HELSINGIN KIRJAMESSUJA ODOTELLESSA

Tällä viikolla Helsingin Messukeskuksessa alkavat kirjamessut: http://www.messukeskus.com/Sites3/Kirjamessut/Sivut/default.aspx. Sen ohessa on paljon muitakin tapahtumia, joten väkeä riittänee. Olen kerran aikaisemmin siellä käynyt. Nyt sinne on saapumassa 34 venäläistä kirjailijaa (http://www.messukeskus.com/Sites3/Kirjamessut/Kavijat/Ohjelma/Sivut/Ulkomaisetvieraat.aspx). Se on oikeastaan tärkein syy, miksi olen sinne jälleen menossa.

Ehkä tunnetuin (tai ainakin kirjallisesti ansioitunein) venäläinen vieras on vuonna 1937 syntynyt Andrei Bitov, jonka Puškinin talo –romaania pidetään Neuvostoliiton ensimmäisenä postmodernistisena teoksena. Yleisradiossa Eeva Luotosen keskusteluohjelmassa professori Pekka Pesonen kertoo hänen urastaan ja toteaa alkuun, että kirjamessuilla hän on mukana lähinnä Venäjän ”delegaation” johtajana, tällä hetkellä hän ei ole kirjailijana mitenkään ajankohtainen. Ja onhan hänellä Venäjän PEN-klubin puheenjohtajana vielä toki virallinenkin asema maan kirjallisessa elämässä. Bitovin teokset ovat olleet aikanaan hyvin merkittäviä. Hienoa, että Esa Adrian on suomentanut hänen keskeistä tuotantoaan. Itselläni on hänen kootut teoksensa, mutta lukuyrityksistä huolimatta etäiseksi hänen tuotantonsa ja kerrontatyylinsä on minulle jäänyt. Alla olevassa kirjamessujen esittelytekstissä todetaan Puškinin talosta se, mikä minut on saanut siitä kiinnostuman: yhteys venäläisen kirjallisuuden traditioon.

Andrei Bitov (s. 1937) lukeutuu venäläisen postmodernismin kärkinimiin. Pitkän kirjailijanuran tehnyt pietarilainen Bitov tunnetaan parhaiten kokeilevasta ja leikittelevästä proosasta. Bitov ajautui varhain hankauksiin neuvostosensuurin kanssa ja useat hänen teoksensa julkaistiin ensin ulkomailla. Hänen ehkä kuuluisin teoksensa on suomeksikin ilmestynyt Puškinin talo (1978), jossa leikitellään ironisesti klassisen venäläisen kirjallisuuden traditiolla. Bitov on myös Venäjän PEN-klubin pitkäaikainen puheenjohtaja.

Eeva Luotosen Bitovin pääteosta käsittelevä ohjelma on vielä kuultavissa YLEn Areenassa: http://areena.yle.fi/1-2969018.

Merkittäviä kirjailijoita on pitkä liuta, joista en kyllä montaakaan tunne. Tutuista mainitsen nimet Boris Akunin, Viktor Jerofejev ja Ljudmila Ulitskaja. Toki tuttu nimi myös rocktoimittaja Artemi Troitski, joka aikanaan teki neuvostorockia meilläkin tunnetuksi. Hän saa nyt paljon huomiota lähinnä Putin-kriitikkona. Hän on aikansa kulttihahmo, 80- ja 90-luvun julkkis, jonka kirjallinen tuotanto ei kiinnosta.

Akunin (s. 1956) on Venäjän luetuimpia nykykirjailijoita. Hänen teoksensa menee kansaan kuin häkä. Jossakin lehtijutussa joku leikillisesti totesi, että jos Akunin julkaisisi pelkkiä tyhjiä sivuja, painos myytäisiin loppuun. Minä olen hiljattain hankkinut hänen kaksi teostaan Venäjän historiasta. Niissä hän pääsee vasta 1400-luvun puoliväliin. En tiedä, onko jatko-osia tulossa. Venäläisille ja myös minulle hän on tullut tunnetuksi 1800-luvun Venäjälle sijoittuneilla dekkareillaan. Niiden kautta hän on saanut eräänlaisen kulttikirjailijan aseman. Yhden olen itse lukenut, taitavasti hän tapahtumaketjua rakentaa. Viime vuosina en ole hänen kirjoittamistaan seurannut, noita yllä mainittua kahta historiateosta lukuun ottamatta. Nekin ovat vielä odottamassa hyllyllä lukuinspiraatiotani.

Viktor Jerofejev (s. 1947) on yllä mainituista nimistä minulle kirjailijana tutuin. 90-luvulla suorastaan innostuin hänen muutamasta teoksestaan. Suosikkini oli pornografiastakin syytetty Русская красавица (”Venäläinen kaunotar”), joka on suomennettu nimellä Moskovan kaunotar. Toinen mieleen jäänyt on Мужчины (”Miehet”), joka niin ikään huomaan suomennetun. Jerofejev kuuluu Venäjän tunnetuimpiin toisinajattelijoihin. Monet suhtautuvat häneen ”kalseasti”, yksi näkyvä kriitikko on ollut yllä mainittu Andrei Bitov: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Jerofejev.

Ulitskajaa (s. 1943) olen lukenut, mutta lukukokemuksista ei ole jäänyt erityisiä muistikuvia. Viimeaikainen tuotanto on tullut tutuksi vain erinäisten arvostelujen ja yhden radio-ohjelman kautta. Skandaaleja hänelläkin on viime aikoina ollut vallanpitäjien kanssa. YLEn Areenassa on kaksi häneen liittyvää ohjelmaa. Minulle on tuttu Anna-Liisa Haavikon ohjelma, jossa suomentaja Arja Pikkupeura ja toimittaja Aleksis Salusjärvi keskustelevat hänen teoksestaan Medeia ja hänen lapsensa. Ohjelma on valmistunut vuonna 2012. Onneksi se on vielä kuultavissa: http://areena.yle.fi/1-1634889. Sitä lämpimästi suosittelen. Pari vuotta myöhemmin YLEn Kultakuume-ohjelmassa käsitellään hänen yli 700-sivuista uutuusteostaan Vihreän teltan alla: http://areena.yle.fi/1-2215754. Se pitänee ehkä vielä ennen kirjamessuja kuunnella. Romaanista kerrotaan mm. täällä: http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/vahvat-naiset-ja-toisinajattelijat/, kirjoittajana on Pentti Stranius. Hän yhdistää teoksen Anatoli Rybakovin Arbatin lapsiin pitäen sitä vielä monitahoisempana. Rybakovin trilogian olen lukenut suomennoksena heti kun se aikoinaan julkaistiin. Viime päivinä olen kuitenkin palannut sen pariin eräästä syystä, josta toivottavasti kirjoittelen piakkoin blogissani. Tämänkin yhteyden kautta kiinnostukseni Ulitskajan mammuttiteokseen on herännyt, toivottavasti liikenee aikaa sen lukemiseen.

Kirjamessuilla Ulitskaja esiintyy torstaina 22.10 useampaan kertaan. Valitettavasti en pääse tuolloin paikalle. Yhtenä aiheena on tuo yllä mainittu romaani sekä tänä vuonna suomeksi ilmestynyt novellikokoelma Tyttölapsia: http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/ljudmila-ulitskaja-tyttolapsia/2028577. Lisäksi hän on kertomassa käsityksiään Venäjän sananvapaustilanteesta.

En liioin pääse kuulemaan myöskään Jerofejevia enkä Akuninia. He ovat keskustelemassa kirjallisuuden asemasta Venäjällä ja Akunin esittelee myös uusimpia pienoisromaanejaan, jotka on vastikään suomennettu.

Valeri Popov

Sen sijaan Andrei Bitovia pääsen kuulemaan. Ja minua kiinnostaa myös viime aikoina elämäkertoja kirjoittanut Valeri Popov (s. 1939). Olen lukenut hänen melko tuoreen elämäkerran akateemikko Dmitri Lihatšovista. Popovia pidetään Sergei Dovlatovin tradition jatkajana. Miehellä on pitkä kirjallinen ura takanaan, nykyisin hän toimii Pietarin kirjailijaliiton ja PEN-klubin puheenjohtajana. Suomennoksia hänen teoksistaan ei yhtä pikkunovellia lukuun ottamatta ole. Pidin kovasti hänen Lihatšov-elämäkerrastaan. Olen myös seurannut, miten Venäjällä on siihen suhtauduttu. Se kuin myös hänen vastikään kirjoittamansa Dovlatovin elämää käsittelevä teos on saanut ankaraa kritiikkiä. Suoraan sanoen ne melkein lytättiin. Eräässä katsomassani TV-ohjelmassa kirjailija kuitenkin hyvin rauhallisena puolusti ratkaisujaan.

Muutakin kiinnostavaa ohjelmasta löytyy. Sofi Oksaset ja muut vastaavat jätän väliin. Tässä on muutamia valintojani.

Perjantaina Teemu Keskisarja, Juhani Seppänen ja Hanna Smith käsittelevät sangen kiinnostavaa historiateemaa: isoavihaa eli Suuren Pohjansodan aikaa (1700 – 1721) Suomen historiassa. Tarkemmin sanoen siinä käsitellään sen vaikutusta suomalaisten ja venäläisten keskinäisiin suhteisiin historian saatossa. Tilaisuuden otsikkona on Isostavihasta "isoon vihaan" .

Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela on myös varsin kiinnostava henkilö. Yleisradiossa Kalle Haatasen ohjelmassa hän oli syyskuussa puhumassa uuden kirjansa aiheesta, länsimaisen yhteiskunnan synnystä: http://areena.yle.fi/1-2914031. Siinä hän käsitteli sen verran kiinnostavia seikkoja mm. Venäjän historiasta, että kirjamessuilla aion ehdottomasti päästä häntä kuulemaan ja näkemään. Aiheena on ”länsimaisen ihmisen tie kauppatavarasta yksilöksi”. Tässä on kirjamessujen ohjelmasta poimittu tarkempi kuvaus:

”Orjakauppa kukoisti varhaiskeskiajalla. Kun kuninkaanvalta syrjäytti klaanit kirkon myötävaikutuksella, orjabyrokratiat murtuivat, naisesta tuli itsenäinen ja Suomikin kasvoi epämääräisestä rajamaasta länsimaiseksi oikeusyhteiskunnaksi.”

Haastattelijana on sama henkilö kuin radio-ohjelmassa: sosiologi Kalle Haatanen.

Jos aika sallii, aion käväistä kuulemassa myös keskustelua ”Venäjän imperiaalisesta tilasta”. Keskustelijoina ovat Hanna Smith, Sanna Turoma ja Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. ”Tarjolla on kolme näkökulmaa Venäjän nykytilaan ja tulevaisuuteen”, kerrotaan kirjamessujen ohjelmassa.

Ja lopuksi ”last but not least”:

Petroskoilaista kirjailijaa, runoilijaa ja esseistiä Jana Žemoitelitea haluan ehdottomasti päästä seuraamaan. Olen tutustunut hänen runoihinsa ja muuhun tuotantoonsa. Luin vastikään mm. hänen kiinnostavan pikkuesseensä, joka liittyy Aleksandr Puškinin pienimuotoiseen tragediaan Пир во время чумы (”Pidot ruton aikaan”). Lisäksi hänen näkemyksiinsä osuin kirjoittaessani juttua Antti Timosen romaanista Me karjalaiset. Žemoitelite on valmistunut Petroskoin yliopistosta suomen kieli pääaineenaan. Hän siis puhuu sujuvasti suomea. Hän on merkittävä hahmo Venäjän Karjalan kirjallisessa elämässä, toiminut mm. Petroskoissa julkaistava kirjallisuuslehti Severin päätoimittajana. Ja Karjalan kirjallisuuteenhan olen tuntenut vetoa 80-luvulta lähtien. Lisäksi oman kiinnostavuutensa tuo hänen liettualaiset sukujuurensa. Ja Liettua on minullekin varsin tuttu maa. Jana Žemoitelite on kirjoittanut varsin perusteellisen katsauksen liettualaisen taiteilijan ja säveltäjän  Mikalojus Konstantinas Čiurlionisin elämään ja taiteeseen. Se on vahva osoitus hänen monipuolisuudestaan. Venäjänkielentaitoiset pääsevät tutustumaan hänen tuotantoonsa mm. tämän linkin kautta: http://avtor.karelia.ru/about/zhemoitelite_yana__yana_zhemoitel.html?category=12.