tiistai 31. heinäkuuta 2018

OLAVI VIRTA - suutarin pojasta "laulavaksi tragediaksi"


Tuulien soittohon kaikki jää unhohon.
Kuuntelen hetken, kun puut huminoi.

Katkelma laulusta Tuulikannel (sävel ja sanat Olavi Virta).




Olavi Virta (1915-1972) on suomalaisen viihteen keskeisiä hahmoja. Minusta hän on ylitse muiden, mutta pelkään liioittelevani. Olen viime aikoina tavannut ihmisiä, joille Olavin persoona ja voimallinen lauluääni on edelleen elävässä muistissa. Se osui sydämeen. Toisaalta Virtaan liittyy myös ristiriitaisia tunteita. Aina joku muistaa mainita hänen alkoholin käyttönsä.  Hänen elämänsä viime vuosiin liittyy tragiikkaa, joka ei unohdu.

Otsikon ilmauksen ”laulava tragedia” olen lainannut Peter von Baghin, Markku Kosken ja Pekka Aarnion elämäkertakirjasta (Olavi virta – Legenda jo eläessään).  Mies ei elänyt kuusikymppiseksikään mutta siihen elämään sisältyy paljon. Oikeastaan sen kautta voi kokea Suomen itsenäisyyden kivuliaita ja osin loistokkaitakin vuosikymmeniä. Samalla voi nähdä, kuinka juopon suutarin Oskari Ilmenin pojasta tuli elämässä eteenpäin sitkeästi pyrkivä nuori mies, hurmaava swing-mies, suomalaisen tangon ja viihteen sydämeen iskevä tulkki, räiskyvä ja tunaroivakin liikemies, median armotta pilkkaama ”laulava lihapulla” ja lopulta lähes liikuntakyvytön osin puhekykynsäkin menettänyt - edelleenkin laulava - elävä tragedia. Viimeisinä vuosinaan hän joutui vielä keikkailemaan saaden osaksi pilkkaa ja naurua. Ymmärrän, että nöyryytettynäkin hän tunsi oman arvonsa.

Käännetään katse hänen loistonsa vuosiin. Hän eli hektistä elämää omistautuen täysin työlleen. Hän teki levytyksiä vuodesta 1938 vuoteen 1966. Siihen aikaan mahtuu reilusti yli 600 kappaletta. Tuotteliain vuosi taisi olla 1954. Levyt syntyivät kaiken muun ohessa. Hän keikkaili ahkerasti ja esiintyi 17 elokuvassa. Lisäksi hän oli perheenisä, joskin ura vei kaiken huomion eikä perheelle omistautumisesta tullut mitään.

Avioeron myötä perhe muutti Ruotsiin. Nuorin lapsista Sheila-tytär oli tuolloin parivuotias. Isänsä kuollessa hän oli 15-vuotias. Juttu Sheilasta löytyy osittain täältä. Hänellä ei ollut koskaan mahdollisuutta tutustua isäänsä. Myöhempinä vuosina kaipuu isään on vain syventynyt. Hänelle isä on jäänyt vieraammaksi kuin monelle suomalaiselle.

On ihmeellistä, että pilkan ja konkurssin keskellä Virta ei henkisesti romahtanut. Laulujen tulkinnassa alkoi kuulua syvä sävähdys elämän tuomaa surumielistä katkeruutta, ehkä sitä aidointa Olavia. Se on tainnut antaa oman vahvan sysäyksensä suomalaisen melankolian käsitteelle.

Legenda jo eläessään -kirjassa korostetaan Virran merkitystä suomalaisen viihteen kehityksessä. Siinä todetaan (s. 232), että Virran kuoleman jälkeen ”musiikin tulkinnan suunta ikään kuin kääntyi ympäri”. Virran laulut alettiin kokea ja ymmärtää hänen elämänvaiheittensa kautta. Ne saivat siis esittäjänsä kohtalosta uuden sisällön. Eikä tulkinnassa jämähdetä pelkästään Virtaan. Kirjassa rohjetaan arvella, että samalla myös suomalaisen tangon luonne ja merkitys muuttuivat. Melankolinen puoli vahvistui, toiveikkuus vaimeni.

Toki suomalaisesta kulttuurielämästä löytyy vastaavia tapauksia. Kirjassa nostetaan esille kulttuurimme perimmäisiin kivijalkoihin kuuluva kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi. Kun siirrytään kansainväliseen viihdemaailmaan, voi Olavin kohtalon rinnastaa aika moneen suvereeniin tähteen, joiden elämä sammui Virtaakin varhemmin.

Oskari Olavi Ilmen syntyi vuonna 1915. Hän oli suutarin perheen ainoa lapsi. Kansalaissodan aikoihin perheessä koettiin tragedia, kun punaisten puolella ollut isä tuomittiin vankeuteen.  Vankeus ei ollut pitkä, mutta perheelle traumaattinen. Kolmivuotias Olavi-poika kävi äitinsä kanssa katsomassa isää. Jotain hänen alitajuntaansa on siitä täytynyt jäädä.  Ja varmasti poika sai sen tuta myöhemmin, sillä isä alkoi saada vapauduttuaan juoppohulluuskohtauksia. Myöhäisiän runsaassa alkoholin käytössään hän tuntuu seuraavan isänsä kohtaloa.

Vuonna 1926 Oskari Olavi ilmanista tuli suomalaistamisaallon myötä Olavi Virta.  Tuolloin Lahdessa asunut perhe oli jo lähes hajonnut, seuraavana vuonna äiti muutti Olavin kanssa kotoa Helsinkiin. Poika joutui äitinsä entistä tiukempaan huomaan. Elämästä tuli selviytymiskamppailua. Köyhyydessä poika tajusi työn merkityksen. Hänestä tuli ompelijataräidin ahkera apuri. Kuitenkin aikuisiän kynnyksellä välit äidin kanssa menivät solmuun ja nuorukainen halusi tulla toimeen omillaan. Siihen hän oli saanut riittävästi eväitä. Hän oli valinnut tulevaisuuden alan, opiskellut sähkömieheksi. Kuitenkin veren perintönä saatu musiikki veti enemmän puoleensa. Hänestä tuli muusikko, jonka laulajan kyvytkin pian huomattiin. Ensi levy osui vuoteen 1938.

Orastavaan uraan tuli sotien myötä kuitenkin mutkia. Ne osoittautuivat vain hidasteeksi. Sodan päätyttyä ura alkoi selkiintyä, miehessä heräsi yrittäjähenki. Riskejä ei jälleenrakennuksen hengessä pelätty. Hän alkoi harjoittaa musiikkialan tarvikkeiden kauppaa. Siinä vielä kokeiltiin kepillä jäätä. Päätyöksi muotoutui musiikin esittäminen. Siihen riitti markkinoita. Myös elokuva-alalta avautui tehtäviä. 50-luvun alusta lähtien rahaa alkoi virrata siinä määrin, että entinen köyhän perheen poika ei pystynyt kuin tuhlaamaan ja lisäämään moottoriin kierroksia. Säästäminen oli nousuhuumassa täysin vieras käsite.

50-luvun alussa mies oli täyttä terästä. Tässä linkissä on pätkä elokuvasta Kipparikvartetti vuodelta 1952 (”Eipä voi ihminen jolla on vatsa vaativainen”). Se osoittaa Virran näyttelijänkyvyt ja esiintymistaidon luontevuuden. Mutta elokuvissa luontevimmillaan hän oli juuri laulaessaan.  Filmipätkän lopussa on myös hieman vuorosanailua, josta hän kyllä selviää tällä kertaa yllättävän hyvin. Huomatkaa noin kohdassa 1:15, kuinka ketterästi hän hypähtää pöydän yli. Virta oli teräksisessä kunnossa. Olihan hänellä takanaan myös lyhyt urheilijaura.


Vuosikymmenen puolivälissä oltiin uran huipulla. Sitten seuraavan vuosikymmenen vaihteessa tultiin ryminällä alas. Merkkejä romahduksesta oli jo olemassa mutta varsinaisesti tapahtumavyyhti pyrähti käyntiin maaliskuussa 1959, Ilomantsin keikan tapahtumien jälkeen.

Keikan tapahtumia alkoi media vääristellä haluamaansa suuntaan. Vastaani tuli 90-luvulta peräisin oleva lehtiotsikko, jossa todetaan ”lehtiankan murskanneen Olavi Virran elämän”. Otsikko kuitenkin kärjistää. Toki se oli vain sytykettä – kipinä, josta koko prosessi roihahti liekkeihin. Liiketoimet olivat jo muutenkin sekaisin ja myös levytyksissä oli tullut ylilyöntejä.


Ilomantsin keikka ja sitä seuranneet tapahtumat


Sen piti olla aivan normaali rutiininomainen kiertue Virran vahvalla tukialueella Itä-Suomessa. Kyseessä oli kolmen viikoin kiertue. Ilomantsi oli virran vahvinta tukialuetta ja osui kiertueen puoliväliin

Tanssipaikan sali oli täynnä. Kuten tyyliin kuuluu, ennen esitystä otettiin hiukan näkäräisiä. Eikä se muutamaan jäänytkään.  Virran viinapää kyllä kesti isommankin määrän, mutta hanuristi Arvo Nyström alkoi olla soittamaan lähdettäessä heikoissa kantimissa.

Nyströmistä voi lukea Wikipediassa. Hän oli nuorempana ollut hyvin säntillinen muusikko ja alkanut käyttää alkoholia vasta myöhemmällä iällä.  Nyt viina teki tepposet eikä soitosta tullut mitään. Yleisö osasi näköjään vaatia tasokkuutta ja tuolloin juopuneena esiintymiseen suhtauduttiin vakavuudella. Järjestysmiehetkin olivat tiukkoina.

Hanuristi jäi toistamaan yhtä ja samaa säveltä. Virta yritti laulaa mutta eihän siitä mitään tullut. Viimein Nyström heitti hanurinsa nurkkaan, kirosi raivostuneena ja häipyi lavalta. Soitto keskeytyi. Kiertueen järjestäjä lupasi yleisölle rahat takaisin. Poliisi tuli ja vei Nyströmin putkaan.

Virta häipyi nopeasti paikalta. Vuoden 1970 TV-jutussa Virralta kysyttiin tapauksesta. Kun toimittaja Heinivaho totesi, että virhe oli se, että Virta häipyi paikalta. Virta vastasi siihen, että mitä siinä muuta olisi ollut tehtävissä, kun olisivat vieneet putkaan.

Siitä tuli skandaali. Lehdet alkoivat hehkuttaa tapausta suurin otsikoin. Haukkumasana ”laulava lihapulla” sai enemmän näkyvyyttä.  Virran sanottiin häipyneen tilaisuudesta kassa mukanaan. Lavalta oli muka löydetty vain väkivaltaisesti käyttäytyvä Nyström.

Juttujen sarjan aloitti Ilta-Sanomat 18.3.1059, Viikkosanomat jatkoi. Totuudelle ei annettu mitään virkaa. Eikä tässä tapauksessa kyse ollut pelkästään sensaatioita janoavista toimittajista. Myös silminnäkijät alkoivat vääristellä näkemäänsä.

Joukko muusikoita oli tukemassa Virtaa, mutta lehdistö ei huolinut heidän sanojaan.

Yhtyeen rumpali Manu Teittinen kertoo teräväkielisestä vahtimestarin vaimosta, joka oli tietysti nähnyt ja kokenut kaiken. Tämä väitti, että kaikki olivat ”sikahumalassa” ja veivät kassan mukanaan. Naiselle yritettiin muistuttaa, että pöydän äärellä laskettiin kassaa ja hän oli ollut mukana. Ei hän kuunnellut vaan jankkasi yhtä ja samaa. Näin lehdistön ”totuus” saattaa muuttaa jopa silminnäkijöiden kokemuksia.

Myös yhtyeen alaikäisen naissolistin Kaarina Heikkisen ”uhripääomaa” käytettiin hyväksi.  Viikkosanomat julkaisi nimittäin jutun ja kuvan, josta saattoi päätellä Virran tehneen pahaa nuorelle naiselle. Kuvat olivat retusoituja. Jutun otsikko oli kuvaava: ”Karjalan maill kultakäköset kukkuu”. Tosiasiassa Heikkiseen ei ollut kajottu.

Esimerkkinä Heikkisen laulajan urasta löytyi levytys ”Ei koskaan sunnuntaisin” (https://www.youtube.com/watch?v=84R-V0wWuAQ).

Tapahtumasta vauhtia saaneella nimityksellä ”laulava lihapulla” halutaan viitata Virran pulskistuneeseen ulkomuotoon. Taustalla on kuitenkin myös hänen kulinaariset harrastuksensa. Lempiruoka oli lihapullat.

Ilomantsin tapauksen jälkeen Virran levyjen myynti romahti ja keikkojenkin loppuessa tulovirta loppui. Velat menivät perintään. Kun niitä ei voitu maksaa, jouduttiin pakkohuutokauppaan. Omaisuus meni pilkkahintaan. Vaimokin lähti lapsineen Ruotsiin. Olavi joutui asumaan ystäviensä nurkissa. Räksytys laulavasta lihapullasta jatkui. Hän ei kuitenkaan ihan kokonaan romahtanut. ”Ääntäni ette minulta kuitenkaan voi viedä,” kerrotaan Virran todenneen.

Vaimo palasi vielä vuonna 1961, mutta yritys oli toivoton ja kesti vain muutaman kuukauden.

Kun nykyisin kirjoitetaan paljon agendajournalismista, eli median tavasta viedä toimintana kautta läpi omaa aatettaan tai ajatustaan. Tämä haiskahtaa sen esiasteelta. Käsikirjoitusta ei varmaan ollut, mutta tavoite oli kaikille kirjoittamattomana mielessä. Virta oli suistettava valta-asemastaan ja raivata tilaa nuorten suosimalle kansainväliselle viihteelle. Rock-n-roll-kulttuuri oli leviämässä maailmalla. Kesällä 1959 nuorison suuri idoli Paul Anka vieraili Linnanmäellä ja sai nuorison hullaantumaan. Alkoholisoitunut Virran setä piti saada syrjään uusien aatteiden tieltä. Lamasta huolimatta viihdealan markkinat vetivät hyvin. Ne rahat kiinnostivat. Virrasta haluttiin tehdä pahis. 50-luvulla oli ollut poliittisia skandaaleja, joissa oli tuomittu poliitikkoja sakkoihin. Varsin ajankohtainen tapaus tuolloin oli Kätilöopiston juttu. Siinä pari ministeriä sai lopulta sakkotuomion. Rötösherroja oli alettu jahdata ja viihteen maailmastakin saatettiin haluta yksi lisää.

Median toiminta oli virittäytynyt Virran alasajoon kuin yhteisestä sopimuksesta. Puolustukselle ei annettu sijaa. Myös kansan oma Yleisradio osallistui teilaamiseen. Se asetti Virran levyt soittokieltoon. Sen myötä sijaa sai viihteen nuorempi polvi. Erityisen harmillista oli, että hieman ennen Ilomantsin keikkaa äänitetty kappale Tom Dooley ei saanut näkyvyyttä. Sen tarina olisi ollut liian osoittava Virran kohtaloa kohtaan.  Siitä kansa olisi saattanut antaa omalle idolilleen säälipisteitä.

”Itketkö nyt Tom Dooley, kadutko jälkeen työn?/ Näetkö puun Tom Dooley? Näetkö köyden myös?/ Kadutko jälkeen työs?

……


Ja Olavi osoitti, että ääni oli edelleen tallella. Vuonna 1960 näki päivänvalon Virran versio italialaisesta iskelmästä ”Guarda che luna” – Hopeinen kuu. Sen taustalla oli mm. äänityksen suhteen Suomen kekseliäimmät voimat. Seppo Rannikon saksofonisoolo on Legenda jo eläessään -kirjaa lainaten ”melkein yhtä legendaarinen kuin virran osuus”. Alkuperäinen kappale jää hyvin vaisuksi Virran ”metafyysisen” tulkinnan ansiosta.

Levyn valmisteluun käytettiin aikaa. Äänityksessä käytettiin tuon ajan uusimpia keinoja ja kikkoja (Legenda jo eläessään, s. 165). Taustakuoroonkin hankittiin parhaat voimat. Rannikon tenorisoolo ja Virran laulu osuivat täydellisesti yhteen. Aarre Elon kertomukseen viitaten saksofoni luo vaikutelman usvan takaisesta kuusta ja Virta osasi muokata äänensä juuri tuohon samaan tunnelmaan ja soundiin.

Mestari oli mestari. Pekka Gronowin mukaan Hopeinen kuu antoi välähdyksen siitä, mihin suuntaan Virran ura olisi voinut kehittyä. Laulajasta olisi ollut muuhunkin kuin vain oman vanhan materiaalinsa joskus liiankin melodramaattisiin uudelleen äänityksiin. Vanhan swing-veteraanin ääni olisi kyennyt taipumaan myös 60-luvun uusiin haasteisiin. Siitä on osoituksena myös mm. sielukkaat tulkinnat kappaleissa Tyttö metsässä ja Luonnonlapsi (”Nature boy”).

Virran vahvuus oli tulkinnan kerronnallinen puoli. Hän loi laulaessaan pienimuotoista draamaa. Aarre Eloa mukaillen lauluun sisältyvä dramaturgia tuli luonnostaan ja oli osa hänen taiteellisuuttaan. Hän toi lauluissa esille ”juuri ne oikeat asiat”.

Legenda-kirjan tekijöiden mukaan Virralle olisi sopinut myös rock and roll -vivahteinen ohjelmisto. Tätä aluksi epäilin, mutta eihän todella Bill Haleykaan ollut mikään poikanen omaa hittiään levyttäessään. Ja Virta hallitsi swingin. Ei Lasse Liemolan kaltaisista nuorukaisista ollut tähdiksi. Myötäilen jälleen Legenda-kirjaa, kun kysyn: Mitä olisikaan syntynyt, jos Virta olisi saanut levyttää Elvis Presleyn tuon ajan tuotantoa? Levy-yhtiö Scandia ei kuitenkaan osannut tai halunnut hyödyntää Virtaa.  Yhtiö panosti nuoriin naislaulajiin ja uusiin tangotähtiin. Hienoa sekin, että Laila Kinnunen, Annikki tähti, Eino Grön ja Reijo Taipale saivat nostetta.

Ja Virtakin pääsi vielä Scandiassa esille.  Hänen vuoden 1963 levytykset ovat upeita tulkintoja. Tuolloin miehen puhe saattoi olla jo kähinää mutta ei sitä äänessä huomannut. Niissä voi aistia jopa henkilökohtaisen tilityksen makua.

ERI PUOLIA VIRRAN URASTA JA ELÄMÄSTÄ


Tuon seuraavassa esille eräitä keskeisimpiä puolia Olavi Virran urasta ja elämästä. Yritän tiivistää, jos mahdollista. Laitan asiat selvyyden vuoksi pikku otsikoiden alle.

Uran tausta

Olavin musiikilliset lahjat olivat veren perintöä. Hänen isoisänsä oli kyliä kiertävä suutari, jonka laulutaito tunnettiin. Olavin vanhemmat tajusivat poikansa musikaaliset lahjat, koska lapselle ruvettiin jo varhain antamaan pianotunteja. Se oli tuohon aikaan todella harvinainen valinta sen kaltaisessa perheessä, jossa tulot olivat vähäiset ja epävarmat.

 Nousu huipulle

Viihdemaailman huipulle Olavi pääsi sitkeällä ja määrätietoisella työllä. Oli nuoruuden aikoja, jolloin töiden vuoksi yöunet jäivät muutamaan tuntiin.  Olen samaa mieltä kuin tässä lehtijutussa Virrasta todetaan. Ei hän alkoholistina olisi voinut nousta siihen asemaan, jossa hän huippuvuosinaan oli.
Hänen ensilevytyksensä osuu vuoteen 1938. Tuolloin ei varmasti ollut helppoa nousta pinnalle. Sen verran nimekkäitä viihdemaailman hahmoja oli hänen tiellään. Hän teki kuitenkin vaikutuksen. Dallape-orkesteri oli yksi koulu. Tuleva klassisen musiikin merkkisäveltäjä Tauno Marttinen työskenteli vielä tuolloin viihdealalla. Hän oli osaltaan edistämässä Virran uraa.



Ura klassisen musiikin alalla

Vuonna 1936 Virta lähti suorittamaan asepalvelustaan Viipuriin. Sielläkin hänen laulajan taitonsa laajalti huomattiin. Pääosassa oli tietysti viihde mutta hän lauloi myös viipurilaisessa mieskuorossa ja alkoi ottaa yksityistunteja. Ura klassisen musiikin parissa alkoi kiinnostaa. Klassinen koulutus oli vielä sota-aikana vakavasti mielessä, mutta sodan jälkeisessä uudessa tilanteessa ne haaveet unohtuivat. Syyt olivat ensi sijassa taloudelliset.  Ja kaiken lisäksi hän pääsi sotaväen jälkeen vuonna Rainbow-orkesterin laulusolistiksi, mistä alkoi ammattilaisuransa viihteen parissa.

Viihdyttäjä

Olavi oli kasvanut viihdyttäjäksi. Paitsi että hän oli swing-mies, hän oli myös luontainen humoristi ja hauskanpitäjä, joka kehittyi myöhemmin vakavampaan suuntaan.  Ei hän mikään pölkky ollut, niin kuin joskus Pekka Puupää -elokuvia katsellessa luulee. Rytmi oli veressä. Se sai liikkumaan niin sielun kuin ruumiin. Laulut eivät olleet tyhjiä sanoja. Hän kehitti ääntään, otti 40-luvulla yksityistunteja. Opettajana oli oopperalaulaja Thorild Brödermann, jota hän myöhemmin piti parhaana opettajanaan (Erola, s. 65).  Hän kertoi laulaessaan aina tarinaa. Lauluissa on sisältö, sen suomalainen yleisö oppi Olavia kuunnellessaan, sitä se odotti.
Kippari-kvartetti oli tietysti huikea ryhmä. Siinä Virta sai vertaistensa joukossa esitellä omia viihdyttäjän taitojaan.  Yhteistyö kaatui ristiriitaisuuksiin ja ennen muuta Virran muihin kiireisiin.

Virralla oli rooli 17 elokuvassa. Niistä seitsemässä hän esitti vain yhden laulun.


Ääni


Hän hioi määrätietoisesti ääntään. Esittämiään lauluja hän kävi harjoitellessaan tavu tavulta lävitse. Hän ymmärsi mikrofonin käytön tärkeyden. Hän liikutti siitä sovittaen etäisyyden äänen voimakkuuteensa. Hän osasi yhdistää oikean hengittämisen sopivaan äänen voimakkuuteen (Erola, s. 74.) 50-luvun alussa Virran ääni muuttui ratkaisevasti laadultaan. Virallisesti sen sanotaan muuttuneen vuonna 1953. Itse puhuisin vain 50-luvun alkuvuosista, sillä jo vuoden 1951 eräissä levytyksissä on kuultavissa uudenlaista Virtaa. 

Esimerkiksi äänen laadun muutoksesta sopii  kappale Öiset kitarat. Vuoden 1947 versiossa (nimeltään Yön kitarat)  Virta esittää loppunousunsa ohuessa falsetissa. Paremmin tunnetussa vuoden 1956 versiossa loppu huipentuu virtamaisella voimakkaalla rintaäänellä. Punatukkaiselle tytölle on toinen kuvaava esimerkki.


Levytyksiä


Levytyksiä on huikea määrä. 60-luvulla suosion hiipuessa ja kunnon heiketessä niiden määrä väheni. Tapana oli, että levy-yhtiöitä vaihdettiin tiuhaan, mistä osin johtuu, että eräitä hänen laulujaan hän levytti useamman kerran. Sodan jälkeen levy-yhtiöiden kanssa tehtiin yksittäisiä sopimuksia muutamasta laulusta.

Kaiken moninaisuuden keskellä huomionarvoista on yhteistyö Harmony sisters -lauluyhtyeen kanssa. Musiikki oli sopusointuista ja laulu soivaa. Siitä esimerkkeinä olkoot Syysunelmia ja Sinitaivas.

Olavi Virran uraan sisältyy paradoksi. Yhtäältä häntä yhtäältä pidetään suomalaisuuden tulkkina - suomalaisen tangon mestarina, tanssilavojen kuninkaana. Toisaalta suurin osa hänen tuotannostaan on ulkolaista alkuperää. Hän esittää ne suomeksi ja tulkita ne omalla tavallaan, liikoja jäljittelemättä. Suuri kiitos tästä kuuluu myös Reino Helismaan kaltaisille sanoittajille sekä monille taitaville sovittajille, esimerkkinä Toivo Kärki. Koemme siksi laulut omaksemme. Kaikkinensa suomalainen tango- ja tanssikulttuuri sai kehitykseensä Virrasta voimaa.


Perhe, koti


Perhe merkitsi Olaville paljon. Hänen oma perheensä oli hajonnut osin siitä syystä, että isä sai sisällissodan jälkimainingeista traumoja ja vajosi juoppohulluuteen.  En tiedä, oliko sillä merkitystä. Mutta perheidylliä hän kaipasi. Siitä on osoituksena myös Olavin lempiharrastus – ruoanlaitto. Ja myös muutamat harvat kuvat perheen yhteisistä onnellisilta vaikuttavista hetkistä kertovat omaa kieltään. Ei niitä väkisin luotu. Traagista oli se, että hän ei kyennyt huolehtimaan perheestään eikä elää tuota idylliään. Suhde vaimoon ja lapsiin jäi etäiseksi. Vauhdin kiihtyessä ei hän perhettään paljon nähnyt.

Virralla näytti olevan kiihkeä halu luoda perhe. Se oli kuitenkin vain yksi osa ”elämän käsikirjoitusta”. Muuhunkin oli ehdittävä.

Olavi Virran myönteisistä perhearvoista kertonee sekin, että laulu Sonny Boy oli hänelle itselleen läheinen laulu. Kenties omiin lapsiin liittyvät tunteet saivat purkautumistiensä sitä laulaessaan. Perheeseen ja lapsiin oli vauhdikkaan elämän myötä kehittynyt virtuaalisuhde.



Auto


Lauluissaan hän oli suomalaisempi kuin ehkä kukaan. Autoillaan hän eli amerikkalaista unelmaa. Autojen maailmaan liittyy vauhdin ihailu. Hän ajoi aina kovaa, vaikkei ollut kiire. Vaimo on jossain yhteydessä tehnyt havaintoja miehestään, kun tämä oli kokeilemassa moottorivenettä. Hän totesi miehensä vauhdin kaipuun ja se heijastui kaikessa tämän elämän vaiheissa. Muistaakseni Eino Grön on verrannut Virtaa diesel-autoon. Moottori kyllä kesti ja kesti raskaankin käytön mutta sitten se hajosi kerralla. 


Liikemiehenä, johtajana


Virran bisnekset menivät lopulta pieleen. Häntä läheltä seurannut Ossi Runne on todennut tähän liittyen olennaisen seikan. Vaikeudet johtuivat hänen mukaansa Virran kyvyttömyydestä asioiden pitkäjänteiseen hoitoon.
Kirjapainotoiminta olisi kyllä kannattanut. Mutta eihän siitä mitään tullut, kun otettiin liikaa tilauksia eikä kyetty niitä hoitamaan. Asiakkaat hävisivät.


Naiset


Ensimmäisen ihailijakirjeen hän taisi saada jo 30-luvun lopulla. Jo ensimmäisessä elokuvassaan hänen on todettu katsoneen kameraan niin polttavasti, että on saanut monen sydämen sykkimään. Sitten uran edetessä ja maineen kasvaessa naisia riitti varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Eikä siinä tainnut oma perhekään olla esteenä.
Viimeinen naissuhde oli kuitenkin kaikkein tärkein. Hän oli Hulda Simula, Olavia 20 vuotta vanhempi. Hän huolehti äidillisesti miehestä Tampereen Pispalassa tilanteessa, jossa tämä olisi muuten joutunut täysin hunningolle. Siihen miksi hän otti Olaviin yhteyttä, on vain yksi syy. Hän oli rakastunut Olavi Virran musiikkiin, nähnyt ja kuullut hänen laulavan. Hän oli jo saattanut kaksi miestään hautaan ja päätti ottaa Olavin suojelukseensa. Pidän sitä jalona tekona.
 
Hulda Simula

Alkoholi


Hän kesti viinaa, ei humaltunut. Hän oli elämäntiensä valinnut. Hän poltti kynttilää molemmista päistään. Se oli tietoinen valinta. Olisikohan lapsuuden kokemukset sisällissodasta ja nuoruuden sotakokemukset vaikuttaneet mentaliteettiin. Hän koki elämän raadollisuuden ja riskit niin käsin kosketeltavan läheltä. Jokin sisäinen pakko pani hänet ajamaan koko ajan täysillä. Eikä sairastuminen ja kuoleman läheisyyskään vauhtia hidastanut.

Hän siirtyi uransa loppuvaiheessa valkoviiniin. Vielä 50-luvulla huippuvuosinaan hän oli viinin lipittäjiä halveksinut ja nostanut pöytään Johnny Walkeria. Vuonna 1963 alkoholismi oli pahassa vaiheessa. Siitä voi lukea Legenda jo eläessään -kirjasta, sivu 179. Se huipentui siihen, että kylpyamme täytettiin kiljulla. Kalliista juomista oltiin palattu vanhaan perinteeseen. Viinalakkoja kyllä tehtiin. Kuinka monta? Sitä en ole lukenut mistään.

Vuonna 1963 Virta joutui rattijuoppouden vuoksi vankilaan. Eikä hän malttanut sinäkään aikana pysyä erossa levytysstudiosta. Hän rikkoi tahallaan silmälasinsa, että pääsi pyykkiauton mukana käväisemään levyttämässä. Usein levytys onnistui parilla otoksella, eikä nytkään mennyt kuin varttitunti. Nin tuli levytettyä kaksi tangoa: Kun ilta ehtii ja Annabella.  


Muistot


Muistot Olavi Virrasta elävän edelleen. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet hänen elävänä ja kuulleet häntä tanssilavoilla. Toki kuorrutusta on tainnut tulla vuosien myötä, mutta edelleen he kertovat muistoistaan silmät hehkuen. Jotain todellistakin niiden takana täytyy olla. Eräällä on muistissa aivan erityinen lauluesitys. Ne muistot eivät unohdu!


OMAA MUSIIKKILISTAANI


Tähän olen poiminut Virran kappaleista erinäisin kriteerein mieleen jääneitä. En laita niitä paremmuus- tai huonousjärjestykseen.  Näihin vain päädyin hetken punnittuani. On voinut jokin erityinen helmi unohtua. Yritän laittaa jokaiseen listaan kolme laulua.

Inhokkejani:

Varsinaisia floppeja tai inhokkeja ei Virran tuotannossa ole. Aina hän pystyy äänellään jollain lailla lumoamaan. Joskus vain on levytyksessä hätiköity tai  sovituksen kanssa ei kaikki synkkaa tai sitten vain en pidä kappaleesta.

Vähiten pidän eräistä vuonna 1957 ja 1958 levytetyistä kansainvälisistä elokuvasävelmistä. Niiden teossa on kiirehditty, janottu liikaa markkinoiden rahavirtoja. Kun olen päättänyt valita kolme, niin ne ovat seuraavat:

-          Kwai-joen silta, 1958;
-          Johnny ratsastaa kotiin, 1957;
-          Lännen tyttö, 1957.

Muutama muukin erikoisuus on noilta vuosilta peräisin, mm. Arne Bendiksenin sävellys Cowboy. Siinä kuitenkin kävi niin, että aluksi tyrmistyin, mutta uudelleen kuunnellessani aloin siitä pitää.
Haluan kuitenkin mainita myös muita kuin elokuvasävelmiä:

-          Lazzarella, 1958 (säv. Domenico Modugno). Laila Kinnunen oli sen jo levyttänyt edellisenä vuonna. En ymmärrä, miksi Virran piti sählätä sama kappale.
-          Suudelmatango, 1957 (säv. Jose Belmonte). Mielestäni tulkinnassa on hätiköity. Panin merkille, että samoihin aikoihin Virta on levyttänyt useita todellisia helmiä. Niiden rinnalla tässä flopataan.
-          Miksi jätit minut, 1954 (säv. Olavi Virta). Halusin lisätä tähän ”inhokkilistaan” myös suomalaista tuotantoa ja valitsin Virran oman sävellyksen. Tulkinta on taattua Virtaa mutta sävellys on pikainen tekele.
-          Taivaan sinessä (Volare), 1958 (säv. Domenico Modugno). Tämä on monen muunkin levyttämä San Remon iskelmäfestivaalin voittajakappale vuodelta 1958 ja euroviisuihinkin se on osallistunut. Virran versio on vaisu.


Suosikkejani, kansainväliset sävelmät:

Huomasin oikeastaan vasta nyt, kuinka suuri enemmistö Virran levytyksistä on kansainvälisiä käännösiskelmiä. Valitsin tiukan seulonnan jälkeen kolme suosikkiani.

-          Romanesca, 1956 (säv. Jacob Gade). Tässä kappaleessa virran tarinankerronta on vaikuttavimmillaan.
-          Tango Poesie, 1956 (säv. Josef Rixner). Tämä on herkempää Olavia. Sen pariin palaan usein topi Sorsakosken versio on tämän rinnalla kehno.
-          Angelique, 1961 (säv. A. Rasmussen). Tämä oli aikoinaan Tanskan euroviisukappale, esittäjänä italialainen. Tunnustan, että Angelique on niitä kappaleita, joiden myötä muutama vuosi sitten varsinaisesti ihastuin Virtaan.

En malta olla vielä mainitsematta mielestäni ihaninta Virran valssia. Se on Kaunein iltamme. Ilmestymisvuosi on 1957 ja säveltäjä Juvenito Rosas.


Suosikkejani, Olavi virran sävellykset:

Suomalaisista sävellyksistä listaan tuli aluksi lähes pelkästään Olavi Virran sävellyksiä.  Päätin sitten laittaa ne omaan ryhmäänsä. Näistä seuraavista huokuu Virran elämän tuska:

-          Yö kerran unhoa annoit, 1948 ja 1963 (säv. ja sanat Olavi Virta).
-          Sä et kyyneltä nää, 1949 ja 1963 (säv. ja sanat Olavi Virta).
-          Punatukkaiselle tytölleni, 1952 ja 1963 (säv. ja sanat Olavi Virta).

Koskettavia ovat myös vuoden 1963 versiot tangoista Menneitä muistellessa ja Syysillan muistoja. Molemmat ovat Virran omia sävellyksiä.


Suosikkejani, muut suomalaiset sävellykset:

Nuo kolme Virran sävellystä ovat suomalaisista suosikkejani. Toki Virta levytti paljon muidenkin tuotantoa. Hän levytti mm. Kaarlo Valkaman tangon Valkovuokot kaikkiaan kolme kertaa, laulu on upea mutta Virran tulkinta ei minusta yllä aivan huipulle. Tähän listaan valitsin kaksi loistavaa kappaletta, toinen on foxtrot, toinen valssi:

-          Soittoniekka, 1948 (säv. Erkki Rahkola);
-          Rakkauden muisto, 1957 (säv. Vilho Korpela).


Muiden tulkinta Olavi Virran laulusta

Virran sävellyksiä ovat myös muut laulajat tulkinneet. Tähän listaan valitsin vain yhden. Toki esimerkiksi laulusta Punatukkaiselle tytölleni on mm. Sakari Kuosmanen tehnyt oman herkän versionsa.  Se kuitenkin jää lopulta melko veltoksi virran voimallisen vuoden 1963 version rinnalla. Sen sijaan Kari Piironen on tehnyt aivan loistavan version Virran säveltämästä ja sanoittamasta vuonna 1953 levyttämästä tangosta Tuulikannel.  Sanoitus siinä hieman ontuu eikä Virta onnistu tulkinnassaan. Mielestäni Piironen on kiertänyt karikot ja tulkinta tuosta syksyisen melankolisesta laulusta on koskettava. Se on julkaistu käsittääkseni vuonna 2001.


Erikoisuuksia:

Tähän listaan valitsin muita kuin tavanomaisia iskelmiä.

-          Ole armollinen, 1945 ja 1954 (säv. Nikolai Bakaleinikov). Kyseessä on vanha venäläinen romanssi Пожалей, johon suomenkieliset sanat on laatinut Wäinö Sola.
-          Close your eyes, 1944 (säv. Petkere). Loistava näyte Virran englanninkielisestä tuotannosta hänen uransa varhaisvuosilta. Kappale on levytetty Tukholmassa sota-aikana. Tuohon aikaan ei ollut soveliasta käyttää lauluissa englantia, mistä Virta ja muut äänitykseen osallistuneet saivat tiukkaa kritiikkiä.
-          Mustalaisruhtinatar, 1957. Kyseessä on operettisävelmistä koostuva valssisikermä.


Viimeisin yllätys:

Uusin positiivinen tuttavuus on laulu Janne parka vuodelta 1957, säveltänyt Marguerite Monnot.  Se on Saukin sanoittama ja Kaarlo Valkaman sovittama varsin rakkaasti etenevä foxtrot. Se osui kohdalleni vasta muutama päivä sitten. Saa nähdä, kestääkö laulu useampia kuuntelukertoja.

Paljon on moitittu ja väheksytty Virran Suuri sävelparaati -elokuvassa esittämää Lannevannelaulua (1958), samoin samankaltaista ilottelua Hula Hula Hoop (1958).  Minusta ne ovat ihan tyylikkäästi esitettyjä vaikka laulut sinällään ovat pelkkiä mitättömiä ralleja.  Viimeksi mainittu on Toivo Kärjen sävellys, Lannevannelaulu on peräisin ulkomailta.


LOPUKSI


Virran elämään tutustuessa minulle mielenkiintoiseksi on tullut myös Virran elämä aikakausi. Samalla voi tutustua aivan uudesta näkökulmasta Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniin. Eikä rajoituta vain Suomeen. Samalla avautuu maailmanlaajuisesti viihdemaailman raadollisuus. Onhan maailma täynnä noita Virran rinnakkaishahmoja. Tämä olisi taas uuden jutun tai uusien juttujen aihe. En tässä yhteydessä paneudu niihin, mutta aivan joka vuosikymmenestä 70-luvulle asti tulee jotain uutta esille. Ja ehkä ne avaavat silmiä myös 70-luvulta eteenpäin. Virta kuoli halveksittuna hylkiönä. Myöhemmin historiallinen muisti alkoi herätä ja arvostusta alkoi löytyä. Joku voi sanoa, että siihen tarvitaan aikaa. Minusta tuntuu, että 70-luku oli kuitenkin omanlaisensa kausi. Tuon ajan Neuvostoliittoa on moitittu historiattomaksi. Olisikohan mitään samankaltaisuutta?

Jostain syystä Virta levytti kappaleen Ennen kuolemaa neljä kertaa, joista kaksi ensimmäistä osuivat vuosille 1944 ja 1945 ja viimeisin eli vuoden 1957 versio sai nimen Sydämeni toivomus.  Levytyksistä ensimmäiset osuivat vuosille 1944 ja 1945. Aina laulua kuunnellessa tulee mieleen, että Virta kiirehti, koska halusi saada elämäntyönsä valmiiksi. Taisi työ valmistua hieman etuajassa, mistä syystä hommaan tulikin dramaattisia lisävärinöitä.



KIRJALLISUUTTA

Olavi Virta – laulaja. toim. Timo Lindström. Warner Music Finland OY 2013. Elämäkertatekstin laatinut Peter von Bagh.
Erola Lasse. Olavi Virta ja hänen maailmansa. Jyväskylä 2005.
Peter von Bagh, Markku Koski, Pekka Aarnio. Olavi Virta – legenda jo eläessään. 6. painos WSOY 2010. Ensimmäinen painos ilmestynyt 1977.


2 kommenttia:

  1. Hyvä, kiteytetty teksti. Yö kerran unhoa annoit-minunkin suosikkeja 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luit. Olavin tulkinnoissa on voimaa, niihin ei väsy.

      Poista