Kävin hiljattain Pietarissa.
Sunnuntai-illan (19.11.) vietin Mariinski-teatterin konserttitalossa,
jossa esiintyi maailmankuulu Aleksandr Borodinin nimeä kantava jousikvartetti. Pidän
salista hyvin paljon. Asiantuntijoidenkin mukaan siellä on loistava akustiikka.
Olen käynyt siellä pari kertaa aiemmin ja seuraan silloin tällöin netissä
mariinsky.tv-sivustolla siellä esitettäviä suoria konsertteja. Konserttitalo
sijaitsee Dekabristien kadulla hieman edempänä sitä myrkynvihreää vuonna 1860
valmistunutta historiallista oopperarakennusta, josta Mariinski-teatteri
maailmalla tunnetaan. Teatterin historiasta voi lukea englanniksi täällä.
Lisään tähän yhteyteen, että teatteria kutsuttiin vuodesta
1935 vuoteen 1992 Kirovin teatteriksi Leningradin murhatun puoluejohtajan
mukaan. Kirov murhattiin joulukuussa 1934 ja sen jälkeen Kiroville omistettiin
useita eri paikkoja ja tuotantolaitoksia. Kirov oli tietysti poliittinen
kovanaama herra Stalinin taustalla mutta hänet tunnettiin myös
kulttuuriharrastajana. Ooppera- ja balettiteatteri oli hänen vakiopaikkojaan.
 |
| Konserttisalin lämpiössä oli Alfred Eberlingin (1872-1951) valokuvanäyttely vuosisadan vaihteen Pietarista |
Konserttitalo on valmistunut noin vuonna 2006. Salissa on
1100 istumapaikkaa. Tälläkin kertaa sali oli melkein täynnä. Yläparvella ja
sivustoilla oli vielä vapaita paikkoja. Luulen, että yleisöä oli noin tuhat
henkeä, tai kenties hieman yli. Se
kertoo luonnollisesti pietarilaisten musiikin harrastuksesta ja myös
tämänkaltaisen pienimuotoisen klassisen musiikin arvostuksesta. Toki myös Borodin-kvartetin
loistava maine vetää puoleensa erilaista yleisöä.
Olin itse ostanut lipun hyvissä ajoin netistä ja onnistuin
sen myötä saamaan lipun permannolta, sen ensimmäisestä rivistä. Se ei ehkä ole
akustisesti paras paikka, mutta minä nautin kun saan seurata muusikkoja
läheltä.
Konsertti oli kaikin puolin onnistunut. Kvartetti sai
esityksen jälkeen raikuvat suosionosoitukset. Takanani istui hieman boheemin
näköinen vanhempi englantia puhuva mies, jonka bravoo-huudot jatkuivat pitkään.
Kuuntelin salaa kun hän ennen konserttia jutteli jonkun vieressä istuvan rouvan
kanssa mainiten, että oli nyt ensi kertaa Pietarissa. Hän pitää suurista
kaupungeista ja oli lähtenyt matkalle, koska halusi nähdä Eremitaašin.
Näköjään miestä kiinnosti myös Mariinsky-teatteri ja klassinen musiikki. Eikä
hän reaktioista päätellen pettynyt kuulemaansa. Kai hänetkin mykisti kvartetin
soiton herkkyys, soittajien saumaton yhteistyö ja akustiikan saliin luoma
levollisuus.
Konsertin ohjelmistosta poimin nämä kaksi jousikvartettoa,
joita käsittelen hieman tarkemmin:
Pjotr Tšaikovski (1840 – 1893): Jousikvartetto № 1
D-duuri, op. 11 (1871)
Moderato e simplice
Andante
cantabile
Scherzo.
Allegro non tanto e con fuoco
Finale.
Allegro giusto
Aleksandr Borodin (1833 – 1887): Jousikvartetto № 2
D-duuri (1881)
Allegro moderato
Scherzo.
Allegro
Notturno.
Andante
Finale.
Andante – Vivace
Ennen väliaikaa kvartetti esitti myös Franz Schubertin keskeneräiseksi
jääneen yksiosaisen jousikvarteton № 12
C-molli. Nyt käsittelen kuitenkin Tšaikovskin ja Borodinin kvartettojen
syntyä ja sisältöä sekä Aleksandr Borodinin elämänuraa unohtamatta myöskään
itse kvartettia. Loppuosassa siirryn koko juttuni pääasiaan eli itse konsertin
tunnelmiin.
Nuo yllä mainitut kvartetot ovat suosikkejani, mutta en
kirjoita niistä pelkästään sen vuoksi. Niillä molemmilla oli aikoinaan säveltäjilleen
erityinen merkitys. Ne olivat säveltäjilleen henkilökohtaisesti läheisiä ja tärkeitä.
Niiden kautta pääsee samalla vilkaisemaan heidän omaan yksityiseen maailmaansa.
Ainakin Borodinin kvartetossa säveltäjä avasi salaisimmat
tunteensa. Se julkaistiin vuonna 1881 ja säveltäjä omisti sen vaimolleen ja
heidän tuolloin 20 vuotta kestäneelle suhteelle. Pari tutustui toisiinsa
Heidelbergissä Saksassa kesällä 1861. Rakkaus alkoi roihuta välittömästi.
Tšaikovskin ensimmäisestä jousikvartetosta en löydä niin
henkilökohtaisia viitteitä. Uraan sillä on kuitenkin ollut merkityksensä, ja
sitä kuunnellessa sieltä voi aistia suuret tunteet. Sävellystyö sujui erityisen
nopeasti ja siitä tuli suuri menestys. Vaikka kvartetto oli kiireessä kyhätty,
Tšaikovski ei periaatteistaan poiketen tehnyt siihen enää muutoksia. Hän tuntui
olleen sävellykseensä itse täysin tyytyväinen. Se kelpasi sellaisenaan. Sen
toisesta osasta Andante cantabilesta
muodostui Tšaikovskille eräänlainen käyntikortti. Säveltäjän itse johtaessa
orkesteria hän liitti usein konserttinsa ohjelmaan siitä jousiorkesterille tehdyn
version. Tuota jousikvarteton osaa on alettiin jo säveltäjän elinaikana esittää
itsenäisenä sävellyksenä.
Borodinin kvartetto liittyy kiinteästi Heidelbergiin, jossa
säveltäjä tapsi ensi kerran nuorikkonsa. Myös Tšaikovskin kvartetto on
sidoksissa säveltäjälle rakkaaseen paikkaan. Kyseessä on säveltäjän sisaren
koti nykyisen Ukrainan alueella Kamenkan kylässä, jossa säveltäjä vietti usein
kesiään. Tästä kerron lisää alempana.
…
 |
| Aleksandr Borodin. Ilja Repinin maalaus. |
Aleksandr Borodin
Aleksandr Borodin (1833-1876) oli itse asiassa huippuluokan kemisti
ja myös lääkäri, jalo ja vaatimaton mies. Hänellä oli päätyön ohessa myös jalo
harrastus: musiikki ja säveltäminen. Siitä hänet nykyisin tunnetaan, vaikka
miehellä on merkittäviä ansioita myös tieteen historiassa.
Mies kyhäili vapaa-aikanaan sävellyksiä. Ja totta puhuen
hyvin nuorena hän säveltämisensä aloitti, vaikka vasta aikuisena tulevan
vaimonsa tapaamisen myötä myös musiikki vei palan hänen sydämestään.
Borodin syntyi vuonna 1833 Pietarissa suuren tilanomistajan
äpäräpoikana. Pojan äiti oli 25-vuotias Avdotja Antonova (1808-1876). Tuohon
aikaan tällaiset lehtolapset olivat tabu, josta oli julkisesti vaiettava. Todelliset
sukujuuret oli pidettävä salassa, joten lapsi nimettiin tilanomistajan ruhtinaan
palvelijan perheeseen. Palvelijan nimeä Porfiri
Ionovitš
Borodin mukaillen pojasta tuli Aleksandr Porfirjevitš Borodin . Samalla Aleksandr-pojasta tuli isänsä maaorja.
Kuitenkin vuonna 1840, hieman ennen kuolemaansa, oikea isä vapautti poikansa
maaorjuudesta sekä osti tälle ja pojan varsinaiselle äidille nelikerroksisen
talon. Avdotja Antonova oli tuolloin mennyt naimisiin sotilaslääkäri Kleineken
kanssa, ja koko perhe muutti taloon.
Aleksandr oli hyvin lahjakas poika. Jo 9-vuotiaana hän loi
ensimmäisen sävellyksen – polkan nimeltään ”Helen”. Hän sai kotona koulutusta
musiikissa. Ensimmäisiä soittimia olivat huilu ja piano. 13-vuotiaana hän sai sellon.
Tuolloin hän sävelsi ensimmäisen haasteellisemman sävellyksen - ”konserton
huilulle ja pianolle”.
Muitakin harrastuksia oli. Kymmenen vuoden iässä Aleksandr
kiinnostui kemiasta. Siitä tuli myöhemmin hänen elämäntyönsä.
Lahjakkaan pojan koulunkäynnille oli kuitenkin mutkia
matkassa. Poika oli virallisesti maaorjan lapsi, mikä esti häntä pääsemästä
kymnaasiin ja korkeakouluun. Tarvittiin
erityisiä toimia, jotta mahdollisuus opiskeluun avautuisi. Neuvokas äiti löysi
siihen keinot. Pojasta tehtiin kauppiaskillan jäsen, minkä ansiosta hän saattoi
valmistua kymnaasista ja aloittaa korkeakouluopintonsa.
Hän valmistui lääketieteellis-kirurgisesta akatemiasta
vuonna 1856 ja jatkoi edelleen kemian opintojaan aikansa huippututkijan Nikolai Zininin
johdolla. Vuonna 1858 hän valmistui lääketieteen tohtoriksi.
Vuosina 1859-1862 Borodin täydensi opintojaan Saksassa
Heidelbergin yliopistossa. Vuonna 1860 hän osallistui Karlsruhessa merkittävään
kemian tutkijoiden kongressiin. Hänen seuranaan oli mm. Dmitri Mendelejev, miehen
hyvä ystävä ja lahjakas tutkija, josta tuli kansainvälisesti tunnettu kemian
uranuurtaja.
Tuon kongressin jälkeen Borodin tapasi Heidelbergissä
tulevan vaimonsa Jekaterina Protopopovan. Tämä oli nuori lahjakas pianisti, joka
kärsi vakavista hengityselinvaivoista ja tarvitsi sen vuoksi Euroopassa erityishoitoa.
Nuoret rakastuivat. Borodinista tuli naiselle tuki ja apu. Jekaterina ohjasi
miestä musiikin maailmaan. Tämä oppi tekemään eron Schumannin, Schubertin ja
Chopinin musiikin välillä. Nuoret
palasivat Venäjälle ja häät ehdittiin miehen kiireiden ja taloudellisten
vaikeuksien vuoksi pitää vasta keväällä 1863.
Borodin sai viran akatemiasta. Uransa ohessa Borodin alkoi panostaa
kemian tutkimuksen ohessa myös musiikkiin ja säveltämiseen. Hänen ohjaajansa
Zinin ei kuitenkaan katsonut alaisensa musiikin harrastustaan pelkästään
hyvällä. Hän pelkäsi, että musiikki saattaisi häiritä vakavaa tieteellistä
uraa. Siksi Borodin joutui alkuvaiheessa salaamaan sävellysharrastuksensa. Tieteellinen
ura kuitenkin eteni mallikkaasti. Vuonna 1877 hän kohosi
lääketieteellis-kirurgisen akatemian akateemikoksi.
Vaimo sairasteli paljon ja aviomies oli vaimonsa tukena.
Siinä auttoi myös hänen lääketieteellinen koulutuksensa. Puolisot joutuivat myös
olemaan paljon erossa toisistaan miehen työkiireiden vuoksi ja toisaalta vaimon
sairastelun vuoksi, koska tämä joutui välillä hakeutumaan terveellisempään
ilmastoon. Mutta kuten jo totesin, Borodin oli jalo mies. Vaimoaan hän ei
jättänyt. Hän oli paitsi läheisin ystävä, myös hoivaava lääkäri. Yksi seikka
vaimossa tuntuu oudolta. Hän sairasti mm. astmaa mutta samanaikaisesti hänen yhtenä
paheena oli rankka tupakanpoltto.
Parin mentyä naimisiin perheeseen adoptoitiin tytär. Tämän
jälkeen adoptoitiin muitakin tyttöjä. Omia lapsia pari ei saanut, vaikka
suomenkielinen Wikipedia niin väittää. Nykyajan kielenkäytön mukaisesti
Aleksandr Borodinia voisi kai kutsua feministiksi, sillä hän toimi aktiivisesti
tyttöjen opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi. Ehkä hän ryhtyi toimintaan vaimonsa
kehotuksesta tai toiveesta, sillä tämä oli aktiivinen naisten oikeuksien
puolustaja. Siitä tuli Borodinille tärkeä yhteiskunnallinen elämäntehtävä. Hän
perusti oppilaitoksen, jossa annettiin naisille lääketieteen koulutusta. Näin
myös naisille avautui mahdollisuus lääkärin uralle.
Borodin alkoi heti Heidelbergistä palattuaan saada
musiikillista koulutusta aikansa merkittävimmiltä säveltäjiltä. Määrällisesti
sävellyksiä ei ole paljon mutta tuotanto on kuitenkin monipuolinen ja se on
venäläisessä musiikin perinteessä hyvin arvostettua. Hänen uransa helmi on ooppera
Ruhtinas Igor, jota hän valmisteli 18 vuotta. Kuolema kuitenkin
ehti yllättää ja hänen säveltäjäkollegansa Aleksandr Glazunov ja Nikolai
Rimski-Korsakov viimeistelivät työn ja lopullisessa versiossa näkyy
huomattavasti myös heidän käden jälkensä.
Venäläisyyden ja patriotismin ohella Borodinin musiikista
löytyy myös toinen maantieteellinen suunta: kiinnostus itäisten kansojen
musiikkiin. Voisi ajatella, että osakannustimena tähän oli hänen biologisen
isänsä syntyperä, mutta toisaalta on kyse tuon ajan yleisestä suuntauksesta,
kun Venäjä oli laajentamassa omaa maantieteellistä vaikutusvaltaansa. Hänen
sinfoninen runonsa Keski-Aasian aroilla
on saanut valtavasti huomiota ja mainetta. Jälkiä kiinnostuksesta on myös Ruhtinas Igorin musiikissa. Niissä
itäisten kansojen musiikki nivoutuu venäläisen perinteeseen.
Borodin sävelsi kaksi sinfoniaa ja kaksi jousikvartettoa
sekä myös nykyisin hyvin suosittuja romansseja ja muuta laulumusiikkia. Myös
pianokvintetto löytyy kuin myös kesken jäänyt kolmas sinfonia. Laulumusiikista
eräät romanssit ovat saaneet paljon suosiota.
Tuon muutaman esimerkin Borodinin hienosta laulumusiikista.
Hän yhdisti sankarieeposten hahmoja 1860-luvun liberaaleihin aatteisiin esimerkiksi
laulussa ”Nukkuva ruhtinatar” (Спящая княжна). Hän loi myös
satiiris-humoristisia lauluja, kuten ”Pöyhkeys” (Спесь). Ensiksi mainitusta mielestäni loistava on tämä vuodelta
1966 peräisin oleva esitys, jossa laulajana on A. Vedernikov: https://www.youtube.com/watch?v=W0_gGfM6XXQ.
Jälkimmäisestä linkitän esimerkkinä vähemmän taiteellisen luomuksen, jossa
esittäjänä on herttainen lapsiryhmä: https://www.youtube.com/watch?v=eG-c_-UT4DM.
Ainakin siinä esityksessä välittyy Aleksandr Borodinin taide sukupolvelta
toiselle.
Borodinin suosituin ja ehkä sen myötä myös paras romanssi on
kuitenkin Aleksandr Puškinin runoon sävelletty ”Isänmaan kaukaisen rantojen tähden” (Для берегов отчизны дальной) . Tässä sen
esittää vastikään edesmennyt Dmitri Hvorostovsky: https://www.youtube.com/watch?v=wpjFaUc56FE.
Romanssi syntyi vuonna 1881 Modest Musorgskyn kuoleman jälkeen (lähde).
 |
| Modest Musorgskin hauta. Borodin tapasi ensi kerran Musorgskin sairaalassa nuorena lääkäriharjoittelijana |
Myös nykymusiikki on saanut vaikutteita Borodinin teemoista.
Suosittu F. Savinovin sanoittama laulu Вижу
чудное приволье ”Näen ihanan lakeuden” pohjautuu Aleksandr Borodinin
pianokvinteton erääseen melodiaan. Tässä sen esittää Dmitry Korchak: https://www.youtube.com/watch?v=vU370WgowSY.
Sen verran lopullinen versio kuitenkin poikkeaa Borodinin teemoista, että hän
ei ole saanut nimeään säveltäjän rinnalle. Näiden tietojen hankinnassa olen
tarvinnut venäjänkielisen Wikipedian apua.
…
Borodin-kvartetti
Borodin-kvartetti on maailman pisimpään toiminnassa olleita
kvartetteja. Sen historia alkaa vuodesta 1945, jolloin perustettiin Moskovan filharmoninen kvartetti. Aluksi se oli vielä opiskelijakvartetti mutta
seuraavana vuonna se sai jo Moskovan filharmonian virallisen statuksen. Alusta
pitäen kvartetin ohjelmisto oli hyvin monipuolinen ja haastava. Vuonna 1955
kvartetin nimi muutettiin Borodin-kvartetiksi – viralliselta nimeltään kyseessä
oli A. P. Borodinille nimetty
jousikvartetti. Samana vuonna kvartetti teki ensimmäisen esiintymisensä
ulkomailla.
Kvartetin soittajissa muutoksia tapahtui harvoin. Ensimmäinen
suurempi murros tapahtui 1970-luvulla. Vuonna 1975 yhtyeen ykkösviulisti
Rostislav Dubinski loikkasi länteen ja jatkoi siellä menestyksellistä uraansa.
Hän mm. perusti vuonna 1976 Borodin-trion. Dubinski oli ollut kvartetin perustamisesta lähtien
eli 30 vuotta sen kantava voima ja hengen luoja. Siksi hänen yllättävä lähtönsä
oli yhtyeelle isku. Kvartetin toiminta kuitenkin jatkui. Muutoksia kvartetin
kokoonpanossa oli niukalti. Esimerkiksi sellisti V. Berlinski (1925–2008)
soitti kvartetissa vuodesta 1945 vuoteen 2007 säilyttäen mukanaolollaan
kvartetin perinteitä.
Kvartetin yhtenä tärkeänä tehtävänä oli edistää venäläisen
ja neuvostoliittolaisen kamarimusiikin tunnettuutta. Ohjelmistossa on ollut kansainvälisten
klassikkojen ohella paljon venäläistä ja neuvostoliittolaista musiikkia.
Erityinen osa on Dmitri Šostakovitšin kamarimusiikilla. Säveltäjä itse teki
tiivistä yhteistyötä kvartetin kanssa valmistaen näin kokoonpanoa hänen
kvartettojensa esittämiseen. Ryhmä teki myös tunnetuksi mm. Alfred Schnittken
musiikkia. Vanhemmasta musiikista
Borodin oli tietysti alusta lähtien tärkeä nimi, mikä johtikin sitten kvartetin
nimen muuttamiseen. Kvartetti on julkaissut useita levyjä saaden niiden kautta
kansainvälistä huomiota.
Kvartetin perusideana on sen jatkuvuus. 72-vuotisen
historian aikana siinä on soittanut kolme ykkösviulistia, viisi
kakkosviulistia, kolme alttoviulistia ja vain kaksi sellistiä. Kyse on
pitkäjänteisestä työstä. Lisäksi sen soinnista on todettava, että kyse ei ole
neljästä erillisestä soolosoittajasta, vaan kvartetti on itsessään kokonaisuus,
sillä on vain yksi ääni.
Kvartetin nykyinen kokoonpano on seuraava:
Ruben Agaronjan – ensimmäinen viulu (vuodesta 1996),
Sergei Lomovski – toinen viulu (vuodesta 2011),
Igor Naidin – alttoviulu (vuodesta 1996) ja
Vladimir Balšin – sello (vuodesta 2007).
Nykyisenä soitantokautena sillä on vierailukonsertteja
Lontoossa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa.
…
Pjotr Tšaikovski
Kerron hieman Pjotr Tšaikovskista ja Kamenkan kylästä.
Lähteenäni oleva artikkeli löytyy täältä.
Tšaikovskille tärkeä luovuuden ja taiteellisen inspiraation
paikka oli Kamenkan kylä ja siellä sijainnut Davydovin kartano. Hän löysi
sieltä erityisen runollisen hengen ja kaiken lisäksi hän ylisti paikan
sosiaalista ilmapiiriä. Paikka sijaitsi
Kievin kuvernementissa nykyisen Ukrainan alueella. Hänen nuorempi sisarensa
Aleksandra oli mennyt 19-vuotiaana 1860-luvun alussa naimisiin kartanon isännän
Lev Davydovin kanssa, joka oli kartanon isäntä ja oli nostanut kartanon
uudelleen kukoistukseen. Kun isoveli Pjotr tuli paikkaan ensi kerran vuonna1865,
siskolla oli jo kaksi lasta.
 |
| Lev Davydov vaimonsa ja Pjotr Tshaikovskin sisaren Aleksandran kanssa |
Suvun ja paikan menneisyydestä voisi kertoa sen verran, että
paikassa kokoontui 1820-luvun alussa tulevat dekabristit, jotka tekivät
alustavan päätöksen syöstä keisari vallasta. Tuohon tapaamiseen osallistui myös
runoilija Aleksandr Puškin. Tutkimuksen
mukaan hän olisi halunnut liittyä ryhmään, mutta häntä ei otettu. Syynä lienee
se seikka, että Puškin oli sisäisessä karkotuksessa ja jatkuvan tarkkailun
alla. Hänen mukanaolonsa olisi ollut jonkinlainen turvallisuusriski. Dekabristikapina
järjestettiin vuonna 1825 ja Lev Davydovin isä Vasili karkotettiin sen
jälkipyykissä Siperiaan ja ehti kuolla ennen kuin keisari teki lopulta
päätöksen karkotettujen vapauttamisesta.
Kun Tšaikovski tuli ensi kerran Kamenkaan, kartanossa asui vielä
entisen isännän leski Aleksandra-mummo, joka kertoi Tšaikovskille paikan ja suvun
maineikkaasta historiasta. Hän muisteli aikaa, kun nuori Puškin
saapui sinne kyläilemään ja kun dekabristit tapasivat. Tšaikovski kuunteli tarinoita
lumoutuneena. Puškinin henki tuntui leijailevan kylässä vielä lähes 50
vuotta myöhemmin.
Ensi käynnin jälkeen Kamenkassa vierailusta tuli Tšaikovskille
jokakesäinen tapa. Hän koki siellä inspiraation hetkiä. Sen rauhaisan luonnon
keskellä hän kykeni luomaan sävellyksiään. Sisaren perhe kasvoi. Lapsia taisi
syntyä kaikkiaan seitsemän. Sisar teki kaikkensa, että hänen vanhempi veljensä
viihtyisi kartanossa. Kun lapsia alkoi syntyä enemmän, hän järjesti veljelleen
jopa erityisen asunnon. Alkuvaiheessa hänelle tarjottiin jopa morsianta, mutta
Tšaikovski kieltäytyi. Myöhemmiltä vuosilta on jopa tarinoita
homoseksuaalisista yhteyksistä sisaren pojan kanssa, mutta se on aivan eri
juttu. Nyt on keskeisintä huomata se, miten tärkeä paikka kylä oli säveltäjän
luomistyölle. Hän kuuli paikassa paljon kansanlauluja ja kansanmusiikkia ja
käytti kuulemaansa sävellystyössä hyväkseen.
Tšaikovskin kerrotaan luoneen Kamenkassa joko osittain tai
kokonaan noin 30 sävellystä. Merkittävimpiä niistä ovat toinen, kolmas ja
neljäs sinfonia sekä pianosarja Vuodenajat.
Siellä hän valmisteli oopperoita (mm. Jevgeni
Oneginia) ja myös Joutsenlampi-balettia.
Tšaikovski
tutustui Kamenkassa henkilöihin, jotka kykenivät laulamaan hänelle paikallisia
kansanlauluja. Niiden teemoja hän sitten käytti sävellyksissään. Esimerkiksi
toisessa sinfoniassaan hän käytti kolmea kansanlauluteemaa. Sinfoniaa onkin
kutsuttu ”ukrainalaiseksi”.
Kamenkassa Tšaikovski kuuli myös kansanlaulun
”Istui Vanja penkillä” (Сидел Ваня на диване),
jonka pohjalta säveltäjä loi ensimmäisen jousikvartettonsa hitaan osan Andante cantabile.
Sisällöltään ja varsinkin esityksissä ”Istui Vanja penkillä”
on hauskan pilailevan hauska pikkudraama, jota esittävät usein lapset ja
erilaiset nuorisoryhmät. Vanja lähtee tytön luokse pyytämään rakkauden
tunnustusta. Lopussa Vanja ilmoittaa, että hänen on rakastanut tyttöä kolme
vuotta mutta nyt se keskeytyy, koska hän lähtee Kaukasukselle sotapalvelukseen.
Tarina on lyhyt ja pelkistetty, mutta vaikka sisällön pohjalta tapauksen voisi
tulkita suureksi draamaksi, sovituksissa, esityksissä ja koreografioissa
korostetaan leikkimielisyyttä. Tästä linkistä voi kuulla tunnetun laulajan
Pelagejan esitystä: https://www.youtube.com/watch?v=1oi8SzX2SV8.
Tšaikovskin Andante
cantabilessa ollaan noista tunnelmista kaukana. Säveltäjä on lainannut vain
hieman paloja melodiasta. Tuskin kaikki edes yhteyttä tunnistavat. Linkitän
tähän pari esimerkkiä. Tässä on
Borodin-kvartetin esitys: https://www.youtube.com/watch?v=eZFUaQxuymA.
Se on hieman vanhempi esitys eivätkä kaikki soittajat ole samoja kuin nykyisin.
Musiikki on romanttisen tunnelmoivaa, kaunista. Vertailun vuoksi tässä on toinen saman
yhtyeen versio, joka soi hieman eri lailla. Pidän enemmän ensimmäisen version
rauhallisen pehmeästä soinnista. Konsertin äänitysvuotta en tiedä, mutta
soittajista päätellen se on tehty ennen vuotta 1996. Toisessa versiossa
kvartetin kokoonpano on jo muuttunut. Jazzpianisti Leonid Tšižik
esittää puolestaan tässä
oman sovituksensa. Jokainen kuulija voi arvioida itse, välittyykö versiosta
enemmän ”Vanjan” tunnelmia.
Pjotr Tšaikovskia ja hänen sisartaan pidettiin lämminsydämisinä
ihmisinä. Eikä lasten hälinäkään häntä häirinnyt. Hän valmisteli Kamenkassa
myös pianosarjaa Lasten albumi (Детский альбом), josta Borodin-kvartetti
oli valinnut konsertin ylimääräiset kappaleet. Ensimmäinen oli ”Vanha
ranskalainen laulu”. Se oli suloista herkkää musiikkia, jossa hiljaisuudellekin
jäi tilaa. Yleisön vaatiessa lisää kvartetti soitti vielä samasta kokoelmasta
”Puisten sotilaiden marssin”.
…
Tšaikovskin jousikvartetto № 1
Konsertin ensimmäisenä numerona oli Tšaikovskin jousikvartetto. Seuraavassa
sisällön analyysissä mukailen osin myös konsertin ohjelman tekstiä.
Sen ensimmäinen osa lähtee liikkeelle levottomana keinuen.
Sitä kuitenkin alkaa hallita valoisa lyyrisyys. Dramaattinen vastakkainasettelu
puuttuu, tai se on ainakin häivytetty. Osa kuvataan sanalla simplice, mikä tarkoittaa
’yksinkertaista’, tai ehkä myös pelkistettyä.
Toisen osa on Andante
cantabile, josta jo kerroin yllä. Taustalla on kansanlaulun teema, joka
etenee hyvin levollisesti, vaikka soitossa on kuitenkin rytmistä
monimuotoisuutta. Osan keskimmäisessä osassa on nocturno-tyylinen melodia, joka
esitetään viululla, sellon säestäessä pizzicatolla. Siinä soitto pelkistyy alun
monimuotoisuudesta. Hillitty syke rauhoittaa tunnelmaa. Loppupuolella tunnelma
seestyy ja ykkösviulu jää yksin soimaan muiden mukaillessa pizzicatolla.
Tätä rauhallista vaihetta seuraa lyhyt iskevärytminen Scherzo, jota myötäilee lennokas,
kummallisen seikkailullinen sävelkulku. Se johtaa finaaliin, joka on eteenpäin
pyrkivä ja leikillisen tanssiva, mielestäni riemukas.
Tšaikovskin kvarteton jälkeen konsertissa oli vuorossa Schubertin
yksiosainen kvartetto. En pystynyt siihen konsertissa kunnolla paneutumaan. Tšaikovskin
jälkeen oli hienoisia keskittymisvaikeuksia. Mutta se menee täysin omaan
piikkiin. Annoin musiikin soljua mieleeni. Se on ihanaa, nautinnollisen
schubertmaista kuultavaa. Taisin kuitenkin jo odottaa väliaikaa.
Borodinin jousikvartetto № 2
Borodin kuului aikanaan patrioottiseen ns. viiden ryhmään,
venäläiseen mahtiviisikkoon (могучая кучка 'mahtava
pieni ryhmä'), jonka tarkoituksena oli säveltää länsimaisten säveltäjien
jäljittelyn sijaan erityistä venäläistä musiikkia. Ryhmän alullepanija oli M.
Balakirev mutta sen nimekkäin hahmo lienee Nikolai Rimski-Korsakov. Ryhmään
kuului väljästi sen alkuvaiheessa myös Nikolai
Lodyženski
(1842-1916). Mies oli hyvin erikoinen persoonallisuus ja hän erkaantui ryhmästä
oltuaan siinä kuusi vuotta, koska hän käytännössä lopetti sävellystyön. Oli
miehillä myös erimielisyyksiä, voisi kai puhua lähes riidoista. Aleksandr
Borodiniin suhde säilyi, vaikka tämä oli melko lailla arvostellut Lodyženskia.
Se kertonee jotain Borodinin sopuisasta luonteesta. Borodin suoraan sanoen inhosi sitä henkistä
laiskuutta, jota tämä osoitti säveltämistä ja musiikkia kohtaan. Borodin itse
taisteli jatkuvasti ajan puutteen kanssa yrittäessään yhdistää kemistin uraa
sävellystyöhönsä. Lodyženski edusti vanhaa aatelista maailmaa. Borodinia tympäisivät
vanhat aateliset tavat ja niihin liittyvä tyhjäntoimittaminen ja
todellisuudesta irtautuminen.
Kaikesta tästä huolimatta ystävyys miesten välillä säilyi.
Kesällä 1881 Borodin asusteli perheineen Lodyženskin tilalla Žitovossa,
joka sijaitsee Moskovan eteläpuolella Tulan kaupungin lähistöllä. Siellä hänen
kerrotaan luoneen toisen jousikvartettonsa.
Kvarteton syntyprosessi oli kuitenkin alkanut aikaisemmin.
Vuonna 1877 Borodin matkusti Heidelbergiin, samaan paikkaan jossa hän vuonna
1861 nuorena tutkijan alkuna tapasi tulevan vaimonsa ensimmäisen kerran.
Tuolloin palautuivat mieleen muistot tuosta ensimmäisestä tapaamisesta. Tuolloin mies ei vielä ajatellutkaan
säveltäjän uraa eikä hän tuntenut ainakaan lähemmin suurten eurooppalaisten
säveltäjien musiikkia. Tuo nuori nainen avasi miehen silmät musiikille.
Tuolloin syttyi rakkaus, joka johti onnellisena jatkuvaan avioliittoon. Noista
muistoista saa makua kirjeestä, jonka Borodin kirjoitti heinäkuussa 1877
vaimolleen. Kirje huokuu aitoa onnen tunnetta. Hän toteaa, kuinka Heidelbergiin
saavuttuaan hän joutui peittämään kasvonsa, jotta eivät muut olisi nähneet
hänen onnen kyyneliään hänen kulkiessaan nyt yksin samoja teitä, joita he
olivat yhdessä 16 vuotta aikaisemmin rakastuneina kuljeksineet.
Näistä muistoista syntyi myöhemmin tuo jousikvartetto. Se
valmistui lopullisesti elokuussa 1881. Tuolloin oli kulunut lähes täsmälleen 20
vuotta siitä, kun nuoret ensi kertaa tunnustivat toisilleen vilpittömät
rakkauden tunteensa.
Kirjeen ja kvarteton yhteys on ilmeinen. Kirje huokui hellää
rakkautta, joka ei ollut ensi tapaamisesta vähäisestikään viilennyt. Musiikissa
tunteet kohdistuvat samaan kohteeseen. Sen lopullinen luomisprosessi oli hyvin
tiivis. Sävellys valmistui alle kuukaudessa.
Se ikään kuin ”valui” tekijänsä
innoittuneesta kynästä ja jättää hyvin kokonaisen ja harmonisen vaikutelman
kuulijaansa.
Näin herkästi kuvaa kvarteton syntyä I. Astahova, jota olen
käyttänyt lähteenäni. Se löytyy täältä.
Säveltäjäkollega Nikolai Lodyženskin kartanon rauhaisa ympäristö oli
luonnollisesti se lopullinen innoittaja, jossa Borodinin tunteet ja muistot
siirtyivät sävelten kieleen.
Tämä syntyprosessi luo jonkin salaisen yhteyden konsertissa
alkunumerona kuultuun Tšaikovskin ensimmäiseen jousikvartettoon. Sekin syntyi
nopeasti keskellä maaseudun rauhaa. Ja sekin välittää säveltäjän herkkiä
tuntoja.
Tuollainen herkkyyttä huokuva musiikki vaatii aivan oman
ympäristönsä esittämiseen. Mariinsky-teatterin konserttisali on kyllä iso,
mutta sen arkkitehtuuri luo tiettyä intimiteettiä. Kaiken lisäksi en akustiikka
on todellakin niin herkästi reagoiva, että kuulijalla on todella tunne, että
ääni aivan kuin leijuisi soittimestaan. Herkkä kosketus riittää. Jousen osuessa
kieleen avautuu samalla sydän kokemaan ihmismielen salaisuuksia.
Kvartetto on kaikkinensa hyvin henkilökohtainen, josta tutkijat
kykenevät löytämään yhteyksiä myös säveltäjän muihin teoksiin. Ensimmäisessä
osassa löytyy yhteyksiä hänen oopperaansa Prinssi
Igoriin. Tarkemmin sanoen siinä on merkkejä Kontšakovnan cavatinasta. Sieltä
nousee esiin myös Igorin ja Jaroslavnan teema, joka kuvaa hetkeä, kun nämä olivat
olleet kovin kauan erossa toisistaan. Tämän voi rinnastaa Borodinin perheeseen.
Yhteisen elonsa aikana he joutuivat olemaan välillä pitkiäkin aikoja erossa
toisistaan, kun mies joutui matkaamaan työasioiden vuoksi ja vaimo joutui
välillä hoitamaan itseään puhtaassa
ilmanalassa.
Toisen osan Scherzo lähtee vauhdikkaasti liikkeelle. Sitten se
kääntyy romanttiseksi valssiksi. Tunnelma vaihtelee edestakaisin.
Suurta suosiota saanut hidas osa (Notturno eli ”nocturno”) esitetään pääosin sellon ja ykkösviulun
vuoropuheluna. Borodin itse oli sellisti, joten mielikuvaseikkailussa viulun
voi tulkita kuvaavan vaimon maailmaa.
Itse koin konsertin aikana tuon hitaan osan heijastavan
parin intiimeimpiä tuntoja. Ehkä siinä rakastellaan, ehkä muuten vain ollaan
toinen toista lähellä. En ole kuitenkaan tuossa omassa tulkinnassani ainoa.
Viittaan yllä jo esiteltyyn lähteeseen (I. Astahova). Osan nimessä on ”Notturno”, joka on sama kuin
Nocturno ja merkitsee ’yömusiikkia’.
Siinä yhdistyy Astahovan mukaan aineksia venäläisestä romanssista ja
”venäläisestä Idästä”. Sitä on kuitenkin vaikea havaita, koska ne ovat
toisiinsa sidoksissa. Valoisa duuri-sointu ja surullinen molli yhdistyvät, sekä
rauhallisissa akordeissa että värisevässä tremolossa. Siinä ikään kuin kaksi
maailmaa yhdistyisi. Kirjoittaja pohtiikin, että ehkä siinä on miehen ja naisen
maailma yhteen nivoutuneena.
Nocturnossa sanat ja fraasit yksinkertaisesti häviävät,
sulautuvat yhteen ja jää vain kesäisten lehtien kahina ja öisten orvokkien
tuoksu. Astahovan sanoin ”ehkä yö kätkee rakastavaiset vuoteensa alle ja tähdet
loistavat silmien sijaan”. Siitä huokuu keskinäisen rakkauden, hellyyden ja
uskollisuuden henkevä ruumiillistuma.
Kvarteton kolmannessa osassa mukana ovat toki myös
kakkosviulu ja alttoviulu, joko duettoa myötäillen tai välillä aktiivisessakin
roolissa. Kvartetto on luotu kunnianosoitukseksi säveltäjän vaimolle ja sen
myötä siitä välittyy myös suhteen moninaisuus. Herkät ja intiimit hetket ovat
osa elämää. Mutta rakkauteen kuuluu kaikenlaista
elämän virtaa kuohuineen, suvantoineen ja pauhuineen. Kvarteton musiikillisessa
maailmassa eletään ja koetaan myös ristiriitoja ja kaikenlaista myllerrystä.
Nocturnon hiljaisuuden ja rauhan sekä nautiskelun jälkeen
neljännessä osassa musiikkiin tulee vauhtia ja moniäänisyyttä. Pysähtyneen
olotilan ja eläytymisen korvaa liike ja toiminta. Alussa on valoisien viulujen
sekä synkähköjen alttoviulun ja sellon vastakkaisasettelua. Siitä nuo matalat
äänet pääsevät etenemään, aluksi aivan kuin vastentahtoisesti. Loppu on
energistä pyörrettä. Musiikin vauhti ja kehittely luovat elämänmenoa, jossa
kuitenkin on koko ajan läsnä lyyrinen sivuteema. Lopussa kaikki musiikin
elementit punoutuvat yhtenäiseksi kudokseksi. Voisi kai luonnehtia, että
Borodin luo neljännessä osassa eteemme elämän moninaisuuden.
Kvartetto ei saanut aivan välittömästi kovin arvoistansa
vastaanottoa. Esímerkiksi Rimski-Korsakov suhtautui siihen ensi alkuun
verrattain kylmäkiskoisesti. Tarvittiin muutama vuosi, että sen arvo
huomattiin.
…
Konsertin hetkiä
Olen sentimentaalinen tyyppi ja antaudun aika ajoin
tunteitteni. Olen tuolloin kai kuin leija tunteiden ilmavirroissa. Tuolloin marraskuun sunnuntai-illassa
Mariinsky-teatterin konserttisalissa olin ehkä tuo kaiken aistiva leija. Tuntui
kuin Borodinin jousikvartetto olisi ollut minua varten luotu.
Borodin-kvarteton soittajat tuntuivat nauttivan ottaessaan
yhdessä suuren konserttisalin tilan haltuunsa.
Borodinin jousikvarteton hitaassa osassa, siinä herkimmässä
”Notturnossa”, elin täysillä mukana.
Näyttämö oli tavallaan salin pohjalla.
Koin sieltä nousevan musiikin virtaavana vetenä. Auringon lämmittämässä
virrassa liu’utaan välillä virran syvyyksien raikkauteen, antaudutaan
ihmeellisiin seikkailuihin.
Samanaikaisesti
konsertissa sattui pieni episodi, jota olin salin ensimmäisellä rivillä
todistamassa. Se tapahtui näyttämön takana olleessa katsomon osassa ja oli hyvin
vähäpätöinen seikka, jonka ehkä vain minä huomasin. Nyt jälkeenpäin ajatellen
se ei ansaitsisi tulla edes mainituksi. Kerron sen kuitenkin, koska se osui
silmiini. Konserttisalin elävään tilanteeseenkin sattuu aina kaikenlaista
pientä sattumusta, jotka vievät hetkeksi huomion pääasiasta.
Saliin voi tutustua täällä.
Virtuaalisesta kuvasta voi havaita, että esiintymisareena on katsomon
pohjukassa. Permannon penkkirivit laskeutuvat sitä päin viistosti. Parvet on
luotu sitä mukaillen. Ne ulottuvat myös näyttämön taakse, mikä on nykyisin
konserttisaleissa hyvin tavallista. Istuin ensimmäisellä rivillä permannolla ja
suoraan edessäni oli näyttämän takana kaksi parvea, joista alempi oli nyt lähes
täynnä ja ylempi parvi oli lähes tyhjä.
Parven keskellä yläosassa istui nuoripari. En erottanut
heitä täysin, sillä edessä oli näyttämön valoloiste, missä tausta hämärtyi. Oli
hennon oloinen tyttö ja vieressä istui jämäkkä mustapartainen mies, joka näytti
olevan tytölle kuin tukipilari. Tyttö vaikutti miestä nuoremmalta. Hän oli
pienikokoinen ja taipui hieman mieheen päin kuin olisi hakenut häneltä turvaa.
Neidolla oli taipumusta napsia konsertin aikana valokuvia.
Parven reunassa oven edessä seisoi viininpunaiseen viittaan pukeutunut
konserttisalin työntekijä. Asu vaikutti hieman oudolta, mutta se oli Mariinskyn
normaali työasu. Hän oli nainen, joka möi ennen konserttia ohjelmia, ohjasi
yleisöä paikalle katsomoon ja valvoi myös järjestystä. Hän oli varmaan nuori ja
kaunis, mutta kaukaa katsoessani hän vaikutti minusta välillä saalista
tuijottavalta haukalta, joka oli nyt löytänyt tuosta hennosta neidosta
saaliinsa. Hän kyttäsi katse sivulle suunnattuna, musiikki ja näyttämön
tapahtumat eivät tuntuneet kiinnostavan. En tuosta leveään viittaan
kääriytyneestä hahmosta saanut mitään mairittelevaa mielikuvaa, mutta hänen
tehtävänsä oli valvoa järjestystä, ja nyt silmä oli suuntautunut keskellä
ylärivillä istuvaan hentoon neitoon. Tilanne vaikutti minustakin hieman
hassulta, sillä parven muu yleisö oli suuntautunut katse tiukasti hieman alaviistoon,
kohti näyttämön valomeren uumenia. Yksi leveä hahmo oven pielessä tuijotti
kuitenkin sivuun, omaan katsomon osaansa. Haukan katseeksi sen tosiaan kuvittelin.
Samaan aikaan näyttämöllä tapahtui. Oli meneillään Borodinin
toisen pianokvartetin hidas osa, koko reilun puoli tuntia kestävän sävellyksen
huippukohtia. Ja kaiken lisäksi tuon hitaan osan huipennus. Yleisö herkistyi
sen tunteisiin mukaan, niin ainakin minä tein ja ilmapiiristä aavistin, että
muutkin tekivät.
Maalailin mielikuvissani musiikin välittämiä tapahtumia. Oli
meneillään hyvin herkkä kohtaus miehen ja naisen suhteessa, syvien tunteiden
täyttämä sukupuoliakti. Hento neito vastapäätäni ei kuitenkaan elänyt samoissa
sfääreissä. Hän alkoi älypuhelimella sihdata valokuvia. Tuo haukkamainen
valvoja haamumaisessa viitassaan reagoi oitis.
Neito oli jo aikaisemmin valokuvannut ja valvoja oli häntä
siitä huomauttanut. Nyt tämä ”haamu” sipsutti jälleen vapaana ollutta ylintä
penkkiriviä pitkin neidon taakse ja huomautti asiasta. Neito meni hämilleen,
kuiskaili jotain kuin hymähdellen ja vähätellen tai ehkä protestoiden. En
tietenkään kuullut. Miesystävä istui vieressä kuin kivipaasi. Sitten valvoja
meni paikalleen oven pieleen ja tilanne jatkui rauhallisena. Neito painautui
vähitellen miehen kainaloon ja erinäisistä mahdollisista kiukkuisista tai
nolostuneista ajatuksista huolimatta tuntui nauttivan olostaan.
Jäi mielikuva, että sen parin yhteiselo ei ehkä jatku niin pitkään
ja normaalisti kuin Borodinin elämässä. Toivon kuitenkin kaikkea parasta
molemmille, joko yksin tai erikseen.
Yllä olevasta voi päätellä, että en ollut minäkään
tunnemaailmoissa täysin mukana, kun kerran tuon huomasin ja vielä jäin
tilannetta seuraamaan. Mutta konsertissa
ajatus liikehtii vilkkaasti, yllättävän paljon musiikki luo herätteitä toinen toisensa
jälkeen ja toistensa päälle. Sekin on sitä musiikin luomaa nautintoa ja ihmettä.
Konsertti päättyi. Suosionosoitukset olivat raikuvat,
bravoo-huutoja kuului. Ylimääräisenä oli ensin Tšaikovskin lasten albumista
herkän suloinen Vanha ranskalainen laulu.
Kun lähes salintäyteinen yleisö oli niin hurmioissaan, kvartetti soitti
toisenkin ylimääräisen. Se syntyi pienten kuiskuttelujen jälkeen ja oli myös
Tšaikovskin lasten albumista valittu marssityylinen pikkukappale. Se oli
jämäkkä mutta myös tavallaan herkkä, mikä välittyi kvartetin intensiivisen
soittotyylin ansiosta.
Sitten ei enää tullut ylimääräisiä. Sitä olisikin ollut
kohtuutonta pyytää. Yleisössä oli realismia. Kvartetti oli purkanut jo
energiansa kolmeen jousikvartettoon. Takki alkoi varmasti olla tyhjä ja voimat
ehtyneet, vaikkei sitä yleisön riemusta ja suosiosta nauttivista soittajista
kyllä ulospäin huomannut.
Minun muistoissani alttoviulisti saa ykkösviulun ohella
erityisen huomion. Hänen silmänsä olivat erityisen eloisat. Sen huomasin
eturivistä hyvin. Hän oli jonkinlainen valopilkku. Muistan kerran Vilnassa, kun
kävin konservatoriossa Čiurlionis-kvartetin
konsertissa. jossa kuulin mm. Liettuan tunnetuimman säveltäjän Čiurlionisin
jousikvarteton. Siinä ryhmässä valopilkkuna oli sellisti, joka näytti vienosti
hymyilevän soittaessaan. Se oli hänen eläytymistapansa. Ei hän jatkuvasti
hymyillyt mutta välillä eläytyminen tuli hymyn häiveen kautta ilmi. Saman
kvartetin ykkösviulisti oli puolestaan liian dominoiva. Hän soitti liian kovaa
ja muut yrittivät pysyä perässä. Harmonia särkyi, tai ainakin häiriintyi.
Borodin-kvartetissa harmonia oli täydellinen.
Ykkösviulisti ei dominoinut. Hän luotti salin akustiikkaan. Antoi jousen
kevyesti värähdellä kielten yllä.
Totta kai ykkösviulistilla on kvartetissa erityinen osa.
Ykkösviulisti Ruben Agaronjan oli kvartetin herkkä sielu, joka soitollaan loi
musiikille hengen. Ääni soljui välillä aivan hiljaa, kuin ihoa hyväillen.
Hetkittäin meno oli yhtä tulta ja tappuraa mutta ei sitä soittajan kasvoista
huomannut. Hän oli yhtä ilmeetön koko ajan. Voiman ja tunteensa hän kuitenkin
välitti soittimellaan. Soittajan persoona oli jossakin taustalle. Nyt eli vain
viulu, jonka käyttöön hän oli itsensä antanut.
Kehun vielä salin akustiikkaa. Se tuntui välillä lähes
taivaalliselta. Aivan hiljainen pelkkä hyminä varmasti kuuluu kaikkialle.
Olen kuvannut konsertista vain pienen osan ja pelkästään
kehunut kvartetin soittoa. Yhden kielteisen pikkuseikan kirjoitin kuitenkin
konsertin jälkeen kaiken muun ohessa muistiin. Tšaikovskin kvarteton aikana Andante cantabilessa, jossa viulu ja vie
melodiaa eteenpäin sellistin näppäillessä pizzicatoa, sellistin sormi taisi
lipsahtaa, kun ääni kuulosti avuttomalta tussahdukselta. Kaiken paljastava
akustiikka senkin pystyi kuulijoille välittämään.
Yleisö palkitsi soittajat, se istui hiiren hiljaa. Vain
kerran alkoi kännykkä soida mutta hetkellä josta ei ollut häiriötä. Suurta
yskänkohtausta ei saanut nyt kukaan. Sellainen on yleensä kuin valmiiksi
kirjoitettuna käsikirjoitukseen, jossain vaiheessa sen ikään kuin kuuluisi olla
mukana. Onneksi nyt ei ollut. Minä kyllä yskähdin ja rykäisin muutaman kerran
mutta uskon etten ollut häiriöksi.
Soittajat olivat olemuksellaan rennon hyväntuulisia.
Tunnelma oli upea. Ohjelman päätyttyä heistä huokui avoin tyytyväisyys ja ilo.
Sen huomasi nyt myös muuten ilmeettömästä ykkösviulistista. Viimeiset
vapautuneet herkistykset välittyivät kahdessa ylimääräisessä kappaleessa. Tällaisia
jousikvartettokonsertteja tarvittaisiin enemmän myös suurissa
konserttisaleissa.
 |
| Mila Balakirevin hautamuistomerkki Pietarissa Aleksanteri Nevskin luostarin kupeessa |
 |
| Aleksandr Borodinin hauta Balakirevin haudan vieressä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti