahvio suosittelee vuonna 2011 julkaistua Trumpin kirjaa Time to Get Tough.

Hän eroaa muista presidenttiehdokkaista siten, että hän toimii itsenäisesti ja myös rahoittaa kampanjansa itse. Hän ei toistele lobbareiden toiveita, sillä hän on muista taloudellisesti riippumaton. Hän on hankkinut valtavan omaisuutensa liiketoimiensa kautta. Kansainväliset lobbaripiirit ja muu valtaeliitti eivät pysty häneen vaikuttamaan. Siksi hän Ahvion mukaan herättää pelkoa. Hän on yksinajattelija, siinä kun muut ehdokkaat ovat rahoittajiensa ohjauksessa. Esimerkiksi Ted Cruz on joutunut taustavaikuttajiensa painostuksesta tarkastamaan kantojaan.

Patrioottina hän on lähtenyt puolustamaan tavallista ruohonjuuritason amerikkalaista.  Hän vastustaa laitonta maahanmuuttoa, koska näkee sen uhaksi myös tavallisen duunarin kannalta. Siksi juuri etelävaltioiden työläiset tukevat häntä.

Hän haluaa puolustaa työpaikkojen säilymistä amerikkalaisilla. Hän korostaa, että kunkin pitää saada menestyä työllään. Työstä ja työnteosta on tehtävä tuottavaa. Ihmisille on rakennettava toimiva turvaverkko, johon kuuluu myös eläketurva. Laittomia maahanmuuttajia ei hänen mielestään saa päästää työmarkkinoille.

Hän haluaa katkaista USA:n valtavan velan kasvun. Trumpin mukaan USA on hukkumassa valtavan velkaansa. Se lähentelee 20:ta triljoonaa dollaria, josta puolet on muodostunut pelkästään Obaman vuosien aikana.

Kauppasopimukset on Trumpin mielestä neuvoteltava uudestaan aidon vapaakaupan hengessä. Trump on haastanut näkemyksillään avointen rajojen maahanmuuttoideologian ja monikulttuuri-ideologian, jotka ovat noihin kauppasopimuksiin sidoksissa.

Trump korostaa armeijan ja veteraanien merkitystä. Armeijasta puhuttaessa tulee uhka asevarustelun lisäämisestä. Trumpin mukaan maa pärjää, jos sillä on vahva puolustus. Kansainvälisessä mitassa uhoon on vastattava uholla.  Rauha säilyy, jos on reservissä ”riittävästi rautaa”, mitä vastapuolikin joutuu kunnioittamaan. Tätä pelotetta on käytettävä mm. Venäjää kohtaan. Ollaan siis asevarustelukierteessä. Trumpin mukaan Kiina, Iran ja islamistit on haastettava. Hän vastustaa turhaa poliittista korrektiutta, mikä varmasti näkyisi asenteiden lujentumisena kansainvälisessä politiikassa. Toisaalta hän on korostanut läheisten suhteiden ylläpitoa Israeliin, mihin Ahvio on erityisen tyytyväinen.

Samantapainen luja asenne näkyy myös maan sisäpolitiikassa. Trump puolustaa aseiden myynnin vapauksia ja näin ollen vastustaa rajoituksia. Aseenkanto-oikeus tulee säilyttää.

Talous tarvitsee luonnollisesti energiaa. Trump puolustaa fossiilisia polttoaineita. OPECin ”diktatorinen asema” täytyy murtaa. Öljyä tarvitaan ja sitä voidaan tarvittaessa porata lisää. Trump on tähän liittyen ilmastonmuutosideologian vastustaja (Ahvion sanoin ”ilmastososialismin”).

Trump on populisti, joka ohjelmajulistuksissaan vetoaa kansaan. Elitistit ovat nousseet häntä vastaan. Republikaanien sisälläkin häntä yritetään kampittaa. Siksi onkin odotettava puoluekokousta, jotta hänen valintansa varmistuisi. Vahvat arvoliberaalit miljardöörit ovat lähteneet muuttamaan republikaanien puolueohjelmaa. Vuoden 2012 puolueohjelmassa avioliitosta oli perinteinen käsitys, nyt se halutaan muuttaa samanlaiseksi kuin demokraateilla. Sama koskee myös avointen rajojen politiikkaa. Puolueen konservatiivinen siipi luonnollisesti vastustaa tämänkaltaisia muutoksia mutta heidät halutaan ajaa nurkkaan.

Pentagon

 ...

Loppupohdiskelua

Laitanpa loppuun hieman hataraa spekulointiani. Näitä lukiessa ja kirjoittaessa rupeaa nimittäin miettimään, millainen yhteiskuntajärjestelmä maailmalla on muotoutumassa. En rajoitu nyt pelkästään Amerikkaan.

Enkä tässä halua asettua kummallekaan puolelle, sillä Trumpin maailmankuvassa poliisille ja asevoimille tulee yhä merkittävämpi rooli. On suuri joukko ihmisiä, jotka kokevat Trumpin ajatusten ja vaaliohjelman myötä turvattomuuden tunnetta.  Mitään liennytystä hänen kaltaisensa ei saa aikaan. Valitaan presidentiksi kuka hyvänsä, hyvää ei ole odotettavissa. Voi vain toivoa, että rauha säilyisi.

Yhtäältä näiden kansainvälisten sopimusten myötä luodaan mahdollisuuksia vapaammalle, rajat ylittävälle liiketoiminnalle. Toisaalta valtio näyttää saavan yhä vahvemman aseman, kun tarvitaan yhä vahvempaa sääntelyä ja sosiaalimenot nousevat. Valtion hallinnon ja oikeuslaitoksen pitää puuttua yhä tiukemmin ihmisten ajatteluun ja vakaumuksiin. Aletaan olla yhä enemmän valtion ohjauksessa.

Kun valtion velka vain kasvaa. Sen hoitamiseksi luodaan lisää virtuaalirahaa ja kasvavilla veroilla otetaan tiukempi ote ihmisten varallisuudesta. Nuo esiin nousseet ”veroparatiisit” ja niistä tehdyt paljastukset ovat myös merkkinä tästä. Jotkut voimat sitäkin toimintaa ohjaavat mieleisekseen, eikä kyse ole mistään spontaaneista luonnonvoimista.

Ahvio selvittää myös suurpääoman luonnetta. Hänen mukaansa siinä ei ole mitään patrioottista. Liikemiehet toimivat globalistisesti. Tavoitteena on päästä monopoliasemaan ja saada liiketoimi kukoistamaan. Paras vaihtoehto olisi sellainen, että päästäisiin hyötymään valtiovallan tuesta, jolloin poliittisin toimin järjestetään businekselle erityisasema. Silloin pääsisi yksin hyötymään kaikesta. Ahvio kuitenkin lisää, että se ei ole markkinataloutta vaan globalistista vallan keskittämistä.

Tästä nousee esille kalseita tulevaisuuden näkymiä.  Ahvio katsoo Obaman ja demokraattien rakentavan yhteiskuntajärjestelmäänsä vahvan valtionhallinnon varaan. Lisääntyvän valtion sääntelyn ja byrokratian kasvun varaan rakentuva yhteiskuntajärjestelmä on eräänlaista sosialismia tai sosialidemokratiaa. Vasemmisto ja ammattiliitot sanovat vahvaa valtiota ja sääntelyä vaatiessaan puolustavansa sillä tavalla pientä ihmistä ja vastustavansa suuren rahan ja suuryritysten valtaa. Sellainen ajattelu suosii kuitenkin isoja yksiköitä ja keskittymistä. Pienet ja keskisuuren yritykset saattavat jäädä isompien jalkoihin. Siis perinteinen sosialidemokratia pelaa ison monopolikapitalismin pussiin. Sille järjestetään erityisetuja. Sellaiseen ajatteluun sopii liittovaltio, globalismi ja avoimet rajat. Valtakoneisto pystyy säätelemään talouden toimintaa mieleisekseen.  

Trump on lähtenyt puolustamaan isänmaallisuutta ja USA:n suvereniteettia. Kannattajansa hän on löytänyt työväestöstä, joka on havainnut asemansa uhatuksi. Amerikkalaiset ammattiliitot eivät heitä puolusta. Trumpia vastaan on kuitenkin noussut laaja kampanja. Sen takana ovat integraatiota ajavat voimat. ”Iso business” kannattaessaan laajaa maahanmuuttoa ei ajattele siinä omien kansalaistensa etua, tavoitteet ovat itsekkäät. Maahanmuuttajien kautta työvoiman tarjonta lisääntyy, saadaan lisää halpaa työvoimaa uusiin hankkeisiin.  Demokraatit uskovat saavansa avoimen maahanmuuton myötä paljon uusia kannattajia ja äänestäjiä, mikä varmistaa heidän valta-asemansa. Republikaanit ja sen taustalla oleva liike-elämän eliitti ovat päätyneet myötäilemään demokraatteja juuri työn halvan työvoiman ja kasvunäkymien toivossa.

Synkät ovat näkymät: mielivaltaa ja totalitarismia. Uhkia on ilmassa, olkoonpa seuraava presidentti kuka tahansa. Mielelläni haluaisin ottaa ne haasteina. Ei sitäkään saa unohtaa, että USA on maailman tieteen eturintamassa. Sen saavutukset maailmamme hyvinvointiin ovat kiistattomat. Ei tällaisen yhteiskunnan helpolla usko polvistuvan uhkakuviensa edessä.