Minusta on oikeastaan vasta tänä vuonna tullut Sergei Baklykovin fani. Kyseessä on siis pietarilainen blogisti, joka pitää säännöllistä englanninkielistä livestriimiä netissä (YouTube). Ensi kerran se taisi osua kohdalleni vasta viime vuoden loppupuolella. En sitä noteerannut, mutta vähitellen kurkkasin, mitä hänen striimeissään tapahtuu. Siellä hän vain käveleskeli kaduille, seurasi lähetyksensä kommentointeja ja kertoili niitä näitä siitä, mitä ympärillään kohtasi. Panin merkille, että hän puhuu loistavaa englantia ja hänellä on yllättävän paljon seuraajia. Ensimmäinen havaintoni oli, että Pietaria ja Venäjää rakastetaan ympäri maailman. Baklykovin lähetysten kautta he saavat jonkin tyhjiön täytettyä.
Itse en siis heti syttynyt. Pietari on minulle tuttu
kaupunki eikä minua innostanut lähteä tarpomaan hänen kanssaan Pietarin katuja,
varsinkin kun nuo lähetykset ovat monien tuntien mittaisia ja toistoakin on
valtavasti. Nyt kun olen jäänyt loukkuun, niin totean, etten vieläkään seuraa
häntä kuin pätkittäin, tuntikausiksi en sinne jämähdä, vaikka on iltoja,
jolloin olen pitemmäksikin aikaa huomannut jääneeni hänen juttujaan
kuuntelemaan ja kävelyretkiään seuraamaan. Yksi syy on nostalginen Pietarin kaipuu.
Hän kulkee samoja katuja, joissa minä olen usein kulkenut. Ja varsinkin nyt
sodan puhjettua, olen viimeinkin alkanut tajuta, että Pietari – vaikka onkin
maantieteellisesti minua niin lähellä – ei ole enää matkakohteena minun
ulottuvissa. Olen siis varma, että siihen kaupunkiin - ja Venäjälle yleensä –
en pääse enää kohtaan. Syy ei ole pelkästään sota, vaan esimerkiksi myös
koronapandemia. Lisäksi jo parisen vuotta sitten, kun tein viimeisen matkani
Venäjälle, sisimmässäni eli terveysongelmieni vuoksi vahva tunto, että
matkustelu alkaa jäädä.
Nyt sodan aikaan, monien itkujen keskellä, Baklykovin
lähetykset tuovat ainakin pieneltä osin sydämelle iloa ja lohtua. Ensimmäinen
innostumisen hetki tapahtui oikeastaan seuratessani hänen Moskova-striimiään.
En tarkkaan muista ajankohtaa. Taisi olla jo tämän vuoden puolella, tai sitten
ei vielä, koska syksyisiä mielikuvia muistissani vielä herää. Huomasin
tuolloin, että kaupunki oli sitten viime käyntini hieman muuttunut. Hän
esitteli tuolloin aivan Kremlin lähettyviltä erästä uutta näköalasiltaa
Zaryadne-konserttirakennuksen kupeessa.
Nyt olen jäänyt kuin loukkuun. Odotan jo, miltä Pietari
hänen kuvaamanaan taas näyttää. Miten hän jaksaakin luoda noita lähetyksiään
käytännössä päivittäin! Sodan puhjettua häneltä saa ajankohtaista kuvaa
Pietarin elämänkulusta tiukkojen pakotteiden keskellä. Olen mukana
suurkaupungin sykkeessä, ja päivittäin pystyn näkemään, miten pakotteet jossain
vaiheessa alkavat todella purra. Valitettavasti ne alkavat jossain vaiheessa jäytää
normaalia elämää. Minulle kyse ei siis ole mistään vahingon ilosta, kuten on
kai jo tullut selväksi.
Tuo oheinen kuva on eräästä Pietarin baarista, jonka olen ottanut suorasta lähetyksestä Baklykovin kuljeskellessa Pietarille niin tyypillisen sateen keskellä. En ole mikään baarikärpänen, joten niistäkin olen saanut Baklykovin myötä antoisaa tietoa. Varsinaisesti minut on sytyttänyt hänen laaja kulttuurituntemuksensa ja ennen kaikkea rakkaus klassiseen musiikkiin. Nyt aivan viime päivinä hän on vienyt katsojansa mukaan konsertteihin. Aivan mahtava kokemus oli olla mukana ”Petrikirchessä”, Nevskin valtakadun varrella sijaitsevassa luterilaisessa kirkossa. Siitä olen kirjoittanut kolme vuotta sitten jutun, joka avautuu täältä. Tuohon kirjoitukseen herätteenä oli käynti urkukonsertissa, jolloin sain pienen ekskursion myötä tutustua kirkon historiaan ja nykyelämään lähemminkin. Sen jälkeen olen käynyt siellä toisenkin kerran, tällä kertaa kamarimusiikkikonsertissa. Tuosta käynnistä kerron tässä jutussani, jonka olen kirjoittanut samana keväänä käydessäni Pietarissa kirjamessuilla.
Nyt Baklykov kykeni teknisistä rajoituksista huolimatta
luomaan striimissään aivan upean tunnelman, aivan kuin katsojat olisivat olleet
fyysisesti mukana konsertissa. Konsertissa esiintyi kamarimusiikkiorkesteri. Se
alkoi Vivaldista ja siinä soi hyvin monenlaista musiikkia. Iloa säteilevä
sopraanosolisti teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Valitettavasti en nyt
muista nimeä. Mutta… ei hätää. Löytyyhän lähetys edelleen netistä. Se on täällä. Baklykovin
lähetyksissä eletään hyvin hektisesti. Tuo konsertti on nimittäin tapahtunut
23. maaliskuuta, viime keskiviikkona. Sopraanosolistin nimi on Irina Mulyarchik.
Erityisesti kosketti eräs kappale, jonka säveltäjäksi osoittautui orkesterissa
soittava alttoviulisti. Muitakin solisteja konsertissa oli: kitaristi Mikhail
Kasheutov ja hanuristi Artyom Malkhasyan. Ohjelmistosta mainitsen vielä
erikseen kaksi kappaletta. Toinen on José María Canon sävellys Son of Moon, solistina yllä mainittu
Irina. Toinen on meille kaikille varmasti tuttu tango Mustasukkaisuutta. ”Järjen veit ja minusta orjan teit” – niin laulaa
Olavi Virta. Tällä kertaa kyseessä oli orkesterisovitus.
Ja toinen konsertti tuli livelähetyksenä eilisiltana
(lauantaina 26.3.2022). Paikkana oli Mjasnikovin talo (The House of Myasnikov),
joka on rakennettu vuonna 1859. Se oli minulle uusi tuttavuus. Paikka onkin
entisöity aivan vastikään konserttisaliksi. Kyseessä on erittäin kaunis Sali. Rakennuksesta
löytyy kuva täältä.
Googlaamalla löytyy muutakin tietoa.
Kyseessä on loistava konsertti, jonka sielu ja henki on
pianisti Dmitry Myachin. Kannattaa tutustua Baklykovin lähetykseen, joka on
nähtävissä täällä. Laulusolistit
eivät mielestäni olleet aivan samassa vedossa kuin yllä mainitsemani Pietarin
kirkossa esiintynyt Irina Mulyarchik, mutta hyviä he kuitenkin olivat.
Konsertissa on kuitenkin hyvin intensiivinen tunnelma. Illan juontaja tuo
siihen oman panoksensa. Valitettavasti vain puheesta en saanut lähetystä
seuratessani selvää. Musiikki kyllä kuului aivan tyydyttävästi.
Odotan jo seuraavaa Baklykovin lähetystä. Niissä todellakin
eletään arjessa mukana. Ja hänen tietämyksensä ansaitsee erityismaininnan.
Hymyä vielä riittää. Baklykov haluaa luoda optimismin henkeä. Mutta kun yllä
mainitsin, että Mjasnikovin talon konsertin solistit eivät tuntuneet olevan
vedossa, niin mielessä välähti, olisiko syynä ollut nykyinen varmasti jokaisen
sydäntä painava yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne. Blogisti itse eilisen konsertin jälkeen nautti
seuraajiensa iloksi lasillisen samppanjaa, kilistäen kuvitteellisesti meidän
jokaisen kanssa toivottaen kaikille rauhaa.
...
Lisäys:
Yksi asia jäi kertomatta. Kun konflikti Ukrainan kanssa
helmikuun lopussa puhkesi, niin oli uhkana, että Venäjä sulkee YouTuben eikä
siis Baklykovillakaan olisi ollut mahdollisuutta siellä striimiinsä. Facebook
ja Instagram suljettiin, mutta lopulta YouTube jäi, ainakin toistaiseksi. Minua
veti seuraamaan nimenomaan tuo seikka. Baklykov painotti, että ehkä juuri sinä
iltana oli meneillään viimeinen lähetys tai ehkä se olikin seuraavana iltana,
ja minä halusin nähdä tuon ”viimeisen” lähetyksen. Ilta illalta lähetykset kuitenkin jatkuivat,
kunnes varmistui, että YouTube jatkaa Venäjällä toimintaansa.
Todettakoon vielä sekin, että Baklykov vakuuttaa olevansa
patriootti, joka ei hylkää kotimaataan.
...
Päivitys 29.03.2022: Sergei Baklykovin etunimi korjattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti