 |
| Joidenkin mielestä yllätyksellinen finalistikuusikko (kuva lainattu Hesarin jutusta) |
Sibelius-viulukilpailu on edennyt finaalivaiheeseen.
Välieriä en ehtinyt kuuntelemaan laisinkaan. Alkueriä kuuntelin jonkin verran
ja sen pohjalta nimesin muutaman suosikin. Heistä oikeastaan vain yksi on nyt
finaalikierroksella, vaikka kahta muutakin kehuin.
Ensimmäisenä finaali-iltana esiintyi neljä kilpailijaa.
Alkuerissä olin kuullut heistä kolmea: Friederike Starkloffia, Emmanuel
Tjeknavoriania ja Nancy Zhouta. Heistä saksalainen Starkloff oli yllämainittu
alkueräsuosikkini. Itävaltalainen Tjeknavorian soitti myös alkuerissä
mallikkaasti, mutta jostakin ei-musiikillisesta syystä jätin hänet
ykkössuosikkieni taakse.
Nancy Zhousta olen kirjoittanut aiemmin. Hänhän kävi 19.2.
Kuusankoskitalossa soittamassa W. A. Mozartin viulukonserton nro 5 A-duuri Kymi
Sinfoniettan solistina. Siinä hän osoitti sellaista kypsyyttä, että suorastaan
ihastuin hänen hallittuun tulkintaansa. Nyt alkueräsoitto oli kyllä teknisesti
hallittua mutta jotakin siitä puuttui. Eilen soitettu Tšaikovskin
viulukonsertto vain lisäsi kysymyksiä. Hän on teknisesti taitava, mutta
tulkinta jätti minut kylmäksi. Ehkä hänen olisi pitänyt soittaa jotakin muuta
kuin venäläistä musiikkia. Hänen soitostaan puuttui se sielukkuus, jota itse
venäläiseltä musiikilta odotan. Alku oli kiinnostava, nautinnollisen hallittua
soittoa. Sitten alkoi välillä tuntua, että hän lähinnä esitteli teknistä
taituruuttaan. Olisin odottanut minun sydämeeni tarttuvaa tulkinnallista
jäsentyneisyyttä. Olihan sitä toki, mutta loppuun asti se ei kantanut.
Olen joskus yrittänyt luoda (Chloe Hanslip –jutussani) hämärää
ajatuskuviota, vetää yhteyttä jousen kosketuksesta kuulijan (siis tässä tapauksessa minun) sydämeen. Kosketus
herkkyydessään ja voimassaan antaa musiikille henkisen ulottuvuuden, moniulotteisen
yhteyden säveltäjän, taiteilijan ja kuulijan välillä. Sitä ei nyt pelkkä
sympatia pystynyt ylläpitämään. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla Zhoun
Sibelius-tulkintaa. Hän on taitava soittaja ja on joka tapauksessa ilo
kuunnella, vaikka sieltä sydämen sopukasta jotain syväluotaavuutta tuntuukin
puuttuvan.
Friederike Starkloff soitti hyvin mutta nyt hän ei minua
sytyttänyt eikä saa samaa suosikin asemaa, kuin oli alkueräsoiton perusteella.
Sen sijaan 17-vuotiaan japanilaisen Minami Yoshidan Sibelius-tulkinta oli kyllä
riemastuttava. Odotan todella kiinnostuneena hänen toista ohjelmanumeroaan Tšaikovskin
viulukonserttoa. Sen myötä voin myös tehdä vertailua hänen ja Nancy Zhoun tulkintojen
välillä. Minami on toistaiseksi vienyt sydämeni, mihin toki hänen soitosta
hehkuva nuoruuden intonsa on merkittävästi vaikuttanut. Hänen jok’ikinen
huokosensa tuntuu elävän musiikin mukana. Katsotaan, miten on tämän illan
jälkeen, kun he molemmat soittavat väliajan jälkeen. Minami on tosiaan vasta
17-vuotias eikä kansainvälistä rutiinia ole. Miten hän kykenee eilisen jälkeen eläytymään
Tšaikovskin musiikin maailmaan? Sen näkee illalla. Toivotan molemmille onnea.
Sitten oli vielä itävaltalainen Emmanuel Tjeknavorian ja
hänen Brahms-tulkintansa. Mielestäni se oli loistava, virtuoosimainen. Häntä
oli nautinto kuunnella. Turha jännitys puuttui, hän todellakin soitti
vapautuneesti pystyen keskittymään musiikilliseen sisältöön. Jos hänen
Sibelius-tulkintansa on yhtä upea, hän saattaa voittaa nuorten
kanssakilpailijaneitosten silmien edestä koko kilpailun. En satu pitämään hänen
ilmehtimisestään enkä eleistään. Tällaisetkin seikat vaikuttavat minunlaiseeni
amatöörikuuntelijaan. Sillähän siitä pääsee, kun katselee muualle.
 |
| Emmanuel Tjeknavorian |
Yoshida Minamin ja Nancy
Zhoun lisäksi illalla esiintyvät Mayumi Kanagawa ja Christel Lee. Heitä en ole
vielä voinut kuulla. Kanagawa soittaa Sibeliuksen konserton, Lee on valinnut Bartokia,
mikä minulla on jäänyt vähälle kuuntelulle. Molemmat ovat nimestään huolimatta
amerikkalaisia, joita onkin yltänyt finaaliin yllättävän paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti