Katsaukseni ytimenä on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtajan Markku Kangaspuron nettiesitelmä (Venäjä uuden maailmanjärjestyksen marginaalissa?), jonka julkaisupäivä menee reilun kahden kuukauden taakse lokakuun loppuun. Se avautuu täältä. Kangaspuro ei varsinaisesti käsittele Ukrainassa käytävää sotaa, mutta ei hän siitä irti pääse ja kyllä tässäkin jutussa aiheeseen kajotaan, varsinkin juttuni lopussa, jossa näkökulma laajenee.
Luento alkaa yllättäen ilmastokriisillä, jossa ilmaston lämpenemisen
ohella käsitellään myös metsäpaloja, joita roihuaa monissa paikoin
maapalloamme. Nyt katse suuntautuu ennen muuta Siperiaan. Venäjällä ei niitä
ole saatu hallintaan. Se on koko maailman huoli, sillä Kangaspuron sanoin ”metsien
palaessa maapallon keuhkot tuhoutuvat”. Toinen keskeinen uhka on ikiroudan
sulamisprosessi, jossa voi piillä Siperian tundralla todellinen ekologinen ja
taloudellinen katastrofi. Kun perusta alkaa pettää, niin suuretkin kaupungit
voivat olla tuhon omia.
Ongelmat ovat toki tuttuja. Niitä on käsitelty laajasti marraskuun
alussa julkaistussa Helsingin Sanomien artikkelissa, joka löytyy täältä. Metsäpalojen
suhteen on sieltä minun mieleeni jäänyt soimaan erään tutkijan toteamus:
”Euraasian sydän on tulessa.” Toinen
linkkini vie vuoteen 2009, jolloin yleisradion sivuilla on julkaistu tämä teksti. Sen otsikko on kuvaava: ”Tundran
sulava ikirouta on ilmastonmuutoksen aikapommi”.
Ollaanpa erinäisen ilmastohömpän ja -ahdistuksen suhteen
kuinka skeptisiä tahansa, niin kyseessä on hälyttävä uhka, joka on otettava
tosissaan. Naureskellen niistä ei selvitä. Koko prosessin tutkimiseen on
luotava mahdollisuudet. Venäjän eristäminen ja eristyminen osaltaan luovat
jarruja ja välinpitämättömyyttäkin tuon prosessin etenemisen seuraamisessa. Aivan kuin Venäjällä ei ymmärrettäisi, mitä
uhkia lämpenemisprosessi aiheuttaisi paitsi maapallon ekologialle, myös Venäjän
omalle taloudelle ja yhteiskunnalle. Sota kääntää siis osaltaan huomion pois
maailmamme yhteisistä huolista ja tieteellisestä yhteistyöstä.
Sen jälkeen Kangaspuro käsittelee Venäjän asemaa globaalissa
maailmassa. Tarkkaillaan maailman karttaa hieman toisesta näkökulmasta, mihin
me olemme tottuneet. Kun Tyyni valtameri on keskiössä, jää Eurooppa nurkkaan. Kangaspuro
toteaa seikan, mitä ei Suomessa ehkä tunnuta tajuavan. Venäjän kiinnostus on
suuntautunut enemmän Aasiaan ja Tyynen meren ympäristöön. Niinhän se on. Jos
pidämme maatamme Venäjän kannalta tärkeänä, niin pitää laittaa jäitä hattuun. Toki
taloudellinen yhteistyö Euroopan kanssa on Venäjälle tärkeää. Ja kuten
Kangaspuro esityksensä lopussa toteaa, Eurooppakaan ei selviä ilman kaupallisia
suhteita sinnepäin.
Suomen suhteen voisin nostaa esille turvallisuuspolitiikan.
Suomen ja Venäjän rajan takana on pari strategisesti tärkeää aluetta. Ne ovat
Kuolan niemimaa ja Pietarin alue. Pietarin merkitys on myös kulttuurisesti
tärkeä. Kaiken lisäksi Pietari symboloi myös sitä, kuinka eurooppalainen Venäjä
tosiasiassa on. Venäjä on luonnollisesti huolissaan, jos luoteinen rajanaapuri
alkaa veljeillä Naton kanssa. Omalta kannaltani on surullista seurata, kuinka ansiokkaasti
rakennettu itsenäisyytemme vuosina rakennettuja suhteita on alettu vesittää.
Maailman politiikassa painopiste on siis siirtymässä Tyynen
meren ympäristöön. Siellä toimivat USA ja Kiina, maailman kaksi voimakkainta
tekijää. Lähistöllä on myös Intia. Siinä keskiössä Eurooppa on syrjässä, sen
osa on taantua. Venäjä on tässä puristuksessa loppujen lopuksi vähäisempi
tekijä, vaikkakin tärkeä. Sen rooli pienenee entisestään, mutta ei sitä pidä
nollata. Se on asemansa ymmärtänyt ja yrittää paniikin omaisesti sotaakin
käymällä puolustaa omaa eksistenssistään. Tähän on helppo sitoa loistokkaan
historian ryydittämät suurvaltafantasiat.
Seuraavaksi menen tiiviimmin Kangaspuron esitelmään. Hän luo
loppuvaiheessa yhteenvetoa esityksen keskeisistä kohdista. Olen kirjoittanut
hänen katsauksensa. Kyseessä on suhteellisen suoraa lainausta. Kieliasua olen
joutunut sovittamaan kirjallisesti sujuvampaan muotoon. Kursiivi kertoo, kyse
on Kangaspuron esityksestä.
Yhteenveto Venäjän valtarakenteesta:
”Valta on rakennettu
siten, että se on monikerroksinen, toinen toistansa valvova ja vahtiva. Siellä
on myös erilaisia intressejä. Se on siis koneisto, joka tuottaa Venäjän
kansallisiksi intresseiksi ymmärrettyä politiikkaa. Sen takia yhden miehen
vaihtaminen ei välttämättä ratkaise yhtään mitään. Siinä on aina vaarana, että
seuraaja on entistä militaristisempi ja entistä nationalistisempi kuin Putin
on. Hän voi nousta todella syvästä päästä, kuten armeija ja
turvallisuuspalvelu.
Mukana on myös
sisäinen rikollisuus, joka on kytköksissä kansainväliseen rikollisuuteen, niin
kuin kaikissa markkinatalouksissa. Paljastuksia on kuultu, vaikka kuinka
paljon. Rahavirtoja ei tiedetä, mutta siellä on huumekauppaa, veronkiertoa,
laitonta rahojen vientiä, sijoittamista ulkomaille jne. - kaikkea mahdollista.
Afganistan on ollut perinteisesti yksi Euroopan huumevirran lähdemaista. Yksi
keskeinen reitti on kulkenut Venäjän kautta. Se tuottaa sitten matkan varrella
omaa rikollisuutta.
Sitten on tietysti oikeuslaitos,
joka on viime aikoina valjastettu vallan vastaisen opposition suitsemiseen. Jos
poliisit pamputtaa, niin oikeuslaitos jakaa poliittisia tuomioita. Navalnyi ja
hänen tapaisensa median megatähdet ovat totta kai kurjassa asemassa, ei vankila
mikään hotelli ole. Mutta erilaiset
kansalaisliikkeiden varjoon jäävät aktivistit, joita siellä on aika paljon
erilaisista ryhmistä, sekä oikeistolaisista että vasemmistolaisista. He ovat
huonossa asemassa. He eivät ole julkisen huomion suojeluksessa. Eikä niistä
tiedä kukaan muu kuin lähipiiri ja pienet organisaatiot itse. Tämä on itse
asiassa iso ongelma, joka jää meilläkin aika tavalla varjoon.”
Venäjän ja Euroopan
suhteiden kehityksestä:
”Venäjä on ollut taloudellisesti riippuvainen EU:sta mutta jos ajatellaan
[eteenpäin] pitemmällä perspektiivillä sodan päättymisen jälkeen, en tiedä
kuinka monta kymmentä vuotta siihen menee [!], niin luontaisesti Venäjä ja
Eurooppa ovat edelleenkin taloudellisesti riippuvaisia. Molemmat hyötyisivät
taloudellisesta yhteistyöstä. Tämä
vaikuttaa myös paljon siihen, mikä Euroopan tai Venäjän painoarvo on
tulevaisuudessa, suhteessa muuhun maailmaan: Kiinaan Yhdysvaltoihin, Intiaan ja
Aasiaan. [!]
