JOULUYÖN KIRJOITUS

Kävin jouluaattoillan yökirkossa. Virallisesti kyseessä oli ”yöhartaus”. Paikkana oli Kouvolan Keskuskirkko. Saman kaupungin maalaisseurakunnissa pidettiin kyllä samanaikaisesti messuja. Kouvolan keskustassa asuville järjestettiin kaiken varalta pienimuotoisempi tilaisuus.

Olisin tietysti halunnut mennä joulupäivän aamuna kello seitsemäksi oikein perinteisellä hevosreellä joulukirkkoon ja lauleskella riemuisasti kulkusten kilistellessä Joulukirkkoon-laulun säkeitä ”Ruuna virsta vielä tepsuttele pois…” Tämä on vain perinteitä janoavan sieluni unelmointia. Tuskin olisin kuitenkaan jaksanut herätä. Tai ehkä olisinkin, jos olisi tarjottu mahdollisuus hevoskyydistä. Yhtä kaikki, nyt oli tyydyttävä vaatimattomaan yöhartaushetkeen. Se sopii tällaisen iltavirkun kaupunkilaiskundin elämään. Ja oma eksotiikkansa oli kävellä hiljaisessa myöhäisillassa kaupungin halki kohti kirkkoa, jossa ylipäänsä tulee hyvin harvoin käytyä.

Itse asiassa tilaisuus kesti kolme varttia. Mukana oli hieman eksotiikkaakin, kun seurakunta oli kutsunut tilaisuuteen saksofonistin. Hän toi muuten niin kovin arkiseen kirkkotilaan hieman salaperäisen mystistä sointia. Laulut olivat kaikki Kauneimmat joululaulut -vihkosesta, tuttuja jokainen.  Kerron pari sanaa niistä. Keskiaikaista perua olevassa laulussa Kuului laulu enkelten oli kiva hoilata venytellen latinankielistä osiota Gloria in excelsis Deo!. Laulettaessa Kassu Halosen laulua Sydämeeni joulun teen tunsi selvästi, että seurakuntaväki aasi jo innokkaammin äänensä. Lopussa laulettiin Maa on niin kaunis. Siinä seurakunta oli mielestäni innokkaimmin mukana. Aivan kuin itsestään seurakunta nousi viimeisen säkeistön alkaessa seisomaan.

Hartauteen sisältyi jouluevankeliumin luku ja lyhyt saarna. Puhujana oli kirkkoherra itse. Huumorimiehenä hän totesi saarnan alussa, että jos se kestää yli kahdeksan minuuttia, niin kanttori saa sammuttaa kirkosta sähköt. En laskenut aikaa, mutta hän olisi saanut kyllä puhua vielä toisen mokoman, jolloin vasta olisin ehkä alkanut pitkästyä. Saarna oli minusta tiivis, asiallinen ja selkeästi kerrottu. Minä jaksoin sen kuunnella lähes kokonaan. Tuo ”lähes” viittaa niihin pakollisiin loppukaneetteihin, joissa kuulijoita kehotetaan henkilökohtaiseen ratkaisuun. Ne eivät minua enää puhuttele ja huomioni alkaa harhailla muissa asioissa. Tämä osio oli onneksi puheessa hyvin lyhyt.

Puheen alkuosa eteni selkeästi. Alussa puhuja totesi evankelista Luukkaan ominaispiirteen. Hän kertoi Jeesuksen syntymätarinan Marian näkökulmasta.  Luukas raportoi faktat, ei jaaritellut. Vertauskohtana hän mainitsi Matteuksen, jonka evankeliumi alkaa pitkällä sukuluettelolla. Luukas osasi kertoa tarinaa. Sitten kirkkoherra jäsensi saarnansa sisällön neljällä sanalla: mitä, miten, missä ja miksi. En kykene sisältöä enää jäsentyneesti hahmottamaan, mutta tuon esille muutaman mieleen jääneen seikan.  Puhuja kertoi kiinnostavasti keisari Augustuksesta ja hänen verotuskäytännöstään. Kansa joutui maksamaan tuloistaan puolet veroa: neljäsosan keskusvallalle ja toisen neljänneksen kuningas Herodeksen käyttöön. Verotus suoritettiin muistaakseni neljäntoista vuoden välein. Puhuja asettui myös Joosefin tilanteeseen. Sen on täytynyt olla vaikea. Ei tuolloin uskottu enempää kuin nykyisinkään neitseestä syntymiseen. Mies kantoi kuitenkin vastuunsa kihlatustaan. Tallin eläimet olivat Jeesuksen syntymän todistajia, paimenet ja kolme itäisenmaan tietäjää ensimmäisiä vieraita.

Puhuja hieman vähättelee kaikkia postikorttikuvia, joissa syntymää on kuvattu. Tilanne ei ollut niin kiiltokuvamainen. Ei postikorteissa ole kuvia, kun Herodes tapattaa kaikki poikalapset eikä postikorteissa ole voitu välittää sitä tuskaa, jota nuoren Maria-tytön on täytynyt kokea, kun yöpaikaksi oli löytynyt vain risainen, löyhkäävä tallin nurkka.

En malta olla mainitsematta puhujan islam-viittausta. Islamissa huudahdetaan Allahu akbar! - ”Jumala on suuri!”. Kristittyjen Jumala on pieni. Näin hieman pelkistäen voisi puhujan ajatuksen ilmaista.

Tämänkaltaisessa saarnassa ei ruveta pohtimaan syvemmin faktojen todenperäisyyttä. Kirkossa puhe perustuu Raamatun ilmoittamiin faktoihin. Jeesuksen syntymistarinaan liittyviä epäloogisuuksia tai ristiriitaisuuksia en odottanutkaan kuulevani.    

Tilaisuus loppui Adamin sävelmään Oi Jouluyö. Solistina kuulimme saksofonia urkujen säestäessä. Se soolo jäi suoraan sanoen laimeaksi, mutta siihen oli tyytyminen. Kansa poistui hiljaa koteihinsa. Luulen että kaikki olivat tyytyväisiä, rauhallisin mielin. He saivat kirkosta, mitä hakivat. Ehkä se joillekuille oli vain välietappina yksinäisen illan kävelyretkellä. Yö oli hyvin valoisa. Siitä tuli mieleen kirkkoherran sanat, kun hän korosti jouluyön valoisuutta.

Jouluaatto, seurakuntalaiset poistuvat yöhartaudesta 

…

En lopeta kirjoitustani vielä tähän. Liitän tähän yhteyteen pari asiaa, jotka nyt ovat tulla tupsahtaneet mieleen. Siirrytään historiaan.

Kerron hieman vuosina 1915-1982 eläneen itämaisen kirjallisuuden sekä assyrologian ja seemiläisen filologian professorin Armas Salosen eräästä kirjoituksesta. Se on julkaistu vuonna 1973 ilmestyneessä teoksessa, joka koostuu Salosen muinaiseen lähi-itään liittyvistä hauskoista pakinoista. Kirjan tiedot ovat tässä:

Salonen, Armas. Elettiinpä ennenkin eli muinaisuus elää nykyajassa. Helsinki 1973.

Sen sivuilla 10 – 12 on tarina kolmesta tietäjästä, jotka saapuivat Idästä Jeesuslasta katsomaan. Pakinan otsikkona on Tietäjät itäisiltä mailta.

Kyse on siis niistä ”kolmesta itäisenmaan viisaasta miehestä”, joista kuningas Herodes kysyy Knihdiltä kaikille tutussa Tiernapojat-laulunäytelmässä. Ne miehethän tiernapoikien esitystä mukaillen ”tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri tietä omalle maalleen”.

Matteuksen toisen luvun mukaan kerrotaan, kuinka tietäjät tulivat itäisiltä mailta Jerusalemiin. He kertoivat tulleensa kumartamaan vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta, sillä he olivat nähneet hänen tähtensä itäisillä mailla. Salosen kirjoituksen mukaan kyse ei ole ”tietäjistä”. Alkukielen sana on magoi, jolla tarkoitetaan muinaispersialaisen pappiskunnan jäseniä. Heidät tunnetaan maageina, jotka olivat luoteis-Persiassa asuneen maadialaisen heimon pappeja.

Kun evankeliumissa kirjoitetaan ”itäisistä maista”, on tarkasteltava asiaa Palestiinan näkökulmasta. Tuolloin Eufrat-virta oli Rooman valtakunnan rajana. Virran toisella puolella – siis idässä - sijaitsi Jeesuksen syntymän aikoihin Parthia.  ”Tietäjät” tulivat Jeesus-lapsen luo luoteis-Persiasta, nykyisen Iranin alueelta. Armas Salonen pitää selvänä, että he olivat Parthiasta kotoisin olevia maageja.

Roomalaisten ja parthialaisten välillä elettiin tuolloin sotaisaa kautta. Nelisenkymmentä vuotta ennen Kristuksen syntymää parthialaiset olivat uhanneet Rooman herruutta Syyriassa ja Palestiinassa. Historian kulku eteni niin, että 220-luvulla Parthian taru loppui ja alueella valtaan nousivat sassanidit.

Uuden testamentin kertomuksessa maageihin viittaa Salosen mukaan kolme motiivia: tähden ilmestyminen (1), uuden kuninkaan syntyminen (2) ja maagien kumarrusmatka (3).  

”Kreikkalaisessa alkutekstissä käytetään tähdestä sanaa asteer, joka tarkoittaa yksityistä tähteä. Tämän yhden tähden sanotaan ilmestyneen ”itäisillä mailla”, siis parttilaisvaltakunnassa, missä maagit sen huomasivat.”

Tähti kertoo kuninkaan syntymisestä. Hän ei ole tavallinen kuningas, vaan ”Messias” (pelastajakuningas), jonka syntymä oli ennustettu.   

”Tähden ilmestyminen on maageille merkki siitä, että pelastajakuningas on syntynyt. Siksi he nimittävät tähteä hänen tähdekseen.”

Tämän lisäksi Salonen tuo esille myös neljännen seikan, jota ei kuitenkaan ole Matteuksen evankeliumissa tuotu ilmi. Kyse on Jeesuksen syntymäpaikasta. Jeesus ei syntynyt tallissa eikä missään huoneessa, vaan kallioluolassa:

Toisella Kristuksen syntymän jälkeisellä vuosisadalla elänyt kristitty kirjailija Justinus pitää selviönä ja kaikkien tuntemana tosiasiana, että Jeesus syntyi luolassa. Vanhimmassa kristillisessä taiteessa Jeesuksen syntymäpaikka kuvataan aina luolaksi! Luukas puhuu tallista, jonka hän on ilmeisesti yhdistänyt luolaan. Vanhimmassa armeniankielisessä Matteuksen evankeliumin käännöksessä sanotaan: ”Tähti tuli… ja pysähtyi sen luolan yläpuolelle, missä lapsi oli”. Alkuperäisen kertomuksen mukaan syntymäpaikka on aivan ilmeisesti ollut luola siinä olevine talleineen.

Salonen kertoo, että Kristuksen syntymän aikoihin Parthian valtakunnan huomattavin jumala oli Mithra, josta tuli myöhemmin myös Rooman imperiumin eniten palvottu jumala. Sen palvonta kilpaili ajanlaskumme ensi vuosisadoilla kristinuskon kanssa.   Mithran pyhättöjä on tavattu kaikkialla Rooman valtakunnan alueella. Salosen mukaan Kristuksen syntymän aikoihin tiedettiin Syyriassa ja Palestiinassa maagi-papeista ja heidän Mithra-uskonnostaan hyvin paljon. Hän kertoo mielenkiintoisesta noihin pappeihin liittyvästä perinteestä:

Vuodesta toiseen, sukupolvesta toiseen persialaiset maagit kokoontuivat tiettyinä aikoina tietylle vuorelle, jossa oli luola kirkkaine lähteineen ja viheriöivine puineen. Siellä he peseytyivät, harjoittivat hartautta ja ylistivät Jumalaa kolmen päivän ajan. Tämän he tekivät sen vuoksi, että he odottivat onnentähden ilmestyvän ja laskeutuvat tälle vuorelle, jota nimitetään ”Voiton vuoreksi”.

Tähti oli merkkinä siitä, että maailmankuningas ja vapahtaja syntyisi. Ennusteet siitä levisivät laajalle Etu-Aasiaan, juuri Kristuksen syntymää edeltäneellä vuosisadalla.

Tätä suurta kuningasta pidettiin Mithra-jumalan ruumiillistumana, hän on maan päällä uudestisyntynyt, ihmiseksi tullut Mithra. Ennustuksissa puhutaan nimenomaan jumalan ”ihmiseksi tulemisesta”. Eräässä tekstissä puhutaan siitä, että sinä yönä, jolloin uusi vapahtaja syntyy, tähti tulee olemaan tapauksen erikoismerkkinä.

Salonen toteaa, että tuo perinteen esittämä luola voidaan jopa paikantaa. Se sijaitsee Urmia-järven lähistöllä. Paikankin Salonen mainitsee, mutta valitettavasti minun hallussani olevassa kirjan kopiossa, se tekstin kohta on sotkuinen enkä saa kirjaimista selvää. Paikan viimeiset kirjaimet ovat kuitenkin ”iz”.

Salosen mukaan pienessä Juudan valtakunnassa pidettiin parthialaisia pelastajina. Heidän avullaan voitiin päästä Rooman ikeestä ja julmasta kuningas Herodeksesta. Näin juutalaiset olivat luonnostaan ystävällismielisiä parthialaisia kohtaan ja omaksuivat heidän uskomuksiaan.

Näin Salonen toteaa pakinansa lopussa:

”On kieltämätön tosiasia, että loppiaiskertomuksen iraanilainen tähti tunnettiin juutalaisten piireissä laajalti ennen Kristuksen syntymää… Rooman valtakunnassa ihmiset joutuivat valitsemaan Kristuksen ja Mithran välillä.”  

Joulukuun 25. päivästä lähtien loppiaiseen saakka vietetään kristillistä valon juhlaa. Se sijoittuu samaan aikaan, jolloin on vietetty Mithran valonjuhlaa.

Mathrasta ja mithralaisuudesta sekä mithran ja Kristuksen suhteesta voi wikipedian artikkelien lisäksi lukea täältä: http://www.truthbeknown.com/mithra.htm. Nyt jätän asian käsittelyn Armas Salosen varaan.   

…

 

Giovanni Bellinin (n. 1430-1516) maalaus

Tuo tieto, että Jeesus on syntynyt luolassa, tulee näkyviin myös venäläisen runoilijan Boris Pasternakin (1890-1960) runossa Joulun tähti (Рождественская звезда).  Runon suomennos tunnetaan nimellä ”Joulutähti”. Pasternak oli perehtynyt kulttuurihistoriaan ja nähnyt varmaan nuorena opiskelijana Venetsiassa matkatessaan maalauksia, joissa Maria ja Joosef on kuvattu Jeesus-lapsen kanssa kallioluolassa.

Runo on julkaistu Pasternakin pääteoksessa Tohtori Živagossa, sen lopussa olevassa runoliitteessä. Romaani julkaistiin vuonna 1957, runo ilmestyi ensimmäisen kerran kymmenen vuotta aikaisemmin. Romaani on Juhani Konkan suomentama. Runon on riimitellyt Helvi Juvonen. Hän on tehnyt parhaansa ja saanut siitä niin hyvän kuin ylipäänsä käännöksestä voi saada. Kaikkea suomennos ei voi kuitenkaan välittää. Runossa on seikkoja, joita on vaikea ilmaista vieraalla kielellä, mutta Juvosella on ollut kykyä ottaa myös ne huomioon.

Kirjailija, toimittaja ja tutkija Dmitri Bykov pitää sitä Pasternakin runoista parhaimpana. Siinä hän toki hieman liioittelee, koska joutuu heti täydentämään, etteivät muutkaan ole huonompia. Mutta yhtä kaikki Bykov on monipuolinen kirjallisuuden tuntija ja jotain siinä runossa on, kun kerran hän haluaa nostaa Joulun tähden erikoisasemaan.  Bykov ei ole ainoa. Vuonna 1947 pianistilegenda ja Pasternakin ystävä Maria Judina ihastui siihen lähtemättömästi. ”Jos te vaikka ette kirjoittaisi mitään muuta elämänne aikana, se riittäisi antamaan Teille kuolemattomuuden maan päällä ja taivaissa”, syvästi kristillinen Judina kommentoi. Judina oli tuntenut Pasternakin ainakin 20-luvun alusta alkaen. Hän oli kääntynyt juutalaisuudesta ortodoksiseen uskoon eikä Stalinkaan rohjennut kajota häneen. Hän ilmaisi musiikissaan vainoista kärsivän kansan tuntoja ja koki runosta nousevat tunnot itselleen läheisiksi. Vainottu runoilija Nikolai Zabolotski oli sanoissaan hieman lakonisempi todeten, että ”Pasternakin Joulutähti on laitettava kehyksiin, ripustettava seinälle ja joka aamu otettava sen edessä hattu päästä”.

Runo on villi purkauksenomainen kuvaus suuresta kansan liikehdinnästä suuren mysteerin äärelle. Pasternakin mielestä eurooppalainen sivistys on kehittynyt kristinuskon juurille. Tohtori Živagon runojen kristillinen teema käsittelee kuitenkin laajemmin Euroopan ja kulttuurin kehitystä. Mikään uskonnollinen henkilö hän ei ollut. Kristillinen perinne oli hänelle vain keino välittää elämää suurempia asioita, aivan samoin kuin antiikin kulttuuri oli väline jollekulle toiselle runoilijalle.

Runossa kuvataan kaaosta, jonka keskelle syntyy valo.  Kansa pyrkii valoa kohti haluten löytää elämälleen toivon. Kansainvaellus laajenee, tilanne on hajoamassa hallinnasta. Runoilija ei pyri kuvittamaan Raamatun kertomusta. Koko runo on täynnä monen moisia viitteitä venäläiseen maisemaan ja yhteiskuntaan. Runoa lukiessani minä ainakin elän mielessäni Venäjän historian välillä julmiakin vuosia. Kansa on kuitenkin sitkeästi pyrkinyt eteenpäin joulun tähden ohjaamana uutta toivoa kohti.

Minulla on oma tulkinta, jonka uskon havainneeni runosta. Joulun tähden pitäisi olla merkkinä Jeesus-lapsen syntymästä. Kansa haluaa hiljentyä hänen edessään. Tähteä seuraten se pyrkii häntä kohti. Lopussa kuitenkin kaikessa mystisen kauneuden keskellä paljastuu tuon tähden toinen puoli.

Marian lapsi valoa säteilevänä makasi kylmässä seimessä saaden lämpönsä härän sieraimista. Taustalla vieraiden joukossa neitsyttä päin katsoi ”joulun tähti”.

Alussa tähti oli loistanut kertoen uudesta Messiaasta. Mutta lopulta tähti ei olekaan pelkkä tiennäyttäjä. Se seuraa, se valvoo ja tarkkailee.  Minä näen tässä uhan. Tiennäyttäjästä on tullut tarkkailija. Pasternak oli kokenut elämässään oman kansansa karun historian juuri näin. Siinä on tuo mysteerin ristiriitaisuus. Kaikki kääntyykin päälaelleen, vaikka toki toivo jää elämään.