Olin vielä eilen sanaton, nyt yritän jotakin vaikutelmia
kirjoittaa. Sain netistä iltapäivällä tiedon, että Viron televisiossa oli
meneillään suora lähetys Tallinnan laululavalta XII:lta nuorten laulujuhlilta.
Kun lähetys eteeni avautui, niin jämähdin paikalleni. Lähetys kesti iltayhdeksään
asti. Välillä piti tosin käydä ulkosalla mutta hanakasti taas palasin konsertin
pariin.
Enpä ole muualla sellaista innostusta nähnyt! Laulun riemua
ja innostuneita nuoria laulajia oli upeaa katsoa, mutta ei se pelkästään
kiinnostanut. Esitysten välillä oli kiinnostavia haastatteluja. Olen joskus
nuorena opiskellut viron kieltä. Jotenkin aloin kieltä taas ymmärtää ja
kuuntelin jutustelua kuin lumoutuneena. Kiinnostus lisäsi ymmärrystä. Vaikka
osa puheesta meni ohitse, luulen tajunneeni melko paljon olennaisesta. Eri
ikäiset ja eritaustaiset ihmiset saivat kertoa mielipiteitään ja tuntojaan. Juontajat
saavat erityiskiitoksen. Yhden juontajan haluan kuitenkin nostaa ylitse muiden.
Hän oli pikkutyttö, ehkä kymmenvuotias tai kenties yksitoista. Hän oli koko
sydämellään tilanteessa läsnä. Ylimääräiset jännitystilat katosivat
keskustelusta.
Juhlat olivat kai kestäneet muutaman päivän. Lauantaina oli
ollut kansantanssiryhmien konsertti. Sunnuntaiaamuna oli myös upea juhlakulkue,
joka jouduttiin käymään kevyessä vesisateessa. Tiedoissani saattaa olla aukkoja, mutta
juontajien puheesta jäi mieleen luku 40 000. Sen verran olisi ollut
marssijoita: tanssijoita ja laulajia, eikä vain Virosta, vaan virolaistaustaisia
ympäri maailmaa. Sunnuntain laulajien määräksi olin kuulevinani luvun 23 000,
toisessa yhteydessä laulajien määräksi kerrotaan tuo yllä mainittu 40 000.
Olkoon määrä mikä hyvänsä, se on häkellyttävän iso luku. Kyse on kuitenkin
pienestä valtiosta ja nimenomaan nuorten juhlasta. Tiedämmehän, että kuorolaulu
on yleensä vanhenevan sukupolven harrastus.
Konsertin alkuosassa lauloivat eri kuororyhmittymät
vuorollaan: tarkoitan eri ikäryhmiä, poikakuoroja tyttökuoroja ja pienten lasten
kuoroja (”mudilaskoori”), väliin mahtui myös orkesterimusiikkia. Lopussa kuorot
yhdistyivät ja kymmeniä tuhansia käsittävä yleisö sai kokea todellisen
yhteislaulun voiman. Erään tiedon mukaan laululavalle mahtuu kerralla 20 000
laulajaa ja kyllä lava oli konsertin loppuosassa aivan täysi, eli kyllä siellä
lähes kaikki laulajat ehkä pienimpiä lukuun ottamatta olivat läsnä. Yhteisyyden
riemu näkyi jok’ikisen laulajan kasvoilta. Viron sinimustavalkoinen lippu
liehui useiden laulajien kädessä luoden ympärille upean kansallista yhteenkuuluvuutta
ilmaisevan lippumeren. Sitä katsellessa ja koko sydämestä nousevaa laulua
kuunnellessa juhlavat väristykset nousivat pintaan ja minusta tuli kerralla suurta
sympatiaa kaikille läsnäolijoille osoittava Viron fani.
Sekin on todettava, että yleisö istui melko kiltisti koko
seitsentuntisen konsertin ajan paikallaan. Oluttelttaa ei tarvittu, tuskin
taskumattiakaan. Ja yleisön määrä on
kaikkinensa varmasti yli 100 000.
Laulujuhlien teemana oli ”Mina jään”. Jokainen varmaan osaa sen suomentaa. Teema herättää ajatuksia ja pohdintaa. Haastattelijat kyselivät haastateltaviltaan ajatuksia kuoropäivien teemasta. Kaikilla niillä, joita kuulin, perimmäisenä ajatuksena oli se, että jokainen henkilökohtaisesti on mukana perinnettä jatkamassa. Kansainvälisestä kehityksestä huolimatta pieni kansakunta Viro ja sen asukkaiden sydämessä elävä virolaisuus jää henkiin kansallistunteen voimalla. Se tunne on vahvana jokaisen konsertissa mukana olevan sydämessä.
Parin muualta Viroon muuttaneen henkilön haastattelu jäi
mieleen.
Ensiksi ajatuksen kertoo Ukrainasta muuttanut mies.
Ymmärsin, että hän on tullut Viroon avioliiton kautta. hän itse sekä hänen
lapsensa ovat sekä virolaisen että ukrainalaisen kulttuuriperinnön jatkajia. Siitä
mies kertoi olevansa hyvin ylpeä. Miehestä huokui virolaisuus, vaikka hän
tosiaan on maahanmuuttaja. ”Mina jään” merkitsee juuri tuota kasvamista
perinteen juurille. Sen voimasta elämä jatkuu eteenpäin.
Toinen mieleen jäänyt on nuori poika, ehkä 11-12-vuotias. En
ehtinyt kuulla haastattelun alkua enkä siis tiedä mistä maasta hän on
syntyjään. Hän oli kuitenkin asunut Virossa vain kaksi vuotta ja puhui jo
sujuvasti viroa. Hän oli integroitunut
yhteiskuntaan juuri tuon laulukulttuurin kautta. Maahan muuttaneena hän oli
omaksunut uuden kotimaan kulttuurin. Hän kertoi parista lempilaulustaan ja
lauloikin yhden. Niiden sisältämä kansallistunne oli jo tarttunut vereen. Oli
ilo katsoa poikaa ja hänen kypsää asennettaan.
Mieleen jäi myös eräs analyyttisempi mielipide laulujuhlista
ja virolaisesta kulttuurista. Kerron sen
ydinajatukset vapaasti tulkiten.
Virolaisenkulttuurin vahvuus on siinä, että on kyetty
yhdistämään kaksi kulttuuria: oma suomalais-ugrilainen perinne – jota Lennart Meri
piti aikoinaan kovasti esillä - sekä
maan oma eurooppalainen perinne. Tuolla
viimeisellä ei puhuja viittaa Viron historiaan, ei nykyiseen Euroopan unioniin. Niiden yhdistämisestä on puhujan mukaan
kimmonnut se voima, jonka ansiosta virolainen kulttuuri elää niin voimakkaana,
periytyy nuoremmille sukupolville ja kantaa eteenpäin myös tulevaisuudessa.
Virolaisten ei ole pelätä oman kulttuuriperintönsä tuhoa. Laulujuhlille oli tullut ympäri maailmaa ihmisiä, joiden juuret ovat Virossa. He ovat vieraassakin kulttuurissa halunneet säilyttää oman virolaisuutensa.
En malta olla rinnastamatta tätä asennetta Suomeen. Suomessa on piirejä, jotka pyrkivät väheksymään omaa
kansallista kulttuuria, aivan kuin suomalaisuutta ei olisi edes olemassa. Sen
ohessa työnnetään väkisin jotain juuretonta pan-eurooppalaista olotilaa, kun
puolestaan Viro lähtee kohtaamaan eurooppalaisuutta omista juuristaan ja sen
voimasta. Siinä on kyse vahvasta etnisestä itsetunnosta. Siinä kontekstissa
opitaan myös arvostamaan muiden kansallista kulttuuriperintöä.
Varmaankin juhlan alussa moni virallinen taho toi oman
tervehdyksensä. Valitettavasti tulin netin ääreen hieman myöhässä enkä ole
konsertin alkua nähnyt. Aion sen vielä toki katsoa, sillä konsertti on youtubessa
nähtävissä. Näin kuitenkin, kun Viron
kulttuuriministeri Indrek Saar toi lyhyen tervehdyksensä (kuva on alla). Hän sai osakseen
raikuvat suosionosoitukset. En tiedä mitään hänen poliittisista taustoistaan.
Sen sijaa ajattelin, saisiko kukaan suomalainen ministeri tuollaista positiivista
huomiota. Kyllä he kaikki ovat hyvin kaukana kulttuurin juurista. Pan-eurooppalaisen hötön puolesta he
kykenevät kyllä jotain posket kiiltäen teennäisesti laukomaan. Heidän omassa
sydämessään on mielessä vain oma urakehitys ja ehkä palkkiovirka. Ei löydy
niitä, jotka asettaisivat Suomen oman kulttuurisen kukoistuksen etusijalle.
Luin eräästä nettipäivityksestä, että Viron presidentti
istui koko pitkän konsertin ajan etupenkissä. Se on iso viesti maan
kansalaisille. Turvajärjestelyjä oli jouduttu tekemään, sillä Virokin on osa
yhteistä Eurooppaamme.
Laitan loppuun hieman linkkejä konserttiin ja lisään muutaman
sanan muutamista lauluista. En suomenna nimiä. Laitan myös jotakin kuvia. Osa
niistä on epäselviä, koska olen ottanut ne suoraan tietokoneeni kuvaruudulta.
Olen pari kuvaa rohjennut myös kaapata netistä, laitan lähteen oheen.
Yhteisellä asialla me kuvaajan kanssa ollaan.
,,,
Sunnuntain (02.07.2017) koko konsertti on nähtävissä täällä: https://www.youtube.com/watch?v=eD9rjJII5Nw.
Säveltäjä Rein Rannap oli minulle ennestään tuttu nimi. Hän
taitaa olla monipuolinen muusikko, mutta minulle hän on jazzpianisti, koska
olen joskus muinoin hankkinut hänen soololevynsä, vinyylin. Hänen sävellyksensä
”Eesti muld ja eesti süda” on nähtävissä täällä: https://www.youtube.com/watch?v=2G0oR_vpaak.
Haikeampaa tunnelmaa edustaa laulu ”Mu isamaa on minu arm”,
säveltäjänä Gustav Ernesaks. Sen kaunis
melodia ja sanojen tunnevoima saa monilla laulajilla ja varmasti yleisölläkin
kyyneleet silmiin. Katsokaa esimerkiksi kohdassa 3:19 kyynelehtivää tyttöä
täältä: https://www.youtube.com/watch?v=vHa0H9krtI8.
 |
| Mu isamaa on minu arm |
Alo Mattiisen on säveltänyt laulun ”Isamaa ilu hoieldes”: https://www.youtube.com/watch?v=0qalDlQsOSg.
Kuoronjohtajana debytoi nuori Valter Soosalu. Laulun yksi solisti kannattaa
kuitenkin panna erikseen merkille. Hän on tunnettu virolainen kevyen musiikin
kulttuuripersoona Ivo Linna.
Hän oli aikoinaan mukana perinteikkäässä virolaisessa Apelsin-yhtyeessä, joka
niitti mainetta ympäri Neuvostoliiton. Muut solistit ovat Robert Linna,
Indra-Mirell Zeinet ja Joosep Toomesta. Hekin ansaitsevat maininnan, sillä
heidän suorituksensa suurkuoron kanssa on loistava. Säestäjänä on
sinfoniaorkesteri, jota johtaa Tõnu Kõrvits.
Viimeinen näyte on ehkä suosikkini, koska siitä huokuu
nuoruuden ilo ja melodia on jäänyt päähäni soimaan. Laulun nimi on ”Meie”. Sen säveltäjä Rasmus Puur johtaa itse kuoroa
ja orkesteria. Hän vaikuttaa innostavan oloiselta nuorelta mieheltä. Innostus
heijastuu kyllä myös laulajiin, se näkyy heidän silmistään. Laulu avautuu
täältä: https://www.youtube.com/watch?v=YhHYV2CsEEc.
Laulujen sanoittajat jätin kertomatta. Pari nimeä mainitsen
Lydia Koidula (1843-1886) ja Anna Haava (1864-1957). Vuosiluvut kertovat
osaltaan, että syvällä perinteessä liikutaan, vaikka säveltäjät voivatkin
edustaa nuorempaa sukupolvea. Kuoroja oli johtamassa 17 nuorta kuoronjohtajaa. He
kykenivät kyllä osoittamaan kyntensä.
Aitäh! Se tarkoittaa ”kiitosta”. Sana toistui niin usein
haastattelujen yhteydessä, että päätin sen laittaa otsikkoon. Virolaiset ovat
kiitoksensa ansainneet.
 |
| Tämän kättään heiluttavan viulistin soolo teki minuun erityisen vaikutuksen. Kuva Heikki Porkka. |
 |
| Viron lippumerta. Kuva Heikki Porkka. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti