Diakoni astui ambonille, sojottavalla peukalollaan selvitti pitkät hiuksensa messukaavun kauluksen alta ja asetettuaan ristin rinnalleen ryhtyi kovalla äänellä ja juhlallisesti lukemaan rukousta: rukoilkaamme yhdessä Jumalaa.
”Yhdessä, kaikki
yhdessä, ilman säätyeroja, ilman vihaa, veljellisen rakkauden yhdistäminä me
rukoilemme”, Nataša ajatteli.
Leo Tolstoi: Sota ja
rauha. Kolmas kirja, osa I, luku XVIII. Suomennos Esa Adrian.
…
Nuo Natašan sanat on liitetty melko tuoreeseen
venäläisten opettajien vetoomukseen sotatoimien päättämisen ja rauhan puolesta,
joka on lähetetty Venäjän johdolle ja Venäjän Duuman jäsenille eli
suomalaisittain kansanedustajille. Tuo reaktio on yksi monista. Sen tulosta
odotetaan edelleen. Vaikka se viipyy, vetoomus ei ole turha. Se kertoo osaltaan
ihmisten järkytyksestä ja rohkeudesta. Nuo rauhanpyrkimyksen eleet jäävät
soimaan niidenkin omassatunnossa, jotka ovat alun alkuaan hyväksyneet maan
johdon toimet. Venäläinen kulttuuri on voimavara sovulle ja rauhantahdolle,
sekä myös katumukselle ja anteeksiannolle. Se yhdistää, eikä sodan turhat
uhritkaan jää hämärän unhoon. Heidän muistonsa jää merkiksi kansalle poliittisten
johtajien hallinnollisen väkivallan mielettömyyksille.
Aivan äskettäin kohdalleni osui pikku-uutinen kahden Venäjän
karjalaisen nuorukaisen kaatumisesta Ukrainassa heidän täyttäessään
kansalaisvelvollisuuttaan. 19-vuotiaat Kirill Kesäjoelta(Letneretšenskoje) ja
Nikita Derevjannojen kylästä ovat menehtyneet. Kyseessä on Litsei-verkkosivun
jakama tieto. Litsei jakaa tietoa Karjalan tasavallan kulttuuritapahtumista. Uutisen myötä käy ilmi karu totuus: ihmishenkiä
ei saada takaisin. Uskon, että suuri osaa Karjalaa itkee noiden nuorukaisten
menehtymisen johdosta. Ja sydämessään koko Venäjä suree, vaikka virallinen
informaatio yrittääkin viestiä sotatoimista kylmäkiskoisin faktoin.
”Ukrainan operaation”
piti kestää muutama päivä, mutta se jatkuu edelleen. Venäjän poliittisessa
johdossa on varmaan jo selkeitä hermostumisen merkkejä. Heidän ajatuksiaan
myötäilleet uskolliset kansalaisetkin ovat suurelta osin vaikenemassa. Alkaa
olla aika itsenäiselle pohdinnalle. Vaikenemisesta ja hiljentymisestä on polku
uudelleenarvioinnille.
Kuuntelin jokin päivä sitten presidentti Putinin vuodatusta
sodan käynnistä. Uhriluvun kerrottuaan hän totesi, kuinka valtio huolehtii
siitä, että omaiset saavat vankan taloudellisen korvauksen menetyksen johdosta.
Ruplamääriä en kirjoittanut muistiin, mutta ei niillä ole nyt merkitystä.
Hämmennyin presidentin esityksen kylmäkiskoisuudesta. Toisaalta kauhistuin, kuinka
tunteettomasti voidaan ihmiselämästä puhua. Sotilaat ovat nyt pelkkiä lukuja,
kun toisaalta vieläkin vuosittain surraan valtiollisissa muistotapahtumissa toisen
maailmansodan uhreja. Putinin esiintyminen kertoo peitellystä epätoivosta. Kaikki
ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta perääntyä ei voi. Tätä muuten
pohtivat myös toimittaja Ivan Puopolo ja sotahistorioitsija Lasse Laaksonen
Puopolon youtube-kanavan keskustelussa.
Sille suositukseni.
Mennään tarkemmin tuohon vetoomukseen. Kerron sen sisällöstä
lukemani uutisen pohjalta vapaasti muotoillen. Kokonaisuudessaan en ole voinut
sitä lukea. Siitä kertova uutinen löytyy mm. täältä.
Se on julkaistu 2. maaliskuuta. En tiedä, miten vetoomukseen on reagoitu, tai
millaisiin toimiin on ryhdytty. Käsittääkseni vetoomuksen sivut, jossa
opettajilla ympäri on ollut mahdollista liittyä siihen mukaan, on suljettu.
Venäjän kielen ja kirjallisuuden opettaja, Uuden koulun
kirjallisuuden osaston johtaja Sergei Volkov on julkaissut avoimen kirjeen
Venäjän federaation johdolle Ukrainan tilanteesta, jonka hän kirjoitti yhdessä
kollegoidensa kanssa. Volkov kehottaa muita venäjän kielen ja kirjallisuuden
opettajia liittymään vetoomukseen. Kirje on osoitettu Venäjän presidentille
Vladimir Putinille ja Venäjän federaation parlamentin (Duuman) kansanedustajille.
Siinä vaaditaan kaikkien sotatoimien välitöntä lopettamista.
”Miten näitä toimia sitten kutsutaankaan ja millaisista
asetelmista ne ovat alkavat, ne johtavat kotien tuhoutumiseen, kuolemiin,
ihmisten joukkopakoon, keskinäisen vihan, eripuran ja kauhun lisääntymiseen.”
Näin vetoomuksessa todetaan.
Opettajat muistuttavat, ettei yhdessäkään venäläisessä
klassikkoteoksessa kerrota tämän kaltaisten konfliktien seurauksista
myönteisesti. Päinvastoin, niitä on luonnehdittu jyrkän kielteisesti.
Vetoomuksen tekijät toteavat olevansa neuvottomia oppilaiden kysyessä heiltä
vihasta.
”Me venäläisessä kulttuuripiirissä
kasvaneet voimme elää vain rauhan voimalla: ”kaikki yhdessä, ilman säätyeroja,
ilman vihaa, veljellisen rakkauden yhdistäminä.” Nuo Tolstoin sanat oppilaamme
osaavat ulkoa. Sukupolvi sukupolvelta venäläiset ovat lukeneet koulussa
Tolstoita (ja muita venäläisiä kirjailijoita) ja ovat muodostaneet sen pohjalta
kuvan rauhasta (ja sodasta).”
Opettajien mielestä venäläisen kirjallisuuden
viesti on ytimeltään sodanvastainen ja kehottaa avoimeen dialogiin muiden
kulttuurien kanssa, ilman raja-aitoja. Tuo kuva on nyt rikkoutunut, ja ollaan
älyllisessä ristiriitatilanteessa. Kuten tekstissä todetaan: on tapahtunut ”kognitiivinen
räjähdys”. Vapaasti muotoillen se tarkoittaa, että viime päivien kehitys on
pommin tavoin rikkonut ihmisen turvalliseksi kokemansa maailmankuvan.
Opettajien vetoomuksessa viitattaneen psykologiasta tuttuun kognitiiviseen
dissonanssiin.
Vetoomuksen tekijät katsovat, että nyt meneillään olevilla yhteenotoilla
ja niiden myötä aiheutuvilla tapahtumilla voi olla vakavia seurauksia Venäjän
kansalle. Siksi he vaativat sotatoimien välitöntä lopettamista. Tekijät
päättävät vetoomuksensa todeten, että he voivat tulla Duumaan valaisemaan
kansanedustajille venäläisen kirjallisuuden näkemystä ja mitä pikemmin, sitä
parempi. Huomenna voi olla jo liian myöhäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti