Andrei Illarionov on entinen Putinin neuvonantaja ja
nykyinen hänen politiikkansa armoton kriitikko. Olen seurannut hänen blogiaan
ja ulostulojaan välillä tiiviistikin. Nyt Venäjän Ukraina-operaation sytyttyä
osui silmiini tuore keskustelu
ukrainalaisen toimittajan Tatjana Martynovan kanssa. Se on pitkä enkä mene nyt laajemmin
sen yksityiskohtiin. Nostan sieltä yhden asian, johon lyhykäisesti kajotaan.
Kyse on siitä, kuinka kauan tähän mennessä jo yli kaksiviikkoinen ”operaatio” kestää.
Toistaiseksi vakuuttelut sen pikaisesta päättymisestä ovat osoittautumassa
huuhaaksi.
Andrei Illarionovin taustoista voisi kertoa pitkäänkin.
Wikipedia-sivusto on varmasti hyvä lähde. Minulla on hänestä lisätietoa, joka
löytyy blogitekstistäni helmikuulta 2021(linkki),
tarkemmin sanoen sen aivan lopusta. Jutun otsikkona on Kansakuntaa tarvitaan. Tuon kirjoituksen painopiste on ihan muussa,
mutta lisäsin siihen Illarionovia käsittelevän osan, koska se mielestäni ainakin
jossain määrin sivuaa kansallisvaltio-teemaa. Tarkoitukseni oli alun perin
tehdä Illarionovin ajatuksista itsenäinen juttu, mikä ei kuitenkaan toteutunut.
Illarionovin tyyli on tullut minulle tutuksi. Hän voi olla
välillä todella provosoiva, valmis tiukkoihinkin väittelyihin, jopa avoimeen
sanaharkkaan. Siksi mikään ei hänen suhteen yllätä. Ennen tätä nykyistä
kriisiä, kuuntelin muutama kuukausi sitten hänen näkemyksiään USA:n
vetäytymisestä Afganistanista. Siitäkin aiheesta löytyi kiintoisaa polemiikkia
ja uutta lähestymistapaa. Mitä taas Putiniin tulee, niin niin hänen
mielenlaatunsa ja ajatuksenjuoksunsa on miehelle tuttuakin tutumpi aihe.
Mennään nyt tähän asiaan. Käytän puhujan itsensä sanavalintoja,
mutta käännös on kuitenkin vapaasti mukailtu.
Toimittaja arvelee, että kyseessä on puolitoista tai
korkeintaan kaksi kuukautta kestävä sota, mikä saa vieraan havahtumaan. Aivan kuin
tulisi uusi vaihde silmään, äänenpaino muuttuu ja toimittaja jää lähes
hölmistyneenä ihmettelemään vieraansa muodonmuutosta.
Illarionov on suorasanainen, varma mielipiteestään. Hänen
mukaansa on valmistauduttava siihen, että tämä sota voi kestää hyvin kauan. Ei
ole mitenkään selvä vaihtoehto, että se päättyisi pian. Ei sotaa tietenkään voi
koskaan suunnitella pitkäksi. Sen lasketaan loppuvan pian. Mutta toisaalta kun
ottaa huomioon ”Kremlin isännän” mielialan ja tuntemukset sekä toisaalta ukrainalaisten
”sataprosenttisen valmiuden” olla antamatta periksi, niin se merkitsee, että
sota on luonteeltaan ”eksistentiaalinen”. Ukrainalle kyse on henkiinjäämisestä.
Putinille puolestaan sodassa on kyse hänen omasta henkiinjäämisestään. Hän
etenee pikkuhiljaa, päämäärätietoisesti…
Illarionovin mukaan tässä sodassa voittaa sitkeämpi,
lujempi, itsepintaisempi, se joka ei anna ensin periksi, joka kestää pitempään
kuin vastustaja.
Toimittaja: ”No, me olemme varautuneet puoleentoista-kahteen
kuukauteen.” Illarionov keskeyttää: ”Ja minä aiheutan teille pettymyksen, ei
pidä varautua puoleentoista-kahteen kuukauteen, pitää varautua pitkäksi ajaksi.
Putin kuulee teidän käsityksenne ja toteaa olevansa puolestaan valmis käymään
sotaa vuoden…”
”Me olemme virittäytyneet voittoon, vieköön se miten kauan
tahansa,” Illarionov jatkaa.
Toimittaja: ”Se on pääasia, itsestään selvää.”
Illarionovin mukaan häviö sodassa merkitsisi Ukrainan tuhoa
valtiona ja Ukrainan tuhoa etnoksena, ukrainalaisen kulttuurin ja ukrainan
kielen tuhoa. Putinin ulostuloista on tullut selväksi, että hänen tavoitteena
on tuhota Ukraina. Siksi sota kestää. Siinä ”ei ole lounastaukoja” eikä määräaikaa,
vaan sen on tarkoitus johtaa täydelliseen voittoon. Illarionovin näkemyksessä
se merkitsee, että maahan tunkeutunut hyökkääjä torjutaan totaalisesti. On
pidettävä pää kylmänä. ”Vastustaja voi osoittautua todella vahvaksi, ovelaksi,
kyyniseksi, säälimättömäksi. Siksi ei pidä kiireessä tehdä mitään lopullista
luonnehdintaa tuhon vimmassa olevasta vihollisesta. Sen sijaan on tehtävä
kaikki mahdollinen, jotta voisi säilyttää omat voimansa ja tuhota Ukrainan
alueelle hyökännyt vihollinen...”
Toimittaja jää mietteliäänä pohtimaan: ”Minä ihailen omaa
armeijaamme äärimmäisen vaikeassa tilanteessa…”
…
Tämä on siis lyhykäinen osa pitkästä keskustelusta.
Seurataan tilanteen kehitystä. Omasta puolestani haluan todeta, että asiassa on
monenlaisia näkökulmia. Myös venäläiset ovat sodan uhreja. Oman itärajamme
läheisyydessä saattavat perheet saada ilmoituksia sodassa kaatuneista
19-20-vuotiaista nuorukaisista. Vastikään luin järkyttyneenä venäläiseltä keskustelupalstalta
muistokirjoituksen sodassa kaatuneesta parikymppisestä sairasauton
kuljettajasta. Venäjälläkin ollaan suuren surun vallassa. Kommenteista huomaa,
että isänmaallinen patriotismi on tunteista päällimmäisenä. Se toistaiseksi
kantaa surun yli. Halutaan tukea surevia läheisiä, valaa uskoa. Sodan uhreja on siis molemmin puolin.
Kommenteista osui silmiini kaksi tunnelman rikkovaa näkemystä.
”Nuori komea kaveri kuoli vanhojen sekopäiden tähden. Ilman heitä hän eläisi ja
kasvattaisi lapsia.” ”Noin käy jokaiselle
joka ase kädessä tunkeutuu Ukrainaan.” Niiden tarkoitus oli tuoda säröä
ihmisten tunteisiin. Ne saivatkin perusteltuja vastareaktioita.
Kansa tekee surutyötään. Uhreja tulee vielä kai paljon.
Kaiken informaation keskellä muistetaan kuitenkin se sodan ensimmäinen uhri –
totuus. Niin idässä kuin lännessäkin. Ihmiset ovat kuitenkin paljolti
mediapoolien ohjauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti