Saunasta ja juhannuksesta Sakari Pälsin sanoin

Juhannussaunassa tuntee kesän tuoksun ja kosketuksen. Näin voi todeta, kun tutustuu Sakari Pälsin saunakuvauksiin. Toki löylyistä nautitaan ympäri vuoden mutta keskikesän hiljentymishetkelle ei vedä vertoja kuin korkeintaan joulusauna toisen suuren juhlan aattona.

Pälsin sanallinen herkuttelu imaisee mukaansa, menee suoraan ihon alle. Nautiskellaan nyt siitä, kun aitoon saunan elämykseen emme voi välttämättä tässä hetkessä hypätä. Ehkä mieli raitistuu, virkistyy ja taipuu kimmoisaksi, vaikkei iho pääsekään tuoreen ”pihkalehvän” tuoksuvaan hyväilyyn.

 

Sauna. Kotoisen kylyn seikkoja. 1961.

Kansatieteilijä, arkeologi, kirjailija ja maailmanmatkaaja Sakari Pälsi (1882-1965) oli suomalaisen kansanperinteen vankka kuvaaja. Voi todeta, että hän eli sen voimasta, vaikka olikin todelliselta luonnoltaan kansainvälinen maailmanmatkaaja. Siitä puolesta olisi varmaan paljon tutkittavaa ja avattavaa mutta tyydyn nyt lähinnä koto-Suomemme juhannusjuhlan viettoon ja sitäkin aihetta vielä supistaen keskikesän juhlan makoisiin pihkaisiin saunanautintoihin. En kyllä malta olla tuomatta esimerkkiä myös Pälsin kokemuksista maapallon toiselta puolelta.

Pälsiä tulkiten voi todeta, että saunalla on ollut keskeinen merkitys suomalaiselle erityislaadulle.

”Sen erikoisessa hoivassa olemme kehitelleet kansallisia kykyjämme, olemme sukupolvittain nauttineet sen iloja ja antaneet sen löylyn haihduttaa huoliamme.”

Näin hän ylistää saunan merkitystä eikä usko tuon perinteen hiipuvan. Hän toteaa olevansa varma siitä, että vaikka maailma muualla muuttuu, niin ”saunamme meillä suomalaisilla säilyy entisellään”.

Lainaus on alun perin 1940-luvulta. Nyt ajat ovat kyllä muuttumassa, mutta Pälsillä oli omana elinaikanaan perusteensa optimismille. 60-luvulla julkaistussa Sauna-kirjassaan hän iloitsee siitä, kuinka saunaperinne on kyennyt mukautumaan kaupunkimaisen elämän haasteisiin.  

Lukiessa Pälsin kuvausta vanhasta maalaissaunaperinteestä, joutuu valitettavan haikeana toteamaan, että olemme kadottamassa jotain olennaista suomalaisuudestamme ja kosketuksestamme luontoon.

Pälsi itse tunsi läpikotaisin suomalaisen saunaperinteen. Hänen muistoihinsa jääneet erilaiset ”makoisat ja hyvää tekevät” löylyt, joskus ”karvaat ja katkeratkin”. Hän mainitsee mallassaunan, riihisaunan, pellavasaunan… Toisaalta maailmankiertäjälle tuli monenmoinen saunakulttuuri tutuksi ympäri maailman. Hän joutui toteamaan, kuinka aitoa saunaperinnettä on maailmalle alettu pilata liittämällä siihen erilaisia hierontapalveluja. Kiitos ei, oli hänen vastauksensa. Aidon saunan mainetta on yritetty myös kaataa leimaamalle sauna joskus joksikin taudin aiheuttajaksi. Ainakin kupan levittäjäksi sitä on maailmalla joskus moitittu.

Nuivasti hän suhtautuu myös Seitsemän veljeksen joulusaunassa riehumiseen. Oluen kanssa lotraaminen, riitely ja painiskelu eivät kuulu suomalaisen saunan luonteeseen. Sekasotku alkoi siitä, kun Jukolan Eero ison veljensä käskystä olutkipon saunan kiville. Sen seuraukset muistetaan. Tappelu siitä seurasi ja kovan hinnan pojat joutuivat maksamaan. Onneksi ottivat opiksi ja astuivat rohkeasti opin tielle.

Pälsi mainitsee esimerkkinä myös Juhani Ahon kertomuksesta tutun saunassa vetelehtijän Sasu Punaisen. Mutta hän lisää tekstistä kyllä selviävän, ettei kirjailija itse sitä hyväksy.

Eikä Pälsi ottaisi omaan saunaansa liioin mitään ”makkarankärventäjiäkään”. Hän toteaa, ettei puhtaille saunakiville tarvita vieraita hajuja. Sauna on pyhitettävä kylpemisen nautinnolle.

Sauna on kansallispyhättömme eikä siellä ole millekään räyhääjähengelle sijaa. Sen ikivanhaan perintöön kuuluu ”puhtauden pyhitykseen sovelias nöyrä ja hiljainen olo”. Se on sovun rakentamisen paikka.  Siihen kätkeytyy alkusyntyinen voima, joka nujertaa kaikki ”keinotekoiset ja tilapäiset purkaukset”. Ei ärtyisenä tai pahantuulisena voi saunaan astua.

Meille tavallisille tallaajille lämpöisimmät saunamuistot liittyvät olennaisesti myös talven keskelle jouluun. Siitäkin Pälsi on oivana kertojana osannut hehkuttaa. Hän toteaa meidän olevan jouluaattoiltana maailman puhtain kansa. Hän lisää, että olisimme myös rauhallisin ja hyväntahtoisin, elleivät vieraat vaikutteet ala vaikuttaa. Valitettavasti vain muualta maailmasta tulleet tuulahdukset ovat joskus sekoittaneet suomalaisten miesten päät.

Tässä yhteydessä haluan itse nostaa esille entisen presidenttimme omasta nuoruudestani. Urkki vei valtiovieraansa saunaan. Löyly pehmensi itäisen naapurimme johtajat. Kovista vaatimuksista luovuttiin ja haettiin kompromissia. Se oli suomalaista saunadiplomatiaa.

…

Minä keskityn nyt helteiden keskellä juhannukseen. Jos on joulusaunasta lämpöisiä muistoja, niin onpa Pälsin mukaan myös keskikesän juhlan saunakokemus saattanut jäädä lapsen mieleen ikimuistoiseksi kylpyelämykseksi. Juhannussaunassa on oma erityisyytensä:

”Silloin ulkonakin oli lämmintä ja valoisaa, aurinko paistoi ja kimalaiset pörräsivät kukkasissa, minkä kaiken saattoi todeta ihan juhlalöylyn keskeltä, vain lakeisesta ulos kurkistaen.”

Laajennetaan kuitenkin ennen varsinaista saunaelämystä näkökulmaa ja mennään juhannusyön tunnelmiin. Kokko roihuaa kesäyössä. Siinä valon hehkussa käy vilinä ja tanssin jytke.

Pälsi on varsin raikkaasti kuvannut juhannuskokon riemuisaa vastaanottoa. On keskelle kesää kuuluva yöttömän yön ja valon juhla. Sitä odottavat malttamattomina niin lapsikatraat, nuoriso kuin vanhempikin väki.

Näin Pälsi kirjoittaa:

”Ei tullut odottamatta juhannus ja sen mainio yö, johon valon juhlinta lopullisesti huipentui, saavuttaen merkittävän ja muistettavan päätekohtansa. Oikeastaan juhannuksena vietettiinkin valon jäähyväisiä, sillä tiedettiin sen siitä lähtien lakkaavan kasvamasta ja pimeyden jälleen voittavan alaa.”

”Kukkui käki ja rastas vihelsi juhannussaunasta tultaessa, ja tarhassa kalkatti lehmänkello, ja kohta alkoi tallinsillalta kuulua käsipelin hätäisesti rytkyttävä sävel, kun ulkonaisen juhla-asunsa viimeistellyt renki Juha hankki tavoittamaan vastaavaa sisäistä mielenvirettä.”

”Kaikkialla kirmaavat lapset olivat jo viikolla vallanneet kokkopaikan, laahanneet sinne risuja ja rakentaneet mielestään aikamoisen rovion, joka heidän ihmeekseen ei sitten puoliväliinkään riittänyt juhannustuliksi… ”

”[…] sytykevalkea risahteli hiljaa alkupaikassaan, kokosi voimaa ylettyäkseen ylemmäs, ja kerran kylliksi palavaa puuainetta tavoitettuaan levisi äkisti kokon sisällä, samalla myös sen pintaa nuolaisten hulmahti huippuun, ja rätisten ja humisten ja kipunaista liekkiä taivaalle syytäen valaisi petäjikön aukealla seisovien ihmisten kasvot. Ne hohtivat tulenpunaisina, yhtä vakavasti juhlailmeisinä, kuin samalla paikalla samaa valon ja tulen juhlaa viettäneiden ihmisten kasvot aina olivat olleet.”

…

Yllä olevassa kuvauksessa on jo kyllä hieman juonellista tyylittelyä. Nyt se unohdetaan ja siirrytään saunan lauteille, josta tosiaankin saattoi vielä tarkkailla, kuinka kimalaiset vielä pörräsivät kukkasissa. Juhannuskokon äärelle ja kesäyön muihin rientoihin lähdetään saunan raikkaina putipuhtaina. Samalla lempeissä juhannuslöylyissä raikastuu myös mieli. 

Suomen lyhykäiseen suveen liittyvät erottamattomasti erinäiset tuoksut. Alkukesän tuoreissa lehvissä ne ovat raikkaimmillaan. On niistä ehditty nauttia jo ennen juhannusta, myös saunassa. Mutta keskikesän juhla on kaiken täyttymys. Kaikki on kuitenkin ollut aivan kuin valmistelua suven huipennukseen.

”Muistamme hyvin kuinka kuumimman kuivaheinäpäivän jälkeen iho vielä vaati tuliset löylyt ja hampaita kirskuttavan vihtomisen ja lopuksi tietenkin uimamatkan vilvoituksen ja kesäisen iltatuulen viihdyttävän hyväilyn.”

”Juhannussauna on muita merkittävämpi jo näkyvän asunsa ja muun olonsa puolesta. Se lämpiää vuoden valoisimpana aikana. […] Silloin aurinko osuu länteen antavasta ikkunasta suoraan sisään, ja avoimesta lakeisestakin pistäytyy päivänsäde karstaista kattoa valaisemaan. Saattaa seinänraoissa olla tuoreita lehviä, ei sentään kukkia, vaikka yrtintuoksu kyllä tuntuu ennen löylynheittämistä kuivassa alkulämmössä.”

”Uusi vihta se niin levittää omaa erikoishajuaan, sitä oikeata ja ainoata saunaan soveltuvaa ja kuuluvaa aromia, jota ei voida korvata muilla. Olisi kyllin saatavissa muutakin alkukesän hyvänhajuista lehteä ja lehvää ja kukkaakin, olisi pihlajaa ja tuomea, vaikkapa kieloa ja lemmenkukkaa, jos haluttaisiin yksinomaan vahvasti tuntuvaa tuoksua…”

Pälsi toteaa, että vain koivu kestää kuumuutta ja sillä on sisässään virvoittava voima.

”Saunaan kelpaa vain koivu, tuo valkovartinen, vihreävaippainen metsän morsian, joka kasvaessaan norjimmin kumartaa länsituulta, hereimmin tunnustelee ilta-auringon hyväilyä, vakavimmin uneksii keväästä kuurapukuisenakin talvipakkasella. Kirren lähtiessä se ilahdutti lapsia makealla mahlallaan, nyt tarjoo verrattomat pihkalehtensä saunamiehen virvoitukseksi. Paras vihdanaines on juuri tämä pihkalehti, nuori koivunlehvä, tuskin täysimittaiseksi ehtinyt ja vielä eheänä, koskemattomana säilynyt.”

Keskeytetään hetkeksi lainaukset. Pälsiä lukiessa saa minutkin joskus nykykäytöstä unohtuneet sanat ymmälle. Kirsi merkitsi minun tajunnassani pelkkää kirsikasta peräisin olevaa naisen nimeä, mutta Pälsin lennokkaassa kuvauksessa se tarkoittaakin ’routaa’. Sanan taivutusmuodotkin saattavat äkkiseltään hämmentää: kirren, kirttä. Kyseessähän on vanha balttilainen lainasana, joka on tullut kantasuomeen maatalouselinkeinon mukana.

Jatketaan koivun ylistystä. Ensimmäinen uusi vihta on Pälsin mukaan kuin kallisarvoinen kukkakimppu. Se on muuttanut arkisenkin saunankäynnin juhlakylvyksi.

”On sitaistu puolikasvuisista lehdeksistä vihta, tehdessä sivelty tahmeata pintaa, vedetty henkeen hajua, koeteltu kämmenselkään lyönnin laatua, monin tavoin hellitty kevään kasvun aikaista antia.”

Tuoreen vihdan kanssa on syytä olla kunnioittavan varovainen. Sitä ei voida vielä hautoa. ”Hennot lehdet kärähtävät kivillä, ja kuuma vesi kipossakin pehmittäisi ne pilalle.”

”On parasta antaa vihdan itsekseen totutella lauteitten kuumuuteen, ihmisihon lailla hiljalleen lämmitä, hiostua, norjentua ja valmistua kylpykuntoon, niin kuin tekee kiirehtimättä sen käyttelijäkin.”

”Siinä kalliin kylvyn täyttymistä odoteltaessa uusi vihta kehittää sulotuoksunsa parhaimmilleen, sen varvut pehmenevät notkeiksi ja lehtien palsamipihka sulaa parantavaksi voiteeksi. Kylpijän ympärille kietoutuu sanomattoman hyvän olon ilmapiiri, hän kokee missään muualla tapaamatonta odotuksen autuutta. Vain uusi vihta voi sen antaa […] Tuskin milloinkaan raaka luonnontuote jalostuu niin hienoksi yhtä vähin keinoin. Kuuma kivikasa ja tippanen vettä muuttaa jaloksi nautintovälineeksi halvan puunlehden, joka muuten kelpaa vain lahoamaan kasvupaikkansa voimitteeksi. Eivät saa rahallansa maanmahtavat haistella hienompaa parfyymia, eivät heidän hienohipiäiset naisensa kokea miellyttävämpää ihonhoitoa, kuin antaa meidän koivumme keskenkasvuinen lehvä jokaiselle, köyhimmällekin, keväisessä kylvyssä kävijälle.”

”Nautinnollisten odottelujen ja ja aavistelujen jälkeen seuraa varsinainen vihtominen, uuden lehden korkein tarjoomus.  Se käy sukkelaan, ja siinä uusi vihta häviää muutamana hetkenä. Mutta ne hetket ovat kalliita, huitaisut hempeitä, läiskintä otollisimmin laadullista. Notkeat varvut kietoutuvat jäseniin, lehvien hyväily kiinnittyy ihoon, ja vihdan kasteluastiassa vesi värjäytyy kauniisti kellanvihreäksi. Sitä elonnestettä ei hennoisi heittää hukkaan, ja ulkona vilvoittelulla pistäytyessään tuntee sen tuulessa hyytyvän ihoon ja kiristävän nahkaa sitkeällä kalvollaan. Nopeasti toimien saa nauttia vielä toisesta pihkalehtiryöpystä, mutta sitten uusi vihta on tehnyt tehtävänsä, palvellut inehmoa parhaansa mukaan.”

”Sitä pihkalehden tuoksua voi vielä vetää henkeensä ennen saunasta lähtöä, ja tuntee sen lähellään jälkeenkin päin, niin kuin sitä muistuttaa kimmoisaksi uudistunut ihokin ja kiittää virkistynyt mieli.”

”Parhaalta tuntuu uuden vihdan muisto kaukana vieraalla maalla, sellaisessa seudussa, minne maailmalle siirtyneet oman maan ihmiset ovat rakentaneet saunansa ja saaneet sen muuten asialliseen käyntiin, vain tuttua koivuvihtaa vaille jääden. Eivät käy korvikkeet, eivät harvinaisemmatkaan jaloiksi mainitut lehtipuut. Mikä antaa syyhyä vihtana käytettäessä, mikä paukkuu äreästi kiukaalla haudottaessa, mikä levittää outoa hajua kuin kasviskeittiön käryä, mikä on muuten tuiki sopimaton. Silloin kotimaan kaipaus keskittyy koivuvihdan vaatimukseksi, ja kun tiedetään sen saavuttamattomuus, tuntuu muuten ehkä hyötyisä olo köyhältä ja kelpaamattomalta.”

”Moisen esineellisesti pätevän opetuksen saanut paraiten osaa arvostaa koivuvihtaa ja nimenomaan tuoretta pihkalehvää taas oikeaan kotikylpyyn päästessään. Ja jälleen nokisilla lauteilla istuessa, oman elämänmenon hiljaista kulkua kuunnellessa ja ennen kaikkea tuoreen pihkalehden tuoksua tunnustellessa saattaa aivoihin iskeytyä sellainen hirvittävä ajatus, että joskus olisi pakko jäädä iäkseen vieraalle maalle, elää siellä oikeata juhannussaunaa milloinkaan saamatta ja kuolla koivunlehvän sulostuttamaa kevätkylpyä enää kokematta.”

Pekka Halosen näkemys savolaisesta saunasta. Pälsin Sauna-teoksenkuvitusta.

…

Nuo juhannuselämykset tekivät minuun vaikutuksen. Syvästi kunnioittaen olen lukenut Pälsin kuvauksia myös muualta maailmasta.

Hengestäänkin on Pälsi meinannut päästä saunan lauteilla. Se tapahtui Kamtšatkalla, jossa joen suulla oli suomalaisen Johan Leppäluodon sauna. Uimaankin pääsi pulahtamaan halutessa.  Alueella vaivasi keripukki ja mikäs sitä vastaan sopi paremmin, kuin kunnon sauna. Saunassa oli vakinainen kiinalainen lämmittäjä, joka valmistikin kerran Pälsille ja tämän kaverilleen oikein erityisen kuuman saunan. Kaverukset riensivät ottamaan alkulöylyjä niin kiireesti, että unohtivat kurkistaa tulipesään. Onneksi hoksottimet toimivat. Miehet lähes pyörtyivät mutta ehtivät hädin tuskin vielä tajuissaan raittiiseen ilmaan. Häkä oli alkanut tuoksua. Yskimisellä ja oksentelulla siitä selvittiin tällä kertaa. Siniset myrkkyliekit lehahtivat uunista vastaan, kun he myöhemmin kävivät vilkaisemassa syytä moiseen. Kiinalaismies oli vieraiden kunniaksi halunnut löylyyn tehoja ja käyttänyt lämmityksessä koksia. Lähtö olisi ollut tuskaton, mutta onneksi ei ollut vielä se hetki Pälsin elämässä. Kiinalaismies selitti viettomana isännälleen, että halusi päästä helpommalla, kun koivupuu oli työlästä halkoa.

-          Nuo valkoiset pirut ovat yliluonnollisia olentoja. Hakkaavat itseään koivunoksilla tulikuumassa saunassa. Syöksyvät suin päin jääkylmään veteen. Eivätkä kuole. Ihmeitten ihme, kun ne nyt saunaa niin säikähtivät. Näin oli lämmittäjä Pälsin mukaan todennut.

Eikä koksista pitänyt saunakaan. Se nimittäin paloi seuraavana yönä.

….

Lähteitä ja lisätietoa

 

Pälsin Sauna-teoksen takakansi.

Olen käyttänyt seuraavia lähteitä:

Pälsi, Sakari: Sauna. Kotoisen kylyn seikkoja. Toinen painos, Helsinki 1961.

Valitut teokset. Neljäs painos, Helsinki 1957. (Osa III: Omaa työtä)

Viimeksi mainittuun sisältyy kolmantena osana Omat jutut vuodelta 1947. Siihen sisältyvät mm. kirjoitukset Uusi vihta, Suvijuhlan yönä, Saunan iloja ja opetuksia.

Sauna-kirja on mainio kokonaisuus. Siitä mainitsen erikseen seuraavat artikkelit: Se pihkalehtinen juhannusvihta, Insinöörien edustava kerhosauna, Kun suomalaiset herrat tahtoivat niin kuumaa, Suuri juhlasauna. Totean kuitenkin, että kirjassa on monta mainiota saunakulttuurin historiaan liittyvää juttua, joita en ole nyt käyttänyt lähteinä.

Wikipediasta löytyy tietoa itse Pälsistä. Ja on hänestä artikkeli myös Kansallisgalleriassa. Sen verkkosivuille on ainakin kirjastojen koneilta vapaa pääsy.

Todetaan vielä, että Sakari Pälsin perintöä vaalii oma nimikkoseuransa. Yhistyksen verkkosivut löytyvät täältä. 

Jouluaatto (katkelma Antti Hyryn romaanista)

Antti Hyryn (s. 1931) proosa kiehtoo minua mm. siksi, että voin avata kirjan mistä kohtaa tahansa ja pääsen heti mukaan sen maailmaan. Olen kuin ohikulkija, joka voi tarkkailla näkemäänsä.

Seuraava katkelma on Hyryn romaanista Kotona (1960). Sen päähenkilö on vielä alle kouluikäinen poika Pauli. Katkelmassa voi seurata Paulin jouluaattoa. Ollaan maalla, jossa lapsi saa luonnon huomassa tutun ja turvallisen kasvuympäristön. Virikkeitä riittää joka hetkeen, eikä Pauli jätä tilaisuuksia käyttämättä: hän havainnoi ahkerasti ympäristöään. Romaani kertoo sen, mitä poika näkee, kuulee tai aistii muulla tavalla. Sisäinen maailma ja mahdolliset tunnetilat avautuvat ulkoisen kautta. Tällöin ei ainakaan liioitella, lukija saa aidon kokemuksen ilman melodraamaa. Voi vaikkapa nähdä, kuinka lakonisesti kuvataan pikkuveli Erkin itkukohtaus ja poikien nahistelu.

Missä on rakkaus, kun kerran tunteista ei puhuta? Kyllä se sieltä sanojen välistä pilkistää, vaikkapa valon hehkuna tai liekin hohteena.

Tällaista elämää moni nykyisin turhaan haikailee, se on jäänyt etäiseksi muistoksi. Tämä voisi olla vaikka minun lapsuuttani, vaikka koinkin sen turvattomammaksi. Muistan hämärästi varhaisen lapsuuteni Oulusta samantyyppisen kaupan, jossa ihan pienenä kävin ihmettelemässä jännittäen omaa vuoroani ja kun se sitten tuli, niin sain vaivoin änkytettyä, mitä halusin. Sitten yhtäkkiä sitä ei enää ollutkaan ja paikkaan liittynyt tunnelma ja salaperäisyys unohtui pikkulapsen uusien kokemusten tieltä. Entä sitten varhaisimmat joulupukkimuistomme? Jos ne pystyisimme sisältämme kaivamaan, voisi syntyä monenmoista ihmetarinaa.

…

”On jouluaatto, ajattelin, kun olin lähdössä tyttöjen kanssa osuuskauppaan. Olin pihalla. Oli hämärä ja luminen maa näkyi valkeana. Kuusi oli sisällä. Pirtin ikkunasta näkyi valoa. Eeva ja Aune lähtivät juoksemaan. Minä juoksin perässä. Tuuli, ja lumi lensi. Lunta lensi kasvoille ja silmiin. Juoksimme peräkkäin maantietä pitkin. Olimme Isonkankaan kohdalla. tien kummallakin puolella oli pimeää metsää. Pitkien petäjien latvat suhisivat. Ajattelin, että en pelkää, kun en ole yksin. Olimme osuuskaupan harjulla. Osuuskaupan ikkunoista näkyi valoa.

-          Juostaan, sanoi Eeva.

Tytöt juoksivat alamäen. Juoksin perässä ja katsoin ikkunoita. Olimme kaupan edessä. Eeva veti oven auki. Menin sisälle tyttöjen perässä. Kaupan Alina oli tiskin takana, hän myi jollekin miehelle, jonka olin nähnyt aikaisemmin. Hyllyt olivat täynnä tavaroita. Tiskillä oli kangaspakkoja, tiskipaperia, vaaka, liimapaperia, kyniä ja paketteja, ja tiskin pinnassa oli kaksi lasilevyä, joiden alla näkyi laatikoissa tavaroita. Minä katsoin kampoja, kumeja, nauloja, kyniä, kynänteriä, piippuja, tukkaverkkoja, hakaneuloja, sukkapuikkoja, viivoittimia ja kynttilöitä. Kattolampussa oli valo. tiskin takana oli karamelleja. Yhdessä laatikossa, joka oli kallellaan niin että hyvin näkyi, oli punaisia karamelleja, toisessa valkeita pastilleja, sitten tikkukaramelleja, toisessa valkeita pastilleja, sitten tikkukaramelleja ja lakritsipiippuja, ja hyllyllä oli karamellipusseja ja pastillirasioita. Näin hyllyillä tupakkalaatikoita, kumipalloja, nukenpäitä ja lyhdynlaseja.

-          No, mitä tytöt ostavat, kysäisi kaupan Alina.

Tytöt katsoivat toisiaan eivätkä sanoneet mitään.

-          Joululahjojako?

-          Paljonko tuo maksaa, sanoi Eeva ja näytti lasin alle.

-          No se maksaa…

Alinan huoneen ovi oli auki, ja minä huomasin että Peltolan Janne oli siellä. Muistin, että Alina ja Janne kävivät meillä kylässä kerran ja istuivat rinnakkain sängyllä. Katsoin mustia lakritsipiippuja, joissa oli punaisia pisteitä kuin tulta. Vesi tuli kielelle. Ajattelin koko ajan, että minulla oli puolonen taskussa ja että ostaisin sillä kaksi piippua.  En uskaltanut vielä ostaa, mutta ajattelin, että Alina kysyy, mitä minä ostan. Tytöt ostivat pihtejä, kamman, rattiin punaisia karamelleja ja vispilän. Alina pani kiinni rahalaatikon. Hän kääntyi ja kysyi minulta:

-          Mitä Pauli?

Osoitin hyllyä ja sanoin, että ostan puolosella lakritsipiippuja. Panin puolosen tiskille. Alina kääri piiput paperiin.

Seisoin osuuskaupan lattialla ja minulla oli käärö kädessä. Alina meni omaan huoneeseensa. Tiski oli punertava ja siinä oli ylöspäin kääntyvä kansi sillä kohden, mistä pääsi tiskin taakse. Odotimme Jannea ja Alinaa.

-          Nyt lähdetään, sammutetaan lamppu ja pannaan luukku kiinni, sanoi Alina.

Alina meni ulos ja käänsi luukun ikkunan päälle. Ikkunan vierestä tuli reiästä näkyviin rautatapin pää. Alina pani naulan tapin päässä olevaan reikään, nousi tuolille, pienensi lamppua, katsoi meitä ja puhalsi, jolloin lamppu sammui. Menimme ulos. Janne seisoi pyörän kanssa portaitten edessä. Alina meni ottamaan omaa pyöräänsä seinän vierestä.

-          Eihän nyt paljon saata ajaa, sanoi Alina.

-          Ota sinä tuo Pauli tangon päälle, sanoi Alina Jannelle.

-          Tulehan tälle puolelle.

Istuin tangolla. Janne talutti pyörää, nosti jalan tangon yli ja lähti ajamaan.

-          Tässä on raskas ajaa, sanoi Alina.

Tytöt juoksivat toista puolta. Ajattelin, että kotona on joulukuusi ja että tänään on jouluaatto. Kumma, kun ne menevät meidän kanssa yhtä matkaa ajattelin. Me menemme kotia ja Janne ja Alina menevät Peltolaan.

Metsä ja Heikkilän riihi olivat kohdalla. Oli pimeä. Olimme Feelintalon harjulla. Oli myötätuuli, harjun alla oli kinos, johon pyörä pysähtyi.

-          Tässä on tytöt se paketti, hauskaa joulua, sanokaa terveisiä, sanoi Alina.

Janne ja Alina taluttivat pyörät kinoksen yli ja lähtivät sitten ajamaan. Me menimme kartanolle ja pirttiin.

Kattolampussa ja uunin reunalla pikkulampussa oli tuli. Äiti katsoi pataan ja piti kapustaa sen päällä. Näin hellan alla hehkuvia hiiliä. Erkki istui pikkutuolilla.

-          Tässä on paketti. Missä isä?

-          Saunassa.

Otin puupalikan Erkin nenän edestä. Erkki rupesi huutamaan ja itkemään. Kun katsoin puuta, mietin mistä saisin puukon ja miten vuolisin puuta. Menin pöytälaatikolle. Äiti käski minun antaa puun takaisin Erkille, joka itki ja makasi lattialla. Kun menin lähelle, Erkki yritti ottaa puun, mutta kun ei saanut, hän veti minua tukasta. Löin Erkkiä kämmenellä poskelle. Sitten otin taskusta lakritsipiipun ja ojensin sen Erkkiä kohti.

-          Anna tämä minulle niin saat.

Erkki heitti huutamasta ja pani lakritsipiipun varren suuhun niin kuin tupakkamies. Portailta kuului kolinaa. Tuulen suhinaa kuului ulkoa. Isä tuli sisälle ja pani lakin hyllylle. Hellanreiästä näkyi liekkejä, kun äiti nosti pataa. Hän pani hellanrenkaita paikoilleen.

-          Anna isä puukko.

-          Ei nyt vuolla, nyt lähdetään saunaan, sanoi äiti.

-          Mutta jos joulupukki tulee sillä aikaa.

Äiti haki vaatteita. Minä riisuin kengät, otin sukat pois ja rupesin riisumaan puseroa ja tikkuria.

Kun kaikki olivat valmiita, lähdimme ulos. Tuuli kävi kasvoihin. Isällä oli lyhty. Minä kahlasin Eevan perässä.

Saunan edessä kinos loppui. Sauna oli kuin kuopassa paksun lumen keskellä. Isä veti oven auki, menimme sisälle perässä.

Seisoin lauteen alla, ilma oli kuumaa, uunista ja kiukaasta hohti kuumuutta, silmiä ja sieraimia rupesi karvastelemaan. Kaikki olivat saunassa. Riisuin vaatteita lauteen alla. Lyhty oli penkillä.

-          Pankaa nämä naulaan, hei pankaa!

-          Anna tänne, sanoi isä ja otti vaatteita.

Potkin kengät nurkkaan ja riisuin housut pois. Vein housut isälle. Tytöt ja isä ja äiti kolistelivat ja puhuivat. Seinistä ja pensaista kuului tuulen ääni. Vaikka saunassa oli mukava, odotin koko ajan, että päästäisiin takaisin pirttiin. Uunin hiilloksen edessä lauteen alla oli liian kuuma. Uunin edessä oli maalattia, siinä oli kiviä ja hiiliä.

-          Hei, minä nostan sinut lauteille.

Isä otti kainaloiden alta ja nosti minua.

-          Polttaa!

-          Pannaan vettä lauteille, sanoi isä ja pani minut lauteen reunalle. Se poltti niin, että minun piti panna kädet alle. Olin kuumassa ilmassa, lyhdyn valo oli niin himmeä, että Eevan piti mennä isontamaan sitä.

-          Täällä on kitkua, sanoi Aune.

Äiti kiipesi lauteille ja isä nosti Erkin äidin syliin. Isä kiipesi lauteitten perälle. Tytöt jäivät alas.

-          Aukaise Heikki tuo reikä, sanoi äiti.

Minä käännyin ja vedin räppänäreiän tukkoa, mutta kun se ei lähtenyt pois vetämällä, työnsin ja hätkähdin ja samassa se putosi ulos.

-          Minä käyn hakemassa, sanoi Eeva.

Hän meni ulos alastomana ja kiersi saunan taakse. Reiästä tuuli kylmää ilmaa. Eeva tuli sisälle. Hän puisteli alhaalla lunta jaloista.

-          Pane lämpimään veteen, tuohon.

-          Anna se säkki tänne, sanoi isä.

Eeva pani säkin minun ja äidin väliin. Hän nosti Erkin alas. Äiti meni alas. Isä pani räppänän tukkoon ja heitteli löylyä. Ajattelin, että kohta tulee kuuma. Samassa oli jo kuuma.

Minua poltti.

-          Me sitä Paulin kanssa niin kuin miehet.

Kun saunan jälkeen olimme pirtissä vähän aikaa, joulupukki tuli. En vieläkään tohtinut oikein katsoa sitä. Se jakoi lahjoja ja puhui matalalla äänellä.

-          Siellä Korvatunturilla oli vasta kylmä.

Kun pukki lähti, katsoimme tavaroita. Minä sain lakritsipiipun ja uudet sukat. Tytöt inttivät, että joulupukki oli ollut Väinö, mutta isä sanoi, että sehän oli oikea pukki.”

 Antti Hyry: Kotona (1960).