Eduskunta hyväksyi tiistaina (1.2.2023) lain sukupuolen
vahvistamisesta äänin 113 – 69 (lähde).
Yleisestihän puhutaan translaista, mutta kuten tämän videon
alussa todetaan, kyse on nimenomaan sukupuolen vahvistamisesta.
Transsukupuolisia se ei välttämättä pelkästään koske. Se koskee meitä kaikkia
Suomen kansalaisia.
Kommentoin aluksi hiukan äänestystulosta. Oppositiopuolueista kokoomus jakautui
äänestyksessä (26 – 10), muut eivät. Hallituspuolueista puolestaan Keskusta
jakautui, 12 äänesti puolesta, 13 vastaan, poissa oli 5 edustajaa. Havaitsin,
että ainakin eräät tunnustukselliset kristityt olivat sitä vastaan, mm. kaksi
vanhoillislestadiolaista ja myös entinen pääministeri Juha Sipilä. Muista
hallituspuolueista ei vastustajia löytynyt. Mutta myös niiden ryhmissä oli
protestointi mahdollista: poissaolo. Sosiaalidemokraateista oli poissa viisi
edustajaa, vasemmistoliitosta neljä ja vihreistäkin kaksi. Heidän taustoista
teen nyt vain yhden havainnon. Sekä demareitten että Vasemmistoliiton
muslimikansanedustajat – yksi kummastakin ryhmästä - eivät osallistuneet
äänestykseen.
En kirjoittele tästä aiheesta nyt ensimmäistä kertaa. Käsittelin
10. toukokuuta 2021 blogissani Päivi Räsäsen syytteitä. Jutun otsikkona oli Lainsäätäjän kujanjuoksu (täällä).
No, Räsänen roikkuu edelleen löysässä hirressä, koska hovioikeus ei ole vielä
”ehtinyt” juttua käsitellä. Mutta se siitä.
Kirjoituksen lopussa tulen viitanneeksi tuolloin jo valmisteilla
olleeseen translakiin. Monet ovat ihmetelleet, miksi vasta nyt viime hetkellä
lakiin liittyviä ongelmia on nostettu esille, mutta kyllä niistä puhuttiin myös
silloin, tosin vain sosiaalisessa mediassa. Itse olen ainakin seurannut
keskustelua niistä ajoista lähtien. Se on tosin ollut muutamien henkilöiden
varassa. Etunenässä äänessä on ollut emeritusprofessori Tapio Puolimatka. Tosin
eduskunnassa keskustakin on mennyt vuonna 2019 mukaan hallitukseen, jonka
ohjelmassa tuon lain valmistelu on ollut. Se kertoo myös osaltaan jotakin
arviointikyvyn puutteesta.
Totean jutussani, että ”valmisteilla olevaan lakiin sisältyy
monia kyseenalaisia ja eettisesti arveluttavia kohtia”, jotka askarruttavat
myös opposition kansanedustajia. Niistä on voitava keskustella vapaasti.
Pelkäsin tuolloin Räsäsen tapaus esimerkkinä, että kansanedustajat varovat
nostamasta esille sen kaltaisiin lakeihin liittyviä kriittisiä huomioita, koska
siitä voi olla ikäviä seuraamuksia, jopa syyte. Lainaan siinä kansanedustaja
Sebastian Tynkkystä, jonka mukaan on olemassa pelko, että syyte voi tulla
jälkikäteen, aivan kuin Räsäsellekin tuli. Nyt voisi kai todeta, että pelko
syytteistä on laantunut. Ehkä syyttäjävirastokin on alkanut varoa nostamasta
yksittäisten kansanedustajien sanomisia esille, kun tuosta Räsäsen
tapauksestakin on koittanut sille monenmoista harmia.
Julkinen keskustelu tiivistyi lopulta vasta ratkaisevan
äänestyksen koittaessa. Ehkä se johtuu hektisestä ajastamme. Ääntä piti ennen
kaikkea oppositio. Kirjoitin tuolloin vuonna 2021, että hallitus saattaa käydä
tiukkaa kampanjaa saadakseen yleisen mielipiteen asian taakse. Tosiasiassa
tilanne on kehittynyt siihen, että valtamedia on hallituksen ja erinäisten
kansalaisryhmien sylikoirana pitänyt huolen siitä, että kärkevätkin kannanotot
ovat pehmenneet. Ehkä kriittiset ajatuksetkin halutaan pitää sisimmässä ja
toivotaan samalla, ettei mitään traagista nouse esille. Ajallemme tyypillistä
on myös leimatuksi tulemisen pelko.
Nyttemmin juttua on tullut tiuhaan. Mainitsen tässä
yhteydessä pari vastikään ilmestynyttä kirjoitusta niitä tarkemmin
käsittelemättä. Entinen kokoomuksen meppi Eija-Riitta Korhola on julkaissut
paljon keskustelua herättäneen kirjoituksen
(Translaki irrottaa sokan). Päivi
Räsäsen ”kohtalotoveri”, lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola on myös
julkaissut aiheesta oman tekstin
(Uusi translaki edustaa ideologista
ihmiskäsitystä). Helsingin Sanomissa
asiaa on 27.1. käsitellyt nuorisopsykiatrian professori Riitta-Kerttu Kaitiala,
jota voi pitää todellisena asiantuntijana. Hänen näkemykseen viittaan lisää
alempana. Eikä unohtaa pidä myöskään aivan juttuni alussa viittaamaani videota,
jossa Janne Saarela nostaa tiivistetysti esille kymmenen asiaan liittyvää
ongelmaa. Samasta yhteydestä löytyy myös keskeisiä linkkejä, muun muassa juuri
yllä mainitun Kaitialan asiantuntijalausuntoon eduskunnan Sosiaali- ja
terveysvaliokunnalle.
Tapio Puolimatka on nostanut esille vastaavanlaisista
laeista nousseita seuraamuksia muualla maailmassa, kuten Britanniassa ja
Kanadassa. Englannissa aiheesta on kirjoittanut Helen Joyce, joka on itse feministi mutta liittynyt lain
vastustajiin. Häneltä on vuonna 2021 ilmestynyt kirja Trans – When Ideology Meets Reality. Teos on ollut valtava myyntimenestys
ja itsekin olen tuota menestystä ollut osaltani pönkittämässä.
Todettakoon, että on minulle toinenkin transsukupuolista käsittelevä
kirjoitus. Se löytyy täältä.
Siitä käy ilmi ainakin se, että Yhdysvalloissa voi muslimikin suhtautua
myötämielisesti lapsensa sukupuolen korjaukseen.
…
Tutustutaan seuraavaksi muutamaan sosiaalisessa mediassa
kohtaamaani kriittiseen näkemykseen. Varoitan, että nyt kieli menee jo
räväkäksi. Onni Rostila
on nouseva poliitikko, joka tuo asioihin myös oman juristin näkökulmansa. Hän
pohtii keskustelun yksipuolisuutta ja ihmettelee samaa kuin minäkin eli sitä,
miksi laajempaa keskustelua translain mukanaan tuomista ongelmista on ruvettu
käymään vasta sen lopullisen äänestyksen loppumetreillä. Hän antaa ymmärtää,
että on suuri vaara, että nyt hyväksytty laki laajenee koskemaan myöhemmin myös
alaikäisiä lapsia. Kovasti sitä ainakin agitoidaan.
Rostila viittaa juuri yllä jo mainittuun Riitta-Kerttu
Kaitialan haastatteluun.
Hän on Rostilan mukaan paras mahdollinen asiantuntija ja pitää juttua hyvänä.
Kaitiala ottaa kriittisen kannan lain ulottamista lapsiin. Hän viittaa esiin
räjähdysmaisesti kasvaneeseen sukupuoliahdistukseen, mikä on yhtenä keskeisenä
osana nyt vallitsevaa mielenterveyskriisiä. Lapselle on annettava kasvurauha.
Heidän elimistönsä ja psyyke ovat vielä kehitysvaiheessa.
Rostilan mielestä nuorten ja lasten päitä tarkoituksellisesti sekoitetaan, syötetään
aktivistijärjestöjen toimesta tietynlaista poliittista ja ideologista agendaa.
Monet viralliset instituutiot on saatu näiden aktivistijärjestöjen puolelle.
Yksi
tällainen instituutio on lapsiasiain valtuutetun toimisto. Kun Kaltialan asiantuntemuksesta
nousee perusteltu kanta, että lapsiin ei pitäisi ulottaa oikeutta vain muutella
juridista sulkupuolta oman mielen mukaan, niin lapsiasiain valtuutettu on
omassa lausunnossaan ollut toista mieltä. Lapsiasiainvaltuutetun perustelu
vaikuttaa Rostilan mukaan oudolta. Tämä katsoo, että koska on vähän
tutkimustietoa siitä, miten juridisen sukupuolen vaihtaminen vaikuttaa lapsen
muun sukupuoliahdistuksen kokemukseen ja sen kehittymiseen, niin meidän pitäisi
sen vuoksi sallia se. Olisi itsemääräämisoikeuden rajoittamista, jos sitä ei
sallita. Vaikka lapsiasiainvaltuutettu on esittänyt kantansa ennen Helsingin
Sanomien haastattelun julkaisemista, niin sopii ihmetellä, mihin
asiantuntijoihin hänen kantansa perustuu.
Rostila
ihmettelee tuota logiikkaa: ikään kuin varmuuden vuoksi pitäisi tehdä radikaali
uudistus, koska meillä ei ole siitä tarpeeksi tietoa. Rostilan mukaan siinä ei
ole mitään järkeä, mutta ”näin toimitaan sukupuolikysymyksissä asiassa kuin
asiassa: mennään pienien ryhmien ehdoilla”.
Kun on kyse
lapsen edusta, niin siten ei pitäisi ajatella. Lapsi on muutenkin juridisesti
vajaavaltainen. ”Tolkun ihmiset eivät enää uskalla puhua näistä asioista, koska
pieni vähemmistö huutaa muut hiljaisiksi ja kyseenalaistaa asiantuntijatietoa.”
Näin Rostila reagoi vallitsevaan vaikenemisen kulttuuriin.
Rostila käsittelee myös Helsingin koululaitoksen päätöstä
antaa SETAn järjestää Sateenkari- ja sukupuolen moninaisuus -työpajan Helsingin
yläkoululaisille (6. – 9. luokat). Hän ihmettele, miten näin nuorten psyyken
kannalta tärkeän aiheen käsittely on ohjattu aktivistiryhmän käsiin.
Kaitialan artikkelia käsittelee Facebook-päivityksessään
myös Jussi Halla-aho. Hänkin suhtautuu haastatteluun ja Kaitialan kantoihin
myötäsukaisesti. Hän ihmettelee, miksi tutkimustieto lentää kovin kevyesti
”roskakoppaan”. Lobbausjärjestö saa määrätä, eivät nuorten kanssa
työskentelevät ammattilaiset.
Halla-aho nostaa kysymyksen: ”Seta ja sen ohjauksessa olevat
poliitikot ajavat lainsäädäntöä ja kulttuuria, jonka seuraukset ovat kohteena
oleville ihmisille vahingollisia, jopa tuhoisia?”
Professori Kaltialan vastausta hän pitää ”lempeänä”:
"Haluan ystävällisesti
ajatella, että sellaiset aikuiset, jotka ovat itse saaneet apua sukupuolen
korjaamisesta, ovat halunneet lähteä pelastamaan lapsia ja nuoria. Mutta heiltä
puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen."
Itse hän ilmaisee asian verrattain ronskisti. Ollaan
kytköksissä ikiliikkujaan, mikä vain lisää myrkynkylvöä:
”Transfanaatikot eivät halua
ihmisten voivan hyvin. Heille
hajalla olevat nuoret, jotka luulevat ongelmiensa johtuvan väärästä kehosta,
ovat uhreja ja he itse näiden uhrien jaloja puolustajia. Mitä enemmän
yhteiskunnassa on itsetuhoisia mielenterveyspotilaita, sitä enemmän
"tarvitaan" Setaa ja sen poliittisia jatkeita, ja sitä enemmän Seta
tarvitsee julkista rahaa uhrien "puolustamiseen".”
….
Muutan radikaalisti näkökulmaa ja siirryn teologiseen ja
filosofiseen argumentointiin. Teologi Santeri Marjokorpi sivuaa kommentillaan
lakia nettiluennossaan,
jonka varsinainen aihe on Jälkikristillisen ajan haasteet Yhdysvalloissa. Kommentit
translaista hän esittää noin neljän minuutin ajan kohdasta 39:00 alkaen.
Jälkikristilliseen aikaan liittyy todellisuutta koskevien
perusoletusten dekonstruktio eli asioiden merkitysten purkaminen. Postmoderni
maailma pyrkii vaikuttamaan ihmisiin. Dekonstruktiota esiintyy koko ajan ja
sitä on aika vaikea vastustaa. Hän viittaa filosofi Jacques Derridaan,
joka näitä dekonstruktioita on tuonut esille.
Hän lainaa Johanneksen evankeliumin aloitusta (alussa oli sana – logos). Derridalle
dekonstruktio on tapa vastustaa rationaliteettia, siis logosta. Se on kaiken
rationaalisuuden keskiössä ja siitä pitää pyrkiä eroon. Tässä mielessä kyseessä
on myös hengellinen kysymys.
”Moderni maailma haluaa
kyseenalaistaa sanojen riippuvuuden todellisuudesta. Sanojen objektiivista,
jaettua merkitystä vähätellään, ja kun meillä ei ole enää luottamusta siihen,
että sanat tarkoittavat sitä, mitä ne tarkoittavat, on mahdollista antaa
sanoille millaisia merkityksiä tahansa. Ja jos sanat voi tarkoittaa mitä
tahansa, silloin niillä ei ole mitään merkitystä itsessään, tai ei ainakaan
jaettua merkitystä. Se tarkoittaa sitä, mitä sanomme sen itse tarkoittavan.”
Tästä hyvänä esimerkkinä Marjokorven mukaan on juuri
translakikeskustelu. Jos kuka tahansa voi vapaasti ilmoittaa olevansa joko mies
tai nainen, se tarkoittaa, että sanojen merkitys purkaantuu täydellisesti. Eikä
meillä ole sen jälkeen sellaisia sanoja. ”Tällöin jaettu viittauskohde katoaa.
Meillä ei ole mitään auktoriteettia, joka ratkaisisi merkityksen.”
Marjokorven mukaan tämän hajoamisprosessin alla sellaiset
sanat kuin Jumala, luonto, tiede, demokratia ja traditio ”voivat saada
epäilevän katseen”.
”Ne ovat sanoja, joista tietyllä tapaa on poistettu
merkitys. Eli meillä on tavallaan kyky epäillä kaikkea, mutta vähän kykyä
vahvistaa mitään. Tällöin tietenkin jäljelle jää nietzscheläisittäin tai
marxilaisittain halu ja voima – tai väkivalta.”
Tässä on havaittavissa arvelua, että kehitys voi johtaa jopa
arvaamattomiin seuraamuksiin. Tämän ymmärtää, kun ottaa huomioon luennon
laajemman kontekstin. Luennon aikana tuodaankin esille erilaisia mahdollisia
ratkaisuja siihen, miten kristilliset yhteisöt selviävät nykykehityksen
paineessa.
Marjokorven mukaan hajoamisen ongelma on aivan todellinen.
Emme ylipäänsä voi enää käydä keskustelua, kun sanojen merkitykset
pirstaloituvat ja jakaantuvat. Meillä ei ole edes yhteistä ymmärrystä siitä,
mitä sanoilla tarkoitetaan. Ja välttämättä ei edes ajatella, että ne sanat
viittaisivat mihinkään ulkopuoliseen todellisuuteen.
Kulttuurissa, jossa merkin ja sanan liiton välillä on rikki,
sanat tyhjentyvät merkityksestä. ”Hajottavat voimat johtavat meidät poissaolon
tilaan, jossa me ei koskaan voi olla varmoja, mikä on todellista, mikä on
totta, mikä on hyvää. Jäämme relativistiseen pimeyteen, nihilistiseen tilaan.”
Yleisön puolelta kysytäänkin, tarkoittaako se, että ”minä
olen minulle jumala”. Marjokorven mukaan se ainakin johtaa siihen: ei ole
mitään ulkopuolista auktoriteettia, ihmisen halu ja voima ratkaisee. Hänen
mukaansa Derrida arvostelee ”logosentrismiä”. Jos on olemassa jokin ihmisen
ulkopuolinen ”logos”, jokin totuus mihin pitäisi sitoutua, niin ”se alistaa ja
rajoittaa meitä”.
…
Liitän tähän oman sivuhuomion, jossa tosin etäännytään pääaiheesta. Tuo nihilismin esiin nosto on minulle kiinnostava. 1800-luvun lopun aatteesta näin jälkeen päin tiedämme, että siitä poiki yhteiskunnassa arvaamaton kehityskulku, kuten valheellisen utopismin ohjaama bolševikkivallankumous. Olen itse tutustunut viime aikoina venäläisen kirjailijan Jevgeni Vodolazkinin ajatuksiin. Hänhän on siviiliammatiltaan Venäjän keskiajan kirjoitusten tutkija. Hänen mukaansa keskiajalla ei katsottu tulevaan, ei luotu mitään ”utopioita”. Katse oli menneessä, jossa Jumala oli tullut lihaksi ihmisten keskuuteen. Se yhdisti.
…
Lopuksi palataan arkisempaan ”suunsoittoon”. Se olkoon
jatkeena tuohon teologiseen ja filosofiseen pohdintaan, vaikka uskonnosta
ollaankin kaukana. Kyseessä on Ivan Puopolon nettikeskustelu,
jossa yhtenä vieraana on Joakim Vigelius, joka sai aikoinaan paljon huomiota
sosiaalisessa mediassa, kun oli Tampereen yliopistossa sukupuolen tutkimuksen
laitoksen massaluennolla kyseenalaistanut luennoitsijan esittämän oletuksen
miesten kuukautisista. Vigelius julkaisi näkemyksensä sosiaalisessa mediassa ja
hän sai syytöksiä siihen suuntaan, että hänen ulostulonsa myötä
”luottamuksellinen ilmapiiri” oli hävinnyt ja hän oli käytöksellään aiheuttanut
”turvallisuusuhkaa”. Oli myös vaarannettu yhdenvertaisuus ja opiskelijoiden
välinen tasa-arvoisuus. Ja totta kai häntä myös nimiteltiin.
Hänet suljettiin luennolta, mutta asia ei jäänyt siihen
Vigelius vei asiaa eteenpäin hallintokanteluna. Varadekaanin kanssa käydystä
viestien vaihdosta selveni, että ”miesten kuukautiset” on osa tietopohjaista
opetusta. Yliopisto ei voi siihen puuttua. Kyse on siis
sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolikokemuksesta, jota kutsutaan
sukupuoleksi. Näin tämä käsitesekaannus etenee.
Puopololla on hauska räväkkä tyyli. En kykene sitä tähän
kopioimaan, mutta ilmaisen asian hieman totisemmin. Hänen mielestään ehkä laista
ei seuraa mitään traagista mutta häntä hämmentää se, että mahdollisista uhista
ei voi puhua julkisesti, koska silloin aletaan nimitellä transfoobikoksi.
Yleensähän on kuitenkin lakien yhteydessä tapana pohtia niiden toteutumista.
Vigelius puolestaan kiteyttää oman huolensa näin:
”Eniten minua hämmentää, että kun
esitetään niitä ihan valideja argumentteja, niin minkä takia mahdollistetaan
sukupuolimerkinnän muuttaminen koko suomalaiselle aikuisväestölle
ilmoitusasiana kuukauden harkinta-ajalla vuoden välein. Ja kun tätä kysyy, niin
saa vastaukseksi ’koska ihmisoikeudet vaativat’.”
…
Tulee moninaisia ajatuksia ja ymmälle jäädään. Mihin yhteiskuntamme on muotoutumassa, kun faktoilla ei ole mitään virkaa ja omat tuntemukset ottavat ohjat? Toisaalta suvaitsevaisuudesta huolimatta annetaan leimakirveille valta iskeä.
...
Lisäys 5.2.2023.
Kun yllä vihjattiin Friedrich Nietzscheen, niin
vapaasti muotoillen kiteytän hänen ajatteluun liittyen muutaman sanan. Lisään myös
kommentin Jacques Derridan filosofiaan. Olen heitä hiukkasen käsitellyt aiemminkin.
Nietzsche joutui toteamaan, että Jumala on kuollut, syy
löytyi itse kirkkoinstituutiosta. Ja kun Jumala oli kuollut, niin ihminen tekee
itsestään jumalan. Siinä maailmassa hän ja hänen tuntemuksensa ovat keskuksena,
kaikki on periaatteessa sallittua ja mahdollista. Ei hiljennytä korkeamman
voiman edessä. ”Yli-ihmisajattelua” mukaillen hän voi myös nousta toisen
ihmisyksilön mukaan, mennä virran mukana. Se veturi voi viedä arvaamattomiin
seurauksiin.
Jacques Derridan uusmarxilaista ajattelua on kommentoinut
mm. Jordan Peterson. Kun Marxilla perustana oli talousjärjestelmä, Derridan
ajattelussa kaikki palautuu valtarakennelmaan. Se ohjaa käyttäytymistämme, ei
olisi mitään vastavuoroista sisäistä pohdintaa. Siihen perustuu myös kielen
peruskäsitteiden purkaminen. Petersonia mukaillen ideologit ottavat
vallan ihmisestä, oma moraalinen pohdinta jää taustalle.
Tähän yhteyteen liittyy käsite ressentiment – ’vihamielinen kauna’. Kun oman heikomman aseman tai riittämättömyyden
tunteen katsotaan olevan seurausta järjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta, niin
yksilö sitä vastustaessaan näkee syyllisen yhteiskunnassa menestyneissä muissa
ihmisissä, ja siksi hän alkaa vastustaa heitä ja käydä jopa heidän kimppuunsa.
Kyseessä on katkeruuteen johtava ”kaunan tie”. Olisiko myös tämä nykyinen
leimakirveiden heittely palautettavissa tähän? ”Jos ongelma on maskuliinisuus,
niin silloin kaikkia miehiä ja jopa miehisyyden käsitettä täytyy vastustaa ja
halventaa.” Näin toteaa Peterson (12 uutta
elämänohjetta, s 179-180). Tämän tapainen ajattelu oikeuttaa hänen mukaansa
omahyväiseen vihaan. Peterson kehottaa ihmisiä menemään itseensä, etsimään malkaa
omasta silmästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti