Kamppailua elintilasta (Markku Salomaan kirjan Sivilisaatioiden sota pohjalta)

 

Salomaa, Markku: Sivilisaatioiden sota. Lector kustannus Oy, 2020.

 

Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa on kirjansa esipuheeseen tuonut käsitteen ”Kaikkien Sotien Äiti”. Se on aalkuaan Saddam Husseinin islamilaisessa hengessä heitetty lausahdus Persianlahden sodan aikoihin. Satomaa tarkoittaa sillä sivilisaatioiden sotaa. Sen mukana ”anarkia ja kaaos eri uskonnollisten uskomusjärjestelmien välillä leviää”. Salomaan mukaan ainakin tulee sellainen vaikutelma. Hän pitää paradoksina, että merkittävä osa ihmiskunnasta on maallistumassa ja suhtautuu oman sivilisaation perusteisiin välinpitämättömästi, mutta silti fundamentalismi jatkaa elämäänsä. Sivilisaation puolustamista on käytetty tekosyynä milloin millekin operaatiolle.

Tässä lainaus kirjan takakannesta:

”Nykypäivän kriisit ja konfliktit ovat osoitus siitä, miten uusi maailmanjärjestys syrjäyttää vanhaa maailmanjärjestystä. Sodat aloitetaan ilman sodanjulistusta ja ne lopetetaan ilman rauhansopimusta.”

”Kehitystä ei näytä hallitsevan kukaan tai mikään, koska uskomuksia, elintapoja, kulttuureja tai etnisiä riitoja ei voi sovitella. Sivilisaatioiden uskonnolliseen perustaan kuuluu pyrkimys globaaliin hegemoniaan. Se selittää myös ääri-islamilaista terrorismia.”

Esipuheessa Salomaa toteaa, että mikään valtio, kulttuuri tai johtaja ei voi ohjata sivilisaatioiden sisäistä kehitystä. Hänen mukaansa kirjan tehtävänä on saada lukija ajattelemaan oman aikamme ihmisten sielunmaisemaa ja sen yhteisöllisiä taustoja. Se on koko yhteisön kokemus ja näkemys omasta sivilisaatiostaan. 

…..

Kirjoitukseni ei liity täysin Salomaan kirjaan. Oma tekstini on lähinnä siitä(kin) kimmonnut purkaus. Sen teen, koska olen huolissani ja osin järkyttynytkin kotimaassani tapahtuvasta muutoksesta. Isänmaa ja oma sinänsä mitätön vaikutusvaltani tuntuu globaalissa myllerryksessä menetetyltä. Loppuosaan olen poiminut kirjasta muutamia yksittäisiä asioita. Ne ovat lähinnä lainauksia. En kykene kirjan sisältöä tarkemmin analysoimaan.

Salomaan perusajatus on, että sodat ovat siirtyneet valtioiden sisälle. Minun ymmärrykselläni kansallisen yhtenäisyyden menetyksen myötä turvattomuus lisääntyy. Ruotsi oli joskus meille esikuva, nyt sen luoma malli autogrilleineen ja ammuskelevine jengeineen luo kauhun väreitä. Toivottavasti olen pessimisti.

Olisi väärin sanoa, että elämme kummia aikoja. On muodostumassa jotain perustavampaa. Koko maailmanjärjestyksemme on muuttumassa.

Jotain samaa on toki, mutta tilalla ovat uudet nimet ja uudet otsikot. Vuosikymmeniä sitten Rauhanliike yhdisti yli rajojen, nyt sen tilalla on Ilmastonmuutos.

Muutos synnyttää monenmoista ihmeteltävää. Jotkut jäävät ihmettelyssään pinnalliseen nauruntyrskeeseen, saattavat pitää sillä psyykensä koossa.

Sivilisaatiot elävät kansallisvaltioiden sisuksissa, elämänympäristömme segregoituu. Arvoperustamme jakautuu, globaalissa maailmassa oikeusperusta hajoaa. Kun meille sitten ilmestyy noita raijatoiviaisia, jotkut heräävät, mutta juna on jo mennyt.

Uusi järjestys vaikuttaa kaikkeen. Vieraat agendat repivät oikeustajua. Mutta kansalaisten oma ajattelu on jo ehkä ulkoistettu.

Suurissa lähiöissä turvallinen ympäristö on mennyttä. Jengit riehuvat ja virkavalta piiloutuu virastoihinsa. Turvallisuus on vain sanahelinää. Lapsia hakataan ja kansalaiset on mykistetty. ”Vihapuhe” ja sen torjunta on nyt kasvanut puhdetyöstä keskiöön. Olkiukkoja ei enää erota todellisista. Haamut leijailevat hybridisotien ja salaliittojen virrassa. Kansalaisten hyminä hukkuu suurempaan paukkeeseen ja hyvesignalointiin.

Taustalla tukena häärivät omaan suomalaiseen sivilisaatioomme muotoutuneet muualta pesiytyneet – siihen kaaosta luovat voimat. Kansallinen ylpeytemme murentuu uuden sukupolven kasvun myötä. Oikeastaan se ohjautuu vain pinnalliseksi fanittamiseksi – hyvänä esimerkkinä globaali urheilu ja jalkapallojoukkueet, joista monet yrittävät vielä etsimällä etsiä kansallista henkeä. Kansallislaulun hehkuttaminen niissä yhteyksissä tuntuu yhä enemmän väkinäiseltä menneisyyden huudolta.

Vanhan kulttuuriperintömme jäljet eivät ole kadonneet, mutta ne joko pölyttyvät lähes unohduksiin tai jäävät romantiikan kaipuisten tunnesiteeksi. Sibeliuksen Finlandia on jäänyt niiden ylle soimaan kuin kaikuna jostain menetetystä kansallisvaltiosta. Joel Lehtosen Putkinotkon kaltaiset kirjallisuutemme merkkipaalut jäävät pelkäksi sanataiteeksi elämään niille harvoille, jotka ylipäänsä kykenevät mitenkään syvemmin ajattelemaan.

Euroopan Unioni on monelle turva. He eivät ymmärrä, että se on vain suuri korporatiivinen byrokratia. Ei se anna turvaa kuin virkoja metsästäville. He siirtyvät uraputkessaan osastoista osastoihin kuin jalkapalloilijat seurasta seuraan – rahan perässä, ei ole heillä omaa kansaa.

Olemme palanneet johonkin alkuvoimaiseen – ”yhteisövoimien” turvaan. On sellainen tunne, että sielumme on eksyksissä.

…

Markku Salomaa on kirjassaan nostanut esille huomattavan paljon esimerkkejä kansainvälisistä konflikteista ympäri maailman ja myös menneestä. Kirjassa on kiinnostava taustatietoa esimerkiksi Kiinasta ja Venäjästä. Salomaa joutuu toteamaan, että mitään universaalia sivilisaatiota ei voi saavuttaa. Olemme siis sodassa.

Globaalissa valossa meidän oma kansallinen kärvistelymme saa uudenlaista realismia. Ongelmiamme se ei ehkä lievennä mutta pitkämielisyyttä se voi antaa, ellemme sitten me itse tai meidän läheisemme joudu muutoksen ja mullistusten uhriksi.

Tuon eteemme kirjasta erinäisiä kohtia. Aloitan vähän kauempaa ja päädyn Eurooppaan. Tämä on vain hento raapaisu kirjan kokonaisuudesta.

…

Rohingat on yksi merkittävä väliinputoajakansa, jolle ei tunnu vainojen keskellä löytyvät uutta kotimaata. Rohingojen myötä huomaamme, että tämän uuden sodan keskellä myös se rauhanomaisimpana pidetyn uskontokunnan buddhalaisuuden edustajat voivat olla sotaisia.  

”Burma (Myanmar) on karkottanut bangladeshilaisperäisen 1,3 miljoonaan siirtolaiseen nousevan islamilaisen rohinga-vähemmistönsä, jota ei oteta vastaan pakolaisiksi mihinkään ASEANin maihin. Valtiottomille rohingoille ei suoda edes muukalaispassia. Nobel-palkitun Aung San Suu Kyin nousu pääministeriksi on johtanut vain buddhalaisen nationalistisen Ma Ba Tha -munkkiyhteisön toiminnan kieltämiseen. Munkkiyhteisö on lietsonut vihaa islamia kohtaan ja johtanut rohingojen karkottamista. Yhteisö ei ole noudattanut toimintakieltoa.” (s. 326)

Rohingot ovat sunnilaisia. ”Heidän kokonaismääräkseen arvioidaan 2 5888 000 henkeä. He ovat maailman suurin ja huonoimmin kohdeltu muukalaisryhmä. Heidän pakolaistulvansa pelossa Intia ei ole yhtynyt YK:n vuoden 1951 pakolaissopimukseen. Burma on karkottanut 25. elokuuta 2017 lukien rohingoja sotilasoperaatiolla, jota kutsutaan terrorismin vastaiseksi operaatioksi…” (s. 326-327)

Buddhalainen väkivallattomuus on tämänkin perusteella vain myytti.

Afrikasta on tulossa ongelma. Merkittävänä syynä on korkea syntyvyys.

”Perinteisissä esiteollisissa, feodaalisissa ja patriarkaalisissa yhteiskunnissa naisen arvostus yhteiskunnassa on sitä korkeampi, mitä enemmän hän on synnyttänyt lapsia.” (s. 354)

”Afrikan väestöennusteet viittaavat siihen, että 50 vuodessa sieltä pyrkisi pakolaisuuteen jopa 300 miljoonaa ihmistä, jotka ovat omilla kotialueilleen ns. liikaväestöä. Missään nykyisissä valtioissa, talousyhteisöissä tai sivilisaatioissa ei voi syntyä niin suurta työvoimapulaa, että se pystyisi kotiuttamaan ja sopeuttamaan näin suuren siirtolaismäärän, joka on sisäisesti hyvin heterogeeninen ja riitainen. He eivät edusta yhtä ja yhtäläistä moraalifilosofiaa […] tai sivilisaatiota, mikä olisi sekä totaliteetti, että realiteetti, vaan se on mosaiikki, missä kristinusko ja islam kilpailevat kannatuksesta perinteisten luonnonuskontojen kanssa. Luonnonuskonnoista taas ei ole syntynyt sellaista valistus- ja oikeusfilosofiaa kuin kristinuskosta tai islamista, vaan luonnonuskontojen luonnollinen lähtökohta on klassinen luonnonoikeus.” (s. 355 – 356)

 

Maapallon kiistanalainen kantokyky:

”Sivilisaatioiden suhtautuminen maapallon ekosysteemiin näyttäisi olevan sivilisaatiosidonnaista. Kaikkein eniten sitä on huolissaan perinteinen länsimainen sivilisaatio.” (s. 357)

”Kiinan johtaja Xi Jinping suhtautuu asiaan ymmärryksellä, mutta ei tee Kiinasta ilmastonsuojelun mallimaata. Hän perustelee vähin askelin tapahtuvaa etenemistä Kiinan suurella koolla ja sillä, että länsimaiden, jotka ovat ongelmien ydin, on korjattava vanhat virheensä.” (s. 358)

”YK:n järjestöt arvioivat, että nykyisellä ympäristönmuutoksen ja väestönkasvun vauhdilla Afrikan manner kykenisi ruokkimaan vain 25 % sen ennustetusta väestöstä vuonna 2025.”

”Aliravitsemus ja nälkä tappaisivat kuusi miljoonaa lasta vuodessa. Vaikein tilanne olisi Saharan eteläpuolisella alueella.”

”Aasian ennusteet ovat niin ristiriitaisia, että niistä ei voi päätellä juuri mitään. Aliravitsemus on ongelmana monissa maissa, mitta niin on myös liikalihavuus.” (s. 358)

”Nyt näyttää, että ruoantuotannon kasvaessa myös väestö kasvaa. Havainnon syy- ja seuraussuhteet ovat väärin päin. Väestönkasvu on johtanut laajempaan ruoantuotantoon eikä päinvastoin.”

”Vaikeimmin ratkaistava ongelma on puhtaan veden saanti.” (s. 359)

…

Vuonna 2011 tapahtui Egyptissä Hosni Mubarakin hallinnon romahdus. Siitä käynnistyneissä tapahtumissa kristitty koptivähemmistö on joutunut uhriksi.

”Kaaoksen keskellä Egyptin johto on yrittänyt esittää koptien erityistä suojelua, joka näkyy esimerkiksi vuoden 2019 alkupäivien käyttöönsä vihityn suuren koptikirkon juhlavieraissa. Käytäntö kuitenkin osoittaa, miten vaikea asia kristittyjen suojeleminen on Egyptin valtiolle. Iskujen tutkinta ei useimmiten johda mihinkään. Oikeudenkäyntejä ei ole ollut. Valtion johto ilmaisee järkytyksensä iskuista, lupaa saattaa tekijät vastuuseen ja ilmaisee osanottonsa uhrien omaisille, mutta koptien kirkot eivät saa mitään erityistä suojelua. Se osoittaa myös, että kahden sivilisaation sisäkkäinen elämä ei ole turvattua. Koptit ovat olleet vuosittain toistuvien rajujen hyökkäysten kohteena. Julkisuuteen ovat yltäneet lähinnä ne iskut, joiden suorittajia ovat olleet ISIS-terrorijärjestön solut.” (s. 64-66)

On todettava, että koptit ovat uskontokuntana paljon vanhempia kuin islaminusko. Salomaa valaisee sen historiallista taustaa (s. 66).

Kristittyjen vainot islamilaisissa maissa ovat tehdyn selvityksen mukaan saavuttamassa kansanmurhan luonteen.

”Iso-Britanniassa tehtiin selvitys kristittyjen vainoista tammikuun ja heinäkuun 2019 välisenä aikana. Selvityksessä päädyttiin siihen, että kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Raportti käy läpi Irakin, Nigerian, Indonesian, Kiinan, Sri Lankan, Pakistanin ja Syyrian tilanteet. Myös islamin fundamentalistiset herätysliikkeet pyrkivät kristittyjen suoraan hävittämiseen, mikä tekee niistä YK:n määritelmällä liikkeitä, jotka tähtäävät kansanmurhaan.” (s. 68)

…

Satomaa tuo esille divergenssin ja konvergenssin käsitteet. Ne ovat vastakkaisia voimia. Divergenssi on eri sivilisaatioiden sisäisiä kehitystrendejä, joita ei voi valtioiden toimin hallita. Sivilisaatioita ei voi luoda keinotekoisesti eikä ylläpitää suunnitelmallisesti. Divergenssi on valtioiden sisäistä ja niiden välistä hajoamista. Divergenssistä seuraa sivilisaatioiden yhteentörmäys. Järjestelmän perusolomuoto on anarkia ja kaaos. Valtiot tuovat siihen järjestystä. Käsitteet ovat Salomaan mukaan muutoksessa, mutta erottavana tekijänä hän pitää suhtautumista ihmisyyteen.

Tähän yhteyteen voisin mainita Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin kirjan Kapea käytävä (Terra Cognita 2020), jota olen itsekin käsitellyt noin puoli vuotta sitten. Se käsittelee laajemmin samoja asioita kuin Salomaa. ”Kapea käytävä” viittaa demokraattiseen järjestelmään, joka tasapainottelee anarkian ja despotismin välillä. Molemmista ääripäistä löytyy maailmanhistoriasta esimerkkejä.

Acemoglun kirjassa tuodaan demokratiaa tuovana esimerkkinä pohjoismainen hyvinvointivaltio ja siihen liittyvä sääntely. Nykyvalossa en kovin herkästi sen puolesta hehkuttaisi.

”Turkin sisäinen kehitys heinäkuun 2016 jälkeen on malliesimerkki ja sellaisenaan jo riittävä todiste konvergenssin kääntymisestä divergenssiksi.” (s. 26)

”Euroopassa vaikuttavat tällä hetkellä uudenlaiset ulkoa tulleet ja sisällä syntyneet voimat, jotka hajottavat sivilisaatioita sisältä ja niiden ulkoisia suhteita.” (s 33)

Venäjän (mukaan lukien keisarikunta ja nykyinen federaatio) ja Neuvostoliiton historia ovat Salomaan mukaan hyvä esimerkki divergenteistä pyrkimyksistä suhteessa muuhun Eurooppaan. Syynä on venäläisen sivilisaation omalakisuus, joka on eriyttänyt Venäjän ja Neuvostoliiton sisäistä ja ulkoista kehitystä muusta Euroopasta. (s. 110)

…

”Turkki on irtautunut eurooppalaisista vapausihanteista ja kehitys tukee oletusta, että islamilaisen valtion modernisointi ei ole mahdollista.” (s. 101)

”Afganistanin ja Syyrian edelleen jatkuvat sodat osoittavat jo nyt, että sotilaallista ratkaisua ääri-islamismin olemassaoloon ei ole.” (s. 99)

 

Islamilaista sivilisaatiota ei voi muuttaa voimatoimin länsimaisen kristillisen sivilisaation mukaiseksi. Sen ovat Afganistanin sodat vuosina 1979-1989 ja 2001-2018 osoittaneet. ”Afganistanin sota jatkuu edelleen lähinnä paikallisten osapuolten välisenä.” (s. 133)

Maailmanhistoriasta on kadonnut monia sivilisaatioita mutta niillä on myös ihmeellinen voima elpyä. ”Edes Pol Potin hirmuvalta ei sammuttanut buddhalaisuutta Kambodžassa vuosina 1975-1979.” (s. 133)

…

”Italiassa pakolaisbisnes on kehittynyt ja keskittynyt ammattirikollisten (mafian) hallitsemaksi keinoksi saada rahaa Italian valtiolta. He välittävät salakuljetusta ja ylläpitävät vastaanottokeskuksia, joihin tulijat sijoitetaan. Muut EU-maat ovat joko osittain tai täysin haluttomia ottamaan vastaan siirtolaisia. Baltian maat, Puola, Tšekki, Slovakia, Slovenia ja Unkari ovat tehneet selväksi, että eivät ota afrikkalaisia ja arabimaiden siirtolaisia, koska he eivät näiden maiden käsityksen mukaan sopeutuisi kristilliseen sivilisaatioon.”

”Suurimmassa hädässä lähtömaissa ovat kuitenkin ne, jotka eivät pysty lähtemään ja joita Punainen Risti tai Punainen Puolikuu eivät kykene auttamaan. YK:n tilaston mukaan maailmassa on 65,6 miljoonaa pakolaiseksi luokiteltavaa ihmistä.” (s. 156)

”Ihmissalakuljetuksesta oli tullut ammattimaisten rikollisliigojen pyörittämää kauppaa, joka oli osoittautunut vaikeaksi estää loukkaamatta pakolaisstatusta hakemaan pyrkivien oikeuksia, joita EU haluaa samalla kuitenkin noudattaa.” (s. 163)

”…vaikka turvapaikan hakijoiden virta Afganistanista, Irakista ja Syyriasta loppuisi, jos sisällissodat siellä loppuisivat, jatkuisi turvapaikanhakijoiden virta Afrikasta…” (s. 158)

”Kaikki kotimaastaan poistuneet eivät ole pakolaisia.” (s. 157)

…

Euroopan Unionia on yritetty agitaatiolla ja propagandalla sorvata yhtenäisvaltioksi tai peräti liittovaltioksi, jolla olisi keskitetty johto, yksi kansalaisuus, yhdet markkinat.

EU ei ole demokratia eikä parlamentarismi, vaan puhdas byrokraattinen luomus, jossa erilaiset korporatiiviset kokoonpanot valmistelevat ja toimeenpanevat päätöksiä. Komission valintatapa tosin muistuttaa Malesian liittovaltion perustuslaillisen monarkin valintaa.

Iso-Britanniassa EU-komission kasvava valta koettiin itsenäisyyden, riippumattomuuden, demokratian ja parlamentarismin suurimaksi uhaksi. (s. 249-250.)

 

Apinan vuoden kirjoitus – Sun Wukong

Kirjoituksen aiheeseen liittyvä maalaus Kesäpalatsin pitkässä käytävässä Pekingissä

Sisältö: 1) Aluksi, 2) Wu Chengen: Xiyouji (”Lännen matka”), 3) Lin Jutang, 4) Mao Tsetung ja kulttuurivallankumous, 5) Mo Yan: Seitsemän elämääni.

1)                  Aluksi

Helmikuussa Kiinassa ja myös muualla Itä-Aasiassa siirryttiin Apinan vuoteen. En aio nyt kuitenkaan kirjoittaa kiinalaisesta horoskoopista.  Aiheenani on Kiinan kuuluisin apina nimeltään Sun Wukong, joka on ensi kerran tullut tutuksi maansa neljän suuren klassikkoromaanin joukkoon kuuluvasta teoksesta Xiyouji (”Lännen matka” – Journey to the West). Hän on tuon salaperäisen Intiaan suuntautuvan matkakirjan tärkein hahmo. Aivan oikein! Käytän sanaa hän, kyse on kuitenkin varsin inhimillisestä tyypistä. Ja onhan hän kaiken lisäksi apinakuningas.

Teos on peräisin 1500-luvulta, jolloin elettiin Ming-dynastian kautta, ja sen on kirjoittanut Wu Chengen. Kiinan ulkopuolellakin hän on varsin suosittu, mutta aivan muuta kautta hän on tullut tutuksi kuin romaanista. Hänet tavataan tv-sarjoissa, Kungfu-elokuvissa, eri-ikäisille suunnatuissa animaatioissa, Peking-oopperoissa, sarjakuvissa ja viime aikoina hänestä on tullut myös yhä suositumpi tietokonepelien hahmo.

Varsinkin Japani on osannut hyödyntää Sun Wukongia kansainvälisesti.  Siellä tehtiin vuosina 1978–1980 romaaniin perustuva suosittu televisiosarja, jonka englanniksi jälkiäänitetty versio (Monkey) on noussut kulttiklassikoksi Englannissa ja varsinkin Australiassa. Ja japanilaisen animaatioelokuvan tunnettu sankarihahmo Son Gokū pohjautuu Sun Wukongiin, tosin vain löyhästi (http://naruto.wikia.com/wiki/Son_Gok%C5%AB). Toki Kiinassa esitetään jatkuvasti Sun Wukong -aihetta eri muodossa, mutta kielimuurin takia useimmat niistä ovat jääneet meiltä huomiotta.

Ennen romaaniin siirtymistä on mainittava pari elokuvahanketta.  Vuodelta 2008 peräisin olevan Jackie Chanin ja Jet Lin tähdittämän kiinalais-amerikkalaisen kungfu-elokuvan The Forbidden Kingdom sankari  on taitava ja ihmeellinen apinakuningas (https://en.wikipedia.org/wiki/The_Forbidden_Kingdom, http://www.imdb.com/title/tt0865556/). En ole elokuvaa valitettavasti nähnyt, mutta sen kerrotaan perustuvan Wu Chengenin romaaniin vain löyhästi.

Toinen Wu Chengenin romaanin hieman vanhempi hyödyntäjä on animaatioelokuvan kiinalainen uranuurtaja Wan Laiming. Hänen yhdessä veljiensä kanssa toteuttama ensimmäinen elokuva Princess Iron Fan  (https://en.wikipedia.org/wiki/Princess_Iron_Fan_(1941_film)) ilmestyi jo vuonna 1941. Vuonna 1961 ilmestynyt Havoc in Heaven (Upproar in Heaven) oli aiheeltaan laajempi ja teknisesti jo paljon laadukkaampi. Vuoden 1941 filmi pohjautuu yhteen romaanin tarinaan valkoisesta aaveesta (White bone demon), johon palaan alempana. Myöhempi tuotos ”Kapina Taivaassa” nousi maailmanmaineeseen ja kiinalainen animaatio alkoi saada kansainvälistä huomiota (https://en.wikipedia.org/wiki/Havoc_in_Heaven). Sille ilmestyi vielä jatko-osa kolme vuotta myöhemmin vuonna 1964.  Elokuva oli tuon ajan työskentelyolosuhteet huomioon ottaen yllättävän korkeatasoinen. Nyttemmin tekniikka on tietysti mennyt monta harppausta eteenpäin. Tuo Wan Laimingin elokuva on silti noussut uudelleen suosioon, koska on vuonna 2012 tehty uusi, teknisesti nykypäivän vaatimuksia vastaava versio.

Havoc in Heaven 1964

Oli ilo huomata, että tuo animaatio tunnetaan ainakin asian harrastajien piirissä myös Suomessa. Eräs asiantuntija onkin kommentoinut sitä mielestäni oivallisesti. En itse tiedä animaatioelokuvista mitään, mutta minua kiinnostaa elokuva sen syntymäajankohtansa vuoksi. Se ilmestyi juuri ennen kulttuurivallankumousta, jolloin apinakuningas Sun Wukong nousi eräänlaiseksi symboliksi. Siitä kerron enemmän alempana.

Kuten mainitsin, apinakuningas on Kiinassa tärkeä kulttihahmo, joka näkyy monella kulttuurin alueella ja mediassa se saattaa tulla tänä vuonna vastaan yllättävissäkin yhteyksissä apinan vuoden vuoksi. Tämä animaatio on kuitenkin luku erikseen. Siitä tuli ilmestyessään maailman kuulu. Valitettavasti hyvin alulle pantu kiinalaisen animaatioelokuvan perinne tyrehtyi kulttuurivallankumouksen vuoksi kokonaan. Yllä mainitsemani suomalainen asian harrastaja on oivaltanut elokuvan ulkopoliittisen merkityssisällön, kun se 60-luvun alussa valmistui. Apinajoukot nostavat aseensa ja valmistautuvat taisteluun. Kyseessä uhotaan sotilaallisella voimalla, millä halutaan selvästi viitata Neuvostoliittoon. Maiden välithän olivat tuolloin menneet täysin rikki. Kirjoittaja on oivaltanut myös Sun Wukongin hahmon kaksijakoisuuden persoonallisuuden: hänessä on niin myönteisiä kuin kielteisiäkin piirteitä.

En itse ole nähnyt Sun Wukong –aiheisia elokuvia kuin muutaman irrallisen pätkän. Minulle tuo romaani – ja itse asiassa laajan romaanin lyhennelmä – oli ensimmäinen vakava tutustuminen aiheeseen ja apinakuningas Sun Wukongin elämään. Toki alkuperäisromaanissa liikutaan vapaamuotoisiin elokuviin verrattuna syvemmissä vesissä, se vie lukijan mukanaan romaanin syntyaikoihin ja todelliseen historiaan.

2)                  Wu Chengen: Xiyouji

Siirryn käsittelemään Wu Chengenin romaania. Yllä jo kerroin, että käytän hän-pronominia. Toki Sun Wukong on syntynyt apinana, mutta toisaalta romaanin hahmona hän pyrkii elämässään eteenpäin nimenomaan ihmisten maailmassa toimien. Kärsivällisesti kouluttautumalla hän onnistuu hankkimaan itselleen myös yliluonnollisia ominaisuuksia. Kyllä hän siinä kyynärpäätaktiikkaakin käyttää, mutta hän oppii virheistään ja saavuttaa lopulta sen, mihin on pyrkinyt.

Palaan vielä helmikuussa alkaneeseen apinan vuoteen:

”Apinan vuonna syntyneet ovat oikullisia neroja. Nokkelina, taiturimaisina ja joustavina he ovat erinomaisen kekseliäitä ja omaperäisiä, ja he kykenevät ratkaisemaan hankaliakin ongelmia käden käänteessä. Apinoilla on häkellyttävä tapa antaa helposti periksi mielihaluilleen. Vaikka he ovat hyviä tekemään päätöksiä, he turvautuvat mielellään toisiin ihmisiin. Maanläheisillä Apinoilla on suuri tiedonjano ja heillä on erinomainen muisti.” (Huotari – Seppälä, Kiinan kulttuuri. Neljäs painos, Otava 2002, s. 457)

 Yllä oleva lainaus on apinan vuonna syntyneiden luonnehdintaa. Liitän sen tähän, koska se sopii erinomaisesti myös tälle Kiinan kuuluisimmalle apinalle Sun Wukongille.

Luonteeltaan Sun Wukong on nokkela, vikkelä, hoksaavainen, päätöksissään ripeä ja tarvittaessa vilpitön auttamaan ja ottamaan toiset huomioon. Mutta on hänessä myös toinen puolensa. Hän on hyvin äkkipikainen, malttamaton ja kiivas, minkä takia hän voi sortua helposti ylireaktioihin. Tahdikkuus puuttuu, ja hän saattaa tokaista joskus kumppanilleen pahastikin. Vaatimattomuus ei kuulu hänen hyveisiinsä. Hän haluaa itseänsä arvostettavan, jos joku vähättelee tai heittää ivaa ja pilkkaa, niin sen tämä saattaa tuntea pian nahoissaan. ”Marakatti” on yksi haukkumasana, joka saa hänet raivoihinsa. Hän nauttii tilanteista, jolloin vastustajat joutuvat hänen edessään pelon valtaan. Hän tykkää kerskailla saavutuksillaan ja urotöillään. Hän haluaa olla paras.

Mutta kun apinakuningas saa osakseen kunniaa ja kun häntä ympärillä ihaillaan, se tuo mukanaan myös varjopuolia. Hän on altis imartelulle, kehumiselle ja kaikenlaiselle mielistelylle, ja sitä vastustajat osaavat joskus käyttää hyväkseen.

Ja vaikka hän on ollut buddhalaisessa opissa, ei hän mikään pyhimys ole. Hän tykkää nautiskella, osallistuu hanakasti kaikenlaisiin pirskeisiin, syö hyvin ja osaa juopotellakin. Vaativissa taistelutilanteissa hän on kuitenkin kunniansa tunteva sotilas, on mukana täysillä, täysin omat pyyteensä unohtaen.

Tämä oli eräänlainen yhteenveto apinakuningas Sun Wukongin persoonasta. On aika mennä romaanin maailmaan. Kerron aluksi romaanin syntyhistoriaa.

 

Wu Chengen

Romaanin Xiyouji (Journey to the West) on kirjoittanut Ming-dynastian aikana 1500-luvulla elänyt Wu Chengen (1500 – 1582; syntymäajoista ei ole tarkkaa tietoa).  Mielenkiintoinen romaanin syntyaikaan liittyvä seikka on se, että ranskalaisen kirjailijan François Rabelais’n tuotanto osuu suurin piirtein samoihin aikoihin. Xiyoujissa ja Rabelais’n tuotannossa on yhtymäkohtia. Molemmissa on rikas fantasiamaailma, ja matkojen kautta etsitään totuutta. Molemmissa tehdään pilkkaa ympäröivästä todellisuudesta, tukeudutaan kansanperinteeseen ja taikuuteen omien ideoiden ja ajatusten ilmaisukeinoina. Molemmissa on satiiria aikansa uskonnollista vallankäyttöä kohtaan. Rabelais’n tuotantoa on kutsuttu karnevalismiksi. Historiallisessa perspektiivissä eroa on siinä mielessä, että Rabelais’n aikakausi edustaa eurooppalaista renessanssia, Wu Chengenin ajan Kiinaa on luonnehdittu keskiajaksi. Xiyoujin venäjänkielisen version laatinut A. Rogatshov toteaa, että keskinäisestä vaikutuksesta ei voi puhua. Miehet ovat vain kokeneet todellisuuden samalla tavalla.

Jos haluaa löytää muita yhtymäkohtia Eurooppaan, niin on mainittava Dante Alighierin Divina comedian eli Jumalaisen näytelmän helvetti-kuvaus  sekä Faust. Wu Chengenin romaanin voi katsoa olevan Jumalaisen näytelmän jonkinlainen kiinalainen vastine ja puolestaan Faustin hahmon yllä mainittu A. Rogatshov rinnastaa Sun Wukongiin. Toki suoranaisia yhtymäkohtia ei ole, mutta jotain tuo rinnastus kertoo romaanin kulttuurillisesta merkityksestä Kiinassa. Totean vielä sen, että taiteellisesti ”Lännen matka” ei ainakaan omasta mielestäni yllä noiden eurooppalaisten teosten tasolle.

Xiyouji on kirjailijan luoma huumoria viljelevä satiiri omasta ajastaan ja kiinalaisesta yhteiskunnasta ylipäänsä. Toki siinä on myös historiallisia ulottuvuuksia. Romaanin taustalla buddhalainen kehyskertomus, jossa tavoitteena on elämän kiertokulusta irtautuminen ja kuolemattomuus. Se tavoitteenaan apinakuningas Sun Wukong ryhtyy harjoittamaan buddhalaisia hengenharjoituksia.

Romaani kertoo 600-luvulla eläneestä Xuanzang-nimisestä munkista, joka lähti tuolloin Tang-dynastian aikaan pitkälle, 16 vuotta kestäneelle matkalle Intiaan noutamaan pyhiä uskonnollisia tekstejä eli sutria. Kyse ei ole kuitenkaan mistään dokumentoivasta teoksesta. Xuanzangin ja Wu Chengenin välissä on noin 900 vuotta ja sinä aikana ehti tapahtua valtavasti asioita.

Xuanzang kirjoitti itse matkastaan päiväkirjamuotoisen muistelmateoksen, mutta sitä tuskin monikaan on lukenut. Ennen Wu Chengenin romaania matkasta ilmestyi pari muutakin teosta, jotka eivät kuitenkaan ole kehuja saaneet. Suurin vaikuttaja Wu Chengenille lienee kansan keskuudessa vilkkaana elänyt ja hehkunut suullinen kertomusperinne. Xuanzang on Kiinan kuuluisimpia munkkeja ja hänen matkastaan alkoi heti 600-luvulta lähtien levitä huomattavan paljon erilaisia tarinoita, joissa ei mielikuvitusta säästelty. Nämä tarinat levisivät sukupolvelta toiselle ja jokainen aikakausi toi niihin oman lisävärinsä. Wu Chengen on nähtävästi kuullut ensi kertaa Xuanzangin matkasta isältään, joka oli itse taitava tarinan kertoja. Kirjailija itse oli pienestä pitäen kiinnostunut pitkistä tarinoista. Hän luki itse paljon ja alkoi myös kirjoittaa. Kuulemiensa tarinoiden ja lukemiensa teosten pohjalta hän sittemmin laati tuon hyvin laajan romaanin. Hän kehitteli ja luonnosteli teostaan varmaan pitemmän aikaa, mutta vasta noin 70-vuotiaana hän sai sen lopulliseen muotoon.

Romaani on episodimainen. Siinä on 100 lukua ja runsain määrin eri mittaan laadittuja runoja. Käännöksissä on useimmiten tyydytty lyhennettyihin laitoksiin. Sitä ei ole suomennettu. Itse luin vuodelta 1959 peräisin olevan, aika kattavan A. Rogatshovin venäjänkielisen version, jossa esipuheen kera sivuja 760. Kääntäjä on jättänyt laitoksestaan pois suuren osan runoista sekä valitsemiaan tekstin osia, joiden hän ei katsonut häiritsevän juonen etenemistä. Hän nimesikin romaanin uudelleen ”Sun Wukong – apinakuningas” (Сунь Уку́н -  Царь Обезьян). Siinä on samaiset 100 lukua kuin alkuperäisessäkin, myös runoja on mutta niukemmin. Jonkin kuvan alkuperäisteoksen todellisesta koosta kertoo se, että W.F.J. Jennerin englanninkielisen käännöksen pokkaripainoksessa on sivuja yli 2300.

Suomen kielellä on ilmestynyt romaaniin perustuva muutaman sivun mittainen tarina lähinnä kai lapsille tarkoitetussa teoksessa Lohikäärmeitä ja kuolemattomia (Maailman taruaarteet – Kiina), jonka kirjoittanut Tao Tao Liu Sanders ja kuvittanut Johnny Pau. Kirjan alkuperäinen englanninkielinen nimi on Dragons, Gods and Spirits from Chinese Mythology, kääntäjänä kiinalaisen kirjallisuuden ehdoton asiantuntija Pertti Seppälä (WSOY 1986).

On hyvä muistaa, että yhteys Xuanzangin suorittamaan matkaan on väljä. Merkittävä ero on jo siinä, että romaanissa keisari lähettää munkin matkalle. Oikea Xuanzang ei saanut Tang-dynastian aikana epävakaan ulkopoliittisen tilanteen vuoksi keisarilta lupaa, hän otti riskin ja lähti omavaltaisesti toteuttamaan kutsumustaan. Romaanissa puolestaan on jo poliittisista syistä korostettava keisarin asemaa pyhän matkan alullepanijana.

Romaanin muodollinen päähenkilö on munkki Xuanzang, jota kutsutaan myös arvonimillä Tripitaka ja Tang-munkki. Kuvaavaa hänelle on, että vaikka hän onkin pyhiinvaelluksen johtohahmo, hän on kuitenkin varsin avuton ja käyttäytyy ajoittain suorastaan kömpelösti. Hän toki saa ympärillä olevilta suuren pyhän henkilön arvovallalle kuuluvan kunnian, mutta hän on varsin ristiriitainen hahmo. Joskus hän esimerkiksi oikuttelee kuin pikkulapsi. On vaikea uskoa, että kyseessä on tärkeän retkikunnan johtaja.

Ristiriitaisuutta ja ihmettelyä herättävät myös munkin seuralaiset. Apinakuningas Sun Wukong on luonnollisesti merkittävine yliluonnollisine kykyineen ja taikavoimineen ylitse muiden. Hän on romaanin todellinen päähenkilö. Apinan ja munkki Xuanzangin keskinäinen suhde on ongelmallinen ja kiinnostava vaatien tutkiskelua

Seurueen muut jäsenet ovat sian ja ihmisen sekamuoto Zhu Bajie, joka englanninkielisessä versiossa on saanut lisänimen Pigsy. Ja hirviö Sha Wujing, englanniksi Sandy, joka kantaa kaulariipuksessaan yhdeksää pääkalloa merkkinä siitä, että on edellisessä elämässään tappanut yhdeksän pyhiinvaeltajaa. Sitten on vielä lohikäärmekuninkaan poika Yulong Santaizi, joka ehtii romaanin alkuvaiheessa syödä Xuanzangin hevosen, mutta joka sitten taiotaan hevosen samannäköiseksi kaksoisolennoksi. He ovat selkeästi alempiarvoisia kuin Sun Wukong, vaikka heilläkin on toki yliluonnollisia kykyjä, toisin kuin munkki Xuanzangilla.

Yhteistä noille munkin seuralaisille on se, että he ovat aiemmin tehneet jotain hyvin raakaa ja väärää, minkä taakan vuoksi he sitten maan päällä toiseksi hahmoksi muutettuina joutuvat kärsimään. Valintojen taustalla häärii armon kuningatar bodhisattva Guanyin, jonka suoranaisesta johdatuksesta nuo seuralaiset Xuanzangin matkaan päätyvät. Matkaan valittuina kaikki voivat sovittaa aiemmin tekemänsä pahat teot. Itse asiassa myös Xuanzang on nuoruudessaan niskuroinut taivaan valtaa vastaan, vaikka tämä ei sitä tajuakaan. Guanyin on historiallinen uskonnollinen hahmo, ehkä tärkein buddhalainen bodhisattva. Ja bodhisattvahan on Kiinassa vallalla olleen mahajana-buddhalaisuuden mukaan buddhan tavoin valaistunut, mutta hän toimii maan päällä ohjaten kaikkia muita olentoja valaistumaan.

Guanyin - armon jumalatar

Munkki Xuanzang on ainoa tavallinen henkilöhahmo, joka pyhästä tehtävästään ja asemastaan huolimatta ei kykene samanlaisiin taikuuksiin kuin apinakuningas. Kaikilla pyhiinvaeltajilla on kuitenkin omat heikkoutensa. Varsinkin Zhu Bajie on hahmona varsin raadollinen. Hänen ehdoton paheensa on ruoka. Hän on ahmatti, joka voisi syödä aivan suunnattomasti. Hän toki tekee matkaa ennen lupauksen ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta koville se ottaa. Kaiken lisäksi hän käyttäytyy tökerösti, minkä vuoksi myös apinakuningas häntä joskus ojentaa. Mutta täytyy todeta, että kyllä hän saa hyvääkin aikaan.

Romaani voidaan jakaa kolmeen osaan. Lisäksi neljäntenä osana voi pitää teoksen viimeistä lukua, joka kertoo kotiinpaluusta ja siitä, miten seurue palkitaan matkan jälkeen. Ensimmäisessä osassa kerrotaan apinakuningas Sun Wukongin tarina. Toinen osa on lyhykäisempi. Siinä kerrotaan buddhalaismunkki Xuanzangin myyttinen tausta syntymästä alkaen. Käydään läpi hänen vanhempiensa karua kohtaloa ja sitä, millaisissa oloissa Xuanzang kasvoi aikuiseksi ja päätyi munkiksi. Samoin kerrotaan pyhiinvaellusmatkan muista päähenkilöistä Pigsystä (Zhu Bajie), Sandystä (Sha Wujing) ja munkin hevosesta ennen päätymistä Xuanzangin seuralaisiksi pitkälle matkalle. Kolmas osa on pisin ja keskeisin. Se kuvaa munkki Xuanzangin ja hänen seuralaistensa matkaa Lännen maahan. Hän aloittaa sen ilman seuralaisia. Boddhisatva Guanyinin johdatuksesta hän saa matkansa alkuvaiheessa seuralaisensa. Ensin löytyy vuoren uumenissa 500 vuotta vangittuna ollut Sun Wukong. Sitten löytyy demonisoitu, puolittain siaksi kehittynyt Zhu Bajie, joka piti köyhän perheen syömähirmu-lankona muita kauheassa otteessaan. 

Kolmas seuralainen, yhdeksän pääkallon riipusta kantava Sha Wujing oli noiduttu hirviöksi, kun hän oli Taivaan persikkajuhlissa rikkonut jadekulhon. Nyt hänelle avautui mahdollisuus sovittaa pahat tekonsa. Neljäs seuralainen Yulong Santaizi oli lohikäärmekuninkaan poika, jota isä oli rangaissut varastamisesta, ja hän söi nälkäänsä munkin hevosen. Kuvaavaa on, että apinakuninkaaseen verrattuna muut seuralaiset ovat tehneet Taivaan vallalle hyvin mitättömän rikkeen, mistä syystä heidät on taiottu maan päälle. Ja maan päällisinä hahmoina he sortuvat demonisoituina pahantekijöiksi.

Johnny Paun kuvitusta

Lisäksi romaanissa on paljon muita henkilöhahmoja. On tavallista nöyrää köyhää kansaa, on kuninkaita ja rikkaita vallanpitäjiä. Hyvin keskeisiä ovat demonit, muiksi maallisiksi hahmoiksi muutetut ja muuntautuneet paholaiset ja noidutut, joiden tarkoitus on harhauttaa hyväuskoisia. Tavallista köyhää kansaa kohtaan ne toimivat kuin mafia. Ne ryöväävät ja vievät turvan. Pyhiinvaeltajaseurue kiinnostaa erityisesti, koska syömällä Xuanzang voidaan saavuttaa kuolemattomuus. Siksi hänet ja hänen suojelijansa halutaan saada loukkuun. He kohtaavat matkallaan alinomaa erilaisia kiusauksia, houkutuksia ja vaikeuksia. Lempeä avun pyytäjä saattaakin osoittautua katalaksi demoniksi. Kun yhdestä tilanteesta on selvitty, toinen on jo odottamassa. Joka hetki on oltava varuillaan. Valitettavasti vain tämän matkalaiset unohtavat. Munkki Xuanzang on erityisen hyväuskoinen kauniisti puhuvia ja lempeiltä näyttäviä vastaantulijoita kohtaan. Hän on liian hyväuskoinen ja joutuu helposti narutettavaksi, mikä tuottaa Sun Wukongille paljon ylimääräistä vaivaa.  Loppupuolella, kun matkaa on jo tehty vuosikausia (14 vuotta), matkaajien ulkonäkö alkaa tuoda ongelmia. Matkan rasitukset ja uupumus on jättänyt heihin ulkoiset jälkensä siinä määrin, että he herättävät muissa inhoa ja kauhun sekaista paniikkia.

Ja romaanissahan ei tyydytä vain maanpäälliseen elämään. Välillä poiketaan Taivaassa ja Manalassa, välillä jopa vedenalaisessa valtakunnassa. Siellä eletään aivan samankaltaista elämä kuin maan päällä. Niin Taivas kuin Manalakin muistuttavat hierarkkisuudessaan maanpäällistä yhteiskuntaa. Sun Wukong joutuu lentotaitoisena liitämään sinne vähän väliä apua ja neuvoa kysymään. Tässä on vähän listaa Taivaan ja Manalan hahmoista: on buddha Tathagata, jadekeisari, jadekeisarin veljenpoika Erlang, bodhisattva Guanyin, Manalan valtias Janvan ja paljon muita lohikäärmekuningasta myöten.

Myös henkiinheräämisen ihmeitä koetaan. Se tuntuu tämän romaanin maailmassa luonnolliselta. Eräskin kuningas on ollut kuolleena kolme vuotta, kun paholaishenki oli ottanut hänen hahmonsa ja ajanut kuninkaan kuolemaan. Kun kuitenkin Sun Wukong onnistuu saamaan Taivaan valtakunnasta kuolemattomuuden pillerin, kuningas saadaan henkiin. Kun sitten Sun Wukongin ja muiden ripeän toiminnan ansiosta väärä kuningas saadaan syöstyä paikaltaan, oikea kuningas pääsee takaisin hallitsemaan pientä kansaansa.

Tuo yllä mainitsemani kohtaus, jossa apinakuningas yrittää anoa Taivaan virkamieheltä kuolemattomuuden pillereitä on koomisuudessaan mainio. Tulee selvästi mieleen tuon ajan Kiinan virkavaltaisuus ja byrokraattiselle toiminnalle ominainen kähmintä. Sun Wukong on yrittää kähmiä virkamieheltä ensin sata pilleriä, mutta apinakuningas saa osakseen vain pilkkaa ja ilkeitä huomautuksia. Sitten käydään kaupantekoa ja lopulta virkamies saa kaivettua yhden pillerin, jonka hän sanoo riittävän. ”Omiin tarpeisiinsa” hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan.  Se yksikin kuitenkin lopulta riitti kaikkien epäilyistä huolimatta.

Sun Wukongin ja munkki Xuanzangin suhde on hyvin ongelmallinen, mikä vaatisi pitempää selvittelyä. En kuitenkaan nyt ryhdy siihen.  Alussa, kun Guanyin opastaa apinaa ja munkkia matkalle, tajutaan, että apina on sangen omapäinen luonne, jota munkin on vaikea pitää järjestyksessä. Siltä varalta munkki saa oman keinonsa, jolla hän voi pitää apinan kurissa. Apina saa päähänsä kultaisen renkaan, joka on siis eräänlainen panta. Kun apina on tottelematon, alkaa munkki lukea loitsuaan, jolloin rengas alkaa kiristyä aiheuttaen apinalle hirmuisen päänsäryn. Se saa apinan vääntelehtimään tuskasta. Näin tottelemattomaksi ja kapinalliseksi aikaisemmin osoittautunut apina on tarkoitus pitää kurissa. Tuo panta on tietysti symbolinen sidos apinan ja munkin välillä. Apinalle se on eräänlainen Damokleen miekka, joka uhkaa häntä joka hetki hänen toimissaan. 

Se missä apinan ja Xuanzangin välit suhteet joutuvat koetukselle on apinan väkivaltaisuus. Hän haluaisi pikimmiten tappaa vihollisen. Yleensä on kyse noidutuista demoneista, joiden tarkoitus on tuhota munkki Xuanzang, syödä tämä ja saavuttaa sillä tapaa kuolemattomuus. Mutta kyse voi olla myös normaalista ihmisestä, joka on joutunut pahoille teille, ja josta on todellinen uhka munkin ja hänen apureittensa hengelle. Esimerkiksi kun hän saa kuulla eräältä hyväntahtoiselta mieheltä, joka suostuu majoittamaan pyhiinvaeltajat taloonsa, että hänen poikansa on mukana väkivaltaisessa rosvoporukassa aiheuttaen ympärilleen pelkoa. Apina ilmaisee heti halunsa hakea tämä käsiinsä ja tappaa. Munkki Xuanzang puolestaan kauhistuu sellaisesta ajatuksesta. Munkin ehdottomuus rajoittaa apinan toimia eikä hän pysty hoitamaan tilannetta. Toisaalta pojan rosvoporukka haluaa saada munkki Xuanzangin hengiltä. Apinakuningas pelkää, että munkki alkaa lukea loitsua ja rengas hänen päässään kiristyy. Tämän vuoksi apina pyrkii välttämään riitaantumista munkin kanssa. Aina se ei onnistu, mutta toisaalta myös Xuanzang pyrkii olemaan kärsivällinen oikullisen ja itsepäisen avustajansa kanssa. Tästä on hänelle kuitenkin merkittävä apu. Oikeastaan ilman apinakuningasta hän olisi jo monta kertaa menettänyt henkensä.

Tässä tapauksessa Sun Wukong lopulta tappaa tämän rikollisen, koska uhka heidän hengelleen on liian suuri eikä hän näe muuta mahdollisuutta. Sitten tuleekin ISIS mieleen. Apina menee esittelemään munkille irti hakkaamaansa pojan päätä, munkki saa raivokohtauksen, mutta pidättäytyy kuitenkin siinä tapauksessa rangaistuksesta. Hän vaatii vain apinaa poistumaan näköpiiristä. Apina hautaa pään maahan joten se ei ole enää silmien edessä.

Muutaman kerran välit Xuanzangin ja apinakuninkaan välillä menevät totaalisesti poikki. Munkki ajaa apinakuninkaan pois luotaan, jolloin tämä lähtee kotiseudulleen. Tai apinakuningas saa itse tarpeekseen ja poistuu kotiseudulleen. Sehän käy hyvin helposti päinsä, koska apina on hengen harjoitustensa avulla hankkinut itselleen nopean lentämisen taidon. Pitkä matka sujuu hetkessä. Sun Wukong kuitenkin palaa, joko itse tai sitten taivuttelujen jälkeen, kun Pigsy joutuu lähtemään apinan luokse ja pyytämällä pyytää tätä palaamaan, koska Xuanzang on joutunut kuolemanvaaraan, josta vain apinakuningas kykenee hänet pelastamaan.

Välit ovat välillä myrskyisät, mutta kuitenkin suhde kestää. Eikä Xuanzangkaan ole aina mikään enkeli. Vaikka apinakuningas pyrkii vain hyvään, jotta Xuanzang pääsisi turvallisesti määräpaikkaansa ja voisi täyttää sen tehtävän, johon hänet on lähetetty, niin kuitenkin munkki välillä haukkuu hänet perin pohjin. Ainakin kerran muistan hänen käyttäneen pahinta mahdollista haukkumasanaa, jota apinakuningas ei voi sietää. Se on ”marakatti”. Se saa apinakuninkaan aina raivoihinsa. Muutaman kerran käy niin, että Xuanzang uskoo vihollista ja pyrkii suojelemaan tätä, kun taas apinakuningasta hän syyttää valehtelusta.

Romaaniin sisältyy paljon eri episodeja, joista paljon huomiota on saanut lukuun nro 27 sisältyvä ’’tarina valkoisesta aaveesta” (The Story of the White Bone Demon:  https://en.wikipedia.org/wiki/Baigujing). Sitä kutsutaan myös kolmen demonin tarinaksi. Demoni liikkui valkeana pilvenä ja pystyi muuntautumaan ihmishahmoiksi. Sun Wukong tunnistaa ihmisen hahmossa kulkevat hirviöt ja tappaa heidät. Munkki kauhistuu Sun Wukongin raakuutta. Hän ei hyväksy tämän väkivaltaisuutta hänen tappaessaan viattoman näköisen pikkutytön, tämän äidin ja viimein myös isän, jolloin myös itse demoni tuhoutuu.

Demoneista voi lukea täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Yaoguai. Romaanista on luotu huomattava määrä erityyppisiä elokuvia ja teatteriesityksiä. Tässä on yksi kohtaus muokattuna kiinalaiseen Wuxia-tyyliin:  https://www.youtube.com/watch?v=gjLupahQjWM .

…

Johnny Pan kuvitusta

Yllä olen jo kertonut romanin kolmannesta osasta eli varsinaisesta Xuanzangin ja hänen seurueensa matkasta Lännen maahan. Nyt palaan romaanin alkuun, siihen miten apinasta lopulta tuli Sun Wukong. Romaanin alussa kerrotaan, miten kivestä syntynyt apina päätyi ensin oman laumansa johtajaksi ja päätti sitten jättää laumansa ja lähteä itsensä kehittämisen tielle tavoittelemaan kuolemattomuutta ja vapautumaan elämän kiertokulusta. Romaani vilisee lukuisten henkilöhahmojen ohella paikannimiä ja salaperäisiä lukuja, joista en saa selvyyttä. Ja paikannimien taustojen selvittäminen ei ole minulle nyt tarkoituksenmukaista.

Alkuluku kertoo taikavoimaiseksi myöhemmin kehittyvän apinan synnystä.  Alun runossa viitataan maapallolla vallinneeseen kaaokseen, mikä on kiinalaisessa mytologiassa kuvattu maapallon alkutilaksi.

Varsinaisessa tekstissä aletaan kuvata apinan satumaiselta vaikuttavaa syntymäseutua.  Sen kerrotaan sijaitsevan muinaisessa Aolaigon maassa suuren meren rantamilla. Meren keskellä kohottautui Kukkien ja hedelmien vuori, sen huipulla sijaitsi ihmeellinen kallio. Kallioon heijastui auringon säteet ja kuun sine, koska korkeat puut eivät estäneet sitä. Ympärillä vain viheriöivät hyväntuoksuiset yrtit ja kukkii pitkäikäisyyttä mukanaan tuovia kukkia.

Tuosta kalliosta irtautuu kerran kivinen muna, josta sitten myyttisesti saa apinan elämä alkunsa. Apinakin on alun alkuaan kiveä, mutta sillä on kuitenkin kaikki viisi aistia ja neljä raajaa. Se oppii pian juoksemaan ja hyppelemään, syö ruohoa, herkuttelee puiden moninaisilla hedelmillä, juo purojen ja lähteiden vettä, poimii vuoriston kukkia. Se elää sovussa susien, panttereiden, tiikereiden, peurojen ja hirvien kanssa ja tietenkin myös sukulaistensa, muiden apinoiden kanssa. Se viettää aikaansa kallioiden juurella, vaeltelee päivisin vuorten huipuilla, laskeutuu välillä laaksoon.

Eräänä aamuna alkaa tapahtua. Apinat lähtevät vuoriston virralle uimaan. Vesi virtaa myrskyisästi ja aaltojen vyöryessä apinat alkavat keskenään haastella, että eipä kukaan tiedä, mistä joki on saanut alkunsa. Ja kun kenelläkään ei tunnu olevan muutakaan tekemistä päätetään lähteä ottamaan siitä selvää. Joen ylävirtaa päin lähdetään koko joukolla vaeltamaan. He löytävät sieltä satumaisen putouksen. Kaikki ihailevat yhteen ääneen paikan kauneutta. Ehdotetaan, että jos joku heistä uskaltaa hypätä putouksesta ja palata vahingoittumana alas, hänestä tehdään kuningas. Kiviapina ilmoittautuu. Hän kiipeää ylös sinne rakennetulle sillalle ja, häikäistyy näkemästään.

Apinat nousevat ylös ja jäävät sinne asumaan.

Apina johdatti lauman uuteen asuinsijaan paratiisimaisiin oloihin. Sen kunniaksi hänestä tehdään Apinakuningas. Se on myös alkusysäys apinan oman itsensä kehittämisen tielle. Jo vastuullisen asemansakin vuoksi apinakuningas haluaa päästä tiedostamaan Totuuden (Tao).

Hän alkaa huolestua tulevaisuudesta. He ovat löytäneet itselleen luonnonkauniin kotipaikan, jota eivät villieläimet, linnut eivätkä ihmiset uhkaa. On vain yksi uhka: Janvan, Manalan valtias. Sen voittamiseksi on saavutettava kuolemattomuus ja sitten voi jäädä ikiajoiksi taivaan asuinsijoille. Tuo totuus saa koko apinajoukon itkun valtaan, kaikki murehtivat omaa kuolevaisuuttaan. On joukossa kuitenkin yksi apina, joka julistaa:

”Huoli tulevaisuudesta on sen merkki, että on syntynyt pyrkimys totuudentien, Taon, tiedostamiseen. Kaikista maan olennoista vain buddhat, kuolemattomat ja viisaat ovat Manalan valtiaan pääsemättömissä. He ovat ikuisia kuin taivas ja maa, kuin vuoret ja joet.”

Saatuaan tietää, missä kuolemattomat asuvat, tuore apinakuningas haluaa lähteä heitä etsimään, saada heiltä tietoon ikuisen elämän salaisuus ja päästä näin Manalan valtiaan Janvanin vallasta.

Janvan - Manalan valtias

Seuraavana päivänä koko apinalauma järjestää kuninkaalleen jäähyväisjuhlat. Sitten he valmistavat männyistä lautan ja tekevät melan bambupuusta. Niin matka on valmis alkamaan.

Hän lähtee merelle ja saapui maahan, johon häntä on neuvottu menemään. Hän näkee paljon kansaa ja seuraaa ihmisten elämäänsä.. Mutta kun hän yrittää tulla heidän luo, kaikki hänet nähdessään pelästyvät, jättävät verkkonsa ja korinsa ja juoksevat kauhuissaan karkuun. Eräs pelästyy jopa niin, että jähmettyy paikalleen. Häneltä apinakuningas sieppaa vaatteet, kietoo ne yllensä ja alkaa tärkeän näköisenä kulkea kaupunkeja ja kyliä kierrellen, toreilla ja turuilla. Hän matkii ihmisten käytöstä, opettelee heidän kielensä, käytöksensä ja tottumuksensa (tapansa). Siinä kuin apinakuninkaan ajatukset on tähdätty kuolemattomiin ja ikuisen elämän salaisuuksiin, ihmiset hänen suureksi hämmästyksekseen ajavat vain omia etujaan ja kunniaansa. Maallisen elämän katoavaisuutta ei ajatella.

On kulunut jo yhdeksän vuotta, mutta niin vain apinakuningas ei ole löytänyt kuolemattomia. Kerran hän päätyy Läntiselle valtamerelle. Apina ajattele, että sen meren takana täytyy olla kuolemattomien tyyssija. Apinakuningas valmistaa samanmoisen lautan kuin oli aiemminkin, ja lähtee seilaamaan merta pitkin. Viimein hän saapui läntiseen maahan. Hän näki rannalta hyvin kauniin ja korkean vuoren, jonka ympärille on kasvanut tuuhea metsä. Hän alkaa kulkea eteenpäin metsässä rohkeasti, pelkäämättä susia, tiikereitä tai panttereita. Yhtäkkiä hän kuulee ihmisäänen. Hän löytää ihmisen, joka laulaa itsekseen pyhän kirjan tekstiä. Apina luulee häntä kuolemattomaksi, tervehtii häntä hänen oppilaanaan. Mies kertoo olevansa vain tavallinen halonhakkaaja, joka vaivoin pystyy hankkimaan itselleen elantonsa. Ja hän lisää, että hän lauloi laulua, jonka hänelle todellakin on eräs kuolematon opettanut kehottaen laulamaan sitä, kun elämä tuntuu vaikealta. Sitä hän nyt laulaa lohdutuksen toivossa. Apinakuningas kysyy, miksei tämä ole lähtenyt kuolemattoman oppilaaksi ja halunnut päästä perille ikuisen nuoruuden salaisuudesta. Siihen halonhakkaaja toteaa, että elämä on hänelle niin vaikeaa. Hän on menettänyt isän, sisaruksia ei ole, hänen on elätettävä äitiään. Ei hän voi tätä jättää. Apina ilmaisee miehelle kunnioitustaan ja lisää, että tulevaisuudessa hän tulee saamaan palkintonsa. Mies kuitenkin opastaa apinalle tien kuolemattoman luokse. Hänellä on miehen mukaan tuolloin lähes neljäkymmentä oppilasta.

Aikansa kuljettuaan apina löytää kuolemattomien asuinpaikan. Oppilas ohjaaa hänet opettajan luo, jonka ympärillä seisoo hänen oppilaansa, 30 kuolematonta.

Apinakuningas kumartelee ja pokkuroi syvään. Opettajan reaktio on kuitenkin tyly, kun apina kertoo, mistä hän on kotoisin. Hän vaatii apureitaan ajamaan apinan tiehensä. Apina pysyy rauhallisena ja kertoo todellakin tulleensa kahden valtameren yli ja se lisäksi vaeltaneensa maita pitkin yli kymmenen vuotta. Opettaja leppyy. Lisäksi apina joutuu selittelemään sitä, että hänellä ei ole sukujuuria ja että hän on kasvanut itsekseen metsän puissa. Opettaja hyväksyy apinan selityksen todeten, että hän on Taivaan ja Maan synnyttämä.

Opettaja antaa apinalle nimen Sun Wukong. Wu merkitsee ”ymmärrystä” ja kong merkitsee. ”kaiken ympäröivän turhuuden oivaltanut”. Apina on ilahtunut uudesta nimestään.

Sun Wukong käy kovan koulun ja edistyy opinnoissaan erinomaisesti. Tavoitteet ovat hänellä korkealla, hän haluaa päästä korkeammalle mahdolliselle asteelle.

Hän ei tyydy mietiskelyyn vaan vaatii opettajaa avaamaan ikuisen elämän salaisuuden. Pyrkimyksessään hän on sitkeä. Ja opettaja heltyy apinakuninkaan vaatimuksiin, koska tämä ymmärtää opettajansa vertauskuvallisen vihjeen. Salaisessa yöllisessä tapaamisessa apinakuningas saa opettajaltaan ohjeet..

Kolmen vuoden kuluttua tästä opettaja kutsuu apinaa ja ilmoittaa, että on jäljellä enää yksi vaihe: oppia suojautumaan kolmelta tuholta/onnettomuudelta (ukkonen, tuli ja tuuli).

Apina pyytämällä pyytää mestaria auttamaan pääsemästä vapaaksi kolmesta onnettomuudesta. Apinakuningas oppi nopeasti tarvittavat loitsut ja sen jälkeen apinakuningas pystyi hallitsemaan 72 eri muuntautumista.

Sen jälkeen apina näyttää opettajalle, miten hän lentää. Opettaja kuitenkin opettaa hänet vielä liitämään pitkiä matkoja. Hän oppii liitämään 108 000 lin päähän (li on kiinalainen pituusmitta -  576 m,  108 000 litä pitäisi olla noin 62 000 km).

Muut oppilaat ovat apinalle kateellisia: ”Hyvä säkä tuolla marakatilla. voi toimia viestinviejänä ja tienata sillä hyvät rahat.”

Niinhän siinä sitten käy, että apina itse alkaa rehennellä kyvyillään muille oppilaille muuntautuen yhtäkkiä männyksi. Kaverit hohottavat äänekkäästi ja läpyttävät käsiään riemusta: ”Oi apina! kova olet kaveri!”

Itse opettaja tulee paikalle ja ihmettelee kovaa melua.

Hän suuttuu ja ajaa apinan pois. Apinan on lähdettävä matkoihinsa. Opettaja vannoo vielä, että jos apina kertoo, keneltä tämä on oppinsa saanut, niin kosto on oleva raju. Hän nylkee tämän, hakkaa ruumiin palasiksi ja lähettää sielun Manalaan, johon se jääkin ikuisiksi ajoiksi ilman mitään toivoa takaisin paluusta.

Apinan suuntaaa tiensä kotiseudulleen Kukkien ja hedelmien vuorelle ja Vetisen esiripun luolaan. Alamaiset ilahtuvat, sillä heillä on suuri hätä. Paholaiset ovat vallanneet heidän asuinpaikkansa. Sun Wukong näyttää kuitenkin taitonsa ja pystyy taikavoimiensa avulla tuhoamaan viholliset, vaikka vastustajat vähättelevät häntä hänen pienen kokonsa ja aseen puuttumisen vuoksi. Sitten järjestetään juhlat, jolloin apina kertooo muille seikkailustaan.

Itäisen valtameren lohikäärmeen palatsista apina saa hankittua itselleen aseeksi taikasauvan, joka pystyy muuttamaan kokoaan ja jonka hän muuntaa hiusneulaksi sijoittaen sen takaraivon hiuksiinsa.

Tästä saa alkunsa apinan seikkailu Taivaassa ja Manalassa. Ne tarinat ovat yleisimmin kerrottu ja löytyvät myös suomenkielisenä lapsille tarkoitetusta kiinalaisista taruista kertovassa kokoelmassa.

…

Sen jälkeen apina alkaa tutustua lähialueeseen, harjoittelee taikaloitsujen käyttöä, hankkii ystäviä taivaan asukkaiden keskuudesta, seurustelee pahojen henkien kanssa ja juhliikin heidän kanssaan.

Apinan seikkailujen ensimmäinen kohde on Manala. Sinne hän joutuu unen kautta. Erään juhlan jälkeen apina asettautuu lepäämään männyn varjoon ja näkee unta, että kolme henkeä tulee hänen luo paperin kanssa, jossa on hänen nimensä. He sitovat Sun Wukongin ja vievät hänet Manalaan. 

Manalassa apina herää ja tekee taikasauvallaan pidättäjistä selvää jälkeä. Sitten hän syöksyy Manalan oikeussaliin ja vaatii tuomareita ottamaan esille kuolleiden nimiluettelot. Hän löytää sieltä omat tietonsa: Sielu numero 1350, Sun Wukong, kiviapina, Taivaan synnyttämä. elinikä 342 vuotta. Rauhallinen kuolema. Apina raivostuu. Hän poistaa kirjasta oman nimensä ja sen lisäksi myös kaikkien apinoiden nimet todeten lopuksi: ”Enää emme ole teidän alamaisianne!”

Sitten hän kuulee muiden apinoiden puhetta: ”Suuri kuningas! Joitte paljon, olette nukkuneet tässä koko yön ettekä vieläkään pysty heräämään. Sun Wukong havahtuu. Hän kertoo sitten muille apinoille olleensa Manalan valtakunnassa ja pyyhkineensä kuoleman kirjasta oman ja kaikkien muidenkin apinoiden nimet pois. Apinat polvistuivat kiittäen hänen eteensä. Nyt eivät vuoristoapinat vanhene.

Tämä tarina kertoo siitä, että romaanissa välillä myös uni ja valve sekoittuivat.

Taolainen jumala Jadekeisari sai taivaassa kuulla valituksia Apinakuninkaasta. Lohikäärmekuningas kertoi hänen vieneen taikasauvan, Manalan kuningas kertoi hänen aiheuttaneen sekaannusta oikeussalissa. Apinaa pitää pitää silmällä ja siksi ehdotetaan, että hänet nimetään johonkin taivaalliseen virkaan, jolloin häntä voitaisiin paremmin tarkkailla. Sun Wukong luulee saaneensa korkean viran ja riemuitsee kunnianosoituksesta mutta itse asiassa hän saa koko Taivaan mitättömimmän toimen. Hänestä tulee taivaallisten hevosten hoitaja. Kun tämä paljastuu, se on apinan omanarvontunnolle suuri isku. Hän ei siis olekaan saman arvoinen muiden kanssa. Apina karkaa pois, mutta hänet saadaan palaamaan, jolloin jadekeisari lähettää hänet hedelmätarhan valvojaksi.  Hän syö siellä lähes kaikki puutarhassa kasvaneet kuolemattomuuden persikat.

Kun sitten Taivaassa järjestetään kuningataräidin juhla, jonne tarvitaan persikoita. Kun persikoita tullaan hakemaan, Sun Wukong saa kuulla, että häntä ei ole kutsuttu koko juhliin. Hän suuttuu silmittömästi, tekee loitsullaan persikoita hakemaan tulleet kamarineidot liikkumattomiksi ja lähtee itse juhlapaikalle kuokkavieraaksi. Juhla ei ole vielä alkanutkaan, kun apina saapuu. Hän vaivuttaa loitsullaan palvelijat uneen, juo lähes kaiken jade- ja jaspishedelmistä valmistetun hyväntuoksuisen viinin sekä syö ruoat. Sitten hän hoippuu humalassa merkittävän taolaisen filosofin Laotsen palatsiin. Tämä on juuri valmistamassa kuolemattomuuden eliksiiriä juhlaa varten. Sun Wukongin tullessa paikalla ei ole ketään. Hän popsii humalaisen raivolla kaikki kuolemattomuuden pillerit kuin ne olisivat olleet pähkinöitä.

Kun humala haihtuu, Sun Wukong ymmärtää tekonsa ja aiheuttamansa sekasorron. Hän pakenee kotiinsa Kukkien ja hedelmien vuorelle. Sieltä Taivaan sotajoukot hänet kuitenkin tavoittavat.  Sun Wukong perii kuitenkin joukoista voiton. Armon Jumala bodhisattva Guanyin ehdottaa, että jumalista voimakkain, Jadekeisarin veljenpoika Erlang kutsuttaisiin vangitsemaan apinakuningas. Hän lopulta onnistuu ja Sun Wukong tuodaan sidottuna Taivaaseen jadekuninkaan eteen.

…

Jadekuninkaan määräyksestä Sun Wukong viedään mestauslavalle tarkoituksena hakata hänet palasiksi. Häneen eivät kuitenkaan miekat, kirveet, sapelit eivätkä mitkään muutkaan tehonneet. Sitten hänet yritetään polttaa ja saada kaatumaan salaman ja ukkosen voimasta, turhaan. Viimein Erlang ehdottaa, että hänet pantaisiin taikauuniin. Niin tehdään. Kuluu 7 x 7 päivää, jona aikana hänen olisi pitänyt sulaa. Hänestä ei pala hiuskarvakaan. Vain silmät jäävät siitä hyvästä punaisiksi, minkä johdosta häntä aletaankin siitä lähtien kutsua Tulisilmäksi.

Turvapäällikön apulainen yrittää estää Sun Wukongin heilumista ja ryntäilyä, mutta tämä tyrkkää häntä sauvallaan. Siitä syntyy tietysti tappelu. Se kestää kauan, ja turvamies saa seurakseen runsaasti apujoukkoja. Kun taistelu vain jatkuu ja jatkuu eikä kukaan Taivaan joukkojen 36 sotapäälliköstä uskalla edes lähestyä apinaa, niin apuun tulee Jadekuningas. Hän panee lähettiläänsä hakemaan paikalle Buddha Tathagatan, toivoen että tämä rauhoittaisi kapinallisen. Buddha lupasi tulla, kehottaa bodhisattvoja rukoilemaan sillä aikaa kun ”käy rauhoittamassa sen hirviön”.

Buddha käskee taistelijansa poistumaan paikalta ja kutsuu Sun Wukongin luokseen pyytäen tämän näyttämään taikavoimiaan. Apina kyselee rehvastellen, kuka tämä luulee olevansa kun uskaltaa tulla häiritsemään taistelua.

Keskustelun jälkeen Buddha hymähtelee apinalle ja kyselee, miten tämä voi kapinoida Jadekeisarin valtaistuimen äärellä, vaikka tämä on jo lapsesta asti harjoittanut pyhittäytymistä. Hän antaa kuitenkin apinalle sen anteeksi, mutta pyytää ettei sellainen häikäilemätön toiminta jatkuisi.

Apina puolustautuu:

”…olenhan minäkin saavuttanut jo paljon. Olen omaksunut 72 muuntautumistapaa, olen oppinut ikuisen nuoruuden salaisuuden, osaan suorittaa hyppäyksen sadan kahdeksan tuhannen lin päähän. Miksei minua voisi valita taivaalliselle valtaistuimelle?”

Buddha pyytää apinaa hyppäämään hänen kämmeneltään. Onnistuessaan hän saa taivaallisen valtaistuimen, jos ei onnistu, hänet lähetetään maan päälle. Tuo veto tuntuu apinasta naurettavan helpolta. Hän hypähtää keskelle kämmentä, lausuu loitsun ja ryntää viuhuen eteenpäin, oman tuntumansa mukaan kuin valonsäde. Buddha tajuaa, että apinan nopeus vastaa rukin pyörän vauhtia. Apina jatkaa matkaansa ja saapuu viiden taivaisiin kohoavan pylvään luo. Hän arvelee saapuneensa maailman reunalle. Apina muuntaa voitonriemuisena loitsunsa avulla yhden hiuksensa siveltimeksi ja kirjoitti siihen merkiksi: ”Tässä paikassa kävi Suuri Viisas, Taivaan veroinen.” Sen lisäksi hän vielä virtsaa pylvään juurelle. Sen jälkeen hän tekee hypyn palaten näin takaisin Buddhan kämmenelle todeten samalla: ”No niin, käske nyt jadekeisarin luovuttamaan minulle valtaistuimensa.” Buddha huudahtaa vastaukseksi: ”Oi, sinä katala apina! Et ole koko aikana poistunut kämmeneltäni!”

Sun Wukong selittelee käyneensä maailman ääressä ja nähneensä viisi taivaisiin kohoavaa ihoväristä pylvästä, joista yhteen hän kirjoitti oman signeerauksensa. ”Jos et usko, mennään yhdessä katsomaan”, lisäsi apina.

Silloin Buddha pyytää apinaa katsomaan tarkasti alas. Tämä avaa tulisilmänsä apposelleen. Buddhan keskisormessa on luettavissa sama teksti, jonka apina on kirjoittanut. Lisäksi keskisormen ja etusormen välistä on haistettavissa apinan virtsan tuoksu. Sun Wukong ei voi uskoa tuota todeksi.

Apina ei pääse karkuun, vaikka yrittääkin. Buddha kääntää kätensä äkisti ympäri ja painaa sormillaan apinan alleen. Hän muuttaa sitten sormensa viideksi alkuaineeksi, joita ovat maa, ilma tuli, vesi ja puu, luo vuoren, jonka uumeniin apinakuningas vangitaan. Tämä jää sinne, voimallinen loitsu estää häntä työntämästä päätään ulos vuoren halkeamasta. Näin apinakuningas jää vuoren vangiksi odottamaan pelastajaansa. Sitten viidensadan vuoden kuluttua munkki Xuanzang tulee ja valitsee hänet matkaseuralaiseksi tärkeälle matkalleen. Sen myötä hän pystyy sovittamaan Taivaassa tekemänsä pahat teot. Toki Armon jumalattarella bodhisattva Guanyinilla on tässä oma valmisteleva roolinsa. Juuri hän johdattaa suuren pyhiinvaellusmatkansa aloittaneen munkin Sun Wukongin luo ja mahdollistaa sen, että tämä pääsee vapauteen.

…

Tämän luvun lopuksi pohdiskelen hieman uskonnollisia kysymyksiä.

Romaanin uskonnollisessa kehyksessä on yhdistetty Kiinan uskonnollisia suuntauksia. Mukana on ainakin kolme suuntausta: mahajana-buddhalaisuus, zen-buddhalaisuus ja taolaisuus. Nyt tunnustan, että aihe on minulle outo ja saatan mennä pieleen. Olen kuitenkin lukenut Mahajana-buddhalaisuus korostaa kirjaviisautta eli pyhien kirjoitusten tutkimisen merkitystä. Zen-buddhalaisuus painottaa ennemminkin omaa valaistumista mietiskelyn ja sisäisen itsensä kehittämisen kautta. Tämän karkean periaatteellisen jaottelun perusteella tulkitsisin, että Sun Wukong edustaa zen-buddhalaisuutta ja Xuanzang on taas vanhemman mahajana-buddhalaisuuden edustaja. En järkeile kuitenkaan tämän pitemmälle.

Sun Wukongin ja Xuanzangin keskinäinen suhde on ongelmallinen ja kiinnostava. Erästä tutkimusta olen selannut. Siinä tuodaan esiin näkökulmaa, jossa apinakuningas on varsinaisesti se valaistunut hahmo, joka on ohjaamassa munkki Zuanzangia valaistumiseen. Kummallisena siteenä tässä on munkin apinan päähän laitettu kultainen panta, joka pitää kumppanukset yhdessä ja Damokleen miekan tavoin estää apinaa poikkeamasta kaidalta tieltä. Siinä tavallaan kaksi haurasta ja vajavaista opastavat toisiaan. Xuanzang ja Sun Wukong ovat aivan kuin puolittain sokeita ja tarvitsevat toinen toistaan voidakseen toteuttaa tehtävänsä.

Uskonnollisuuteen liittyen pari kohtaa romaanin lopusta on saanut minut mietteliäiksi. Romaanin lopussa, kun ollaan jo melkein päästy matkan päämäärään, tapahtuu yllättävä Xuanzangin ruumiin irtautuminen. Seurueen on ylitettävä leveä joki pienellä veneellä, jonka keskellä ei ole pohjaa. Xuanzang hyppää veneeseen ja uppoaa veteen. Jonkin ajan kuluessa kaikki näkevät joessa ruumiin. Kaikkien hämmästykseksi se on Xuanzangin ruumis. Hämmästynyt on myös Xuanzang itse. Mutta kaikki ratkeavatkin helpottavaan iloon. Munkki on nyt vapaa ruumiinsa taakasta. Kyseessä on todella yllättävä kohtaus. Aivan kuin kaikki olisivat todenneet, että ”mitä sinä pyhä mies fyysisellä ruumiillasi teet”. Fyysinen kuolema on ilon aihe. Pyhänä miehenä Xuanzang vapautuu ikuiseeen elämään ja pääsee eroon elämän kierrosta (jota hindulaisuudessa kutsutaan sielunvaellukseksi).

Toinen yllättävä kohtaus on lahjan unohtaminen. Seurue on jo saanut pyhät tekstit, mutta sitten yllättäen heiltä pyydetäänkin vastalahjaa. Heillä ei ole mitään annettavaa. No, he lähtevät paluumatkalle, mutta huomaavat sitten eräässä vaiheessa, että kirjat ovat tyhjiä. He palaavat takaisin ihmeissään. Heille sanotaan, että olisi pitänyt antaa vastalahja. Mitään ei saa ilmaiseksi. Munkilla on vain vanha kerjuukuppi, hän antaa sen. Se hyväksytään. Seurue lähtee uudestaan paluumatkalle. He vielä varmistavat, että kirjoissa on teksti. Nyt matka menee nopeammin, koska Xuanzangin ”ylösnousemusruumis” on niin kevyt, että he voivat käyttää paluumatkalla lentotaitojaan ja kuljettaa munkkia mukanaan.

Lahjan vaatiminen pani minut kyllä miettimään.  Onhan lahjan antamisen perinne juurtunut syvälle kiinalaiseen kulttuuriin. Olen itse sen merkitystä pohtinut ja mielestäni se sisältää arvokkaan ajatuksen toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tämä sama ajatus on sitten siirretty myös uskonnollisuuteen. Se minua kristittyä mietityttää, kun meille lähinnä opetetaan, että ihminen voi tulla sellaisena kuin on.  Tässä buddhalaisessa ajattelussa jokaisen on uhrattava jotakin vastineeksi myös buddhan lahjoista eli jumaluudelle on annettava vastalahja. Emme saa olla vain ottajia ja vaatijoita. Emme saa vain kahmia hyvää itsellemme, vaan on osattava myös luopua jostakin, ehkä kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan. Vastavuoroisuus on tärkeää, on osattava myös luopua jostain itselle tärkeästä.  Kun yllä nostin tuon kristinuskon totuuden esille, niin ehkä se ei olekaan ristiriidassa tämän periaatteen kanssa. ”Tule sellaisena kuin olet” – se ei merkitse, että ota itsellesi kaikki ilmaiseksi. On todellakin osattava myös luopua jostakin omastaan.

3)               Lin Jutang

Nyt siirryn suoraan 1930-luvulle Amerikan kiinalaisen kirjailijan Lin Jutangin maailmaan. Lin Jutang oli tuolloin kiinalaisuuden ääni Lännessä.  Huomattava osa hänen tuotannostaan on suomennettu.

Lin Jutang on kirjoittanut 30-luvun lopulla essee-kirjan The Importance of Living (suomennettu nimellä Maallinen onni, suom. S. Saarikivi, WSOY 1937). Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että tuolloin elettiin aikaa, kun Hitler oli vallassa ja Stalin oli aloittamassa suurta terroriaan. Kiina eli epävakauden aikaa. Mao oli kyllä jo tehnyt ns. pitkän marssin, mutta valtaan hän ei ollut vielä noussut.

Alussa Lin Jutang viittaa juuriimme: olemme lähtöisin apinasta. ”Inhimillinen luontomme on peräisin eläimellisiltä esivanhemmiltamme”, mikä Lin Jutangilla ”synnyttää suurta myötätuntoa ja suvaitsevaa kyynisyyttä”.  Hän toteaa, että se opettaa meidät nauramaan virheillemme ja puutteillemme.  Sarkastisesti Lin Jutang toteaa, että opimme ymmärtämään inhimillistä komediaa.

Sitten Lin Jutang tuo esimerkin oman maansa kirjallisuudesta. Sen kautta hän kykenee ymmärtämään ihmiskunnan karmeaa historiaa. Kyseessä on juuri tuo Wu Chengenin ”Lännen matka”, jota hän kutsuu sitä apinaeepokseksi. Omaa aikaansa seuratessaan hän kertoo alkaneensa yhä enemmän kunnioittaa siihen sisältyvää viisautta. Hänen mukaansa Xuanzangin ja hänen matkaseuranaan olevien ”puoliksi ihmisen muotoisten olentojen” pyhiinvaelluksen voi rinnastaa ihmiskunnan historian kehityskulkuun.

Lin Jutang kiteyttää romaanin päähahmojen olemusta seuraavasti: Sun Wukong edustaa ihmisen älyllisyyttä, Pigsy edustaa meidän alhaisempaa minäämme, Sandy edustaa tervettä järkeä sekä Xuanzang viisautta ja pyhyyttä.  Tuo viimeksi mainittu on ristiriidassa omien huomioitteni suhteen, koska olen moittinut munkin käytöstä kaikkea muuta kuin viisaaksi. En kuitenkaan suoralta kädeltä tyrmää Lin Jutangin luonnehdintaa, sillä munkki nostaa rohkeasti esille eettisiä kysymyksiä, joita apinan on vaikea hahmottaa. Sandyn ”terve järki” ihmetyttää niin ikään, sillä hän osoittaa lähinnä passiivisuutta ja aloitteettomuutta. Toisaalta kun tarkemmin ajattelee, niin Sandyn rauhallisessa olemuksessa on oma voimansa. Pigsyn luonnehdinta osuu mielestäni kohdalleen. Apinakuningas osoittaa toimissaan loogista pitkäjänteistä ajattelua, joka on juuri älyllisyyttä.

Laitan tähän lähes suoraan Lin Jutangin sangen vapaan tulkinnan apinakuninkaan seikkailuista, johon hän on lisännyt omaa eettis-filosofista pohdintaansa. Olen poiminut sen kirjan suomennoksesta (s. 40 - 42). Koska kyseessä on vanhahtavalta tuntuva suomennos, olen tekstiä hieman supistanut ja muuttanut paikoin kieliasua. Tekstin loppuosan yhteenveto tuntuu nykyajan lukijasta hieman naiivilta saarnalta, mutta se on aikakautensa tuote.

”Ihmiskunnan historia on tämän kirjavan seurueen pyhiinvaelluksen kaltainen. Nämä mitä suurimmassa määrin epätäydelliset olennot joutuvat yhtä mittaa vaaroihin ja hullunkurisiin tilanteisiin oman tyhmyytensä ja vallattomuutensa takia. Kuinka usein täytyykään munkin nuhdella ja rangaista pahankurista apinaa ja nautinnonhaluista sikaa, jotka huonon luonteensa ja alhaisten himojensa takia joutuvat vähän väliä pinteeseen. Kaikki inhimilliset viat ja heikkoudet, äkkipikaisuus, kostonhimo, viha, aistillisuus, anteeksiantamattomuus sekä ennen kaikkea itserakkaus ja röyhkeys, pulpahtavat yhtä mittaa esille tämän pyhyyttä kohti pyrkivän ihmiskunnan vaelluksen aikana. Tuhoamishalu kasvaa inhimillisten taitojen kehittyessä.

Apina oli viisas mutta myös tyhmänylpeä. Hän osasi kylliksi apinamaisia taikakeinoja päästäkseen taivaaseen, mutta hänellä ei ollut kylliksi suhteellisuudentajua ja henkistä tasapainoa elääkseen siellä rauhassa.  Hän oli ehkä liian hyvä elääkseen kuolevaisten tavoin maan päällä, mutta hän ei ollut kylliksi hyvä kuolemattomien seuraan. Hänessä oli jotain raakaa, kuritonta ja vallankumouksellista, hänen sielunsa kullassa oli joitakin epäpuhtauksia, jotka aiheuttivat, että hänen tulonsa taivaaseen synnytti siellä hirvittävän paniikin. […] Hän pilasi kokonaan läntisten taivaiden kuningattaren kaikille jumalille, pyhimyksille ja kuolemattomille tarjoamat juhlapäivälliset. Raivostuneena siitä, ettei ollut saanut kutsua juhliin, apina esiintyi Jumalan sanansaattajana ja lähetti paljasjalkaisen enkelin väärälle tielle sanomalla hänelle, että juhlat oli siirretty toiseen paikkaan. Hän muuntautui sitten paljasjalkaiseksi enkeliksi ja meni itse päivällisille. Saavuttuaan juhlapaikalle hän huomasi olevansa ensimmäinen vieras. Eteisessä ei ollut vielä ketään muita kuin taivaalliset palvelijat, jotka vartioivat viinimaljaa. Silloin apina muutti itsensä unitautia levittäväksi hyönteiseksi, pisti palvelijoita, niin että he nukahtivat, ja joi kaiken viinin. Sitten hän kompuroi nousuhumalassa saliin ja söi pöydälle asetetut taivaalliset persikat. Kun vieraat saapuivat ja huomasivat päivälliset pilatuiksi, oli apina jo tekemässä uusia kolttosia Laotsen kotona, missä hän yritti syödä tämän valmistamia kuolemattomuuden pillereitä. Lopulta hän lähti taivaasta edelleen valepukuisena osaksi peläten humalassa tekemiensä kolttosten seurauksia, osaksi suuttuneena siitä, ettei häntä ollut kutsuttu jumalten vuosijuhlaan. Hän palasi apinoiden valtakuntaan, missä hän oli kuningas, kertoi pienille apinoille, kuinka häntä oli kohdeltu taivaassa, ja kohotti taivasta vastaan kapinalipun, johon oli kirjoituttanut sanat ”Suuri, Viisas Apina, jumalten kaltainen”. Siitä seurasi hirveä taistelu apinoiden ja taivaan sotajoukkojen välillä, eikä apinoiden kuningas antautunut ennen kuin laupeuden jumalatar löi hänet maahan pienellä kukkasella.

Samoin kuin tämä apina me kapinoimme alituisesti emmekä rauhoitu ja nöyrry, ennen kuin laupeuden jumalatar voittaa meidät tiputtamalla taivaasta hentoja kukkia, jotka lyövät meidät maahan. Emmekä me opi oikeata nöyryyttä, ennen kuin tiede on tutkinut maailmankaikkeuden rajat. Sillä kertomuksen mukaan apina kapinoi vielä vangiksi joutumisensa jälkeenkin. Hän kysyi taivaiden keisarilta, miksei hänelle ollut annettu korkeampaa arvonimeä jumalien joukossa, eikä nöyrtynyt, ennen kuin hävisi buddhan eli Jumalan itsensä kanssa lyömänsä vedon. Hän löi vetoa siitä, että hän maagisten voimiensa avulla voisi matkustaa maailman päätepisteeseen saakka. Jos se onnistuisi, hän saisi arvonimen ”Suuri Viisas Apina, jumalten kaltainen”, muuten hänen olisi alistuttava kokonaan jumalten valtaan. Apina hyppäsi ilmaan, kulki salamannopeasti yli maiden ja mantereiden, kunnes hän tuli viisihuippuisen vuoren juurelle. Nyt hän luuli päässeensä pitemmälle kuin kukaan kuolevainen oli koskaan päässyt, ja jättääkseen jonkin merkin käynnistään siellä hän heitti vettään keskimmäisen huipun juurelle. Tyytyväisenä sankaritekoonsa hän palasi buddhan luo ja kertoi matkansa onnistumisesta. Silloin buddha avasi kätensä ja antoi apinan haistaa keskisormen juuresta tämän omaa virtsaa ilmoittaen, ettei tämä ollut koko matkallaan poistunut buddhan kämmeneltä.  Vasta sitten apina nöyrtyi, ja hänet kahlittiin vuoreen viideksisadaksi vuodeksi, minkä jälkeen munkki vapautti hänet ja salli hänen liittyä pyhiinvaellusmatkalle.

Loppujen lopuksi tämä apina on meidän kuvamme ja hyvin ihastuttava olento huolimatta itserakkaudestaan ja pahantapaisuudestaan. Samoin pitäisi meidän kyetä rakastamaan myös ihmiskuntaa huolimatta sen vioista ja puutteista. ”

4)                  Mao Tsetung ja kulttuurivallankumous

Seuraavaksi siirryn 1960-luvulle, jolloin Wu Chengenin romaani aivan kuin olisi kokenut uuden tulemisensa. Oikeastaan jos en tietäisi Lin Jutangin tekstin kirjoitusajankohtaa, voisi luulla sen syntyneen Kiinan kulttuurivallankumouksen jälkimainingeissa.

Nostaisin tähän ihmisyönnin. Wu Chengenin romaanissahan ihmissyönti on aika keskeisellä sijalla. Xuanzang halutiin tappaa, koska teoksen hahmot uskoivat, että pyhän ihmisen syöminen toisi heille kuolemattomuuden. Ei Wu Chengen varmaan omasta päästään tuota ole keksinyt. Jonkinlaista taustaa sille on todellisuudessa ollut, vaikka voihan se toki olla lähtöisin pelkästä suullisessa perinteessä elävästä kansanuskomuksesta. Lin Jutang käsittelee esseekokoelmassaan myös ihmissyöntiä todeten, että hänen tietääkseen apinat eivät ole sortuneet syömään lajitovereitaan mutta ihmiset ovat. Lin Jutangin ajasta menen noin 30 vuotta eteenpäin, vuonna 1964 alkaneeseen kulttuurivallankumoukseen, joka oli erityisen hullua aikaa eikä siitä kokemuksesta kovin kauaa ole.  Noista vuosista levisi yksittäisiä tarinoita ihmissyönnistä. Lähinnä sitä olisi ilmennyt Etelä-Kiinassa. Esimerkiksi jotkut saivat päähänsä, että syömällä opettajan maksa, tämän viisaus siirtyisi syömisen mukana. En voi tätä tietoa nyt vahvistaa, mutta olen aikoinani lukenut, että ”ihmissyöntipirskeitä” olisi ollut.

Kulttuurivallankumous oli Kiinan poliittisen johtajan puhemies Mao Zedong alulle panema valtavat mittasuhteet saanut opiskelijakapina. Opiskelijoiden punakaartit nousivat valtaan tavoitteena saada byrokratisoitunut puolue-eliitti vallasta ja palauttaa vallankumouksen alkuvoima. Tällainen manifesti tuli minulle noilta ajoilta vastaan:

”Vallankumoukselliset ovat apinakuninkaita. Heidän kultaiset sauvansa ovat voimallisia. Niiden yliluonnollisella teholla on maagisesti kantava kaikkivoipaisuus, sillä ne pitävät sisässään Mao Zedongin suuren ajatuksen. Me käytämme kultaisia sauvojamme, näytämme yliluonnollisen voimamme ja käytämme maagisia kykyjämme kääntääksemme vanhan maailman ylösalaisin, murskaamme sen palasiksi, luomme kaaoksen ja teemme hirmuisen sekamelskan, suuremman kuin koskaan!

Punaisen kaartin manifesti

Tshinghua Yliopiston keskikoulu

Peking kesäkuu 24, 1966”

Tämän manifestin luin englanninkielisenä ja raapustin jonkinlaisen käännöksen (Lähde:   https://www.chinafile.com/library/nyrb-china-archive/bringing-red-guards#fn1 ). Se sai minutkin hämilleen, vaikka olen kulttuurivallankumouksesta aika paljon lukenut. Sankarihahmot löytyvät luonnollisesti omasta perinteestä, mutta kovin valikoivasti näitä omia klassikoita aina luetaan. Ehkä kulttuurivallankumouksen punakaartit tosiasiassa samastuivat romaanissa rellestävään ja välillä riehuvaankin Sun Wukongiin.

Se että apinakuningas Sun Wukong nousi punakaartilaisten symboliksi, ei noussut tyhjästä. Taustalla on puhemies Maon runo vuodelta 1961. Siinä hän viittaa taisteluun Neuvostoliitossa alkanutta suojasäätä, Nikita Hruštševin aloittamaa ”revisionismia” vastaan. Tätä vastaan hän nostaa apinakuninkaan taisteluvoiman. Tässä on runo ensin englanniksi ja sitten laitan perään Pertti Niemisen suomennoksen (teoksesta Mao Tse-Tung: Runot. Tammi 1973). Englanninkielisessä versiossa tuo yhteys Wu Shengenin romaaniin näkyy selvemmin. Runon englanninkielinen nimi viittaa kirjailijaan ja tiedemieheen Guo Moruoon. Nieminen on käyttänyt toista translitterointityyliä, olen sen muuttanut samaan asuun. Samasta runosta on siis kyse, vaikkei siltä välttämättä näytä. Sen verran kiinan kielestä tiedän, että kieli antaa tulkinnoille mahdollisuuksia.

Reply to Guo Moruo

A thunderstorm burst over the earth,
So a devil rose from a heap of white bones.
The deluded monk was not beyond the light,
But the malignant demon must wreak havoc.

The Golden Monkey wrathfully swung his massive cudgel
And the jade-like firmament was cleared of dust.
Today, a miasmal mist once more rising,
We hail Sun Wukong, the wonder-worker.

(http://allpoetry.com/Reply-to-Comrade-Guo-Moruo-1961)

VASTAUS TOVERI GUO MORUOLLE

Kun maan ylle nousi ukkosmyrsky,

syntyi valkoisten luiden kasasta aave.

Munkki on typerä, mutta häntä voi opettaa,

aave on pahahenki, hirviö, jonka tehtävä on

                                                                                       aiheuttaa kurjuutta.

Kultainen marakatti, nosta painava sauvasi,

puhdista taivas jadenväriseksi

                                                          kaiken peittävästä tomusta!

Tänä päivänä toivotamme Sunin, suuren viisaan,

                                                                                       tervetulleeksi takaisin:

aavemainen usva on taas kohonnut.

1961 (suomentanut Pertti Nieminen)

Tuo ”valkoisten luiden kasa” viittaa romaanin tarinaan ”valkoisesta aaveesta” (The Story of the White Bone Demon), jonka olen maininnut jo yllä pariin otteeseen. Onneksi Pertti Nieminen liittää teoksiinsa aina laajan selitysosan. Nytkin hän on kertonut runon taustoista. Runon taustalla on näytelmä ”Marakatti voittaa pahan hengen” (tekijänä saattaa olla Guo Moruo), joka puolesta perustuu ”Lännen matkaan”. Pertti Nieminen on kääntänyt selitysosassaan myös Guo Moruon alkuperäisen runon. Siitä minulla ei ole englanninnosta.

Guo Moruo:

Ihmiset ja pahat henget sekaantuvat toisiinsa,

                             oikea väärään.

Munkki oli ilkeä ystävilleen ja lempeä

                                                          vihamiehille:

väsymättä hän mumisi Kultaisen vanteen loitsua

ja kolmasti paha henki pääsi karkuun.

Munkki pitäisi silpoa elävältä,

hiuskarvan taittuminen ei merkitse mitään

                             ihmeitä tekevälle marakatille.

Ylistetty olkoon sellainen opetus,

joka tekee siasta viisaamman kuin herransa.

Runossa mainittu ”kultainen vanne” on juuri se apinakuninkaan päähän asetettu ”panta”, joka alkaa kiristyä, kun munkki toistaa mantraansa. ”Hiuskarvan taittuminen” taas viittaa tapaukseen, kun bodhisattva Guanyin antaa Sun Wukongille käyttöön kolme karvaa, jotka tämä piilottaa päähänsä. Sen taittamalla tämä saa pyhiinvaellusretkellä taivaallista apua.

John Gittings on kirjoittanut hienon artikkelin kulttuurivallankumouksesta. Nostin sieltä jo punakaartin manifestin. Nyt nostan lisäksi vielä yhden kiinnostavan ajatuksen. Kulttuurivallankumous tähtäsi nimenomaan kaaokseen, kyseessä on kiinan kielen sana luan. Se ”uuden luominen” oli olennainen osa Maon suunnitelmaa ja siihen punakaartit pyrkivät. Mao on keskuskomiteassa todennut, että ”muutaman kuukauden luan tulee tekemään hyvää”. Sen oli määrä olla kontrolloitua kaaosta, jonka selvänä tarkoituksena oli syrjäyttää ”kapitalistiset voimat” ja heittää kylmää vettä byrokraattisen puolueen ja sen virastojen yli ja nostaa punalippu Kiinan nuorison keskuuteen.

Tähän kaaoksen luomiseen apinakuningas Sun Wukong oli omiaan.

Aivan oikea kultainen apinaäiti lapsensa kanssa Kiinasta Hubein provinssista Shennongjian luonnonsuojelualueelta

5)                Mo Yan: Seitsemän elämääni

Teen vielä yhden vertailun Kiinan nykykirjallisuuteen. Nobel-palkinnot voittanut kirjailija Mo Yan on kirjoittanut hienon teoksen Seitsemän elämääni, jonka on suomentanut Riina Vuokko (Otava 2013: alkuperäisteos on ilmestynyt noin kymmenen vuotta aiemmin).

Monelle romaani tuo absurdiudessaan mieleen Gabriel Garcia Marquezin Macondon ja Sadan vuoden yksinäisyyden. Molemmat romaanit voidaan luokitella ns. maagisen realismin teoksiksi. Seitsemän elämääni kertoo oivalla tavalla Kiinan lähihistoriasta alkaen vuodesta 1948 ja päättyen vuosituhannen vaihteeseen. Päähenkilö on hyväntahtoinen maanomistaja Ximen Nao, joka joutuu surmatuksi Maon aloittaessa maareformiaan vuonna 1948. Maanomistaja yrittää protestoida vielä Manalassakin epäoikeudenmukaisuutta. Ja hän pääsee vielä takaisin maan päälle, ei kuitenkaan ihmisenä vaan hänen henkensä pääsee sielunvaellukseen siirtyen eri eläimistä toiseen. Noiden eläimien karmeiden kokemuksien kautta hän sitten kokee nyky-Kiinan koettelemukset ja ihmisten kauheuden. Sun Wukong tavoitteli kuolemattomuutta, Ximen Nao joutuu sielunvaelluksen kautta jäämään osaksi elämän kiertokulkua. Lainaan suoraan romaanin esittelytekstiä:

” […] Edes manalassa hän ei suostu tunnustautumaan riistäjäksi, vaan vaatii oikeutta.

Ximen Nao pääsee palaamaan maan päälle kotikyläänsä, mutta ei ilman rangaistusta: mies syntyy ensin aasina, sitten härkänä, sikana, koirana ja apinana, kunnes päätyy lopulta jälleen ihmishahmoon. Eri olomuodoissa hän seuraa läheltä ottopoikansa Lan Lianin vaiheita. Tämä maakuntansa viimeinen itsenäinen viljelijä käy väsymätöntä taistelua kollektivisointia vastaan. Yhdessä Ximen Nao ja Lan Lian kokevat Kiinan kommunistihallinnon, kulttuurivallankumouksen ja nälänhädän vuodet – ja lukija tempautuu mukaan huimaan seikkailuun läpi Kiinan lähihistorian.”

Mo Yanin Seitsemän elämääni on kuin ”Lännen matkan” vastakkaisteos. Siinä on kyse sielunvaelluksesta. Kuollut henkilö joutuu Manalaan ja siely siirtyy eläimiin. Kun apina Sun Wukong pyrkii samaistumaan ihmisiin ja halua nousta henkisessä valaistumisessa vielä ylemmäs, kuolemattomuuteen. Ximen Nao jää kuoltuaan maan päälle osaksi sielunvaellusta ja hänet alennetaan eläimeksi.

Lännen matkan tapaan myös Mo Yanin romaanissa elävät omalla tavallaan demonit ja noidutut hahmot, mutta he ovat ihmisiä. Nuo demonisoituneet ihmiset ovat ottaneet viattomat eläimet omaan palvelukseensa. Ihmiset ovat tehneet sen aivan itse, muuttuneet demonisuudessaan hulluuden tasolle. Eläimet joutuvat kokemaan ihmisten julmuuden ja silmittömän raakuuden.

Mo Yanin romaanin maagisen realismin maailmasta ainakin minun tajuntani löytää paljon viitteitä Wu Chengenin romaaniin. Tosin taidan niitä kyllä tarkoituksellisesti myös etsiä.

Nimi ”Kultaisten apinoiden punakaarti” vihjaa myös apinakuninkaan suuntaan, sillä tämä vuoren kolosta vapauduttuaan tappaa tiikerin, nylkee sen turkin ja valmistaa siitä itselleen asun. Hän on siis väriltään oranssin keltainen. Punakaartilaisilla on aseinaan punatupsuiset keihäät, josta mieleen tulee Sun Wukongin taikasauva.

Maakunnan pääkaupungin punakaartin johtajana on Chang Tianhong, jota kutsutaan Kiljuvaksi aasiksi. Ximenin kylän alaosaston johtajaa Jinlongia Mo Yan kutsuu ”kakkosaasiksi”.

Kylässä ahkerimpana punakaartijoukkona ovat Sunin perheen pojat: Long, Hu, Bao ja Biao. Heidän sukunimensä Sun viittaa Sun Wukongiin. Sen kiinalainen kirjainmerkki on käytännössä sama. Pojat häärivät ihmisten keskellä kuin ikään apinalauma.  Vallankumousinto roihuaa heidän sydämessään niin hehkuvana, että pojat innostuvat siinä määrin, että häpäisevät heitä arvostelevan isänsä maalaamalla tämän kasvot punaisella maalilla. Hän on menettää näkönsä, mutta onneksi lääkärin ripeän toiminnan ansiosta hän saa sen osittain takaisin. Mutta hulluuden aalto on jo pyyhkäissyt kylään eikä sitä lääkärikään pysty estämään.

Hulluus muuttuu sekasorroksi, kun taivaan vallat puuttuvat peliin. Korviahuumaavasta jylinästä säikähtäneinä taivaasta putoaa kyhmyhanhien parvi. Nälkiintynyt väkijoukko juoksee villinä niitä pyytämään, syntyy todellinen kaaos, kun kaikki ryntäävät villilaumana hamuamaan itselleen heille niin harvinaista valkoista lihaa. Kaaos kehittyy joukkotappeluksi ja suoranaiseksi sodaksi. Ruumiita on seitsemäntoista ja loukkaantuneita moninkertaisesti.

Kylän läpi kulkee häpeäkulkue, jossa kärjessä kulkevat suurimmat ”pahantekijät” kylän entisestä päälliköstä alkaen.  Tämä on leimattu kapitalistisen tien kulkijaksi ja puolueeseen soluttautuneeksi aasiksi, joka yrittää vastustaa kaikkea edistystä suuresta harppauksesta lähtien. Häntä pidetään moraaliltaan turmeltuneena, joka kaiken lisäksi on sekaantunut aasintammoihin, joista yksi on synnyttänyt ihmispäisen aasihirviön. Tämä tuo kovasti mieleen Wu Chengenin romaanin puolittaiset eläin- ja ihmishahmot.

Välillä häpeämarssi keskeytyy yllä mainitun kyhmyjoutsenepisodin vuoksi, mutta kun kaaos on hieman hälventynyt, se jatkuu.  Häpeämarssista on tehty teatterimainen esitys, jossa kansan viholliset kulkevat kärjessä kaikkien pilkattavina.  Heitä kutsutaan härkäpaholaisiksi ja käärmehengiksi. He ovat siis samankaltaisia demoneja kuin ”Lännen matkassa”.  Kun sitten Kultaisten apinoiden punakaartin aluejohtaja ja kylän paikallinen johtaja puhuvat, niin ”heidän silmistään sinkoilee punaisia valonsäteitä”. Silmät ovat tulessa kuin Sun Wukongilla.

Ximen Nao muuttuu romaanin loppupuolella myös apinaksi. Todettava on, että tuo osa romaanista jää kyllä valjuksi. ”Apinakuninkaasta” on tullut kuin kuohittu huoran rakastaja, joka on menettänyt kaiken taikavoimansa. Hän vain flegmaattisena seuraa emäntäänsä täyttäen tämän tahtoaan, kyeten vain murisemaan ja irvistämään. Hänen sielunsa sitten siirtyy ihmiseen, suuripäiseen lapseen. Tuolla suurella päällä on taustansa kiinalaisessa perinteessä ja siinä on toki myös ironiaa. Positiivisesti ajatellen suuren pään voi toivoa olevan merkkinä ihmiskunnan viisastumisesta.
...

Lisäys loppuun

Olen nyt tarkastellut apinakuningas Sun Wukongin matkaa 1500-luvulta tähän päivään. En ehkä ole tarpeeksi korostanut, että ristiriitaisuudestaan, älykkyydestään, poliittisesta hyötykäytöstä ja muusta moninaisuudestaan huolimatta tuosta hahmosta on tullut harmiton hauskanpitäjä ja viihdemaailman business-koneistolle rahaa haaliva julkkis. Pitäisi kai tarkastella hahmon kehitystä myös toiseen suuntaan, eli tutkia Wu Chengenin apinahahmon mytologisia taustoja. Ei kirjailija häntä varmaan päästään keksinyt. Hahmo on elänyt kansan suullisessa perinteessä ehkä kauankin. Yhtä lähdettä olen jo lukenut, vaikken tähän juttuuni siitä mitään laittanutkaan. Jos vain hatarat silmäni kestävät, niin joskus saatan aiheeseen palata. Sen aika näyttää.
...

Täydennys 20.03.2016

Yksi suomenkielinen kirja on jäänyt kirjoituksessa mainitsematta. Se on sadun muotoon kirjoitettu tarina apinakuninkaasta: Apinakuninkaan matkassa Kiinan kulttuuriin, toimittanut Leena Haapaniemi (Suomen YK-liitto ry:n julkaisusarja No 7, 1992). Se on loppujen lopuksi ihan kiva johdanto Wu Chengenin romaanin maailmaan ja ylipäänsä apinan merkitykseen kiinalaisessa kulttuurissa. Siihen on lisäksi Pertti Seppälä kirjoittanut johdannon. Sen jälkeen kerrotaan kirjan tarina, joka on mielestäni varsin hauskasti toteutettu.  Lukujen otsikot kertovat siitä paljon: Apinan synty ja oppiaika, Kahakka taivaassa, Buddha lähettää Guanyinin Changaihin, Apinakuningas kukistaa Valkoluudemonin, Pyhiinvaeltajat saavuttavat kuolemattomuuden. Sen jälkeen on vielä mm. juttu Sichuanin kultaisista apinoista. Aivan lopuksi annetaan ohjeet apinakuningas-leijan valmistukseen.

Kirja on oikeastaan vihkonen, sivuja 64. Kohdeyleisö on pikkulapset, joko alle kouluikäiset tai alaluokkalaiset. Näinhän Sun Wukongista kerrotaan nykyään Kiinassakin. Lapset saavat eteensä hauskan eläintarinan ja samalla tulee kulttuuriperintö tutuksi. Pidän Seppälän kirjoituksessa mm. siitä, että hän avaa yleistajuisesti sanojen merkityksiä ja etymologiaa. Samoin Yi Da avaa hieman kiinalaista apinaan liittyvää mytologiaa. 

"Kahakka taivassa" (Lainattu kirjasta "Apinakuninkaan matkassa Kiinan kulttuuriin")

"Apinakuningas kukistqaa valkoluudemonin"