torstai 2. heinäkuuta 2020

Jäähyväiset eurolle – zombitalous sortukoon

Mennään suoraan asiaan. Aloitan lainauksella pari viikkoa sitten Youtuben #neuvottelija-kanavalla käydystä keskustelusta. Huutavan äänenä korvessa on Tuomas Malinen:

 

”Minä lupaan suomalaisille tässä ja nyt. Jos me lähdemme eurosta viimeistään ensi vuonna, niin 2025 me ollaan rikkaampia kuin me ollaan nyt. Mutta jos me jäädään euroon ja sitoudutaan näihin kaikkiin juttuihin, meillä on hyvinvointivaltiosta jäljellä enää rippeet.”

 

Malisen juttukaverina on kanavan ylläpitäjä Sami Miettinen. Keskustelun otsikkona on Väärinymmärretty markka ja tuleva liittovaltio. Molemmat miehet osallistuivat vuonna 2014 ajatuspaja Liberan projektiin Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot. Siitä olen kertonut toukokuussa kyhäämässäni jutussa globalismista. Se löytyy täältä. Miehet muistelevat projektia ja sen tulosten julkistamistilaisuuden yhteydessä järjestettyä keskustelutilaisuutta, jossa siis minäkin oli takarivin Taavina kuuntelemassa. Miesten mukaan kirjan sisältämät kriittiset arviot lopulta vaiettiin kuoliaaksi.  Euro kävi kriisiä mutta radikaaleihin toimiin ei uskallettu ryhtyä. Lopulta on tultu nykyisenkaltaiseen tilanteeseen, jossa EVM ja EU ovat alkaneet kiertää omia periaatteitaan.

 

Toisenkin keskustelun olen kuunnellut samasta aiheesta. Se on julkaistu viime viikolla Manolis Huukin kanavalla.  Siinäkin vieraana on Tuomas Malinen ja keskustelun otsikkona on Maksaako Suomi Euroopan velat. Siinäkin Malinen toistaa tuon yllä mainitun julistuksen. Puhujan äänenpainossa on jo tiukempaa sävyä. Laitan senkin tähän toistosta huolimatta:

 

”Me […] ollaan sinä pisteessä, että jos me lopetetaan tämä hulluttelu, lähdetään eurosta viimeistään ensi vuonna, niin me ollaan vuonna 25 rikkaampia kuin nyt. Jos me mennään mukaan näihin kaikkiin hullutteluihin, niin meillä on hyvinvointijärjestelmästä vuonna 25 jäljellä vain rippeet. Ihan vain sen takia, että me tullaan velkaantumaan aivan älyttömästi. Rahasto ei korjaa […] näitä ongelmia. Ne ovat syvällä euroalueen rakenteessa. Ainoa keino on vain se. että annetaan sen euron mennä. Se olisi ratkaisu, millä tämä tilanne lähtisi oikeaan suuntaan. Ja Suomihan voisi olla vaikka aloitteellinen.”

 

Rahastolla hän tarkoittaa nyt käsittelyssä olevaa elvytysrahastoa tai koronarahastoa, jonka kerrotaan liittyvän koronan jälkihoitoon. Malinen kuuluu siihen runsaaseen joukkoon, joka ei anna tuolle rahastolle ja sen ”teholle” mitään arvoa. Hänen mukaansa Euron kriisi on jo niin syvällä, että summa ei riitä mihinkään. Se avaa vain jälleen kerran tien EU:n lisävelkaantumiseen. Kustannukset euron pelastamiseksi ovat tähtitieteelliset, ”meistä tulee rutiköyhiä”. Miettinen taitaa pitää siinä hyvänä sitä, että maksumiehiksi on pyydetty myös euron ulkopuolisia maita, kuten Ruotsia ja Tanskaa. Nehän eivät ole tähän mennessä maksaneet yhtään mitään. Molempia kuitenkin kauhistuttaa, kuinka kirkkain silmin myös eräät Suomen talousasiantuntijat ovat suositelleet siihen mukaan menemistä.

Oma muistoesineeni markan ajoilta


 

Raportti Euron tulevaisuudesta (2014).

 

Kirja Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot käsittelee ratkaisuja euroalueen kriisiin ja tarjoaa vaihtoehtoja sen ratkaisemiseen. Kiinteään valuuttakurssijärjestelmään perustuva euroalue oli tienhaarassa. Monelle lienee tullut yllätyksenä, että myös paluu markkaan oli vakavasti otettava vaihtoehto.

Kirja käsittelee neljää vaihtoehtoa, joista vahva liittovaltio ja paluu kansalliseen valuuttaan ovat selkeimmät. Välissä on niiden lisäksi heikko liittovaltio, jonka olen ymmärtänyt merkinneen käytännössä vallitsevan olotilan jatkumista.  Lisäksi mukana oli pehmeämpi vaihtoehto paluusta entiseen tilaan. Se on itse asiassa jäänyt minulle epäselväksi. Se olisi tarkoittanut euron säilymistä mutta samalla Ruotsin kruunu jonkinlaisena mallina olisi kai otettu rinnakkaisvaluuttana käyttöön. EU:ssa olisi kuitenkin oltu vahvasti mukana. Miettinen ja Malinen muistelevat, että lehdistössä sitä ei lainkaan käsitelty, vaikka se olisi ollut heidän mukaan looginen vaihtoehto. Vielä selvemmin vaiettiin siitä rajummasta tiestä eli paluusta markkaan.

 

Heikon liittovaltion suhteen asenne on pessimistinen, koska katsottiin, että euroalueella ”ollaan haluttomia tai kyvyttömiä noudattamaan sopimuksia ja korjaamaan yhteisvaluutassa vääjäämättä syntyviä epätasapainoja”. Vahvan liittovaltion toteutuminen sen sijaan vaatisi pitkän ajanjakson, koska ”jäsenmaat ovat taloudellisesti ja kulttuurisesti niin erilaisia”.

 

Tutkimuksesta ilmenee intressien vastakkaisuus ja tulonsiirtojen ongelmat. Kirjassa todetaan, että talouskriisi on johtanut euroalueen eriytymiseen. Etelän ja pohjoisen ristiriita on kärjistynyt.  Etelä ajaa yhteisvastuuta. Saksan ja eräiden muiden valtioiden vaatimukset tiukemmasta budjettikurista ovat menneet kuuroille korville. Lisäksi euroalueen talousnäkymät ovat heikot. Kirjan mukaan Italian, Ranskan ja Espanjan taloudet määräävät rahaliiton kohtaloa. Kyse on siis vuodesta 2014!

 

”Toiveet rahaliiton tulevasta kehityksestä ovat kovin erilaiset rahaliiton eteläisissä ja pohjoisissa valtioissa. Eteläisten jäsenvaltioiden kansalaiset näyttävät ajattelevan, että heidän kotimaansa ovat jo siirtäneet varallisuutta pohjoisille jäsenmaille ulkomaankaupan kautta, koska jälkimmäisillä rahaliiton sisäiset vaihtotaseet ovat olleet ylijäämäisiä. Tämän perusteella pohjoisten jäsenvaltioiden tulisi siis vastavuoroisesti eurobondien avulle ottaa osavastuuta eteläisten jäsenvaltioiden velan kustannusten hoitamisesta ja budjettien tasapainottamisesta. Myös Ranskan puheenvuoroissa yhteisvastuun periaate on tyypillinen pohjoisille jäsenvaltioille suunnattu vaatimus, jota näytetään pitävän täysin oikeutettuna.” (s. 115.)

 

 

Rahaliitossa vallalle oli päässyt moraalikato. Sopimusten periaatteita ei haluttu noudattaa.

 

Suomen suhteen lisäkommenttina todetaan, että meillä kauppatase on ollut vuodesta 2008 alkaen alijäämäinen euroalueen kanssa. Toinen kommentti koskee Suomen 115 miljardin euron eläkerahastoja. Se saattaa herättää kateuden tunteita niissä maissa, joissa rahastointia ei ole hoidettu. Itse näen tuon nykyisin todellisena uhkana, jos integraatiota ruvetaan väkisin pullataikinana kasvavan yleiseurooppalaisen byrokratian toimesta tiivistämään.

 

Vahva liittovaltio olisi nyt vaihtoehto omalle valuutalle. Siihen pyrkimys on tullut yhä ilmeisemmäksi, vaikka poliitikot eivät siitä uskallakaan avoimesti puhua. Tuolloin 2014 keskusteluihin osallistunut Elina Lepomäki on nyttemmin alkanut avoimesti liputtaa liittovaltion puolesta. En tunne hänen perustelujaan. Sami Miettinen ja Tuomas Malinen keskustelussaan korostaen toivovat, että jos siihen päädytään, niin se tehtäisiin avoimesti. Poliitikot ilmaisisivat tavoitteensa ja perustelunsa, eivät lymyilisi vaan kantaisivat vastuunsa. Tuo on mielestäni tärkeä vaatimus.  

 

Nykyinen toimintatapa saa miehiltä huutia. Esimerkiksi investointirahastosta puhuttaessa se on valheen tie, jossa surutta rikotaan perussopimuksia. Taisin kuulla jossain vaiheessa niinkin rajun luonnehdinnan kuin ”valehtele ja kuseta -periaate”.

 

Vuonna 2014 käsittääkseni kaikki paneelin osallistujat näkivät USA:n kaltaisen liittovaltion epärealistiseksi vaihtoehdoksi.  Sen toteavat keskustelussaan nyt myös Miettinen ja Malinen.  Jaksoon liittyvissä kalvoissa tuodaan näkyviin USA:n talouden rakennetta. Sen pohjalta voidaan päätellä, että mahdollisessa EU-liittovaltiossa Suomen verotustaso nousisi kymmenen prosenttia, jotta valtio kykenisi hoitamaan perustehtäviään.  Mitä sitten tapahtuisi, miten liittovaltio pärjäisi? Otetaanko velkaa? Sillekin olisi rajoituksensa. Ja lisää ongelmia tulisi, jos liittovaltiossa olisi voimassa No bailout -sääntö USA:n tapaan. Vastasyklisen periaatteen mukaisesti on supistettava menoja. Ja siinä taas kärsii hyvinvointivaltio. 

”Zombifikaatio”

 

Keskusteluissa nousee esille käsite zombitalous. Malinen selvittää ”Huuki-showssa” käsitteen taustaa. Minun piti lähinnä itselleni selvittää, mitä zombitalous ja zombifikaatio (tai ehkä ”zombailu”) tarkoittavat. Pystyn kyllä kuvittelemaan, mitä tarkoitetaan, kun todetaan, että Suomessa ajelehditaan ”zombitaloudessa” ja uskotaan parempaan. Zombihan tarkoittanee lähinnä elävää muumiota.

 

Zombifikaatio on käsite, jonka tarkemmasta sisällöstä aloin kiinnostua vasta, kun sitä oli keskusteluissa tarpeeksi monta kertaa toistettu. Se pitää sisällään periaatteen, että otetaan lainaa tulevaisuudelta. Menen kuitenkin hieman konkreettisempaan selvitykseen.

 

Zombi on liikkuva vainaja, henkiin herätetty ruumis. Urbaanin sanakirjan mukaan se on tietokoneella oleva ohjelma tai prosessi, joka on jäänyt sinne pyörimään itsekseen eikä siihen enää saada mitään yhteyttä.

 

Yritysten ja talouden toimintaan liittyessään sanan perusmerkitys on aika kuvaava. Tämä talousalan kirjoittaja luonnehtii zombi-yritystä lainaten BIS:in (Bank of International Settlements) määritelmää:

 

Zombi-yritys on vähintään kymmenen vuotta toiminnassa ollut yritys, jonka liiketuloksen suhde korkokuluihin on alle yksi.

 

Hänen mukaansa käytännössä zombi-yritys on konkurssin partaalla.

 

Seuraava yhteenveto perustuu lähinnä Malisen puheenvuoroihin. Zombi-yritys on sellainen, joka ei pysty maksamaan velanoton kustannuksia liikevoitosta. Yrityksen pitäisi mennä nurin, mutta se pysyy pystyssä lainaa ottamalla. Ensi kerran tämä ilmiö huomattiin Japanissa 1990-luvun kriisin jälkeen. Kun rahaa sai helposti, nuo yritykset jäivät eloon, vaikka eivät voineet kuitenkaan kehittyä.

 

Tilanne on jatkunut Euroopassa vuoden 2008 kriisin jälkeen. Korjauksia ei ole tehty. Kaiken markkinalogiikan mukaan yritysten pitäisi mennä nurin, mutta jos rahaa on paljon, ne kitkuttelevat hengissä. Ongelmana on se, että kun pääomaa sitoutuu liiaksi tuottamattomiin yrityksiin. Se on poissa tuottavilta.

 

Lainaamani blogisti toteaa, että Italiassa vuosina 2007-2013 zombi-yritysten osuus nousi 7:stä 19:än prosenttiin. Hänenkin mukaansa tilanne voi johtaa ongelmiin, jos tuottamatonta liiketoimintaa tuetaan tuottavan liiketoiminnan kustannuksella. Heikkojen yritysten rahoittaminen on vahvoilta pois.

 

Malisen mukaan entistä vaikeammaksi tilanteen tekee, kun tällaisia yrityksiä on taloudessa paljon. Yritykset eivät kykene maksamaan korkeampia palkkoja eivätkä saa toiminnastaan voittoa. Hyvinvointi laskee, kyky maksaa velkaa laskee. Yritykset pysyvät pystyssä vain lainaamalla lisää rahaa. Velan määrä nousee. Kun sitten tulee jokin kriisi, niin ryminä käy ja konkurssihakemuksia satelee, kuten esimerkiksi USA:ssa vuonna 2009. Tullaan tilanteeseen, jossa väkeä joutuu massoittain työttömiksi. Jos kriisi edelleen pahenee, niin paineet sosiaaliturvaan kasvavat. Voi käydä niin, että valtion tukiverkosto ei kestä. Sosiaaliturvaan ei löydy varoja.

 

Suomen nykytilanteessa korko on vielä OK mutta Italiassa korkotaso on huomattavasti korkeampi.

 

Malinen toteaa painottaen, että valtion ei pitäisi velkaantua etupainotteisesti. Suomessa rahan jakaminen on ollut käsittämätöntä. Valtion tehtävänä on huolehtia ennen kaikkea turvaverkosta. Se olisi pidettävä mielessä.  Varottavana esimerkkinä on USA:n valtava työttömyysaste. Malisen sanoin ”se voi räjähtää ylöspäin, mutta ei koskaan romahda”.

 

Valtion velanotolla on tavoitteena edistää liittovaltiokehitystä. Malinen harmittelee, että monet ekonomistit ovat menneet siihen mukaan. Lisää velkaa, merkitsee lisää zombifikaatiota!

 

Minun logiikallani Suomi joutuu tilanteeseen, jossa kansallisomaisuuttamme joudutaan myymään ja se joutuu vieraisiin käsiin. Luonnonvaramme täytyisi pitää omissa käsissä. ”Jättäkää meille edes vesi”, on blogisti Pauli Vahtera blogissaan joskus julistanut. Nykyisille vallanpitäjille tuo ei merkinne mitään, koska heidän sydämistään kansallistunne on täysin kadonnut. Mahdollisesti monia kiinnostaa oma ura jossakin EU:n kasvottomassa byrokratiataikinassa.  Ylipäänsä en luottaisi lainkaan EU-byrokratiaan. Se on lopulta hyvin vähän kiinnostunut Suomen asioista jo pelkästään siitä syystä, että suuri osa byrokratiaverkostoa on peräisin Etelä-Euroopan maista.

 

Elvytysrahastoon Malisella selvä kanta. Elvytystä on tehty jo kymmenen vuotta. Niin pitkää jaksoa ei maailmantaloudessa ole koskaan ollut. Tarkoituksena on ollut pelkästään estää järjestelmää hajoamasta.  Kyse on paniikkireaktiosta. Jos Italian ja Espanjan kaltaisiin talouksiin jaetaan ”elvytysrahaa”, se ei kannusta noita maita korjaamaan omia rakenteitaan.  Tämä on tullut selväksi.

 

Valtioon investoijana ei Malinen luota. Tuottava toiminta ei ole valtion tehtävä.  Sen tehtävänä on rakentaa turvaverkkoa, ei ottaa velkaa ja jakaa sitä. Velkaongelma ei korjaudu velkaantumalla lisää.

 

Malisella on selvä sanoma. Peli on pantava poikki. Suomen työttömyysaste on jo 17%. Talous on jatkanut heikentymistään. Ollaan yhä syvemmällä ylivelkaantumisen syövereissä. Edessämme on todellisen talouslaman ainekset. Poliitikkomme ovat kykenemättömiä tekemään vaikeita talouspäätöksiä. Vastuuntunto puuttuu.

Kun Suomi vietiin EMU:un

 

Suomen eurotaipaleen alku oli aikoinaan hyvin ongelmallinen. Pääministeri Paavo Lipponen vei Suomen euroon.  Miettinen ja Malinen muistelevat, että Lipponen lupasi laittaa Suomen talouden rakenteet EMU-kuntoon, mutta sitä hän ei lopulta tehnyt.

 

Paavo Lipposen ja oppositiojohtaja Esko Ahon huhtikuussa 1998 käymä keskustelu on edelleen nähtävissä netissä (täällä). Aho varoittaa vaaroista mutta Lipponen yrittää laittaa näsäviisaasti asian leikiksi, hän irvailee ja pilkkaa. Se on hänen aseensa ja evästyksensä eduskunnan ratkaisevaan EMU-äänestykseen. Lipponen kommentti Aholle on jäänyt myös Miettisen ja Malisen muistiin: ”Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä vielä itse pyyhkimään.”

Eduskunta äänesti lopulta selvin numeroin EMU:n puolesta. Se riitti, kansan tahtoa ei kysytty. Muutama vuosi aikaisemmin kansa kyllä oli äänestänyt EU:hun liittymisestä. Tuolloin EMU-asiaan ei haluttu puuttua. Sitä välteltiin ja kierreltiin, eräiden mukaan jopa todettiin, että silloin ei ollut sen aika.

 

Videon loppupuolella Lipponen ja Aho kommentoivat äänestystulosta. Lipponen tosiaan toteaa, että Suomessa kehitetään työmarkkinajärjestelmää. Hän aikoo saada sitä joustavammaksi. Hän lisää, että ”valtion finanssipolitiikkaa kehitetään sillä tavoin, että voidaan ottaa vastaan myös huonompia aikoja EMU-olosuhteissa”.  Puheet olivat vain puheita. Ei tehty mitään, ei. Videon lopussa toimittaja tekee yhteenvedon ja toteaa ongelmia vielä olevan.  

 

Vuonna 2011 ja 2012 elettiin kriittisiä aikoja.  Suomessa oli lujaa vastustusta Kreikan tukipakettiin. Lopulta se hyväksyttiin. Ja siinähän kävi niin kuin kriitikot odottivat. Ei autettu Kreikkaa vaan lähinnä saksalaisia pankkeja. Suomen kannalta koomisinta ja keskistä olivat pääministeri Jyri Kataisen ja valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen hankkimat vakuudet eli ”takuutukset”.  Se oli Suomen erityistoimi, joihin mentiin, kun oppositiossa Timo Soini löylytti niin rajusti hallitusta. Siitä on Pauli Vahteralta täällä oiva kirjoitus. ”Me tienataan tällä” on näiltä ajoilta elämään jäänyt lausahdus. Kyseessä piti olla kannattava sijoitus, koska Suomi sai maailmalta halvalla lainaa.

Aika pian tuli selväksi, että ”takuutuksista” ei ollut mitään hyötyä. Suomi ei saa sijoituksiaan takaisin.  Miettinen ja Malinen irvailevat asiasta ja Malinen taitaa esittää jonkinlaisena vitsinä Miettiselle toiveen, että tämä kutsuisi Urpilaisen ohjelmaansa juttelemaan siitä, miten asia ”niin kuin ihan oikeesti meni”.


Sekä Miettisen ja Huukin keskusteluissa pohditaan sitä, miten Kreikan olisi käynyt, jos se tukipakettia ei olisi tehty ja Kreikka olisi pakotettu eroamaan EMU:sta ja maassa olisi siirrytty drakhmaan. Saksalaiset ja muut pankit olisivat toki hävinneet sijoituksensa, mutta riski on niidenkin kannettava. Se on pikkuasia. Malinen ja Miettinen vakuuttavat, että Kreikalla menisi nyt paremmin.  Siihen heillä on vankkoja perusteluja ja myös faktoja. Kysyntä olisi kasvanut ja vastasyklisen periaatteen mukaisesti maa olisi lähtenyt uuteen nousuun.  

Sitten tuli vuosi 2014. Minua kiinnosti lähinnä Venäjän ja Ukrainan kriisi, jossa myös Euroopan unionilla oli sormensa pelissä. Euron tilasta olin huolissani ja siksi poikkesin huhtikuussa Metsätalolla seuraamassa keskustelua Euron tulevaisuudesta. Toteaisin, että keskustelu oli kihelmöivä, tilaisuudessa kuhisi jonkinmoisen käänteen henki. Sain mukaani paperiversion Euron tulevaisuus -kirjasta.  Se sopi minun silmilleni.

Varsin pian sain minäkin pettyä. Mentiin taas entistä rataa. Euron ei haluttu kaatuvan ja työryhmän siihen liittyvistä näkemyksistä vaiettiin. Oltiin niin mukana kansainvälisen paineen virrassa. Euro oli korvaamaton, kun ”matkustamisestakin oli tullut niin vaivatonta”.  Kyllä noita perusteluja riitti.

Tässäpä tämä.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti