Los Olvidados – säälikää heitä

Luis Bunuelin elokuva on raakaa katsottavaa. Olen nähnyt sen kai kolme kertaa, tänään viimeksi. Se on elokuva Mexiko Cityn slummista, armottomasta kurjuudesta. Se on elokuva lapsista, jotka väkivalta ja rikollisuus vievät mukanaan. Selviytymistaistelussaan köyhyyden edessä he ovat täysin puolustuskyvyttömiä

Elokuvan suomalainen lisänimi ”Säälikää heitä” on kaksimielinen. Ei me muuhun pystytä kuin sääliin täydellisen kurjuuden ilkkuessa turvallisessa olohuoneessamme. Onneksi varsinaiseksi nimeksi ei ole tullut ”Unohdetut”. Los Olvidados kuulostaa suomeksi komealta. Se on sopiva vastapaino elokuvan hurjaan sisältöön.

Kun kaikki toivo alkaa jo olla mennyttä, tulee pieni uskon pilkahdus:

Elokuvan eräs eteenpäin pyrkivä poika joutuu kaverinsa huijaamaksi ja häntä syytetään aiheetta veitsen varastamisesta. Poika vangitaan ja äitikin hylkää hänet. Sitten näyttää, että hän viimeinkin saa uuden mahdollisuuden päästyään alaikäisten työleirille. Sen johtaja osoittaa kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Hänen mielestään poika tarvitsee luottamusta. Hän antaa pojalle setelin ja lähettää hänet ostamaan tupakkaa uskoen pojan palaavan tupakan ja vaihtorahan kanssa. Kaikki näyttäisi menevän hyvin, mutta portin takana odottaakin kaveri. Poika puolustautuu, mutta on voimaton isompansa edessä. Siitä alkavat tapahtumat, jotka vievät elokuvan lohduttomaan päätökseensä.

Ei nouse elokuvasta pintaan luottamusta tai toivoa, vaan pelkästään kostoa ja pelkoa.

Elokuva pitää katsoa säännöllisin väliajoin, jotta muistaisimme nauraa omalle säälillemme.

Luis Bunuel tunnetaan surrealistisen elokuvan mestarina. Los Olvidadosin hän ohjasi vuonna 1950 Meksikon kaudellaan, 20 vuotta läpimurtoelokuviensa Andalusialaisen koiran ja Kulta-ajan jälkeen. Siinä on vahvoja vaikutteita neorealismista. Noin 20 tämän jälkeen valmistui Porvariston hillitty charmi (1972), porvarillista moraalia järkyttävä ohjaajan myöhäiskauden surrealistinen klassikko. Tuttua tyyliään hän ei hylkää Los Olvidadosissakaan, sillä se sisältää surrealistisia unijaksoja.

Elokuvan valmistuttua meksikolaiset kokivat sen loukkauksena maataan kohtaan. Todellisuus haluttiin siis kieltää. Tästä todellisuuden kieltämisestä on viitteitä Porvariston hillityssä charmissa, kun mielikuvituksellisen eteläamerikkalaisen valtion suurlähettiläs torjuu maansa arvostelun.

Jos pitäisi mainita kolme ohjaajaa, joihin tuotannon katsomiseen en väsy koskaan, he ovat Bunuel, Akira Kurosawa ja Andrei Tarkovski.