sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

BORIS NEMTSOVIN MURHA – MIKSI? KUKA?


Asuin 90-luvun lopulla Moskovassa ja seurasin silloin Venäjän poliittista elämää paljon aktiivisemmin kuin nykyisin. Noilta ajoilta on Boris Nemtsovin hahmo tullut tutuksi. Hän kuului presidentti Boris Jeltsinin lähipiiriin. Häntä pidettiin jopa varteenotettavana seuraajaehdokkaana.  Hän oli nuori nouseva tähti, kaiken lisäksi komea sanavalmis mies, naisten mieleen. Ihanteellinen poliitikkotyyppi! Hän nousi maan historian nuorimmaksi varapresidentiksi ja kuvernööriksi. Sitten kävi niin kuin silloin kävi monelle muullekin. Hän jäi taustalle eikä 2000-luvulla nousu valtakunnallisen politiikan huipulle enää onnistunut.

Palkkamurhat olivat tuolloin 90-luvulla tavallisia. Minäkin olin vähällä päästä yhden liikemiehen murhan silminnäkijäksi. Tämän johdosta en tätäkään murhaa kovasti ihmettele.

Ensimmäinen ihmettelyni aihe oli se, että noin merkittävä poliitikko kävelee Moskovan keskustassa noin vapaana, olisi käyttänyt edes taksia. Kerran olin Helsingissä erään moskovalaisen toimittajan kanssa. Vastaamme käveli eräs entinen suomalainen presidenttiehdokas. Mainitessani siitä hän totesi, että ei Moskovassa tuon tason henkilöt kulje noin vapaana. Nemtsov oli kuitenkin entinen varapresidentti ja avoimesti vallanpitäjiä kritisoiva henkilö.

Suomalaisen median uutisoinnilta en odottanutkaan mitään syvempää analyysiä. Iltapäivälehdet ja MTV tuntuvat liittävän murhan samaan riviin muun Putinin vastaisen hehkutuksensa kanssa. Yleisradiosta löysin sentään yhden jutun, jossa on hieman monipuolisempaakin pohdintaa. En laita nyt linkkejä, koska tilanne elää koko ajan. Tänään sunnuntaina on luvassa Nemtsovin muistokulkue Moskovan keskustassa. Siihen liittyen uutisia kyllä riittää.

Pohdiskelen tässä hieman murhan syitä ja taustoja Venäjän mediasta löytämäni informaation pohjalta. Aika luettelonomaiseksi se kuitenkin jää. En erittele lähteitä, koska en katso sitä tässä vaiheessa tärkeäksi. Yksi lainaus siellä on, sen yhteydessä olen maininnut kirjoittajan. Ei minulta vastauksia heru. Niitä heruu vain suomalaisilta iltapäivälehdiltä ja mtv:ltä.  Olen avuttoman tietämätön murhan tarkoitusperistä. Joillekuillehan tällaiset tapahtumien käänteet antavat tukea ja ruokkivat heitä heidän pyrkimyksissään. Mieleen tulee myös historialliset yhteydet alkaen ensimmäisen maailmansodan käynnistäneistä tapahtumista. Yhtäkaikki, sen tiedän, että monet venäläiset tuttavani ovat tällä hetkellä hyvin sekaisessa mielentilassa. Mitäköhän tästä seuraa?


Kaikki murhapaikkaa ja ajankohtaa myöten viittaa sitten, että murha on tehty Vladimir Putinin päänmenoksi. Myös henkilön valinta viittaa siihen. Ymmärrän niitä, joiden mielestä Boris Nemtsov on uhrilammas, vaikka se rajulta ajatukselta tuntuukin.

Näistä syistä moni Vladimir Putinia tähän asti hiljaisesti tukenut Venäjän kansalainen kääntyy nyt Putinia vastaan. Näin minusta tuntuu, sillä kyllä venäläiset omissa käänteissään ovat hyvin tunnevaltaisia ja äkkipikaisia.

Ei ole mielestäni järkisyitä siihen, että Putinin hallinto olisi murhan takana.

Putinin kriitikkoja tämä ei tietenkään estä käyttämästä murhaa räikeästi omiin tarkoituksiinsa. Kiinalaista sanontaa mukaillen muuriin on alkanut tulla yhä syvempiä säröjä, kansanjoukot ryntäävät sitä kaatamaan.

Joillekin piireille tämä sopii vallan mainiosti. Nemtsov oli nyttemmin jo symboliseksi muuttunut hahmo. Hänestä on hyvin helppo ruveta rakentamaan myyttiä.

Boris Nemtsovin murhan lähin silminnäkijä oli hänen yli 30 vuotta nuorempi naisystävänsä, ukrainalainen malli Anna Duritskaja He olivat yhdessä poistumassa punaisen torin vieressä sijaitsevan GUM-tavaratalon kahvilasta kohti Nemtsovin kotia. Se, että murhaajat eivät kajonneet naiseen, kertoo myös jotakin. Murhaajat ovat olleet hyvin ammattitaitoisia palkkamurhaajia. Joko naisystävään ei ole saanut kajota tai sitten he ovat vakuuttuneita siitä, etteivät he jää kiinni.
Boris Nemtsovin naisystävä, ukrainalainen valokuvamalli Anna Duritskaja

Tietojen mukaan naiselle oli vastikään tehty Sveitsissä abortti. Nainen on kotoisin Kievistä. Hänen vanhempansa eivät katsoneet sitä hyvällä, että hän seurusteli yli 30 häntä vanhemman miehen ja vielä poliitikon kanssa.

Nemtsov oli merkittävä poliitikko. Hän toimi viime aikoina Jaroslavlin  alueparlamentissa. Venäjän Duman jäsen hän ei ollut. Vaikka hän oli mukana Putinin vastaisessa oppositiossa, hän ei ollut liikkeen aivan keskeisimpiä hahmoja. Näin väitän, vaikka monet ovat varmasti eri mieltä. Toki hän oli keskeinen, mutta tuskin häntä aivan korkeimman tason kaavailuihin laskettiin mukaan.  
Merkittäväksi hänet tekee Ukrainan tapahtumat. Nemtsoville oli Ukrainaan erityisen läheiset suhteet. Hän tunsi henkilökohtaisesti presidentti Petro Porošenkon. Hän puolusti Venäjällä Ukrainaa. Lisäksi myös tyttöystävä oli yksi side.

Donbassiin tai Luganskiin hänellä ei ollut suhdetta eikä häntä siellä tunnettu. Ei tunnu kovin vahvoilta väitteet, että separatistien vallassa olevien alueiden kannattajat olisivat murhan takana. Toki mahdollista on, että Donbassin ja Luganskin alueiden Ukrainasta eroamista ajavat venäläiset patriootit olisivat sen takana, mutta tuskin hekään haluavan presidentti Putinin asemaa näin vahingoittaa.

Toimittaja Maksim Shvechenkon näkemyksen mukaan Boris Nemtsov oli ukrainalaisille symboli. Hän oli uudenlaisten mahdollisuuksien symboli, siinä mielessä keulakuva. Sodassa tarvitaan symboleita. Eikä siinä yhteydessä ihmisen elämälläkään ole arvoa. Tarkoitus pyhittää keinot.

Kieville Nemtsov on putinvastaisen ”demokraattisen länsimielisen” Venäjän symboli - sen Venäjän, joka ei hyväksy ”rauhanomaiseen Ukrainaan hyökänneen verisen tyrannin rikollisia toimia”. Kievissä hän on symbolina sille mahdollisuudelle, että Moskovan valta on kaadettavissa ja voitto sodassa, jonka Kiev on julistanut isänmaalliseksi ja antivenäläiseksi (lue: antiputinilaiseksi), on saavutettavissa.

Näin toteaa lauantaisessa Facebook-päivityksessään Boris Nemtsovia kovasti arvostava ja murhasta järkyttynyt Shevchenko, joka huolimatta ylistävästä asenteestaan lukeutuu Nemtsovin poliittisiin vastustajiin. Kyllä on muitakin poliittisia vastustajia, jotka muistelevat Nemtsovin persoonaa hyvin myönteisessä valossa.

Shevchenkon mielestä Nemtsov on Kieville äärimmäisen tärkeä ja olennainen symbolinen hahmo sodassa Venäjää sekä Donbassin ja Luganskin kansantasavaltoja vastaan. Todettakoon kuitenkin varmuuden vuoksi, että ei Shevchenko vapaamuotoisessa ja myös tunnevoimaisesti pohdiskelevassa kirjoitelmassaan usko Porošenkon olevan murhan takana.

Motiiveja murhalle voi toki olla monenlaisia. Boris Nemtsovin asianajaja ja juridinen neuvonantaja Vadim Prohorov toteaa, että murhaan taustalla voivat olla vain poliittinen motiivi, koska isossa bisneksessä hän ei ollut nykyisin mukana ja yksityiselämässäkin asiat olivat hänen mielestään kunnossa. Asianajaja lisää, että jokin kuukausi sitten hän oli saanut murhauhkauksen.

Kyllä minustakin tuntuisi oudolta, että murhan oli suorittanut jokin Nemtsovin naisseikkailuista käärmeentynyt mustasukkainen osapuoli.

Bisnekseen sen sijaan voisi liittyä Nemtsovin toiminta Jaroslavin alueen parlamentissa. Tämäkin vaihtoehto on otettava huomioon. Ja voisi kai murhaan löytyä motiiveja myös Nemtsovin mahdollisista yhteyksistä Ukrainan oligarkkeihin.

Yksi mahdollisuus on se, että äärimuslimipiirit ovat kostaneet Nemtsoville tämän avoimen esiintulon Pariisissa vastikään tapahtuneen muslimien murhaiskun johdosta.

On sitten vielä yksi paljon ehkä suosiota saava näkemys, että murhan takana on Washington, joka pyrkii hinnalla millä hyvänsä saamaan Putinin vallan kaadettua.

Jos kyseessä on poliittinen murha, niin kyllä tässä tuo uhrilammas-ajatus tulee väkisinkin mieleen. Ei Nemtsov nykypäivänä erityisen vaarallinen hahmo ollut, että hänet olisi pitänyt poliittisten motiivien johdosta murhata. Toisaalta kyllähän presidentti Putinin hallinto on tehnyt muitakin ylilyöntejä. Ei ole mitään mieltä tuomita oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyita joulukuussa heppoisin perustein tai pitää Nadija Savtšenkoa Venäjällä edelleen vangittuna (http://fi.wikipedia.org/wiki/Nadija_Savt%C5%A1enko). Tulee sekin taas mieleen, että presidentin hallinnossa voi olla sitä itseään murentavia voimia.

LISÄYS

Julkaistuani kirjoituksen menin tutustumaan viimeisiin kirjoituksiin. Silmiini hyppäsi ensiksi Yleisradion uutisotsikot. Sitten näin Vladimir Poznerin tekstin (http://pozneronline.ru/2015/03/10581/).

Pozner oli murhan sattuessa USA:ssa. Hän toteaa, että uutisoinnissa pitäydyttiin vain yhdessä näkökulmassa, joko suoraan tai kiertotietä. Se oli Vladimir Putinin työtä. Hän ja hänen apurinsa tappoivat oppositiojohtaja Boris Nemtsovin ja teki sen tietoisesti protestimarssin aattona. Tätä näkemystä ei asettanut kukaan kyseenalaiseksi. Ei ollut edes epäilijöitä.

Demokraattisesti ajatteleva ja joskus liberaaleja vahvastikin myötäilevä Pozner näkee asian niin kuin minäkin yllä taivun. Murhan takana on oltava Putinin vastustajat. hänenkin mielestä Siihen viittaa myös murhapaikka.

Pozner on jyrkästi niitä vastaan, jotka tässä vaiheessa asettavat murhan syylliseksi Vladimir Putinin (hänen mukaansa iskulauseita tyyliin ”Tänään Nemtsov – huomenna sinä” on jo leviämässä). 
Nemtsov ei hänen mukaansa ollut mikään poliittinen uhka Vladimir Putinille ja hänen lähipiirilleen. Pozner itse sanoo tunteneensa Nemtsovin ja on hänestä vain positiivista kerrottavaa. Poznerin mukaan Putin on toimiaan tarkasti punnitseva henkilö ja hän kyllä olisi tajunnut tällaisesta teosta aiheutuvan suurta vahinkoa.


Ylen jutuista paistaa tuo samainen amerikkalainen näkemys, johon Pozner viittasi. Kaiken pohdinnan suorana tai epäsuorana taustaolettamuksena näyttää olevan, että Putin on syyllinen.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti