Pääsiäisestä nousee mieleen pari pikkutapausta 70-luvulta.
Elettiin aikoja, jolloin välilauantaina ei ravintoloissa saanut tanssia.
Asustelin tuolloin Oulussa. Ensimmäisestä jutustani minulla itselläni nousee
mieleen eräs Junnu Vainion laulu, jonka esityksen voi nähdä täällä: https://www.youtube.com/watch?v=uG7sr6xdGcw.
No, en sentään Dingoa tavannut mutta pari muuta julkkista kuitenkin. Toisessa
muistelossa ollaan jo hartaammissa tunnelmissa.
Ensimmäinen muistelo
Elettiin 70-luvun puoliväliä. Oli välilauantai,
pääsiäispäivän aatto, niin kuin tänäänkin on. Istuin illalla kaverini kanssa
ravintola Seurahuoneella, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Tuolloin oli
voimassa ns. huvittelukielto. Tanssilavallekin oli kannettu asiakkaille pöytiä
lähinnä kai vain merkiksi, että pysyisivät aloillaan. Muistaakseni tanssikielto
koski jostain syystä ainoastaan tuota välilauantaita. Tuolloin ravintola
Seurahuone sijaitsi Isollakadulla, jossain Heinäpään suunnassa.
Aika hiljaista oli ja vietimme aikaa jutellen, jossain
baaritiskin lähellä nurkassa. Sitten paikalle tuli iltaa viettämään joukko ns.
poppareita, joiden joukossa oli hyvin tuttu hahmo. Kyseessä oli Kirka ja hänen
bändinsä. Heillä oli pohjoisessa jokin
keikkamatka ja kun lauantaina keikat oli kielletty, he tulivat istumaan iltaa.
Tunnistin tuolloin eräitä bändin jäseniä, kun olin nähnyt heidän telkkarissa,
ehkä Syksyn sävelessä. Ja paikalle ilmestyi myös Frederik, pitkä kaveri jonka
hiustyyli toi miehelle pituutta lisää. Hänkin oli keikkamatkalla pohjoisessa.
Istuimme aivan lähekkäin, kaverini vieressä oli joku Kirkan bändin jäsen.
Rupesimme kaverini kanssa kuiskuttelemaan, että osaakohan
Kirka venäjää. voisin vaikka vähän jutella. Ehkä vuosi oli 1974, jolloin
paraikaa olin miettimässä tulevaisuuttani ja venäjän opinnot oli kovasti
suunnitelmissa. No kaverini ei arkaillut vain otti asian puheeksi vieressä
istuvan bändin pojan kanssa. Ja tämä
esitti asian Kirkalle. Siinä vaiheessa minä menin täysin lukkoon. Saimme
tietää, että kyllä hän jonkin verran puhuu (olisikohan oppinut mummoltaan). No,
Kirka katsoi minuun päin, hymyili leveästi tuttuun tyyliinsä ja olisi ollut
valmis muutaman sanan vaihtamaan. Sen verran oli hälyä, ettemme olleet
kuuloyhteydessä enkä ujona kehdannut huutaa. Olisi pitänyt mennä lähemmäs ja
paikka oli ahdas. Olinhan tuolloin vasta
18-19-vuotias. Kirka oli kuitenkin kovan tason julkkis (ei kuitenkaan niin kova
kuin myöhemmin 90-luvulla) ja meikäpoika häkeltyi tilanteesta niin, että tuskin
olisin pystynyt sanomaan mitään, vaikka Kirka olisi tullut viereeni. Nyt se voi
tuntua hassulta, mutta tuohon aikaan elettiin eri maailmassa.
Lisäys: Tarkemmin ajatellen vuosi on kuitenkin ollut 1975. Olin
nähnyt Kirkan Euroviisukarsinnoissa, jossa hän esitti kappaleen Oh, New York rakkain. Tuolloin tuo ohjelma oli vielä tuoreessa muistissani, mistä syystä tunnistin osan bändin jäsenistäkin. Pidin piisistä kovasti ja pidän edelleen.
Sijoitus karsinnoissa oli viides. Kappale löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=lljsY_p2jcM. Erityisesti videossakin esiintyvä pitkäviiksinen kaveri oli jonkinlainen maamerkki, jonka Seurahuoneella heti tunnistin.
Lisäys 2: Muistini tarkentuu koko ajan. Kirka taisi lisätä,
että bändissä oli joku ulkomaalainen (ehkä romanialainen) mies, joka osasi
hyvin venäjää.
 |
| Kirka euroviisukarsinnoissa vuonna 1975 |
Toinen muistelo
Toinenkin muisto liittyy pääsiäislauantain iltaan, mutta
tapahtui pari-kolme vuotta myöhemmin kuin edellinen tapaus. Menin erään toisen
kaverini kanssa jostain ravintolasta seuraamaan Heinäpäässä sijaitsevaan
ortodoksikirkkoon pääsiäisyön vigiliaa. Keskiyöllä tapahtuva ristisaatto oli
tapahtuma, joka keräsi kansaa. Nytkin väkeä oli pilvin pimein, joista vain
pieni osa ortodokseja. Moni oli kai tullut jostain kapakasta eivätkä he menneet
sisälle kirkkoon. Menimme kaverini kanssa joksikin aikaa sisälle ahtaaseen
kirkkosaliin. Takanamme seisoi viinantuoksuinen mies, joka lauloi hiljaa kuoron
mukana muistaen hyvin sanat ja vigilian kulun. Hän oli punakka, arkisesti pukeutunut, hieman elämän
kuluttama, keski-ikään kallistuva syrjäytyneen oloinen tyyppi, joka ilmiselvästi
oli imenyt ortodoksisen perinteen äidinmaidostaan. Kun sitten jonkun aikaa
seurattuamme lähdimme kirkosta, kaverini totesi, että ei kai siellä yleisön
joukossa tainnut sen miehen lisäksi montaa muuta ortodoksia ollakaan. Miehen
vilpitön olemus oli tehnyt myös kaveriini vaikutuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti