LIPEÄKALAA!?

Tuttavapariskunta Lieksan laitamilta susien keskeltä otti lauantai-iltana Skypen kautta pitkästä aikaa yhteyttä. Isäntää voisi luonnehtia kulinaristiseksi herkuttelijaksi. Yleensä hänet tavatessani hän alkaa vesi kielellä silmät loistaen lähes liikuttuneena ylistää uusinta mieleen jäänyttä ruokailunautintoaan. Ja tälläkin kertaa hän piti heti alkuun hehkuvan selostuksen maittavasta lipeäkala-ateriasta, jonka hän vaimonsa kanssa oli kokenut jokin päivä sitten. Valmistaminen (tai ehkä kyseessä on kypsentäminen) oli onnistunut helposti mikroaaltouunilla, ja tuloksena oli ollut mitä maukkainta jouluherkkua. Kala oli laitettu mikroon muovipakkauksessa ja herkku oli valmista, kun se oli alkanut pihistä. Lieksan mies ehdotti, että kirjoittaisin aiheesta blogiini. Vastasin, että vaikea minun on siitä kirjoittaa, kun koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja aikuisuutenikin aivan viime vuosiin asti olen sitä ja varsinkin sen etovaa lemua inhonnut yli kaiken.

Innostuksen hehku oli kuitenkin välittynyt kuin taikaiskusta Lieksasta kotini rauhaan. Toihan lipeäkala hajunsa mukana mieleeni myös monet kauniit muistot lapsuudestani. Parin yön yli ehdotus kypsyi pääkopassani idean asteelle ja päätin alkaa valmistella kirjoitusta.

Kirjoitan nyt siis aiheesta, josta en tiedä mitään. En ole mikään herkuttelijaluonne enkä nykyisin valmista kotona muuta kuin ehkä grillaan makkaraa, lämmitän uunissa kananpojan nugetteja ja keitän makaronia, johon sitten lisään purkillisen tonnikalaa.  Jätän kuitenkin ne nyt taustalle ja jatkan matkaani.

Lapsena sitä syötiin jouluaattona ja joulupäivänä. Varhaisesta lapsuudesta muistaakseni se oli joulupäivän aterialle eli sille varsinaiselle jouluaterialle valmistettu herkku. En itse syönyt sitä juuri koskaan. Joskus kyllä maistoin lähinnä muodon vuoksi.  Vaikka sen hajua inhosin, en pannut pahakseni katsoa, kun muut sen ääressä nautiskellen herkuttelivat. Vielä aikuisenakin vietin usein joulunaikaa vanhempien kotona. Tosin minulla on sellainenkin hämärä muistikuva, että aikojen kuluessa vanhempani jättivät lipeäkalan valmistamatta, kun se ei muille kelvannut. Ainakin nykyisin uskon olevani perheitä, jossa vanhemmat voivat jättää lipeäkalan valmistamatta, koska lapset inhoavat sen aiheuttamaa hajua. Tämä johtuu siitä, että lasten päätäntävalta nykyperheessä on lisääntynyt. Näin perinne on pikkuhiljaa alkanut menettää asemaansa. Nyt olen kuitenkin ollut havaitsevinani ja myös lukenut mediasta, että lipeäkalaperinne on alkanut elpyä, esimerkiksi tämä juttu on neljän vuoden takaa http://www.iltalehti.fi/ruoka/2010121712857386_ru.shtml).  Elpymiseen saattaa olla syynä myös valmistamisen helpottuminen.

Vanhempani eivät ole enää tässä maailmanajassa enkä näin ollen ole enää vuosikausiin päässyt palaamaan heidän kotinsa jouluisien tuoksujen ääreen. Näin myös lipeäkalan tuoksu on jäänyt vain muistoksi. Monia vuosia elin sitä suuremmin kaipaamatta, mutta nyt se on alkanut tuntua taas houkuttelevammalta. Syynä on kai se, että iän lisääntymisen myötä alkaa etsiä kadoksissa olleita perinteitä, palata juurilleen. On minulla eräs kokemus, josta tämä prosessi kai lähti liikkeelle. Taisi olla pari-kolme vuotta sitten kun olin sisareni luona joulunaikaa viettämässä ja hän tarjosi lipeäkalaa. Söin sitä pitkästä-pitkästä aikaa ja täytyy todeta, että se maistui yllättävän hyvältä, miltei erinomaiselta. Olenko siis kokemassa merkittävää eheytymistä joulun ikivanhoja perinteitä kohti?

Nyt kun Lieksan mies kehuskeli nauttimaansa mikrolipeäkalaa, alkoi päässäni tuo ajatus ottaa tuulta purjeisiin: entä jos minäkin! Hankkisinko jouluksi lipeäkalaa? Asun 60-luvulla rakennetussa pienessä kerrostalossa. Jos joku naapurini valmistaa ruokaa, tunnen sen kyllä aina sieraimissani. Eikä se läheskään aina mikään nautinto ole. Nytpä voisin aiheuttaa naapureilleni yllätyksen. Tässä olisi yksi helppo vaihtoehto: http://www.chipsters.fi/fi/ajankohtaista/herkuttele-lipeakalalla-modernilla-tavalla.  Ainakin sen mukaan lipeäkalan valmistus (kypsennys) onnistuu kätevästi mikroaaltouunissa, saman lailla kuin lieksalaistuttavani kertoi. Nyt sen päätän: aion ehdottomasti kokeilla. Ja naapuritkin saavat sen tuta! Jottei tämä juttu mene yksipuoliseksi mainostamiseksi, laitan vielä toisen linkin: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/106984/Lipe%C3%A4kala%20ja%20Valkokastike%20helposti/.

Meillä kotona lipeäkala oli alkuruoka. Sen jälkeen oli vuorossa laatikot, kinkku ja ehdottomasti myös paisti. Lipeäkalaan kuuluu tietysti vitivalkoinen maitokastike. Wikipedian sivusto ehdottaa vielä tarjoiluvaihtoehdoksi maustepippuria ja imellettyä perunalaatikkoa. Totta kai pippuria tarvittiin makua antamaan, mutta kyllä meidän kotona syötiin lipeäkalan kanssa keitettyjä perunoita. Wikipedian mukaan kalaa liuotetaan etukäteen muutamia päiviä. Tästä minulla ei ole kotoani muita muistikuvia kuin että ainakin edellisenä päivänä se oli liukenemassa.

Jatkan vielä asian käsittelyä. Itse asiassa olen vasta innostumassa. Nyt tulee tunnustus, josta kertominen tosin hävettää. Lapsena, nuorena aikuisena ja vielä vähän vanhempanakin en tiennyt, mitä kalaa se lipeäkala oli. En ole koskaan ollut kalan ystävä enkä ole liioin kalastanutkaan kuin pikkupoikana. Siksi asia kiinnosti minua kovin vähän. Jouduin sitten aikuisena (ehkä jo opiskeluaikana) selvittämään ulkomaalaisille mm. venäjäksi, millaisia ruokaperinteitä Suomessa on jouluna ja tätä varten jouduin etsimään tietoa lipeäkalasta. Ja turskaahan se oli. Tätä sanomaa olen sitten joutunut kertomaan lähinnä englanniksi ja venäjäksi eri maalaisille ihmisille aina Venäjää ja Kiinaa myöten. Aina tämä ruokaperinteestä kertominen on minulle tuskastuttava kokemus. Se ei kuulu vahvuuksiini. Mutta palaan tuohon turskaan. Koin nimittäin tänään yllätyksen lukiessani wikipediasta, että Suomessa nykyisin lipeäkala ei ole turskaa vaan 99-prosenttisesti se on kuivattua molvaa. Koin tänään toisenkin yllätyksen. Nimittäin matkalla kauppahallin parturiin kävelin kalatiskin ohi ja näin kyltin: ”Meiltä saa norjalaista turskaa lipeäkalaksi”. En aio sitä kauppahallin tiskiltä ostaa, sillä uskon, että se lipeäkala täytyy valmistaa pitemmän kaavan mukaan. Rupesin kuitenkin miettimään, mikä merkitys lipeäkalan ystäville on sillä, onko kyseessä kuivattu molva, turska tai ehkä seiti.

Tänään ajattelin mennä lounaalle Nevilleen (eli tänne: http://www.neville.fi/) . Siellä oli tarjolla kuorrutettua uuniturskaa, jouluisia laatikoita, joulukinkkua, paprikaista broileripataa ym. Halusin mennä varta vasten maistamaan tuota turskaa. Halusin testata, löydänkö siitä lipeäkalan makua. Havaitsin ensiksikin, että moni jätti sitä noutopöydästä ottamatta. Laatikot, kinkku ja broileri olivat kyllä suosiossa. Minä otin ensin kalaa ja sen jälkeen kinkkua. Laatikoita – varsinkaan lanttulaatikkoa - en pysty syömään refluxin vuoksi.  Eli tässähän edettiin kuin lapsuuden kotona: ensin kalaa, sitten lihaa. Totean valittaen, että kalassa oli tuttua makua, mutta sanan ”maku” käyttö tässä yhteydessä on väärä. Mielestäni se kala oli mautonta, maun antoi kuorrutus. Nevillen kuorrutettu uuniturska oli siis selkeä pettymys. Kinkku oli ihan OK. Ja jälkiruoaksi oli riisipuuroa. Otin sitä pieneen jälkiruokakippoon. En olisi ottanut, ellen olisi huomannut vieressä kanelia. Panin päälle tuhdisti kanelia ja nautin. Valitettavasti puuro oli kylmää, mutta kanelia en ollut käyttänyt pitkiin aikoihin. Se toi lapsuuden joulun mieleen samalla kruunasi lounaani. Kanelipuuroni oli myös protestini tähän viestiin: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121418927288_uu.shtml .

Kyllä minä sen muistan lapsuudestakin: lipeäkala on lähes mautonta. Makua tuo se valkoinen kastike ja pippuri. Lisäksi oman elämyksensä tuo aterialautaselta nouseva lämmin höyry. Ja kyllä siinä on kaikki aistit mukana: lautasella se valkean kirkkaana hivelee silmiä, suussa se sulaa kuin joulun lämpöä sisuksiin levittäen ja se ”inhottava” tuoksu kantaa sitä elämystä mukanaan vuodesta toiseen. Kun vielä vähän aikaa kirjoitan, lähden jo huomenna lipeäkalaostoksille.

Odotan yleisradion ykköskanavan joululahjavalvojaisia maanantai-iltana 22.12 klo 20.00 alkaen. Silloin ovat äänessä Risto Nordell ja Hannu Taanila. Herkkusuuna Taanila ottaa ruoka-asiat aina esille, kun vain saa siihen tilaisuuden, ja samoin Nordell tuntee musiikin lisäksi myös ruoanlaiton saloja. Itse asiassa hän taitaa olla kalamiehiä, muistaakseni kesämökki on jossain meren rannalla Länsi-Suomessa. Odotan mielenkiinnolla, tuleeko lipeäkala puheeksi.

Jätän lipeäkalan nyt tähän ja siirryn kertomaan suhteestani kalaruokiin. Kalaruoka sinällään ei ole kuulunut suosikkeihini. Syynä on se ikävistä kokemuksista. Asuessani aikoinani Neuvostoliitossa sain kerran kalasta pahan ruokamyrkytyksen, joka oli kokemuksena sen verran ikävä, että pitkään aikaan sen jälkeen en kalaa suuhuni pistänyt.  Kaiken lisäksi kalan ruotoja en ole koskaan sietänyt. Lapsena hermostuin, kun hyvää oli mutta aina jäi jokin ruoto kurkkuun kiinni, ja sitten yskiä retostelin pitkän aikaan päästäkseni siitä eroon. Nykyisin ruodoista ei ole haittaa. Nuorempana Neuvostoliitossa ne olivat jatkuvasti riesana. Paljon myöhemmin Kiinassa kala oli herkullista, mutta voi niitä paksuja ja piikinteräviä ruotoja. Kiinalaiset selvisivät niistä ongelmitta, mutta minä ylivarovaisuudessani tuskastuin, kun uskalsin pistää suuhuni vain pikkumurusia.

Kiinassa ruokaperinne eroaa kalan suhteen: kalaa syödään aterian lopussa, kun se Suomessa on alkupuolella (jos ylipäänsä samalla aterialla tarjotaan kalaa ja lihaa). Juhlapäivällisillä ruokaa on tarjolla hyvin runsaasti. Aloitetaan alkupaloista, sitten siirrytään lihaan. Kun sitten on syöty lihaa eri muodossa ja ollaan kylläisinä odottamassa jälkiruokaa tai ehkä jo poislähtöä, tuodaan pöytään kokonainen kala. Sieltä jokainen lohkaisee palan varoen samalla ottamasta mukaan niitä teräviä ruotoja. Ei millään jaksaisi, mutta maistaa täytyy ja suussahan se sulaa. Paljon ei voi ruotojen takia ottaa, mutta kyllä siinä vaiheessa on jo niin kylläinen, että makupalakin riittää. Loppuun tuodaan vielä keitto ja sitten on hedelmän tai jonkin muun makean vuoro.

Kerran minulla on ollut onni viettää perinteistä joulua bulgarialaisella maaseudulla pienessä kylässä, kaukana suurten metropolien hälinästä. Se on ikimuistoinen joulu - hauskaa yhdessäoloa, joka kesti koko jouluyön. Aloitimme alkuillasta. Tarjolla oli vain kasviksia ja - ellei muistini petä - ennen puoltayötä pöytään tuotiin myös kalaa. Ilmapiirissä oli suurta odotusta. Kun sitten koitti puoliyö, juhla vasta alkoi. Televisiosta alkoi soida iloinen musiikki, riemu täytti mielet. Samalla pöytä täyttyi liharuoasta.  Ja sitä oli varmasti riittämiin. Juhlimme ja tanssimme ja juovuimme ja nautimme väsyksiin asti. Minulle se kaikki oli jotain aivan uutta. Siinä oli jotakin aitoa perinnetietoisuutta. Suoraan sanoen kadehdin silloin bulgarialaisia. Tämän rinnalla suomalainen joulun vietto tuntui vesittyneeltä.

Lipeäkalaa odotellessa jatketaan päivä kerrallaan.

LISÄYS 16.12.2014

Risto Nordellin facebook-sivulta https://www.facebook.com/pages/Risto-Nordell-musiikkitoimittaja/265922880093986 saa vahvistuksen yllä kirjoittamalleni toiveelle. Ohjelmassa puhutaan myös lipeäkalasta. Muuten en tätä viestiä voi tulkita:

”Juuri saamani tiedon mukaan Nordell & Taanilan joululahjavalvojaisissa 22.12. klo 20.00 2014 ovat läsnä muun muassa Johann Sebastian Bach, lipeäkala, Clemens non Papa, härkäsimpunmäti, Aleksis Kivi, Anders Ramsay, Lyypekin marsipaani, Sebastian Knüpfer ja joulun eksapostilario.”

Avataan radio maanantai-iltana!