Se on päivänselvää,
että Venäjä on osa Euroopan turvallisuusrakennetta. Ei ole olemassa vakautta,
jos Venäjä ole siinä mukana. Se on Euroopan suurin epäonnistuminen, että täällä
ei kyetty kylmän sodan jälkeen luomaan turvallisuusrakennetta, jossa Venäjä
olisi mukana. Varsovan liitto hävisi mutta NATO jäi. Olisi ollut tilaisuus
luoda uusi turvallisuusjärjestelmä. Sitä ei tehty. Venäjä ei ollut mukana siinä
keskustelemassa, sopimassa näistä järjestelyistä. Lännellä ja Venäjällä on
edelleenkin yhteisiä turvallisuusintressejä.”
Tähän yhteyteen laitan muutamia Kangaspuron nostamia kansainvälispoliittisesti
tärkeitä kipupesäkkeitä, joilla on yhteys myös Venäjään ja joiden
sääntelyssäkin Venäjällä on oma merkityksensä.
On organisaatioita, joissa
keskustellaan ydinaseista. On olemassa erilaisia epävakaita alueita. On Afganistanin
vakauden säilyttäminen. On Kiinan kanssa kysymys uiguureista (joka on Kiinalle
ongelma). On sekä lännelle että Venäjän kannalta tärkeä kysymys Keski-Aasiasta.
Ja sitten on yllä mainittu huumekauppa ja muut vastaavat.
On myös Lähi-Idän
ongelmat. Pitkäaikaisia kysymyksiä ovat Syyrian kriisi, Palestiinan kysymys,
Iranin ydinsopimus ja kaikki muut vastaavat, joissa Venäjällä on ollut
merkittävä rooli. Tämä koskee myös Iranin ydinsopimusta, jolla on estetty
Irania hankkimasta ydinasetta. Sen takaaminen ja ydinaseiden leviämisen
rajoittaminen ovat sekä lännen että venäjän intresseissä.
Venäjän teollisuustuotannosta
Öljy ja kaasu ovat
noin 40 prosenttia Venäjän teollisuustuotannosta mutta bruttokansantuotteesta
virallisesti vain kymmenen prosenttia. (Kangaspuro täydentää:
”fiksattujen arvioiden mukaan luku
on noin 20%. Se on varmaan jotain siltä väliltä.”)
Viennistä energiaa on
54 % mutta Venäjä on saanut aika lailla suunnattua uudelleen vientiä ja myös
nesteytetyn maakaasun tuotanto lisääntyy. Sehän kulkee tankkilaivoilla. Venäjä
on kasvattanut koko ajan tuotantokykyä.
Suurin osa Venäjän
energiaviennistä on öljyä ja öljytuotteita – 49 %, ja maakaasun vienti on vain
12 %. Tämä kertoo sen, että se Nordstream-putken katkaiseminen – viennin
pysäyttäminen – ei tätä asiaa ratkaise. Öljytankkerit menee maailmalla. Silloin
joudutaan kysymään, kuinka tehokasta tämä meidän sanktiopolitiikka on ja mihin
se osuu.
Keskimäärin öljy- ja
kaasutulojen osuus oli Federaation alueiden ja kuntien ja valtion
sosiaalirahastojen tuloista noin vähän yli 20 prosenttia. Ei se tietenkään
merkityksetön ole. Kun sanotaan, että Venäjä on öljyriippuvainen, niin se on
totta. Toisaalta maailmanmittakaavassa Venäjän riippuvaisuus näistä tuloista on
maailman keskiarvoa.
Kangaspuro korostaa, että ei Venäjän taloutta taiteta
katkaisemalla öljyn ja kaasun vienti.
Aseviennistä Kangaspuro toteaa, että Yhdysvallat on tietysti
maailman asemarkkinoiden johtava valtio, Venäjä on kakkonen. Toistaiseksi ei ole näkyvissä, että Venäjä
olisi asemaansa menettämässä.
”Venäjän asevienti on
sen kone- ja laiteviennistä noin puolet. Joka kertoo, että Venäjän Hi Tech
laiteviennin osalta keskeisintä ovat aseet ja ydinvoima. Jos otetaan vielä mukaan energian vienti,
niin ne ovat tunnetusti erittäin korruptioherkkiä aloja. Se on tietysti yksi
taustatekijä sille, että miksi korruptio on merkittävä kysymys Venäjällä. Asevienti työllistää 2,5 miljoonaa ihmistä
mutta väkilukuun suhteutettuna se ole iso määrä – 3% työvoimasta. Kaiken kaikkiaan
tavaranviennistä se on 3-5 %.
Aseviennin osalta tärkeimmät maat ovat Kiina, Intia, Algeria ja Egypti. Sitten on pikkumaita, jotka aseet
ostavat loput. ”Ei ole hyvä, jos aseiden painoarvo korostuu liikaa”, Kangaspuro lisää.
Venäjän uhat:
Kun kontaktit ulkomaailmaan ovat katkenneet, sillä on
Kangaspuron mukaan valitettavia seuraamuksia.
”Sodalla on
todennäköisesti erittäin pitkäaikaiset vaikutukset Venäjän sisäpolitiikkaan.
Venäjän eristämisellä on iso vaikutus Venäjän sisäpolitiikkaan. Kuvitelkaa
tilanne, jossa venäläiset eivät pääse omin silmin näkemään mitä ja Suomi ja
pohjoismaat on, samalla kuin syötetään propagandaa, että länsimaat ovat itse
saatanasta ja täällä on aivan perverssi hallinto. Kouluissa on käynnistetty
uudet propagandaohjelmat lasten kasvattamisessa. Ja kun ei ole kontakteja
ulkomaailmaan, niin totta kai yhä isompi osa altistuu ilman vastavoimaa
nykyisen vallan propagandalle.”
”Siinä vaiheessa, kun
joskus vähintään biologisista syistä Putinin aika alkaa alaa viimeistään
kymmenen vuoden kuluttua ohi, niin valta vaihtuu ja jos se ikkunan aukeaminen
johtaa myös Venäjän avautumiseen ja yhteistyön rakentamisyrityksiin, niin
täällä ei edes tunneta ketään päätöksen tekijöitä ja toimijoita, niin kuin me
tunnettiin kylmän sodan päättymisen jälkeen, jolloin pyrittiin rakentamaan
yhteistyötä. Tämä elementti puuttuu lännen politiikasta nyt kokonaan.”
Kangaspuro toteaa mahdollisesta vallan vaihdoksesta:
”Kuka tahansa valtaan
tulee, niin se ei kovin nopeasti tule muuttamaan poliittista suuntausta ja
sitä, miten venäjä näkee omat kansalliset intressit ja turvallisuusintressinsä.
Senhän me tiedämme, ne ovat pitkäkestoisia. Se on niin monen intressiryhmän ja
organisaation tuote…”
Tämän hetken mielialaa ja vastakkainasettelua mukaillen
Kangaspuro kiteyttää seuraavasti:
”On aika
epäuskottavaa, että mikään vasemmistolainen tai keskustaoikeistolainen tai
liberaali demokraatti nousisi Putinin jälkeen valtaan. Valtaan nouseva tyyppi
on todennäköisesti vielä kovempi haukka, jos mahdollista ja hän on
vuorenvarmasti erittäin kansallismielinen. Se ei ole koskaan ollut kenellekään
hyvä, kun suurvaltaa johtaa sentyyppiset kaverit. Tässäkin mielessä meillä
tavallaan on vallalla julkisessa keskustelussa enemmän katteettomat toiveet
kuin ihan tosiasiat.”
”Politiikan harmaa
alue on iso, Me tiedetään, että repressio, väkivalta, poliittiset tuomiot, jopa
oletetut salamurhat, ovat asearsenaalissa vallan säilyttämiseksi, vallan
käyttämiseksi , vallan pitämiseksi,
vaikka sanottaisiin, että salamurhia ei ole toteutettu Kremlin tieten,
niin kaikki muut keinot ja aseet on
ollut todistetusti käytössä. Ja murhia ei ole tutkittu.”
Kangaspuro lisää loppuun:
Ei venäläiset
tavalliset ihmiset haikaile totalitaristista järjestelmää Ne haluaa vallan
kontrollia, he eivät missään mielessä halua Stalinin tyyppistä hallintoa
palaavaksi Venäjälle. He haluavat lisää demokratiaa ja vähemmän korruptiota.
Ne ovat näkemyksiä,
joiden myötä voitaisiin luoda edellytykset Venäjän positiiviselle kehitykselle.
Kangaspuro on hyvin pessimistinen sodan suhteen. Käypä siinä miten tahansa, sen vaikutus tulee
olemaan pitkäkestoinen.
…..
Sodan loppumisen edellytykset?
Taustaksi Kangaspuro toteaa, että jos konflikti yritetään
ratkaista sotimalla, se kestää monta vuotta. ”Ja voi olla, ettei ratkea
koskaan”, hän lisää.
Hän listaa kuitenkin sodan loppumisen edellytykset,
tarkoittaen sitä, millaiset seikat siihen vaikuttavat:
1)
Maat huomaavat, että sodan jatkaminen ei ole
kummankaan etu. Siis sodan jatkamisen haitta on suurempi kuin sillä
saavutettava etu. Niin kauan sota jatkuu, kun toinen osapuoli ajattelee, että
jatkamalla sotaa saavutetaan parempi ratkaisu, kuin neuvottelemalla.
2)
Kestääkö molempien rintama, kestääkö henkinen
kantti, onko riittävästi aseita?
3)
Pysyykö molemmissa maissa valta vakaana, ettei
tapahdu vallan kaappausta tai vallan vaihdosta? Vallan vaihdos jommassakummassa
maassa avaisi poliittisen tilanteen sellaiseksi, että voitaisiin löytää
uudenlaisia ratkaisuja, jolloin aloitetaan neuvottelut.
4)
Kiina ja Intia asettavat Venäjän vastaiset
sanktiot ja lopettavat venäläisen energian ostamisen ja talousyhteistyön ja
liittyvät talouspakotteisiin. Se ei ole näköpiirissä.
5)
Yhdysvallat vähentäisi merkittävästi apuaan
Ukrainalle voidakseen keskittyä päävastustajansa Kiinan patoamiseen ja sen
vastaisen rintaman kokoamiseen, jota se on tehnyt jo pitkään. Yhdysvallat
toteaa, että se on hukkaan heitettyjä resursseja ja rahaa. Kiina on tärkeämpi
asia. Tähän voivat vaikuttaa tulevat vaalit ja Bidenin asema. Kiinan ja
Yhdysvaltain keskinäinen tilanne vaikuttaa siihen, mitä Kiina on valmis
tekemään ja kuinka se näkee tämän asian.
6)
Tuntematon tekijä voi vaikuttaa sodan päättymiseen.
Se on jokin muu dramaattinen käänne: joukkotuhoaseiden käyttäminen ja siitä
syntyvä uusi tilanne, ydinvoimalan tuhoaminen, biologisten aseiden käyttö,
ydinaseen käyttö tai vastaava.
Kangaspuro näkee tilanteen synkkänä. ”Kyseessä on isojen valtioiden menossa oleva valtataistelu sekä alueista
että vaikutusvallasta ja taloudesta, jossa tavalliset ihmiset ovat joutuneet
jälleen kerran joutuneet enemmän tai vähemmän tykinruoaksi.”
Kangaspuro kiteyttää konfliktiin johtaneita taustoja: ”Koko Eurooppa on onnistunut surkeasti kylmän
sodan päättymisen turvallisuuden rakentamisessa. […] Varsovan liitto hajosi, Olisi
ollut tilaisuus luoda uusi turvallisuusjärjestelmä. Sitä ei tehty.” Kangaspuro
toteaa esitelmänsä loppukaneetiksi: ”Venäjä on yksiselitteisen kiistattomasti
syyllinen laittomaan hyökkäykseen. Siitäkään ei pääse mihinkään. Riippumatta
siitä, minkälaista politiikkaa ukrainalaiset ovat toteuttaneet.”
Tämä oli koko
esitelmän loppukaneetti.
…
Vilkaistaan vielä vanhempaa tekstiä, vuodelta 2018.
Kangaspuro on julkaissut tuolloin Kaleva-lehdessä kolumnin,
jossa hän käsittelee Venäjää maailmanpolitiikan ”rymistelevänä” toimijana. Siinä
hän käsittelee samoja asioita enkä voi välttää toistoa. Tuolloin ei kuitenkaan
vielä Venäjän ja Ukrainan kriisi ollut kärjistynyt nykyisiin mittoihin ja
maailmanpoliittinen tilannekin oli toinen. Yhdysvaltain presidenttinä oli
Donald Trump , Kiinan uhasta ei vielä puhuttu samalla voimalla. Tässä on hieman
toistoa, mutta se tuokoon viestiin painoarvoa. Seuraavan on oma kiteytykseni
tekstin pohjalta. Sitä seuraavat johtopäätökseni ovat omia päätelmiäni.
Kangaspuro palaa siinä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen
geopoliittiseen murrokseen. Kun vielä 80-luvun lopulla Mihail Gorbatshov puhui
”yhteisestä eurooppalaisesta kodista” ja oli näkyvissä yhteistä suuntaa
Neuvostoliiton ja Euroopan valtamaiden välillä. Venäjän joutuessa 90-luvulla
heikkouden tilaan Euroopan turvallisuuspolitiikka sai kuitenkin uuden suunnan,
mikä jätti Venäjän tavallaan paitsioon:
”Kylmän sodan voittajat rakensivat Euroopan turvallisuusjärjestelmän
Naton varaan, mikä jätti Venäjän erityisesti sotilaallista turvallisuutta
koskevan päätöksenteon ulkokehälle.”
Kangaspuron mukaan
tuolla suunnalla on ollut seuraamuksia. hän mainitsee Venäjän ja Georgian
välisen sodan vuonna 2008 sekä vuonna 2013 alkaneen Ukrainan kriisin mainiten
erikseen Krimin tilanteen. Tämä on siis jatkumoa Neuvostoliiton
hajoamisprosessista ja Euroopan turvallisuusjärjestelmän luomisesta. Tuon
jälkeen yhteistyön ja luottamuksen suhteen on käyty pohjilla.
Kangaspuro kääntää katseen maailmanpolitiikan
painopisteisiin. Aasian ja Tyynen valtameren alueen painoarvo on vahvistumassa
ja Venäjäkin on kohtaamassa sen käänteen mukanaan tuomat haasteet.
”Kiinan nousu maailman toiseksi johtavaksi suurvallaksi Yhdysvaltojen
jälkeen ja sen taloudellisen vaikutuspiirin globaali laajeneminen ovat
asettanut Venäjän uudenlaisen realiteetin eteen. Kiinasta on tullut Venäjän
monella alueella kauas jälkeensä jättänyt nouseva suurvalta. Kiina on
silkkitiealoitteensa ja investointiohjelmiensa myötä laajentanut
vaikutusvaltaansa syvälle Venäjän perinteisen etupiirin alueelle.”
Tuolloin vuonna 2018 elettiin vielä aikaa, jolloin
Yhdysvallat tuntui olevan jäämässä paitsioon Kiinan vaikutusvallan kasvaessa.
Etsittiin uutta tietä, mikä sitten John Bidenin noustua presidentiksi on
alkanut realisoitua.
Venäjän kiinnostus Kiinaan ja Aasiaan ovat noilta ajoilta
edelleen kasvaneet. Sen on täytynyt alkaa puolustaa omia intressejään.
Toisaalta Eurooppakin on ollut tärkeällä sijalla, mistä keskeisintä on ollut
suhteet Saksaan ja yhteistyö energiasektorilla.
Kangaspuro mainitsee vielä kaksi kehityssuuntaa: arktisen
yhteistyön ja Itämeren. Pohjoisen hyödyntämättömät luonnonvarat kiinnostavat ja
Itämerellä on nähty tärkeänä kulkureittinä öljyä vieville tankkereille.
Venäjän politiikan lisäelementtinä nostetaan esiin myös
kehittyvä BRICS-yhteistyö ja sen keskeinen rooli Lähi-Idässä. Myös entisen
Neuvostoliiton alueet mainitaan, millä Kangaspuro viitannee lähinnä
Keski-Aasiaan. Venäjä on pyrkinyt tasapainoilemaan diplomatian ja taloudellisen
yhteistyön avulla, jottei se jäisi jalkoihin muun muassa Kiinan vaikutusvallan
kasvaessa. Sotilaallisen voiman käyttöäkään ei ole suljettu pois.
…
Kiteyttäisin itse niin, että Venäjän käydessä omaa
eksistentiaalista kamppailuaan myös USA on joutunut puun ja kuoren väliin. Se
tarvitsee Euroopan tuen kamppailussa globaalista hegemoniasta. Euroopan rooli
on tässä kamppailussa pienentynyt.
Lopetan katsaukseni Ukrainan sotaan. Kangaspuro antaa
ymmärtää, että sille ei näy loppua. Se on valitettavan realistinen näkemys.
Etsin netistä hänen blogisivunsa, joka näyttää viettävän nyt hiljaiseloa.
Sieltä löytyi kuvakaappaus Suomen Kuvalehdestä heinäkuulta 2016. Siinä
Kangaspuro on vielä optimistinen Minskin sopimuksen toteutumisen suhteen. Tosin
Krimin kysymys jää hänen mukaansa ”pattitilanteeksi” ja sitä koskevat pakotteet
jäävät voimaan.
Nyt on käynyt ilmi, että Minskin sopimusta ei ollut
tarkoituskaan saattaa voimaan (ks. esimerkiksi täältä).
Se oli vain osana viivytystaistelua. Näin on samalla kärjistetty tilanteen
kehitystä, mikä puolestaan lienee osaltaan vaikuttanut meneillään olevan sodan
puhkeamiseen.
Kun pidetään ääntä Venäjän hyökkäyssodasta, unohdetaan
taustat. Maailmanpoliittisesti on jo vuosikaudet käyty ankaraa taistelua.
Kaksinapainen maailma murtui Neuvostoliiton hajottua. Yhdysvallat ja NATO
saivat hegemonisen otteen. Kiinasta – ja ylipäänsä Aasiasta – sille on tullut
uusi uhka. Keski-Aasian strateginen merkitys kasvanee.
…
Päätteeksi vaihdan hieman näkökulmaa. Ukrainan alueella ovat
USA ja sen mukana NATO pyrkineet vahvistamaan asemiaan. Ukraina on alun pitäen
ollut Venäjän kaltainen oligarkkien maa, jossa demokraattiselle kehitykselle ei
ole ollut edellytyksiä. Se kantaa sisässään yhteen sovittamattomia ristiriitoja.
Siitä voi varmistua tutustumalla tarkemmin parlamentin ja presidentin toimiin. Ettei
näkemystäni leimattaisi liian venäjämieliseksi, niin totean oman
vastenmielisyyteni myös sen toimiin. Venäjän vallanpitäjät ovat viime
vuosikymmenet asennoituneet välillä räikeän väheksyvästi ukrainalaiseen
kulttuuriin ja identiteettiin ja myös ukrainan kieleen. Kunnioituksen puute ei
luo sopua. Mutta kuten yllä jo hieman viittasin, ei Yhdysvallatkaan täysin
puhtain purjein ole toiminut. Se on vehkeillyt alusta pitäen saadakseen
Ukrainaan mieleisensä hallinnon ja luodakseen sen myötä maahan kiinteän
yhteyden Natoon. Siitä kertoo muun muassa dokumenttielokuva ”Ukraina sodassa”
(”Ukraine on Fire), joka on
nähtävissä netissä mutta on sensuroitu valtamedian piirissä. Siinä avataan
tapahtumia vuosilta 2013-2015. On toimittu tietoisesti, että liian
venäjämielinen presidentti saatiin kaadettua. Elokuva on nähtävissä suomeksi
tekstitettynä täällä.
Tuo filmi tuo esiin Yhdysvaltain ristiriitaiset intressit.
Venäjän toimet eivät ole kuitenkaan puolustettavissa, mutta tulee
kuitenkin väkisin mieleen, että kyllä sotaan on myös tietoisesti provosoitu. Se
voi olla uskalias väite mutta selvää pitäisi olla, että sodassa on tahoja
(kuten Yhdysvaltain aseteollisuus), joille siitä on hyötyä. Vuonna 2018 USA:n
talous oli heikommassa jamassa kuin nyt. Nyt näyttäisi, että se selviää voittajana,
kun taas Eurooppa tuntuisi taantuvan. USA voi käydä sotaakin toisella
mantereella. Ei siinä maan oma infra paljoa kärsi.
Varmuuden vuoksi lisään, että tällä loppukommentilla ei ole
mitään tekemistä Kangaspuron esitelmän kanssa. Hänen Venäjä-kritiikkinsä osuu
kohdalleen. Mitä Natoon tulee, niin hän on muissa yhteyksissä yksityishenkilönä
ilmaissut siihen kriittisyytensä. Enkä minäkään toivo, että itsenäinen Suomi luovuttaa
osan suvereenisuudestaan vieraalle sotilaalliselle voimalle.
...
Lisäys 13.01.2023
Tämän Ylen uutisen
mukaan Ukrainan puolustusministeri on todennut, että maa on jo ”de facto” Naton
jäsen. Ja on vain ajan kysymys, milloin se on ”de jure”. No, näin edetään. Voi todeta vain, että veturi vie, ei vikinät auta, kun voima jyrää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti