BORIS NEMTSOVIN MURHA – MIKSI? KUKA?

Asuin 90-luvun lopulla Moskovassa ja seurasin silloin Venäjän poliittista elämää paljon aktiivisemmin kuin nykyisin. Noilta ajoilta on Boris Nemtsovin hahmo tullut tutuksi. Hän kuului presidentti Boris Jeltsinin lähipiiriin. Häntä pidettiin jopa varteenotettavana seuraajaehdokkaana.  Hän oli nuori nouseva tähti, kaiken lisäksi komea sanavalmis mies, naisten mieleen. Ihanteellinen poliitikkotyyppi! Hän nousi maan historian nuorimmaksi varapresidentiksi ja kuvernööriksi. Sitten kävi niin kuin silloin kävi monelle muullekin. Hän jäi taustalle eikä 2000-luvulla nousu valtakunnallisen politiikan huipulle enää onnistunut.

Palkkamurhat olivat tuolloin 90-luvulla tavallisia. Minäkin olin vähällä päästä yhden liikemiehen murhan silminnäkijäksi. Tämän johdosta en tätäkään murhaa kovasti ihmettele.

Ensimmäinen ihmettelyni aihe oli se, että noin merkittävä poliitikko kävelee Moskovan keskustassa noin vapaana, olisi käyttänyt edes taksia. Kerran olin Helsingissä erään moskovalaisen toimittajan kanssa. Vastaamme käveli eräs entinen suomalainen presidenttiehdokas. Mainitessani siitä hän totesi, että ei Moskovassa tuon tason henkilöt kulje noin vapaana. Nemtsov oli kuitenkin entinen varapresidentti ja avoimesti vallanpitäjiä kritisoiva henkilö.

Suomalaisen median uutisoinnilta en odottanutkaan mitään syvempää analyysiä. Iltapäivälehdet ja MTV tuntuvat liittävän murhan samaan riviin muun Putinin vastaisen hehkutuksensa kanssa. Yleisradiosta löysin sentään yhden jutun, jossa on hieman monipuolisempaakin pohdintaa. En laita nyt linkkejä, koska tilanne elää koko ajan. Tänään sunnuntaina on luvassa Nemtsovin muistokulkue Moskovan keskustassa. Siihen liittyen uutisia kyllä riittää.

Pohdiskelen tässä hieman murhan syitä ja taustoja Venäjän mediasta löytämäni informaation pohjalta. Aika luettelonomaiseksi se kuitenkin jää. En erittele lähteitä, koska en katso sitä tässä vaiheessa tärkeäksi. Yksi lainaus siellä on, sen yhteydessä olen maininnut kirjoittajan. Ei minulta vastauksia heru. Niitä heruu vain suomalaisilta iltapäivälehdiltä ja mtv:ltä.  Olen avuttoman tietämätön murhan tarkoitusperistä. Joillekuillehan tällaiset tapahtumien käänteet antavat tukea ja ruokkivat heitä heidän pyrkimyksissään. Mieleen tulee myös historialliset yhteydet alkaen ensimmäisen maailmansodan käynnistäneistä tapahtumista. Yhtäkaikki, sen tiedän, että monet venäläiset tuttavani ovat tällä hetkellä hyvin sekaisessa mielentilassa. Mitäköhän tästä seuraa?

…

Kaikki murhapaikkaa ja ajankohtaa myöten viittaa sitten, että murha on tehty Vladimir Putinin päänmenoksi. Myös henkilön valinta viittaa siihen. Ymmärrän niitä, joiden mielestä Boris Nemtsov on uhrilammas, vaikka se rajulta ajatukselta tuntuukin.

Näistä syistä moni Vladimir Putinia tähän asti hiljaisesti tukenut Venäjän kansalainen kääntyy nyt Putinia vastaan. Näin minusta tuntuu, sillä kyllä venäläiset omissa käänteissään ovat hyvin tunnevaltaisia ja äkkipikaisia.

Ei ole mielestäni järkisyitä siihen, että Putinin hallinto olisi murhan takana.

Putinin kriitikkoja tämä ei tietenkään estä käyttämästä murhaa räikeästi omiin tarkoituksiinsa. Kiinalaista sanontaa mukaillen muuriin on alkanut tulla yhä syvempiä säröjä, kansanjoukot ryntäävät sitä kaatamaan.

Joillekin piireille tämä sopii vallan mainiosti. Nemtsov oli nyttemmin jo symboliseksi muuttunut hahmo. Hänestä on hyvin helppo ruveta rakentamaan myyttiä.

Boris Nemtsovin murhan lähin silminnäkijä oli hänen yli 30 vuotta nuorempi naisystävänsä, ukrainalainen malli Anna Duritskaja He olivat yhdessä poistumassa punaisen torin vieressä sijaitsevan GUM-tavaratalon kahvilasta kohti Nemtsovin kotia. Se, että murhaajat eivät kajonneet naiseen, kertoo myös jotakin. Murhaajat ovat olleet hyvin ammattitaitoisia palkkamurhaajia. Joko naisystävään ei ole saanut kajota tai sitten he ovat vakuuttuneita siitä, etteivät he jää kiinni.

Boris Nemtsovin naisystävä, ukrainalainen valokuvamalli Anna Duritskaja

Tietojen mukaan naiselle oli vastikään tehty Sveitsissä abortti. Nainen on kotoisin Kievistä. Hänen vanhempansa eivät katsoneet sitä hyvällä, että hän seurusteli yli 30 häntä vanhemman miehen ja vielä poliitikon kanssa.

Nemtsov oli merkittävä poliitikko. Hän toimi viime aikoina Jaroslavlin  alueparlamentissa. Venäjän Duman jäsen hän ei ollut. Vaikka hän oli mukana Putinin vastaisessa oppositiossa, hän ei ollut liikkeen aivan keskeisimpiä hahmoja. Näin väitän, vaikka monet ovat varmasti eri mieltä. Toki hän oli keskeinen, mutta tuskin häntä aivan korkeimman tason kaavailuihin laskettiin mukaan.  

Merkittäväksi hänet tekee Ukrainan tapahtumat. Nemtsoville oli Ukrainaan erityisen läheiset suhteet. Hän tunsi henkilökohtaisesti presidentti Petro Porošenkon. Hän puolusti Venäjällä Ukrainaa. Lisäksi myös tyttöystävä oli yksi side.

Donbassiin tai Luganskiin hänellä ei ollut suhdetta eikä häntä siellä tunnettu. Ei tunnu kovin vahvoilta väitteet, että separatistien vallassa olevien alueiden kannattajat olisivat murhan takana. Toki mahdollista on, että Donbassin ja Luganskin alueiden Ukrainasta eroamista ajavat venäläiset patriootit olisivat sen takana, mutta tuskin hekään haluavan presidentti Putinin asemaa näin vahingoittaa.

Toimittaja Maksim Shvechenkon näkemyksen mukaan Boris Nemtsov oli ukrainalaisille symboli. Hän oli uudenlaisten mahdollisuuksien symboli, siinä mielessä keulakuva. Sodassa tarvitaan symboleita. Eikä siinä yhteydessä ihmisen elämälläkään ole arvoa. Tarkoitus pyhittää keinot.

Kieville Nemtsov on putinvastaisen ”demokraattisen länsimielisen” Venäjän symboli - sen Venäjän, joka ei hyväksy ”rauhanomaiseen Ukrainaan hyökänneen verisen tyrannin rikollisia toimia”. Kievissä hän on symbolina sille mahdollisuudelle, että Moskovan valta on kaadettavissa ja voitto sodassa, jonka Kiev on julistanut isänmaalliseksi ja antivenäläiseksi (lue: antiputinilaiseksi), on saavutettavissa.

Näin toteaa lauantaisessa Facebook-päivityksessään Boris Nemtsovia kovasti arvostava ja murhasta järkyttynyt Shevchenko, joka huolimatta ylistävästä asenteestaan lukeutuu Nemtsovin poliittisiin vastustajiin. Kyllä on muitakin poliittisia vastustajia, jotka muistelevat Nemtsovin persoonaa hyvin myönteisessä valossa.

Shevchenkon mielestä Nemtsov on Kieville äärimmäisen tärkeä ja olennainen symbolinen hahmo sodassa Venäjää sekä Donbassin ja Luganskin kansantasavaltoja vastaan. Todettakoon kuitenkin varmuuden vuoksi, että ei Shevchenko vapaamuotoisessa ja myös tunnevoimaisesti pohdiskelevassa kirjoitelmassaan usko Porošenkon olevan murhan takana.

Motiiveja murhalle voi toki olla monenlaisia. Boris Nemtsovin asianajaja ja juridinen neuvonantaja Vadim Prohorov toteaa, että murhaan taustalla voivat olla vain poliittinen motiivi, koska isossa bisneksessä hän ei ollut nykyisin mukana ja yksityiselämässäkin asiat olivat hänen mielestään kunnossa. Asianajaja lisää, että jokin kuukausi sitten hän oli saanut murhauhkauksen.

Kyllä minustakin tuntuisi oudolta, että murhan oli suorittanut jokin Nemtsovin naisseikkailuista käärmeentynyt mustasukkainen osapuoli.

Bisnekseen sen sijaan voisi liittyä Nemtsovin toiminta Jaroslavin alueen parlamentissa. Tämäkin vaihtoehto on otettava huomioon. Ja voisi kai murhaan löytyä motiiveja myös Nemtsovin mahdollisista yhteyksistä Ukrainan oligarkkeihin.

Yksi mahdollisuus on se, että äärimuslimipiirit ovat kostaneet Nemtsoville tämän avoimen esiintulon Pariisissa vastikään tapahtuneen muslimien murhaiskun johdosta.

On sitten vielä yksi paljon ehkä suosiota saava näkemys, että murhan takana on Washington, joka pyrkii hinnalla millä hyvänsä saamaan Putinin vallan kaadettua.

Jos kyseessä on poliittinen murha, niin kyllä tässä tuo uhrilammas-ajatus tulee väkisinkin mieleen. Ei Nemtsov nykypäivänä erityisen vaarallinen hahmo ollut, että hänet olisi pitänyt poliittisten motiivien johdosta murhata. Toisaalta kyllähän presidentti Putinin hallinto on tehnyt muitakin ylilyöntejä. Ei ole mitään mieltä tuomita oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyita joulukuussa heppoisin perustein tai pitää Nadija Savtšenkoa Venäjällä edelleen vangittuna (http://fi.wikipedia.org/wiki/Nadija_Savt%C5%A1enko). Tulee sekin taas mieleen, että presidentin hallinnossa voi olla sitä itseään murentavia voimia.

LISÄYS

Julkaistuani kirjoituksen menin tutustumaan viimeisiin kirjoituksiin. Silmiini hyppäsi ensiksi Yleisradion uutisotsikot. Sitten näin Vladimir Poznerin tekstin (http://pozneronline.ru/2015/03/10581/).

Pozner oli murhan sattuessa USA:ssa. Hän toteaa, että uutisoinnissa pitäydyttiin vain yhdessä näkökulmassa, joko suoraan tai kiertotietä. Se oli Vladimir Putinin työtä. Hän ja hänen apurinsa tappoivat oppositiojohtaja Boris Nemtsovin ja teki sen tietoisesti protestimarssin aattona. Tätä näkemystä ei asettanut kukaan kyseenalaiseksi. Ei ollut edes epäilijöitä.

Demokraattisesti ajatteleva ja joskus liberaaleja vahvastikin myötäilevä Pozner näkee asian niin kuin minäkin yllä taivun. Murhan takana on oltava Putinin vastustajat. hänenkin mielestä Siihen viittaa myös murhapaikka.

Pozner on jyrkästi niitä vastaan, jotka tässä vaiheessa asettavat murhan syylliseksi Vladimir Putinin (hänen mukaansa iskulauseita tyyliin ”Tänään Nemtsov – huomenna sinä” on jo leviämässä). 

Nemtsov ei hänen mukaansa ollut mikään poliittinen uhka Vladimir Putinille ja hänen lähipiirilleen. Pozner itse sanoo tunteneensa Nemtsovin ja on hänestä vain positiivista kerrottavaa. Poznerin mukaan Putin on toimiaan tarkasti punnitseva henkilö ja hän kyllä olisi tajunnut tällaisesta teosta aiheutuvan suurta vahinkoa.

Ylen jutuista paistaa tuo samainen amerikkalainen näkemys, johon Pozner viittasi. Kaiken pohdinnan suorana tai epäsuorana taustaolettamuksena näyttää olevan, että Putin on syyllinen.  

UKRAINAN PARLAMENTTIVAALIT 26.10.2014

Ukrainen parlamentti

Keskityn kirjoituksessani Ukrainan ennenaikaisten parlamenttivaalien vaaliasetelmiin. Kerron vähän vaaliprosessista. Vaaleissa on vaalipiirejä ja sitten on yhden mandaatin paikkoja. En oikein hallitse tätä puolta.

Parlamenttiin (Korkein Rada) valitaan 450 edustajaa. Puolet valitaan ns. listavaalin pohjalta, toinen puoli äänestäjien suoralla vaalilla. Vaaleissa on 5 prosentin äänikynnys. Kansanedustajaksi voidaan valita 21-vuotias äänivaltainen Ukrainan kansalainen, joka on asunut maassa 5 vuotta.

Ennenaikaisista vaaleista päättää maan presidentti. Edelliset vaalit pidettiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina 2012. Yleensä vaalit pidetään lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Vaaleissa valittu edustaja antaa juhlallisen valan. Jos kieltäytyy valasta, valinta evätään. Valassa ei ole käsittääkseni mitään erikoista. En ymmärrä, miksi joku voisi siitä kieltäytyä.

Ukrainan korkein rada (parlamentti) käyttää maassa ylintä lainsäädäntävaltaa.

Nyt parlamenttiin valitaan vain 438 kansanedustajaa.  Krimin niemimaalla ja Sevastopolilla on 12 mandaattia, mutta ne ovat liittyneet Venäjään eivätkä näin ollen ole asettaneet ehdokkaita eivätkä osallistu vaaleihin. (Huom. katso korjaus ja lisäys alla)

Kaiken kaikkiaan vaaleissa on 3468 rekisteröityä ehdokasta.

On epäselvää, voidaanko vaalit toteuttaa Donetskin ja Luganskin alueilla sotatilan vuoksi. Virallisesti on ilmoitettu että 11 vaalipiirissä Donetskin alueen 21 vaalipiiristä ja 4 vaalipiirissä Luganskin alueen 11 vaalipiiristä vaalit voidaan toteuttaa.

Nykyvaalit verrattuna vuoden 2012 vaaleihin eroavat siinä, että kaikki vaaleihin osallistuvat ´kannattavat Ukrainan integraatiota Eurooppaan, vallan desentralisaatiota ja myös maan puolustuskyvyn vahvistamista. Yhdessäkään vaaliohjelmassa ei ole ehdotettu venäjän kieltä toiseksi valtiolliseksi kieleksi.

Viimeisten kyselyjen mukaan kuudella puolueella on mahdollisuus tulla valituksi parlamenttiin. Ne ovat Petro Poroshenkon liittoutuma, Radikaali puolue, Batkivshtshyna, ”Civil position” (Гражданская позиция), ja Vahva Ukraina (”Strong Ukraine”, Сильная Украина).

Petro Poroshenkon liittoutuma saisi ennusteiden mukaan 25 %. Kyseessä on listavaali ja listan

kärjessä on Kiovan kaupuginhallituksen puheenjohtaja, nyrkkeilijä Vitali Klitshko. Hän ei kuitenkaan aio ottaa parlamentaarikon paikkaa vastaan. Nimi on siis laitettu listaan taktikointimielessä.

Puolueen listassa kymmenen ensimmäisen joukossa on mm. Krimin tataarien johtaja Mustafa Dzhemilev. Ehdokkaiden joukossa on useita ns. oranssin vallankumouksen aikaisia Poroshenkon ystäviä ja työtovereita. Ja ehdokkaana on myös Poroshenkon poika Aleksei. Ehdokkaina on myös hyvin paljon tunnettuja toimittajia.

Pääministeri Jatsenjuk päätti mennä vaaleihin Kansanrintaman nimissä, kun neuvottelut yhteisestä liittoutumasta presidentin kanssa kariutuivat. Venäläinen Ria Novosti korostaa, että Jatsenjukin puolueen ohjelmassa keskeisenä teemana on Venäjän aggression vastustaminen. Puolueen listoilla on paljon nykyisiä parlamentaarikkoja ja ministereitä. Kymmenen ensimmäisen nimen joukossa on parlamentin puhemies Aleksandr Turtshinov, Maidan-aktivisti ja toimittaja Tatjana Tshernovol sekä lisäksi muutama merkittävä media-alan johtaja ja pataljoonan komentaja.

Jatsenjuk tuntuu korostavan Ukrainan säilyttämistä yhtenäisenä sekä maan vapauttamista ”vieraiden valtojen  joukoista ja terroristeista”.

Timoshenkon Batkivshtshynan kannatus on viime aikoina laskenut. Lisäksi siinä on tapahtunut hajaannus. Timoshenko tuntuu korostavan liittymistä NATO:on tai ainakin kansanäänestyksen järjestämistä siitä. Timoshenko on viime aikoina kritisoinut presidentin toimia Itä-Ukrainan konfliktissa. Puolue kannattaa kovempia otteita ja sitä onkin kutsuttu ”sodan puolueeksi”.

Entinen Janukovitshin  Alueiden puolue ei osallistu vaaleihin. Jotta se ei jäisi poliittisesti unohduksiin, sen entiset jäsenet päättivät yhdistää voimansa ja loivat puolueen Oppositioliittoutuma (Оппозиционный блок). Sen johtajaksi tuli entinen varapääministeri ja Nikolai Azarovin hallituksen energiaministeri Juri Boiko. Listalla on entinen varapääministeri Aleksandr Vikul, entinen Harkovin alueen kuvernööri Mihail Dobkin,  Miljardööri Vadim Novinski, entinen sosiaalipolitiikan ministeri Natalia Korolevskaja jne.

Ria Novosti toteaa, että vaikka puolue korostaa olevansa oppositiovoima vallanpitäjille, sen vaaliohjelma muistuttaa paljon Petro Posroshenkon rauhan suunnitelmaa. Ohjelmaan kuuluu kansallinen rahansuunnitelma, laittomien ryhmittymien aseidenriisunta, maan keskusvaltaisuuden hajoittaminen (desentralisaatio) ja mm. oikeusreformi. Totta kai puolueella on keskeisenä huolena myös Maidanin sekä maan itä- ja Kaakkoisalueiden järjestämisessä.

Kuinka paljon edustajanpaikkoja nämä entiset Alueiden puolueen ehdokkaat sitten saavat? Ennakkolaskelmien mukaan niiden on laskettu saavan idästä 20 % (minulle jäi epäselväksi, mikä instituutti näin on laskenut). Sosiologit puolestaan laskevat prosentiksi vain 6.

Sitten Ria Novosti esittelee vielä eräitä pieniä ryhmittymiä, kuten Oikea sektori. Niiden osuus näyttää jäävän tosi pieneksi. Toki niistä saattaa mennä ehdokkaita läpi juuri näiden yhden mandaatin paikkojen kautta. Korostan, että tämä on minun oma arvioni. 

Ukrainan kommunistinen puolue on sitten aivan oma tarinansa. Kesällä mm. tässä uutisessa kerrottiin, että sen toiminta kiellettiin Ukrainan parlamentissa: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3205313/kommunistien-toiminta-kiellettiin-ukrainan-parlamentissa. Puolue on kuitenkin mukana vaaleissa.

Oikeistolaisen Svobodan edustajat yrittävät raahata kommunistien puheenjohtajaa ulos istuntosalista.

Ukrainan kommunistisen puolueen johtaja Petro Simonenko

On vielä olemassa puolue nimeltä Internetpuolue. Siinä on ehdokkaana mm. Darth Vader. Siitä voi jokainen lukea Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014102518774425_uk.shtml .

Puoluejohtajien kuviin voi tutustua täältä: http://ria.ru/photolents/20141020/1028776135_1028772331.html

Lähteitä:

http://ria.ru/infografika/20141021/1029116703.html

http://ria.ru/world/20141002/1026538113.html

KORJAUS:

En ala muuttaa tekstiä vaan laitan korjauksen loppuun. Tämän lähteen mukaan parlamenttiin valitaan 424 edustajaa. 199 valitaan yhden mandaatin vaalipiireistä ja 225 puolueiden listoilta.

Lähde: http://ria.ru/world/20141025/1030109138.html . Lähde on tuorein.

Vilkaisu Ukrainan tilanteeseen ja näkymiin

Ukrainan presidentti julisti yksipuolisen tulitauon itäiseen Ukrainaan. Tulitauko meni, sitä ei jatkettu, vaikka sitä ainakin Ukrainan ulkopuolella toivottiin. Petro Poroshenkolla ei ollut siihen muita vaihtoehtoja.  Toisin toimiessaan taustajoukot olisivat hylänneet presidenttinsä ja sisäpoliittinen kriisi olisi vain pahentunut. Niinpä hyökkäykset aloitettiin, ja tulosta alkoi odotetusti syntyä. Media jatkoi omalla sarallaan uutisoinnissaan oman agendaansa.

Ukrainassa on alueita, joissa on lähes aina ollut kansallismielistä kähinöintiä. Kaikki vieras valta on koettu uhaksi, sitä on kokemuksen kautta pidetty järkevänä periaatteena.  Kansat ovat vuosisatoja olleet heittopusseina maa-alueista taistelevien naapurivaltojen välissä. Itävalta-Unkari oli tällainen kansalliskiihkoon yllyttävä ympäristö.  Siihen kuuluneet Tshernivtsin alue ja Galitsia ovat osa nykyistä Ukrainaa. Niissä on kansallismielinen liikehdintä ja Venäjä-vastaisuus syvällä verissä.Itä-Galitsian ukrainalaiset talonpojat olivat puolalaisten linnanherrojen sortamia ja riistämiä.Sieltäkin on yleinen kapinahenki noussut.  Vaatii paljon, että pystyttäisiin kompromisseihin ja sovintoihin. 

Ukrainassa on ääriaineksia, jotka haluavat venäläismieliset ja venäjänkieliset rajan taakse. Kompromisseja ei ole eikä realismi tuo ratkaisua, vaikka me Paasikivi-Kekkosen linjaan tottuneet suomalaiset sitä odottaisimmekin.

Länsi- ja itäukrainalaisia on vaikea kuvitella saman valtion osaksi. Jos jakaminen ei tule kyseeseen, jonkin muotoinen liittovaltio olisi luonteva lähestymistapa ratkaisuun. Joka tapauksessa se on selvää, että entisenkaltaiseen Ukrainaan ei ole paluuta. Itä-Ukrainan alueilla tulee olla erityinen asema, muuten siitä ei hyvää seuraa.

Tämän on uusi presidentti ottanut huomioon tehdessään uuden perustuslakiluonnokset. Siinä pyrkimyksenä on vähentää vallankeskittämistä ja antaa valtaa yhä enemmän alueille. Suunta on varmasti oikea. Parlamenttiryhmät käsittelevät luonnoksen ja antavat aikanaan lausuntonsa, elleivät jo ole antaneet. Esimerkiksi edellisen presidentin Janukovitshin Alueiden puolue ei ainakaan vielä kannata aloitetta. Siinä ei ole erään löytämäni kannan mukaan kyllin selvästi tuotu esiin keinoja, joilla vallan siirto alueisiin toteutetaan. Hyvä kuitenkin, että asiasta keskustellaan.

Monien mielestä Poroshenko edustaa ”rauhan puoluetta”. Hän on tehnyt rakentavia aloitteita pyrkien irti sodasta kohti yhteiskuntaa rakentavaa parlamentarismia.  ”Sodan puoluetta” katsotaan edustavan omia intressejään puolustavat oligarkit. Miten Poroshenko edistää rauhan asiaa, entä nouseeko oligarkkeja maan hyvinvoinnin ”pelastajiksi”?  Sen aika näyttää.

…

Tässä kohdassa haluan ottaa esiin kansainvälisen politiikan. Koko Maidanin kiistahan syntyi siitä, että presidentti Janukovitsh hylkäsi luonnoksen vapaakauppa- ja assosiaatiosopimuksesta Euroopan unionin kanssa ja toisaalta pyrki viemään maata Venäjän kanssa tulliliittoon. Syynä vallanvaihdokseen olivat siis maan kansainväliset suhteet. Minua on koko ajan mietityttänyt, miksi USA on ollut Ukrainan kysymyksessä niin aktiivinen.

Yhdysvalloillahan on vahvoja intressejä tiivistää vaikutustaan Euroopassa. Euroopan unionin ja USA:n välinen mahdollinen vapaakauppasopimus päästää amerikkalaiset Euroopan markkinoille, mikä luonnollisesti vahvistaa maan kauppaa Euroopassa. Jos investointisuojasopimus tulee voimaa, siitä avautuisi amerikkalaisille yrityksille todelliset laajenemismahdollisuudet.  Euroopan unioni on toiminut lyhytjännitteisesti. Se ja sen jäsenvaltiot jäisivät kehityksessään Amerikan jalkoihin.

EU:n ja Ukrainan välinen sopimus voi olla myös USA:n etu. Vaihtoehtona Ukrainalle olisi ollut liittyminen Euraasian liittoon ja sen myötä mahdollisesti Aasian markkinoille. Toki Ukraina ei ole taloudellisesti ja maailmanpoliittisesti merkittävä valtio. USA:lle ehkä tärkeämpi seikka on maan strateginen sijainti (Venäjä, mustameri). Nato-yhteistyö houkuttaa.

On esitetty sellaistakin, että Janukovitshilla oli ollut neuvotteluja yhteistyöstä Krimillä kiinalaisten kanssa (https://www.youtube.com/watch?v=Lop2_TsdMNk ).

Kun marraskuussa alkoivat Maidanin tapahtumat, niin mielenosoittajien joukossa tukeaan osoittamassa oli myös amerikkalaisia poliitikkoja ja Kanadan kansalaisia. USA oli siis henkisesti mukana koko prosessissa alusta alkaen, mikä osaltaan kertoo poliittisista ja taloudellisista intresseistä.

Yksi tärkeä taloudellinen intressi on maakaasu. USA:lla ja Kanadalla on halu toimittaa Eurooppaan maakaasua ja olla näin ollen Venäjän kilpakumppanina Euroopan maakaasumarkkinoilla.  Pohjois-Amerikasta toimitettu maakaasu olisi hinnaltaan kalliimpaa, joten asiassa on käytettävä myös poliittisia keinoja.

Suuri osa ukrainalaisista pitänee sopimusta EU:n kanssa selkeästi ensisijaisen tärkeänä maan tulevaisuuden kannalta. Monet haluavat välttää kaikkea sitoutumista Venäjään. EU:ssa toisaalta monet katsovat, että assosiaatio- ja vapaakauppasopimus Ukrainan kanssa tulee EU:n jäsenvaltioille hyvin kalliiksi.

Se on varmaa, että ei USA:n toiminnan motiivit ole pelkkää hyväntekeväisyyttä. Totta kai se laskelmoi ja etsii maksimaalisia hyötyjä. Yleensä USA:n kansainvälisille toimille on ollut sisäpoliittisia vaikuttimia.

Venäjälle ja venäläisille Ukraina merkitsee tietysti paljon, taloudellisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti. Suurin uhka Venäjälle on kuitenkin lopulta se, että Maidanin kaltaiset joukkokokoukset ja mielipiteen ilmaisut leviävät rymisten myös Moskovaan. Moni Ukrainan hyvin tunteva venäläinen on huolissaan venäjän kielen asemasta Ukrainassa. Sen tulisi säilyä maassa ukrainan kielen rinnalla. Edellisessä kirjoituksessani halusin mm. osoittaa, että tällä on myös kulttuurisia (ja historiallisia) perusteita.

Mediasta saa lukea ja katsoa kaikenlaista. Informaatiosota on villiä. Mopo tuntuu karanneen käsistä. Tiedotusvälineistä etsitään vain omaa kantaa tukevia uutisia ja ne käsittelevät tapahtumiaan vain omasta näkökulmastaan. Tuntuu, että Venäjästä ja varsinkin Vladimir Putinin hallinnosta luodaan vain kuvaa pahan valtakuntana. Putin on rinnastettu jopa Hitleriin. Toisaalta Ukrainan Venäjä-vastaisista ääriryhmistä ja heidän toimistaan mielellään vaietaan. Venäläismielinen media tämän ymmärtäen on pyrkinyt niitä korostetusti mustamaalaamaan. Kansan suussa ja somessa kielenkäyttö on vain raaistunut. Kovin on media onnistunut asian käsittelyn pilaamaan.

Ei ole objektiivista tiedonvälitystä. Rehellisiä toimittajia on vain kirjoissa ja saduissa. Tämän pitäisi viimeistään nyt olevan selvää myös muille kuin marksilaisille.

Ukrainassa on jo humanitäärinen katastrofi. Kaikkien länsimielisten intresseissä ei ole sen täysipainoinen paljastaminen. Ruumiita on aivan liian paljon. Molemmat osapuolet ovat niihin syypäitä.  On aika neuvotella rauhasta.

Maailmankuulu kapellimestari Valeri Gergijev tultuaan Mikkelin musiikkijuhlille joutui heti toimittajien pyöritykseen. Hän palautti asian siihen, mihin kuuluukin.

Näin Gergijev totesi Ylen haastattelussa:

”Nyt ei ole kannanottojen aika. Etenkään tilanteissa, joissa ihmiset eivät ymmärrä lainkaan tapahtumia. Ukrainassa on meneillään humanitaarinen katastrofi. Sillä ei ole mitään tekemistä minun tai Karita Mattilan kanssa”

Ei ole mieltä pyöriä yhden ulkopuolisen laulajan mielenpurkauksissa, vaan on kohdattava kärsimys, johon Ukrainan kansaa on kohdannut. Myös Venäjä on osallistunut monien Ukrainasta paenneiden pakolaisten auttamiseen. 

Kovin hyviä edellytyksiä ei tasapuolisille luoville neuvotteluille näytä olevan. Niissä vain sanellaan jokin valmiiksi mietitty ratkaisumalli, johon toinen osapuoli pakotetaan sopeutumaan. Venäläismieliset itäukrainalaiset haluavat kuitenkin todellisia neuvotteluja. Ei sekään edistä neuvotteluja, että Ukraina on jo allekirjoittanut sopimuksen EU:n kanssa.

Hyvä olisi, jos päästäisiin ratkaisuun, joka ei provosoisi väkivaltaan.

...

Tätä kirjoittaessani Yle julkaisi uutisen, joka ei kovin mieltä ylennä:

http://yle.fi/uutiset/vetaytyvat_venaja-mieliset_jarjestaytyvat_donetskissa__aloitamme_partisaanisodan/7340815

Yllä olevaan optimismiin ei ole pohjaa. Venäjä-mieliset tuntuvat jatkavan epätoivoista taisteluaan Donetskin kansantasavallan puolesta. Toisaalta Poroshenko julistaa tuhoavansa terroristit. Katastrofi pahenee, katkeruus jää.