Olen aiemmin jo kertonut, että seuraan ahkerasti tiettyjen
konserttisalien ja orkestereiden suoria nettilähetyksiä. Lauantai-iltana syvennyin
kuuntelemaan Moskovan filharmonian konserttisalista lähetetyn Venäjän
kansallisen nuoriso-orkesterin (Russian National Youth Symphony Orchestra) konserttia.
Paikka tunnetaan paremmin Tšaikovski-salina. Mainitaan oheen, että saman
orkesterin samassa salissa pidetystä konsertista olen kirjoittanut tämän vuoden
maaliskuussa. Tuolloin ohjelmassa oli Sergei Prokofjevin pianokonsertto nro 2,
solistina ranskalainen lahjakkuus ja Tšaikovski-kilpailun voittaja Alexandre
Kantorow (löytyy täältä).
Nyt kyseessä oli kuukausittainen vakiokonsertti orkesterin
kausikortin hankkineille. Teema liittyi pohjoismaihin. Porkkanaa oli kuitenkin
yleisölle tarjolla. Konsertin ensimmäisessä osassa Edvard Griegin
pianokonserton solistina oli venäläinen yleisön suosikki Denis Matsujev. Siihen
esitykseen en itse kovasti syttynyt, mutta yleisö hukutti solistin
suosionosoituksiin ja tämä kiitti siitä esittämällä muutaman ylimääräisen
numeron. Hänen vakionumeroihinsa kuuluu Jean Sibeliuksen Piece for Piano No 2, Op 76, jonka voi katsoa ja kuunnella täällä. Nyt hän soitti
sen ensimmäisenä tietäen, että konsertin jälkimmäisen osan säveltäjänimenä oli
juuri Sibelius. Itse olen kuullut sen hänen esittämänään aika monta kertaa.
Matsujev oli siis konsertin vetonaula, mutta minulle
sykähdyttävä hetki oli saada konsertin toisessa osassa Jean Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia (nro 1 e-molli op.
39). Vasta sitä kuunnellessani tajusin, että valinta liittyi totta kai edessä
olevaan itsenäisyyspäiväämme. Kokemuksesta tiedän, että aiemmin
Neuvostoliitossa ja nyt Venäjällä se on aiemminkin huomioitu. Se tuntuu olevan
siellä perinteenä. Nykyisin ilmassa olevasta suoranaisesta vihamielisyydestä ja
epäluottamuksesta huolimatta Venäjän kulttuurielämässä elää lämmin suhde
pohjoiseen naapurimaahan. Venäläisten sydämissä elää Suomea kohtaan positiivisia
tuntemuksia, ajoittaisista pettymyksistä tai mahdollisista huonoista
kokemuksista huolimatta. Itse koen, että taustalla on syvemmät kulttuurisiteet,
jonka hedelmistä olen saanut itsekin nauttia. Pienet kolhut eivät niitä
nujerra.
Kapellimestarina toimi Valentin Urjupin, minulle ennestään
tuntematon nuorekkaan oloinen mies. Hän tuntui olevan sinfonian esitykseen
erityisen latautunut johtaen orkesteria palavasieluisesti eläytyen. Hetkittäin
hän tuntui olevan suoranaista tulta ja purppuraa. Esitys vaikutti minuunkin,
vaikka kaipasinkin eräisiin kohtiin lisäsävyjä, joihin olen tottunut
suomalaisilta huippuorkestereilta kuulemaan. Mutta salissa vaikutelma olisi
varmasti ollut syvempi. Yleisö siitä piti ja palkitsi orkesterin ja johtajansa
runsain suosionosoituksin, joille ei tuntunut tulevan loppua.
Arvelin, että orkesteri tekee vielä kunnianosoituksen ja
esittää Finlandian, mutta sitä ei nyt
tullut. Joskus nimittäin olen sen yllätyksekseni kuullut ylimääräisenä numerona
esitettävän. Ymmärrän että se olisi ollut kohtuutonta, koska ilta oli jo myöhä,
aikaa oli kulunut Matsujevin ylimääräisiin.
Konsertin aikana Youtube-kanavalla oli livestriimi, jossa
keskustelu kävi kuumana. Kävi selväksi, että Sibeliuksen musiikilla on
Venäjällä ihailijansa. Sangen harvoin hänen sinfonioitaan kuitenkin esitetään.
Erään rouvan kommentti on ehkä tyypillisintä: ”Kun kuuntelen
Sibeliusta ja Griegiä, näen aina edessäni loppumatonta metsää, järviä,
kallioita, kaukana siintää meri, ja aivan kuin kaukana pohjoisella taivaalla
liitelisi lintu!”
Ja myös Helsingissä sijaitseva Sibelius-monumentti
muistetaan: ”Helsingissä on Sibelius-monumentti, jonka putkissa tuuli luo
musiikkiaan.”
Eräs kuulija sekoitti kyllä Norjan ja Suomen, kun liitti
maahamme vuonot. Se kuitenkin sallittakoon.
Lopetan lyhyen kirjoitukseni innostuneeseen toteamukseeni. Venäjän kansalliselta nuoriso-orkesterilta oli
hieno ele esittää Sibeliuksen sinfonia nimenomaan itsenäisyydenpäivämme
aattona. Minulle hetkeä juhlisti sekin, että ohjelmassa oli oma suosikkini
hänen sinfonioistaan.
Tykkäsin seurata nuorekasta orkesteria totisessa työssään. Laitankin
loppuun kuvasarjan nuorekkaasta orkesterista urakan aikana ja sen jälkeen kukituksessa.
Konserttimestarin olemukseen olen erityisen viehättynyt. Hänet kyllä
tunnistatte joukosta. On siellä yksi kuva myös yleisöstä, jossa eräs nuori nainen
selaa ohjelmalehtistä, jonka kuvasta pilkistää tuttu herrasmies.
Tuon konsertin kuultuani on hienoa hiljentyä jälleen kerran viettämään
rakasta itsenäisyyspäivän juhlaamme.
Konsertti on ainakin toistaiseksi kuultavissa ja nähtävissä täällä. Sibeliuksen sinfonia
alkaa kohdassa 1:33:40. Sen on myös joku Sibelius-fani laittanut
kommenttiosastoon.
…
Lisäys 7.12.2021
Nuo kuvat liitän myös innostuneena siitä, kuinka korkeatasoisia nuo konserttien livestriimit ovat. Kameroiden kuvauskulmia on runsaasti, näkymät vaihtuvat, konsertti elää. Lisäksi ääni ja kuva synkkaavat tarkasti yhteen. Näin ei ole aina. Esimerkiksi eilisesä myöhäisillassa Wigmore Hallin pienimuotoisessa pianon ja laulajan konsertissa kuva ja ääni kulkivat aivan omia reittejään. Se oli tuskaista seurattavaa. Ongelmia on toki ollut joskus myös Moskovan lähetyksissä. Silloin on kuitenkin suorien lähetysten ongelmat saatu jälkeenpäin nopeasti korjattua. Etäkatsojaa ei ole hylätty, ja hän on voinut palata konsertin hetkiin ehkä uusin innoituksen tuntein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti