Aluevaalit

 

Tänään on Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Olen lähdössä äänestämään. Olo on kieltämättä turhautunut, koska vaikuttamisen mahdollisuuksia ei tunnu olevan. En kuitenkaan luovuta omaa ääntäni muille.  Tässä seuraavassa on hieman aiheeseen liittyvää ja siitä versovaa pohdintaa.

…

Aluksi laitan hieman taustatietoa, jonka pohjana on erään kansanedustajan suullinen Facebook-päivitys.

Virallisesti puhutaan aluevaaleista mutta rinnalla käytetään myös nimitystä maakuntavaalit. On puhuttu myös sote-vaaleista, koska niiden myötä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta alueille.

Vaalien keskeisenä seurauksena tietty osa verokertymästä siirtyy kunnilta alueille. Osan suuruus vaihtelee kunnista riippuen, mutta se saattaa olla jopa kaksi kolmasosaa budjetista. Tuo määrä siirtyy valtion perittäväksi. Kansalaisilta peritään edelleen sama määrä veroja kuin ennenkin (ellei veroastetta muuteta), mutta nyt valtio perii suuremman osan ja kotikunnalle jää vähäisempi osuus. Valtion perimä rahasäkki jaetaan näille 21 ”hyvinvointialueelle”. Sillä niiden on pärjättävä ja järjestettävä nuo sotepalvelut.

Rahasumma on rajallinen, mutta on muistettava, että sitä tule seinästä. Siksi asiat pitää priorisoida, panna tärkeysjärjestykseen. Suomalaisten terveyspalveluihin pitää olla rahaa riittävästi eikä sitä ei saa kuluttaa mihinkään turhaan. Rahat eivät riitä kaikkeen. Siksi ei ole yhdentekevää, ketä valtuustoihin valitaan.

Maakuntavero on yksi malli. Se ei toimisi, koska alueissa on eroja. Valtiolla on iso rooli priorisoinnissa. Eduskunnan päästä maksetaan rahat. On tärkeää, että aluevaltuustoissa on myös kansanedustajia. Esimerkiksi talousvaliokuntakokemuksesta ja ylipäänsä talousosaamisesta on hyötyä. Toisaalta kuntavaltuustoissa vähenee vastuu. On iso riski, että kustannukset karkaavat.

Suomessa väki vanhenee, terveyspalveluiden tarve on lisääntymässä edelleen. Siksi pitää priorisoida. Rahaa ei saisi heittää valtion kassasta kaikkeen mahdolliseen vastuuttomasti.

…

Tätä kirjoitusta mukaillen hillotolppien ja tyhjien lupausten puolesta puhujia ei tarvita. Päätöksiä on tehtävä kansalaisten hyväksi, ei turhiin virkamiespalkkioihin. Äänestäminen kannattaa. Mikään ei muutu, jos muututaan välinpitämättömiksi.

…

Suurin näihin vaaleihin liittyvä uhka on se, että ollaan jälleen kerran luomassa turhia byrokratiahimmeleitä. Ja kansanvaltaa ikään kuin edustavat valtuustot alkavat valitettavasti yhä enemmän muistuttaa entisen Neuvostoliiton korkeinta neuvostoa. Aito kansanvalta hukkuu EU-byrokratiankin myötä virkakoneistojen ohjailuun. Valtuustoista tulee saneluautomaatteja. Nöyrästi vain siunataan byrokratiajärjestelmän luomat ratkaisut. Kun päätöksenteossa ikään kuin kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei esitettyihin ratkaisuihin voi tehdä muutoksia.

Päätökset hyväksytään joko nuijankopautuksella tai kyllä siihen saatetaan järjestellä jotain teatterimaista hymistelyä, että saadaan ulospäin luoduksi illuusiota demokratiasta. Suurin uhka siis on, että byrokratia tekee demokraattisesta kansanvallasta tarpeettoman. Luvassa on lumedemokratiaa.

Näillä mennään, mutta on uskottava kansalaisten mahdollisuuksiin vaikuttaa. Siihen tarvitaan tahdon voimaa ja yhteisyyttä.

…

Tässä yhteydessä tulee mieleen kirja Acemoglun ja Robinsonin kirja (Acemoglu Daron, James A. Robinson: Kapea käytävä. Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo. Terra Cognita, 2020). Siinä puhutaan demokratian kapeasta käytävästä despoottisen vallan ja anarkian välissä. Se saattaa alkaa käydä aika kapoiseksi poluksi. On huolehdittava, ettei pinnasta tule liian kaltevaa. Kirjan alaotsikossa aprikoidulle vapauden kohtalolle saattaa käydä huonosti.

Yksi kirjasta nouseva teema on ”punaisen kuningattaren” hypoteesi. Sen taustalla on Lewis Carrollin romaani Liisan seikkailut peilimaassa.  Siinä maassa ollaan loputtomassa kilpajuoksussa ja Liisa huomaa yllättyneenä, ettei liikkeestä huolimatta edetä mihinkään. Hirviö nimeltä Leviathan on toinen päähahmo. Se on valtio, joka on kansan voimasta kahlehdittava, ettei despotia pääse syömään yhteistä kansan tahtoa.

”Carrollin romaanissa juokseminen oli täysin tarpeetonta. Yhteiskunnan kamppailussa Leviathania vastaan niin ei ole. Jos yhteiskunta hellittää eikä juokse riittävän nopeasti pysyäkseen valtion kasvavan vallan rinnalla, kahlehdittu Leviathan voi nopeasti muuttua despoottiseksi. Yhteiskunnan kilpailun on pidettävä Leviathan kurissa, ja mitä vahvempi ja kyvykkäämpi Leviathan on, sitä vahvemmaksi ja valppaammaksi yhteiskunnan on tultava.” (s. 60.)

”Ihmisen edistys ja vapaus tarvitsevat punaista kuningatarta. Punainen kuningatar itse heiluttaa usein valtion ja yhteiskunnan vallan tasapainoa, kun osapuolet vuorotellen kirivät toistensa edelle.” (s. 61.)

Punaisen kuningattaren vaikutus tarkoittaa yhteiskunnan kykyä haastaa, rajoittaa ja valvoa valtiota ja poliittisia eliittejä. Sitä varten tarvitaan normeja, jotka auttavat yhteiskuntaa järjestäytymään, osallistumaan politiikkaan ja tarpeen vaatiessa kapinoimaan valtiota ja eliittejä vastaan. Valtion oma kapasiteetti on yhtä tärkeä, kunhan yhteiskunnalla on vastaava kyky säädellä sitä. (s. 173.)

On kyse vuorovaikutuksesta. ”Normien vankila on avattava sekä vapauden olosuhteiden luomiseksi että yhteiskunnan poliittisen toiminnan esteiden poistamiseksi” (174). Kahlehditusta Leviathanista ja sen voimasta on historiassa syntynyt taloudellisia kannustimia, jotka ovat vapauttaneet vaurautta edistäviä voimia (s. 179).

Punaisen kuningattaren voima tuo yhteiskuntaan käyttövoimaa. Sen vaikutus syntyy ”yhteiskunnan halusta valvoa valtiota tehokkaammin ja suojata itsensä paremmin yhä kyvykkäämmältä valtiolta ja vaativimmilta poliittisilta eliiteiltä” (390). Punaisen kuningattaren vaikutus on siis kansanvaltaa. Despoottiset voimat eivät pääse kirimään sen rinnalta kansalta karkuun. Leviathan on pidettävä kahleissa, demokratian kapeaa käytävää ei saa päästää kallistumaan.

…

Nyt aluevaalien myötä meneillään oleva muutos aiheuttanee uusia menoja, kuten byrokratiaa ja puoluetukia. Suurin uhka on, että aluevaltuustoihin valittavilla ei ole itsenäistä päätäntävaltaa. On kuitenkin estettävä kehitys, jossa valtuustoista tulee vain pelkkiä leimasimia. Byrokratian ja myös valtamedian vallan edessä joutuu helposti hiljennetyksi, mutta yhtä kaikki on uskallettava nostaa esille olennaisia asioita. Tervettä järkeä tarvitaan rohkeuden ohessa.

Uudistus on monien mielestä turha, mutta äänestämättä jättäminen ei byrokratiaan tuhlattavia menoja ainakaan vähennä.