ROMAN POLANSKIN ELÄMÄÄ JA ELOKUVIA IV: CARNAGE 2011 (Ylilyönti)

Carnage on uusin näkemäni Roman Polanskin elokuvista, vuodelta 2011. Huomaan, että Yleisradion Teema–kanava näyttää sen tänä iltana (02.01.2015). Näin myös ensi kerran käytettävän elokuvan nimen suomennosta -  Ylilyönti.

Tässä tietoja elokuvasta: valmistus maina Ranska/Saksa/Puola/Espanja, pääosissa Jodie Foster, Kate Winslet, Christoph Waltz ja John C. Reilly. Roman Polanski on muokannut käsikirjoituksen yhdessä God of Carnage (Vihan jumala) näytelmän kirjoittaneen Yasmina Rezan kanssa. Elokuvassa on varsin nimekkäitä näyttelijöitä. Sekä Kate Winslet että Jodie Foster saivat suorituksistaan Golden Globe –ehdokkuudet. Minäkin vaikutuin eniten naisroolien suorituksista.

Kun aikoinaan rupesin itse katsomaan elokuvaa videolta, se tuntui alussa aivan hullulta pitkästyttävältä jaarittelulta. Jaksoin katsoa vajaat 20 minuuttia.  Sitten lopetin ja katsoin elokuvan myöhemmin loppuun, kun olin siihen ”henkisesti valmiimpi”.

Juonihan on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava. Kahden 11-vuotiaan pojan vanhemmat, joista toinen on lyönyt toiselta kepillä huulen ja hampaat rikki, yrittävät sopia siitä, että pojat voisivat keskenään jutella ja toinen voisi pyytää anteeksi. Ollaan toisen, iskun saaneen vanhempien kodissa.

Perhe tekee jo aivan alusta alkaen pois lähtöä, mutta vierailu vain pitkittyy ja pitkittyy. Lopulta koko 1 h 16 minuuttia ollaan tuossa samassa asunnossa.

Arvioinneissa korostetaan, että elokuva ei kuulu Polanskin parhaimpiin. DVD:n takakannen johdattelussa kirjoitetaan:

”Kaksi keskiluokkaista ja keski-ikäistä pariskuntaa tapaa sivistyneen keskustelun merkeissä. Tarkoitus on selvittää ja sopia pariskuntien samanikäisten pojanviikareiden tappelunujakka. Kohtelias tapaaminen mutkistuu pitkittyessään. Sanailu kärjistyy kipakaksi sivalteluksi. Kun isäntäperhe alkaa tarjoilla viskiä, meno yltyy verbaaliseksi verilöylyksi – niin pariskuntien välillä kuin oman kumppanin kanssa.”

”Yhdessä asunnossa tapahtuva elokuva on hurja, hauska ja intensiivinen näyttelijöiden taidonnäyte”

Yleisradion sivuilla elokuvaa kutsutaan ”mustaksi komediaksi”, jossa tilanne riistäytyy täysin hallinnasta.

Ranskalaisen Yasmina Rezan näytelmään perustuvassa elokuvassa kaksi keskiluokkaista pariskuntaa yrittää päästä yhteisymmärrykseen, mutta keskustelu joutuu nopeasti väärille raiteille ja syytökset lentelevät. Puheenaiheiksi tulevat lasten lisäksi myös muun muassa kännykkään puhuminen, alkoholi ja kadonnut hamsteri. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/23/ylilyonti?ref=ohj-articles

Kun sitten sopivalla hetkellä katsoin elokuvan loppuun, niin pitkästyneisyys oli pian tipotiessään. Elokuva imaisi mukaansa ja viimeistään siinä oksentelukohtauksessa nauroin jo aivan kippurassa. Se oli kaiken kaikkiaan hauska pienimuotoinen elokuva. Polanski ei ole vanhoilla päivilläänkään yhtään taantunut.

Olen kirjoittanut paljon Polanskin keskitysleirikokemuksestaan ja sen vaikutuksesta hänen tuotannossaan. Hänen elokuvissaan tuntuu olevan sekä klaustrofobiaa eli ahtaan paikan kammoa että agorafobiaa eli avaran paikan kammoa (torikammoa). Tämä on hyvin havainnollinen esimerkki ensiksi mainitusta, mutta kyllä siellä tilaisuus tulee tutustua loppukuvassa myös viimeksi mainittuun.

Klaustrofobiasta esimerkki on tietysti asunto, jonka sokkelomaisissa tiloissa avioparit liikuskelevat ja monet konfliktitilanteet sattuvat juuri noihin ahtaisiin nurkkiin. Avarat paikat sijoittuvat ensiksikin aivan alkuun, kun näemme kaukaa kuvattuna tuon poikien konfliktin.  Muuten tuo aggressiivisen uhoavan pojan roolissa on Roman Polanskin poika Elvis Polanski. Sitten loppukuvassa palataan tuohon saman puistoon. Siellä muutaman sekunnin otoksessa kotoa ”vapauteen” hylätty marsu yrittää löytää itselleen suojaa.

Fobian liittäminen puistoon saattaa kyllä olla hieman liioiteltua. Puistossa toki tapahtuu poikien keskinäinen kahinointi, josta seura ikävää jälkeä hammaskalustoon aiheuttanut kepinisku. Tältä pohjalta fobialle on perusteita. Toisaalta loppukuvassa näytetään aluksi tuota asunnosta pois heitettyä marsua, joka näyttää tosiasiassa nauttivan elostaan ”vapaudessa”. Toki katsoja – kuten minäkin - saattaa aistia uhkia ilmassa. Toisessakin mielessä puisto näytetään päinvastaisessa valossa kuin klaustrofobinen huoneisto, joka riitelyn ja vihanpurkausten seurauksena oli joutunut jo lähes kaoottiseen kuntoon. Pojat näyttävät nimittäin jo sopineen riitansa.

Huoneistossa - aikuisten maailmassa - sen sijaan oltiin jo niin maanisessa tilassa, että riidan tyyntymiseen tarvittiin ihme. Vasta sen avulla ohjaaja pystyi lopettamaan ikuiselta tuntuvan ”sotatilan” ja siirtämään kuvan puistoon. Tuo ihme liittyy vierailevan pariskunnan miehen rakkaimpaan työkaluun kännykkään. Vaimo oli nimittäin raivostunut miehensä jatkuvaan puhelimessa puhumiseen ja pudottanut sen kukkamaljakkoon. Sitä oli sitten yritetty kaikin voimin kuivata ja saada toimimaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Yhtäkkiä se alkaa kuitenkin soida. Keltaisiin tulppaaneihin parhaillaan raivoaan purkava vaimokin tyyntyy muiden mukana.

Eräässä mielessä marsun voisi kuvitella Roman Polanskin alter egoksi. Carnage-elokuvan valmistelut liittyvät nimittäin hyvin traagisiin vaiheisiin ohjaajan elämässä. Polanski valmisteli elokuvan käsikirjoitusta Yasmin Rezan Vihan jumala –näytelmästä kotiarestissa Sveitsin Gstaadissa sijaitsevassa alppimajassaan.

Kotiaresti liittyy ikivanhaan vuonna 1977 alkunsa saaneeseen oikeusjuttuun. Nimittäin Yhdysvaltain viranomaiset olivat nostaneet esille tuon vanhan raiskaustapauksen ja halusivat saada ohjaajan Kaliforniaan oikeuden eteen. Sveitsille esitettiin virallinen luovutuspyyntö. Sveitsin viranomaisten käsitellessä pyyntöä Polanski vietti ensin 69 päivää vankilassa ja sen jälkeen 220 päivää kotiarestissa. Heinäkuun 12. päivänä 2010 Bern hylkäsi luovutuspyynnön ja Polanski vapautettiin. Yhdysvaltain viranomaisille päätös oli luonnollisesti nöyryyttävä.

Todettakoon, että Polanski ei ollut Sveitsille pitkävihainen. Hän torjui 289 päivän vapaudenriistosta tarjotun vahingonkorvauksen ja kuvaili myöhemmin Sveitsin viranomaisten kohdelleen häntä oikeudenmukaisesti ja asiallisesti.

Polanskilla ei ole elämässään ollut tapana jäädä murehtimaan menneitä. Hän on aina vaikeista tilanteista selvittyään pyrkinyt katsomaan eteenpäin kohti uusia työtehtäviä. Tässä tapauksessa kotiaresti oli sopivaakin sopivampi tilaisuus elokuvan kehittelyyn. Rezan näytelmässä tapahtumat sijoittuvat olohuoneeseen. Polanski laajentaa tapahtumapaikaksi (sokkeloisen) huoneiston ja hieman liikutaan myös porraskäytävässä. Tämän lisäksi on tietysti ulkosalla oleva puistikko.

Yllä mainitsemani yhteys ohjaajan ja marsun välillä liittyy juuri tuohon kotiarestiin. Huoneistossa tapahtuvan riitelyn ja kaikenpuolisen loanheiton voisi ajatella viittaavan tuohon pitkään oikeusprosessiin. Puistikon vapaudessa marsu riemuitsee auringon paisteessa kuin vankeudesta olisi päässyt.

Lainaan loppuun Ida Kankaanpäätä, joka tiivistää elokuvaa seuraavalla tavalla:

”Vaikka farssissa viljellään synkähköä huumoria, on tunnelma lähinnä piinaava. Polanskin kuvakulmat yhdistettynä karikatyyrimäisiin henkilöhahmoihin kiskaisevat katsojankin mukaan kahakkaan. Myös näyttelijäntyön rautaisista ammattilaista erityisesti kireäkasvoinen Jodie Foster ja kyyninen pukumies Christoph Waltz tukevat tunnelmaa. http://www.tylkkari.fi/kulttuuri/sanasota

Ida Kankaanpää löytää filmin miljööstä myös piikittelyä Yhdysvaltojen suuntaan. Elokuva on kuitenkin kuvattu Pariisissa.

Lähde:Werner, Paul: Roman Polanski, henkilökuva. Minerva 2014.