Nyt valmistaudutaan huomiseen vappupäivään, mutta minäpä nostankin esille hengellisen teeman.
Netissä on sitten koronan puhkeamisen ollut sunnuntaisin kuunneltavissa
ja seurattavissa jumalanpalveluslähetyksiä. Vaikka olenkin maallistunut, niin
toisinaan syvennyt niitä kuuntelemaan. Itse kirkkotila on valinnalleni aika
ratkaiseva. Vanhan ajan puukirkko vetää minua usein puoleensa. Yleensä se
sijaitsee jossain syrjäisessä pikkukunnassa. Tällä kertaa kohdalleni osui Oulun
liepeillä sijaitsevan Lumijoen seurakunnan messu. Siitä tuli iltapäivälleni
pieni piriste. Kirkko näyttää jostain syystä typötyhjältä, jumalanpalveluksen
seuraajia on netissä kuitenkin runsaasti. Kyseisessä kunnassa en ole koskaan
käynyt.
Ensitutustumiseni Lumijoen kirkkoon tapahtui pääsiäisaamuna,
jolloin taisin seurata lähetystä suorana. Valinta oli puhdasta sattumaa.
Youtuben algoritmi vain heitti sivun kohdalleni. Huomasin, että saarnaaja oli
vanhoillislestadiolainen. Hänen saarnansa kiinnosti ja siihen sitten
syvennyinkin. Mainittakoon, että muutkin tekijät vaikuttavat valintaani.
Mainitsen yhden kiinnostukseni kohteen. Se on Pyhän sydämen kappeli
Helsingissä. Siitä saa tietoa mm. täältä.
Keskiaikaiset kivikirkot ovat yksi intohimoni. Niiden seinä- ja alttarimaalaukset
sävähdyttävät. Valitettavasti vain usein nettilähetyksissä esitellään aika
vähän itse kirkkotilaa. Jos saarnaamassa on joku nuori pappi, en kyllä pääse
puhujan kanssa laisinkaan samalle aaltopituudelle. Tunnelmakuvaukset eivät
kiinnosta, vaan saarnassa on oltava perinteinen ydinsanoma. Sen voi tarjota
vanhakantainen herätyskristillisyyteen sidoksissa oleva puhuja.
Joskus menen itse kirkon jumalanpalvelukseen. Siihen pitää
olla jokin erityinen syy. Toisinaan haluan vain mennä laulamaan virsiä muiden
seurassa. Pettymykseni on suuri, jos virret ovat tuoreempaa tuotantoa ja
melodiat outoja. Haluaisin siellä veisata vanhoja, lapsuudesta tuttuja virsiä.
Yllä mainitsin Lumijoen kirkon. Siellä pääsiäisaamuna
pidetyssä jumalanpalveluksessa veisattiin virsi nro 105: ”Aurinkomme ylös nousi…”
Se on yksi suosikeistani. Sen kolmas säkeistö saa sydämen värähtämään. Tässä
hieman alkua:
”Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset…”
Siinäpä meille mieltä kohottavaa riemun tunnetta.
Mutta nyt tulen kirjoitukseni ytimeen. Tämän aamun (30.4.2023)
jumalanpalveluksessa Lumijoella saarnaajana oli sama pappi kuin pääsiäisaamuna,
mutta nyt minut sävähdyttänyt tekijä istui urkuparvella. Hyvin nuori urkuri
soitti sekä alku- että loppusoiton. Tuskin jalat ylettyivät jalkioon mutta
varmasti hän toteutti tehtävänsä. Soittajan nimikin kerrottiin: Matteus Säily. Valitettavasti
kirkkoherra ei tervehdyspuheessaan kertonut tarkemmin sävellyksistä. Mutta ei sen väliä. Menkää ja
kuunnelkaa. Linkki on tässä.
Hienoa, kun lapset ja nuoret saadaan musiikin pariin. Kesää
odotellessa toivotaan ja myös rukoillaan maailmalle rauhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti