Mennään tuhannen vuoden taakse Lähi-itään, jossa oli alettu
täyttää syntynyttä valtatyhjiötä ja sen myötä myös arabiankielinen kulttuuri alkoi kukoistaa.
Valtakuntaan rakennettiin uusi pääkaupunki Bagdad, joka nousi nopeasti maailman
keskukseksi. Mutta sodan, uuden sivistyksen ja islamin laajenemisen ohessa
tuohon aikaan kuului myös herkuttelua ja hekumaa. Valtataistelujen keskellä oli
yltäkylläisyydessä eläviä äkkirikastuneita virkamiehiä ja oli myös köyhiä,
jotka halusivat päästä kuokkavieraiksi heidän herkkupöytiinsä. Ja oli myös
sunneja ja šiioja, uskonnollista kahtiajakoa. Salamurhat loivat ympäristöön
pelkoa ja kauhua.
…
Ylen Elävästä
arkistosta löytyy tuohon aikaan liittyvä värikäs ja piristävä radioesitelmä
vuodelta 1971: Itämailla poltettiin hasista ja mässäiltiin.
Siinä Helsingin yliopiston assyrologian ja seemiläisen filologian professori Armas Salonen kertoo muinaisista
nautintoaineiden väärinkäyttäjistä, herkkusuista ja salamurhaajista. Mielestäni se on kiinnostava vertailukohta
meidän aikaamme, vaikka kaukana maailman nykymenosta ollaankin.
Kirjoitukseni pohjautuu tuohon professori Salosen
esitelmään. Olen kuitenkin halunnut laajentaa näkökulmaa kuvaamalla tuota aikaa
laajemmassa kontekstissa. Noiden aikojen sotahistorian valossa Salosen
esitelmän asiat tuntuvat romantiikalta mutta elämässä on aina monta puolta.
Yhtäältä nykyisen tiedonsaannin ansiosta ajasta on helppo löytää erilaisia
valloitushistorioita. Toisaalta jos keskittyy vaan siihen, jää kulttuurin
moninaisuus syrjään. Yhtä kaikki, ollaan samassa maailmassa, jossa tiede
edistyi harppauksin ja syntyi mm. Tuhannen
ja yhden yön tarinat.
…
Armas Salonen johdattaa radiokuuntelijat noilta ajoilta
peräisin olevalla runokatkelmalla: ”Mä kainalossa koraani ja kannu toisen
alla/vaellan tiellä kaidalla ja tiellä lavealla/ en ole pahin pakana, en
parhain musulmaani...” Sillä vihjataan, että vaikka alkoholi oli koraanissa
kielletty, sijaa nautinnoille löytyi.
Salonen ei kuitenkaan kuvaa tuota aikaa islamin tai
muhamettilaisuuden aikana, vaan Persian kulttuurin kulta-aikana, vaikka
Persiassa valtaa pitänyt sassanidien
dynastia oli kaatunut arabimuslimien hyökkäykseen jo 640-luvulla. Salonen
sanoo kertovansa seldžukkisulttaanien ajasta, joka käsittää kutakuinkin vuodet
1040 – 1187. Tuolloin Keski-Aasiasta tulleet turkkilaisperäiset seldžukit pitivät
valtakuntaa enemmän tai vähemmän käsissään. Islamiin he olivat kääntyneet
vuonna 960 ja olivat sunneja.
Salonen on kuitenkin tavallaan oikeassa. Ei tuolloin ollut
käsitettä ”islamilainen kulttuuri” edes olemassa siinä tapaa, kuin se on ehkä
nyt. Islamin
kulta-aika käsitetään nykyisin alkaneen 750-luvulta, kun abbasidit nousivat
Lähi-idässä valtaan. Sen katsotaan päättyneen vuonna 1258, kun mongolit
tuhosivat pääkaupunki Bagdadin. Mongolit tuhosivat hyökätessään kaiken sen
arvokkaan, mitä siihen mennessä oli luotu. Sekä abbasidit että seldžukit olivat
kuitenkin tuon kulta-ajan luoneet. Ja he olivat paljolti persialaisen sivistyksen
perillisiä. Uutta valtakuntaa ja sen hallintoa rakentaessaan he toteuttivat
omaksumiaan periaatteita. Kun valtakunnassa alettiin laajasti kääntää arabiaksi
hellenistisen sivistyksen perusteoksia, tuolloin seurattiin Persiassa omaksuttua
mallia. Nyt kohdekielenä oli vain arabia.
Euroopasta poiketen tiede ei ollut tuolloin kovin sidoksissa
uskontoon. Lisäksi hallinnon rakenne oli Persiaa mukaillen suhteellisen
suvaitsevainen. Abbasidi-valtakunnan hallintoon muodostui millet-järjestelmä. Sen taustana oli persialaisperäinen käytäntö
kohdella eri ihmisryhmiä heidän omien sääntöjensä mukaan. Sallittiin siis laaja
autonomia, eri uskontoja kunnioitettiin, tiedettä ja sivistystä ei rajoitettu. (Korpela
2015, s. 185 - 186.)
Itse asiassa seldžukkien valloittaessa abbasidi-valtakunnan
ei muodollinen valta vaihtunut. Entinen kalifi jäi edelleen paikalleen, tosin todellisen
valtansa menettäneenä. Valtakunta jatkoi
elämäänsä. Seldžukit aloittivat oman
retkensä valloittamalla ensin Pohjois-Persian. Sitten valloitukset laajenivat
ja vuonna 1055 he marssivat jo Bagdadiin, jossa kalifi antoi seldžukkien
johtajalle Tughril Begille arvonimen ”Idän kuningas”. Edessä oli vielä mm.
valloitusmatka Vähä-Aasiaan, nykyisen Turkin alueelle.
Vallanvaihto oli mutkaton ja tuntuu lähes huomaamattomalta.
Itse asiassa turkkilaiset olivat alkaneet saada abbasidien valtakunnassa sijaa
jo 800-luvulla, kun keskusvalta alkoi hajota pieniin valta-alueisiin. Niissä
valtaa pitivät mutagallibit, joiden
etninen, kielellinen ja uskonnollinen tausta oli kirjava. Tuolloin
turkkilaisten määrä hallinnossa lisääntyi. (Korpela 2015, 186.) Voi kärjistetysti
todeta, että ”omat miehet” olivat päässeet jo soluttautumaan valtakunnan
hallintoon.
Tietoni ovat hatarat, mutta rohkenen päätellä, että
persialainen kulttuuri oli vastavoima ahdasmielisemmälle muslimikulttuurille (ks.
esimerkiksi täältä
ja täältä).
Abbasidi-valtakunnan omana kulta-aikana juuri islam myötävaikutti idässä persialaisen
ja kreikkalaisen kulttuurin leviämiseen. Islamista tuli tehokas kulttuuri- ja
talousverkosto, jota sitoivat yhteen arabian kieli ja pyhiinvaellukset Mekkaan.
Arabian kielestä tuli abbasidien työn ansiosta kulttuurin suurkieli. Niin ollen
islamin verkosto kehittyi nopeasti.
Kaiken lisäksi abbasidien hallitessa kääntyminen islamiin
oli tehty varsin mutkattomaksi. Edelliset vallanpitäjät yrittivät sitä hillitä,
koska he olivat asettaneet vierasuskoisille lisäveron. Abbasidit eivät
jumiutuneet tällaiseen.
Tässä yhteydessä voi todeta vielä senkin, että tuolloin ei
ollut olemassa nykyisen kaltaisia kansallisvaltioita. Jostakin olen lukenut, että esimerkiksi
Persiassa kesti vuosisatoja ennen kuin tavallinen kansa edes huomasi entisen
vallan romahtaneen ja uuden vieraan dynastian ottaneen valtakunnan haltuunsa.
Jukka Korpela kuvaa islamilaisen maailman poliittista ja
yhteiskunnallista järjestelmää ja hänkin löytää yhteyden Persiaan. Järjestelmä
perustui muinaispersialaiseen tapaan klaanirakenteen ja paikallispäälliköiden
varaan. Maailmaa tarkoittava sana umma
kuvasi kylää ja kyläläisten elinpiiriä, joka muodosti yhden moskeijan
toimialueen. Yksilöt olivat ensisijassa
yhteisön jäseniä. Se toi siihen myös moraalisen ulottuvuuden, yksilöllä ei
ollut omaa arvoa. (Korpela 2015, s. 185.)
 |
| Hasan-i Sabbaah |
Assassiinit – aikansa terroristeja
Salonen mainitsee esitelmänsä alkupuolella henkilön nimeltä
Hasan-i Sabbāh (1034 – 1124), jota pidetään arabien historian erikoisimpiin
kuuluvana persoonana. Hän oli kotoisin Persiasta. Jouduttuaan nuorena poliittisiin ongelmiin
hän perusti šiialaisen salamurhaajalahkon, joka on nimetty johtajansa mukaan
assassiineiksi. Vuonna 1090 hän onnistui
saamaan Elbrusista haltuunsa vanhan linnoituksen (Alamut), jonne hän jäi
kuolemaansa saakka. Tästä syystä Hasan-i Sabbahista on käytetty myös nimitystä
”Vanhus vuorella”. Hän sai paljon kannattajia ja lahko hallitsi suuria alueita
linnoituksen ympäristössä levittäen kauhua kaikkialle arabimaailmaan.
Assassiinit pitivät linnoitusta hallussaan reilusti yli sata vuotta, mongolien
tuloon saakka. Vasta 1270-luvulla lahko saatiin vaarattomaksi. Tosin on
tarinoita, joiden mukaan se jäi elämään vielä senkin jälkeen.
Hasan-i Sabbāh ja
hänen lahkonsa herättivät ympärillään kauhua, koska assassiineja käytettiin
ihmisten murhaamiseen. Lahkon nimestä on peräisin monissa kielissä esiintyvä ’salamurhaa’
tarkoittava sana, esim. englannin assassination.
Euroopassa lahko sai julman maineensa ristiretkeläisten tarinoiden kautta.(https://fi.wikipedia.org/wiki/Hasan-i_Sabb%C4%81h.)
Assassiinit tulivat erityisen tunnetuksi sen suorittamista
seldžukkijohtajiin kohdistuneista murhista. Murhien tekotapa oli raaka. Ne
toteutettiin julkisilla paikoilla kuten moskeijoissa ja pyrittiin tällä tavalla
saamaan aikaan pelotevaikutusta. Murhat olivat käytännössä itsemurhaiskuja:
murhaajat eivät yrittäneetkään paeta vaan antoivat vangitsijoittensa surmata
itsensä. Yleensä uhrit olivat sunnimuslimeja, osa hyvin merkittäviä
johtohenkilöitä. Toki heidän piikkiinsä laitettiin myös muiden tekemiä
salamurhia. Heidät tunnetaan myös murhayrityksistä, yhtenä tunnettuna kohteena
oli mm. kurdilainen muslimihallitsija Saladin (1138 - 1193).
Monet assassiineihin liitetyt tarinat periytyvät
tutkimusmatkailija Marco Pololta (1254 – 1324), joka väitti vierailleensa
assassiinien linnoituksessa Alamutissa vuonna 1273. Näiden todenperäisyyttä on
epäilty täysin aiheellisesti, sillä mongolit olivat hävittäneet linnoituksen
parikymmentä vuotta aiemmin.
Professori Armas Salonen ottaa radioluennossaan esille
salamurhien lisäksi myös toisen Hasan-i-Sabbahiin ja assassiineihin keskeisesti
liitetyn asian. Hänen mukaansa Hasanin nimestä periytyy sana hasis. Assasiinien nimi tulisi arabian
kielen sanasta ”haššāšīn” (حشّاشين),
joka tarkoittaa ’hasiksen syöjää’. Wikipediassa viitataan kuitenkin lähteeseen,
joka epäilee tuota etymologiaa ja väittää sanan tarkoittaneen todellisuudessa
roskaväkeä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Assassiinit).
Olkoon totta tai ei, taru kertoo, että assassiinit loivat
huumeiden avulla paratiisinomaisen ilmapiirin, joka sitten kannusti
salamurhaajia omissa toimissaan, kun niiden myötä heitä odotti ”todellinen paratiisi”.
Tähän liittyen Salonen kertoo värikkäästi hasiksen valmistuksesta, sen luomista
hallusinaatioista ja myös levinneisyydestä arabimaailmassa.
Yleisradion toimittaja tiivistää Salosen esitystä näin:
”Hasis teki
olon autuaallisen keveäksi, sai näkemään värit kirkkaampina ja halun nauraa ja
laulaa. Hasiksenpolttaja ei kuitenkaan voinut sietää melua, käärmeitä eikä
vettä missään muodossa.”
Kiinnostavaa on sekin, kuinka hasiksen käyttäjällä pelko voi
nousta huimiin mittoihin. Lasillinen teetä saattoi huumeen käyttäjästä tuntua
valtamereltä, johon hän luuli hukkuvansa. Salonen valottaa hasiksen vaikutusta
seuraavalla persialaisella tarinalla. Oli kolme matkailijaa, jotka olivat iltamyöhällä
tulossa kaupungin portille. Portti oli kuitenkin jo suljettu. He istahtivat sen luo odottamaan. Yksi otti
viinapullon ja alkoi juoda sitä. Toinen alkoi polttaa oopiumia ja kolmas
hasista. Ensimmäinen alkoi hetken kuluttua raivota ja halusi rikkoa portin.
Toinen kehotti kaikessa rauhassa odottamaan aamuun, jolloin portti kuitenkin
varmasti avataan. Hasiksen polttaja sen
sijaan totesi: ”Ryömikäämme avaimen reiästä sisään.”
Salonen kertoo varsin kuvaavasti luolasta, jossa tuota
”harmaan keltaista myrkkypulveria” valmistetaan. Tämä kokemus lienee peräisin
esitelmöitsijän omilta tutkimusmatkoilta (käsittääkseni Libanonista):
”Tuntuu kuin
astuisi kummitusluolaan. Hajua on vaikea määritellä. Siinä on samalla kertaa
miellyttävää ja ällöttävää. Luolassa on niin hämärää, että on vaikeata erottaa
miehiä ja naisia, jotka istuvat suuren, sihdillä päällystetyn arkun ääressä.
Käsissään heillä on jonkinlainen petkel, joka on valmistettu vanhoista auton
renkaista saadulla kumilla. Sillä he hankaavat hampun lehtiä seulan päällä.
Luolassa on niin paljon pölyä, että on vaikeata hengittää. Mutta noilla
onnettomilla hampun hankaajilla on päässään rättejä ja suu heillä on
peitettynä. Kaikki sairastavat samaa
tautia. Heidän pupillinsa ovat supistuneet, silmän sidekalvot tulehtuneet,
limakalvot kuivettuneet. Ajan mittaan he saavat kaihin ja jonain päivänä ei
aurinko heille enää paista. Huivipäinen työnjohtaja selittää, että hasista ei
voida valmistaa koko hamppusadosta, vain naispuoliset kasvit kelpaavat siihen…”
Salonen toteaa, että hasiksen käyttö on ollut itämailla
hyvin laajaa Intiaa ja Egyptiä myöten. Sama koskee viiniä. Lisäksi hasis oli
tuolloin täysin vapaasti käytettävissä. Hän lainaa arabialaisen historioitsijan
kirjoitusta 1500-luvun alusta:
”Niilin tulva oli myöhässä ja kato
uhkasi. Hallitsijan vetoomuksesta ihmiset lupasivat pidättyä tyydyttämästä
hasisin ja viinin himoaan kolmeksi päiväksi, jotta taivas olisi heille
armollinen. Kolmannen päivän lopulla joen vedet alkoivat nousta.”
…
Abbasidit ja Bagdadin perustaminen
 |
| Baghdadin pyöreä kaupunki - Madinat-as-Salam |
Abbasidien dynastia nousi valtaan vuonna 750 voitettuaan
taistelussa valtaa pitäneet umaijadit. He olivat sunneja, mikä toi luonnollisesti
oman jännitteensä heidän levittäytyessään šiiojen alueille. Seuraavana
vuosisatana abbasidi-valtakunta eli kulta-aikaansa mutta ja vuosisadan lopulla
heidän asemansa alkoi hiipua. Valtasuhteet olivat tuolloin epävakaat ja
epäselvätkin, kun ei ollut kyse nykyisenkaltaisista kansallisvaltioista.
900-luvulla abbasidien valta oli supistunut ja rapistunut lähes olemattomiin.
Entisen suurdynastian jäänteenä abbasidikalifi oli vain eräänlainen Bagdadiin
unohtunut nukkehallitsija. Muodollisesti se sai pitää kalifaattiaan mongolien
hyökkäykseen saakka 1200-luvulle. Oli miten oli, abbasidit kuitenkin loihtivat
valtakuntansa kukoistukseen, joka säteili sivistystä niin kauan kuin sille
annettiin mahdollisuus.
Abbasidien perustaja oli Abu al-Abbas, joka kertoi olevansa profeetta
Muhammedin sedän jälkeläinen. Al-Abbas kuoli jo vuonna 754, jolloin valtaan
nousi hänen veljensä Abu al-Mansur. Valtakunnassa nousi paljon kapinoita ja
valtataistelua mutta al-Mansur kykeni voittamaan vastustajansa (v. 762) ja
alkoi rakentaa dynastiaansa.
Kalifi al-Mansur päätti ensi töikseen löytää paikan uudelle
pääkaupungille. Hän löysi sopivan paikan Tigris-virran varrelta
Mesopotamiasta. ”Siitä oli tuleva
rauhanajan metropoli sekä sota-aikojen linnoitus ja turva.” Niin vapaasti suomennettuna
kirjoitetaan Saudi Aramco world
–julkaisun artikkelissa
vuonna 1962. Miksi piti rakentaa uusi, kun vanhoja oli riittävästi tarjolla?
Artikkelin mukaan al-Mansur vastasi näin:
”Me abbasidit
olemme tuore dynastia. Olemme syrjäyttäneet umaijadit, mutta emme voi olla
turvassa heidän syyrialaisessa pääkaupungissaan Damaskoksessa. Meidän on
tultava lähemmäksi oman voimamme persialaista alkulähdettä.”
Umaijadit olivat siirtäneet valtaan noustuaan pääkaupungin
Medinasta Damaskokseen, koska heidän suurimpana tukenaan olivat olleet
syyrialaiset. Turvallisuustekijät olivat
tärkeänä perusteena abbasidikalifilla vältellä Damaskusta. Toisaalta hänen oma henkinen kotinsa, Persia,
oli valinnan myötä lähempänä.
Uusi pääkaupunki oli ihanteellisessa paikassa Tigrisin
mutkassa, muinaisesta Babylonista noin 80 km koilliseen. Se oli valtakunnassa
keskeisellä paikalla, mikä loi hyvät edellytykset sen kehittymiselle suureksi kaupalliseksi
ja kulttuuriseksi keskukseksi. Länsipuolella sijaitsi muinainen kreikkalainen
Seleukeia. Kuitenkin tärkein vahvistava
tekijä oli Persian puolella. Vain 35
kilometriä kaupungista etelään oli sijainnut persialaisen sassanidien dynastian
pääkaupunki Ktesifon, joka oli ollut vielä 500-luvulla maailman suurin kaupunki
mutta joka tuhottiin muslimien hyökkäyksessä vuonna 637.
Kaupunkia suunniteltiin huolella. Al-Mansurin ajatus oli,
että kaupungin pitää olla pyöreä. Hän oli tieteen tuntija, Eukleideen suuri ihailija ja perusti ajatuksensa Eukleideen
geometrian oppeihin. Kaupungista piti tulla komea ja sitä varten hankittiin rakentajiksi
valtakunnan kyvykkäimmät miehet.
Guardian-lehdessä on melko tuore artikkeli kaupungin
perustamisesta: http://www.theguardian.com/cities/2016/mar/16/story-cities-day-3-baghdad-iraq-world-civilisation.
Sen mukaan Pyöreän kaupungin rakennustyöt aloitettiin 30. heinäkuuta vuonna
762. Se oli päivä, jonka astrologit olivat katsoneet töiden alulle suotuisaksi.
Juhlallisuuksien aluksi rukoiltiin Allahia ja sitten Al-Mansur muurasi
juhlallisesti ensimmäisen kiven ja määräsi rakentajat työhönsä.
Abbasidien aikana pyöreää kaupunkia kuvattiin nimellä Madinat-as-Salam (”The City of Peace”, ”Rauhan kaupunki”).
Kaupunki nousi muutamassa vuodessa ja kehittyi sitten
kukoistukseensa, ehkä maailman mahtavimmaksi kaupungiksi (ainakin
Kontantinopolin jälkeen). Itse asiassa
on arvioitu( täältä
lukemani tiedon mukaan), että Bagdadista tuli maailman suurin kaupunki pian
perustamisensa jälkeen ja pysyi siinä asemassa aina vuoteen 930 asti (jolloin sen
olisi syrjäyttänyt espanjalainen Cordoba). Siellä arvellaan asuneen
parhaimmillaan yli miljoona ihmistä. Monet Tuhannen
ja yhden yön tarinoihin sisältyvät sadut sijoittuvat juuri tuohon aikaan.
Pyöreän kaupunki tuhoutui 1200-luvulla mongolien
hyökkäyksessä. Viimeiset jäljet al-Mansurin Pyöreästä kaupungista tuhottiin
vuonna 1870, kun ottomaanien reformistihallitsija Maidhat Pasha hävitytti modernisointi-innostuksessaan
arvokkaan kaupungin muurin. Kaupungin
sielu kalifi al-Mansur nousi uudelleen esille vuonna 2005, kun Bagdad joutui
pommitusten kohteeksi. Alla olevassa kuvassa nostetaan raunioista abbasidien
toisen kalifin muistomerkkiä.
 |
| Al-Mansurin muistomerkkiä nostetaan raunioista pommitusten jäljiltä vuonna 2005 |
…
Abbasidien merkittävimpinä kalifeina mainitaan seuraavat
kolme nimeä, jotka liitetään tiiviisti abbasidi-valtakunnan kulta-aikaan.
-
Al-Mansur, joka sai surmansa vuonna 775 matkalla
Mekkaan.
-
Harun al-Rashid
(al-Rašid), joka hallitsi valtakuntaa vuosina 786 – 809. Hänet tunnetaan
myös laajoista diplomaattisuhteistaan ympäri maailmaa. Hän on tullut tunnetuksi
myös siitä, että esiintyy Tuhannen ja
yhden yön tarinoissa.
-
Al-Mamun oli al-Rašidin poika, joka nousi koko
dynastian johtoon valtataistelun jälkeen vuonna 813 ja pysyi vallassa vuoteen
833 asti. Ehkä eniten juuri hänen aikanaan Bagdadista kehittyi maailman
sivistyksen keskus.
Ei tuo kulta-aikakaan sujunut ihan kuin unelmissa. Sotaa ja valtataistelua käytiin jatkuvasti, Veri roiskui ja eikä ihmishenkeä arvostettu. Uusia dynastioita luotiin. Vallanpitäjät pitivät asemastaan kiinni kovalla kävellä. Mutta valtakunta edistyi, sivistys ja kulttuurielämä jatkoi voittokulkuaan.
Viisauden talo - Bait
al-hikmah
 |
| Bait al-hikmah |
Bagdadiin perustettiin eräänlainen tiedekeskus ”Viisauden talo” (Bait al-hikmah), johon kerättiin
kirjallisuutta ja jossa tunnetut oppineet ja kääntäjät työskentelivät kalifin
ja ylimysten tuen turvin. Merkittäviä aloja olivat lääketiede, maantiede,
matematiikka, astronomia ja mekaniikka. Jukka Korpelaa lainaten (s. 186)
antiikissa kukoistanut luonnontieteiden harrastus jatkui islamin maailmassa,
kun taas kristillisessä Euroopassa se kuihtui.
Viisauden talon perusti jo 760-luvulla kalifi al-Mansur. Se
syntyi määrätietoisen työn tuloksena. Alussa ei ollut omaa rakennusta, vaan
kalifi kutsui tiedemiehiä ja kääntäjiä työskentelemään omaan kirjastoonsa. Myöhemmin rakennus valmistui pyöreään
kaupunkiin.
Kalifi al-Mansur palkkasi merkittäviä tiedemiehiä
työskentelemään siellä ja osoitti runsaasti varoja kuninkaallisen kirjaston
muodostamiseen sekä johtavien tieteellisten teosten kääntämiseen kreikasta,
hindistä ja persiasta arabian kielelle. Kalifi itse oli erityisen kiinnostunut
filosofiasta ja tähtitieteestä. Osa tutkimuksesta tehtiin hänen aloitteestaan.
Hän esimerkiksi kehotti määrittämään maapallon läpimitan.
Tavoitteena oli saada käännettyä arabiaksi mahdollisimman
paljon tieteen käsikirjoituksia ja luoda sen myötä kirjastosta todellinen
tieteellisen tutkimuksen keskus. Siellä oli tutkijoiden ja kääntäjien
työskentelytiloja, kirjansitomo ja observatorio. Tämä johti suoranaiseen
hellenismin renessanssiin.
Tutkimuskeskus eli suurinta kukoistuskauttaan kalifi al-Mamunin
kaudella (813 - 833). Se on suorassa yhteydessä itse abbasidien valta-asemaan,
sillä tuolloin myös heidän dynastiansa oli valtansa huipulla. Al-Mamunin
jälkeen dynastia alkoi jatkuvien valtataistelujen myötä taantua.
Al-Mamunia seurasivat kalifeina al-Mutasim (833 – 843) ja
al-Wathiq ( 842 – 847). Heidän aikanaan ”Viisauden talo” jatkoi vielä
kukoistustaan, vaikka he pysyivät toisin kuin kolme edeltäjäänsä
tutkimuskeskuksen toiminnasta erillään. Sen sijaan seuraavan kalifin aikana
tapahtui muutos huonompaan. Kalifiksi nousi al-Mutawakkil (847 – 861), joka
piti kreikkalaisen filosofian levittämistä islamin vastaisena. Kalifi ei ollut
kiinnostunut tieteestä ja hän teki pesäeroa rationalismiin. (https://en.wikipedia.org/wiki/House_of_Wisdom
.)
Tutkimuskeskus kuitenkin jatkoi toimintaansa vuosisatojen
ajan. Se tuhoutui vuonna 1258, kun mongolit hävittivät Bagdadin.
Kirjasto tuhottiin perusteellisesti, eikä Bagdad enää pystynyt saamaan takaisin
tiedemaailman keskeistä asemaansa.
...
Abbasidi-valtakunnan tila oli 900-luvulla epäselvä. Tuntui
että siellä toimi yhtä aikaa myös muita dynastioita, kuten iranilaiset
šiiamuslimeja edustavat buijidit. Heidän luomansa dynastia kuitenkin lakkasi
olemasta, kun seldzukit valloittivat alueet 1000-luvulla. Ja vakavana uhkana
abbasideille olivat myös Pohjois-Afrikkaan siirtyneet šiialaiset fatimidit.
Päätän abbasidien käsittelyn myönteiseen seikkaan. Abbasidien
aikana Kaspianmeren ja Kaukasian kauppatiet kehittyivät ja Volgan turkiskauppa
kasvoi huomattavasti, mikä laajensi islamilaisen kulttuurin aluetta pohjoiseen.
Lisääntynyt kauppa aloitti myös viikinkiretket itään. Volgan kauppatie pysyi tärkeänä uudelle
ajalle saakka.
 |
| Seldzukkisotilas |
Seldžukit
Seldžukkien saapuminen mullisti monella tapaa tilannetta
Lähi-idässä ja myös nykyisen Turkin alueella Vähä-Aasiassa, jota Bysantti piti hallussaan
800- ja 900-lukujen vaihteessa saavuttamiensa sotilaallisten voittojen jälkeen.
Kerroin jo yllä, että vuonna 1055 Seldžukkien sotapäällikkö
Tughril Beg valtasi Bagdadin ottaen itselleen sulttaanin arvon. Kalifaatti oli
siis edelleen abbasidien hallussa ja näin ollen ainakin muodollisesti elettiin
heidän valtansa alla. Vuonna 1063 sulttaaniksi tuli Tughril Begin veljenpoika Alp
Arslan (1022 – 1072). Hän loi seldžukkien suurvallan yhdessä visiirinsä,
valtiomiehenä ja filosofina kunnostautuneen Nizam al-Mulkin (1018 – 1092)kanssa.
Lähteistäni päätellen visiirin ansio tässä tehtävässä on ollut hyvin
merkittävä.
Alp Arslan ja hänen poikansa ja samalla seuraajansa Malik
Šah I (Meliksah; 1055 – 1092) loivat erinomaisen hallitun, jättimäisen
valtakunnan, joka ulottui Keski-Aasiasta Iranin kautta Irakiin, ja jossa oli
kauppareittejä ja komeasti koristeltuja moskeijoita. Malik Šah I:n aikana
luotiin paljon koraanikouluja, joissa mm. koulutettiin tulevaa
hallintoeliittiä. Tuolloin elettiin seldžukkien kulta-aikaa. Heille suurena
uhkana olivat assassiinit, jotka terrorisoivat aluetta salamurhin. Malis Šah
I:n kuoltua seldžukkien valtakunta romahti valtataistelujen myötä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Iranin_historia , https://fi.wikipedia.org/wiki/Seld%C5%BEukkien_valtakunta.)
 |
| Malik Sah I (Meliksah) |
Pannaan merkille myös seldžukkivallan Bysantille aiheuttama
romahdus. Vuonna 1071 Alp Arslanin joukot aiheuttivat Manzikertin taistelussa Bysantille
rajun tappion. Sen myötä Bysantti menetti seldžukeille suuria alueita. Seuraavana
vuonna Alp Arslan sai surmansa ja
sulttaaniksi nousi hänen poikansa Malik Shah I. Visiiri Nizam al-Mulk jatkoi edelleen
keskeisenä toimijana. Malik Shah I:n kuoltua 1092 epäselvissä oloissa seldžukkien
valtakunta joutui kaaokseen. Alueelliset
hallitsijat nousivat sotaan toisiaan vastaan. Tuo epävakaus vain lisääntyi
ensimmäisen ristiretken alkaessa. Vuonna 1095 Bysantin keisarin avunpyynnön
jälkeen Rooman paavi Urbanus II julisti sodan, jotta Pyhä maa saataisiin
vallattua muslimeilta takaisin. Ensimmäisessä maataistelussa (Dorylaem)
ristiretkeläiset saivat voiton, samoin sitä seuranneessa Jerusalemin
piirityksessä. Muslimivalta murtui laajoilla alueilla Syyriassa ja
Palestiinassa. Myöhemmin 1100- ja 1200-luvuilla ristiretkeläisten perustamat
linnakkeet kukistuivat yksi toisensa jälkeen.
Omar Khaijam
Palaan professori Armas Salosen radioesitelmään. Vaikuttajista
kulttuurin saralta Armas Salonen mainitsee persialaisen runoilijan Omar Khaijamin
(1048 – 1131). Tässä esittelen häntä wikipedian artikkelin
pohjalta. Paitsi runoilija hän oli myös matemaatikko ja tähtitieteilijä.
Khaijam opiskeli erään ajan tunnetuimman tiedemiehen, Muhammad Mansurin
johdolla. Kaksi muuta Mansurin oppilasta, joiden kanssa Omar ystävystyi, olivat
tuleva mahtava visiiri Nizam al-Mulk ja assassiinien perustaja Hassan-i Sabbah
(!), jotka ovat yllä jo tulleet mainituiksi.
Omar otti lisänimen Khaijam (teltantekijä) nähtävästi isänsä
ammatin kunniaksi. Hän tuli huomatuksi arabiankielisillä matemaattisilla
tutkimuksillaan, jonka johdosta hallitsija määräsi hänet suorittamaan laajoja
tähtitieteellisiä tutkimuksia sekä uudistamaan kalenterin. Matemaatikkona
Khaijam tutki muun muassa kolmannen asteen yhtälön ratkaisemista. Omaria
pidettiin yleisesti uskonnollisesti harhaoppisena, ja hänen asemansa heikkeni
entisestään suosija Nizam al-Mulkin tultua murhatuksi vuonna 1092. Toivo Lyyn
suomentama kokoelma Teltantekijä (1949) sisältää valikoimat Teltantekijän
lauselmia (1929) ja Omarin malja (1942).
Kulinaristien ja kuokkavieraiden paratiisissa
Lopuksi siirryn Salosen esitelmän makeimpaan osioon. Huomattavan
osan luennostaan Armas Salonen omistaa arabialaisten herkuttelulle. Elintason
kasvaessa arabit oppivat vatsanpalvonnan ja ylensyönnin. Haluttiin pois
entisestä elämäntavasta. Ennen valloitussotia tavalliset muslimit elivät ja
myös söivät hyvin vaatimattomasti.
Normaali ruoka-annos koostui Salosen mukaan ruokaöljyyn kastetusta
leivästä. Köyhyydessä eli toki edelleen suuri osa väestöstä. Turhautuneisuutta
lie kokeneet hekin ja lohtua etsittiin erilaisista stimuloivista aineista,
kuten hasiksesta.
Kun islam laajensi voittokulkuaan Persian lahdelta Atlantin
valtamerelle, maailmankatsomus laajeni. Alettiin jäljitellä muun maailman
elämää. Köyhät pysyivät luonnollisesti edelleen köyhinä, mutta rikkaiden -
kuten virkamieskunnan - määrä kasvoi. Ei leikitty vaatimatonta eikä pidetty
kynttilää vakan alla. Oma asema ja arvo piti näkyä ulospäin.
Nälästä ja köyhyydestä siirryttiin valloitusten myötä
toiseen ääripäähän. Arabit oppivat vatsanpalvonnan ja ylensyönnin. Yltäkylläisyys
alkoi laajeta ja siitä halusivat saada köyhemmätkin osansa.
Muun kulttuurin ja tieteen ohessa myös kulinarismi aloitti
voittokulkunsa. Noina vuosina syntyivät ja kehittyivät useat itämaiset herkut.
Opittiin myös kirjoittamaan keittokirjoja. Herkuttelijoille syntyi ruokalistoja
vuoden jokaiselle päivälle. Seuraelämään kuului runsas syöminen. Rikkaat
kilpailivat siitä, kuka pystyy tarjoamaan kaikkein kalleimman aterian. Elämä täyttyi
runsaasta syömisestä. Päivittäin saatettiin syödä jopa kymmenen kertaa.
Aterioidessa ei enää keskitytty pelkkään ruokaan.
Ylitsevuotavat koristelut tulivat ruokailuun mukaan. Ruokalajit ja leivonnaiset
valmistettiin eläinten ja ihmisten muotoisiksi tai niissä jäljiteltiin
hedelmiä. Ruokasaliin tuotiin voimakkaita tuoksuja. Aistillisuuteen eivät
pelkät makunautinnot enää riittäneet. Mielikuvituksen annettiin lentää
valtoimenaan. Ruokapöytä täyttyi
hulppeista torneista ja linnoituksista. Runoilijat ylistivät lipevin kielin
noina aikoina luotuja makeita herkkuja. Monet niistä kuuluvat myös nykypäivän
juhla- ja tunnelmahetkiin. Ja ylipäänsä
noihin aikoihin palautuvat nykyisin kovassa maineessa olevat itämaiset
keittiöt.
Bagdad oli Salosen mukaan noihin aikoihin täynnä
sokerileipomoita, joissa todellakin keksittiin mitä mielikuvituksellisimpia
herkkuja.
Myös ruokalajien nimissä annettiin mielikuvituksen
virrata. Salonen toteaa, että moni
leivonnainen oli jostain syystä saanut nimensä tuomarin mukaan. Tästä
esimerkkinä Salonen mainitsee ”ylettömästi sokeroidut pistaasipähkinät”. Sotamarsalkka Muhallabia tunnetaan vielä
tänäkin päivänä muhallabiasta, joka
on maitoon keitetystä riisistä valmistettu jälkiruoka.
 |
| Muhallabia |
Bagdad oli tuolloin myös ruokakulttuurin ehdoton makutuomari,
jossa luotiin myös lukuisia keittokirjoja. Sinne alkoi virrata ihmisiä paremman
elämän toivossa. Yksi tärkeä vetovoima oli juuri nuo yllä mainitut herkut.
Kukin aikakausi luo omat hyväksikäyttäjänsä, niin
tuolloinkin. Provinsseista alkoi virrata Bagdadiin ”iloisia veikkoja”, joilla
oli ihmeellinen kysy haistaa paikat, joissa syötiin ja juotiin hyvin. He olivat
täysin varattomia miehiä, joiden ainoana ansiopuolena oli se, että he osasivat
naurattaa ja huvittaa rikkaita. He muodostivat ammattikunnan joita nimitettiin
osuvasti ”kuokkavieraiden veljeskunnaksi”. He osasivat käyttää taitavasti
hyväkseen arabialaista ikivanhaa vieraanvaraisuuden lakia, jonka mukaan ketään,
joka on tullut pyytämään apua, ei saa karkottaa pois, vaan hänelle on annettava
ruokaa ja juokaa. Heistä kirjailijat sepittivät hauskoja juttuja. Professori
Armas Salonen lukeekin niistä esitelmänsä lopuksi yhden, jota hän pitää
hauskuuden lisäksi myös oivana satiirina. Se kertoo, miten erilaiset
tyhjäntoimittajat ja kulkurit - niin kuin Salonen heitä kutsuu – pääsivät
nauttimaan Bagdadin ruokapöydistä. ”Koraani, joka kehottaa antamaan
kerjäläiselle almun, oli heille keppihevosena heidän ratsastaessaan sillä
kuokkavieraana pitopöydästä toiseen.”
 |
| Mongolit hyökkäävät |
LÄHTEITÄ:
Korpela, Jukka: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan
laista oikeusvaltion syntyyn. Gaudeamus 2015.
Parker Philip: Maailmanhistoria. Suom. Tapani Lahtinen.
Readme.fi. (ei julkaisuvuotta näkyvissä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti