Ei tästä niin kovin montaa vuotta ole, kun suomalaisia
miehiä syytettiin ihmiskaupasta, kun he hankkivat itselleen Thaimaasta vaimon.
Suomalaiset naiset jäivät rannalle ruikuttamaan, kun miehet käänsivät heille
selkänsä ja solmivat rehellisen avioliiton ulkomaalaisen kanssa.
Muistan kun viime presidentin vaalien aikaan nousi pieni
kohu vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston Etelä-Amerikasta kotoisin olevasta
puolisosta, joka sattui olemaan huomattavasti suomalaista siippaansa nuorempi
ja lähtöisin hyvin köyhistä oloista. Ivailtiin, että eipä nyt feministit ulputa
ihmiskaupasta.
Sitten on ollut naistenlehdissä ja muussa mediassa ”ylistysveisuita”
hieman vanhemmille puumanaisille, jotka ovat käyneet Afrikassa seikkailemassa
ja iskeneet siellä nuoren pojan hemmotellen itseään rakkauden hehkussaan. Suomeen
nämä leidit ovat palanneet uudistuneina ja henkisesti vireinä valmiina
kohtaamaan suomalaisen arjen ankeuden, kestämään suomalaisen ykstotisen miehen
henkisen kylmyyden ja inspiraation puutteen.
Tulee mieleen eräs tarina, jota seurasin sivusta mutta hyvältä
paikalta. Se tapahtui yli kymmenen vuotta sitten. En tiedä, mitä osapuolille
nykyisin kuuluu. Nainen oli muodottomaksi lihonut syöppö, josta ei erotiikkaa
löytynyt hakemallakaan. Läskit häiritsivät jo liikkumistakin. Jonkin
kehitysyhteistyöhomman kautta hän hankkiutui töihin Afrikkaan ja toi sieltä
mukanaan pitkän, komean, pikimustan, valkoisine hampaineen hymyilevän nuoren uroksen.
Mies hakeutui kielikurssille ja nainen yritti syömisen lomassa huolehtia omasta
halinallestaan. Puolen vuoden kielikurssin mies sai vaivoin suoritettua, sitten
hän karkasi ja katosi. Hän ei suoraan ollut valitellut muille parisuhteensa
ankeutta, mutta se kävi ilmi jo yhä vaivautuneemmaksi käyvästä hymystään. Oli
hän joskus valitellut jollekulle sitä, että ”kun se jatkuvasti syö”.
Mies siis katosi. Myöhemmin kävi ilmi, mihin. Hän pysyi
kyllä Suomen rajojen sisäpuolella. Hänellä sattui olemaan tuttava Suomessa, kotoisin
samaisesta pienestä Länsi-Afrikan maasta. En tiedä miten hän puolestaan oli onnistunut
hakeutumaan tänne pohjoiseen. Hän pakeni tämän luokse, toiselle puolelle
Suomea. Kyseessä oli siis myös mies, mutta naisten perään molemmat katselivat. Kaupunki
oli isompi, elämää ympärillä. Bailailtiin, seikkailtiin, nuoria vaaleita naisia
vilisi ympärillä.
,,,
Tässä nyt kiihtyneessä turvapaikanhakijoiden invaasiossa on kyse
ihmiskaupasta. Pyritään keinoja kaihtamatta uuteen elämään, kohti uusia
mahdollisuuksia. Tilanne on monelle suomalaiselle ristiriitainen, koska
köyhempiä toki halutaan auttaa. Mutta ei siitä pääse mihinkään, että kyseessä
on räikeääkin räikeämpi ihmiskauppa. Lisäksi tämänkaltaiseen hallitsemattomaan
kansainvaellukseen liittyy huomattavan paljon erilaisia riskejä, joilta hyväuskoiset
suomalaiset sulkevat silmänsä. Sitten on aina niitä, jotka tämänkaltaisesta
hyötyvät, taloudellisesti ja muuten. Media on heidän tukenaan. Kriitikot
jätetään vähälle huomiolle. Kun heitä käsitellään, annetaan ymmärtää, että
kyseessä on umpimielisiä ulkomaalaisvastaisia idiootteja. Esimerkiksi
viikonloppuna Torniossa oli mielenosoitus hallitsemattoman ”pakolaisvirran”
pysäyttämiseksi. Ilta-Sanomat kyllä asiasta kirjoitti, mutta haastatteli erästä
mielenosoitukseen osallistunutta, jonka perustelut oli muotoiltu niin kuin oli.
Samaan yhteyteen liitettiin vastapuolen kommentti, jossa joku ”fiksu” nuorimies
vähätteli ongelmaa ja naureskeli protestoijien ”hölmöydelle”.
Voipa puhua jopa jonkinlaisesta ”maahanmuuttokiimasta” on
kyse, sillä Kuopiossa on vapaaehtoisia naispuolisia auttajia varoitettu syväuurteisesta
rintamuksesta, koska se voi hämmentää nuoren muslimimiehen mielen.
Jos haluaa auttaa maailman köyhiä, niin tällainen apu on
veden heittämistä kaivoon. Apua on parasta suunnata paikan päälle. Jo sadalla
eurolla voitaisiin turvata monen osattoman lapsen koulunkäynti ja auttaa häntä
elämän alkuun. Moni kyllä auttaisi,
mutta avustuksen perillemenoon ei luoteta. Punaisen Ristin kaltaiset
organisaatiot saattavat vetää välistä omaan laariinsa.
Sivistyneistön laaja kritiikki jätetään vähemmälle huomiolle.
Media ei sitä noteeraa lainkaan. Joutuu olemaan ahkera sosiaalisen median
käyttäjä, jos haluaa päästä siitä perille. Ja on varmaan monia, jotka asiasta vaikenevat mahdollisen
leimautumisen vuoksi.
Toki nyt tämän aamun uutisia seuratessani huomaan avoimempia
juttuja ihmissalakuljetuksesta ja rikollisorganisaatioista. Ovatkohan silmät
aukeamassa?
,,,
Aloitin tämän kirjoitukseni thainaisista, lopetan
venäläisiin. Olihan aika, kun suomalaiset miehet hullaantuivat venäläisiin
naisiin. Siitä nuo jutut ihmiskaupasta taisivat alkaa, tai ainakin saada vettä
myllyyn. Mediakin heräsi ja alkoi mustamaalata molempia osapuolia: suomalaista ”miesressukkaa”
ja venäläisiä ”huoria”.
Joskus 80-90-lukujen taitteessa minulla oli venäläinen
tyttöystävä. Hän hankki viisumin ja tuli silloisesta Leningradista vieraakseni.
Menin hänen kanssaan diskoon pitämään hauskaa. Muistan sen illan hyvin, koska
se on niitä harvoja kertoja, kun minua on lyöty ja lyöjänä on vielä nainen.
Joku suomalainen humaltunut neiti kävi kimppuuni sättien minua siitä, että hankin
naisia ulkomailta eivätkä suomalaiset kelpaa. Siinä oli alkuvoimaista vihaa,
jonka purkautumiseen alkoholista oli suuri apu.
Lopuksi:
Kansainvälisyys on
hieno asia. Monikulturismia en kannata. Kansainvälisyys ei ole monokulttuuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti