Tulin juuri Kouvolan kaupunginkirkosta, jossa esitettiin Johann
Sebastian Bachin Matteus-passio. Orkesteri oli Kymi sinfonietta ja kuorona
Kotkan kantaattikuoro. Se oli loppujen lopuksi kokonaisuudessaan oikein hyvä
esitys, vaikken ihan kaikesta pitänytkään. Suurimman kiitoksen ansaitsee
kapellimestari Andres Mustonen Virosta. Hän teki esityksestä draaman, ei pelkkää
kuollutta läpilaulantaa. Solisteina oli iso liuta ammattilaulajia, kuoron omaa
laulajakaartia ja orkesterin muusikoita. Minuun teki suurimman vaikutuksen
Jeesuksen roolissa ollut basso Kai Huopainen, siviilissä Haminan kanttori. Myös
tenori Heikki Rainio evankelistana oli hyvä, artikulointi oli selvää ja
kerronta elävää. Eivät muutkaan laulajat huonoja olleet. Sopraano Anu Komsi oli
vain erityisen vaisu, siihen hänellä oli varmaan syynsä. Kuoro selviytyi ihmeen
hyvin urakastaan. Alussa oli haparointia, mutta kun kone lähti käyntiin, niin
sitten mentiin. Tästäkin kiitoksen saa Mustonen. Hänellä näytti olevan
näkemystä. Erityisen hienosti käytettiin orkesterin muusikoita solisteina.
Viulisti Raymond Cox esitti pariin otteeseen solistiosuuksissaan aivan
loistavia otteita. Ensimmäisen kerran hän esiintyi alton kanssa Erbarme dich –aariassa (”Armahda meitä”).
Toisen kerran hän esitti soolon basso Riku Pelon aarian (Geht mir meinem Jesum wieder! ”Antakaa minulle Jeesukseni takaisin”)
yhteydessä. Riku Peloa olen kuullut ennenkin, pidän hänen äänestään.
Oli hienoa, että yleisöllä oli käytettävissä koko
Matteus-passion teksti sekä saksaksi että suomeksi. Tapahtumien kulkua oli
helppo seurata. Esimerkiksi Matteus-passion suosikkiaariani näkyy seuraavassa
kuvassa (nro 47). Napsauta kuvaa.
Passion lopun teksti saksaksi ja suomeksi on seuraavassa
kuvassa. Loppukuoro on Matteus-passion juhlavimpia ja lohdullisimpia
kohtauksia.
Ennen esityksen alkua oli ilo lukea ohjelmasta Marja Talsin laatimaa ytimekästä johdantoa Matteus-passioon. Hän kertoo, että passiossa voidaan
erottaa neljä toisiaan leikkaavaa tasoa: 1) kertomisen (tai draaman) taso,
johon kuuluvat evankelista, Jeesus, sivuhenkilöt, resitatiivit ja erilaiset
kiihkeät mielenilmaisut; 2) lyyrinen taso eli aariat; 3) hengellisen
hartaudenharjoittamisen taso eli koraalit ja 4) monumentaalinen taso eli
massiiviset kuoro-osat. Lisäksi saan tietää, että tekstinä on käytetty Raamatun
tekstin lisäksi Bachin aikalaisen, postivirkailija Picanderin runoja.
Kouvolan kaupunginkirkko on tällaisille konserteille hieman
hankala tila, mutta kyllä se nyt toimi ihan kohtuullisesti. Esitys loppui kello
kymmenen jälkeen. Täysi kirkollinen yleisöä – minä mukaan lukien - taputti esittäjille
koko sydämestään ja lähti konsertista ilmeisen tyytyväisenä. Mielestäni juuri
Andres Mustosta on kiittäminen siitä, ettei passio tuntunut väsyttävältä.
Draamaa riitti, kolmetuntinen meni kuin hurahtaen.
Kuorolla, orkesterilla ja solisteilla on sama urakka edessä
torstai-iltana Kotkassa. Toivotan menestystä.
Tuli mieleen, että olen ehkä nähnyt kerran
aikaisemminkin Andres Mustosen johtamassa Matteus-passiota. Se tapahtui
Leningradissa vuonna 1979. Olin silloin siellä syyslukukaudella opiskelemassa
ja Filharmonian suuressa salissa esitettiin Matteus-passio. Pääsiäisen aikaan
sitä ei varmaankaan olisi voitu tuolloin esittää uskonnollis-poliittisista syistä.
…
Minulle rakkain Matteus-passion aaria on unkarilaisen Julia
Hamarin esittämä alttoaaria Erbarme dich.
Kuulin sen ensi kerran Andrei Tarkovskin viimeisen elokuvan Uhrin (Offret 1986) loppukohtauksessa. Se on nähtävissä täällä: https://www.youtube.com/watch?v=aPAiH9XhTHc.Hamari
on vuonna 1942 syntynyt mezzosopraano ja tuolla videolla hän 29-vuotias. Tuo kohtaus on
nimittäin esityksestä, jossa orkesteria johtaa maineikas Karl Richter vuonna
1971. Koko esityskin löytyy netistä hyvin helposti. Tuossa Hamarin aariassa
viulua soittaa Richterin kaveri Otto Büchner (1924-2008). Laulajan ja viulun
dialogi aariassa on koskettavan herkkä ja vaikuttava.
 |
| Julia Hamari |
 |
| Karl Richter |
…
Mutta kaikkein rakkain Matteus-passion levytys ja kokonaisesitys on samaisen
Karl Richterin johtama Münchenin Bach-orkesterin sekä Münchenin Bach-kuoron ja
poikakuoron esitys vuodelta 1958. Se on se toinen suuri Richterin johtama Matteus-passio.
Sekin löytyy Youtubesta, tosin kuunteluversiona, mutta minä kuuntelen sen pitkäperjantaina
kotonani. Minulla on nimittäin tuo
esitys neljän vinyylilevyn sarjana. Saanpahan hyvän syyn käyttää perinteistä
levysoitintani, jota en tosiaankaan taida paljoa muulloin käyttää kuin
pääsiäisenä Matteus-passiota kuunnellessa. Tuon levyn kuuntelusta on tullut
minulle vuosittainen perinne.
Ostin levyn vuonna 1975 Moskovasta. Olin siellä
ETY-kokouksen aikoihin kielikurssilla ja Melodia-levykaupasta mukaani jäi tuo
neljän levyn sarja kansiossa, jonka kannessa esiintyi kärsivän Kristuksen
kuva. Taisin ostaa samalla matkalla myös
pienen levysoittimen. En toki ole
kuunnellut tuota levyä joka pitkäperjantai. Välissä on useita vuosia, jolloin
en ole koskenutkaan siihen. Viime vuosina olen siihen kuitenkin palannut ja
kokenut sen läheiseksi.
Tässä vuoden 1958 levyssä musiikki kuulostaa
mahtavalta. Siinä laulaa kaksi suurkuoroa ja orkesteri antaa mennä
täysillä. Mitään barokkiorkesterin nyansseja tai hienosäätöjä sieltä ei erotu. Richterin versiossa on upeita kuorokoraaleja, tarinan kerronta
saattaa tuttuudessaan tuntua välillä hieman pitkäveteiseltä, mutta hyvä aaria
tai koraali minut aina siitä herättää.
Bach sävelsi Matteus-passion kahdelle kuorolle. Tässä
Richterin versiossa on noudatettu säveltäjän toivetta, lisäksi toinen kuoro on poikakuoro, mikä tuo kuunteluun erityistä tenhoa.
Tämän kahden kuoron voiman huomaa jo passion aloituksessa. Se poikkeaa edukseen useista nykyversioista. Teknisistä puutteista huolimatta tämän rinnalla monet Matteus-passioesitykset tuntuvat valjuilta.
Arvostan tässä versiossa myös orkesterin osuutta. Orkesteri soi tasapainoisena, se huokuu harmoniaa, on mukana kertomassa suurta sanomaa. Lisäksi
tämän version evankelista on ylitse kaiken. Hän on minulle se ainoa oikea, johon vertaan kaikkien muiden versioiden evankelistoja. Muiden
roolihahmojen ja soolojen suhteen en ole niin ehdoton. Lisäksi mielestäni tässä
versiossa solistit osaavat tehdä eron resitatiivin ja aarian välillä.
Ja liittyyhän tähän levysarjaan se nostalgisuus, kun pyyhin levyltä enimmät
pölyt, asettelen sen lautaselle, pudotan sitten neulan levyn alkuun ja alan
seurata levyn vaappuvaa liikettä ja kevyesti rahisevaa ääntä, joka vähitellen
häipyy Johann Sebastian Bachin upean musiikin taustaan. Neula etenee raitaansa
myöten loppuunsa, levylautanen pysähtyy, vaihdan levyä, teen samat rituaalit ja
taas soitto jatkuu. Ja siinäkin on jotakin, kun asettelen levyn takaisin 70-luvulta
peräisin olevaan levyn muovipussimaiseen suojaansa, jonka päällä on jo hieman
kellastunut karkeahko paperiliuska.
Muutaman kerran neula kuitenkin jumiutuu uraansa ja alkaa
kärsimättömänä toistaa samaa tavua, kuin pyytäisi minua apuun. Kärsivällisesti
nostan neulaa, hipaisen sitä kantavaa vartta niin hellästi kuin pystyn ja
lasken taas alas. Siten jatkan musiikin nautiskeluani iloisena siitä, että sain
olla mukana jatkamassa passion etenemistä.
No, todetaan se, minkä lukija huomaa, eli olen tässä hehkutuksessa ainakin hieman nostalgisten tunteiden sokaisema. Mutta yhtä kaikki tämän vanhan perinteen jälkeen on kivaa vaihtelua tutustua uudempaan versioon, jossa ehkä solistit tuottavat äänensä kevyemmällä tyylillä, orkesterin on raikkaampaa ja se olennaisin: sointi on teknisesti laadukkaampaa.
 |
| Vuonna 1975 moskovalaisesta Melodia-levykaupasta hankkimani Matteus-passio |
 |
| Muoviliuskan välistä löytyy aarre |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti