maanantai 25. toukokuuta 2020

Globalismia, lokalismia, Suomen taloutta – erään keskustelun satoa


Todetaan heti, että en ymmärrä paljoakaan talousasioista, mutta politiikkaa seuraan ja siksi myös kansantaloudestamme on oltava jotenkin perillä. Kyllä pääkoppani vaatii aikaa, että pystyn talouspoliittisia prosesseja hahmottamaan. Sen kuitenkin ymmärrän, että Suomen talous on surkeassa jamassa eikä käytävän päässä valoa näy.

Eilinen presidentti Niinistön järjestämä keskustelu jäi minulta katsomatta. Siihen en nyt puutu lainkaan. Sen sijaan kohteenani on perjantaina 22.5. netissä käyty paljon pienemmän huomion saanut jutustelu. Alkuun laitan myös johdanto-osan, jossa kerron kuusi vuotta sitten käydystä euron tulevaisuutta käsitelleestä tilaisuudesta.

Kyseessä on Suomen Perusta -ajatuspajan järjestämä keskustelu Suomen rooli globalisoituvassa maailmassa ja se on katsottavissa täällä. Mukana ovat PS-eduskuntaryhmän talousasiantuntija Juhani Huopainen ja yrittäjätaustainen kansanedustaja Veikko Vallin sekä Ajatuspajasta Arto Luukkanen ja Marko Hamilo. Heistä Huopainen on selkeästi kiinnostavin keskustelija. Youtubeen on viime aikoina alkanut ilmestyä useita kiinnostavia talouteen liittyviä keskusteluja (kuten Puheenaihe-sivulla). Tämä keskustelu voi jäädä niiden varjoon mutta minusta se oli oikein hyvä myös siksi, että siinä liikutaan melko lailla ruohonjuuritasolla. Muutamat perusasiat tulevat selviksi. Asiat ovat mutkikkaampia kuin olen luullut. Ilman ylikansallista lainsäädäntöä ei selvitä. Keskustelijoilla punaisena lankana on Suomen asema vaikeassa tilanteessa. Populistiseksi leimatun puolueen edustajat kuitenkin nostavat nyt esille ongelmakohtia, joita yleensä ei populisteilta odottaisi. Valtapoliitikot saattavat jättää tällaisista asioita kertomatta.


Mennään yllä lupaamaani johdantoon. Se tuokoon hieman perspektiiviä omiin kokemuksiini. Toukokuussa 2014 olin mukana seuraamassa Helsingissä Metsätalossa käytyä Ajatuspaja Liberan järjestämää keskustelua aiheesta Euron tulevaisuus, Suomen vaihtoehdot. Se kokosi paikalle runsaasti kuulijoita ja sai myös merkittävää mediahuomiota. Minulle se oli jonkinlainen avaus eurotalouden ongelmiin. Viimeistään siitä lähtien olen pyrkinyt seuraamaan, kun Suomi on yhteisvaluutassamme kärvistellyt.

Tilaisuuden pääosassa keskustelijoina olivat Björn Wahlroos, Kimmo Sasi ja Erkki Tuomioja sekä Liberan tutkimusjohtaja, nykyinen kansanedustaja ja mahdollisesti Kokoomuksen seuraava puheenjohtaja Elina Lepomäki. Kyseessä oli samalla ajatuspaja Liberan julkaiseman ja Vesa Kanniaisen toimittaman kirjan julkistamistilaisuus. Teos löytyy täältä. Tutkielman taustalla olevaan EUROTHINKTANK-työryhmään kuului liuta nykyisinkin keskeisiä talouden asiantuntijoita, joista mainittakoon Tuomas Malinen.

Tilaisuudesta huokui avoin eurokriittisyys. Yksimielisyys näkyi aina Erkki Tuomiojaa myöten. Se herätti toiveen muutoksesta kestämättömältä jo tuolloin vaikuttaneeseen tilanteeseen. Mutta vielä mitä! Globalisaatio alkoi vain tiukentaa otettaan. Ja melko pian tuon jälkeen esimerkiksi Tuomioja alkoi puolueensa miehenä puhua ihan muuta. Samoin Lepomäki tuntuu nykyisin sopeutuneen vallitsevaan tilanteeseen, kun edessä näyttää killuvan loistelias poliittinen ura. Tuolloin hänkin näki liittovaltioajatuksen mahdottomana, mutta sen perusteella mitä itse olen mediaa seurannut, hän näkee sen nyt myönteisenä suuntana.

Tässä on linkki Iltalehden uutiseen Metsätalon tilaisuudesta.

Tilaisuus sai valtavan yleisön. Siihen ei ollut osattu varautua. Siksi keskustelu striimattiin myös viereiseen saliin. Onneksi sain juuri ja juuri paikan pääsalista ja sain omin silmin kokea keskustelun eläväisen tunnelman. Projektin vetäjän Vesa Kanniaisen esittelypuhe oli hyvin valaiseva. Se meni minunkin päähäni helposti. Sen sijaan itse kirjan lukeminen olikin toinen juttu. Siellä oli osia, joista en paljoakaan ymmärtänyt. Mutta se oli odotettavissa, kun en kansantaloudesta paljoakaan ymmärrä.

Keskustelijoista Nalle Wahlroos teki vaikutuksen. Se ei merkitse, että olisin kaikesta samaa mieltä, mutta hän oli hyvin jämäkkä, innostava ja ilmaisuissaan selkeä keskustelija. Hän osasi myös reagoida eläväisesti yleisön kysymyksiin. Olen sittemmin lukenut hänen kirjoituksiaan ja yhden teoksenkin. Ne ovat antaneet näkymää. Häneen kohdistetusta demonisoimisesta en tykkää.  Tuomioja osoittautui hyväksi keskustelijaksi ja löysin hienoja näkökohtia. Sittemmin kuitenkin hän on alkanut julistaa puolueensa linjaa, kirjoitusten ja puheen sävy on muuttunut ihan muuksi. Aivan kuin hänet olisi joutunut sisäpiirin ojentamaksi. Viime aikaiset ulostulot ovat mielestäni merkkinä lähinnä näköalattomasta politikoinnista. Lepomäelle aloin itse jo tuolloin ennakoida poliittista nousua. Nyt hän näyttää kehittyneen liittovaltiota ajavien eturiviin, minkä ymmärtää. Puhutaanhan, että hän on osallistunut Bilderberg-ryhmän kokouksiin. Hyvänä puolena on hänen avoimuutensa. Keskustelijana hän on edelleen kiinnostava.

Tilaisuus antoi minulle myöhemmin perspektiiviä tarkastella talouden kysymyksiä, seurata EU:n kohtalon kysymyksiä ja euro-Suomemme tulevaisuutta. Maamme on nykyisin osanen EU:n periferiaa, jota muutamat unionin keskeiset valtiot käyttävät hyväkseen. Lipponen halusi Suomen aikoinaan mukaan ytimiin ja siksi myös rahaliittoon, mutta sivulliseksi on jääty. Totta on, että paluu omaan valuuttaan tuntuisi hurjalta teolta, Siihen sisältyy valtava riski mutta euro on Suomelle kuitenkin osoittautunut vankilaksi, poliittiseksi ratkaisuksi, jossa en toivoisi Suomi-nimisen kansakunnan viettävän elinkautistaan. Toivon, että Suomeamme pyritään rakentamaan muista lähtökohdista kuin karriääripoliitikkojen virkauran alustana.

Asiasta kiinnostuneiden mielessä on varmasti Tuomas Malisen vahvoin äänenpainoin ilmaisema vetoomus Suomen eurosta eroamiseksi. Samanaikaisesti valtiovarainministerimme vakuuttelee itsevarmana euron olevan vakaa valuutta ja siksi Suomelle välttämätön. Tämänkin pohjalta näyttää ilmeiseltä, että edessä olevasta umpikujasta huolimatta Suomi on jälleen suostumassa lisäämään yhteisvastuita. Myös Euroopan unionin verotusoikeus on vahvasti puntarissa (toteaa YLE). Globalismin karavaani on näköjään sitkeästi liikkeellä. Sen takana on jo fanatismia.  Vastakkain asettelu epäilemättä vain kärjistyy.
….

Nyt menen varsinaiseen pääasiaan.

Alussa Huopainen pitää kiinnostavan puheenvuoron globalisaatiosta. Se on laaja käsite, jonka perusideana on vain positiivisia mielteitä herättävä ajatus kansainvälistymisestä. Taloudessa ja kaupan kansainväliset yhteydet johtavat kuitenkin ongelmiin, kun ollaan ristikkäin riippuvaisia muista toimijoista. Yhden ongelmat heijastuvat heti toisiin. Yhden häiriöt ovat kaikkien häiriöitä. Tämän ennakoimiseksi toimijoiden on valvottava jatkuvasti mitä muut tekevät.

Kun talouselämässä kohdataan ongelmia, on annettava apua. Huopainen puhuu ”rahahalaamisesta”. Tällaisia tilanteita varten on selvitettävä ennakolta, miten paljon voidaan olla riippuvaisia muista ja kuinka paljon ollaan valmiita kumppania auttamaan.

Siirrytään valtioiden väliseen vapaakauppaan. Siinä on myös haasteellinen puolensa. Kyse ei ole pelkästä vapaudella ”fiilistelystä”. Huopainen selventää asiaa kuvaannollisella esimerkillä, minkä kautta hän osoittaa, että vapaakauppa tarvitsee myös kansainvälistä lainsäädäntöä. Siten voidaan taata, että kauppa on molempia osapuolia hyödyntävä ja toimii niin ollen myös käytännössä. Valtio ei siis voi säätää kansallisesti lakeja, jotka käytännössä haittaavat vapaakaupan toisen osapuolen toimintaa. Tämä saattaa johtaa huomattaviin korvauksiin. Siksi sopimusta luotaessa vaaditaan tiukkaa perehtymistä.

Myöhemmin toisessa yhteydessä Vallin tuo esimerkin kaivosteollisuuden toiminnasta Suomessa. Asia on käsittääkseni tuttu jo muutaman vuoden takaa, kun Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen kesken oltiin luomassa TTIP-vapaakauppasopimusta. Kun kansainvälinen yhtiö luo Suomessa kaivostoimintaa ja tekee voittoja Suomen maaperässä olevilla mineraaleilla. Jos sitten Suomi muuttaisi lainsäädäntöään, niin pahimmassa tapauksessa laista kärsinyt yhtiö voisi vaatia Suomen valtiolta miljardikorvauksia. Huonon sopimuksen myötä maamme menettäisi kansallisomaisuuttaan ja joutuisi vielä korvauksiin. Asialla voisi siten olla kauaskantoisia seurauksia.

Vallin liputtaa lokalismin puolesta, millä hän tarkoittaa lähituotantoa eli sitä, että tavarat valmistettaisiin mahdollisimman kattavasti lähialueilla. Se kattaisi myös naapurimaat. Hänelle lokalisaatio on parempi ratkaisu kuin ”globaali rajat auki -talous”. Hän toki lisää, että kaikkea ei voi valmistaa paikallisesti tai edes lähialueilla. Kuitenkin sen olisi oltava ensisijainen vaihtoehto. Korona-pandemia ja siihen liittyvä maskiongelma ovat tuoneet ongelmat näkyviin. Esimerkiksi ruoan alkutuotanto olisi tärkeä säilyttää Suomessa tai ainakin lähimaissa. Hintataso on tietysti ongelma, mutta toisaalta myös globalisaation synnyttämä työttömyys aiheuttaa menoja.

Globalisaation mukana ongelmia tuovat myös eettiset kysymykset. Kaukana sijaitsevissa tuotantoketjuissa saadaan kyllä hinnat alas, mutta ei sen sijaan kyetä valvomaan työehtoja, miten käytetään esimerkiksi lapsi- ja halpatyövoimaa. Hintakilpailussa mennään yhä rajuimpiin siirtoihin. Esimerkiksi Kiinassa tuntipalkka on jo noussut liian kalliiksi. Afrikassa voidaan tuottaa huomattavasti halvemmalla. Globalismin kannattajat saattavat helposti vaieta ikävistä puolista, vaikka saattavat poliittisesti sopivammissa yhteyksissä omaa hyveellisyyttään hehkuttaakin.

Vallinin mukaan ratkaisuna ovat tullit. Tullittomuus kyllä laskee tuotteen hintoja mutta toisaalta myös se maksaa yhteiskunnalle, kun työttömyys Suomessa huokeampien tuotteiden vuoksi ja oman tuotannon loppuessa kasvaa. 

Kansallinen itsemäärääminen tuo nykyisin yllättäviä ongelmia. Esimerkkinä keskustelussa mainitaan ravintolatuki. Suomi ei pysty tukemaan ravintoloita kuin hyvin rajallisesti, koska EU:n lainsäädäntö kieltää jäsenmaita tukemasta yrityksiä.  Poikkeustilanne antaa siihen pieniä mahdollisuuksia. Jos yrityksiä haluttaisiin tukea, pitäisi tehdä tarkat laskelmat jo annetuista tuista. Jos raja ylittyy, voi asiaa käsittelevä virkamies joutua EU-oikeuteen. Huopainen valaisee, kuinka ristiriitaisessa tilanteessa elämme. Toisaalta lisätään vapautta, ollaan liberaaleja ja globaaleja. Samanaikaisesti tehdään kansallisella tasolla rajoituksia. Tiukennetaan lainsäädäntöä ja vähennetään itsemääräämisvaltaa.

Marko Hamilon mukaan globalismi on sitä, että päätösvaltaa keskitetään ylikansallisille organisaatioille, kuten YK:lle ja Euroopan unionille. Tuo sama valta oli ennen kansallisvaltioilla. Vapaakaupasta puheen ollen ei valtio voi ottaa pelkkiä hyötyjä. Se edellyttää, että myös osa poliittisesta vallasta siirtyy kansalliselta tasolta muualle. Huopainen myötäilee. Niiden seuraukset ovat vaikeasti ennakoitavia asioita, esimerkiksi kun yksittäinen valtio voidaan jossakin kansainvälisessä tuomioistuimessa määrätä jättikorvauksiin. Noihin asioihin on kiinnitettävä huomiota, ongelmia on nostettava esille ja mietittävä, millaisia seurauksia niistä nimenomaan pitkällä aikavälillä aiheutuu. Se on hyvin antipopulistinen lähestymistapa. Suomen kaltaiselle valtiolle Euroopan periferiassa se tuo ihan omat haasteensa. Asiaan liittyy se, että yhteisissä sopimuksissa pieni yleensä kärsii. Se on hyvä pitää mielessä, ettei Suomi menisi ”lompsa auki” mukaan kaikkiin suurempien vaatimiin maksuvelvoitteisiin. Suomen on muistettava varjella omaa asemaansa.

Tuo on minusta tärkeä seikka. Heti tulee mieleen, että tarvitsisimme poliitikkoja, jotka kykenisivät puolustamaan Suomen etuja mahdollisimman kauaskantoisesti. Todelliset valtiomiehet ovat keskuudestamme kuitenkin kadonneet. Ja kyllä kansallismielisyyttä tarvittaisiin, mutta ei sille ole Euroopan unionin kaltaisessa globaalissa organisaatiossa tilaa. Olen käsitellyt noin pari vuotta sitten bulgarialaisen Ivan Krastevin teosta After Europe (täällä). Siinä hän kutakuinkin toteaa, että EU on virkamiehelle kuin kansainvälinen huippuluokan jalkapalloseura. Se on tiimi, jossa on hienoa olla mukana. Siinä ei ole kansallisuuksia, kaikki muu unohtuu, kun se projekti jää taakse, on uusi tiimi edessä. Taas lähdetään nollapisteestä.

Vallin on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja istuu myös Tampereen kaupunginvaltuustossa (käsittääkseni myös hallituksessa) Hän tuo esille omat vaikutelmansa Suomen nykypolitiikasta. Integraation suhteen hän toteaa, että jos se menee kovin pitkälle, niin hänen mukaansa Suomen eduskunta voitaisiin sulkea. Tulonsiirroissa Välimeren maihin, kuten Italiaan, Espanjaan ja Portugaliin, hän ei näe mitään mieltä.  Hänen mukaansa Suomen ei tarvitsisi olla EU:ssa nettomaksaja, jos harmaa talous saataisiin siellä kuriin.

Globalisaation nykymuodossaan hän näkee karuna: lähiöt gettoutuvat, pommit paukkuvat, asuinalueet eriytyvät ja asunnot menettävät tietyillä alueilla arvonsa. Hän viittaa Euroopassa laajalti tehtyyn kyselytutkimukseen, jossa kansalaiset ovat laajalti huolissaan, kun elinympäristö on alkanut väestönsiirtojen myötä muuttua.

Vallin tekee tilitystä myös omista tuoreista kokemuksistaan politiikassa. Kuntatasolla pakoillaan hänen mukaansa vastuuta vedoten siihen, että asiasta päätetään eduskunnassa (kyseinen esimerkki on kaupungin pakolaispolitiikasta). Poliitikot yrittävät näin siirtää päätösvallan pois itseltä. Sama suuntaus on hänen mukaansa eduskunnassa. Siellä viitataan Brüsseliin. Tähän voin liittää tuoreen esimerkin liittyen valkoposkihanhien maanviljelijöille aiheuttamiin haittoihin. Siinä ympäristöministeri heittää pallon unionitasolle.

Vallin toteaa, että poliitikot haluaisivat ”patsastella”, olla siisteissä sisähommissa hyvällä palkalla. He eivät halua olla vastuussa mistään ja pyrkivät siirtämään sen muualle. Kun hän sitten alkaa pohtia, mihin Brüsselissä vedotaan, on Hamilolla vastaus valmiina. Siellä todetaan, että asia on ”väistämätöntä”.  Ilmiö on nimeltään historiallinen determinismi, jota on alettu 90-luvun alusta lähtien käyttää laajalti argumentoinnissa globalismin saadessa sijaa. Suomessa keksittiin tuolloin sille oma vastine maapalloistuminen.  Sen mukaan kehitystä ei voi vastustaa, koska se on väistämätön suunta.  Yksittäistä asiaa saatetaan kyllä kauhistella ja vastustaa, mutta sen kanssa ristiriitainen päätös kuitenkin perustellaan ”väistämättömyydellä”. Tuo Hamilon heittämä ajatustapa on minusta osuva, koska tunnen tapauksia, jolloin ihmiset voivat yksityisesti olla esimerkiksi maahanmuuttokriittisiä, mutta julkisesti toimivat toisin.
,,,

Huopainen korostaa, että globalisaatio pitää sisällään monia asioita. Kaikkeen ei pidä mennä mukaan. Hän tuo esimerkiksi kuvan Jehovan todistajien esitteestä, jossa kaikki sopusoinnussa ja hyvin pukeutuneet ihmiset kulkevat sovussa leijonien ja muiden villieläimien kanssa. Sen tapaisesti asioita aletaan helposti kaunistella. Hän realistina vaatii selväpäisyyttä. Vapaakaupan tulee Suomessa tarkoittaa, että meillä on kansallisen tason toimeenpanovaltaa ja tuomiovaltaa, että se toimisi. Vaakakupissa on kaksi puolta.

”Aina kun me lisätään vapautta, niin me luodaan kahleita. Ensimmäisenä pitäisi miettiä, mitä tästä seuraa, kun me otetaan nämä kahleet niskaan, mitä seuraa siitä, että meillä on tämä eurovaluutta.”

Tuon kaltaisia kysymyksiä on nostettava esille.  Yksi kysymys on se, mitä seuraa, jos yksittäinen valtio elää yli varojensa. Yhteisvastuun uhista ja ongelmista on kerrottu ja niistä on varoitettu. Mutta ne on valitettavasti sivuutettu, koska ”on ollut niin hienoa olla siinä mukana”.

Euron aiheuttamat seuraukset eivät ole kovin hienoja. Omistava luokka on menestynyt hyvin, mutta samaan aikaan on syntynyt matalapalkkaisia, joilla ei ole tulevaisuutta. Syrjäytyneiden määrä on hälyttävä. Kehityksemme suunnassa on ongelmia, mutta niistä ei pitäisi vaieta vetoamalla johonkin epämääräiseen globaaliin kehitykseen.

Huopainen palaa kuvaan Jehovan todistajien esitteessä. Kyllä me sen tajuamme, että se vääristää. Huopainen heittää vastuuta myös äänestäjille. Hän toteaa suurin piirtein tähän tyyliin:

”Ei yksikään eurojäsenyyden kannattaja (ei entinen eikä nykyinen) tule kertomaan, että hän on tulonsiirto- ja yhteisvastuuliittovaltion kannattaja ja siinä tulee kylkiäisenä mukana euro. Hän toteaa, että euro on hänen mielestään vakaa valuutta ja sitten on vaiti.”

Huopaisen mukaan ei siis suostuta sanomaan ääneen, mitä toisessa vaakakupissa on. Kansalaisten tehtävänä on lähettää palautetta ja saada poliittiset päättäjät puhumaan avoimemmin. Tuo lopputoteamus vakaasta valuutasta viitannee suoraan valtiovarainministeri Katri Kulmunin eduskuntapuheenvuoroon.

Lopussa Huopaisen repliikin myötä nousee esille myös suomen kielen hienous. Kielessämme tehdään ero sen suhteen, onko jokin asia itsestään tapahtuva luonnon ilmiö vai onko kyse ihmisten toimista. Tämä liittyy oikeastaan yllä jo kertomaani väistämättömään kehitykseen. Siellä vaakakupissa on aina ihmisten aiheuttamat toimet. Kun puhutaan globalisaatiosta, niin päättäjät mielellään haluavat sen olla globalisoitumista, joka tapahtuu itsestään.

Viimeinen kommenttini koskee Vallinin esille nostamaa verottamista. Verotus on se, johon liittyvillä ratkaisuilla valtio voi kilpailla tuotteillaan. Se on hänen mukaansa talouspolitiikan ydintä. Euroopan unioniin liittyen on sen yhteyteen kuitenkin tuotu viime aikoina käsite harmonisointi. Se pitää sisällään kannan, että päätösvalta verotuksen tasosta siirtyisi kansallisvaltiolta Euroopan Unionille.  Esimerkkinä hän mainitsee Suomen pyrkimyksen arvonlisäveron kynnysrajan nostoon. Siihenkin on kysyttävä EU:sta lupa. Millä sitten kilpaillaan, kun ei enää pystytä verotuksella kilpailemaan, Vallin kysyy. Suomelle syrjäisenä maana se olisi tärkeä keino. Tässäkin seurataan laajempaa nykytrendiä. Vallinin vaikuttaa asiasta puhuessaan turhautuneelta. Se ei ole ihme.  Väärä suunta, toteavat muut.  Minä kommentoisin tuohon teonsanaan liittyen, että hallituksen poliitikot varmaankin puhuvat ”harmonisoinnin” sijaan harmonisoitumisesta. Niin ollaan sopivasti asian ulkopuolisia tarkkailijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti