Eino Leino ja Räikkö Räähkä – Runon ja suven päivänä

Tänään on kansallisrunoilija Eino Leinon syntymäpäivä. Hän syntyi 142 vuotta sitten Paltamossa. 90-luvun alussa tämä päivä nimettiin Runon ja suven päiväksi. Leinon ja suomalaisen runon kunniaksi saloissamme liehuu siniristilippu. Hän kuuluu kulttuuriperintöömme.

 

Eino Leinoa ajatellessa minun mieleni palautuu nuoruuteeni vuosikymmenten taakse.  Yritettiin rikkoa myyttejä. Leinonkin kaunoiset sanat jäivät etäisiksi. Leino esiteltiin lähinnä juoppona ja vastuuttomana naissankarina. Muistan kun Oulun kaupunginteatterissa esitettiin näytelmää Leinon elämästä. Tietysti keskityttiin hänen rappion vuosiin, kun hän rahattomana ja kunniansa menettäneenä ryyppäsi ja laski allensa. 

Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Runoilija ja Muusa vuodelta 1978 Leino oli sentään runoilija, mutta siinäkin päähuomion – ainakin nykyisten muistikuvieni mukaan – sai hänen naissuhteensa. Esko Salmisen tulkinta oli sinällään taitava, mutta hengettömän vaikutuksen elokuva jätti. Se unohtui äkkiä.  

Tämä YLEn juttu kymmenen vuoden takaa on kyllä hyvä, mutta siitäkin huomaa, kuinka helposti hänen elämänsä raadollinen puoli tuntuu aina nousevan pintaan.

Minulle Leino on avautunut vasta myöhemmin. Siitä kiitoksen saakoot myös hänen runouteensa särmikästäkin tulkintaa tuoneet lausujat.

Loirin lauluilla on oma asemansa. Hän ansaitsee kiitoksen, mutta toivottavasti Leinon runot elävät muuallakin kuin hänen tulkinnoissaan. Elämä jatkuu. Leinon runojen paikka on sydämessämme, niin elävänä että ne kantavat kauttamme myös jälkipolviemme sielunmaisemaan.

 

Pekka Halonen: Helkavirsiä 1903, kannen kuvitusta.

Helkavirsiä-kokoelmaan sisältyvä tarina Räikkö räähkästä kuuluu suosikkeihini.  Sen voi lukea täältä: http://runosto.net/eino-leino/helkavirsia1/raikko-raahka/. Aina se tarina raastaa sydäntäni. Juha Hurmeen tulkinta on jäänyt minun mieleeni. Hurme on lausunut sen joskus muinoin Kajaanin runoviikolla. Valitettavasti sitä ei netistä löydy.  Lainaan tästä kirjoituksesta Hurmeen ajatuksen:

 

”Räikkö räähkä ja Ylermi ovat täydellisiä, tiiviin runon muotoon valettuja tragedioita, pullollaan murhaavan tarkkaa dialogia. Niissä jokainen säkeistö on teatterillinen, vastaansanomattomasti eteenpäin vievä kohtaus.”

 

Yritän käydä runon mukana tuon onnettoman sankarin maailmaan. Siinä eivät kukat tuoksu, eivät loista hempeät rakkauden säkeet. On kuvassa kurja petturi. Mies teki temppunsa perheensä eteen. Tuli tekoset ilmi, päätyi ratkaisuun rankkaan.

Hiljainen hetki,

kangastus ihana mielessä välkkyi,

työt entiset isien,

oman kodin sopu elävä.

Meni murhe mielessänsä,

katosi korven pimentoon,

hämärän maille maatui.

…

 

Liitän juttuni loppuun runon loppuosan.  Runon voi kuunnella täältä Yrjö Jyrinkosken tulkintana.

 

Eino Leino: Räikkä räähkä (katkelma)

Ei evännyt enempi Räikkö,
hartiat alas jysähti,
tunsi ilmi tullehensa;
otti köyden orren päältä,
poikki permannon käveli,
astui raskaasti tuvasta
siltapalkin painuessa.

Kääntyi hän ovessa kerran:
”Vaimo, anna anteheksi,
kun sen tein, sinua muistin.”

”Luoja armon antakohon.”

Painoi kiinni pirtin uksen. –
Seisahti etehisessä,
siitä siirsihe pihalle,
pihalta veräjän suulle,
veräjältä kaivotielle,
kaivotieltä korpitielle;
silmässänsä yö ikuinen,
mielessänsä murhe mykkä.

Kääntyi mies rajassa metsän. –
Näki hän kullaisen kotinsa,
kuuli hän kesäiset äänet,
savun saunasta sinisen,
karjankellojen kilinän,
kaivonvintin vingahduksen,
tuvan uksen aukeavan,
emon aittahan menevän.

Sydän kiertyi synkän miehen,
elo kaunis kangastihe,
askar autuas inehmon
maan kovalla kannikalla;
seisoi hetken, katsoi kaksi,

metsän korpehen katosi.