 |
| Kirjoituksen aiheeseen liittyvä maalaus Kesäpalatsin pitkässä käytävässä Pekingissä |
Sisältö: 1) Aluksi, 2) Wu Chengen: Xiyouji (”Lännen matka”), 3) Lin Jutang, 4) Mao Tsetung ja
kulttuurivallankumous, 5) Mo Yan: Seitsemän elämääni.
1) Aluksi
Helmikuussa Kiinassa ja myös muualla Itä-Aasiassa
siirryttiin Apinan vuoteen. En aio nyt kuitenkaan kirjoittaa kiinalaisesta
horoskoopista. Aiheenani on Kiinan
kuuluisin apina nimeltään Sun Wukong,
joka on ensi kerran tullut tutuksi maansa neljän suuren klassikkoromaanin
joukkoon kuuluvasta teoksesta Xiyouji
(”Lännen matka” – Journey to the West).
Hän on tuon salaperäisen Intiaan suuntautuvan matkakirjan tärkein hahmo. Aivan
oikein! Käytän sanaa hän, kyse on
kuitenkin varsin inhimillisestä tyypistä. Ja onhan hän kaiken lisäksi apinakuningas.
Teos on peräisin 1500-luvulta, jolloin elettiin
Ming-dynastian kautta, ja sen on kirjoittanut Wu Chengen. Kiinan
ulkopuolellakin hän on varsin suosittu, mutta aivan muuta kautta hän on tullut
tutuksi kuin romaanista. Hänet tavataan tv-sarjoissa, Kungfu-elokuvissa,
eri-ikäisille suunnatuissa animaatioissa, Peking-oopperoissa, sarjakuvissa ja viime
aikoina hänestä on tullut myös yhä suositumpi tietokonepelien hahmo.
Varsinkin Japani on osannut hyödyntää Sun Wukongia
kansainvälisesti. Siellä tehtiin vuosina
1978–1980 romaaniin perustuva suosittu televisiosarja, jonka englanniksi
jälkiäänitetty versio (Monkey) on
noussut kulttiklassikoksi Englannissa ja varsinkin Australiassa. Ja japanilaisen
animaatioelokuvan tunnettu sankarihahmo Son
Gokū pohjautuu Sun Wukongiin, tosin vain löyhästi (http://naruto.wikia.com/wiki/Son_Gok%C5%AB).
Toki Kiinassa esitetään jatkuvasti Sun Wukong -aihetta eri muodossa, mutta
kielimuurin takia useimmat niistä ovat jääneet meiltä huomiotta.
Ennen romaaniin siirtymistä on mainittava pari
elokuvahanketta. Vuodelta 2008 peräisin
olevan Jackie Chanin ja Jet Lin tähdittämän kiinalais-amerikkalaisen
kungfu-elokuvan The Forbidden Kingdom
sankari on taitava ja ihmeellinen
apinakuningas (https://en.wikipedia.org/wiki/The_Forbidden_Kingdom,
http://www.imdb.com/title/tt0865556/).
En ole elokuvaa valitettavasti nähnyt, mutta sen kerrotaan perustuvan Wu
Chengenin romaaniin vain löyhästi.
Toinen Wu Chengenin romaanin hieman vanhempi hyödyntäjä on
animaatioelokuvan kiinalainen uranuurtaja Wan
Laiming. Hänen yhdessä veljiensä kanssa toteuttama ensimmäinen elokuva Princess Iron Fan (https://en.wikipedia.org/wiki/Princess_Iron_Fan_(1941_film))
ilmestyi jo vuonna 1941. Vuonna 1961 ilmestynyt Havoc in Heaven (Upproar in
Heaven) oli aiheeltaan laajempi ja teknisesti jo paljon laadukkaampi.
Vuoden 1941 filmi pohjautuu yhteen romaanin tarinaan valkoisesta aaveesta (White bone demon), johon palaan
alempana. Myöhempi tuotos ”Kapina Taivaassa” nousi maailmanmaineeseen ja
kiinalainen animaatio alkoi saada kansainvälistä huomiota (https://en.wikipedia.org/wiki/Havoc_in_Heaven).
Sille ilmestyi vielä jatko-osa kolme vuotta myöhemmin vuonna 1964. Elokuva oli tuon ajan työskentelyolosuhteet
huomioon ottaen yllättävän korkeatasoinen. Nyttemmin tekniikka on tietysti
mennyt monta harppausta eteenpäin. Tuo Wan Laimingin elokuva on silti noussut
uudelleen suosioon, koska on vuonna 2012 tehty uusi, teknisesti nykypäivän
vaatimuksia vastaava versio.
 |
| Havoc in Heaven 1964 |
Oli ilo huomata, että tuo animaatio tunnetaan ainakin asian
harrastajien piirissä myös Suomessa. Eräs asiantuntija onkin kommentoinut
sitä mielestäni oivallisesti. En itse tiedä animaatioelokuvista mitään,
mutta minua kiinnostaa elokuva sen syntymäajankohtansa vuoksi. Se ilmestyi
juuri ennen kulttuurivallankumousta, jolloin apinakuningas Sun Wukong nousi
eräänlaiseksi symboliksi. Siitä kerron enemmän alempana.
Kuten mainitsin, apinakuningas on Kiinassa tärkeä
kulttihahmo, joka näkyy monella kulttuurin alueella ja mediassa se saattaa
tulla tänä vuonna vastaan yllättävissäkin yhteyksissä apinan vuoden vuoksi. Tämä
animaatio on kuitenkin luku erikseen. Siitä tuli ilmestyessään maailman kuulu.
Valitettavasti hyvin alulle pantu kiinalaisen animaatioelokuvan perinne
tyrehtyi kulttuurivallankumouksen vuoksi kokonaan. Yllä mainitsemani
suomalainen asian harrastaja on oivaltanut elokuvan ulkopoliittisen
merkityssisällön, kun se 60-luvun alussa valmistui. Apinajoukot nostavat
aseensa ja valmistautuvat taisteluun. Kyseessä uhotaan sotilaallisella
voimalla, millä halutaan selvästi viitata Neuvostoliittoon. Maiden välithän
olivat tuolloin menneet täysin rikki. Kirjoittaja on oivaltanut myös Sun
Wukongin hahmon kaksijakoisuuden persoonallisuuden: hänessä on niin myönteisiä
kuin kielteisiäkin piirteitä.
En itse ole nähnyt Sun Wukong –aiheisia elokuvia kuin
muutaman irrallisen pätkän. Minulle tuo romaani – ja itse asiassa laajan
romaanin lyhennelmä – oli ensimmäinen vakava tutustuminen aiheeseen ja
apinakuningas Sun Wukongin elämään. Toki alkuperäisromaanissa liikutaan
vapaamuotoisiin elokuviin verrattuna syvemmissä vesissä, se vie lukijan
mukanaan romaanin syntyaikoihin ja todelliseen historiaan.
2) Wu Chengen: Xiyouji
Siirryn käsittelemään Wu Chengenin romaania. Yllä jo kerroin,
että käytän hän-pronominia. Toki Sun Wukong on syntynyt apinana, mutta
toisaalta romaanin hahmona hän pyrkii elämässään eteenpäin nimenomaan ihmisten
maailmassa toimien. Kärsivällisesti kouluttautumalla hän onnistuu hankkimaan
itselleen myös yliluonnollisia ominaisuuksia. Kyllä hän siinä
kyynärpäätaktiikkaakin käyttää, mutta hän oppii virheistään ja saavuttaa
lopulta sen, mihin on pyrkinyt.
Palaan vielä helmikuussa alkaneeseen
apinan vuoteen:
”Apinan vuonna syntyneet ovat oikullisia neroja. Nokkelina, taiturimaisina ja
joustavina he ovat erinomaisen kekseliäitä ja omaperäisiä, ja he kykenevät
ratkaisemaan hankaliakin ongelmia käden käänteessä. Apinoilla on häkellyttävä
tapa antaa helposti periksi mielihaluilleen. Vaikka he ovat hyviä tekemään
päätöksiä, he turvautuvat mielellään toisiin ihmisiin. Maanläheisillä Apinoilla
on suuri tiedonjano ja heillä on erinomainen muisti.” (Huotari – Seppälä,
Kiinan kulttuuri. Neljäs painos, Otava 2002, s. 457)
Yllä oleva lainaus on
apinan vuonna syntyneiden luonnehdintaa. Liitän sen tähän, koska se sopii erinomaisesti
myös tälle Kiinan kuuluisimmalle apinalle Sun Wukongille.
Luonteeltaan Sun Wukong on nokkela, vikkelä, hoksaavainen,
päätöksissään ripeä ja tarvittaessa vilpitön auttamaan ja ottamaan toiset
huomioon. Mutta on hänessä myös toinen puolensa. Hän on hyvin äkkipikainen,
malttamaton ja kiivas, minkä takia hän voi sortua helposti ylireaktioihin. Tahdikkuus
puuttuu, ja hän saattaa tokaista joskus kumppanilleen pahastikin. Vaatimattomuus
ei kuulu hänen hyveisiinsä. Hän haluaa itseänsä arvostettavan, jos joku
vähättelee tai heittää ivaa ja pilkkaa, niin sen tämä saattaa tuntea pian
nahoissaan. ”Marakatti” on yksi haukkumasana, joka saa hänet raivoihinsa. Hän
nauttii tilanteista, jolloin vastustajat joutuvat hänen edessään pelon valtaan.
Hän tykkää kerskailla saavutuksillaan ja urotöillään. Hän haluaa olla paras.
Mutta kun apinakuningas saa osakseen kunniaa ja kun häntä
ympärillä ihaillaan, se tuo mukanaan myös varjopuolia. Hän on altis imartelulle,
kehumiselle ja kaikenlaiselle mielistelylle, ja sitä vastustajat osaavat joskus
käyttää hyväkseen.
Ja vaikka hän on ollut buddhalaisessa opissa, ei hän mikään
pyhimys ole. Hän tykkää nautiskella, osallistuu hanakasti kaikenlaisiin
pirskeisiin, syö hyvin ja osaa juopotellakin. Vaativissa taistelutilanteissa
hän on kuitenkin kunniansa tunteva sotilas, on mukana täysillä, täysin omat
pyyteensä unohtaen.
Tämä oli eräänlainen yhteenveto apinakuningas Sun Wukongin
persoonasta. On aika mennä romaanin maailmaan. Kerron aluksi romaanin
syntyhistoriaa.
 |
| Wu Chengen |
Romaanin Xiyouji (Journey to the West) on kirjoittanut
Ming-dynastian aikana 1500-luvulla elänyt Wu Chengen (1500 – 1582;
syntymäajoista ei ole tarkkaa tietoa).
Mielenkiintoinen romaanin syntyaikaan liittyvä seikka on se, että
ranskalaisen kirjailijan François
Rabelais’n tuotanto osuu suurin piirtein samoihin aikoihin. Xiyoujissa ja Rabelais’n tuotannossa on
yhtymäkohtia. Molemmissa on rikas fantasiamaailma, ja matkojen kautta etsitään
totuutta. Molemmissa tehdään pilkkaa ympäröivästä todellisuudesta, tukeudutaan
kansanperinteeseen ja taikuuteen omien ideoiden ja ajatusten ilmaisukeinoina. Molemmissa
on satiiria aikansa uskonnollista vallankäyttöä kohtaan. Rabelais’n tuotantoa
on kutsuttu karnevalismiksi. Historiallisessa perspektiivissä eroa on siinä
mielessä, että Rabelais’n aikakausi edustaa eurooppalaista renessanssia, Wu
Chengenin ajan Kiinaa on luonnehdittu keskiajaksi. Xiyoujin venäjänkielisen version laatinut A. Rogatshov toteaa, että
keskinäisestä vaikutuksesta ei voi puhua. Miehet ovat vain kokeneet
todellisuuden samalla tavalla.
Jos haluaa löytää muita yhtymäkohtia Eurooppaan, niin on
mainittava Dante Alighierin Divina
comedian eli Jumalaisen näytelmän
helvetti-kuvaus sekä Faust. Wu Chengenin romaanin voi katsoa
olevan Jumalaisen näytelmän
jonkinlainen kiinalainen vastine ja puolestaan Faustin hahmon yllä mainittu A.
Rogatshov rinnastaa Sun Wukongiin. Toki suoranaisia yhtymäkohtia ei ole, mutta
jotain tuo rinnastus kertoo romaanin kulttuurillisesta merkityksestä Kiinassa.
Totean vielä sen, että taiteellisesti ”Lännen matka” ei ainakaan omasta
mielestäni yllä noiden eurooppalaisten teosten tasolle.
Xiyouji on kirjailijan
luoma huumoria viljelevä satiiri omasta ajastaan ja kiinalaisesta yhteiskunnasta
ylipäänsä. Toki siinä on myös historiallisia ulottuvuuksia. Romaanin taustalla
buddhalainen kehyskertomus, jossa tavoitteena on elämän kiertokulusta irtautuminen
ja kuolemattomuus. Se tavoitteenaan apinakuningas Sun Wukong ryhtyy
harjoittamaan buddhalaisia hengenharjoituksia.
Romaani kertoo 600-luvulla eläneestä Xuanzang-nimisestä munkista, joka lähti tuolloin Tang-dynastian
aikaan pitkälle, 16 vuotta kestäneelle matkalle Intiaan noutamaan pyhiä
uskonnollisia tekstejä eli sutria. Kyse ei ole kuitenkaan mistään
dokumentoivasta teoksesta. Xuanzangin ja Wu Chengenin välissä on noin 900
vuotta ja sinä aikana ehti tapahtua valtavasti asioita.
Xuanzang kirjoitti itse matkastaan päiväkirjamuotoisen muistelmateoksen,
mutta sitä tuskin monikaan on lukenut. Ennen Wu Chengenin romaania matkasta
ilmestyi pari muutakin teosta, jotka eivät kuitenkaan ole kehuja saaneet.
Suurin vaikuttaja Wu Chengenille lienee kansan keskuudessa vilkkaana elänyt ja
hehkunut suullinen kertomusperinne. Xuanzang on Kiinan kuuluisimpia munkkeja ja
hänen matkastaan alkoi heti 600-luvulta lähtien levitä huomattavan paljon
erilaisia tarinoita, joissa ei mielikuvitusta säästelty. Nämä tarinat levisivät
sukupolvelta toiselle ja jokainen aikakausi toi niihin oman lisävärinsä. Wu
Chengen on nähtävästi kuullut ensi kertaa Xuanzangin matkasta isältään, joka
oli itse taitava tarinan kertoja. Kirjailija itse oli pienestä pitäen
kiinnostunut pitkistä tarinoista. Hän luki itse paljon ja alkoi myös
kirjoittaa. Kuulemiensa tarinoiden ja lukemiensa teosten pohjalta hän sittemmin
laati tuon hyvin laajan romaanin. Hän kehitteli ja luonnosteli teostaan varmaan
pitemmän aikaa, mutta vasta noin 70-vuotiaana hän sai sen lopulliseen muotoon.
Romaani on episodimainen. Siinä on 100 lukua ja runsain
määrin eri mittaan laadittuja runoja. Käännöksissä on useimmiten tyydytty
lyhennettyihin laitoksiin. Sitä ei ole suomennettu. Itse luin vuodelta 1959
peräisin olevan, aika kattavan A. Rogatshovin venäjänkielisen version, jossa
esipuheen kera sivuja 760. Kääntäjä on jättänyt laitoksestaan pois suuren osan
runoista sekä valitsemiaan tekstin osia, joiden hän ei katsonut häiritsevän
juonen etenemistä. Hän nimesikin romaanin uudelleen ”Sun Wukong –
apinakuningas” (Сунь Уку́н - Царь Обезьян). Siinä on samaiset 100
lukua kuin alkuperäisessäkin, myös runoja on mutta niukemmin. Jonkin kuvan alkuperäisteoksen
todellisesta koosta kertoo se, että W.F.J. Jennerin englanninkielisen
käännöksen pokkaripainoksessa on sivuja yli 2300.
Suomen kielellä on ilmestynyt romaaniin perustuva muutaman
sivun mittainen tarina lähinnä kai lapsille tarkoitetussa teoksessa Lohikäärmeitä ja kuolemattomia (Maailman taruaarteet – Kiina), jonka kirjoittanut
Tao Tao Liu Sanders ja kuvittanut Johnny Pau. Kirjan alkuperäinen
englanninkielinen nimi on Dragons, Gods
and Spirits from Chinese Mythology, kääntäjänä kiinalaisen kirjallisuuden
ehdoton asiantuntija Pertti Seppälä (WSOY 1986).
On hyvä muistaa, että yhteys Xuanzangin suorittamaan matkaan
on väljä. Merkittävä ero on jo siinä, että romaanissa keisari lähettää munkin
matkalle. Oikea Xuanzang ei saanut Tang-dynastian aikana epävakaan
ulkopoliittisen tilanteen vuoksi keisarilta lupaa, hän otti riskin ja lähti
omavaltaisesti toteuttamaan kutsumustaan. Romaanissa puolestaan on jo
poliittisista syistä korostettava keisarin asemaa pyhän matkan alullepanijana.
Romaanin muodollinen päähenkilö on munkki Xuanzang, jota kutsutaan myös
arvonimillä Tripitaka ja Tang-munkki. Kuvaavaa hänelle on, että
vaikka hän onkin pyhiinvaelluksen johtohahmo, hän on kuitenkin varsin avuton ja
käyttäytyy ajoittain suorastaan kömpelösti. Hän toki saa ympärillä olevilta
suuren pyhän henkilön arvovallalle kuuluvan kunnian, mutta hän on varsin
ristiriitainen hahmo. Joskus hän esimerkiksi oikuttelee kuin pikkulapsi. On
vaikea uskoa, että kyseessä on tärkeän retkikunnan johtaja.
Ristiriitaisuutta ja ihmettelyä herättävät myös munkin
seuralaiset. Apinakuningas Sun Wukong on luonnollisesti merkittävine
yliluonnollisine kykyineen ja taikavoimineen ylitse muiden. Hän on romaanin
todellinen päähenkilö. Apinan ja munkki Xuanzangin keskinäinen suhde on
ongelmallinen ja kiinnostava vaatien tutkiskelua
Seurueen muut jäsenet ovat sian ja ihmisen sekamuoto Zhu Bajie, joka englanninkielisessä
versiossa on saanut lisänimen Pigsy. Ja
hirviö Sha Wujing, englanniksi Sandy, joka kantaa kaulariipuksessaan
yhdeksää pääkalloa merkkinä siitä, että on edellisessä elämässään tappanut
yhdeksän pyhiinvaeltajaa. Sitten on vielä lohikäärmekuninkaan poika Yulong Santaizi, joka ehtii romaanin
alkuvaiheessa syödä Xuanzangin hevosen, mutta joka sitten taiotaan hevosen
samannäköiseksi kaksoisolennoksi. He ovat selkeästi alempiarvoisia kuin Sun
Wukong, vaikka heilläkin on toki yliluonnollisia kykyjä, toisin kuin munkki
Xuanzangilla.
Yhteistä noille munkin seuralaisille on se, että he ovat
aiemmin tehneet jotain hyvin raakaa ja väärää, minkä taakan vuoksi he sitten
maan päällä toiseksi hahmoksi muutettuina joutuvat kärsimään. Valintojen taustalla
häärii armon kuningatar bodhisattva Guanyin,
jonka suoranaisesta johdatuksesta nuo seuralaiset Xuanzangin matkaan päätyvät.
Matkaan valittuina kaikki voivat sovittaa aiemmin tekemänsä pahat teot. Itse
asiassa myös Xuanzang on nuoruudessaan niskuroinut taivaan valtaa vastaan,
vaikka tämä ei sitä tajuakaan. Guanyin on historiallinen uskonnollinen hahmo,
ehkä tärkein buddhalainen bodhisattva. Ja bodhisattvahan on Kiinassa vallalla
olleen mahajana-buddhalaisuuden mukaan buddhan tavoin valaistunut, mutta hän
toimii maan päällä ohjaten kaikkia muita olentoja valaistumaan.
 |
| Guanyin - armon jumalatar |
Munkki Xuanzang on ainoa tavallinen henkilöhahmo, joka pyhästä
tehtävästään ja asemastaan huolimatta ei kykene samanlaisiin taikuuksiin kuin
apinakuningas. Kaikilla pyhiinvaeltajilla on kuitenkin omat heikkoutensa. Varsinkin
Zhu Bajie on hahmona varsin raadollinen. Hänen ehdoton paheensa on ruoka. Hän
on ahmatti, joka voisi syödä aivan suunnattomasti. Hän toki tekee matkaa ennen
lupauksen ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta koville se ottaa. Kaiken lisäksi hän
käyttäytyy tökerösti, minkä vuoksi myös apinakuningas häntä joskus ojentaa.
Mutta täytyy todeta, että kyllä hän saa hyvääkin aikaan.
Romaani voidaan jakaa
kolmeen osaan. Lisäksi neljäntenä osana voi pitää teoksen viimeistä lukua,
joka kertoo kotiinpaluusta ja siitä, miten seurue palkitaan matkan jälkeen. Ensimmäisessä osassa kerrotaan
apinakuningas Sun Wukongin tarina. Toinen osa on lyhykäisempi. Siinä
kerrotaan buddhalaismunkki Xuanzangin
myyttinen tausta syntymästä alkaen. Käydään läpi hänen vanhempiensa karua
kohtaloa ja sitä, millaisissa oloissa Xuanzang kasvoi aikuiseksi ja päätyi
munkiksi. Samoin kerrotaan pyhiinvaellusmatkan muista päähenkilöistä Pigsystä (Zhu Bajie), Sandystä (Sha Wujing) ja munkin hevosesta ennen päätymistä
Xuanzangin seuralaisiksi pitkälle matkalle. Kolmas osa on pisin ja keskeisin. Se kuvaa munkki Xuanzangin ja
hänen seuralaistensa matkaa Lännen maahan. Hän aloittaa sen ilman seuralaisia.
Boddhisatva Guanyinin johdatuksesta hän saa matkansa alkuvaiheessa
seuralaisensa. Ensin löytyy vuoren uumenissa 500 vuotta vangittuna ollut Sun
Wukong. Sitten löytyy demonisoitu, puolittain siaksi kehittynyt Zhu Bajie, joka
piti köyhän perheen syömähirmu-lankona muita kauheassa otteessaan.
Kolmas seuralainen, yhdeksän pääkallon riipusta kantava Sha
Wujing oli noiduttu hirviöksi, kun hän oli Taivaan persikkajuhlissa rikkonut
jadekulhon. Nyt hänelle avautui mahdollisuus sovittaa pahat tekonsa. Neljäs
seuralainen Yulong Santaizi oli lohikäärmekuninkaan poika, jota isä oli
rangaissut varastamisesta, ja hän söi nälkäänsä munkin hevosen. Kuvaavaa on,
että apinakuninkaaseen verrattuna muut seuralaiset ovat tehneet Taivaan
vallalle hyvin mitättömän rikkeen, mistä syystä heidät on taiottu maan päälle.
Ja maan päällisinä hahmoina he sortuvat demonisoituina pahantekijöiksi.
 |
| Johnny Paun kuvitusta |
Lisäksi romaanissa on paljon muita henkilöhahmoja. On
tavallista nöyrää köyhää kansaa, on kuninkaita ja rikkaita vallanpitäjiä. Hyvin
keskeisiä ovat demonit, muiksi maallisiksi hahmoiksi muutetut ja muuntautuneet
paholaiset ja noidutut, joiden tarkoitus on harhauttaa hyväuskoisia. Tavallista
köyhää kansaa kohtaan ne toimivat kuin mafia. Ne ryöväävät ja vievät turvan.
Pyhiinvaeltajaseurue kiinnostaa erityisesti, koska syömällä Xuanzang voidaan
saavuttaa kuolemattomuus. Siksi hänet ja hänen suojelijansa halutaan saada
loukkuun. He kohtaavat matkallaan alinomaa erilaisia kiusauksia, houkutuksia ja
vaikeuksia. Lempeä avun pyytäjä saattaakin osoittautua katalaksi demoniksi. Kun
yhdestä tilanteesta on selvitty, toinen on jo odottamassa. Joka hetki on oltava
varuillaan. Valitettavasti vain tämän matkalaiset unohtavat. Munkki Xuanzang on
erityisen hyväuskoinen kauniisti puhuvia ja lempeiltä näyttäviä
vastaantulijoita kohtaan. Hän on liian hyväuskoinen ja joutuu helposti
narutettavaksi, mikä tuottaa Sun Wukongille paljon ylimääräistä vaivaa. Loppupuolella, kun matkaa on jo tehty
vuosikausia (14 vuotta), matkaajien ulkonäkö alkaa tuoda ongelmia. Matkan
rasitukset ja uupumus on jättänyt heihin ulkoiset jälkensä siinä määrin, että
he herättävät muissa inhoa ja kauhun sekaista paniikkia.
Ja romaanissahan ei tyydytä vain maanpäälliseen elämään.
Välillä poiketaan Taivaassa ja Manalassa, välillä jopa vedenalaisessa
valtakunnassa. Siellä eletään aivan samankaltaista elämä kuin maan päällä. Niin
Taivas kuin Manalakin muistuttavat hierarkkisuudessaan maanpäällistä
yhteiskuntaa. Sun Wukong joutuu lentotaitoisena liitämään sinne vähän väliä
apua ja neuvoa kysymään. Tässä on vähän listaa Taivaan ja Manalan hahmoista: on
buddha Tathagata, jadekeisari, jadekeisarin veljenpoika Erlang, bodhisattva
Guanyin, Manalan valtias Janvan ja paljon muita lohikäärmekuningasta myöten.
Myös henkiinheräämisen ihmeitä koetaan. Se tuntuu tämän
romaanin maailmassa luonnolliselta. Eräskin kuningas on ollut kuolleena kolme
vuotta, kun paholaishenki oli ottanut hänen hahmonsa ja ajanut kuninkaan
kuolemaan. Kun kuitenkin Sun Wukong onnistuu saamaan Taivaan valtakunnasta
kuolemattomuuden pillerin, kuningas saadaan henkiin. Kun sitten Sun Wukongin ja
muiden ripeän toiminnan ansiosta väärä kuningas saadaan syöstyä paikaltaan, oikea
kuningas pääsee takaisin hallitsemaan pientä kansaansa.
Tuo yllä mainitsemani kohtaus, jossa apinakuningas yrittää
anoa Taivaan virkamieheltä kuolemattomuuden pillereitä on koomisuudessaan
mainio. Tulee selvästi mieleen tuon ajan Kiinan virkavaltaisuus ja
byrokraattiselle toiminnalle ominainen kähmintä. Sun Wukong on yrittää kähmiä
virkamieheltä ensin sata pilleriä, mutta apinakuningas saa osakseen vain
pilkkaa ja ilkeitä huomautuksia. Sitten käydään kaupantekoa ja lopulta
virkamies saa kaivettua yhden pillerin, jonka hän sanoo riittävän. ”Omiin
tarpeisiinsa” hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan. Se yksikin kuitenkin lopulta riitti kaikkien
epäilyistä huolimatta.
Sun Wukongin ja munkki Xuanzangin suhde on hyvin
ongelmallinen, mikä vaatisi pitempää selvittelyä. En kuitenkaan nyt ryhdy
siihen. Alussa, kun Guanyin opastaa
apinaa ja munkkia matkalle, tajutaan, että apina on sangen omapäinen luonne,
jota munkin on vaikea pitää järjestyksessä. Siltä varalta munkki saa oman
keinonsa, jolla hän voi pitää apinan kurissa. Apina saa päähänsä kultaisen
renkaan, joka on siis eräänlainen panta. Kun apina on tottelematon, alkaa
munkki lukea loitsuaan, jolloin rengas alkaa kiristyä aiheuttaen apinalle
hirmuisen päänsäryn. Se saa apinan vääntelehtimään tuskasta. Näin
tottelemattomaksi ja kapinalliseksi aikaisemmin osoittautunut apina on
tarkoitus pitää kurissa. Tuo panta on tietysti symbolinen sidos apinan ja
munkin välillä. Apinalle se on eräänlainen Damokleen miekka, joka uhkaa häntä
joka hetki hänen toimissaan.
Se missä apinan ja Xuanzangin välit suhteet joutuvat
koetukselle on apinan väkivaltaisuus. Hän haluaisi pikimmiten tappaa
vihollisen. Yleensä on kyse noidutuista demoneista, joiden tarkoitus on tuhota
munkki Xuanzang, syödä tämä ja saavuttaa sillä tapaa kuolemattomuus. Mutta kyse
voi olla myös normaalista ihmisestä, joka on joutunut pahoille teille, ja josta
on todellinen uhka munkin ja hänen apureittensa hengelle. Esimerkiksi kun hän
saa kuulla eräältä hyväntahtoiselta mieheltä, joka suostuu majoittamaan
pyhiinvaeltajat taloonsa, että hänen poikansa on mukana väkivaltaisessa
rosvoporukassa aiheuttaen ympärilleen pelkoa. Apina ilmaisee heti halunsa hakea
tämä käsiinsä ja tappaa. Munkki Xuanzang puolestaan kauhistuu sellaisesta
ajatuksesta. Munkin ehdottomuus rajoittaa apinan toimia eikä hän pysty
hoitamaan tilannetta. Toisaalta pojan rosvoporukka haluaa saada munkki
Xuanzangin hengiltä. Apinakuningas pelkää, että munkki alkaa lukea loitsua ja
rengas hänen päässään kiristyy. Tämän vuoksi apina pyrkii välttämään
riitaantumista munkin kanssa. Aina se ei onnistu, mutta toisaalta myös Xuanzang
pyrkii olemaan kärsivällinen oikullisen ja itsepäisen avustajansa kanssa. Tästä
on hänelle kuitenkin merkittävä apu. Oikeastaan ilman apinakuningasta hän olisi
jo monta kertaa menettänyt henkensä.
Tässä tapauksessa Sun Wukong lopulta tappaa tämän
rikollisen, koska uhka heidän hengelleen on liian suuri eikä hän näe muuta
mahdollisuutta. Sitten tuleekin ISIS mieleen. Apina menee esittelemään munkille
irti hakkaamaansa pojan päätä, munkki saa raivokohtauksen, mutta pidättäytyy
kuitenkin siinä tapauksessa rangaistuksesta. Hän vaatii vain apinaa poistumaan
näköpiiristä. Apina hautaa pään maahan joten se ei ole enää silmien edessä.
Muutaman kerran välit Xuanzangin ja apinakuninkaan välillä
menevät totaalisesti poikki. Munkki ajaa apinakuninkaan pois luotaan, jolloin
tämä lähtee kotiseudulleen. Tai apinakuningas saa itse tarpeekseen ja poistuu
kotiseudulleen. Sehän käy hyvin helposti päinsä, koska apina on hengen
harjoitustensa avulla hankkinut itselleen nopean lentämisen taidon. Pitkä matka
sujuu hetkessä. Sun Wukong kuitenkin palaa, joko itse tai sitten taivuttelujen
jälkeen, kun Pigsy joutuu lähtemään apinan luokse ja pyytämällä pyytää tätä
palaamaan, koska Xuanzang on joutunut kuolemanvaaraan, josta vain apinakuningas
kykenee hänet pelastamaan.
Välit ovat välillä myrskyisät, mutta kuitenkin suhde kestää.
Eikä Xuanzangkaan ole aina mikään enkeli. Vaikka apinakuningas pyrkii vain
hyvään, jotta Xuanzang pääsisi turvallisesti määräpaikkaansa ja voisi täyttää
sen tehtävän, johon hänet on lähetetty, niin kuitenkin munkki välillä haukkuu
hänet perin pohjin. Ainakin kerran muistan hänen käyttäneen pahinta mahdollista
haukkumasanaa, jota apinakuningas ei voi sietää. Se on ”marakatti”. Se saa
apinakuninkaan aina raivoihinsa. Muutaman kerran käy niin, että Xuanzang uskoo
vihollista ja pyrkii suojelemaan tätä, kun taas apinakuningasta hän syyttää
valehtelusta.
Romaaniin sisältyy paljon eri episodeja, joista paljon
huomiota on saanut lukuun nro 27 sisältyvä ’’tarina valkoisesta aaveesta” (The Story of the White Bone Demon: https://en.wikipedia.org/wiki/Baigujing).
Sitä kutsutaan myös kolmen demonin tarinaksi. Demoni liikkui valkeana pilvenä
ja pystyi muuntautumaan ihmishahmoiksi. Sun Wukong tunnistaa ihmisen hahmossa
kulkevat hirviöt ja tappaa heidät. Munkki kauhistuu Sun Wukongin raakuutta. Hän
ei hyväksy tämän väkivaltaisuutta hänen tappaessaan viattoman näköisen
pikkutytön, tämän äidin ja viimein myös isän, jolloin myös itse demoni
tuhoutuu.
Demoneista voi lukea täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Yaoguai.
Romaanista on luotu huomattava määrä erityyppisiä elokuvia ja
teatteriesityksiä. Tässä on yksi kohtaus muokattuna kiinalaiseen
Wuxia-tyyliin: https://www.youtube.com/watch?v=gjLupahQjWM
.
…
 |
| Johnny Pan kuvitusta |
Yllä olen jo kertonut romanin kolmannesta osasta eli
varsinaisesta Xuanzangin ja hänen seurueensa matkasta Lännen maahan. Nyt palaan
romaanin alkuun, siihen miten apinasta lopulta tuli Sun Wukong. Romaanin alussa
kerrotaan, miten kivestä syntynyt apina päätyi ensin oman laumansa johtajaksi
ja päätti sitten jättää laumansa ja lähteä itsensä kehittämisen tielle
tavoittelemaan kuolemattomuutta ja vapautumaan elämän kiertokulusta. Romaani
vilisee lukuisten henkilöhahmojen ohella paikannimiä ja salaperäisiä lukuja,
joista en saa selvyyttä. Ja paikannimien taustojen selvittäminen ei ole minulle
nyt tarkoituksenmukaista.
Alkuluku kertoo taikavoimaiseksi myöhemmin kehittyvän apinan
synnystä. Alun runossa viitataan
maapallolla vallinneeseen kaaokseen, mikä on kiinalaisessa mytologiassa kuvattu
maapallon alkutilaksi.
Varsinaisessa tekstissä aletaan kuvata apinan satumaiselta
vaikuttavaa syntymäseutua. Sen kerrotaan
sijaitsevan muinaisessa Aolaigon maassa suuren meren rantamilla. Meren keskellä
kohottautui Kukkien ja hedelmien vuori,
sen huipulla sijaitsi ihmeellinen kallio. Kallioon heijastui auringon säteet ja
kuun sine, koska korkeat puut eivät estäneet sitä. Ympärillä vain viheriöivät
hyväntuoksuiset yrtit ja kukkii pitkäikäisyyttä mukanaan tuovia kukkia.
Tuosta kalliosta irtautuu kerran kivinen muna, josta sitten
myyttisesti saa apinan elämä alkunsa. Apinakin on alun alkuaan kiveä, mutta
sillä on kuitenkin kaikki viisi aistia ja neljä raajaa. Se oppii pian
juoksemaan ja hyppelemään, syö ruohoa, herkuttelee puiden moninaisilla
hedelmillä, juo purojen ja lähteiden vettä, poimii vuoriston kukkia. Se elää
sovussa susien, panttereiden, tiikereiden, peurojen ja hirvien kanssa ja
tietenkin myös sukulaistensa, muiden apinoiden kanssa. Se viettää aikaansa
kallioiden juurella, vaeltelee päivisin vuorten huipuilla, laskeutuu välillä
laaksoon.
Eräänä aamuna alkaa tapahtua. Apinat lähtevät vuoriston
virralle uimaan. Vesi virtaa myrskyisästi ja aaltojen vyöryessä apinat alkavat
keskenään haastella, että eipä kukaan tiedä, mistä joki on saanut alkunsa. Ja
kun kenelläkään ei tunnu olevan muutakaan tekemistä päätetään lähteä ottamaan
siitä selvää. Joen ylävirtaa päin lähdetään koko joukolla vaeltamaan. He löytävät
sieltä satumaisen putouksen. Kaikki ihailevat yhteen ääneen paikan kauneutta.
Ehdotetaan, että jos joku heistä uskaltaa hypätä putouksesta ja palata
vahingoittumana alas, hänestä tehdään kuningas. Kiviapina ilmoittautuu. Hän
kiipeää ylös sinne rakennetulle sillalle ja, häikäistyy näkemästään.
Apinat nousevat ylös ja jäävät sinne asumaan.
Apina johdatti lauman uuteen asuinsijaan paratiisimaisiin
oloihin. Sen kunniaksi hänestä tehdään Apinakuningas.
Se on myös alkusysäys apinan oman itsensä kehittämisen tielle. Jo vastuullisen
asemansakin vuoksi apinakuningas haluaa päästä tiedostamaan Totuuden (Tao).
Hän alkaa huolestua tulevaisuudesta. He ovat löytäneet
itselleen luonnonkauniin kotipaikan, jota eivät villieläimet, linnut eivätkä
ihmiset uhkaa. On vain yksi uhka: Janvan, Manalan valtias. Sen voittamiseksi on
saavutettava kuolemattomuus ja sitten voi jäädä ikiajoiksi taivaan
asuinsijoille. Tuo totuus saa koko apinajoukon itkun valtaan, kaikki murehtivat
omaa kuolevaisuuttaan. On joukossa kuitenkin yksi apina, joka julistaa:
”Huoli tulevaisuudesta on sen
merkki, että on syntynyt pyrkimys totuudentien, Taon, tiedostamiseen. Kaikista
maan olennoista vain buddhat, kuolemattomat ja viisaat ovat Manalan valtiaan
pääsemättömissä. He ovat ikuisia kuin taivas ja maa, kuin vuoret ja joet.”
Saatuaan tietää, missä kuolemattomat asuvat, tuore
apinakuningas haluaa lähteä heitä etsimään, saada heiltä tietoon ikuisen elämän
salaisuus ja päästä näin Manalan valtiaan Janvanin vallasta.
 |
| Janvan - Manalan valtias |
Seuraavana päivänä koko apinalauma järjestää kuninkaalleen
jäähyväisjuhlat. Sitten he valmistavat männyistä lautan ja tekevät melan
bambupuusta. Niin matka on valmis alkamaan.
Hän lähtee merelle ja saapui maahan, johon häntä on neuvottu
menemään. Hän näkee paljon kansaa ja seuraaa ihmisten elämäänsä.. Mutta kun hän
yrittää tulla heidän luo, kaikki hänet nähdessään pelästyvät, jättävät
verkkonsa ja korinsa ja juoksevat kauhuissaan karkuun. Eräs pelästyy jopa niin,
että jähmettyy paikalleen. Häneltä apinakuningas sieppaa vaatteet, kietoo ne
yllensä ja alkaa tärkeän näköisenä kulkea kaupunkeja ja kyliä kierrellen,
toreilla ja turuilla. Hän matkii ihmisten käytöstä, opettelee heidän kielensä,
käytöksensä ja tottumuksensa (tapansa). Siinä kuin apinakuninkaan ajatukset on
tähdätty kuolemattomiin ja ikuisen elämän salaisuuksiin, ihmiset hänen suureksi
hämmästyksekseen ajavat vain omia etujaan ja kunniaansa. Maallisen elämän
katoavaisuutta ei ajatella.
On kulunut jo yhdeksän vuotta, mutta niin vain apinakuningas
ei ole löytänyt kuolemattomia. Kerran hän päätyy Läntiselle valtamerelle. Apina
ajattele, että sen meren takana täytyy olla kuolemattomien tyyssija. Apinakuningas
valmistaa samanmoisen lautan kuin oli aiemminkin, ja lähtee seilaamaan merta
pitkin. Viimein hän saapui läntiseen maahan. Hän näki rannalta hyvin kauniin ja
korkean vuoren, jonka ympärille on kasvanut tuuhea metsä. Hän alkaa kulkea
eteenpäin metsässä rohkeasti, pelkäämättä susia, tiikereitä tai panttereita.
Yhtäkkiä hän kuulee ihmisäänen. Hän löytää ihmisen, joka laulaa itsekseen pyhän
kirjan tekstiä. Apina luulee häntä kuolemattomaksi, tervehtii häntä hänen
oppilaanaan. Mies kertoo olevansa vain tavallinen halonhakkaaja, joka vaivoin
pystyy hankkimaan itselleen elantonsa. Ja hän lisää, että hän lauloi laulua,
jonka hänelle todellakin on eräs kuolematon opettanut kehottaen laulamaan sitä,
kun elämä tuntuu vaikealta. Sitä hän nyt laulaa lohdutuksen toivossa. Apinakuningas
kysyy, miksei tämä ole lähtenyt kuolemattoman oppilaaksi ja halunnut päästä
perille ikuisen nuoruuden salaisuudesta. Siihen halonhakkaaja toteaa, että
elämä on hänelle niin vaikeaa. Hän on menettänyt isän, sisaruksia ei ole, hänen
on elätettävä äitiään. Ei hän voi tätä jättää. Apina ilmaisee miehelle
kunnioitustaan ja lisää, että tulevaisuudessa hän tulee saamaan palkintonsa.
Mies kuitenkin opastaa apinalle tien kuolemattoman luokse. Hänellä on miehen
mukaan tuolloin lähes neljäkymmentä oppilasta.
Aikansa kuljettuaan apina löytää kuolemattomien asuinpaikan.
Oppilas ohjaaa hänet opettajan luo, jonka ympärillä seisoo hänen oppilaansa, 30
kuolematonta.
Apinakuningas kumartelee ja pokkuroi syvään. Opettajan reaktio
on kuitenkin tyly, kun apina kertoo, mistä hän on kotoisin. Hän vaatii
apureitaan ajamaan apinan tiehensä. Apina pysyy rauhallisena ja kertoo todellakin
tulleensa kahden valtameren yli ja se lisäksi vaeltaneensa maita pitkin yli kymmenen
vuotta. Opettaja leppyy. Lisäksi apina joutuu selittelemään sitä, että hänellä
ei ole sukujuuria ja että hän on kasvanut itsekseen metsän puissa. Opettaja
hyväksyy apinan selityksen todeten, että hän on Taivaan ja Maan synnyttämä.
Opettaja antaa apinalle nimen Sun Wukong. Wu merkitsee
”ymmärrystä” ja kong merkitsee. ”kaiken ympäröivän turhuuden oivaltanut”. Apina
on ilahtunut uudesta nimestään.
Sun Wukong käy kovan koulun ja edistyy opinnoissaan
erinomaisesti. Tavoitteet ovat hänellä korkealla, hän haluaa päästä korkeammalle
mahdolliselle asteelle.
Hän ei tyydy mietiskelyyn vaan vaatii opettajaa avaamaan
ikuisen elämän salaisuuden. Pyrkimyksessään hän on sitkeä. Ja opettaja heltyy
apinakuninkaan vaatimuksiin, koska tämä ymmärtää opettajansa vertauskuvallisen
vihjeen. Salaisessa yöllisessä tapaamisessa apinakuningas saa opettajaltaan
ohjeet..
Kolmen vuoden kuluttua tästä opettaja kutsuu apinaa ja
ilmoittaa, että on jäljellä enää yksi vaihe: oppia suojautumaan kolmelta
tuholta/onnettomuudelta (ukkonen, tuli ja tuuli).
Apina pyytämällä pyytää mestaria auttamaan pääsemästä
vapaaksi kolmesta onnettomuudesta. Apinakuningas oppi nopeasti tarvittavat
loitsut ja sen jälkeen apinakuningas pystyi hallitsemaan 72 eri muuntautumista.
Sen jälkeen apina näyttää opettajalle, miten hän lentää.
Opettaja kuitenkin opettaa hänet vielä liitämään pitkiä matkoja. Hän oppii
liitämään 108 000 lin päähän (li on kiinalainen pituusmitta - 576 m, 108 000 litä pitäisi olla noin
62 000 km).
Muut oppilaat ovat apinalle kateellisia: ”Hyvä säkä tuolla
marakatilla. voi toimia viestinviejänä ja tienata sillä hyvät rahat.”
Niinhän siinä sitten käy, että apina itse alkaa rehennellä
kyvyillään muille oppilaille muuntautuen yhtäkkiä männyksi. Kaverit hohottavat
äänekkäästi ja läpyttävät käsiään riemusta: ”Oi apina! kova olet kaveri!”
Itse opettaja tulee paikalle ja ihmettelee kovaa melua.
Hän suuttuu ja ajaa apinan pois. Apinan on lähdettävä
matkoihinsa. Opettaja vannoo vielä, että jos apina kertoo, keneltä tämä on
oppinsa saanut, niin kosto on oleva raju. Hän nylkee tämän, hakkaa ruumiin
palasiksi ja lähettää sielun Manalaan, johon se jääkin ikuisiksi ajoiksi ilman
mitään toivoa takaisin paluusta.
Apinan suuntaaa tiensä kotiseudulleen Kukkien ja hedelmien vuorelle ja Vetisen esiripun luolaan. Alamaiset
ilahtuvat, sillä heillä on suuri hätä. Paholaiset ovat vallanneet heidän asuinpaikkansa.
Sun Wukong näyttää kuitenkin taitonsa ja pystyy taikavoimiensa avulla tuhoamaan
viholliset, vaikka vastustajat vähättelevät häntä hänen pienen kokonsa ja aseen
puuttumisen vuoksi. Sitten järjestetään juhlat, jolloin apina kertooo muille
seikkailustaan.
Itäisen valtameren lohikäärmeen palatsista apina saa
hankittua itselleen aseeksi taikasauvan, joka pystyy muuttamaan kokoaan ja
jonka hän muuntaa hiusneulaksi sijoittaen sen takaraivon hiuksiinsa.
Tästä saa alkunsa apinan seikkailu Taivaassa ja Manalassa.
Ne tarinat ovat yleisimmin kerrottu ja löytyvät myös suomenkielisenä lapsille
tarkoitetusta kiinalaisista taruista kertovassa kokoelmassa.
…
Sen jälkeen apina alkaa tutustua lähialueeseen, harjoittelee
taikaloitsujen käyttöä, hankkii ystäviä taivaan asukkaiden keskuudesta,
seurustelee pahojen henkien kanssa ja juhliikin heidän kanssaan.
Apinan seikkailujen ensimmäinen kohde on Manala. Sinne hän
joutuu unen kautta. Erään juhlan jälkeen apina asettautuu lepäämään männyn
varjoon ja näkee unta, että kolme henkeä tulee hänen luo paperin kanssa, jossa
on hänen nimensä. He sitovat Sun Wukongin ja vievät hänet Manalaan.
Manalassa
apina herää ja tekee taikasauvallaan pidättäjistä selvää jälkeä. Sitten hän
syöksyy Manalan oikeussaliin ja vaatii tuomareita ottamaan esille kuolleiden
nimiluettelot. Hän löytää sieltä omat tietonsa: Sielu numero 1350, Sun Wukong,
kiviapina, Taivaan synnyttämä. elinikä 342 vuotta. Rauhallinen kuolema. Apina
raivostuu. Hän poistaa kirjasta oman nimensä ja sen lisäksi myös kaikkien
apinoiden nimet todeten lopuksi: ”Enää emme ole teidän alamaisianne!”
Sitten hän kuulee muiden apinoiden puhetta: ”Suuri kuningas!
Joitte paljon, olette nukkuneet tässä koko yön ettekä vieläkään pysty
heräämään. Sun Wukong havahtuu. Hän kertoo sitten muille apinoille olleensa Manalan
valtakunnassa ja pyyhkineensä kuoleman kirjasta oman ja kaikkien muidenkin
apinoiden nimet pois. Apinat polvistuivat kiittäen hänen eteensä. Nyt eivät
vuoristoapinat vanhene.
Tämä tarina kertoo siitä, että romaanissa välillä myös uni
ja valve sekoittuivat.
Taolainen jumala Jadekeisari
sai taivaassa kuulla valituksia Apinakuninkaasta. Lohikäärmekuningas kertoi
hänen vieneen taikasauvan, Manalan kuningas kertoi hänen aiheuttaneen sekaannusta
oikeussalissa. Apinaa pitää pitää silmällä ja siksi ehdotetaan, että hänet
nimetään johonkin taivaalliseen virkaan, jolloin häntä voitaisiin paremmin
tarkkailla. Sun Wukong luulee saaneensa korkean viran ja riemuitsee
kunnianosoituksesta mutta itse asiassa hän saa koko Taivaan mitättömimmän
toimen. Hänestä tulee taivaallisten hevosten hoitaja. Kun tämä paljastuu, se on
apinan omanarvontunnolle suuri isku. Hän ei siis olekaan saman arvoinen muiden
kanssa. Apina karkaa pois, mutta hänet saadaan palaamaan, jolloin jadekeisari
lähettää hänet hedelmätarhan valvojaksi.
Hän syö siellä lähes kaikki puutarhassa kasvaneet kuolemattomuuden
persikat.
Kun sitten Taivaassa järjestetään kuningataräidin juhla,
jonne tarvitaan persikoita. Kun persikoita tullaan hakemaan, Sun Wukong saa
kuulla, että häntä ei ole kutsuttu koko juhliin. Hän suuttuu silmittömästi, tekee
loitsullaan persikoita hakemaan tulleet kamarineidot liikkumattomiksi ja lähtee
itse juhlapaikalle kuokkavieraaksi. Juhla ei ole vielä alkanutkaan, kun apina
saapuu. Hän vaivuttaa loitsullaan palvelijat uneen, juo lähes kaiken jade- ja
jaspishedelmistä valmistetun hyväntuoksuisen viinin sekä syö ruoat. Sitten hän hoippuu
humalassa merkittävän taolaisen filosofin Laotsen palatsiin. Tämä on juuri
valmistamassa kuolemattomuuden eliksiiriä juhlaa varten. Sun Wukongin tullessa
paikalla ei ole ketään. Hän popsii humalaisen raivolla kaikki kuolemattomuuden
pillerit kuin ne olisivat olleet pähkinöitä.
Kun humala haihtuu, Sun Wukong ymmärtää tekonsa ja
aiheuttamansa sekasorron. Hän pakenee kotiinsa Kukkien ja hedelmien vuorelle.
Sieltä Taivaan sotajoukot hänet kuitenkin tavoittavat. Sun Wukong perii kuitenkin joukoista voiton.
Armon Jumala bodhisattva Guanyin ehdottaa, että jumalista voimakkain,
Jadekeisarin veljenpoika Erlang kutsuttaisiin vangitsemaan apinakuningas. Hän
lopulta onnistuu ja Sun Wukong tuodaan sidottuna Taivaaseen jadekuninkaan
eteen.
…
Jadekuninkaan määräyksestä Sun Wukong viedään mestauslavalle
tarkoituksena hakata hänet palasiksi. Häneen eivät kuitenkaan miekat, kirveet,
sapelit eivätkä mitkään muutkaan tehonneet. Sitten hänet yritetään polttaa ja
saada kaatumaan salaman ja ukkosen voimasta, turhaan. Viimein Erlang ehdottaa,
että hänet pantaisiin taikauuniin. Niin tehdään. Kuluu 7 x 7 päivää, jona
aikana hänen olisi pitänyt sulaa. Hänestä ei pala hiuskarvakaan. Vain silmät
jäävät siitä hyvästä punaisiksi, minkä johdosta häntä aletaankin siitä lähtien
kutsua Tulisilmäksi.
Turvapäällikön apulainen yrittää estää Sun Wukongin
heilumista ja ryntäilyä, mutta tämä tyrkkää häntä sauvallaan. Siitä syntyy
tietysti tappelu. Se kestää kauan, ja turvamies saa seurakseen runsaasti apujoukkoja.
Kun taistelu vain jatkuu ja jatkuu eikä kukaan Taivaan joukkojen 36
sotapäälliköstä uskalla edes lähestyä apinaa, niin apuun tulee Jadekuningas.
Hän panee lähettiläänsä hakemaan paikalle Buddha Tathagatan, toivoen että tämä
rauhoittaisi kapinallisen. Buddha lupasi tulla, kehottaa bodhisattvoja rukoilemaan
sillä aikaa kun ”käy rauhoittamassa sen hirviön”.
Buddha käskee taistelijansa poistumaan paikalta ja kutsuu
Sun Wukongin luokseen pyytäen tämän näyttämään taikavoimiaan. Apina kyselee rehvastellen,
kuka tämä luulee olevansa kun uskaltaa tulla häiritsemään taistelua.
Keskustelun jälkeen Buddha hymähtelee apinalle ja kyselee,
miten tämä voi kapinoida Jadekeisarin valtaistuimen äärellä, vaikka tämä on jo
lapsesta asti harjoittanut pyhittäytymistä. Hän antaa kuitenkin apinalle sen
anteeksi, mutta pyytää ettei sellainen häikäilemätön toiminta jatkuisi.
Apina puolustautuu:
”…olenhan minäkin saavuttanut jo paljon. Olen omaksunut 72
muuntautumistapaa, olen oppinut ikuisen nuoruuden salaisuuden, osaan suorittaa
hyppäyksen sadan kahdeksan tuhannen lin päähän. Miksei minua voisi valita
taivaalliselle valtaistuimelle?”
Buddha pyytää apinaa hyppäämään hänen kämmeneltään.
Onnistuessaan hän saa taivaallisen valtaistuimen, jos ei onnistu, hänet lähetetään
maan päälle. Tuo veto tuntuu apinasta naurettavan helpolta. Hän hypähtää
keskelle kämmentä, lausuu loitsun ja ryntää viuhuen eteenpäin, oman tuntumansa
mukaan kuin valonsäde. Buddha tajuaa, että apinan nopeus vastaa rukin pyörän
vauhtia. Apina jatkaa matkaansa ja saapuu viiden taivaisiin kohoavan pylvään
luo. Hän arvelee saapuneensa maailman reunalle. Apina muuntaa voitonriemuisena loitsunsa
avulla yhden hiuksensa siveltimeksi ja kirjoitti siihen merkiksi: ”Tässä
paikassa kävi Suuri Viisas, Taivaan veroinen.” Sen lisäksi hän vielä virtsaa
pylvään juurelle. Sen jälkeen hän tekee hypyn palaten näin takaisin Buddhan
kämmenelle todeten samalla: ”No niin, käske nyt jadekeisarin luovuttamaan
minulle valtaistuimensa.” Buddha huudahtaa vastaukseksi: ”Oi, sinä katala
apina! Et ole koko aikana poistunut kämmeneltäni!”
Sun Wukong selittelee käyneensä maailman ääressä ja
nähneensä viisi taivaisiin kohoavaa ihoväristä pylvästä, joista yhteen hän
kirjoitti oman signeerauksensa. ”Jos et usko, mennään yhdessä katsomaan”,
lisäsi apina.
Silloin Buddha pyytää apinaa katsomaan tarkasti alas. Tämä
avaa tulisilmänsä apposelleen. Buddhan keskisormessa on luettavissa sama
teksti, jonka apina on kirjoittanut. Lisäksi keskisormen ja etusormen välistä
on haistettavissa apinan virtsan tuoksu. Sun Wukong ei voi uskoa tuota todeksi.
Apina ei pääse karkuun, vaikka yrittääkin. Buddha kääntää
kätensä äkisti ympäri ja painaa sormillaan apinan alleen. Hän muuttaa sitten
sormensa viideksi alkuaineeksi, joita ovat maa, ilma tuli, vesi ja puu, luo
vuoren, jonka uumeniin apinakuningas vangitaan. Tämä jää sinne, voimallinen
loitsu estää häntä työntämästä päätään ulos vuoren halkeamasta. Näin
apinakuningas jää vuoren vangiksi odottamaan pelastajaansa. Sitten viidensadan
vuoden kuluttua munkki Xuanzang tulee ja valitsee hänet matkaseuralaiseksi
tärkeälle matkalleen. Sen myötä hän pystyy sovittamaan Taivaassa tekemänsä
pahat teot. Toki Armon jumalattarella bodhisattva Guanyinilla on tässä oma
valmisteleva roolinsa. Juuri hän johdattaa suuren pyhiinvaellusmatkansa
aloittaneen munkin Sun Wukongin luo ja mahdollistaa sen, että tämä pääsee
vapauteen.
…
Tämän luvun lopuksi pohdiskelen hieman uskonnollisia
kysymyksiä.
Romaanin uskonnollisessa kehyksessä on yhdistetty Kiinan
uskonnollisia suuntauksia. Mukana on ainakin kolme suuntausta: mahajana-buddhalaisuus,
zen-buddhalaisuus ja taolaisuus. Nyt tunnustan, että aihe on minulle outo ja
saatan mennä pieleen. Olen kuitenkin lukenut Mahajana-buddhalaisuus korostaa
kirjaviisautta eli pyhien kirjoitusten tutkimisen merkitystä. Zen-buddhalaisuus
painottaa ennemminkin omaa valaistumista mietiskelyn ja sisäisen itsensä
kehittämisen kautta. Tämän karkean periaatteellisen jaottelun perusteella
tulkitsisin, että Sun Wukong edustaa zen-buddhalaisuutta ja Xuanzang on taas
vanhemman mahajana-buddhalaisuuden edustaja. En järkeile kuitenkaan tämän
pitemmälle.
Sun Wukongin ja Xuanzangin keskinäinen suhde on
ongelmallinen ja kiinnostava. Erästä tutkimusta olen selannut. Siinä tuodaan
esiin näkökulmaa, jossa apinakuningas on varsinaisesti se valaistunut hahmo,
joka on ohjaamassa munkki Zuanzangia valaistumiseen. Kummallisena siteenä tässä
on munkin apinan päähän laitettu kultainen panta, joka pitää kumppanukset
yhdessä ja Damokleen miekan tavoin estää apinaa poikkeamasta kaidalta tieltä.
Siinä tavallaan kaksi haurasta ja vajavaista opastavat toisiaan. Xuanzang ja
Sun Wukong ovat aivan kuin puolittain sokeita ja tarvitsevat toinen toistaan
voidakseen toteuttaa tehtävänsä.
Uskonnollisuuteen liittyen pari kohtaa romaanin lopusta on
saanut minut mietteliäiksi. Romaanin lopussa, kun ollaan jo melkein päästy
matkan päämäärään, tapahtuu yllättävä Xuanzangin ruumiin irtautuminen. Seurueen
on ylitettävä leveä joki pienellä veneellä, jonka keskellä ei ole pohjaa.
Xuanzang hyppää veneeseen ja uppoaa veteen. Jonkin ajan kuluessa kaikki näkevät
joessa ruumiin. Kaikkien hämmästykseksi se on Xuanzangin ruumis. Hämmästynyt on
myös Xuanzang itse. Mutta kaikki ratkeavatkin helpottavaan iloon. Munkki on nyt
vapaa ruumiinsa taakasta. Kyseessä on todella yllättävä kohtaus. Aivan kuin
kaikki olisivat todenneet, että ”mitä sinä pyhä mies fyysisellä ruumiillasi teet”.
Fyysinen kuolema on ilon aihe. Pyhänä miehenä Xuanzang vapautuu ikuiseeen
elämään ja pääsee eroon elämän kierrosta (jota hindulaisuudessa kutsutaan
sielunvaellukseksi).
Toinen yllättävä kohtaus on lahjan unohtaminen. Seurue on jo
saanut pyhät tekstit, mutta sitten yllättäen heiltä pyydetäänkin vastalahjaa.
Heillä ei ole mitään annettavaa. No, he lähtevät paluumatkalle, mutta huomaavat
sitten eräässä vaiheessa, että kirjat ovat tyhjiä. He palaavat takaisin
ihmeissään. Heille sanotaan, että olisi pitänyt antaa vastalahja. Mitään ei saa
ilmaiseksi. Munkilla on vain vanha kerjuukuppi, hän antaa sen. Se hyväksytään.
Seurue lähtee uudestaan paluumatkalle. He vielä varmistavat, että kirjoissa on
teksti. Nyt matka menee nopeammin, koska Xuanzangin ”ylösnousemusruumis” on niin
kevyt, että he voivat käyttää paluumatkalla lentotaitojaan ja kuljettaa munkkia
mukanaan.
Lahjan vaatiminen pani minut kyllä miettimään. Onhan lahjan antamisen perinne juurtunut
syvälle kiinalaiseen kulttuuriin. Olen itse sen merkitystä pohtinut ja
mielestäni se sisältää arvokkaan ajatuksen toisen kunnioittamisesta ja
välittämisestä. Tämä sama ajatus on sitten siirretty myös uskonnollisuuteen. Se
minua kristittyä mietityttää, kun meille lähinnä opetetaan, että ihminen voi
tulla sellaisena kuin on. Tässä
buddhalaisessa ajattelussa jokaisen on uhrattava jotakin vastineeksi myös
buddhan lahjoista eli jumaluudelle on annettava vastalahja. Emme saa olla vain
ottajia ja vaatijoita. Emme saa vain kahmia hyvää itsellemme, vaan on osattava
myös luopua jostakin, ehkä kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan.
Vastavuoroisuus on tärkeää, on osattava myös luopua jostain itselle tärkeästä. Kun yllä nostin tuon kristinuskon totuuden esille,
niin ehkä se ei olekaan ristiriidassa tämän periaatteen kanssa. ”Tule
sellaisena kuin olet” – se ei merkitse, että ota itsellesi kaikki ilmaiseksi.
On todellakin osattava myös luopua jostakin omastaan.
3) Lin Jutang
Nyt siirryn suoraan 1930-luvulle Amerikan kiinalaisen kirjailijan
Lin Jutangin maailmaan. Lin Jutang oli tuolloin kiinalaisuuden ääni
Lännessä. Huomattava osa hänen
tuotannostaan on suomennettu.
Lin Jutang on kirjoittanut 30-luvun lopulla essee-kirjan The Importance of Living (suomennettu
nimellä Maallinen onni, suom. S.
Saarikivi, WSOY 1937). Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että tuolloin
elettiin aikaa, kun Hitler oli vallassa ja Stalin oli aloittamassa suurta
terroriaan. Kiina eli epävakauden aikaa. Mao oli kyllä jo tehnyt ns. pitkän
marssin, mutta valtaan hän ei ollut vielä noussut.
Alussa Lin Jutang viittaa juuriimme: olemme lähtöisin
apinasta. ”Inhimillinen luontomme on peräisin eläimellisiltä esivanhemmiltamme”,
mikä Lin Jutangilla ”synnyttää suurta myötätuntoa ja suvaitsevaa
kyynisyyttä”. Hän toteaa, että se
opettaa meidät nauramaan virheillemme ja puutteillemme. Sarkastisesti Lin Jutang toteaa, että opimme
ymmärtämään inhimillistä komediaa.
Sitten Lin Jutang tuo esimerkin oman maansa
kirjallisuudesta. Sen kautta hän kykenee ymmärtämään ihmiskunnan karmeaa historiaa.
Kyseessä on juuri tuo Wu Chengenin ”Lännen matka”, jota hän kutsuu sitä
apinaeepokseksi. Omaa aikaansa seuratessaan hän kertoo alkaneensa yhä enemmän
kunnioittaa siihen sisältyvää viisautta. Hänen mukaansa Xuanzangin ja hänen
matkaseuranaan olevien ”puoliksi ihmisen muotoisten olentojen” pyhiinvaelluksen
voi rinnastaa ihmiskunnan historian kehityskulkuun.
Lin Jutang kiteyttää romaanin päähahmojen olemusta
seuraavasti: Sun Wukong edustaa ihmisen älyllisyyttä, Pigsy edustaa meidän
alhaisempaa minäämme, Sandy edustaa tervettä järkeä sekä Xuanzang viisautta ja
pyhyyttä. Tuo viimeksi mainittu on
ristiriidassa omien huomioitteni suhteen, koska olen moittinut munkin käytöstä
kaikkea muuta kuin viisaaksi. En kuitenkaan suoralta kädeltä tyrmää Lin
Jutangin luonnehdintaa, sillä munkki nostaa rohkeasti esille eettisiä
kysymyksiä, joita apinan on vaikea hahmottaa. Sandyn ”terve järki” ihmetyttää
niin ikään, sillä hän osoittaa lähinnä passiivisuutta ja aloitteettomuutta. Toisaalta
kun tarkemmin ajattelee, niin Sandyn rauhallisessa olemuksessa on oma voimansa.
Pigsyn luonnehdinta osuu mielestäni kohdalleen. Apinakuningas osoittaa
toimissaan loogista pitkäjänteistä ajattelua, joka on juuri älyllisyyttä.
Laitan tähän lähes suoraan Lin Jutangin sangen vapaan
tulkinnan apinakuninkaan seikkailuista, johon hän on lisännyt omaa
eettis-filosofista pohdintaansa. Olen poiminut sen kirjan suomennoksesta (s. 40
- 42). Koska kyseessä on vanhahtavalta tuntuva suomennos, olen tekstiä hieman
supistanut ja muuttanut paikoin kieliasua. Tekstin loppuosan yhteenveto tuntuu
nykyajan lukijasta hieman naiivilta saarnalta, mutta se on aikakautensa tuote.
”Ihmiskunnan historia on tämän
kirjavan seurueen pyhiinvaelluksen kaltainen. Nämä mitä suurimmassa määrin
epätäydelliset olennot joutuvat yhtä mittaa vaaroihin ja hullunkurisiin
tilanteisiin oman tyhmyytensä ja vallattomuutensa takia. Kuinka usein
täytyykään munkin nuhdella ja rangaista pahankurista apinaa ja
nautinnonhaluista sikaa, jotka huonon luonteensa ja alhaisten himojensa takia
joutuvat vähän väliä pinteeseen. Kaikki inhimilliset viat ja heikkoudet,
äkkipikaisuus, kostonhimo, viha, aistillisuus, anteeksiantamattomuus sekä ennen
kaikkea itserakkaus ja röyhkeys, pulpahtavat yhtä mittaa esille tämän pyhyyttä
kohti pyrkivän ihmiskunnan vaelluksen aikana. Tuhoamishalu kasvaa inhimillisten
taitojen kehittyessä.
Apina oli viisas mutta myös
tyhmänylpeä. Hän osasi kylliksi apinamaisia taikakeinoja päästäkseen
taivaaseen, mutta hänellä ei ollut kylliksi suhteellisuudentajua ja henkistä
tasapainoa elääkseen siellä rauhassa. Hän oli ehkä liian hyvä elääkseen kuolevaisten
tavoin maan päällä, mutta hän ei ollut kylliksi hyvä kuolemattomien seuraan.
Hänessä oli jotain raakaa, kuritonta ja vallankumouksellista, hänen sielunsa
kullassa oli joitakin epäpuhtauksia, jotka aiheuttivat, että hänen tulonsa
taivaaseen synnytti siellä hirvittävän paniikin. […] Hän
pilasi kokonaan läntisten taivaiden kuningattaren kaikille jumalille,
pyhimyksille ja kuolemattomille tarjoamat juhlapäivälliset. Raivostuneena
siitä, ettei ollut saanut kutsua juhliin, apina esiintyi Jumalan
sanansaattajana ja lähetti paljasjalkaisen enkelin väärälle tielle sanomalla
hänelle, että juhlat oli siirretty toiseen paikkaan. Hän muuntautui sitten paljasjalkaiseksi
enkeliksi ja meni itse päivällisille. Saavuttuaan juhlapaikalle hän huomasi
olevansa ensimmäinen vieras. Eteisessä ei ollut vielä ketään muita kuin
taivaalliset palvelijat, jotka vartioivat viinimaljaa. Silloin apina muutti
itsensä unitautia levittäväksi hyönteiseksi, pisti palvelijoita, niin että he
nukahtivat, ja joi kaiken viinin. Sitten hän kompuroi nousuhumalassa saliin ja
söi pöydälle asetetut taivaalliset persikat. Kun vieraat saapuivat ja
huomasivat päivälliset pilatuiksi, oli apina jo tekemässä uusia kolttosia Laotsen
kotona, missä hän yritti syödä tämän valmistamia kuolemattomuuden pillereitä.
Lopulta hän lähti taivaasta edelleen valepukuisena osaksi peläten humalassa
tekemiensä kolttosten seurauksia, osaksi suuttuneena siitä, ettei häntä ollut
kutsuttu jumalten vuosijuhlaan. Hän palasi apinoiden valtakuntaan, missä hän
oli kuningas, kertoi pienille apinoille, kuinka häntä oli kohdeltu taivaassa,
ja kohotti taivasta vastaan kapinalipun, johon oli kirjoituttanut sanat ”Suuri,
Viisas Apina, jumalten kaltainen”. Siitä seurasi hirveä taistelu apinoiden ja
taivaan sotajoukkojen välillä, eikä apinoiden kuningas antautunut ennen kuin
laupeuden jumalatar löi hänet maahan pienellä kukkasella.
Samoin kuin tämä apina me
kapinoimme alituisesti emmekä rauhoitu ja nöyrry, ennen kuin laupeuden
jumalatar voittaa meidät tiputtamalla taivaasta hentoja kukkia, jotka lyövät
meidät maahan. Emmekä me opi oikeata nöyryyttä, ennen kuin tiede on tutkinut
maailmankaikkeuden rajat. Sillä kertomuksen mukaan apina kapinoi vielä vangiksi
joutumisensa jälkeenkin. Hän kysyi taivaiden keisarilta, miksei hänelle ollut
annettu korkeampaa arvonimeä jumalien joukossa, eikä nöyrtynyt, ennen kuin
hävisi buddhan eli Jumalan itsensä kanssa lyömänsä vedon. Hän löi vetoa siitä,
että hän maagisten voimiensa avulla voisi matkustaa maailman päätepisteeseen
saakka. Jos se onnistuisi, hän saisi arvonimen ”Suuri Viisas Apina, jumalten
kaltainen”, muuten hänen olisi alistuttava kokonaan jumalten valtaan. Apina
hyppäsi ilmaan, kulki salamannopeasti yli maiden ja mantereiden, kunnes hän
tuli viisihuippuisen vuoren juurelle. Nyt hän luuli päässeensä pitemmälle kuin
kukaan kuolevainen oli koskaan päässyt, ja jättääkseen jonkin merkin
käynnistään siellä hän heitti vettään keskimmäisen huipun juurelle.
Tyytyväisenä sankaritekoonsa hän palasi buddhan luo ja kertoi matkansa
onnistumisesta. Silloin buddha avasi kätensä ja antoi apinan haistaa
keskisormen juuresta tämän omaa virtsaa ilmoittaen, ettei tämä ollut koko
matkallaan poistunut buddhan kämmeneltä.
Vasta sitten apina nöyrtyi, ja hänet kahlittiin vuoreen viideksisadaksi
vuodeksi, minkä jälkeen munkki vapautti hänet ja salli hänen liittyä
pyhiinvaellusmatkalle.
Loppujen lopuksi tämä apina on
meidän kuvamme ja hyvin ihastuttava olento huolimatta itserakkaudestaan ja
pahantapaisuudestaan. Samoin pitäisi meidän kyetä rakastamaan myös ihmiskuntaa
huolimatta sen vioista ja puutteista. ”
4) Mao Tsetung ja kulttuurivallankumous
Seuraavaksi siirryn 1960-luvulle, jolloin Wu Chengenin
romaani aivan kuin olisi kokenut uuden tulemisensa. Oikeastaan jos en tietäisi
Lin Jutangin tekstin kirjoitusajankohtaa, voisi luulla sen syntyneen Kiinan
kulttuurivallankumouksen jälkimainingeissa.
Nostaisin tähän ihmisyönnin. Wu Chengenin romaanissahan
ihmissyönti on aika keskeisellä sijalla. Xuanzang halutiin tappaa, koska
teoksen hahmot uskoivat, että pyhän ihmisen syöminen toisi heille
kuolemattomuuden. Ei Wu Chengen varmaan omasta päästään tuota ole keksinyt.
Jonkinlaista taustaa sille on todellisuudessa ollut, vaikka voihan se toki olla
lähtöisin pelkästä suullisessa perinteessä elävästä kansanuskomuksesta. Lin
Jutang käsittelee esseekokoelmassaan myös ihmissyöntiä todeten, että hänen
tietääkseen apinat eivät ole sortuneet syömään lajitovereitaan mutta ihmiset
ovat. Lin Jutangin ajasta menen noin 30 vuotta eteenpäin, vuonna 1964
alkaneeseen kulttuurivallankumoukseen, joka oli erityisen hullua aikaa eikä
siitä kokemuksesta kovin kauaa ole.
Noista vuosista levisi yksittäisiä tarinoita ihmissyönnistä. Lähinnä
sitä olisi ilmennyt Etelä-Kiinassa. Esimerkiksi jotkut saivat päähänsä, että
syömällä opettajan maksa, tämän viisaus siirtyisi syömisen mukana. En voi tätä
tietoa nyt vahvistaa, mutta olen aikoinani lukenut, että ”ihmissyöntipirskeitä”
olisi ollut.
Kulttuurivallankumous oli Kiinan poliittisen johtajan
puhemies Mao Zedong alulle panema valtavat mittasuhteet saanut
opiskelijakapina. Opiskelijoiden punakaartit nousivat valtaan tavoitteena saada
byrokratisoitunut puolue-eliitti vallasta ja palauttaa vallankumouksen
alkuvoima. Tällainen manifesti tuli minulle noilta ajoilta vastaan:
”Vallankumoukselliset ovat
apinakuninkaita. Heidän kultaiset sauvansa ovat voimallisia. Niiden
yliluonnollisella teholla on maagisesti kantava kaikkivoipaisuus, sillä ne
pitävät sisässään Mao Zedongin suuren ajatuksen. Me käytämme kultaisia
sauvojamme, näytämme yliluonnollisen voimamme ja käytämme maagisia kykyjämme
kääntääksemme vanhan maailman ylösalaisin, murskaamme sen palasiksi, luomme
kaaoksen ja teemme hirmuisen sekamelskan, suuremman kuin koskaan!
Punaisen kaartin manifesti
Tshinghua Yliopiston keskikoulu
Peking kesäkuu 24, 1966”
Tämän manifestin luin englanninkielisenä ja raapustin
jonkinlaisen käännöksen (Lähde: https://www.chinafile.com/library/nyrb-china-archive/bringing-red-guards#fn1
). Se sai minutkin hämilleen, vaikka olen kulttuurivallankumouksesta aika paljon lukenut. Sankarihahmot löytyvät luonnollisesti
omasta perinteestä, mutta kovin valikoivasti näitä omia klassikoita aina
luetaan. Ehkä kulttuurivallankumouksen punakaartit tosiasiassa samastuivat
romaanissa rellestävään ja välillä riehuvaankin Sun Wukongiin.
Se että apinakuningas Sun Wukong nousi punakaartilaisten
symboliksi, ei noussut tyhjästä. Taustalla on puhemies Maon runo vuodelta 1961.
Siinä hän viittaa taisteluun Neuvostoliitossa alkanutta suojasäätä, Nikita
Hruštševin aloittamaa ”revisionismia” vastaan. Tätä vastaan hän nostaa apinakuninkaan
taisteluvoiman. Tässä on runo ensin englanniksi ja sitten laitan perään Pertti
Niemisen suomennoksen (teoksesta Mao
Tse-Tung: Runot. Tammi 1973).
Englanninkielisessä versiossa tuo yhteys Wu Shengenin romaaniin näkyy
selvemmin. Runon englanninkielinen nimi viittaa kirjailijaan ja tiedemieheen
Guo Moruoon. Nieminen on käyttänyt toista translitterointityyliä, olen sen
muuttanut samaan asuun. Samasta runosta on siis kyse, vaikkei siltä välttämättä
näytä. Sen verran kiinan kielestä tiedän, että kieli antaa tulkinnoille
mahdollisuuksia.
Reply to Guo Moruo
A thunderstorm burst over the earth,
So a devil rose from a heap of white bones.
The deluded monk was not beyond the light,
But the malignant demon must wreak havoc.
So a devil rose from a heap of white bones.
The deluded monk was not beyond the light,
But the malignant demon must wreak havoc.
The Golden Monkey wrathfully swung his massive cudgel
And the jade-like firmament was cleared of dust.
Today, a miasmal mist once more rising,
We hail Sun Wukong, the wonder-worker.
And the jade-like firmament was cleared of dust.
Today, a miasmal mist once more rising,
We hail Sun Wukong, the wonder-worker.
VASTAUS TOVERI GUO MORUOLLE
Kun maan ylle nousi ukkosmyrsky,
syntyi valkoisten luiden kasasta aave.
Munkki on typerä, mutta häntä voi opettaa,
aave on pahahenki, hirviö, jonka tehtävä on
aiheuttaa
kurjuutta.
Kultainen marakatti, nosta painava sauvasi,
puhdista taivas jadenväriseksi
kaiken
peittävästä tomusta!
Tänä päivänä toivotamme Sunin, suuren viisaan,
tervetulleeksi
takaisin:
aavemainen usva on taas kohonnut.
1961 (suomentanut Pertti Nieminen)
Tuo ”valkoisten luiden kasa” viittaa romaanin tarinaan
”valkoisesta aaveesta” (The Story of the
White Bone Demon), jonka olen maininnut jo yllä pariin otteeseen. Onneksi
Pertti Nieminen liittää teoksiinsa aina laajan selitysosan. Nytkin hän on
kertonut runon taustoista. Runon taustalla on näytelmä ”Marakatti voittaa pahan
hengen” (tekijänä saattaa olla Guo Moruo), joka puolesta perustuu ”Lännen
matkaan”. Pertti Nieminen on kääntänyt selitysosassaan myös Guo Moruon
alkuperäisen runon. Siitä minulla ei ole englanninnosta.
Guo Moruo:
Ihmiset ja pahat henget sekaantuvat toisiinsa,
oikea
väärään.
Munkki oli ilkeä ystävilleen ja lempeä
vihamiehille:
väsymättä hän mumisi Kultaisen vanteen loitsua
ja kolmasti paha henki pääsi karkuun.
Munkki pitäisi silpoa elävältä,
hiuskarvan taittuminen ei merkitse mitään
ihmeitä
tekevälle marakatille.
Ylistetty olkoon sellainen opetus,
joka tekee siasta viisaamman kuin herransa.
Runossa mainittu ”kultainen vanne” on juuri se
apinakuninkaan päähän asetettu ”panta”, joka alkaa kiristyä, kun munkki toistaa
mantraansa. ”Hiuskarvan taittuminen” taas viittaa tapaukseen, kun bodhisattva
Guanyin antaa Sun Wukongille käyttöön kolme karvaa, jotka tämä piilottaa
päähänsä. Sen taittamalla tämä saa pyhiinvaellusretkellä taivaallista apua.
John
Gittings on kirjoittanut hienon artikkelin kulttuurivallankumouksesta.
Nostin sieltä jo punakaartin manifestin. Nyt nostan lisäksi vielä yhden
kiinnostavan ajatuksen. Kulttuurivallankumous tähtäsi nimenomaan kaaokseen,
kyseessä on kiinan kielen sana luan.
Se ”uuden luominen” oli olennainen osa Maon suunnitelmaa ja siihen punakaartit
pyrkivät. Mao on keskuskomiteassa todennut, että ”muutaman kuukauden luan tulee tekemään hyvää”. Sen oli
määrä olla kontrolloitua kaaosta, jonka selvänä tarkoituksena oli syrjäyttää
”kapitalistiset voimat” ja heittää kylmää vettä byrokraattisen puolueen ja sen
virastojen yli ja nostaa punalippu Kiinan nuorison keskuuteen.
Tähän kaaoksen luomiseen apinakuningas Sun Wukong oli
omiaan.
 |
| Aivan oikea kultainen apinaäiti lapsensa kanssa Kiinasta Hubein provinssista Shennongjian luonnonsuojelualueelta |
5) Mo Yan: Seitsemän
elämääni
Teen vielä yhden vertailun Kiinan nykykirjallisuuteen. Nobel-palkinnot
voittanut kirjailija Mo Yan on kirjoittanut hienon teoksen Seitsemän elämääni, jonka on suomentanut Riina Vuokko (Otava 2013:
alkuperäisteos on ilmestynyt noin kymmenen vuotta aiemmin).
Monelle romaani tuo absurdiudessaan mieleen Gabriel Garcia
Marquezin Macondon ja Sadan vuoden
yksinäisyyden. Molemmat romaanit voidaan luokitella ns. maagisen realismin
teoksiksi. Seitsemän elämääni kertoo
oivalla tavalla Kiinan lähihistoriasta alkaen vuodesta 1948 ja päättyen
vuosituhannen vaihteeseen. Päähenkilö on hyväntahtoinen maanomistaja Ximen Nao,
joka joutuu surmatuksi Maon aloittaessa maareformiaan vuonna 1948. Maanomistaja
yrittää protestoida vielä Manalassakin epäoikeudenmukaisuutta. Ja hän pääsee
vielä takaisin maan päälle, ei kuitenkaan ihmisenä vaan hänen henkensä pääsee
sielunvaellukseen siirtyen eri eläimistä toiseen. Noiden eläimien karmeiden
kokemuksien kautta hän sitten kokee nyky-Kiinan koettelemukset ja ihmisten
kauheuden. Sun Wukong tavoitteli kuolemattomuutta, Ximen Nao joutuu
sielunvaelluksen kautta jäämään osaksi elämän kiertokulkua. Lainaan suoraan
romaanin esittelytekstiä:
” […] Edes manalassa hän ei
suostu tunnustautumaan riistäjäksi, vaan vaatii oikeutta.
Ximen Nao pääsee palaamaan maan
päälle kotikyläänsä, mutta ei ilman rangaistusta: mies syntyy ensin aasina,
sitten härkänä, sikana, koirana ja apinana, kunnes päätyy lopulta jälleen
ihmishahmoon. Eri olomuodoissa hän seuraa läheltä ottopoikansa Lan Lianin
vaiheita. Tämä maakuntansa viimeinen itsenäinen viljelijä käy väsymätöntä
taistelua kollektivisointia vastaan. Yhdessä Ximen Nao ja Lan Lian kokevat Kiinan
kommunistihallinnon, kulttuurivallankumouksen ja nälänhädän vuodet – ja lukija
tempautuu mukaan huimaan seikkailuun läpi Kiinan lähihistorian.”
Mo Yanin Seitsemän
elämääni on kuin ”Lännen matkan” vastakkaisteos. Siinä on kyse
sielunvaelluksesta. Kuollut henkilö joutuu Manalaan ja siely siirtyy eläimiin.
Kun apina Sun Wukong pyrkii samaistumaan ihmisiin ja halua nousta henkisessä
valaistumisessa vielä ylemmäs, kuolemattomuuteen. Ximen Nao jää kuoltuaan maan
päälle osaksi sielunvaellusta ja hänet alennetaan eläimeksi.
Lännen matkan tapaan myös Mo Yanin romaanissa elävät omalla
tavallaan demonit ja noidutut hahmot, mutta he ovat ihmisiä. Nuo
demonisoituneet ihmiset ovat ottaneet viattomat eläimet omaan palvelukseensa.
Ihmiset ovat tehneet sen aivan itse, muuttuneet demonisuudessaan hulluuden
tasolle. Eläimet joutuvat kokemaan ihmisten julmuuden ja silmittömän raakuuden.
Mo Yanin romaanin maagisen realismin maailmasta ainakin
minun tajuntani löytää paljon viitteitä Wu Chengenin romaaniin. Tosin taidan
niitä kyllä tarkoituksellisesti myös etsiä.
Nimi ”Kultaisten apinoiden punakaarti” vihjaa myös
apinakuninkaan suuntaan, sillä tämä vuoren kolosta vapauduttuaan tappaa tiikerin,
nylkee sen turkin ja valmistaa siitä itselleen asun. Hän on siis väriltään
oranssin keltainen. Punakaartilaisilla on aseinaan punatupsuiset keihäät, josta
mieleen tulee Sun Wukongin taikasauva.
Maakunnan pääkaupungin punakaartin johtajana on Chang
Tianhong, jota kutsutaan Kiljuvaksi aasiksi. Ximenin kylän alaosaston johtajaa
Jinlongia Mo Yan kutsuu ”kakkosaasiksi”.
Kylässä ahkerimpana punakaartijoukkona ovat Sunin perheen
pojat: Long, Hu, Bao ja Biao. Heidän sukunimensä Sun viittaa Sun Wukongiin. Sen
kiinalainen kirjainmerkki on käytännössä sama. Pojat häärivät ihmisten keskellä
kuin ikään apinalauma. Vallankumousinto
roihuaa heidän sydämessään niin hehkuvana, että pojat innostuvat siinä määrin,
että häpäisevät heitä arvostelevan isänsä maalaamalla tämän kasvot punaisella
maalilla. Hän on menettää näkönsä, mutta onneksi lääkärin ripeän toiminnan
ansiosta hän saa sen osittain takaisin. Mutta hulluuden aalto on jo pyyhkäissyt
kylään eikä sitä lääkärikään pysty estämään.
Hulluus muuttuu sekasorroksi, kun taivaan vallat puuttuvat
peliin. Korviahuumaavasta jylinästä säikähtäneinä taivaasta putoaa kyhmyhanhien
parvi. Nälkiintynyt väkijoukko juoksee villinä niitä pyytämään, syntyy
todellinen kaaos, kun kaikki ryntäävät villilaumana hamuamaan itselleen heille
niin harvinaista valkoista lihaa. Kaaos kehittyy joukkotappeluksi ja
suoranaiseksi sodaksi. Ruumiita on seitsemäntoista ja loukkaantuneita
moninkertaisesti.
Kylän läpi kulkee häpeäkulkue, jossa kärjessä kulkevat
suurimmat ”pahantekijät” kylän entisestä päälliköstä alkaen. Tämä on leimattu kapitalistisen tien kulkijaksi
ja puolueeseen soluttautuneeksi aasiksi, joka yrittää vastustaa kaikkea
edistystä suuresta harppauksesta lähtien. Häntä pidetään moraaliltaan
turmeltuneena, joka kaiken lisäksi on sekaantunut aasintammoihin, joista yksi
on synnyttänyt ihmispäisen aasihirviön. Tämä tuo kovasti mieleen Wu Chengenin
romaanin puolittaiset eläin- ja ihmishahmot.
Välillä häpeämarssi keskeytyy yllä mainitun
kyhmyjoutsenepisodin vuoksi, mutta kun kaaos on hieman hälventynyt, se
jatkuu. Häpeämarssista on tehty
teatterimainen esitys, jossa kansan viholliset kulkevat kärjessä kaikkien
pilkattavina. Heitä kutsutaan
härkäpaholaisiksi ja käärmehengiksi. He ovat siis samankaltaisia demoneja kuin
”Lännen matkassa”. Kun sitten Kultaisten
apinoiden punakaartin aluejohtaja ja kylän paikallinen johtaja puhuvat, niin
”heidän silmistään sinkoilee punaisia valonsäteitä”. Silmät ovat tulessa kuin
Sun Wukongilla.
Ximen Nao muuttuu romaanin loppupuolella myös apinaksi.
Todettava on, että tuo osa romaanista jää kyllä valjuksi. ”Apinakuninkaasta” on
tullut kuin kuohittu huoran rakastaja, joka on menettänyt kaiken taikavoimansa.
Hän vain flegmaattisena seuraa emäntäänsä täyttäen tämän tahtoaan, kyeten vain
murisemaan ja irvistämään. Hänen sielunsa sitten siirtyy ihmiseen, suuripäiseen
lapseen. Tuolla suurella päällä on taustansa kiinalaisessa perinteessä ja siinä
on toki myös ironiaa. Positiivisesti ajatellen suuren pään voi toivoa olevan
merkkinä ihmiskunnan viisastumisesta.
...
...
Lisäys loppuun
Olen nyt tarkastellut apinakuningas Sun Wukongin matkaa
1500-luvulta tähän päivään. En ehkä ole tarpeeksi korostanut, että ristiriitaisuudestaan,
älykkyydestään, poliittisesta hyötykäytöstä ja muusta moninaisuudestaan huolimatta
tuosta hahmosta on tullut harmiton hauskanpitäjä ja viihdemaailman business-koneistolle
rahaa haaliva julkkis. Pitäisi kai tarkastella hahmon kehitystä myös toiseen
suuntaan, eli tutkia Wu Chengenin apinahahmon mytologisia taustoja. Ei
kirjailija häntä varmaan päästään keksinyt. Hahmo on elänyt kansan suullisessa
perinteessä ehkä kauankin. Yhtä lähdettä olen jo lukenut, vaikken tähän
juttuuni siitä mitään laittanutkaan. Jos vain hatarat silmäni kestävät, niin
joskus saatan aiheeseen palata. Sen aika näyttää.
...
...
Täydennys 20.03.2016
Yksi suomenkielinen kirja on jäänyt kirjoituksessa
mainitsematta. Se on sadun muotoon kirjoitettu tarina apinakuninkaasta: Apinakuninkaan matkassa Kiinan kulttuuriin,
toimittanut Leena Haapaniemi (Suomen YK-liitto ry:n julkaisusarja No 7, 1992).
Se on loppujen lopuksi ihan kiva johdanto Wu Chengenin romaanin maailmaan ja ylipäänsä
apinan merkitykseen kiinalaisessa kulttuurissa. Siihen on lisäksi Pertti Seppälä
kirjoittanut johdannon. Sen jälkeen kerrotaan kirjan tarina, joka on mielestäni
varsin hauskasti toteutettu. Lukujen
otsikot kertovat siitä paljon: Apinan
synty ja oppiaika, Kahakka taivaassa, Buddha lähettää Guanyinin Changaihin,
Apinakuningas kukistaa Valkoluudemonin, Pyhiinvaeltajat saavuttavat
kuolemattomuuden. Sen jälkeen on vielä mm. juttu Sichuanin kultaisista
apinoista. Aivan lopuksi annetaan ohjeet apinakuningas-leijan valmistukseen.
Kirja on oikeastaan vihkonen, sivuja 64. Kohdeyleisö on
pikkulapset, joko alle kouluikäiset tai alaluokkalaiset. Näinhän Sun Wukongista
kerrotaan nykyään Kiinassakin. Lapset saavat eteensä hauskan eläintarinan ja
samalla tulee kulttuuriperintö tutuksi. Pidän Seppälän kirjoituksessa mm.
siitä, että hän avaa yleistajuisesti sanojen merkityksiä ja etymologiaa. Samoin
Yi Da avaa hieman kiinalaista apinaan liittyvää mytologiaa.
 |
| "Kahakka taivassa" (Lainattu kirjasta "Apinakuninkaan matkassa Kiinan kulttuuriin") |
 |
| "Apinakuningas kukistqaa valkoluudemonin" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti