sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

PIETARIN MATKALTA: apteekin kautta oopperaelämykseen


Tapanani on käydä silloin tällöin Pietarissa. Niin tein viime viikollakin. Olen yksikseni matkalla ja hyvä niin, sillä olisin varmaan aika tylsää seuraa. Käyn valintani mukaan jossakin teatteriesityksessä tai klassisen musiikin konsertissa ja kiertelen minulle ennestään tuttuja kirjakauppoja, josko niistä löytyisi jotain uutta tai muuten kiinnostavaa. Saatan ostella cd-levyjä tai elokuvia. Myös erilaiset museot kuuluvat ohjelmaani.  Esimerkiksi nyt kävin runoilija Aleksandr Blokin kotimuseossa. En ole mikään kulinaristi, en hakeudu herkkuruokien äärelle. Valitsen ruokapaikkani käytännöllisyyden mukaan. Ne ovat tavallisia ruokaloita (столовая), joissa annoksen saa nopeasti eteensä. Siellä syön ruokani enempiä hienostelematta tavallisia venäläisiä ruokia, joko kanaa tai jauhelihaa. Käyn usein ajan säästämiseksi pikaruokapaikoissa.  Yksi sellainen on McDonalds, johon en Suomessa menisi kuin pakosta.  Pidän erityisesti KFC-ketjun (Kentucky Fried Chicken) kanahampurilaisista ja kanankoivista. Kuulun herkkävatsaisten joukkoon ja valitsen sen vuoksi tuttua ja turvalliseksi kokemaani ruokaa.  Alkoholin käyttöä pyrin välttämään. Näin ollen yökerhojen konsertit ja erinäiset klubi-illat jätän useimmiten väliin.
 
Mariinski-teatterin uuden näyttämön aula
Nyt matkani kohokohtana oli  ooppera: Mariinski-teatterin uudellä näyttämöllä (Mariinsky-2) esitettävä Richard Straussin Salome. Se on vajaat kaksi tuntia kestävä yksinäytöksinen, Oscar Wilden näytelmään perustuva ooppera, jonka ensimmäinen esitys oli helmikuun 9. päivänä. Tämä helmikuun viimeisen päivän esitys oli järjestyksessään kolmas ja sekin lasketaan virallisesti ensi-illaksi. 

En aio nyt kuitenkaan käsitellä tuota oopperaa muutamaa kommenttia enempää. Totean, että se oli kaikin puolin upea. Maestro Valeri Gergijev oli ladannut orkesterin täyteen energiaa ja sitähän nimenomaan tuossa oopperassa tarvitaan. Lisäksi Elena Stihina oli Salomen roolissa niin aito ja koskettava, että vieläkin päässäni soi hänen esittämänsä oopperan päätösaaria.  Se on traaginen riisuen lohduttomuudessaan ihmisen täysin paljaaksi. Huomionarvoista on myös oopperan yhtenä huipennuksena pidetyn Seitsemän hunnun tanssin toteutus.  Esityksessä ei varsinaisesti tanssita. Orkesteri näyttää siinä voimansa. Toki näyttämöllä on nähtävissä sensuellia videokuvaa, mutta mitään nyttemmin naurettavan kömpelöiltä tuntuvia oopperalaulajan tanssipyrähdysyritelmiä ei näyttämöllä tapahdu. Tästä esimerkkinä on Karita Mattilan New Yorkin Metropolitanissa vuonna 2008 esittämä tanssi, joka luonnollisesti nousi Suomessa iltapäivälehtien uutisotsikoihin.  Eikä näyttämöllä nähty myöskään Jokanaanin (Johannes Kastajan) päätä. Esityksessä keskityttiin muuhun sisältöön eikä pyritty varta vasten luomaan raflaavia kauhuefektejä. Ilman niitäkin esitys oli traaginen kuvaus yhden nuoren naisen maailman romahtamisesta. Oopperan tekijöillä oli pätevät perustelut ratkaisuihinsa. Ooppera ansaitsisi erillisen seikkaperäisen pohdintansa ja ehkä palaankin siihen myöhemmin.

Menen nyt arkisempaan asiaan, josta vihjaan jo juttuni otsikossa. Sitä voisi kai leikillisesti kutsua tuon oopperaesityksen esinäytökseksi tai prologiksi. Sillä ei sinänsä ole mitään yhteyttä oopperan sisältöön, mutta sen takia koko esitys oli vähällä jäädä näkemättä ja samalla koko matka olisi mennyt myttyyn.  Olin ostanut lipun jo kuukautta aikaisemmin ja siitä lähtien elänyt uteliaassa odotuksessa. Ja kaiken lisäksi lippu oli suhteellisen kallis, oikein hyvällä paikalla. Pettymys olisi ollut suuri.
Sattui nimittäin niin, että sairastuin samana päivänä äkillisesti, mutta koin onneksi myös äkkiparantumisen.

Kerroin yllä ruokailutottumuksistani, koska sairastumiseni palautuu ruokaan ja ruokailuun. Sain nimittäin päivällä polttavan vatsakivun. Olin kirjakauppoja ja levykauppoja kiertelemässä, kun olo alkoi ensin tuntua raskaalta. Niveleni eivät tahtoneet totella askellustani, varsinkin portaissa oli vaikeaa.  Suunnitelmissani oli lounas, mutta päätin palata hotelliin. Siellä kipu vain yltyi ja olo tuli tuskaiseksi. En kyennyt lepäämään enkä olemaan aloillani. Yritin juoda tuskaani vettä, mutta ei siitä tuntunut olevan apua.   Polte vatsassani vain paheni. Olin ymmällä, sillä en ollut aikaisemmin vastaavaa kokenut. Epäilin jopa umpisuolta, mutta sen tajusin, että se ei voinut olla kyseessä. Kipu oli kuitenkin saanut alkunsa muulla tavalla.

Vääntelehdin sängystä ylös ja poikkesin läheisessä kaupassa ostamassa fantaa. Uskottelin, että hiilihaposta voisi olla apua. Kauppa sijaitsi talon kivijalassa ja noustessani portaita joku nainen alkoi kysellä minulta jotakin katua. En ehtinyt vastata, kun nainen kasvoni nähdessään pyysi pelästyneenä anteeksi ja häipyi muualle. Kipu oli tehnyt vaikutuksensa jo ulkoiseen olemukseeni. Tuskanhikeä pukkasi ihon pintaan.

Yritin miettiä syytä. Aamulla olin käynyt hotellin aamiaisella ja syönyt siellä hieman tavanomaista tuhdimmin. Suomessa vietettiin laskiaistiistaita ja olin sen kunniaksi ottanut mm. blinejä, joka ei minun vatsalleni sovi. Siinä saattoi olla syy, mutta toisaalta jo ennen aamiaista olin tuntenut vointini jotenkin oudoksi.

Lääkäriin en voinut vieraalla maalla mennä ja siitä seuraava ratkaisu – apteekki. Kysyin hotellin vastaanotosta ja lähin apteekki löytyi aivan läheltä.

Apteekissa ei ollut muita asiakkaita. Nurkassa nuori nainen järjesteli hyllyjä, taustalla kassan ääressä oleskeli mieshenkilö. Luulin naista opiskelijaharjoittelijaksi mutta hän oli kuitenkin farmaseutti.
Nainen näytti Barbie-nukelta. Hän oli täydellinen blondi, joskin vitivalkoiset hiukset saattoivat olla värjätyt. Kasvot olivat kalvakat, pitkiin silmäripsiin oli käytetty runsaasti mustaa väriä. Hän tuntui huolehtivan ulkonäöstään. Nuoresta iästä huolimatta osoittautui pian, että hän kyllä osasi asiansa. Hän kääntyi puoleeni kysyen, miten voi auttaa.

Hänen kanssaan sitten juttelimme hetken vatsakivuista, ripulista, ummetuksesta, närästyksestä, oksentamisesta sekä muustakin vatsan ja suoliston toimintaan liittyvistä asioista. Aluksi hän neuvoi tai oikeastaan lähes vaati, että minun on mentävä kiireesti lääkäriin. Sitten hän tarjosi minulle kahta lääkettä, joiden hän uskoi auttavan. Erityisesti hän suositteli paikallisesti katsoen melko kalliita tabletteja, joiden piti auttaa vatsanväänteisiin ja siihen polttavaan kipuun. Sen tueksi hän ehdotti geeliä, joka oli pitkulaisessa annospussissa. Neito totesi, että yhdessä otettuna niiden pitäisi auttaa, mutta samalla hän korostamalla korosti, että lääkäriin olisi mentävä. Kyselin vielä pikaisesta vaikutuksesta, mutta siihen hän ei antanut takuuta.

Lääkkeet maksoivat reilut 900 ruplaa eli noin 15 euroa. Tableteille tuli hintaa lähes 12 euroa. Halvempiakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, mutta koska farmaseutti piti niitä parhaina, niin sen kyselemättä enempää korvaavista vaihtoehdoista.

Päästyäni hotellihuoneeseen otin tabletin, join päälle lasin vettä ja sen päälle imin annospussista geelin. Menin sitten levolle ja ihme kyllä nukahdin melkein heti. Älysin laittaa herätyksen puoli kuudeksi, sillä illan oopperaesitys oli päällimmäisenä mielessä.

Heräsin puhelimeni piipaukseen. Olin nukkunut hyvin ja tunsin, että ihme oli tapahtunut. Polte vatsassa oli pois. Kipua ja heikkoutta oli, muttei siinä määrin, että se olisi oloani häirinnyt. Kävin suihkussa ja sain niljakkaan ihoni raikastumaan.  Lähdin matkaan lähimmälle metroasemalla päämääränä Mariinski-teatteri.

Ehdin paikalle ajoissa. Paikkani oli ensimmäisessä rivissä. Pystyin siitä seuraamaan hienosti myös orkesteria. Ainoa haittapuoli oli tekstitys. Se oli näyttämön yläpuolella. Ensimmäisestä rivistä sitä oli lähes mahdoton seurata. Se ei kuitenkaan paljoakaan haitannut, sillä oopperan sisältö oli ennestään tuttu. Olin joskus aikoinani nähnyt Salomen Helsingin oopperatalossa.  

Kun totesin yllä, että apteekissa käynti oli kuin oopperan esinäytös, niin ajatukseen löytyi vielä yksi peruste. Apteekkari oli täysvalkoisessa, hiukset olivat valkoiset ja kai kasvojakin hän oli valkaissut. Myös tämän esityksen henkilöt olivat pukeutuneet vitivalkoisiin (täysmustaan pukeutunutta Jokanaania lukuun ottamatta). Puoliksi leikillään totean, että päähenkilö Salomessa oli joitain ulkonäöllisiä yhtymäkohtia minua auttaneeseen apteekkariin.
Esityksen tähdet ottamassa vastaan suosionosoituksia. Keskellä kapellimestrin vieressä Salome (E.Stihina)

Esitys päättyi. Suosionosoitukset olivat valtavat. Taputin kämmeneni kipeiksi. Kestin tuon kaksituntisen suhteellisen hienosti. Toki minua alkoi välillä heikottaa, sillä edellisestä ateriasta (hotellin aamiaisesta) oli kulunut aikaa jo yli kellonympärys. Niinpä juhlistin iltani hotellini vieressä sijaitsevassa KFC:ssä syömällä kanankoipia ja juomalla ja kupin mustaa kahvia. Oloni vahvistui upealla tavalla. Ja loppuilta sujui hienosti hotellihuoneessa, sillä Venäjän TV:n kulttuurikanavalta tuli kiintoisa dokumentti semiootikko Juri Lotmanista.  

Tietoa oopperasta löytyy englanniksi Mariinski-teatterin sivuilta täältä.

Kerron seuraavaksi tarkemmin lääkkeistä.
 
Lääkkeeni

Tablettipakkauksessa oli nimi Neobutin (Необутин). Sen kerrotaan olevan spasmolyyttinen aine. Netissä spasmolyyttien todetaan olevan sileiden lihasten kouristuksia laukaiseva lääke, joka vähentää suolistoperäistä kipua.  Ne rentouttavat suoliston seinämää ja vähentävät suoliston supistelusta johtuvia kipua. Spasmolyytit laittavat vatsalaukun ja suoliston toimimaan. Ne vaikuttavat myönteisesti suoliston seinämän peristaltiikkaan eli rytmiseen aaltomaiseen supistusliikkeeseen ja edesauttavat näin ruoan etenemistä.

Lääkettä valmistetaan Venäjällä. Sen kansainvälinen nimitys on Trimebutine (https://en.wikipedia.org/wiki/Trimebutine) eli suomeksi trimebutiini.  Googlaamalla selvisi, että lääkettä käytetään ympäri maailman, muttei kuitenkaan kaikkialla. Sen käyttöön näyttää liittyvän haittavaikutuksia ja riskejä, minkä vuoksi sen käyttöä on myös rajoitettu.

Minun lääkepakkaukseni käyttöohjeissa kehotettiin ottamaan kolme tablettia päivässä. Lisäksi oheen oli liitetty pitkä lista lääkkeen mahdollisista haitoista. Käytäntö on siis samanlainen kuin Suomessa.
Toinen lääke oli geeli nimeltään Fosfaljugel (фосфалюгель), kansainvälisesti kirjoitettuna Phosphalugel.  Sen valmistusmaa on Ranska. Pakkauksen kannessa sen kerrotaan auttavan närästykseen, happamiin röyhtäyksiin, vatsakipuun ja ripuliin. Sen tärkeimpänä ainesosana on alumiinifosfaatti. Se lasketaan kuuluvaksi antasideihin, josta voi lukea täältä. Löysin myös tällaisen lääkkeestä kertovan sivun.

Suomeen palattuani menin paikalliseen apteekkiin ja kysyin farmaseutilta Trimebutiinista. Hän kertoi, että Suomessa lääkealalla on kansainvälisesti katsoen tiukka sääntely eikä Trimebutiinia tai Neobutinin suoranaista vastinetta ole vapaassa myynnissä.  Hän kuitenkin lisäsi, että on olemassa lääke, jolla on samanlainen vaikutusalue, mutta sitä saa vain reseptillä lääkärin määräyksestä. Unohdan nimet helposti enkä sattunut kirjoittamaan farmaseutin mainitsemaa lääkettä muistiin, mutta tutkittuani eri vatsalääkkeitä voin melkoisen varmasti todeta hänen puhuneen lääkkeestä nimeltä Litalgin. Siitä löytyy tietoa täältä

Itse asiassa muutama vuosi sitten lääkärini määräsi minulle Litalginia. Tilanne oli silloin erilainen kuin nyt, mutta lääke teki siinä tilanteessa tehtävänsä.

Todettakoon, että myös tuossa venäläisessä pakkauksessa ohjeistetaan, että lääkettä pitää ottaa vain lääkärin määräyksestä. Käytäntö kuitenkin poikkeaa Suomen käytännöstä. Suomessa tarvitaan lääkärin allekirjoittama resepti. Venäjällä sitä myydään kuitenkin vapaasti. No, me tiedämme, että Suomessa kaikenlainen sääntely on voimissaan. Olisiko tämä sitten sellaista sääntelyä, jonka voisi purkaa. Tuskinpa siihen Suomen päättäjät ja viranomaiset suostuvat. 

Kun kerroin kavereilleni tapauksesta he heti totesivat, että jos kerran lääkettä saa Suomessa vain reseptillä, niin minun olisi pitänyt tuoda sitä useampi pakkaus mukanani Suomeen. Vastasin, että rajatarkastuksissa kysellään myös lääkkeistä ja tarkastuksessa olisin voinut menettää lääkkeeni. Onhan minulla tuosta paketista toki vielä yli puolet käyttämättä ja käyttöaikaa on ensi vuoden puolelle mutta en sitä varmasti tohdi ottaa kuin todelliseen tarpeeseen. Voisinhan sitten seuraavalla käyntikerrallani käydä apteekissa hakemassa paketin mukaani.


Loppuosa  matkastani sujui verrattain hyvin. Nautin lääkettä koko matkani ajan ja vatsa toimi normaalisti. Vatsanpoltteita en saanut, mutta olin toki syömiseni suhteen erityisen varovainen. Tuli mieleen, että käyn kiittämässä farmaseuttia, mutta se jäi lopulta tekemättä.

En päätä vielä kirjoitustani. Mietin kovasti syytä kipuuni ja päädyin siihen, että perimmäinen syy ei ollut aamiainen vaan edellisen päivän lounas. Se oli tulopäiväni ja menin silloin pian syömään erääseen Nevski prospektilla sijaitsevaan ruokalaan. Valitsin siellä enempiä miettimättä annoksekseni lempiruokaani – suomalaisittain Kievin kanaa(котлета по-киевски). Siitä käytetään myös muita nimityksiä: kiovalaiset kotletit ja Kiovan kana. Olen siihen tykästynyt siinä määrin, että otan sitä aina kun huomaan sitä olevan tarjolla. Tällä kertaa jo ensimmäinen makupala kertoi, että ruoassa oli jotain vikaa. Se maistui raa’alta ja kaiken lisäksi ruoka ei ollut riittävän lämmintä. Söin sen kuitenkin puoliväkisin lähes kokonaan, vaikka jokin ääni sisälläni sanoi, että jätä ruoka syömättä. Lisukkeena oleva riisi ei myöskään tuntunut normaalilta.

Ruoasta ei tullut kuitenkaan sinä päivänä mitään erityisiä seuraamuksia. Hieman oli raskas olo, vatsanpohjaa painoi. Kävin iltasella syömässä hampurilaisen eikä se haitannut menoani. Seuraavana aamuna herätessäni oli hieman täysi olo. Siitä huolimatta menin hotellin aamiaiselle, jossa – kuten yllä kerroin – söin poikkeuksellisen runsaasti. Se sitten puhkesi iltapäivällä tuskaisen polttaviksi vatsanväänteiksi.

Parasta Kievin kanaa olen syönyt Vilnassa. Siellä on jopa siihen erikoistunut ravintola. Toki olen myös Venäjällä saanut eteeni maukkaita annoksia. Nyt sattui vain minulla huono onni ja ruokalassa huono päivä. Näiden kanssa on elettävä. Onneksi farmasia ja lääketiede tulivat avukseni. Pystyin jatkamaan matkaohjelmaani suunnitelmieni mukaan.

Suomeksi löytyy Kievin kanasta tietoa mm. täältä. Se on siinä mielessä hyvä sivu, koska siinä on tietoa myös ruoan historiasta.  Sisuksessa näyttää kuitenkin olevan liikaa yrttejä. Mielestäni sisukseksi riittää pelkkä kevyesti maustettu voisula.

Myös wikipediassa on ruoasta oma artikkelinsa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiovan_kana ). Sen mukaan ruoka on kehitelty 1950-luvun Neuvostoliitossa, Moskovassa tuolloin avatussa hulppeassa hotelli Ukrainassa.


En ole Suomessa vielä saanut maukasta Kievin kanaa. Ehkä omat upeat kokemukseni nostavat vaatimustasoa.  Täällä on ruoasta kovin erikoisia ja kummallisiakin versioita. Jos sisältä löytyy tomaattikastiketta, haluaisin jättää syömiseni siihen. Enkä välitä noista yrteistäkään. Kun Kievin kanan leikkaa veitsellä halki, niin kanan (eli tosiasiassa tietysti broilerin) täytyy voida lähes kellua voisulassa. Ruoka on silloin kuohkeaa ja makoisaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti